JOS ON SYNTYNYT MIKKELISSÄ

  Löysin käsiini kirjastosta, en kuitenkaan käsikirjastosta, vaan Hollolan pääkirjastosta,  Alicia Giménez Bartlett'in hulvattoman Petra Delicado-sarjan. Osia on suomennettu neljä. Kirjoissa keski-ikäinen asianajajasta poliisiksi siirtynyt Petra Derlicado ratkoo rikoksia omintakeisen työparinsa Fermin Garzon'in kanssa Barcelonassa. Huumorilla höystetyt teokset ovat mukavaa luettavaa, ja antavat laisensa kuvan 1990-luvun Barcelonasta. 

  Minulla on menossa paraikaa kolmas osa Petra Delicado ja vaaran viestit. Tarinan alussa Petra on hukkua poliisilaitokselle lähetettyihin ihailijakirjeisiin, jotka johtuvat hänen esiintymisestään (poliisijohdon pakottamana) televisiohaastattelussa. Kirjeiden joukosta löytyy paketoitu miehen penis. Tutkimuksissa ei löydy mitään osviitta sen alkuperästä. Aikaa kuluu pari viikkoa, tapaus kylmenee. Sitten saapuu toinen penis. Petra ja Fermin ymmärtävät, että asia on otettava tosissaan. He pohtivat tapausta eri kanteilta. Tähän asti kun pääsin, oli pakko ryhtyä kirjoittamaan. 

  Suoraa lainausta sivulta 69:

  Yht'äkkiä Fermin tokaisee, "olisiko sinusta sopimatonta, jos lausuisin muutaman säkeen kulleista?"

  "Kaikin mokomin, Fermin. Anna mennä!"

  "Täältä pesee."

  Jos on syntynyt Mikkelissä,

  mitätön mitta on kikkelissä.

  Jos se paksu on kuin parrun pätkä,

  niin Joutsasta on jätkä.

  Pisimmät kullit on Porissa,

  miestä ei erota orista.

  Jotkut veretkin hyydyttää,

  toiset himomme tyydyttää.

  Mutta totta on se jotta

  kulleista kaikkein mahtavin, 

  komein, kaunein ja ihanin,

  on Paavin puntissa Roomassa,

  vaikka on velttona koomassa.

  Älkääpä suotta pelästykö, ilostuko, kauhistuko, nolostuko. Yllä oleva ote on härskeintä, mitä mitä näissä kirjoissa esiintyy. Ihan luettavaa tekstiä sarja on kelle tahansa paavinuskoiset mukaanlukien. Paitsi niille, jotka oikeasti härskiä tekstiä kaipaavat. Heille on omat fooruminsa, pysykööt niissä. 

  En tietysti ole alkuperäistä tekstiä nähnyt, mutta oletan, että espanjankielisessä versiossa runossa esiintyy erinimisiä paikkakuntia kuin Mikkeli, Joutsa tai Pori. Rooma varmaan on sama molemmissa. Kirjat suomentanut Matti Brotherus on on antanut ajatuksen lentää, sommitellut runon suomalaisille ymmärrettäväksi. 

  Siksi oli pakko tuo runo blogissa jakaa, että suurin osa fb-kavereistani on joko entisiä tai nykyisiä mikkeliläisiä. Mietin, että loukkaako tämä kirjallinen luomus kenties jotakuta miespuolista mikkeliläistä, tai aiheuttaako se runoon samaistuvia ajatuksia naispuolisissa mikkeliläisiin miehiin tutustuneissa? Ei tarvitse vastata, kummankaan. 

  

  Vielä tähän ex tempore-kirjoituksen jatkoksi korjaus eiliseen. Taisin kertoa, että huomenna, eli tiistaina, saan uudet silmälasit. Onneksi tänään joku etiäinen pani minut tarkistamaan asian. Vaikka olin kalenteriin ja jopa jääkaapin ovessa roikkuvaan allakkaan merkannut tiistain, niin juhlallinen lasienluovutus tapahtuu keskiviikkona. Tämä muuttaa aikataulua. Eli varsinainen ryhdistyminen tapahtuu vasta torstaina. 

  Tänään, esiryhdistäytymisen hengessä, kävin sentään ostamassa rautakaupasta kuivauskaappiin uuden lautasritilän. Entisestä oli pinnoite alkanut irrota eksponentaalisella vauhdilla. Uusi löytyi K-Raudasta hieman alle kympillä + kannakkeet pari euroa. Vanhan irrottamisessa oli hieman jamua, sillä se oli ruuvattu ennen loisteputkivalaisimen ja etupeitelistan asennusta, joten ahdasta oli. No, irtosi se lopulta. Uuden asennus sujuikin sitten ripeästi. Nyt on kaappi taas kondiksessa. Ja siistin näköinen, kun Hilppa kaikki hyllyt tyhjensi, poisti tarpeettoman sälän.

  En ota, runolainauksesta poiketen, kantaa kenenkään kullin kokoon, enkä laita loppuun kuvaa kullista. En irrallisesta, en paikoillaan roikkuvasta, puhumattakaan jököttävästä. Koska en ole syntynyt Mikkelissä, vaan Anttolassa, laitan kuvan kotitalostani Piskolasta ajalta, jolloin minua ei vielä ollut olemassa, vaan, kuten jotkut niistä härskeistä saattaisivat ilmaista, heiluin vielä isäni sanonko missä.

SYNTTÄRIT MUUTTUNEELLA KOKOONPANOLLA

  Eilen oli Leon 1-vuotisjuhlat Mikkelissä. Sinne piti perhe Tiilikaisen mennä ja olla yötä. Mutta toisin kävi. Liisa oli nuhainen, joten matkustaminen ei ollut järkevää. Mutta Iiris pääsi kemuihin kanssamme. Joni toi tytön aamulla. Mikkeliin ajeltiin, juhlat juhlittiin, takaisin palattiin. Iiris jäi tietysti yöksi. Tänään Aija-mummi vie hänet Espooseen. 

  Juhlissa oli porrastettu aikataulu, kuten korona-aikana pitääkin. Olimme paikalla pari tuntia, kahdesta neljään. Muutamia tuttuja ehdittiin, isäntäväen lisäksi, tavata. Kahvia särvittiin, suolaista palaa, kakkua, vaikka mitä, maisteltiin. 

  Päivänsankari oli tietysti saanut lahjoja kosolti. Leo kävelee jo tanakasti, ja tuollainen auto on hänelle sopiva leikkiväline.

Kyllä se isompiakin kiinnosti.

  Kuten tuon ikäisistä yleensä, taisivat Leosta kuitenkin olla kiinnostavimpia pakkaukset.

 Isommat pikkuserkukset isossa kuvassa...

..pienemmät pienemmässä.

  Iiris lastaa lautaselleen mieluista tavaraa.

   

  Vähän ikävä keli oli ajella. Heinolan ja Otavan väli oli tihkusateista, mennen tullen. Varsinkin paluumatkalla, pimeällä, ei ollut vanhoilla silmillä mukavaa ajaa, kun musta tienpinta imee ajovalojen tehon, tihku sumentaa lasin. Aika paljon oli liikennettä. Autoja riittää, lauatainakin, suuntaan jos toiseen. Kunnialla matkasta selvittiin. 

  Hyvin nukutti Iiiristä. Aamulla  tyttö pyysi Hilppaa opettamaan virkkaamista. Oli saanut kipinän, kun olivat esikoulussa ommelleet sukkaa. "Mikäpäs siinä", Hilppa virkkaa. Ja kohta virkkaa. 

Ja niin virkkaa Iiriskin. Tarkoitan, että virkkaa. 

     "Nyt pitää lähteä Iiriksen kanssa ulos", virkkaa Peppe.

TESLAA JA NENÄPÄIVÄÄ

   Kaikkea sitä mieleen tulee. Mietiskelin päivällä: Koska asia on vain niin, että me tarvitsemme autoa, niin millainen auto olisi ekologisesti paras ratkaisu? Ei niin, että minulla olis aikeita, saatikka rahaa, autoa vaihtaa, mutta noin hypoteettisesti pohdiskelin. Sähköauton suhteen olen epätietoinen. Muutamien vuosien kuluttua luultavasti, mutta nyt? Hybridi, ladattava hybridi? Sopisi meille: Anttolan matkat bensalla, talvet Hollolassa akuilla. Kaasuauto? Maakaasu? Biokaasu? Tankkauspaikkoja vähän. En jaksanut lähteä tarkemmin tietoa vaihtoehdoista penkomaan. Kuten sanoin, asia ei ole ajankohtainen. Ja kaiken kaikkiaan luulen, että ekologisinta on ajaa nykyisellä Hyundailla vielä vuosikausia. Kilsoja tulee vain n. 15 000/vuosi, joten matkaa ja aikaa on paljon jäljellä. Jotenkin tuntuu, että uuden auton osto ei mikään ekoteko ole, vaikka se ilmastoystävällisempi olisikin. 

  Asiaa kun tarkemmin ajattelee, niin ei se, millaisella autolla ajaa, kovinkaan paljon ratkaise. Autoilu on vain yksi osa jalanjälkeä. Voin kevyesti kuvitella herrasmiehen sadan tonnin Teslalla, rinta ylpeästi kaarella tietoisuudestaan, ajelevan syömään kolmensadan gramman häränpihviä tiputettuaan sitä ennen pihalla kaikki roskat samaan jäteastiaan, samalla mietiskellen, että jäiväthän kaikki valot ja televisio mökillä varmasti päälle rosmoja pelottamaan? Itse asiassa helpommin osaan tuollaisen kuvitella kuin Nenäpäivään antaumuksella osallistuvan persun, joka on  myös Amnestyn kuukausilahjoittaja.   

  Tänään on siis Nenäpäivä. Kaikki joukolla auttamaan. Myös paraskavedekatriafobiasta kärsivät, tulkaa pois peiton alta.

  Huomenna ollaan Mikkelissä. Emman luo mennään Leon 1-vuotisjuhlille. 

  Tiistaina saan uudet lasit. Sen kunniaksi ajattelin tarttua toimeen. Olen vetkutellut urakalla pieniäkin hommia. Nyt niskasta kiinni, ryhtiä elämään. Siis keskiviikkona ryhdistyn; ei samana päivänä montaa aktiviteettiä, eläkeläiselle, klasit riittää tiistaille. 

  Loppuviikosta käydään taas Elinaa katsomassa. 

  Seuraavalla viikolla onkin aloitettava henkinen valmistautuminen joulusiivoukseen. Se tulee tapahtumaan useammassa osassa. Melko vähäisellä innolla, mutta tilanteeseen sopetuneena, odotan kirjahyllyjen pölynpyyhkimisoperatiota. No, kerran vuodessa. Ja on se ennenkin sujunut. 

  Joulupukin kohtalo alkaa myös jossain vaiheessa raavituttaa päätä. Liisa ei vielä mokomasta älyä. Mutta Iiris. Ja kuinka korona-aika suhtautuu kiertäviin pukkeihin. Luulen, että jos kaivan muutaman kerran käytössä olleen pukinkostyymini naftaliinista, ei tälläytyminen enää mene läpi. Jos vuokrapukit eivät liiku, parasta kai selittää Iirikselle, että koronan vuoksi pukki joutuu jättämään lahjat pihalle. 

  Emmerdale tulee perjantaisin jo puoli viisi. Pitää kohta sonnustautua katsomaan. Kumma juttu, koko sarja. Aika helvetinmoista huttuahan se on. Mutta kun on sitä vuosikaudet tihrannut. Vaikka joutaisi jättää. Mutta ei vielä tänään. 

  Loppuun kuva per. 21. marraskuuta 2017. Pitäisköhän lähteä vielä viikoksi-pariksi saareen?

  Ei se konsti olisi mikään. Kuvassa ollaan sinne lipumassa 16. marraskuuta 2017.

LUNTTU ETC.

  Ollaan katseltu Areenalta brittiepookki Belgravia'a. Neljä jaksoa kuudesta on takana. Juonittelu on sitä luokkaa, että ei kalpene lainkaan nykymaailman menolle. Osasivat ne 180 vuotta sitten sen taidon. Ihminen on ihminen, juonittelu ajatonta, tosin aikaansa suhteutettua. 

  Meno on sarjassa sellaista, että ei edes Emmerdalessa paremmaksi ole pantu. Hyviksiäkin on, mutta suurin joukko valehtelee, juonii, peittelee, tekee huorin ja varastaa. Sakissa on myös pelivelkojensa kanssa kamppaileva pappi, jolle saarnaaminen nöyryyttävää.

  Hienosti on aikaa kuvattu. Siis miljöötä ja tapoja. No, en toki ole siinä ajassa käynyt, en isommin edes perehtynyt, mutta uskon tekijöiden onnistuneen.

  Yksi asia tuli mieleeni sarjaa seuratessa. Ei ole naisia kohdeltu silloinkaan oikeudenmukaisesti. Jos joku nuori neiti rakkauden vallassa ja huijattuna pamahti paksuksi, oli hän lunttu, portto, kokotti, kevytkenkäinen heitukka armollisimmillaan. Puolestaan mies, joka oli raskauden aiheuttanut, oli vapaa ja veikeä herrasmies, joka, täysin ymmärrettävästi ja suvaittavasti, nautti elämästään. Olin feministi tai en, niin pistää miettimään tämäkin näkökulma kauniimpaan sulkupuoleen. Ja kun sellaista esiintyy vielä nykyäänkin. 

  On naisissa, tietysti, sellaisia, joita on syytäkin luntuksi mainita. Tässä sarjassa yksi, jota kevyesti voi luonnehtia opportuniseksi luntuksi.

  Aamulenkillä muistui mieleeni vanhoja asioita Mikkelistä, 1970-luvun taitteen kahta puolta. Silloin vietettiin usein Laajalammilla viikonloppuja Rohusten vellosten kotona (Pannut. 1). Poikain vanhemmat olivat usein mökillä, joten estradi oli meidän. Siellä käytiin ikimuistoisia koronaturnauksia, juotiin punaviiniä, juostiin munasillaan saunasta Laajalampeen uimaan, naapuruston kauhuksi, tai iloksi, tai mielihyväksi. 

  Mieleeni muistui, että käytiin usein lauantaisin, joskus pyhäisinkin, latkimassa muutama loiventava olut Kattilansillan TB:lla. Se oli huoltsikka Ristiinantien varressa. Siellä oli oma vakiporukkansa, lähialueen äijistä koostunut. Muistelen, että yhden nimesimme (lue Matti nimesi) Teräslanka-aidaksi, koska hän kehuskeli aina tontin rajoille pystymäänsä aitaa. Toisen hepun olimme nimenneet (lue Matti nimesi) Count Basieksi, koska hän aina laski kolikoitaan, mutta sai ne kuitenkin riittämään olueen jos toiseenkin. 

  Matti, tai Markku. Jos tämän luette, niin varmistakaa hataria muistojani. Olihan se TB? Ja olivathan nuo äijät siellä?

  Tuosta "ydinporukasta" on muutama jo ollut aikaa poissa keskuudestamme. Iso osa porskuttaa edelleen, kuka missäkin. 50 vuotta sitten se oli "Miun vanhaa Mikkeliä". Minähän olin maalaispoika Anttolasta, mikä on ollut jo kauan osa Mikkeliä. Anttola on kuitenkin minulle "Miun vanha Anttola". Se on toinen juttu se.

Loppuun kuva vanhasta Anttolasta. Sotien jälkeen varmaan napattu. 

NUNC EST BIBENDUM

  Nunc est bibendum, vai onko se liian aikaista. Ei kai? Tuskin Trumpin oikeuskanteet mihinkään johtavat. Joten kohottakaa lasinne. Lasin sisällöllä ei niinkään väliä. 

  Jotakin on isoäitini Emman suku lienee juhlinut Lübeckissä v. 1906. Vai ihanko huvikseen on krokettia pelattu? Kuva tuli laitettua tähän siksi, että se liittyy mahdollisimman vähän USA:n vaaleihin.

  "Viron sisäministeri Mart Helme eroaa", uutisoi Yle. Hän on mies, joka vähätteli Sanna Marinia vuosi sitten, ja kehotti lokakuussa Viron homoseksuaaleja muuttamaan Ruotsiin. Nyt hänen, sekä poikansa, valtiovarainministeri Martin Helmen, kommentit USA:n vaaleista olivat liikaa presidentti  Kersti Kaljulaidille. Eronsa syyksi Mart Helme kertoo virolaisten tiedotusvälineiden panettelun ja valehtelun. Siis kertakaikkinen trumpisti.

  

  Ylen kannatusmittauksen mukaan Sdp on menettänyt, Perussuomalaiset nostanut, hieman kannatustaan. Mistä niitä oikein riittää? Persujen peesaajia?

  Kokoomus ei Orpon maskitykityksillä onnistunut kuin tiputtamaan kannatustaan yli prosentin verran.   Keskusta hilautui lähes prossan ylös.  

 Virhemarginaali kyselyssä on +/- 2 %-yksikköä. Siitä seuraa, että Liike nytin 1,9 %:n kannatus saattaa olla -0,1 %. 

  Se päivän uutisista. Tiilikaiset palasivat eilen Espooseen. Heidät näemme ensi lauantaina Mikkelissä Emman luona, Leon 1-vuotispäivillä. Joutaahan tuonne ajalemaan. Kakun persolla. 

  Pitäisi kai pikapuolin ryhtyä kotona hommiin. Tuulikaapin sisäovi on ajateltu vaihtaa. Se on ollut listalla aika kauan. Yläkerran wc:n ja kyseisen tuulikaapin ovi aukeavat siten, että voivat osua toisiinsa. Kävi kerran niin, että Anna tuli vessasta ja Hilppa ulkoa, tai päinvastoin. Jommallakummalla, tai molemmilla, oli liikaa höyryä yläpäässä, ja ovet kolahtivat kunnolla vastakkain seurauksena, että vessan oven ripa painui vastapelurin läpi. Hilppa tälläsi kolon päälle Aku Ankan naaman, väliaikaiseksi ratkaisuksi.   

  Eihän tuosta ole kulunut kuin jotain 25 vuotta. Anna oli silloin teini-iän alkupuolella, ja aika tenmpperamenttinen tapaus. Joten luulen, että tempperamentilla on ollut osuutta asiaan. 25 vuotta, eikä se ole ketään häirinnyt. Koska keväällä taloyhtiöön vaihdettiin ulko-ovet, niin tuumittiin, että voishan sisäovenkin uusia. Ei väliovet edes maltaita maksa, vaikka ei perinteistä kenno-ovea ostaisikaan. 

  Ovi ei taida autoon mahtua, mutta peräkärrin saan kyllä lainaksi, tai ainakin vuokrattua halvalla. Asia on enää siitä kiinni, että joku aamu nappaan Hilppaa hihasta, sanon: "Nyt lähetään ostamaan se ovi!" 

  Vieläköhän jostakin saa tuollaisia paksuja Aku Ankka-tarroja? Sekin alkaa olla kellastunut.

  Kolme kirjaa olen varauksen kautta Maakuntakirjastosta tällä talvikaudella saanut käsiini. Ian Rankin'in Valheiden talossa on jo luettu, Risto Isomäen Vedenpaisumuksen lapset on yli puolivälin, Pierre Lemaitre'n Tuhon lapset odottaa. Tuon Ian Rankin'in varasin tosin jo Anttolassa ollessamme, mutta kaksi muuta vasta reilu viikko sitten. Hyvin toimii homma; Isomäen ja Lemaitren kirjat on julkaistu suomeksi vasta tänä syksynä. Tai sitten homma ei ole hyvin, eli liian vähän kirjoja luetaan, koska ne noin nopeasti ovat saatavilla. 

  Ilta alkaa hämärtää. Forecan mukaan aurinko nousee Hollolassa 8:08, ja laskee 15:54. Päivän pituus on siis 7 h 46 min. Aamulenkille kirmaisin tänään 6:42, palasin suunnilleen juuri 8:08, eli auringonnousun aikaan. Ja nyt se, aurinko, on laskenut, sillä kello on 16:11. 

  16:11 on erittäin hyvä aika lopetaa kirjoittaminen. 

VAALIVALVOJAISET

  Jos haluaa viettää Yhdysvaltojen presidentinvaalien valvojaisia, on syytä varustautua muutamalla kahvipaketilla, parilla korillisella energiajuomaa, tupakkihenkilöt useammalla lootalla, sekä tietoisuudella tiputukseen joutumisen mahdollisuudesta. Onneksi ei tarvitse viettää. Eli ihan hyvin ovat yöt tulleet nukutuiksi. Selvältä peli maallikon silmissä näyttää. Kuinka kiviseksi tie lopulliseen ratkaisuun muodostuu, sitä en osaa arvioida. 

  Kun tuota USA:n meinikiä miettii, ja Trumpin toivottavasti finaalissa olevaa kautta muistelee, tulee mieleen Nurmion Handen sanat: 

  Jos ihminen ei elämässään 

  Ymmärrä muita kuin itseänsä 

  Hän on vain tylsä näyttelijä 

  Ja näyttelee väärässä näytelmässä

  Hande on kynäniekka verraton. Nuo säkeet ovat albumilta Punainen planeetta biisistä Vielä yksi opetus. 

  Samalla albumilla on myös biisi Herttua puhuu. Sopii kokonaan tähän lainattavaksi:

  Älä lähesty minua lakeija 

  Haitari olalla 

  Olet Palvellut montaa herra 

  Ja pettänyt jokaista 

  Olet pukenut sokean isäntäsi 

  Pellejen hepeniin 

  Ja taluttanut hänet ulos 

  Ihmisten eteen 

  Et ole empinyt vannoa 

  Yhtäkään väärää valaa 

  Olet kuunnellut ovien takana 

  Ja lukenut kirjeet salaa 

  Olet kurkkinut verhojen takaa 

  Ja avaimenreijistä 

  Olet katsonut peilien läpi 

  Emäntiesi riisuutumista 

  Olet matkinut keittiössä 

  Jaloa herttuaa 

  Olet sylkenyt lattialle 

  Ja juonut olutta keskellä päivää 

  Olet varastanut rahat 

  Takkien taskuista 

  Olet pantannut hopealusikat 

  Ja käkikellosta käen 

  Ja missä on paloauto 

  Jonka Kari sai jouluna 

  Ja Inkeri-tädin Tirolista 

  Tuoma vihreä vaellushattu 

  Älä lähesty minua lakeija 

  Haitari olalla 

  Tai annan kahlita sinut talliin 

  Hikisten ponien sekaan

  Hieno albumi, yksi Dumarin hienojen albumien joukosta.

  Koska Handen sanoihin ei ole juuri lisättävää, annan kuville tilaa. 

Liisa ihmettelee, että eikö tuo kenkä muka mulle sovi?

Iiris antaa vauhtia, Peppe keinuu.

En tiijä, mikä tuossa on menossa. Iiris näyttää siunaavan Liisaa, mutta ei kai?

Ota kii Peppe-papan rohjake, täältä pesee!

Mitähän nuo aikuiset oikeen säheltää?

Elä muuta virka!

EN MIÄ VAALITA, MUTT KYL SE VÄHÄ KYRSII

  Pitihän se arvata. Arvata piti se, että USA:n vaalit ei ole Strömsö. Voitti kumpi tahansa, keinolla millä tahansa, niin irvikuvaa demokraattisista vaaleista ollaan todistamassa. No joo, on noita irvikuvia ollut muuallakin. Sellaisia, missä vaalivilppi on oikeasti totta. Mutta tässä tapauksessa irvikuvan tekee yksi mies lakimiesarmeijoineen. Toivoa pitää, että mellakat ja väkivaltaisuus eivät muodostu osaksi vaalien loppunäytöstä. Merkkejä kai on jo nähty. Mutta se siitä. 

  Tänään on takana melko perusteellinen siivous. Eipä noin perusteellisesti ole tätä huushollia yli puoleen vuoteen siivottukaan. Kahdestaan homma sujuu mukavasti. Kumpikin painaa omalla sarallaan. Ei siinä montaa tuntia kulu. Passaa Liisan huomenna tulla lattioille konttailemaan.

  Seuraava perusteellinen siivous, vielä tämänaamuista perusteellisempi, on esillä ennen joulua. Jokohan silloin on USA:n seuraava presidentti saatu selville? 

  Ennen joulusiivousta tietysti muutama viikkosiistimenen on tehtävä. Tehtävä on, oli jenkeissä ratkaisu löytynyt, tahi ei. 

  Päivällä käytiin äiti-Elinaa katsomassa. Sängyssä on. Ei puhu. Pieni hymy sentään nousi kasvoille, kun häntä hereille nykäisin. Ja uni jatkui. Syö kuitenkin lautasellisensa tyhjäksi kun syötetään. Saa nähdä, kuinka kauan jaksaa äiti pitää hauraista elämänlangoista kiinni? Laitan käsitellyn kuvan äidistä. Vaikka ei käsittelemättömässä mitään ihmeellistä ole, mutta parempi näin.

     Perään käsittelemätön kuva n. 80 vuoden takaa ylioppilastyttö-Elinasta.

  Ja isä ja äiti joskus 1960-luvun alkupuolella.

  Ei enempää vanhoja kuvia, tällä kertaa ainakaan. Laitan siis uudempia. Laitan huomisista vieraista kahdesta. Käsitelty on, kuten näkyy.

  Mukavaa on kuvilla leikkiä. Pian pitää alkaa niitä todenperään läpi kahlaamaan. On aika tehdä valokuvakirja. Viideksi jouluksi olen Iiriksestä tehnyt vuosikirjan. Nyt tulee muutos. Tulee yhteinen Iiriksestä ja Liisasta. eikä enää vuosikirjan nimellä.

  Suurin työ kuvakirjan tekemisessä on siihen laitettavien otosten valitseminen ja kokoaminen omaan kansioonsa kronologisessa järjestyksessä. Kun se on tehty, onkin melko helppoa luoda kuvakirja valmistajan ohjelmaa käyttäen. Kokemukseni mukaan kuvien kasaamiseen menee pari päivää, sillä tarjontaa on. Ei tietysti mitään kahdeksan tunnin päiviä hommaan aikaa kulu, mutta kuitenkin. 

  Kun raaka duuni on tehty, päivässä hahmottuu lopullinen mestariteos. Haiskahtaako? No, saan kai minäkin ylisanoja käyttää, supermies kun olen!

  Yleensä kirjatilaus on tullut muutamassa päivässä. On kuitenkin parasta olla ajoissa. Ja taas saa muutama pukinkontti täydennystä. 

  Päivällä sanoi toimittaja radiossa, että jouluun on aikaa 49 päivää. En tarkistanut, mutta kuulostaa oikealta. Se tietää myös sitä, että saman verran on siihen, kun päivä on alkanut taas venyä. Olkaa kiltisti nämä muutamat viikot. Ei voi koskaan tietää, kuka ikkunan takaa kurkistelee.