GUESS WHERE?

  Eilen antoi lääkäri sikäli terveen paperit, että ei komentanut lasarettiin eikä pyöreään koppiin. Kun pari muutakin asiaa selvisi, niin tehtiin päätös. Ja nyt ollaan täällä. Arvatkaa missä?

  Kysymys taisi olla helppo? No niin. Aamulla käytiin Lidlistä evästä roimasti, pakattiin auto melko turvoksiin, lähdettiin usmuuttamaan kohti Anttolaa. Yhdentoista kieppeillä oltiin Hanelin pihassa. Velj'-poeka oli laittanut veneemme vesille. Tankkasin tuoretta bensaa, lastasin tärkeimmät tavarat veneeseen. Siltä varalta lastasin jo siellä, koska ei ollut varmuutta, pääseekö veneellä Potinlahteen.

 
  Hetki rupateltiin pihalla Tainan ja Hanelin kanssa. Olisivat ruokaa tarjonneet, mutta oltiin jo kotona päätetty, että ollaan varovaisia. Eli kiitimme tarjouksesta, mutta emme ahtautuneet ruokapöytään. Pakko olla, varovainen. Sillä ei vara venettä kaada. Ei nimittäin ole mikään hinku kaataa paattia, pariasteisessa vedessä itseään liottaa. Lunastin vielä Hanelilta muutaman Hauhalan kalastusmerkin. Hilppa ajoi auton Potinlahteen, minä veneen.

  Ehdin käydä purkamassa tavarat mökin laiturille, ennen kuin aukaisin muutaman kymmenen metrin pituiseen väylän jäähän, pääsin Hegulin lautalle.

  

 
  Pian tuli Hilppa. Siinä rouva äheltää kelluntatakkia päälleen. Ja ilma on kaunis.

  Kohillaan oli paikat saaressa. Huomiseksi kyllä riittää siistimistä; oksia ja risuja, lehtiä myös, on tuuli heitellyt pitkin tantereita.

  Vähän oli jää päässyt laituria kolhimaan, mutta onneksi vain vähän. Sen verran suojaisa on laituriranta, että ei ole kertaakaan pahemmin jäät tuhojaan tehneet.

   Pirtissä oli lämmintä 15 astetta kun tultiin. Nyt on reilu 20. Uunit on lämmitetty. Vesi on laitettu päälle, tiskikone jyllännyt tyhjiltään ohjelman. Kaikki toimii. Tää läppäri, millä kirjoitan, on vaan hidas, ku sanonko mikä? Toisaalta ei täällä kiirettäkään ole. Tahtoo vaan nyppiä, kun välillä pyörittää iät ajat, ennen kuin joku sivusto aukeaa. Myöskään valokuvien lataus kameralta ei suju urakkavauhdilla. Mennään vempeleen tahdilla. Kun ei muu auta. 

  Huomenna taidan laittaa pari katiskaa pyyntiin. Samoin voisi kokeilla muikkuja. On ehkä jo myöhäistä, liian kauan jäitten lähdöstä, mutta Haneli sanoi, että saattaa syömäkalat osua verkkoon. 

  Hanelilta sain tosiaan Hauhalan puolen luvat. Äsken soitin Montosen Arskalle. Sovittiin, että käyn huomenna ostamassa häneltä Pitkälahden merkit. Arska lupasi tuoda ne Laivalahteen puoliltapäivin. Eli sörnäytän veneellä hakemaan. Ei siinä pysy korona perässä, kun tukka putkella usmuuttaa! 

  Tästä se alkaa, karenssi saaressa. Ollaan täällä, mennään välillä Hollolaan, kun tulee tarvis. Mutta osoite näillä näkymin marraskuulle saakka on täällä. 

HUOMIOITA KUNTOPOLUILTA

  Olen viime aikoina tehnyt lenkkini useimmiten mainioilla kuntopoluilla Tiilijärvien maastoissa. Aika paljon on metsässä kulkijoita puoli seitsemän ja puoli yhdeksän välillä. Suuri osa on iäkkäämpiä ihmisiä, sauvoilla tai sauvoitta käveleviä suunnilleen yhtä paljon, koiran tai koirien ulkoiluttajia myös runsaasti.
 Tavakseni olen ottanut nyökätä tervehdykseksi kaikilla aamuvirkuille vastaantulijoille. Seuraavia huomioita olen tehnyt:

  - keski-ikäistä vanhemmat miehet tervehtivät poikkeuksetta ja oma-aloitteisesti
  - keski-ikäistä vanhemmat naiset tervehtivät satunnaisesti, mutta eivät juuri koskaan oma-aloitteisesti
  - keski-ikäiset miehet tervehtivät usein, joskus oma-aloitteisesti
  - keski-ikäiset naiset tervehtivät harvoin, eivätkä koskaan oma-aloitteisesti
  - keski-ikää nuoremmat aikuiset miehet tervehtivät erittäin harvoin, eivätkä koskaan oma-aloitteisesti
  - keski-ikää nuoremmat aikuiset naiset tervehtivät erittäin harvoin, eivätkä koskaan oma-aloitteisesti
  - nuoriso ei tervehdi, sillä nuoriso ei ole siihen aikaan liikkeellä

  Millaisia päätelmiä tästä voi tehdä? Vaikka sellaisen, että tavat ovat muuttuneet. Ennen tervehdittiin yleisesti kaikkia. Nykyään se ei tietysti ole ihmispaljouden vuoksi kovin järkevää. Vanhempiin ihmisiin tapa on kuitenkin jollain lailla juurtunut.
  Naisihmisten haluttomuuden tervehtiä tuntematonta kulkijaa panen arkuuden, ehkä pelonkin, piikkiin. Kotona ammoin on opetettu, että vieraita miehiä tulee varoa.

  En muuten minäkään nyökkäile kenellekkään, kun kuljeksin taajamissa kevyenliikenteenväyliä pitkin. Metsämaastossa tervehtiminen puolestaan tuntuu luontevalta.

  Voiko tehdä jotain, kun ei tee mitään? Kysymys heräsi "Pelasta pörriäinen"- kampanjan tietoiskua kunnellessani. Siinä kehotetaan jättämään nurmikko leikkaamatta. Eli kun ei tee mitään, tekee kuitenkin jotain; pelastaa pörriäisiä.
  Sama jutta monessa muussa asiassa. Tekemättä olemisella on seurauksensa, jolloin itse asiassa tekemätön tekee jotakin.
  Minä en luultavasti jätä osaa nurmikosta leikkaamatta saaressa. Mutta pörriäishotellin aion naplikoida. Ketokukkia meillä kasvaa runsaasti, sen puoleen löytyy pörriäisille kohteita, joiden luona kannattaa pörrätä. Pörriäisten pelastaminen on tärkeä juttu, eikä kenenkään tule väheksyä omaa mahdollisuuttaan toimia asian eteen.

  Emmerdalen edelliset jaksot olivat "Kolinaa ullakolla I ja II". Tuli mieleen, että siinä on laitettu kansanomainen ilmaisu ja kirjakielen sana "sammaan liitton". Olisihan nimi voinut olla tuolla ajattelutavalla myös "Eau de Colognea vinnillä". 

  Nyt riittä löpinä! Lähden katsomaan, joko puhelin suhtautuu varautuneesti olotilaansaa?

BONSAI PUU

   Hieno aamu. Lenkki yhtä juhlaa. Kyllä ilmoilla on väliä. Kun palasin maastosta, oli Hilppa jo ruoputtelemassa pihoja. Liityin joukkoon, leikkasin omppupuun. Saa nähdä, vieläkö tuo Valkea Kuulas tekee omenia? Se on melko vanha, ja sitä ovat jänikset järsineet. Osittain runko on jo kuollut, mutta silmuja siinä taaskin on. Satoa se on vuosien varrella antanut vaihtelevasti. Parhaina kesinä kolmekin ämpärillistä, huonoimpina ei ompun omppua.
  Valkea Kuulas on siitä niipukas laji, että se tippuu pian kypsyttyään. Ja kun se tippuu, ovat räksät ja harakat heti kimpussa. Koska ollaan viime vuosina oltu kesät Anttolassa, on ollut pakko kerätä sato kotona käydessämme hieman "raakana".
  Parhaina kesinä ollaan saatu vuoden omenahillot omasta puusta. Siksi se saa vielä tilaisuuden näyttää kykynsä. Jos, viime kesän tapaan, ei satoa tule lainkaan, tapahtuu seuraava leikkaus moottorisahalla. Vaikka kyllä se on omaksi "Bonsai puuksi" muuttunut. Saa nähdä, itkeekö sydän mahlaa, jos tuon kaataa?

    Tänäänkin lähdin lenkille vasta aamukahvin jälkeen. Mitäs sitä sianpieremän aikaan starttaamaan, mukavampi mennä, kun arska on noussut paistanmaan. Kuten tänä aamuna teki, pilvettömältä taivaalta. Ehdin siten katsoa ylen ensimmäiset uutiset. Siellä kerrottiin, että öljyn hinta on laskenut pakkaselle. Lenkillä mietin, tarkoittaako tuo sitä, että kun kohta menee tankkaamaan, niin pankkikortilta ei veloiteta, vaan sille tallenetaan joku summa? Niin se kaiken järjen mukaan pitää olla. Nyt haalimaan tyhjiä jerrykannuja ja muita pöniköitä. Tässähän alkaa rikastumaan!

  Päivällä pitää lähteä pyöräilemään. Lämmintä on sopivasti. Jos ajelisi Lahteen, Vesijärven rantaa Jalkarannan kautta takaisin. Sopiva ja usein poljettu lenkki. Nyt ei vaan voi satamassa käydä kahvilla.
 
  Tässä on tullut pienimuotoista koronakierrosta soiteltua. Olen kavereitani jututtanut, kuulumisia kysellyt. Lähinnä sellaisia kavereita, jotka eivät ole viisauksissaan fb:iin liittyneet. Niiden kamujen, jotka ovat, tilanne on paremmin selvillä. Niille, jotka olen tavoittanut, kuuluu ihan hyvää. Ainakin terveyden osalta. Aika positiivinen ja tulevaisuuteen uskova on mieliala ollut. "Tilanteen rauhoituttua istutaan naamakkain, hörpitään pullakahvit personkupin kera", näin ollaan toisillemme vakuuteltu. Varmasti siten tulee käymään, jollain aikataululla.

  Taas tuli viime viikolla tieto yhden vanhan kaverin poismenosta. Vihavaisen Matti on jättänyt rakennuksen. Pikkuveljensä Antti siitä kertoi "Miun vanha Mikkeli"-sivustolla. Matti tuli tutuksi 1970-luvun alkupuolella. Hänen vanhempansa ostivat Kamalasaarista isoimman, rakennuttivat sinne mökin. Isämme Erkit (Vihavainen ja Lehkonen) kaveerasivat, niin myös me Matin ja Antin kanssa. Rantaharjussa vietettiin joskus aikaa, viikonloppuisin pelattiin futista Saukonsalon vanhan koulu kentällä. Ei ollut Mattikaan iällä pilattu. 1954 syntynyt, jollen aivan väärin muista. Pitkä vaikea sairaus oli hänet nujertanut, helmikuussa, kertoi Antti postauksessaan. Lepää rauhassa Matti!

  Loppuun anekdootti koskien isä Vihavaista. Olen sen joskus saattanut blogeihin muistoistani esiin kaivaa, mutta siitä huolimatta.:
  Erkki vihavainen täytti 50 vuotta. Erkki Lehkonen osti hänelle lahjaksi kalaverkon. Sellaisen 60 metriä pitkän ja 3 korkean. Niitä oli vastikää tullut markkinoille. Kului vuosi, ehkä parikin. Poikettiin isä-Erkin kanssa Vihavaisten saaressa. Erkki L. jossain vaiheessa kahvipöydässä kysäisi, Erkki V:lta. että onkos siinä verkossa ollut kalaa?
  Erkki V. hyppäsi ylös, sanoi "lähdetään heti katsomaan!"
  Marsimme peräkanaa rannalla olevaan liiteri/varastorakennukseen. Erkki V. haki varaston hyllyltä pahvilaatikon, avasi se, kurkisti sisään, ilmoitti, "ei oo menny yhtään!"
  Ei tainnut Erkki V. olla inokkaimpia kalamiehiä. Ei tosin ollut Erkki L. myöskään.
 

  Loppuun Bosai puu toiselta kantilta. Toivon sille jatkovuosia, joten alahan tehdä satoa!

DEMOSTHENES

  Kuka oli se antiikin kreikkalainen, joka pääsi eroon puheviastaan huutamalla aaltojen pauhussa suu täynnä kiviä? Asia tuli mieleen toosaa tuijoitellessa. En muistanut. Oli pakko googlettaa. Hän oli Demosthenes. Pitääpä Annalta kysyä, miten logopedia suhtautuu moiseseen keinoon?
   Logopediahan on tieteenala, joka tutkii laaja-alaisesti ihmisäänen, puheen, kielen ja kommunikaation normaalia toimintaa sekä sen häiriötiloja ja näiden kuntoutusta. Logopedian tutkimustuloksia sovelletaan käytännön puheterapiassa (Wikipedia). Mutta kuka opettaa puhetaitoa, eli retoriikkaa? Ei kai kukaan? Eikä retoriikka ole tieteenala. Ehkä kuka tahansa sellainen, jolta voi jotain opittavaa ammentaa, sopii kuitenkin retoriikan opettajaksi?
  Kun kaikkitietävää, kaikken näyttävää, kaikkivoipaa uutisvirtaa katselee, huomaa, että molemmille, logopedeille ja retoriikan opetukselle, on tarvetta. Puheviat ovat yleisiä, eivätkä ne saisi ketään ärsyttää. Retoriikan puute on ennemmäkin sääntö kuin poikkeus. Puhetaitoa tavalliselta dallaajalta, puolijulkkiselta, tai vesilaitoksen työnjohtajalta, ole syytä vaatia. Kieliopillisesti jonkinlaista tolkkua tosin kaipaan. Toisaalta: ei huonolla suomenkiellä puhuttu särähdä läheskään yhtä lujaa kuin kirjoitettu. Sanoo pedantti-Peppe, mies, jonka blogit sisältävät lukuisia määriä niin kirjoitus-, kuin kielioppivirheitä. Kunpahan löpisen. Joskus vaan ipottaa, ottaa pattiin pienikin asia. Taidan totta vieköön olla pedantti-Peppe, tuttujen kesken pilkunnussija-Pertsa.

  Asiassa eteenpäin. Välillä jää jostain kuunnellusta kappaleesta, jokin säe, ehkä vain sanapari, mieleen. Niin kävi aamulla. Kuuntelin Vesteristä. Yhtyeineen, tietysti. Tällaiset tarttuivat kaaliin, ehkä se ei ole avomeri. Vesterinen Yhtyeineen laulaa nimittäin biisissä  "Suuntavaistolla":

  Saatan olla outo mies
  Vintti pelkkää ulappaa

  Tai biisissä  "Turunlinnan muurilla" aika koskettavasti: 

  Nyt mä tiedä miksi elää kannattaa
  Ne on ne hetket jolloin polvet notkahtaa

  Mikäli olen oikein ymmärtänyt, tuossa notkahduksessa ei ole kyse nyrkkeilijän tuntemuksista.

  On sanoituksia ja sanoituksia. Isoa merkitystä ei niissä monasti ole, ei ole varmaan edes haluttu. Joissain voi olla merkitystä niin merkillistä, ettei sitä oivalla. Joissain on sitten kekseliäitä kielikuvia. Vesterisellä on juuri näitä. Kuten myös Heikki Salolla ja J. Karjalaisella. Hectorin lyriikka on enemmän harkittua, merkityksellisyys tarkoitettua, usein onnistunutta.
  Sanat ovat minulle tärkeitä. Se että kielitaitoni on kehno, kismittää. Vaikka eivät Dylanin Bobin tekstit taida aina ummikkojenkeillekään aueta.

  Minä siivosin aamulla parvekkeen, pesin parvekelasit sekä kaikki ikkunat. Hilppa kyllä avusti parvekkeen puunaamisessa. Tulee aina ihan mukava olo, kun saa jonkun homman duunattua.
  Huomenna mennään siistimään takapiha. Ei siellä paljon possakkaa ole; Hilppa hoitelee kukkapenkit, minä leikkaan omenapuun. Harvoimistakaan ei taida juuri olla, kun tuli syksyllä se  hoidettua.
  Pitää nuo kevätpuuhat tehdä, jotta niiden puolesta voidaan kevein mielin lähteä isompaa puutarhaa mylläämään.

  Vedet ovat Anttolassa auki, sanoi Haneli, kun hänelle soittelin. Pitemmät lahdet ovat vielä jäässä, Potinlahtikin varmasti, mutta eiköpä se muutamassa päivässä ainakin läpipäästäväksi sohjoksi muutu. Eli viikon sisään Anttolaan suunnataan. Varmaa päivää ei vielä osaa sanoa.

  Viime vuonna mentiin saareen 27. huhtikuuta. Aika samoihin vetää tänä vuonna. Vaikka viikkoa aikaisemmin olisi päässyt. Laitan siis obligarorisen loppukuvan viime vuoden huhtikuun 27:ltä päivältä. Kuvassa on Leppäniemi kierretty, Avokkaansalmen suu etuvasemmalla, oikealla Potinlahti, alkavat siintää kuskin silmiin. Näin on, vaikka kuskin kamera osoittaa taakse päin, eli Leppäniemi vasemmalla, Härönsaari oikealla.

HUOMIOITA TIEN RAVEISTA

  Aamulla suuntasin lenkkini välillä Ala-Okeroisten tielle. Noin kilsan sen viertä kävelin. Ryhdyin piruuttani seuraamaan, mitä kaikkea kevyenliikenteenväylän ja itse tien välisessä ravissa näkyy. Monia kymmeniä kertakäyttömukeja ja niiden kansia, pikaruokalaatikoita, karkkipusseja ja suklaapatukkakääreitä, täysi muovikassi (jonkun paskiaisen roskapussi), kaksi AA-patteria, yksi litran piimätölkki, neljä aurausviittaa, useita juomatetroja tai -tölkkejä, tupakka-askeja, nuuskarasioita, puolikas pölykapselista, kaksi heijastinta, yksi kuollut harakka, sekä pätkä kyllästettyä terassilautaa. Ja tämä kaikki tien toisesta ravista, toinen oli näkymättömissä.
  Kun asiaa jälkikäteen mietin, niin pölykapselin puolikkaan ja aurausviitat ymmärrän; ne eivät ole tahallisesti raviin joutuneet. Ei ehkä laudanpätkäkään. Eikä harakka. Mutta muut on nakeltu auton ikkunasta surutta ulos. Saatanan tunarit!
  Toki juomamukeista ja roskaruokapakkauksista osa oli jo  kauan maassa lojuneita, eivät siis viime yönä ilmestyneitä, mutta ulos ne ikkunasta nakattu joka tapauksessa.
  Ilokseni panin merkille sen, että tupakkilootat ovat vähentyneet, samoin natsat. Muutamia vuosia sitten saattoi joku tienpätkä olla kylvettynä natsoilla, nyt ei bongaa kuin yhden sieltä, toisen täältä. Myös panin merkille, en ehkä ilokseni, mutta kuitenkin, että nuuskarasiota näkyi tuolla kilsan matkalla suunnilleen sama määrä kuin tupakka-askeja. Kertoo kai jotakin tapojen muuttumisesta?

  Ylesluonteisesti on sanottava, että ympäristö, ainakin Hollolassa, on siistiytynyt. Kun aloitin vakituisen lenkkeilyn reilu kymmenen vuotta sitten, saattoi vastaan tulla jos vaikka mitä. Enää ei keskellä metsää törmää rikkinaiseen sohvaan, kelvottomaan kirjahyllyyn, tai lyyhistyneeseen parivuoteseen kaik' patjoneen. Kai kovapäisimmätkin ovat tajunneet, että sellaiset saa ilmaiseksi viedä jäteasemalle. Ja vähemmällä hikimäärällä kuin minkä pitkälle kuusikkoon raahaaminen tuottaa.
  Samoin ovat kuvaputkitelevisiot, kahvinkeittimet, pulsaattoripesukoneet, ja hiiligrillit nykyään harvinaisia. Rakennusjätettä, mm. gyproclevyn paloja ja villaeristeitä olen bongannut. Johtuu siitä, että niistä täytyy pieni maksu jäteasemalla pulittaa.
  Kymmenisen vuotta sitten näin tuossa lähellä, Kunnantien ojassa, putkiradion. Näytti ulkoisesti ihan siistiltä. Kyllä sillekin olisi varmasti järkevämpi loppusijoituspaikka löytynyt. 
  On selvää, että ihmiset ovat kovasti parantaneet tapojaan. Roskaaminen on vähentynyt, kierrätys lisääntynyt, ilmaiset jätteidenkeruupisteet ovat tulleet tutuiksi. Kunhan lopettaisivat roskien auton ikkunasta pihalle syytämisen. Luultavasti nuoret aikuiset sitä eniten harrastavat. En kuitenkaan syyttävää sormea roskansyytäjiiin ikärakenteen perusteella mene nostamaan. Nimittin tuossa lähibensiksellä ST-Ykkösen kylmäasemalla sattui taannoin niin, että tankatessa huomasin eräästä  autonikkunasta syydettävän pihalle papereita, kauppalappuja, ostokuitteja, ties mitä roskaa. Kahden mertrin päässä oli roskakori. Ei vaan jaksanut ovea avata, sinne roinaansa kiikuttaa, pitkälle keski-ikään ehtinyt, vanhuuttaankin kolkutteleva, rouva. Meinasin mennä mainitsemaan, mutta tankkaus oli kesken, ja ennen kuin ehdin, tallusteli herra lippis vinossa, tuulipuku kahisten, autoon, he sörnäyttivät baanalle.

  Otsikko HUOMIOITA TIEN RAVEISTA, ei, kuten huomasitte, käsitellyt raveja. Tai käsitteli, mutta ei raveja. Ei Ala-Okeroistentiellä ole, ainakaan sataan vuoteen, raveja edes järjestetty.

  Huomaatteko, ei sanakaan koronasta! No, lopuksi siihen liittyen: Jos, ja kun, me saareen seitsemän todetun tartunnan kunnasta mennään, mennään me 32:den todetun tartunnan Mikkeliin. Matkustaminen on aina riski, ymmärrän sen. En kuitenkaan osaa maankaatosyntinä, ankarasti rangaistavana rikoksen, pitää tällaista, etenkin, kun saletisti olemme ylivarovaisia, vastuullisia vakavasti.

  Loppuun kuva aamun lenkiltä. Ei tässä näy yhtään kertakäyttömukia. Kun jaksaa harjulle kivuta, näkyy melkein Stadiin saakka. No, ei ehkä ihan.

ASIANTUNTIJAT

  Asiantuntijat ovat tapetilla. Joka laarista tulvii asiantijoiden lausuntoja. Niihin nojaa hallitus, niihin nojaa oppositio. Näillä on vain eri asiantuntijat.
  Joku asianatuntija sanoo, että oli oikein avata Uudenmaan rajat, toinen sanoo, että se oli karmea virhe.
  Joku asiantuntija sanoo, että rajaa ei olisi oikeudellisin perustein voinut pitää kauempaa suljettuna, toinen sanoo, että se olisi ollut mahdollista.
  Joku asiantuntija sanoo, että hengityssuojaimia ei ole välttämätöntä käyttää, toinen sanoo, että niitä on ehdottomasti käytettävä.
  Mihin tässä uskoo? Ei ainakaan asiantuntijoihin. Siis mihin sitten? Herää kysymys, tunteeko asiantuntija asiansa? Vai luuleeko asiantuntija tuntevansa asiansa? Vai julistaako asiantuntija agendaansa löyhin perustein? 
  Itse asiassa onko asiantuntija edellytykset jossakin määritetty? Onko niin, että asiantuntija voi tuntea asiaansa huonosti. Tai ei ollenkaan? Wikipedia määrittelee näin: Asiantuntija on henkilö, jolla on kanssaihmisiään selvästi perusteellisemmat ja laajemmat tiedot joltakin alalta. Siis on, määritetty. Kuinka sitten voi olla, että asiantuntijat ovat samasta asiasta täysin eri mieltä? Sehän tietysti johtaa siihen, että kukin uskoo sitä asiantuntijaa, joka viesti miellyttää enemmän. Se taas johtaa suukopuun, riitaan, nahinaan, käsirysyyn, pahimmillaan kapinaan tai vallankumoukseen.

  No joo, tuon epämääräisen asiantuntija-tittelin alla lausuntojaan antavat saavat minusta olla ihan mitä mieltä tahansa. Laitan tähän kohtaan varmaan usein toistamani määritelmän. Määritelmä ei tietysti ole minun, kuten kuvasta ilmenee:

  Siis asintuntijoista viis. Mutta kun tutkijat, lainoppineet, terveysalan huiput, antava vastakkaisia lausuntoja, alkaa lopultakin usko kaikkeen horjua. On saletti juttu, että aivoillaan ajattelevaa ihmistä alkaa "ahistaa", kun kahdenlaisia lausuntoja lukee tai näkee. Niitä, jotka puolensa ovat valinneet, uskonsa tunnustaneet, ei varmaan aivan niin paljon "ahista".

  Siirrytään tarinaan. Tähän sain inspiksen aamulenkillä, kun vastaani tuli  Iso Tiilijärven lenkkipolulla iäkäs herra. Tunnistin hänet, mutta en ehtinyt häkellylkseltäni pysäyttää. Tämä herra oli muinoin Lahden Säästöpankin lakimiehenä toiminut E. R. 1970-luvulla E.R. oli yksi neljän porukasta, joka kävi useana vuonna Helsingissä katsomassa yleisureilun Maailmankisoja. Muut kolme olivat Päijät-Hämeen SP:n joku johtaja I.N., isä Erkki ja minä.
  Maailmankisoissa oli yleensä mukana eri lajien huippuja, suomalaisten parhaimmisto tietysti. Nähtiinpä siellä maailmanennätyksiäkin, mieleeni muistuu ainakin Samson Kimobvan 10 000 metrin juoksu 1977.
  Lahdesta Helsinkiin ajettiin iltapäivällä, yleensä minä olin kuskina, vaikka ei alkoholia reissuilla viljelty. Johtui varmaan E.R:sta. Hän oli urheilumies luita ja ytimiään myöten. Luulen, että jos hänen tilallaan olisi ollut periaatteiltaan löyhempi henkilö, olisi saattanut joku pullo jo menomatkalla auki narahtaa.
  Aina Helsinkiin ajaessamme teimme kisaveikkauksen. Siinä kukin vuorollaan veikkasi jokaisen lajin voittotuloksen. Vähiten pisteitä saanut kustansi sitten paluumatkalla kaikille pullakahvit. Muistelen peesanneeni omat arvaukseni siten, että olin muitten välimaastossa. Näin varmístin, että en kertaakaan joutunut maksumieheksi.
  Tuo penkkiurheilujoukko oli melkoisen oikealle kallistunut, minua tietysti lukuunottamatta. E.R. varmaan kaikkein patamustin Kokoomuslainen. V. 1976 Seppo Hovinen kiskaisi keihästä pitkästi yli 90 metriä ja voitti kirkkaasti. Hovinen edusti Tul'in seuraa, ja muistan E.R:n hymyn olleen kiskaisun jälkeen himpun väkinäisen. Kaikella kunnioituksella urheilumiestä kohtaan. 
  E.R. on nyt varmasti reilusti yli kasikymppinen. Tietääkseni hän on harrastanut mm. suunnistusta akatiivisesti koko ikänsä. Sen huomasi aamun lenkkipolulla hoikasta olemuksesta ja ripeästä vauhdista. Jos vielä satutaan vastakkain metsikössä, yritän ehtiä hänet seisauttaa. Tuskin hän minua tunnistaa, mutta kun kerron kuka olen, niin uskon, että isä-Erkki on ainakin muistissa.

  Kaikkea tää korona saa aikaan, ja kaikesta voi koronaa syyttää. Niipä syytän sitä, että taas lähti yksi blogi bittiavaruuteen.

EETTINEN DILEMMA

  Pääministeri on kehottanut ihmisiä pysymään poissa mökeiltään. Hän varmaan tarkoittaa kaikkia, ei ainoastaan uusmaalaisia. Hän sanoo myös, että nyt on kaikkien otettava vastuu tekemisistään. Totta. Molemmat sanomiset. Tuo totuus asettaa meidät vaikeaan tilanteeseen. Saareen tekee mieli, siemenpotut ja -sipulit on hankittu, samoin peukalohangallinen erilaisia siemenpusseja. Kieltoa ei ole, mutta painava kehotus kyllä. Mitä tehdä?
  Mietin asiaa, lähestyin sitä vastuullisuuden kannalta. Jos Anttolaan mennään, niin saaressa ollaan. Anttolan palveluita ei ole tässä vaiheessa tarkoitus käyttää. Ruokaostokset tehdään Hollolassa, tai jos ollaan pidempi jakso putkeen kotona poikkeamatta, niin Mikkelissä. Se riski asiassa on, että jos ollaan tartunta saatu, niin voidaan joutua terveydenhuoltoon turvautumaan. Mutta tämäkin pyritään välttämään siten, että jos pienintäkään oiretta tai epäilyä terveydentilan suhteen ilmenee, usmuutetaan kotiin niin että tyrät rytkyy.
  Vielä yksi näkökulma. Me ei olla kesäisin mökilläkävijöitä, me muutetaan puoleksi vuodeksi mökille. Vaikuttaako tämä asiaan? Keventääkö se moraalisen trauman vaikutusta?

  Vastuullisuudesta vielä. Vastuullinen tulee olla joka paikassa, kotona, lähikaupassa, lenkillä, jos jonnekin matkustaa niin siellä. Ei vastuullisuus meiltä vähene eikä lisäänny, oltiinpa Hollolassa tai Anttolassa.
 
  Jäätilanne ei vielä edes salli saareen putputtaa. Jos sinne sitten kun se sallii lähdetään, niin aikaisintaan reilun viikon kuluttua. Mutta eettinen dilemma vaatii vielä pähkäilyä.

   Vielä fiktiivinen, mutta suomalaiset tuntien hyvinkin mahdollinen, keskustelu.

  Tänään

  Unski: "Saatanan hesalaiset, ku tullee tänne sieltä tautipesäkkeestä ja tartuttaa meijät kaikki! Siellähä on jo pari tuhatta tartuntoo!"
  Kale: "Elä muuta virka! Perkele, pittää vissii haulikko puhistaa. Ainnain kirves terottaa!"

  Huomenna

  Kale: "Terve Unski. Pitäs lähtee hakemaa yks vaihtoauto Hesasta. Lähetkö mukkaan?"
  Unski: Saatanpa lähteekki. Eihä tässä oo muutakaa. Kyllä sinne voip mennä. Eihä siellä oo ku par tuhatta tartuntoo."

  Lyhen mutta ytimettömän pohdinnan päätteeksi kuva, joka paljastaa, missä Niilon After the Gold Rush-albumin kansikuva on otettu. Vieressä nimittäin siistijä poistuu Boris Johnsonin asunnosta Downing Street 10:stä.