VENEELLÄ VENETSIALAISIIN, LAPIOLLA MAAHAN

  Lauantaina piti Anttolassa olla Venetsialaiset. Ei meillä ollut mitään aikomusta sinne mennä. Ei meidän mökkikausi edes lähellä loppua vielä ole! 

  Perjantain alkuiltapäivästä soitti Voke Hilpalle. Hän kertoi, että Venetsialaiset oli aikaistettu lauantaisen sateenuhan vuoksi perjantaiksi. Vuokko jatkoi, että he menevät käymään, kysyi lähdetäänkö mukaan. 

  No meillehän se kävi. Siispä kuudeksi usmuutettiin Moisaloiden laituriin. Hetki istuttiin turisemassa, sitten lastauduttiin Moisaloiden veneeseen, päräytettiin Anttolan satamaan.

  Laituripaikkakin löytyi. Salessa käytiin ensi, sillä Vokella oli jotain ostettavaa. Vähän ennen kahdeksaa poijuun tälläännyttiin. Tupaten täynnä oli mesta. Sentään mahduttiin varsinaisen terassin vieressä olevalla "biitsille" rantatuoleihin, kun rouvat kipaisivat paikat varaamaan. Me Urkin kanssa liityttiin melko pitkään kassajonoon. 

  Juuri kun pari kitaramiestä aloitti esityksensä, päästiin mekin Urkin kanssa istumaan. Tosin muusikkojen selkäpuolelle. Mitäpä siitä, musiikki kuuluu myös taaksepäin. Leevi & The Levingsin biisejä pojat soittelivat.

  Valoisaa oli vielä. Laiturilla ihmisiä veneissään oli kuulolla myös. Latkivat huomattavasti halvempaa kaljaa, mokomat.

  Sama jengi koossa taas. Vastahan reilu viikko sitten Saarelan pihalla istuttiin. Pian seuraamme liittyi Moisaloiden mökkinaapuri, jonka Urkki oli luvannut viedä takaisin mökilleen. Kuva on otettu Voken kännykällä, ottajana juuri kyseinen herra.

  Liki kymmentä kävi kello, kun päätimme, Urkki ja minä kahden kaljan, Voke ja Hilppa kahden lonkeron jälkeen, lähteä tiivistyvän pimeyden vesiteille. Poiju loisteli juhlavalaistuksessa tämän sesongin viimeisiä hetkiä, kun laiturilla veneeseen mentiin. 

  Hiljalleen lilluttiin pitkin Harviota, käännyttiin Kaijatsalmelle. Kamalasaarten (eri Kamalasaaret, mitkä tuossa Avokkaansaaren Pohjoispuolella ovat) Paajalansaaren välistä onnistuneesti luotsasi Urkki veneen ensin kuljetuksessa olleen herran mökin rantaa, siitä Moisaloiden laiturille. 

  Pimeää oli, kun siitä kohti omaa mökkiä suunnattiin. Laitoin plotterin päälle, mutta siinä oli niin kirkas valo, että se häikäisi pahasti. En viitsinyt asetuksista lähteä etsimään kirkkauden säätöä. Koska oli kuitenkin lähes pilvetöntä, niin laitoin plotterin pois päältä. Puitten latvat rannoilla näkyivät aika hyvin. Reitti on tuttuakin tutumpi, eikä missään vaiheessa ole tarvetta kovin kauas rannasta loitota, niin hyvin sujui paluu. 

  Nyt ei näkynyt sellaista kamikazekuskia, joka ajoi ohitsemme Harviolla. Ajoi isohkolla veneellä täysillä, ilman valoja. Mikäs minä olen tuomitsemaan, mutta ei selvä(järkisen) hommaa. 

  Vene(tsialaiset) on käsitelty. Lapio vuorossa. Koska aamulla jopa arska paisteli, sateisista ennusteista huolimatta, tehtiin istutuksia. Aiemmin oli leikannut angervopensaan rappusten vierestä matalaksi. Päivänä muutamana sain päähäni, että sen voisi poistaa kokonaan. Sain siunauksen, kaivoin vuosikymmeniä levittäytyneen pensaan juuret pois. Ei suo kuokka ja Jussi,  vaan lapio, vanha kirves ja Peppe. Jussin homma oli paljon suurempi, mutta kyllä himoonsa asti sai Peppekin äheltää.

  Torstaina kauppareisulla ostettiin syyshortensia. Nyt istutettiin se jo muutaman vuoden kasvaneen lajitoverin seuraksi. Niitten etupuolelle siirrettiin verannan päädystä neljä rohtoimikkää. Imikät ovat kuvassa vielä istutuksen jälkeen lurpallaan, mutta malttakaahan odotella ensi kesään. 

  Vähän paikkailin pari päivää sitten rappusten sivuakin, kun löytyi säkin pohjalta kelvollista valmislaastia. Yritetään jatkossa pitää tämä alue hieman entistä avonaisempana. Alkoi nimittäin kyllästyttää vähintään joka toinen vuosi tehtävä alasleikkaus. 

  Eilen tuli jopa katsottua Suomi-Ruotsi maaottelu. Perjantainahan meillä oli muuta puuhaa. Jännäksi se meni. "Voitti tai hävis, mutta Jumala varjelkoon tasapeliltä", sano Parkkisen Antti Seilonniemen pelihelvetissä. Ja aina parempi, jos mieluisampi osapuoli voittaa. Tämän kesän urheilukiintiö on nyt täynnä.

ILTATARINA MENNEESTÄ VESIURHEILUSEURASTA

  Illan pimetessä pieni tarina pimeästä illasta. Pari iltaa sitten, illan pimettyä, sulkeuduin verannalle väliaikaiseen studioon. Tein alkuvalmistelut, pistin projektorin hörpöttämään. Juuri niin, hörpötystä se pitää filmiä pyörittäessään. 

  Ilman sen tarkempaa selvitystä sain kolme kelaa lakanalta videoitua. Epätarkan selvityksen voin antaa: kaikki ei mennyt kuin kaitafilmielokuvissa. 

  Filmit ovat nyt tietokoneella, tikulla, pilvessä. Jonain päivänä alan opetella niitä käsittelemään, sillä laatu ei hurraita huuda.

  Yksi kela on Piskolasta, toinen Kamalasaarilta, missä Elina, Erkki ja minulle tuntematon pariskunta kahden pikkutyttären kanssa olivat telttailemassa. Kolmas on dokumentti AVS:n toiminnasta. AVS, eli Avokkaan Vesisirkus oli enoni Ollin kehittämä "vesiurheiluseura". Eno duunasi kaiken rekvisiitan lähes yksin. Hän rakensi vaneriveneen, samoin monta paria vesisuksia. Muistan myös, kuinka vetoköydet olivat omissa nauloissa venevajan seinällä. Maalatut mitat näkyvät siellä yhä. Sitten Olli-eno laittoi isoisäni Pekan isossa puuveneessä olevan 35 heppaisen Mercuryn tekemänsä veneen perään. Venehän oli lähes tasapohjainen lätyskä, ja sillä ajaminen oli varmasti enon väsäämän vaijeriohjauksen kanssa melkoista hasardia. Mitään kummempaa ei kuitenkaan AVS:n muutaman vuoden kestäneen kukoistuksen aikana tapahtunut. 

  Kun vene ja vermeet olivat valmiina, alkoi koulutus. Eno löysi muutamia uhkarohkeita suksien päälle. Minä en AVS:n leivissä ollut, mutta sisko-Ritva kyllä vesihiihteli. Näkyy filmillä myös. Samoin isä.Erkki. Filmillä on läpileikkausta tuosta historiasta.

  Otin muutamia kuvakaappauksia. Laatu on onneton. Saatte kuitenkin pientä makua vuoden 1959 menosta näillä maisemilla.

  Filmin alkusivu.

Olli maalaa veneen pohjaa.

Siinä se on, vesillä.

Turvavarustus kuskilla.

Kaksi hiihtäjää.

Sitten kolme. 

  Tässä sisko-Ritva 12-vuotiaana. Taitaa olla vielä hieman vaille. Toveria en tunnista, mutta ehkä hän on Piskolassa muutamana kesänä oleskellut Erik-niminen Aleksin tuttavien Pajasten poika. 

  Rannalla oli porukkaa katsomassa. Minäkin taidan siellä tepastella koko kahdeksanvuotiaan tarmollani. 

  Pimeäksi kääntyneen illan pimeä tarin päättyy pitemmittä puheitta, enemmittä kuvitta tähän. 

AHKERA AAMUPÄIVÄ

  Tänään olen saanut aikaan, eli ollut uuttera. Parin angervopensaan alasleikkauksesta on ollut puhetta. Hilpalla oli sisähommia, mm. kurkkujen säilömistä, joten minä ryhdyin puutarhuriksi. 

  Pensas yksi ennen....

...ja jälkeen.

Pensas kaksi ennen...

...ja jälkeen.

Melkoinen määrä niistä  kertyi risua pois vietäväksi. Nyt ovat poissa silmistä. Keväällä pääsevät angervot taas versomaan uusin voimin.

  

  Ennen puutarhuriksi heittäytymistä ehdin tyhjentämään huussin. Aamusta sen perinteisesti aina teen. Kakkupala. Rutiinilla, ei kauaa nokka tuhissut. 

Paskakuski Peppe valmistautuu aamun askareeseen yllään tehtävään nimetty HAKAn työtakki vuosimallia 1983 +/- vuosi tai pari. 

  Iltapäivän aion vetelehtiä. Paitsi että studion laitan valmiiksi iltaa varten. Se piti välillä purkaa, kun kävi vieraita. 

  Ne kolme kaitafilmikelaa olen läpi katsellut. Kahdessa on minulle mielenkiintoista kuvaa. Kolmannessakin, mutta ei kovin paljon. Yksi raina on alun perin kuvattu 1959, kaksi muuta varmaan samoihin aikoihin. Tuo varmasti? 1959 kuvattu on ainoa värillinen. 

  Jospa tänään sitten saisin ne videoitua kankaalta. Huomenna sitten voisin katsoa läppäriltä, onnistuiko kuvaaminen. Ja kokeilla, saisinko laatua mitenkään parannettua. 

  Aikanaan, jos kaikki natsaa, tulen joitain otoksia jakamaan. AVS:n toimintaa on ainakin luvassa. Jätän kertomatta, mitä AVS tarkoittaa. Selviää pian, jos on selvitäkseen. 

  Äsken syötiin lounas. Nakkikastiketta ja perunamuussia. Perunat omia. Nakitkin, kaupasta oston jälkeen. Loppuun voin runomuodossa tokaista:

  Tyhjennä huussi 

  palkkioksi muussi

KYLÄILY

  Eilen kävivät Moisalat, eli Voke ja Urkki kylässä. Ilma suosi, joten ulkona pystyttiin syömään, kahvitkin perään juomaan. Tietysti myös tuliaismaljat piparjuurijuustolla ja graavisiialla päällystettyjen leipästen kera nauttimaan.

  Tässä Urkki ja minä tuomme pontevin askelin juuri avattua kuoharipulloa pöytään. Kuva by Voke.

  Mennäänpä vielä hieman ajassa taaksepäin. Kahden korvilla lähestyi Moisaloiden vene laituria. Me vastaanottamaan tallustettiin. Kun vene oli kiinnitetty, hakaukset halailtu, kävi Urkki paatista hakemassa minulle lahjan. Se oli kolmijalkainen jakkara. Oivallinen keksintö. Nelijalkainen nimittäin epätasaisessa maastossa, vaikkapa kalliolla, keikkuu auttamatta. Ei sellaista pintaa Suomen kalliosta juuri löydy, missä  normaali tuoli ei keikkuisi. 

  Hilppa sai myös oman tuliaispaketin. Naisten juttuja. Myös puolukkapiirakan oli Voke loihtinut, Urkki kai marjat poiminut. Maistui kahvin kanssa.

  Tuliaisten juhlallinen vastaanotto. Kuva by Voke.

  Jakkara on myös erinomainen polvinivelten joka-aamuisen  lihasjumpan apuvälineenä, sillä se melko matala, joten alhaalta joutuu ponnistamaan. Piti heti testata. Kuva by Voke. 

  Ulkona terassilla viihdyttiin, kunnes aurinko alkoi painua. Sitten verannalle siirryttiin. Juttua piisasi. Tietysti Vokella ja Hilpalla vanhoja muistoja on vaikka kuinka, koska ovat iänikuisia tuttuja. 

  Oli taas mukava iltapäivä ja ilta. Melko pimeää oli jo, kun Moisaloiden paatti irtaantui Saarelan tilan rannasta. Hyvin olivat mökilleen päässeet. Mikä ettei; tuttu reitti, kokenut kuski. 

  Puolittain erakoituneelle Lehkosen pariskunnalle tämä jokavuotinen tapahtuma on todella mukava arjen samalaisena laahustavan elon katkaisija. 

  Luultavasti Vokea ja Urkkia vielä tämän kauden aikana nähdään. Oli puhetta yhteisestä ruokailusta jossain Mikkelin lounaspaikosta. 

  Vielä asiaa toista. Kun tiistaina automme oli Wettrillä huollossa, niin kävelimme kaupungin keskustaan. Mentiin alikulkutunneleista vitostien ja radan ali, jatkettiin Nuijamiestenkatua. Kadun loppupäässä, eli alkupäässä, jos asiaa tarkastelee meidän kaupunkiin menomme näkökulmasta, on talo, missä Hilppa oli asunut kaksitoistavuotiaaksi saakka. Nostalgiaa tuntui nousevan pintaan. Hyvässä kunnossa oli rakennus, remontoitu ulkoa, sisältä varmasti myös. Sama metallinen portti oli kuitenkin yhä paikoillaan. Vieressä oleva talo, jossa asuivat silloin muinoin Puraset, oli myös kuosissaan.

  Hilppa muisteli, kuinka hänen isoveljensä Keijo katseli talvella  usein Purasten telkkaria ikkunan läpi lumikasan päällä seisoen. Purasilla kun oli tv ensimmäisenä niillä tienoilla. Varmaan Kekeä oli kielletty sisälle änkeentymästä. Kokemuksesta tiedän, että seudun ensimmäiset toosat olivat vetovoimaisia. Kyllä Anttolassakin oli Kolehmaisen Einon tuulikaappi täynnä pieniä saappaita, kun Rin Tin Tin tai Lassie alkoi. 

  Tänään on sadetta enteilevä ilma. Ei suoranaisesti sada, mutta elkeet ovat sen suuntaiset, että en ulos viitsi isommin hommimaan lähteä, Siis kirjoita. Oikeastaan kirjoitin, sillä tämä syöksähtää juuri bittiavaruuteen.

LOPPUKESÄN TRIVIAA

   Eilen käytiin Hollolassa ja Lahdessa. Tehtiin kotona viimeiset järjestelyt alkavan putkiremontin tieltä. Postilaatikosta löytyneiden tiedotteiden joukosta löytyi urakoitsijan toimittama aikataulu, sekä mallit ehdotetuista sekoittajista, altaista, wc-pytyistä etc. Työt alkavat reilun viikon päästä maanantaina ja luovutus asukkaille tapahtuu 22. marraskuuta. Toivottavasti menee noin. Marraskuun lopulle varmaan voidaan saaressa asustaa, ennen kuin alkaa jäitä pukkaamaan. Eikä silläkään niin väliä ole, jos tekee ihmisen kestävän kannen äkkiä. Jos vain pahimmoilleen upottava peite päivä- tai jopa viikkotolkulla vedessä on, niin nälkä yllättää. 

  Aamulla huomasin, että muutama keltainen lehti pihamaalle oli ilmestynyt. Peitin soutuveneen. Ei tarvitse syksyn lehtiä, tuulten riepottelemia risuja poistaa paatista. 

  Yllä olevan kuvan taustalla näkyy, että syksyn merkkejä alkaa tosiaan ilmaantua. Siitä tarkennus.

  Sosiaalista elämääkin meillä on. Loppukesän muutamat perinteiset tapaamiset ovat nyt edessä. Tänään mennään käymään Piskolansaaressa Vilhusilla. Huomenna tulevat mökkinaapurit iltapäiväkahville. Lähitulevaisuudessa vielä Moisalat usmuuttavat meille viettämään rattoisaa iltapäivää ja alkuiltaa. Ensikesänä sama kuvio kääntäen, eli Vilhuset tulevat tänne, me ajelemme Paajalansaareen Moisaloille. Lähinaapurien, Hanniloiden, kanssa kahvitellaan joka kesä heillä ja meillä, eivätkä ne rupattelutuokiot välttämättä sijoitu syyskesälle. 

  Loppukesäksi nuo tapaamiset ovat luonnostaan ajoittuneet. Keväällä ja alkukesästä on touhua kaikenlaista. Heinäkuussa puolestaan lapsia ja lastenlapsia käymässä. Elokuussa on jo aikaa vaikka välillä hypätä kolmiloikkaa. Tämä on silkkaa arkipäivän logiikkaa, ei suinkaan kerro vierailuiden merkitsemättömyydestä. Päinvastoin. 

  Verkkoja aletaan naapurin Hannun kanssa laittelemaan ahkerammin pyyntiin. Varmaan huomisesta lähtien. Harvoja muutamiksi tunneiksi päivisin. Muikkuverkot kokeeksi huomisiltana yöksi lasketaan. Luulen. Huomenna kahvitellessa asia varmistuu.   

  Mukavia kelejä on pidellyt. Ilokseen sitä päivällä ruokaa sulattelee vaikkapa istuksien, bongaillen ohiajavia veneitä. 

Se homma ei, ainakaan viikolla, ole enää kovin työlästä. Ilman tukkimiehen kirjanpitoa siitä selviää. Jopa meikäläisen muistilla. Viikonloppuisin on vielä jonkin verran vesiliikennettä. Kuukauden kuluttua muutama vene viikossa. Lokakuussa muutama vene. Marraskuun ajelijat pahoin itsensä teloneen sirkkelimiehen sormilla laskea voi. 

AVOKKAANSAAREN AJATUSHAUTAAMO

   Sadetta odotellen, hiljaisuutta kuunnellen, tyyntä vedenpintaa katsellen tätä juttua sanelen. 

  

  Vettä on tosiaan viimeaikoina satanut. Vielä tänään päivällä muutaman tunnin vettä ripsoo, kertoo ennuste. Siksi en isompiin hommiin aamulla ryhtynyt. Vähän sentään trimmelillä surruutin. Niin, ja keräsin Hilpalle omenoita. Hän teki satsin omenasosetta. 

  Huomenna näyttäisi alkavan loppuviikoksi lämmin  poutajakso.

  Olympialaiset saivat päätöksensä eilen. Minä en sitä katsellut. Melkoinen spektaakkeli kuului olleen. Mitähän sanomista persut ja kaltaisensa niistä kaivavat.  

  Los Angelesissa on jo varmaan perustettu Ajatushautomo pohtimaan, kuinka seuraavien kisojen avajaisista ja lopettajaisista saadaan vielä näyttävämmät. Avokkaansaaren Ajatushautaamo on sitä  mieltä, että voi homma onnistuakin, sillä konstit näyttäväien esitysten luomiseksi kehittyvät vauhdilla. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo.   

  Tom Cruise kuulemma lähti prätkällä viemään olympialippu Los Angelesiin. 

 "Toivottavasti jäätilanne Atlantilla on ainakin yhtenä kolmesta seuraavasta talvesta hyvä, sillä muuten ei lippu ehdi", kommentoi Avokkaan Ajatushautaamo uutista. 

  Ajatushautomoita tuntuu nykyään olevan. Wikipedian mukaan: Ajatushautomo, joskus myös ajatusmylly tai ajatuspaja, on asiantuntijoista koostuva organisaatio, joka toimii melko itsenäisesti poliittisten, taloudellisten ja muiden elinten rinnalla pohtimassa tavoitteenasetteluja, keinoja niiden saavuttamiseksi sekä keskeisiä menettelytapakysymyksiä. Milloin mitäkin asiaa ne kommentoivat. Lienee asiastaan perillä ovat. 

  Ajatushautaamot ovat suurelle yleisölle tuntemattomampia. Ne ovat asiaa tuntemattomista koostuva yhden tai useamman ihmisen organisaatio, joka pohtii milloin mitäkin. Pohdinnan tuloksena syntyneet ajatukset ovat kuolleena syntyneitä. Siksi ne on syytä haudata pikaisesti. 

  Ajatushautaamoita on olemassa lukematon määrä, vaikka yleensä kyseisiin organisaatioihin kuuluva/kuuluvat eivät itse sitä tiedosta. Avokkaansaaren Ajatushautaamo sen sijaan tiedostaa. 

  Loppuun ihan asiaa, eli päivänä eräänä ohi puskenut pala nykyistä uittoromantiikkaa.

STUDIO ODOTTAA

  Sopivaa elokuun ilmaa pitää; ei liian kuumaa, ei liian märkää. Viikonloppuna taas alkaa satelemaan, näin ainakin povataan. 

  Elämä soljuu tasaisesti, ilman anomaliaa mennään. Normaalisti siinäkin mielessä, että metsäänmenokielto on taas voimassa. Koskien kantarellien poimimista, tietty. Sain kyllä poikkeusluvan. Pari päivää sitten keräsin pieniä kanttiksia, joista Hilppa teki pikkelsiä. Ja toinenkin myönnytys tuli tänään. Koska viimeiset sienet tulevat tänään syödyiksi, sain luvan käydä ennen sateita hakemassa jääkaappiin jonkin verran tuota herkkua.

 

  Eilen kävin, koska metsäänmenokielto on rajattu kantarelleihin, tiissimässä, josko tatteja olisi poksahdellut, ruoskuja alkanut ilmaantua. Taatuille mestoille veneellä usmuutin. Yksi matoinen herkkutatti, kolme yli mennyttä haaparouskua bongasin. Ei ole vielä aika. Tarkkana kuin ketunpesällä kannattaa kuitenkin olla. Kun vaikkapa tatteja pasahtaa, niin niitä saattaa tulla vain yksi sykli. Vain nopeat elävät. Lähes sama juttu ruoskujen kohdalla. Toki voi käydä niinkin, että satokausi kummankin sienilajin kohdalla muodostuu pitkäksi. Tai sitten niitä ei tule näille seuduille lainkaan.  

  Olympiakisoja on tullut iltaisin seurattua. Kunhan ne loppuvat, on aika siirtyä pimeiden iltojen myötä studiohommiin. Puitteet on jo luotu, tekniikka onnistuneesti testattu. Tekniikka ei ole aivan uutta. Siitä tarinaa nyt. 

  Aikanaan vahempieni jäämistöstä löytyi valokuvien seurana kolme kelaa kaitafilmiä. Ei isä-Erkillä ikinä laitteita ollut. Enollani Ollilla muistaakseni oli. Tai sitten jollakin mulla tutulla tai sukulaisella. Joskus selasin netistä kaitafilmin digitoinnin hintoja. Aika kallista oli, varsinkin, kun ei ole hajuakaan, mitä keloilta löytyy. 

  Keväällä putkahti mieleeni, että ystäväni Kari "Kole" Kolehmainen on joskus jakanut Vanha Anttola kuvin-ryhmään joitain isänsä Einon ottamia kaitafilmipätkiä. Siispä puhelu Kolelle. 

  Kun Kari vastasi, kysyin, kuulumiset vaihdettuamme, kuinka hän on filmit digitoinut. Selvisi, että kotikonstilla. Hänellä on projektori. Filmit Kole videoi "lakanalta". Hän lupasi lainata projektoria minulle. 

  Kihulauantaina tavattiin. Sain projektorin pikakoulutuksen kera. Samalla saimme jättää auton Karin vanhan kotitalon pihalle. Hieno homma, sillä Anttola-cityn parkkipaikat ovat Kihujen aikaan kortilla. 

  Iltana muutamana otin projektorin esiin. Kelan asennus onnistui kivuttomasti. Heijasti kokeeksi filmiä iltahämärissä verannan vaalealle paneeliseinälle. Se alkoi venematkan kuvaamisella. Avokkaansalmelta Kiukuanselälle, Paajalansalmea Piskolan rantaan. Siellä vetreän oloinen (eletään 1950-luvun loppua tai 1960-luvun alkupuolta) isoisäni Aleksi kävelee laiturille vastaan. 

  Siihen lopetin. Tosiaan, kun kisat on kisattu, niin studiossa alkaa aherrus. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman. Tai siis näkymän. 

  Keloista kahdessa ei lue mitään. Toivottavasti siinä, mitä hieman katsoin, on kuvattuna myös ihmisiä, Piskolan väkeä. Tiijä, vaikka pikku-Peppekin olisi päässyt filmille pällistelemään. 

  Kolmanteen on kirjoitettu "KAMALA".  Oletan, että se ei tarkoita Kamala Harrisia. Ei, vaikka teoriassa se mahdollista olisikin. Kamala Harris on näet syntynyt 1964. Kamalasaaria se luultavasti tarkoittaa. Pyöriä-Kamala ja Kamalasaaret (iso, ja muutama pieni) kuuluivat siihen aikaan isoisälleni Pekka Karppiselle. Varmaan veneilyä niitten tuntumassa on kuvattu. 

  Oli  miten oli, niin tiettyä historiaa keloilta löytyy. Ainakin minulle tärkeää historiaa. Studio odottaa.

  Loppuun vielä eräs huomio. Monet tv:ssa tai radiossa haastateltavat ihmiset käyttävät ilmaisia tyyliin "itse olen sitä mieltä." Tai "minä itse olen sitä mieltä." Asian selväksi tekemiseen riittäisi "olen sitä mieltä." Itsensä tiedostamatonta tai tiedostettua korostamista? Tapa? En sentään ole kenenkään kuullut sanovan "minä itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä,"