lauantai 16. kesäkuuta 2018

LAZY SATURDAY

  Kaunis päivä. Tänään otetaan iisisti. Minkä teippasin muutaman ikkunan Hilpan maalattavaksi. Ja vahinkoa tein: Irrotin pikkukammarin sisäpokat, vein aitan rappusille. Kun aloin toista teippaamaan, napsahti ruutu halki. Liekö pieni särö ollut valmiina. Niin, tai näin, irrotin särkyneen lasin, mittasin sen. Käydään lasiliikkeestä uusi. Asian hyvä puoli: ei tartte teipata, ja on helpompi maalata. Positiivinen ajattelutapa vähentää hiusten harmaantumista, lähtemistä myös.

  Sitten viritin kastelun yläpihan takalaidalle. Alkaa olla niin auringon polttama, että saa pumppu hurista hollin aikaa.

  Eilen oltiin ahkerampia. Kaivettiin ylös verannan edusta liljapenkki. Hilppa erotteli ylös otetut kasvit, minä kärräsin ylivuotista ihmistuhmaa, vähän muutakin multaa, rajasin penkin, Hilppa istuttu Iirikset takaisin.



Jäi niitä jokunen toiseekin paikkaan.


  Ne ovat Saksan kurjenmiekkoja, ainakin niin pääteltiin. Aikanaan, liki 15 v. sitten, ne on saatu silloiselta kollegaltani.

  Eilen kävin myös jesaamassa Hanelia. Kasattiin rappuset, nostettiin ne paikoilleen. Nyt oli helpompaa, kuin irrottaessa; meitä oli neljä talkoissa.

  Toissapäivänä käytiin Mikkelissä. Purasen Pörren ja vaimonsa kanssa reilu puolitoista tuntia Minnan Torikahvilassa muisteltiin nuoruutta. Mortti osallistui juttuihin, minkä töiltään ehti.


  Kun kaupungilta palattiin, kannettiin kalusteet saunatupaan. Kelpaa Tiilikaisten siellä yöpyä. Iirikselle haettiin Piskolasta aikanaan isovahhempieni käytössä olleista sängyistä toinen. Se on jatkettava malli, joka on ollut Tainan ja Hanelin tyttöillä lapsempina.

'

  Hilppa on saanut työn alle tarkoitetut ikkunat värjättyä, minä kirjoiteltua. Taidan mennä rannalle makailemaan. 

  Vielä unikon sisin pitää paljastaa:


  Ja vieläkin yksi juttu. YLE:n uutisotsikoista lainattua: Analyysi: Kansa sai mitä halusi – Turun puukotuksista tuli Suomen ensimmäinen terrori-isku. Jos noin tosiaan on, en kuulu kansaan. Minä olisin halunnut, että ensimmäistäkään terroristi-iskua ei olisi Suomessa tapahtunut.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

OPPORTUNISTIN KORKEA VEISU

  Trump ja Kim Jong-un suorittivat historiallisen tapaamisen. Aha. Mitä pitäisi ajatella kahden veijarin tapaamisesta? Eihän kumpikaan sinne saapunuta kainalo ilman ketunhäntää. No, pitää medialle olla ruokaa, kansalle showta.
  Asiaa on ruodittu. päätelmiä tehty, eleitä ja käyttäytymistä analysoitu. Vaan milläs otat selvää järjestelmällisistä muuttujista, rasvatuista tuuliviireistä?

  Sitten lainaus:

  Suurin ongelma maailmassa eivät ole ihmiset, joka tekevät kauheuksia, vaan ihmiset, jotka katsovat niitä tekemättä mitään.

  Ja ihan ihan oma:

  Suurin osa ihmisistä ei koe alla olevaa omaksi laulukseen, mutta niillä, jotka kokevat, on takanaan suurin osa rahasta ja vallasta.

Sä sanoit Rikkaus on härskiyttä
Muuten se on mennyttä
Sitä pitää haalia
Lompakkosi ääntä
Sä kuuntele ja päätä
Jos elää voit sen ehdoilla
Mä sanon Rikkaus on härskiyttä
Muuten se on mennyttä
Sitä pitää kahmia
Rikkauden tunteita
Kahisevan puutetta
Mikään ei voi korvata

   Jääköön tähän, poliittis-yhteiskunnallinen osio.

  Aamulla oli epätietoisuutta siitä, mitä nyt tehdään, kun kuistin projekti on tällä erää finaalissa. Hilppa keksi, että koska lattiamaalia jäi runsaasti, hän maalaa saunatuvan lattian. Niin tehtiin. Eli minä maalasin saunatuvan lattian. Ihan oikein menee; Hilppa ei ole telamaalari. Paremmin häneltä kävi paikkojen luuttuaminen, kun huone saatiin tyhjennettyä. Nyt on lattia kertaalleen vedetty. Illalla uudestaan, huomenna kalusteet takaisin.
  Rouvalle löytyi sopivampaa maalailua; hän värjää verannan ikkunalautavärillä kahta metrin korkuista sorvattua kynttilänjalkaa...


   ...ja saunatuvan kalustoon kuuluvaa pöytää, tuolia ja yöpöytää. Rouva tykkää maalaamisesta, nuo ovat hänelle oikeita kohteita.


  Minä olen muuten melko rajoittunut yksilö töitten suhteen. On olemassa vain kahden kategorian hommia: "Mieluummin kuolisin-hommia" ja "Voiko ihmiskäsi-hommia".
  Ensimmäiset ovat tietysti töitä, mitkä ovat työläitä, eivät meinaa onnistua, eli kivestävät, tai ovat liian vaikeita. Tuo "Mieluummin kuolisin-sanonta" on mieleeni jäänyt Utsjoelta, missä Tsieskulan vanha isäntä kertoi sodan aikana sairastuneensa vakavasti, ja hänet kuljetettiin porokyydillä Ivaloon (reilut 150 km, ja sieltä kuorma-auton lavalla Rovaniemelle sairaalaan, tuollaiset 300 km, kolmenkymmenen asteen pakkasessa. Isäntä sanoi, että kyllä taudista selvisin, mutta jos uudestaan joutuisin, mieluummin kuolisin!
  Toiset puolestaan ovat mieleisiä, sellaisia, mitkä sujuvat, ja joiden lopputulokseen voi olla tyytyväinen. Ne voivat olla työläitä ja hankaliakin, jos koen, että pystyn niistä suoriutumaan. Kun on saanut sellaisen työn tehtyä, voi lausua, kuten Orimattilalainen timpuri muinoin 1970-luvulla uudenkarheaa Mosseaan taputellessaan: "Voiko ihmiskäsi?!?!"
  Tarkemman itsetutkistelun tuloksena on pakko tunnustaa, etttä on minulla kolmannenlaisia hommiakin: "Hällä väliä-hommia". Niin ei tietysti saisi olla, mutta taitaa jokaiselle sellaisiakin eteen sattua.

  Nyt tässä on järkevän tekemisen puutteessa tullut käytettyä tehokasta työaikaa kirjoittamiseen. Korjaan tilanteen, lähden etsimään halkomakirveen.......eikäku haenkin kottarit; yläaitan takana on pieni pino metrin halkoja odottamassa siirtymistä liiteriin.

  PS. Huomenna käydään Mikkelissä, ja tavataan Minnan Torikahvilassa Purasen Juha, eli Pörre. Karvaa auki 50 vuotta vasta on kulahtanut edellisestä. Eli "joko taas?"

maanantai 11. kesäkuuta 2018

PORTAAT IRTOAA, VERANSSI VALMISTUU

  Perjantaina vietiin äiti Orimattilaan. Vallan idyllinen paikka muutaman kilsan päässä keskustasta, entinen vanhainkoti maalaismaisemassa. Hyvä siellä Elinan on odotella varsinaista paikkaansa.
  Sitten ajettiin Anttolaan. Verannan valmistelu jatkui lauantaina, jatkuminen jatkui sunnuntaina, homma valmistunee tänään. Lattia ja ikkunapenkki pitää vielä maalata toiseen kertaan, ulkona on vähän ikkunanpielien maalausta. Sitten kalusteet sisään, harjakaiskahvit. Bambuverhotkin on hommattu joka ikkunaan, mutta niitten asennus taitaa jäädä huomiseen.

  Eilen keskeytyi ikkunapielien rasvaus kohdallani Hanelin soittoon: apu oli tarpeen. Heilläkin on näet remonttia alkamassa. Tuvan lattia menee uusiksi, ja portaan hiontaan. Haneli oli aloittanut portaan irroitusta, ja tarvitsi siihen apua. Minä siis usmuutin Piskolaan puoliltapäivin.
  Siinäpä sitten pähkäiltiin aikamme. Porras piti ottaa kokonaisena alas, sillä eihän niitä pysty purkamaan paikallaan, sillä askelmat on ruuvattu reisilankkuihin, ja kolmivartisen portaan osat toisiinsa siten, että osa kiinnityksistä on tietysti seinää vasten.
  Kun aikamme ällisteltiin, kerran väärin yritettiin, selvisi, kuinka homma hoituu. Porrasta piti tunkata puoli metriä ylös, jotta yläpää pääsi kääntymään yläkertaan päin, takaosa muljahtamaan seinää pitkin vapaaksi. Kaikenlaista konstia ja kikkaa piti yrittää, koska voimat meinasivat loppua kesken. Mutta konstilla ne koiratkin koinetaan. Kolmen jälkeen porras lepäsi tuvan lattialla, mistä Hanelin on helppo irrottaa askellankut, kiikuttaa ne hiottavaksi ja lakattavaksi.

"yhdet portaat veis ylöspäin, ja toiset veisi alaspäin, ja yhdet huvin vuoksi ei minnekään..."


  Tuo YYA.n mukainen avustuskeikka ei kaatanut omaa aikataulua; maalasin illalla verannan lattia kertaalleen. Tänään saadaan loput hommat tehtyä, kuten "plääni" oli.

  Tälläinen on näkymän tänä aamuna. Kunhan kalut ja verhot ovat kohdillaan, on se sitten vähemmän kolkko.



  Torstaina lähdetään käymään Mikkelissä. Muuten elo tulee olemaan puun pilkkomista ja kasvismaan kastelua. Sadetta ei näköjään liiemmin luvata. Muutama kesäkurpisan taimikin ostettiin puutarhalta. Niitä pitää vaalia, ettei mene ensimmäinen kokeilu hänekseen.

  Eni viikon tiistaihin ollaan täällä, sitten Tiilikaisten avuksi, aattoaamuna takaisin, Iiris mukana. Niin se aika laukkaa; pian on juhannus ja kesä, ainakin joittenkin mielestä, ohi! Mutta eihän se niin ole; minulle kesää jakuu syyskuun lopulle asti. Sitten alkaa hienoista heinoin vuodenaika, syksy.

  Lyhyestä hymni hienoin; pitää lopettaa, ei veranssi kirjoittamalla edisty.

torstai 7. kesäkuuta 2018

TAITAA KISAT LÄHESTYÄ

  Viikko aikaa, sitten ei ole tekemisen puutetta; kolme peliä päivässä, kolmelta ensimmäinen. No, jos ei ihan kaikkia 64:ää peliä vihellyksestä vihellykseen tule katsottua, niin aika monta tuntia kuitenkin. Kuukauden verran mittelöt jatkuvat, 15. heinäkuuta ratkeaa maailmanmestari.
  Äkistään vilkaisin lohkoja. Ei mikään vaikuttanut hirveän kimurantilta. Ennakkosuosikit pitänevät pintansa, vaikka yllätyksiä takuulla nässäkin kisoissa sattuu.
  Pohjoismaalaisittain kiinnostaa, kuinka lohkossa C käy Tanskalle? Voi olla, että Ranska, Peru ja Australia jakavat jatkopaikat?
  Tai pärjääkö Islanti lohkossa D Argentiinan, Kroatian ja Nigerian seurassa? Veikkaan, että EM-kisojen tapaista euforiaa ei jään ja tulen saarella nähdä.
  Tai klaaraako Ruotsi lohkossa F tiensä jatkoon Saksan, Meksikon tai Etelä-Korean seuraksi? Epäilen.
  Paras voittakoon, toivotaan hyviä matseja. Ja onnistuneita puitteita hyville matseille. Mikä ettei, luultavasti Putinin puitteet ovat kohdillaan.

  Tällä viikolla on puuhailtu sitä sun tätä urbaanimmassa ympäristössä. Huomenna viedään äiti Orimattilaan ei niin kovin urbaaniin ympäristöön. Vaikka Orimattila kaupunki onkin. Sen jälkeen pyyhkästään oikeasti ei urbaaniin ympäristöön Anttolaan. Siellä odottaa heti nurmenleikkuu, pian verannan tuunauksen loppusuora, kohta polttopuiden halkominen. Niissä touhuissa aika kuluu tuonne juhannusviikolle joutuisasti, kun lisäksi käydään joku päivä Kangastalon Puutarhalta ostamassa muutama kukka-amppeli ja joitakin hyötykasvien taimia. Ja ajan kulumista tietysti avittaa 14. päivä alkava mm-turnaus.
  20.6., keskiviikkona, Inton päivänä, ja kuun ollessa puolillaan, tullaan aamusta Hollolaan, mennään illaksi Espooseen. Pitää Jonin kanssa asentaa uuteen kotiin pari liukuovikaapistoa. Jäädään yöksi, joko Espooseen, tai Helsinkiin. Torstaina on sitten muuttoruljanssi edessä. Illalla tullaan kotiin. Aattoaamuna ruokakauppaan ja Anttolaan. Iiris on ilmeisesti mukanamme. Saavat vanhempansa selvitellä muuttolaatikoita kaikessa rauhassa. Annalla alkaa loma 27. päivä, ja hän tulee sitten myös Avokkaaseen.

  Mukava on, jos, ja kun, Iiris tulee saareen. Aamupäivät puuhaillaan mitä puuhaillaan, iltapäivästä alkaen katsellaan yhdessä jalkapalloa. Tai ei Iiriksen ole välttämätöntä koko ajan katsella. Eikä minun. Eikö kenenkään muunkaan. Silti tiedän, ainakin luulen tietäväni, että moni tuijottaa kaikki mahdolliset matsit, innokkaimmat myös etkot, jatkot, sekä uusinnat. Ja kärsivät puolesta yöstä seuraavaan puoleen päivään melkoisista vieroitusoireista. Jalkapallo on kuningaslaji. Niin kuningas, että aiheuttaa lukuisia avioeroja, sekä pienempiä parisuhde- ja perhekriisejä. Puhumattakaan lopputileistä, ikkunan läpi heitetyistä televisioista, kaltoin kohdelluista lemmikkieläimistä, tai itsemurhatilastojen synkistymisistä. Juistan näillä lohduttavilla lauseilla kisaodotusajan alkaneeksi.

  Itselleni mieluisimmat muiston ovat vuoden 1970 kisoista Mexicossa. Aamuyöhön asti katseltiin matseja Ahos-Ritin (R.I.P.) ja Koistis-Pertin kanssa. Oli vaikeuksia herätä kuuden jälkeen, kun piti lähteä Kokkosenlahden Sahalle duuniin. Jotenkin niistä aamuista selvittiin; nuorena jaksaa.
  Sen jälkeen on kaikki MM-kisat tullut melko tarkkaan tuijotettua. Vaikka urheilun seuraaminen muuten on vähentynyt, niin kahdesta en luovu: jalkapallosta ja olympialaisten jääkiekosta.

  Urheilu, kulttuuri, taide ja aherrus. Niissä se on elämän suola. Sopivasti ripoteltuna kunkin tarpeisiin. Iirikselle sopi viime vuoden toukokuussa urheilu. Vähän oli vielä hakusessa!

  
Mutta kohta löytyi jyvä!



Saapi nähdä, kuinka tänä kesänä?

maanantai 4. kesäkuuta 2018

LAHKEET KÄYTTÖÖN, HIHAT TARPEESEEN

  Ilmat kylmeni, taas voi valittaa. Ei oo niin yksitoikkoista, kun ei tarvitse aina valittaa kuumuutta. Toivottavasti kohta pääsee valittamaan veden tuloa, vastapainoksi kuivuudesta narisemiselle.
  Ihminen on tunnetusti siten rakennettu eläin, että "kohen ei oo koskaan". Aina pitää valittaa, päivitellä, ihmetellä, nurkua, voivotella, siunailla, kummaksua ja olla pahoilla mielin. Kun voisi tyytyä, hyväksyä, sopeutua, ajatella toiselta kantilta, ja olla iloinen.

  Me tulimme tänään Hollolaan. Mutta ei kylmää pakoon lähdetty. Kuten ei olla lähdetty lämmintäkään, eikä kuivuutta. Pakoon, siis. Me tulimme, koska huomenna mennään Helsinkiin ja Espooseen. Helsinkiin mennää asuntokaupoille, Espooseen asuntoon, siihen asuntoon, minkä kaupoille ollaan aiemmin käyty. Se asunto, minkä kaupoille mennään Helsinkiin, on Tiilikaisten uusi koti. Ja se asunto Espoossa, minne mennään sitten, kun asuntokaupat on tehty, on Tiilikaisten uusi koti. En voi olla ihailematta kykyäni selventää asioita kirjallisesti.
  Eli Anna ja Joni saavat hallinnan ja avaimet kaupanteon yhteydessä, joten mekin päästään näkemään heidän uusi kotinsa. Koti, minne perhe muuttaa luultavasti juuri ennen juhannusta.

  Kun kaupoilta ja kotiin tutustumiselta selvitään, otetaan keskiviikko ja torstai löysästi. Minkä vähän äidin asioita hoitelen.
  Perjantaina viedään Elina Orimattilaan, missä hän viettää aikaansa odotellessaan varsinaista tuetun asumisen paikkaansa.
  Sen jälkeen usmuutetaan Anttolaan, ollaan siellä varmaankin reilu viikko, kunnes tullaan äitiä katsomaan, sekä auttamaan Annaa ja Jonia muutossa.

  Saaressa ehdittiin viime rupeamalla olla vain vajaat neljä vuorokautta, mutta jotain saatiin aikaan; terassi on valmis, sisämaalaus lattiaa vailla. Suurin osa ikkunoista on vielä ulkoa listoittamatta. Takuun voin antaa, että, jollei taivas niskaan putoa, on projekti valmis reilusti ennen alkuperäistä deadlinea, juhannusta.

Kun terassi oli tehty, piti siirtyä timpurin ja ulkomaarin hommista sisämaalariksi Hilpan tavoin.


  Hilppa teippailee ikkunoita. Totuuden nimissä sanottakoon, että hän teippasi tasan tuon yhden alareunan. Katsoin parhaaksi ryhtyä jatkamaan hommaa, sillä ei sitä ähellystä ja huokailua olisi kestänyt. Ja paremmassa ammatissa rouva oli maalatessaan pienellä pensesselillä ikkunoiden laitoja.


  Kyllä ilme freesimpi on, kuin yli 60 vuotta päivettynyt paneli.



  Kun lattia tempastaan helmenharmaaksi, passaa kesäiltoja verannalla istuksia.

  Hilppa luki, kai Länkkärin sivuilta, että Etelä-Savossa on yli 5000 taloutta ollut ilman sähköä. Liekö Saukonsalon seuduille katkoja sattunut? Ei muuta väliä, mutta jos kauan kestää, voivat vähät pakasteet mytteentyä. Tuskin kuitenkaan. Eikä isoa vahinkoa missään tapauksessa ole tulossa. 

  Pientä sateen mahdollisuutta on olemassa. Mutta vähäiseksi, jos ei olemattomaksi, taitaa  jäädä. Siinä mielessä onni, että aurinko ei porota aivan viime päivien malliin, kun ei olla kastelemassa. 
  Kasvulavat ja hernepenkit suojasin ennen lähtöä. Puput saavat imelän pieraista, jos nörkkimään meinaavat tulla. Vaikka ei noita ole juuri näkynyt; pari kertaa aikuinen, ei yhtään poikasta. 

  Emmerdale alkaa kutsua miestä joutavaa. Lopetan kuvaan, missä rouva Lehkonen luo arvostelevia, toivottavasti myös arvostavia, katseita juuri valmistuneeseen terassiin. Kerrottakoon, että puutelista oli onneksi olematon, joten työn luovutus sujui lupskoissa tunnelmissa. 

perjantai 1. kesäkuuta 2018

ASIAT LUTVIUTUU

  Hollolassa piipahlettiin. Äidin asiat alkavat lutviutua. Eilen oli palaveri hoitokodissa, missä hän on arviointijaksolla. Läsnä oli kaupungin vanhustenhuollon Palvelusantran edustaja, useita hoitokodin henkilöitä, äiti, ja minä. Tilaisuudessa todettiin yksimielisesti, että ei äiti pysty kotiin palaamaan. Tai yksimielisyys oli tuossa vaiheessa hieman kyseenalainen, koska äidiltä ei oltu asiaa kysytty. Tähän palaan hetken kuluttua.
  Tuettu asumispalvelu on jatkossa Elinan arkea. Paikan löytyminen kestä pisimmillään kolme kuukautta, mutta Palvelusantran neitokainen kertoi, että sijoitus odotusajaksi järjestyy, jos vaikkapa Orimattila käy laatuun. Minä ilmoitin, että toki käy.
  Äiti oli eilen hieman pirteämpi, kuin viikkoa aiemmin. Omaehtoisesti hän ei kuitenkaan puhua pukahda. Kun asiat palaverissa olivat tulleet käsitellyiksi, kysyttiin äidiltä, että mitäs mieltä tämä on siitä, että siirtyy palveluasumisen piiriin. Elina mietti hetken, kysyi:
  "Onko se tarpeellista?"
  Hänelle selitettiin, miksi se on tarpeellista. Taas pieni tuumaustauko, ja:
  "No, hyvä sitten niin."
  Onneksi äiti ei ole asiaa vastaa. Kuulemma on paljon ikäihmisiä, jotka vastustavat kynsin hampain pois kotoaan joutumista.

  Ei mennyt kuin pari tuntia tapaamisesta, kun Palvelusantrasta soitettiin, kerrottiin, että väliaikainen paikka äidille on varattu Orimattilasta Vuorohoitoyksikkö Koivikosta. Vien Elinan sinne 8. kesäkuuta. Paikka on varattu 15. heinäkuuta saakka. Jos lopullinen sijoitus ei ole siihen mennessä selvinnyt, aikaa jatketaan.

  Hyvin on äidin asioita mielestäni yhteiskunnan taholta hoidettu. Vain yksi juttu hieman ihmetyttää. Olen aikeissa laittaa edunvalvonnan Elinalle hakuun. Lomakkeessa kysytän lääkäriä, jolta maistraatti voi hakea lausuntoa äidin tilasta. Olin asiasta jo aiemmin  kysynyt Tutkimussairaala Jalmarista, saako lausunnon heiltä? Siellä kerrottiin, että ehkä, mutta oikemapi paikka on kotihoidon lääkäri. Kysyin sitten kotihoidon sairaanhoitajalta, saako lausunnon äidin muistia ja kuntoa heidän kauttaan tutkineelta lääkäriltä, sain vastaukseksi, että sen saa paikasta, missä äiti on arviointijaksolla.
  Otin asian eilisessä palaverissa esiin. Siinä pyöriteltiin päätä, tultiin lopulta loppupäätökseen, että kyllä oikea taho on äidin kotihoidon kautta tutkinut lääkäri. Tai sitten omalääkäri. No, ei Elina ole omalääkärillä käynyt ollessaan nykyisessä kunnossa, eli jos asia siihen menee, joudun hänet raahaamaan lääkäriin. Ihmettelen hieman, että vaikka äitiä on tutkittu viime aikoina kolmessa eri hoitolaitosessa, ja lisäksi pari kertaa kotonaan, niin kaikki tuntuvat pallottelevan asiaa toisilleen. Onko kyse byrokratiasta? Ja uskoakseni tämä ei oe ensimmäinen kerta, kun huonoon kuntoon luisuneelle vanhukselle edunvalvontaa tarvitaan. Silti joka puolella tunnutaan olevan epätietoisia menettelytavasta. Jäi tunne, että näissäkin asioissa kaikki pyrkivät hoitamaan oman leiviskänsä, jättämään muut asiat toisten tehtäviksi.
  Ensi maanantaina menemme taas Hollolaan, siellä ollaan perjantaihin saakka. Eiköpä tuokin asia saada sinä aikana selvitetyksi.

  Nyt ollaan kuitenkin täällä saaressa. Lukuisa määrä maalipurkkeja on mukaan tuotu. Verannan tuunaminen jatkuu. Hilppa alkaa maalata sisältä kattoa ja seiniä. Minä listoittelen ikkunat ja oven, rakentelen terassin kaiteeseen ristikot. Niissä onkin nysväämistä, kun jokainen palikka on erikseen mitattava ja tehtävä. Eli sirkkelit soivat tiuhaan näillä kulmilla. Koska ilmojen haltiaja antaa lähipäivät työskenellä ilman sateen uhkaa, luulen, että veranta ja terassi, eli Auvis-Masan sanassa oivallisesti yhdistettynä veranssi, on melko lailla valmis, kun maanantaina täältä poistutaan. Ehkä jo pyhänä terassilla päiväkahvit hörpitään. Aurinkovarjokin tuli tarkoitukseen hommattua; kaiteeseen kiinnitettävä taittuva malli Clas Ohlsonilta, 17,99 €. Ei ollut hinnan kirossa!

  Kesäkuu alkoi. Tuntuu, että kesää on ollut ties kuinka kauan, vaikka nyt sen vasta pitäisi alkaa. Toivottavasti ei ota takapakkia suvi. Mutta vettä kyllä pitäisi tulla. Ja rutkasti. Muuten ovat puutarhan kotitarvenäpertelijät kusessa, oikeista maajusseita puhumattakaan. Tuhoisat metsäpalot suorastaan odotuttavat itseään. Eikä himosienestäjän tulevaisuus näytä vahveroiselta, rouskuiselta, eikä edes nuijakuukuselliselta. Mutta kun katson kymmenen päivän ennustetta Anttolaan, ei sadetta ole lupeissa, minkä nyt pieni mahdollisuus ensi tiistaina. Vaan eivät pienet mahdollisuudet pienestä kuurosta riitä. Kunnon vuorokauden maatiaissade tarvitaan, ensialkuun. Mutta minkäs teet. Tulee, mitä tulee. Ei ole pienen pottumaan laitaa tallaavan päätettävissä, muutamaa kasvulavaa kiertävän hyppysissä.

  Joopa joo. USA laittaa tullit voimaan, Italissa painitaan hallitusongelmien kanssa, Espanjassa päämisteri taitaa saada kenkää, Ukrainassa lavastellaan murhia, Avokkaassa odotellaan sadetta. Murheensa kullakin. Mutta minä ryhdyn aamupalaa rakentamaan.

Tällään lopuksi, koska tapana on, kuvan. Siinä lokki antaa kalasääskelle kyytiä. Mitäs lähti lentelemään, sääskeläinen!

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

KALASTUSTA, LÖYSÄILYÄ, ÄHELLYSTÄ

  Kun perjantaina käytiin sahalta puutavaraa, kysäisi Haneli, että lähdenkö mukaan Lietvedelle uistelemaan. Minähän olin valmis! Utelin, voiko naapurin Hannu lähteä messiiin, kun siitä on ollut puhetta.
  "Mikä ettei", vastasi velj'-Hanski.
  Niinpä kolmen kantissa lähdettiin uippuuttamaan kohti kala-apajia.

  Heti kohta, kun kaikki täkyraksilla varustetut vavat (14) olivat viritettyinä, paukahti kahteen kala. Haneli sanoi kaimalleen, että alahan kelata. Tämä teki työtä käskettyä. Hauenpuikkari sieltä nousi, rehdisti kiloinen. Neuvosto päätti yksimielisesti, että sitä ei tarvita, joten se nakattiin kasvamaan.
  "Eiku uutta ylös" virkkoi velipoika taas kaimalleen. Tämä tarttui vapaan, alkoi kelata.
  "Tää on isompi, eikä taija olla hauki", ilmoitti Hannu kohta.
  Pian kala näyttikin, mikä oli kalojaan; hopeakylkinen kävi pinnassa näyttäytymässä. Aikanaan pääsi Haneli saaliin haavaamaan.


3,34 kg:n jävilohi se oli. Nätti vonkale.


  Sitten oli hiljaisempaa. Tuossa kuuden ja seitsemän välillä Haneli ryhtyi vaihtamaan täkyrakseja vaappuihin, toinen Hannu luotsasi purtta kohti kuhavesiä.
  Ei ollut kuha vielä liikkeellä, tai ei ainakaan napannut. Vielä saatiin veneeseen yli kolmen kilon hauki ja kaksi kohtalaista ahventa. Hauki ja yksi ahven tulivat ylös yhdellä kelauksella; oli jompi kumpi kiepauttanut siimat yhteen.


  Yhdeksän maissa ilmoitti kapteeni, että koska kuha ei liiku, nostetaan kalusto, lähdetään pois. Niin tehtiin. Kauniisti paisteli ilta-aurinko, kun arsenaalia otettiin ylös.


  Avokkaan rannassa Haneli sipaisi lohen fileiksi. Tehtiin tasajako, ei kristillinen, eikä matemaattinen, vaan oikeudenmukainen: toinen fileistä kapteenille, toinen meille kansipojille puoliksi. Kaikki pääsivät punalihaisen makuun.


  Lauantaina pidettiin vapaapäivä, eli ei juuri töihin puututtu. Iltapäivällä lähdettiin veneellä liikkeelle, tarkoituksena usmuuttaa kylille kahville. Niin usmuutettiinkin, mutta kyläpaikan kautta. Hilppa sai pitkästä. tosi pitkästä, aikaa muistella menneitä vanhan ystävänsä kanssa. Tämä lähti vielä kanssamme Anttolaan, jätti miehensä maalailemaan. Käytiin Poijun terassilla kahvit hörppimässä, sitten Salessa. Saattaa olla, että noita ihmisiä tulee täst'edes hieman useammin tavattua.

Tänään pyhitin lepopäivän aloittamalla terassin teon. Ensin verstas toimitakuntoon, sitten perustukset...


...sen jälkeen tolppaa pystyyn....


....vielä kansi päälle.


  Sitten alkoi arska paahtaa kulmalle siihen malliin, että oli lopeteltava. Vaikka tänään oli viileä päivä! No, huomenna pitää hyökätä laittelemaan rappuset ja suunnittelemaan kaiteita. 

  Keskiviikkona täytyy lähteä Hollolaan. Mutta eilen päätettiin, että takaisin tullaan jo torstaina. Minulla on tapaamien äidin tiimoilta klo. 9:00. Sen jälkeen ruokakauppaan ja baanalle. Keskiviikkona ehtii ajella kotinurmet, käydä maalikaupassa, sekä hankkia muita puutteita.
  Ajateltiin aiemmin, että ollaan kotona viikon verran, koska Helsinkiin pitää mennä tiistaina 5.6. Mutta sateita ei ole tiedossa, vähät istutukset vaativat vettä. Pottukin on jo lähes vaaksan verran vartta työntänyt. Ei sitä viitsi jättää kärsimään. Siis ajellaan tänne, sinne, ja sinne tänne.

  Nyt katsomaan Rantahotellia. Näpytellään lisää tuota tuonnempana.