RAPORTTI

  Wikipedian mukaan raportti on objektiivisuuteen pyrkivä selonteko asiasta tai tapahtumasta. Raportin tarkoituksena on saattaa lukija tietoiseksi asiasta ja jättää kohteelle valta muodostaa siitä omat mielipiteensä. Uutisterminä raportti tarkoittaa asiatyylistä, faktapohjaista ja tiivistä selontekoa uutistapahtumasta. Joten "paskalehdistön" sivuilta, olkoot ne paperisia tai sähköisiä, ei löydy raportteja. Niiltä löytyy reportaaseja. Wikipedia kertoo, että raportti on eri asia kuin reportaasi, joka on toimittajan tekemä ja muodoltaan raporttia vapaampi ja voi sisältää laajemman kuvauksen aiheeseen liittyvistä taustoista. Reportaasi voi sisältää myös yksityiskohtaista tietoa, toimittajan henkilökohtaisia näkemyksiä tai arveluja sekä haastatteluja. Tästä määritelmästä voi jättää sanan "voi" pois. Ainakin kohdan henkilökohtaisia näkemyksiä tai arveluja kohdalla.

  Median tehtävistä löytyy tietoa sivustolta  https://peda.net/p/Frida%20L%C3B6nnqwist/yh/kotiteh%C3%A4%v%V3%A4t/vjvv/1mv

  1. Mitä eri tehtäviä medialla on ? 

  Median yhteiskunnallinen tehtävä on pitää vireillä keskustelua. Media on linkki päätöksentekijöiden ja kansalaisten välillä. Media valvoo vallankäyttäjiä ja tuo esiin epäkohtia ja väärinkäytöksiä. Medialla on paljon valtaa. Media on mielipidevaikuttaja. Vapaa media on olennainen osa demokratiaa.  

  2. Vapaa media on neljäs valtiomahti. Vapaa media valvoo vallanpitäjien toimintaa herättämällä keskustelua epämieluisistakin asioista. Medialla on vaikutusvaltaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Medialla on sananvapaus, mikä tukee demokratiaa. Medialla on lähdesuoja, jonka avulla saadaan tietoa arkaluontoisistakin asioista. Vapaalla medialla ei ole ennakkosensuuria. Sananvapautta rajoittaa kuitenkin yksityisyyden suoja. Kirjoituksilla ei saa loukata, kiihottaa kansaryhmää vastaan eikä loukata uskonrauhaa tai kunniaa.  

  3. Sosiaalisessa mediassa tieto kulkee ohi valtamedian, eikä sitä pystytä kontrolloimaan. Sosiaalinen media on demokratisoinut tietoa ja tehnyt siitä läpinäkyvää. Ongelmana on lähdekritiikki. Mikä on luotettavaa tietoa? Mihin tieto perustuu? Myös tietosuojassa on ongelmia. Poliitikot käyttävät sosiaalista mediaa tiedotuskanavanaan ja vaalimainontaan. Sosiaalisen median tiedon ongelmana on myös tiedon kaupallisuus. Markkinointia voi olla vaikea erottaa oikeasta uutisesta.

  Kauniisti sanottuna suurin ongelma sosiaalisessa mediassa on lähdekritiikki. Suoraan sanottuna se on tarkoituksellisesti jaettu valheellinen tieto, minkä oikeellisuutta suuri joukko ihmisistä ei edes halua tarkistaa. 

  Tämän alustuksen jälkeen aloita raporttini paikasta Avokkaansaari, Saarelan tila, 61.596944 pohjoista leveyttä, 27.784814 itäistä pituutta.

  Eilinen päivä oli tuulinen ja lähes sateeton. Yö oli tuulinen ja vähäsateinen. Aamu oli tuulinen ja sateinen. Aamupäivän aikana on tuuli hieman laantunut, sadetta tulee hetkittäin.

  Ulkohommat eivät siis ole agendalla, koska mitään kiireellistä ei niiden suhteen ole kesken. Sen verran puuhastelin, että kävin laittamassa saunan "naspsausta vailla"-kuntoon, ja puikkaroin ahvenverkot vappeelta. Se on katonallahommaa, sillä venevajaan mahtuu hyvin verot kuivamaan laittaa, ne vappeilla selvittämään.

  Päivällä ajellaan Mikkeliin. Täydennetään ruokavarantoja. Ja käydään hakemassa eräs laite vesitaloutemme tarpeisiin. Siitä raportoin myöhemmin. 

  Huomenna tulee tuttu pariskunta kylään. Jokakesäinen tapahtuma se on. Vuorokesinä heillä, nyt vuorostaan meillä. Sääolettaman mukaan ilma suosii vierailua. Luonaistuulta näyttäisi olevan 5 m/s. Ei ongelma reilun viiden kilometrin venematkan tekoon. 

  Perunanvarsi alkaa olla siinä kunnossa, että se pitää niittää pois. Tämä tarkoittaa sitä, että viikon, parin, kuluttua pitää pottu nostaa. Aika paljon sitä vielä on maassa. Pitää alkaa syömään pottulootaa, pottumuussia, voiperunoita ilman voita, grillattuja perunoita, savustettuja perunoita, ja keksiä lisää käyttöä siiklisadolle. Tuli juuri kirjoittaessani mieleen, että savustettuja pottuja tein kerran pari vuotta sitten. Reseptin laitoin ehkä talteen? Pitää etsiä. Jo vain, Goodle Keepistä löytyi:

  Voit savustaa perunat savustuspussissa uunissa tai grillissä tai savustimessa. Pese perunat ja laita kulhoon. Lisää öljy ja suola ja pyörittele sekaisin. Laita perunat savustuspussiin. Kypsennä 250-asteisessa uunissa tai kuumassa grillissä ensin 15 minuuttia. Laske lämpö 200 asteeseen ja kypsennä 30 minuuttia. Anna perunoiden vielä tekeytyä pussissa 15 minuuttia, ennen kuin avaat pussin. Jos kypsennät perunat savustimessa, kaada ne ensin alumiinivuokaan tai muulle savustimeen sopivalle alustalle ja savusta 30-40 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä. Yhdistä yrttiöljyn ainekset. Pyörittele savustetut perunat yrttiöljyssä. Tarjoa kalan tai vaikka grilliruoan lisäkkeenä.

  Hieman viitseliäisyyttä ja aikaa tuo vaatii. Herkullisia niistä tulee. Joten savupöntölle tulee lähipäivinä duunia.

  Täällä ollaan varmaan putkeen ensi viikko. Sitten käväistään Hollolassa, pikaisesti, tullaan jatkamaan elämää näillä latitudeilla. 

  Alkaa tulla se aika vuodesta, että täytyy topistautua, lähteä Piekälän puolelle sauvakävelemään. Ainakin sellaisina päivinä, kun ei ole jotain isompaa puuhailua saaressa. Kyllä ne 10 000 askelta täytyisi saada kasaan melko säännöllisesti. Viime syksynä, kun liian vähän tuli liikuttua, oli seurauksena hartioiden ja lonkkien kivistys. Ne vaivasivat, enemmän ja vähemmän, koko talvikauden, vaikka lääkäriltäkin apua hain, sellaista myös sain. Kivut loppuvat kuin pyyhkäisten, kun huhtikuun lopulla saareen päästiin, alkoi monimuotoinen ruumiillinen toiminta. 

  Lopetan raporttini sanoihin "Täällä Peppe Lehkonen, Saarelan tila".

  PS. Raportissa taitaa olla kuitenkin reportaasin tunnusmerkkejä. Mm. venevajan koon riittävyys ja savustettujen perunoiden maku ovat omia mielipiteitäni. Mediakriitisimmät voivat kyllä tulla venevajan mittaamaan. Voin pari kunnolla sotkeentunutta verkkoa antaa empiirisen tutkinnan avuksi. Voivat myös tehdä savupottuja tässä blogissa olevan ohjeen perusteella. Ne kriittiset. 

  PPS. En suin surminkaan halua jäkkikirjoituksessa väheksyä mediakriittisiä. Päinvastoin. Kumpahan vain kuuluu tyyliini kirjoittaa, tuollainen "viisastelu".

SUUNNITELMAT MUUTTUU

  Eilen ajattelin, että tämä päivä menee laiskotellen. Sateella kun ei viitsi edes kolmiloikkaa hypätä. Tai miksei, venevajassa. Pirtistä voisi tulla häätö. 

  Kun aamulla silmäni mä auki saan ja sääennusteen nään mä ihan lähelläin, niin mieli muuttuu. Isompi sade alkaa vasta illalla, oli sanoma. Joten päätin lähteä maalaamaan. Saunan kuistilla on oviseinä sateen suojassakin, joten aamukahvin jälkeen haalaria niskaan. Ensin valmistelevia töitä, mm. ikkunalasien teippausta, sillä pokat tulivat seinävärillä maalattaviksi. 

  Aika hitaasti homma eteni. Ovet ja ikkunat sitä tietysti hidastivat. Lähes neljä tuntia sain mokomaan kulumaan. 

  Mukavaa duunia maalaminen on. Aika kului rattoisasti Ryan Amans korvissa. Ensin miehen uusin Big Colours, perään Wednesday, siitä edelleen listaa jatkaen. Listaa, joka on epäkronologinen, eli uusimmasta vanhimpaan. Miksi? Sanokaa te, miä en tiijä. Vaikka itse sen puhelimeen latasin. Yleensä artistin soittolistan olen laittanut vanhimmasta uusimpaan.  

  Parahultaisesti sain tälle päivälle kuutioidun työn valmiiksi lounasaikaan mennessä. 

  Hilppa palkitsi uurastuksen korvasienimuhennoksella. Sehän ei juuri kaivettujen pottujen kera hassumpaa ollut. 

  Vielä maalausjuttuihin palaan. Kun Mualar-Peppe katseli alaviistosta työnsä jälkeä, tuli hänelle mieleen, että pitäisiköhän tuolle v. 1956 lakatulle katolle tehdä jotakin? 

 

  Ehkäpä. Ei sillä toki mitään hätää noinkaan ole, mutta kosmeettinen ongelma se saattaa olla. Riippuu katsojan silmälasien sävystä. 

  Toisenkin kosmeettisen ongelman huomasin tuossa selfiessä. Leuan alla näkyy Mualar-Peppellä jotain ruskeaa. "Maalia", arvelin, kipaisin peilin eteen katsomaan. Ei maalia. Ei yhtään mitään. Ei, vaikka kuinka tiirasin. Mistä lie kännykän kamera saanut tuon läiskän taiotuksi. 

  Siinä mielessä lähdin äsken blogia kirjoittamaan, että tähän juttuun sisältyy opetus: Älä koskaan pidä mitään suunnitelmia kiveen hakattuina, sillä niillä on taipumus, herkkä sellainen, muuttua. 

  Toinen opetus ilmeni juttua kirjoittaessa, kuvia siihen ladatessa: Älä koskaan usko siihen, mitä näet valokuvassa. Varsinkin uudemmassa sellaisissa, sillä manipulointi on helppoa. Ja osaavat ne kamerat itsekin vilunkia tehdä. Näköjään. 

  Siinä se oli. Kaksi opetusta sisältävä tekele. Lähden saunalle korjaamaan lattialta suojapahvit pois, siirtämään tavarat paikoilleen. Maalaus jatkuu muiden seinien kohdalla.... jaa, enpä sanokaan tuohon mitään, kts. 1. opetus. 

NIELEMÄTTÄ PURRA

  Persut saivat uuden johtajan. "Mestari pysynee Mestarina", arvelee rakennusmestari emp. (ei missään palveluksessa), "mikä nimeksi uudelle?"  Varapuheenjohtajista yksi on saanut tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, yksi on samasta rikoksesta syytettynä. Yksi kolmesta on sentään nuhteettomampi. Uusi puheenjohtaja sanoo, että Suomessa puututaan tällaisiin asioihin liian herkästi. Sitä hän ei sentään arvannut sanoa, että tällaisista asioista tuomitaan liian herkästi. Vaikka niin luultavasti ajattelee. Mielestäni asia on niin, että rikosoikeudellisiin juttuihin ei voi puuttua liian herkästi. Piste.

  Niinpä niin. Ja puolueesta tehdään median mukaan kovaa vauhtia hallituskelpoista, Purra on jopa kertonut olevansa valmis pääministerin tehtäviin. Mikäs siinä, niin olen minäkin. Toivottavasti kummankaan valmius ei tarkoita sitä, että se tulee johtamaan mihinkään!

  En jaksa nielemättä Purra, vai menikö se toisin päin, että Persuista never ikinä tulee varteenottava hallituspuolue. Siis ainakin toivon niin. Voipi kyllä tullakin, niin hullu tämä maa, tämä maailma, on. Eikä siinä vielä kaikki! Jostain huomasin, että joku kaavaili jo Halla-Ahosta presidenttiä! Näinkö pitää vielä vanhoilla päivillään muuttaa Etelämantereelle!

  Pois poliittisista mietteistä tekee mieleni, ajattelee aivoni. Joten lyhyt kertaus päivän kulkuun. Aamu oli poutainen, niin päiväkin. Ainakin tähän asti, eikä enteitä sateesta näy. 

  Aamulla tein kierroksen Avokkaansaaressa. Tulos oli laiha. Kanttarellejä yhteen soossiin, puolukkasato näyttää olevan melko onneton. Tuli kuitenkin tarkastettua, ei aamuyön tunteina tule asia vaivaamaan. 

Ruohon leikkasin päivällä. Ei palanut nurmikko helteillä pahasti, kiitos sadettajat!, vaan lykkää nyt kasvua melkein kevätkesäiseen malliin. Mikäs lykätessä, kun parin edellisen päivän aikana on satanut 20 milliä. 

  Seuraavat päivät ovat ennusteen mukaan myös sateisia. Perjantai ja lauantai ovat sitten puotaisia. Ensi viikko näyttää epävakaiselta ja lämpötila on laskussa. Syksy lähestyy. 

  Taina soitteli eilen, kutsui tyrnimarjoja keräämään. Sanoi, että puolen viikon maissa ovat varmaan sopivia poimittaviksi. Kunhan sateeseen taukoa tulee, niin Hanelin rantaan usmuutetaan, tyrnit talteen napsitaan. Ei toisin ole ihan ykköskategorian hommia. Pensas on pirun piikikäs, ja marjat on kerättävä yksi kerrallaan. Pitää tietysti muistaa, että jo siinä yhdessä kerrallaan poimitussa on ytyä aika tavalla. Vaikka ei se mieleen tule, kun piikit tökkivät sormenpäitä, keräysrasia ei täyty ikinä!

  Nyt ollaan saunottu. Tapamme mukaan hyvissä ajoin. Vesi Saimaassa on vielä oikein uimakelpoista. Ja sitä on riittävästi. Toivottavasti sateiden myötä pinnan aleneminen loppuu. Näyttäisi se ainakin hidastuneen. 

  Näitä mietti, noita teki, niitä suunnitteli, rakennusmestari emp. Mitä lie mietti aamulla kalliolla, kun korissa ei ollut siinä vaiheessa kuin kolme sientä?

TEKEMÄTTÖMYYS, ONNI VAI KIROUS?

  Sadetta tuhnuaa. Ei kovaa, ei koko ajan, mutta pahimmoilleen kastellakseen ripottelee arvaamaatomin välein. Ei siis ole ulkona mukava puuhailla. Pirtissä ollaan. 

  Olen yrittänyt lukea, mutta ei oikein sytytä. Ei, vaikka ihan kelpo teos (Antti Tuomainen, Palm Beach Finland) on menossa.

  Olen surffaillut läppärillä. Ei mittää järkee. Paitsi että muutaman kuvan pilviarkistosta latasin blogissa mahdollisesti käytettäväksi.

  Olen kävellyt eestaas pirtin lattiaa, välillä kädet selän takana, välillä peukaloita pyöritellen. Ei ylen mielekästä touhua pidemmän päälle.

  Tästä aihe kirjoitukselle. Siis kirjoittamaan. 

  Tekemättömyys saattaa olla onni ja autuus, joillekin aina, joillekin joskus. Niin minullekin, joskus. Mutta nyt, kun olen tottunut puuhailemaan päivittäin, tuntuu tekemättömyys kiroukselta. Niin se menee: kun talvikausi alkaa, ollaan Hollolassa, maistuu tekemättömyys paremmalta. Ei ole vaikeuksia kirjaan keskittyä, melko herkästi hakeutuu sormi kaukosäätimen kera tv:n suoratoistofoorumeille. Asennekysymys, näin arvelen. 

  Ei tietenkään kaikki aika kulu kotonakaan tekemättömyyden parissa. Aamuisin käyn lenkillä, usein päivällä myös. Ja lukeminen tai toosan katselu eivät ole tekemättömyyttä, vaan kovinkin hyväksyttävää puuhaa. Riippuu tosin siitä, mitä lukee tai katselee. Se hyödyllisyys. Ei lukeminen täälläkään ole tekemättömyyttä, mutta tekemättömyydeksi se muuttuu, kun jokaisen kappaleen joutuu kertaamaan, eikä sittenkään mitään jää mieleen. Joo, yrittänyttä ei laiteta, mutta kun tekevälle ei satu lukeminen maistumaan, niin olotila muuttuu tekemättömäksi. 

  Ei taida kirjoittamisestakaan mitään tulla. Tai tulee, kirjaimia peräkkäin näkyy näytöllä ilmestyvän. Yritän vielä jotakin saada aikaan, ennen kuin tämäkin homma muuttuu tekemättömyydeksi. 

  Eilen oli hyvä loppukesän keli. Me usmuutettiin Luohiveden alkupäähän. Siis täältä katsottuna, eli itäpäähän. Käytiin tuttuja jututtamassa. Ollaan tuolla paikalla käyty ennenkin. Jotain 25 vuotta sitten. Ainakin yli 20 vuotta siitä on kulunut. Autolla silloin mentiin. Veneellä matka sujuin mukavasti. Hieman yli 20 kilsaa sivuunsa. 40 minuuttia suuntaansa, sillä Väätämön kilsan pituinen nopeusrajoitus hidastaa hieman menoa. Luodetuulta oli muutama metri sekunnissa, joten sivuvastainen hieman rykytti Sappulan- ja Lepänselällä. 

  Kolmisen tuntia kylässä turistiin, runsaan kahvipöydän antimia nautittiin. Konjakin kera. Tuttavat eivät ole kovin innokkaita veneilijöitä, vaikka heillä katettu kuttaperkkavene, perässään tehokas kone, löytyy. Se on jo iäkkäämpää mallia, rouvan isän peruja, eikä siinä siten ole karttaplotteria. Minä ennen lähtöä kaivelin oman veneen tuluksia, löysin muovikassillisen merikortteja, joukossa sellainen, missä näkyy väylä Avokkaansaareen. Vein sen isäntäväelle, merkkasin karttaan Saarelan paikan, sanoin, että tulkaa käymään, jos ette tänä kesänä, ensi vuonna viimeistään. Jätin siis merikortin heille ajatellen varmistaa tulevan vierailun. Uskon, että ensi kesänä poristaan Saarelan maisemissa. Onko konjakkia myös? Sen aika näyttää. Pahoin kyllä pelkään, että ei ole. 

  Nyt tuntuu siltä, että kirjoittaminenkin muuttu tekemättömyydeksi. Kohta syödään, sitten perräiset (ne voi myös laskea tekemättömyydeksi), sitten katsomaan toosaa. Netflixillä on yksi sarja viimeistä jaksoa vaille, Areenalla odottaa parikin katsomatonta juttua. Tekemisen makua tekemättömän iltapäivään on siten tiedossa. Ja vielä saunan lämmitys ja siitä seurauksena saunominen on aikeissa. Joten ei tämäkään päivä täysin hänekseen mene.

  Loppuun laitan muutaman kuvan pilvestä paljastuneen. Taitavat olla noin kymmenen vuoden takaa.

Joutsenpariskunta vastarannalla. Tunnelma kuvaan tuli ihan itsestään. 

Samana päivänä napattu otos laiturilta Saukonsalon suuntaa. 

  Tässä Annan koira Helmi (R.I.P.) komentaa emäntäänsä pois vedestä. Ollaan Paskosaaressa. Luonterin Paskosaaressa, ei Sappulanselän Paskosaaressa.

  Loppujen lopuksi ei yli kymmenen vuotta, vaan yli sata vuotta vanha kuva kotitalostani Piskolasta.

METSÄÄN

  Eilen palattiin Anttolaan. Viisi päivää oltiin poissa. Hyvin oli Saarelan plantaasi pärjännyt ilman meitä. Ei ihme; mihin kummaan luonto ihmistä kaipaa? Se on itsekeskeistä luuloa, ihmisen tarpeellisuus. Mutta se siitä.   

  Aamulla toimeuduin metsään, sillä korviini oli kantautunut tieto siitä, että vähän sieniä on ilmestynyt. Minä siis aamukasteiseen metsään heti seitsemän jälkeen. Olisin lähtenyt jo hieman aiemmin, mutta piti haalia sienikori ja -veitsi, hirvikärpäsenestopipo (sellainen tiukka ja pitkä, joka peittää kunnolla korvat ja ylettää niskaan), sekä tarkastaa veneen bensatilanne. Bensaa ei tarvinnut tankata, joten porhalsin matkaan. Puolen kilsan päässä, Kummelisaaren kohdalla, loin katseeni alas, kirosi, tein uukkarin. Oli unohtunut puutarhakengät jalkaan. Ei sienimies metsään mene ilman saappaita, joten eiku hakemaan.

  Lopulta pääsin tutuille mestoille. Aina yhtä rauhoittavaa on kuusikossa astella aamuauringon valaistessa matalalta.

  Kuusikkoa kolusin ensin herkkutatit mielessäni. Jokusia löysin, suurin osa niistä jo joko matoisia tai suorastaan "räjähtäneitä". Oli joukossa malliyksilöitä myös.

  Hiljalleen siirryin koivikoihin kanttarellejä etsimään. Muutamassa paikassa kävin, hieman löysin. Samoin vähän vaaleaorakkaita. Ja hirvikärpäsiä. Kaksi elinvoimaista populaatiota kohtasin. Kun sellaisen kanssa yhteen sattuu, menee hetki muussa puuhassa kuin sienien tiiraamisessa. 

  Reilu kolme tuntia kesti kesän ensimmäinen sienireissu, kaik' venematkoineen (n. 20 minuuttia). Tulos oli tällainen:

  Huolestuttava havainto sienimetsässä oli se, että kanttarellejä ei näytä olevan lisää nousemassa. Tatteja kyllä varmaan vielä tulee. Rouskuja en bongannut ainoaakaan. Se ei vielä kerro oikeastaan mitään; niitä voi tulla, voi olla tulematta. Torvisieniäkään en havainnut. En niitä kyllä edes etsinyt, en niille ominaisilla kasvupaikoilla käynyt. Sama juttu kuin rouskujen kanssa: voi tulla, voi olla tulematta. Mutta se, että pieniä kanttarellinalkuja ei näkynyt, voi merkitä sadolle huonoa. Vaikka ihmeitäkin on saattaa tapahtua. Millä tuulella luontoäiti sattuu olemaan. Toivoa en ole nakannut minnekään. Sienikausi on vasta alussa.

  Kannattiko kolmen tunnin metsäsessio ja 9000 metsäaskelta putsattuna tällaisen saaliin vuoksi?

  No kannatti! Olisi kannattanut, vaikka ei sienen sientä olisi ollut tuomisiksi. En olisi ensi yönä unta saanut, jollen olisi käynyt tilannetta tutkimassa. Sitä paitsi 9000 askelta aamuisessa metsässä on ihan sinällään matkan väärtti.

  Tänään ja huomenna on poutaa, aurinkoistakin. Illalla laitetaan naapurin kanssa ahvenverkot veteen. Muikkuverkot jätän vielä naulaan. Onkohan muje kateissa, kun ei Kiukuanselällä tai Reissalmella näkynyt aamulla jatan jataa? Tähän aikaan vuodesta on noilla paikolla yleensä ollut kohoja ihan pujotella asti. Ehkä ensi viikolla käyn luotailemassa, josko muikkua jossain olisi.

  Huomenna on hyvä keli, kuten äsken jo mainitsin. Me lähdetään ip. veneellä käymään tuttavien mökillä. Se on Mikkeliin menevän venereitin varrella Lepänselän jälkeen, Louhiveden itäpäässä. On ollut puhetta tapaamisesta, ja nyt on vielä otolliset kelit ajella. Illatkaan eivät vielä tummu kovin aikaisin. Tosin ei me kylässä edes hämäriin aiota olla. Aikamme jutellaan, usmuutetaan takaisin. 

  Hilppa on säilönyt kurkkuja. Huuteli juuri, että homma alkaa olla tehty. Eli minä kampeudun kahvinkeittoon. Meille päiväkahviaika on silloin, kun sattuu sopivasti käymään. Ja jos ei käy, pistetään käymään. Ei mitään tietysti käymään oikeasti laiteta. Ne vähän akolholit, mitä nykyään kuluu, ostetaan laillisesti. Mutta kahviaika pidetään viimeistään silloin, kun tiettyä hammasta alkaa vihloa. Tänään ei onneksi ole ehtinyt edes oireilla, kahvihammas.

ELÄMÄÄ JÄLKEEN ESPOON

   Pari päivää oltiin Espoossa lapsien kanssa, kun Anna ja Joni pitivät ansaitun vapaan ja viettivät Annan synttäreitä Porvoossa hotelli Runossa. 

  Hyvin sujui yhteiselo. Kilttejä ovat Iiris ja Liisa. Ja hyvin nukkuivat yönsä. Iiris on jo iso tyttö, osasi opettaa meille epätietoisille monia arkipäivään kuuluvia asioita perhe Tiilikaisen taloudessa. 

  Tässä Iiriksen ottama kuva. Anna sanoi siitä, että me ollaan Liisan kanssa ihan saman näköisiä. Minä siihen, että niin ollaan, paitsi että Liisalla on lasit. 

  Eilen palasivat Anna ja Joni ennen puolta päivää. Me pian suunnattiin nokka kohta Hollolaa. Täällä ollaan keskiviikkoon asti. Hilpalla on silloin aamulla silmälääkäriaika. Sen jälkeen Anttolaan käy matka. 

  Tämä on pisin aika, kun ollaan pois saaresta tänä kesänä. Ainakin tähän mennessä pisin. Peräti viisi yötä. Eli ollaan lomalla saaresta. Koska näinä aikoina ei arvaa mihin tahansa lomailemaan matkustaa, niin järkevää lomailla tyttären luona ja kotona. Olisivatpa kaikki yhtä nerokkaita, niin monilta tartunnoilta ja altistuksilta olisi säästytty.

  Tänä aamuna siivottiin. Kerran kesässä on ihan asilallista koti siivota. Luultavasti seuraava siivous osuu jonnekin loka- marraskuun vaihteeseen. 

  Pientä tavarahankintaa, kirjastokäyntiä, apteekkiasiointia, äidin moikkaamista, näitä kuuluu lomaohjelmaan. Niistä osa suoritettu, osa jää huomiseksi. 

  Kun tämä kotiloma saadaan pidetyksi, mennään saareen lomalle. Siinä mielessä lomalle, että kalenteri on tyhjä. Onnellinen tilanne, tuo kalenterin autius. Liiankin? Kai, koska minä olen tänään yrittänyt saada sinne paria tapahtumaa liitetyksi, mutta ei ole onnistunut. Pitää olla kalenteri blankkona. Kyllä se sujuu, mutta ne muutamat tapaamiset sinne vielä jossain välissä ilmaantuvat. 

  Äsken sain ensikäden tietoa Anttolasta. Tietolähteeni oli tänään kerännyt hieman kanttarellejä ja jokusia herkkutatteja. Se tietää sitä, että meikäläisen tekemiset ovat selvillä. Kun saareen päästään, kotiudutaan, niin viimeistään torstaina suuntaa Peppe vanhoille sienimestoille, Eikä siinä pieni sade ole edes hidaste. Iso, tai vielä isompi, voi laittaa suunnitelman uusiksi.

  Mustikoita ei mennä enää yrittämään. Sama asiasta perillä oleva taho, joka kertoi vähän sieniä löytäneensä, sanoi, että hän ei ole viitsinyt pieniä ja huonosti varrestaan irtoavia marjoja enää hamuta. Jos tämä mies nostaa kätensä mustikoiden suhteen, niin meidän harrastelijoiden kannattaa pysytellä poissa marjamättäiltä. Ainakin noilla seuduilla ei ole asiaa tyhjää lähteä hakemaan. Mutta iloinen olen sieniviestistä, veti ihan suuta hevosenkengälle. Viis hirvikärpäsistä, metsä kutsuu! 

  Hyvin joutaa metsän anteja etsimään, kun ei muutakaan ole. Ei kesken, ei suunnitelmissa. Vesomista on, muutakin, mutta ne ehtii tehdä vaikka sitten, kun kurkiaurat ja hanhiparvet pimentävät taivaan. 

  Klikkasin auki Forecan sääennusteen. Kymmenen päivän kartalla on vesipisaraa lähes joka päivälle. Ainoastaan torstai ja perjantai näytävät poutaisilta. Lämmintä on kyllä sopivasti, kahdenkympin pintaan. Saattaa olla, että sateen sekaan joudun kerran jos toisenkin metsään menemään. Mutta jos herkkutatteja on alkanut nousta, on ne haettava pikaisesti pois. Kavavat näet nopeasti, matoisiksi tulevat vielä nopeammin. Sato pois, kun sen aika on. 

  Rouskuja ei tietolähteeni ollut bongannut. Nekin tulevat nopeasti. Tuurilla olen näihin aikohin muutamana edellisenä kesänä saanut kerättyä vuoden tarpeen. Saa nähdä, millaiseksi tämä kuuma kesä osoittautuu. 

  Loppuun viime kesän meininkiä. 

20. heinäkuuta:

31. heinäkuuta:

8. elokuuta:

  Taitaa jäädä haaveeksi. Ja jää myös.

KESKEN JÄI, MUISTELOT ANTTOLASTA

  Aamu Espoossa on kulumassa kohti päivää. Lapset, jotka saimme ajallaan nukkumaan ilman ongelmia, ovat heräneet. 

  Minä nousin normaaliin aikaan, n. 5:45. Hammas- ja naamapesun jälkeen keittelin kahvit. Hieman hakemista oli vieraassa paikassa, mutta kaikki kelvolliseen aamupalaan tarvittava löytyi yrityksen ja erehdyksen kautta. 

  Aamutouhujen jälkeen olo huusi liikuntaa. Eilen tuli nimittäin syötyä pitsaa, mudcakea, jäätelöä, sekä Iiriksen tyrkyttämiä karkkeja siihen malliin. 

  "15 astetta näytti mittari, puolipilvistä, muutaman sekuntimetrin tuuli", havainnoin, pukeuduin kelin vaatimalla tavalla, suoriuduin ulos.

  Hieman on ympäristö tullut tutuksi aiemmilta käynneiltäni. Lähdin kulkemaan Pitkäjärven rantaa myötäilevää kuntorataa. 

  Päädyin lopulta Urheilukeskuksen luo, jatkoin katuja pitkin takaisin. Kun katselin opasteita huomasin, että Niilokin täällä varmaan viihtyisi, sillä ei ole pitkä matka Greendaleen! Suunnilleen tunnin lenkin kävelin. Kun palasin (7:25), olivat Iiris ja Liisa jo heränneet. 

  Kävellessäni tuli mietiskeltyä Greendalen ohella, myös torstaista tapaamista kaimaani Koistisen kanssa. Asioita tuli muisteltua, vanhoista puhuttua, mutta paljon jäi puhumatta. Vaikkapa Ahos-Ritistä olisi ollut paljon muistamisen arvoisia juttuja, muistoja, joita verestää. Ehkä toinen Pertti toiselle muutamia uusiakin episodeja olisi voinut jakaa. 

  Kun poistuin Anttolan neliöistä 1973, tapaamiset ja yhteiset jutut Riston kanssa vähenivät lähinnä kesäisiin tapaamisiin, mutta ystävyys säilyi aina hänen valitettavaan poistumiseensa saakka. Siitä kuitenkin ole itselleni vihainen, että en vaalinut ystävyyttä paremmin. Useammin olisin voinut Ristoon olla yhteydessä, kysellä kuulumisia, kuunnellut mahdollisia murheita. Vaikka ei Ritu varsinaisesti murheiden jakaja ollut. Paremminkin perisuomalainen sisimpään kätkijä.

  Kun hieman porinoissamme torstaina Ristoakin sivuttiin, sanoi Koistis-Pertti, että kun sinä lähdit muualle, tuli minusta ja Ristosta hyvät ystävät. "En ollut kuitenkaan hänelle samanlainen ystävä kuin sinä" jatkoi kaima. Niinpä niin, meidän ystävyytemme alkoi kansakoulun 1. luokalta. Viimeistään siitä, kun laulukokeessa vetelimme duettona "Pientä nokipoikaa!" Se oli minulle, melko kelvottomalle laulajalle, valtava tuki. Riston kyvyt saattaa moni vieläkin muistaa Anttolan kylillä, jos muuallakin, kajahtaneesta "Saarenmaan valssista! tai "Suhmuran Santrasta". R.I.P. RITI!

  Muutakin ehdin aamulenkillä arssinoida. Muistelin, että ei pienessä pitäjässä tarvinnut olle kovin kummoista titeliä, kun pääsi kylän merkkihenkilöiden joukkoon. Sai samalla vaikutusvaltaa moniin asioihin. Tällaisia olivat mm. ja itseselvyyksinä kunnanlääkäri ja apteekkari. Opettajat, kauppiaat, myymälänhoitajat, pankkikonttorien johtajat, vähänkin merkittävät yrittäjät (joita ei tungokseksi ollut, kun Koistisen kauppa taisi olla kunnan suurin työllistäjä, tai sitten Korpikallion saha), metsäyhtiöiden silmäätekevät, ainakin nämä olivat "merkkihenkilöitä". Muistelen, että lääkäri ja apteekkari eivät kuitenkaan kovin aktiivisesti mihinkää asioihin vaikuttaneet. 

  Oli Anttolassa tietysti poliittistakin elämää. Teinivuosinani olin kuitenkin sinisilmäinen ja naiivi nuorukainen, joka kulki politiikan suhteen aika lailla laput silmillä. Vasta lähempänä kahtakymppiä alkoivat silmät ja mieli aueta ymmärtämään erilaisia poliittisia suuntauksia. Varmasti musiikin ja muutaman hyvän kaverin kautta. 

  Se, mitä tässä sanoa yritän kuuluu: Minun muistoissani 1960-luvun loppupuolisko oli Anttolassa politiikkavapaata aikaa. Siinäpä näette, kuin lapsukainen silloin olin. 

  Loppuun laitan kuvan Ritistä sellaisena kuin hänet minä ja moni muu muistaa. Kuvan on Eerikäisen kaimaani ottanut, ainakin minulle joskus lähettänyt.

  Vielä otos vanhempieni jäämistöstä. Kuvassa noita "merkkihenkilöitä" ja kunnan johtoa. Kuvan ottajasta ei ole tietoa.