MUSTAKIN JOULU ON JOULU, MUSTAKIN

  "Jossain hyvin kaukana kaatui hyvän tiedon vanha puu.
    Itä meni länteen ja kavalsi sen.
   Taivaassa on reikä ja maa siihen odottaen suhtautuu.
   Talvi tosin oli vähän helteinen..."

  Noin lauleli Hector biisissään "Väärät naamat" v. 1990. No, ei nyt ihan hellerajoja kolkutella. Mutta talvien olemus tuntuu muuttuneen. Jos Kilpisjärvellä käydään joskus pilkkimässä juhannuskalat, on etelässä aika usein viime vuosina voinut käydä uistelemassa joululohen. Sisävesillä, tarkoitan. Jäät eteläiselle Saimaalle, ainakin sen isoille selille, tulevat vasta tammikuussa. Kahtena edellisenä talvena ollaan odoteltu kunnon jääkelejä, että oltaisi voitu kuskata traktorilla soraa, multaa, yms. Avokkaaseen. Ei toivoakaan. Siispä viime kesänä tehtiin hommat lauttakuljetuksella. Kävi se niinkin.

  Mutta nykyhetkeen; pari päivää aattoon, pimmeetä on. Ei se toki lapsia haittaa, joulu on joulu, jos pukki, vähintään lahjoja, tulee. Eikä kelit pukkiakaan töitään suorittamasta estä; ilmassa se kehveli liikkuu. Ja sama kummajainen lahjat jakaa etelän maillekin, mannuille, missä lunta ei ole nähty kuin elokuvissa, jäitä tiirailtu laseissa.

  Huomenissa ip. käyn hakemassa Annan, Jonin ja Iiriksen meille. Iiriksen toinen joulu. Ensimmäisestä ei mitään tolkunnut, toisesta ehkä jo jotakin.

  Joulu siis tulee, joulu myös menee, uusi vuosi alkaa, vanha pääsee huilaamaan. Ihan tarpeeseen on huili, sen verran raskas on vuodelle taival ollut. Luulen, että vuoroon siirtyvälle nuorelle kollegalleen vetäytyvä vanhus toivoo hieman helpompaa työmaata. Vaikka eivät taida ennusteen kovin ruusuisilta näyttää.

  Minä jatkan taivallusta vuonna 2016 entiseen malliin. Mitäpä sitä enää kertailemaan. Jos joitain toiveita tulevalle vuodelle esittää pitää, niin lumikenkäkelejä vartoilen. Mutta saisi ensin pakastaa joltisetkin jäät, että keväämmällä olisi hyvä mökille mennä. Viime talvena taisi olla pari viikkoa sen verran lunta, että pääsin joitain kertoja lumikengillä tallustelemaan. Toiveissa siis, että tuosta tammikuun puolivälin paikkeilta helmikuun loppuun olisi nietoksia kulkea. Miksei maaliskuulle asti. Aika mieleistä vaihtelua aina ja ikuisesti samojen sauvakävelylenkkien lomaan.
  Kesästä saisi tulla sienirikas, syksystä lyhyt, joulusta valkea. Siinä vaatimattomat toiveeni. Olisihin noita paljon suurimerkityksempiäkin toivomuksia esittää, mutta kun ei ne ole ennenkään toteutuneet, kokeillaan, josko ne toivomatta tokenisivat. Minua vähänkin tuntentevat tietävät, mitä vähänkin tietävät tuntevat, eli mitä tarkoitan.

  Olen pöytäkoneeni ongelmista aiemmin kertoillut. Eilen taas yritettiin Microsoft-tuen kanssa saada peliä älylleen. Ei tahtonut. Jaakko Tukihenkilö epäili vahvasti fyysistä vikaa. Vein eilen masiinan huoltoon. Tänään sieltä soitettiin; melko tarkkaan kaksi vuotta takaperin asennettu kallis ja nopea kovalevy oli poksahtanut. Sitten asentaja kertoili hyvät ja huonot asiat. Hyvää oli se, että kovalevyllä on kolmen vuoden takuu, uusi on tilattu valmistajalta. Huonoa taas se, että jo kauan sitten hankkimani, vuosien varrella muutamaan kertaan paikkailtu vempele, on sen verran eilispäivää, että ei ole järkeä restauroida. Siis uusi kehiin, vanhasta jotain ehkä saa hyödynnettyä. Uudenvuoden jälkeen saan koneen. Läppäröidään sen aikaa.
  Hetken mietin, että josko luopuisi pc:sta kokonaan, hankkisi tehokkaan kannettavan. Tämä, millä nyt naputtelen, on joku halpaversio. Nämä on sellaisia, että uutena ne pelittävät melko hyvin, mutta pian ne hidastuvat, kun tavaraa tulee sisuksiin. Samoin tässä on  melko kehno näytönohjain, muistia kyllä piisaa. Olen kuitenkin niin pöytäkoneeseen tottunut, että sellainen vielä tulee, kuten ilmi kävi. Se on sellanen "pitsalaatikko", eli pöydällä pidettävä, joko pystyssä tai lätkällään. Se etu lattialla jorottavaan ainakin on, että tulee ehkä hieman useammin putsattua pölyt, ja se on helpompaa. Oli nimittäin nyt edesmennyt aika tomuinen, kun siitä joku aika sitten sivulevyn irrotin ja sisuskalut imuroin. Kyllä minä olen tiennyt, että putsaus on aika ajoin tehtävä. Saattaa tuuletin jopa jumittua, jos pölyä liiaksi kertyy. Mutta pakkaa, pannahinen, unohtumaan, puhdistus.

  Joulupuu tuli äsken pystetettyä. Ihan aitoa muovia on, by Etola. Mutta kuten sanottua, ei tartte imuroida neulasia pääsiäisenä, vappuna ja vielä juhannuksenakin. Ihan komia juhlahökötys!

  Eikö sen alle joku paketti Iiriksen iloksi aattoiltana ilmestyne. 

  Nyt musta tuntuu, että mustan joulun toivotukset ovat paikallaan niille harvoille, jotka tätä lukevat: 

Olkoot kinkkunne suussa sulavat,

 lanttulootanne parhaimmat,

   lahjanne kaltaiset toivottujen, 

   mielenne vapaat lailla lintujen.

LAPSUUDEN ALKU

  Ihmiskunta on vasta taipaleensa alkupäässä, edellyttäen, että emme tyri hommaa totaalisesti. Vieläkin jaksan uskoa, että selätämme sodat, hallitsemme ilmastonmuutosta, painamme rasismin maanrakoon.
  Mitkä mahdollisuudet meillä onkaan, mikä tulevaisuus, jos, ja kun, annamme järjen voittaa. Tällä vauhdilla uusiutuvien energiamuotojen käyttö laajassa mitassa on jo lähitulevaisuutta. Tekoälyn ja robottien myötä koko populaation vaurastuminen on mahdollista, kun asiat tehdään oikein.
  Nälänhätä, vesipula, nekin ovat voitettavissa. Keinoista on jo monenlaisia visioita.
 
  Tie tähtiin on vielä kaukana, mutta sitä kohti ollaan menossa. Ehkä sadan vuoden kuluttua itsenäisesti toimeen tulevat tuhansien ihmisten asuttamat avaruusalukset ovat arkipäivää.  Ehkä on onnistuttu löytämään "madonreikiä" toisiin universumeihin, ehkä ollaan saatu avaruusalusten nopeus lähenemään valonnopeutta. Mahdollisesti ollaan saatu viesti ulkopuoliselta älyltä. Sitä en kylläkään usko; sen verran harvaan asuttu galaksimme joka tapauksessa on. Mutta toivoa voi, ja tietämyksemme on varsin rajallinen.
  Kuinka voimme tietää, millaisia mahdollisuuksia kosmos sisältää, kun emme tiedä edes maan meristä läheskään kaikkea, aurinkokunnasta emme sitäkään vähää.

  Näen. luulen, toivon, uskon, että ajattelevana eläimenä nujerramme erilaisuuden pelon, unohdamme oman edun tavoittelun, ravistamme irti ennakkoluulot, tajuamme ihmisyyden, ymmärrämme yhteisen hyvän, tähtäämme rauhaan ja otamme avoimin mielin vastaan  korkeamman älyn meille välittämät tiedot.
  Muistakaa, että olemme vasta sylivauvoja, jos sitäkään. Me luultavasti ymmärrämme tulevaisuudesta saman verran kuin ameeba smart-televisiosta tai integroidusta gsp-laitteesta. Siis antakaa kehityksen kehittyä ilman sotien, riitojen, politiikan, valtatrustien, korruption, epäpätevyyden aiheuttamia hidasteita tai jopa takapakkeja. Ainoastaan siten meillä on toivoa.

  Joskus tulee mieleen, että olisiko parempi, jos ihmiskunta antaisi kaiken mennä? Paskantaisi päälleen niin totaalisesti, että sukupuuttoon kuoleminen olisi tosiasia. Aloittaisimme alusta. Bakteerit, meren syvyyksien eläimet, autiomaiden ötökät, ehkä jopa torakat selviytyvät ydintuhostakin. Olisimme siis ohittaneet siinä neljän miljardin vuoden jakson. Muutamassa sadassa miljoonassa vuodessa loikkaisi uusi uljas ihminen puusta. Pian sillä olisi jo nuija kädessään, kohta nuoli ja keihäs. Eikä aikaakaa, kun se jo valtaisi  itselleen alueita, syrjäyttäisi heikommat tieltään. Se on darwinismia se. Olisiko tuon "homo nova'n" tulevaisuus sen verettömämpi, kuin nykyisen luomakunnan kuninkaan? Tulisiko se paha, mikä meissä itää, kehittymään uuden ihmisen sisimpään? Kukapa tietää, eikä ainakaan nää.
  Niin, tai näin, aikaa meillä on; on voittaa olevat epäkohdat, jatkaa kohti tähtiä, on tuhota kaikki ja aloittaa uudelleen. Aurinkomme nimittäin nykytiedon mukaa möllöttää energian jakajana vielä toisen mokoman viitisen miljardia vuotta.

  Siinä tulevaisuudenuskoa hippusellinen. Sitten nykypäivään. Kävin eilen tässä naapurustossa pyytämässä tarvitsemaani valtakirjaan todistajien allekirjoitukset eräältä eläkeläispariskunnalta. Vuosien varrella olen heidät kadulla ja pihalla tapaillessa oppinut tuntemaan. Tiesin siis jo ovikelloa soittaessani, mihin puhe ajautuu. Niinpä niin. Kohta, kun ilmat, joulun läheisyys ja Iiris olivat tulleet käsitellyiksi, kysäisi rva.: 

  "Mitä mieltä sää oot ählämeistä?" 

Mietin hetken, mitä vastaisin. Samalla hra. ojensi minulle allekirjoitetun paperin. Ajattelin, että nyt voin sanoa, mitä haluan. Sanoin: 

  "Samanlaisia ne on, kuin perse-Paavot ja sisu-Simot, ihmisiä". 

  "Eikä oo!", älähti rva., "nehän raiskaa ja ryöstää!"

  "Niin, suomalaisetko ei?", kysäsin. 

  Samalla hetkellä onneksi järki voitti, ja ilmoitin: 

  "Sori, nyt pitää mennä, Hilppa odottaa ruoan kanssa".

  Livahdin ulos ajatellen, että nyt kun lähden, en aiheuta peruuttamatonta säröä naapuruussuhteeseen.

  Sellaisia meistä tavallisista suomalaisista on valitettavan suuri osa. Hyvin koulutettuja ihmisiä nuokin naapurini. Sivistyneitä, luonnehtisivat itseään, luulen. Joo, mitä on sivistys? Tai onko sitä monen sorttista. Onhan sitä; yleissivistystä naapurostosta löytyy eittämättä kosolti, entä "sydämen sivistystä?"

  Loppuun kevennys: Suomen miehet, täällä olevat maahanmuuttajat myös, olkaatten onnelliset leudoista talvista! Iltalehden uutisessa näet urologi kertoo, että penis voi kutistua jopa 50 %  alle -15 asteen lämpötilassa!

DEAR BITDIARY

  Rakas Bittipäiväkirja. Anteeksi, että en ole muutamaan päivään kirjoittanut; minulla oli kaikenlaista muuta puuhaa.

 
Tiistaina olin ultrassa. 

  

  Keskiviikkona menimme Elinan kanssa Helsinkiin. Haettiin Anna ja Iiris, siitä Hietanimen kalmistoon isovanhempieni ja Ritvan haudalle. Siskontyttö Nina ja kihlattu Markku tavattiin haudalla. Sen jälkeen Ninan luokse Munkkiniemeen kahveelle. Siitä viemään Anna ja Iiris kotiin ja Laivurinkadulle Elinan opiskeluaikaisen ystävän luo. Päivä siinä vierähti iltaan. Sen voit, rakas Päivis, uskoa, että olen onnellinen, etten aja taksia pääkaupunkiseudulla!

  Sain toissapäivänä tilattua lääkäriltä soittoajan. Hän soitti eilen. Kaikki osapuilleen entisellään; lukemat ihan kohdillaan, paitsi kolesteroliarvo vähän korkea, kuten on ollut jo pitkään. Kyse ei ole ruokailutottumuksista, vaan geeneistä, luulen. Elinalla on kauan ollut korkeita tuloksia, ja hän ei taatusti ole epäterveesti syönyt, saatikka elänyt. Samoin on Annan laita, samat argumentit pätevät hänenkin kohdallaan. Tohtori Irina sanoi, että kelesterolilukemasta ei kannata olla huolissaan, koska kaikki muu näyttää olevan kunnossa. Eturauhasasioissa mennään samoilla eväillä.  En ole halukas, enkä näe tarpeelliseksi operatiiviisiin toimenpiteisiin ryhtymistä; kuseksitaan, kun kusettaa, that's it. Luottamukselle, parahin Päivis: Kyllä kuitenkin tuntui mukavalta, mieli keveni, kun kuuli, että asiat joltisenkin mallillaan ovat.

  Niin minulla, mutta tietokonerintamalle ei! Kerroin Sinulle joku aika sitten, että PC alkoi sassaroimaan, ja että maratonpuhelun ja microsoft-tuen avulla, niin ja rahalla kans, saatiin asiat kuntoon. Kuuleppa kummaa, vielä puolella paranoo! Kunnossa ne olivat, reilun viikon! Kun eilen omalääkärin kanssa muutaman minuutin juttelin, ja palasin tietsikan ääreen, oli rakkine tiltannut. Hiiren osoitin liikkui kyllä, mutta klikkaaminen ei toiminut. Minä pakkosammutin masiinan. Se aukeni uudelleen normaalisti, mutta tilttasi taas parin minuutin kuluttua. Uusi sammutus, nyt ei värkki auennut lainkaan; näyttöön ilmestyi Wndows-ikkuna ja teksti "Windows korjaa virhettä". Kone jauhoi jonkin aikaa, sitten näyttö pimeni kokonaan. Ajattelin, että antaahan korjata. Lähdin kaupungille, käytiin Hilpan kanssa vielä asiolla. Kun kotiin tultiin, ei mitään ollut tapahtunut. Sammutin ja avasin vempeleen jokusia kertoja., nostin kädet pystyyn. Hain läppärin tähän työpöydälle, nyt mennään sillä.

  Äsken laitoin Microsoft-tukeen mailin. Ottakoon yhteyttä. Ja jos ei kuulu, soitan. Onneksi tuli maksettua ilmainen tuki vuodeksi. Eiköpä heillä ole selkärankaa, siis tuella, tukea minun koneeni taas kuntoon. Mutta jos selkäranka ei kestä, suosittelen selkätukea, ja ihan pienetä korvausta vastaan, nimellista 125 €:n suuruista. Ja on sekin voimassa vuoden. Mitä Diarylaisen, tuosta arvelet?

  Eilen oli pikkupakkasta, sateli muutaman sentin lumipeitteen. Nyt on nollassa, vähän tihuuttelee. Päivemmälle lisää sateita lupeissa; lumet saa kyytiä. Alkuviikon ennuste povaa liki kymmentä lämpöastetta. Ajattelin laittaa ilmoituksen eetteriin: Vaihdetaan melko paljon käytetyt lumikengät vesisuksiin. Nimimerkki "Keleihin kyrsiintynyt".

  Ne vaatimattomat jouluvalmistelut, mitä minä teen, ovat mallillaan; vähät lahjat hankittu, isompi siivous (rempan jälkeen) duunattu. Aikataulutus kohti aattoa, uutta vuottakin, on seuraava:

  Viikonloppuna lötköttelyä ja laiskottelua. 

  Maanantaina (mahd. jo sunnutaina) kinkun hankinta. Ma. edelleen Elinan siivous ja kuusi paikoilleen. 

  Tiistaina kotisiivous ja kuusi jököttämään. Sehän, kuten armas Päivikseni, hyvin muistat, on se Etolan takamettistä muutamia ajast'aikoja sitten lunastettu. Hilppa pääsee ti. ip. duunista (ke. on hänellä vapaata). Käydään enimmät ruokaostokset tekemässä. Illalla kuusen koristelua, lahjojen paketointia. 

  Keskiviikkona kinkun paistoa. Minä lähden hakemaan perhe Tiilikaisen Hesasta, rouva jää tekemään lihapiirakkaa, Jonin ehdotonta lempparia.

  Aattona ip. haetaan Elina haudoille ja meille. Tiilikaiset ovat vuoroon meillä, vuoroon Jonin äidillä Aijalla. 

  Äiti-Elina haetaan joulupäivänä ja varmaan Tapsanakin meille syömään. 

  Voi olla, että Hanelin porukka tulee sunnuntaina täällä käymään. Sitten se onkin joulu paremmalla puolella. 

  Uudenvuoden vastaanotto tullee olemaan melko rauhallinen; jos jaksaa valvoa, voi jonkun pommin partsilta käydä katsomassa. 

  Äsken tuli keskeytys; Jaska Microsoft-tuesta soitti. Me yritettiin korjata tietsikka, mutta ei onnistunut, ainakaan siltä muistitikulta, mihin se on (Windows 10) on ladattuna. Nyt tehdään niin, että hankin DVD-levyn. Läppärille latautuu parast'aikaa W 10:n ohjelma uudelleen. Poltan sen sitten DVD:lle, ja yritän sitä kautta saada korjaukset tehtyä pöytäkoneelle. Sovittiin, että maanantaina ilmoitan ajan Jaakolle, niin tämä soittaa minulle. Osaan kyllä jo BIOS:iin mennä, mutta on niin monia kommervenkkejä, ennen kuin kone on valmiudessa lähteä lataamaan juuri oikeasta lähteestä. että on paras tukeutua tukeen. Sitä paitsi mihin sitä tukeutuisi, jos ei tukeen?  Antaa ohjelman siis latautua. Minä alan latautua lounaan loihtimiseen (pala K-Marketin grillikasleria, salaattia, tomaattia ja oliiveja).

  Siinä sinulle, Päivis, taas purtavaa. Onneksi et ole kovin ronkeli appeesi suhteen. Joten lopetan, ennen kuin tympäännyt täysin. Palailen taas, varmaan ainakin kerran ennen joulua. Kerää voimia tuleviin koitoksiin.

TALVITARINA ja muita muistoja Ahosen Ristosta.

  Ahos-Riti, nuoruuden ystävistäni läheisin. Jo kansakoulusta alkoi toveruus. Leinosen Marjatan luotsaamilta alaluokilta en muista kummemmin ystävyyssuhteistani. Mutta Riston kanssa istuimme vierekkäin ainakin kolmannella ja neljännellä luokalla, siis Vappu Parkkisen hyvässä hoivassa. Jopa laulukokeissa livautimme duettona "Pieni nokipoika". Ristolla oli jommonen lauluääni; minä siis hyödyin peesaamalla. Luokan hiihtokisoissa Auvisen Masa (se leijonamies!) oli aina ykkönen. Me Ritin kanssa  seuraavilla sijoilla. Mutta juoksussa ei kukaan kamulle pärjännyt, oli sen verran vikkeläkinttuinen. No, Partion Kari tais olla samaa tasoa. Ne oli niitä aikoja, kun Auvisen Asko söi lasimaljasta sammakon nuijapäät, jotka oli oppilaiden seurattavaksi luokkaan tuotu. Kun opettaja moitti, toi Asko seuraavana päivänä uhkatäyteen sullotun ämpärillisen sammakon esiasteita tilalle.

  Kun 1961 syksyllä muutettiin kirkonkylään, tuli kaveruussuhteita enemmän; oli Pettisen Leksa, Kolehmaisen Kari, oli Ikosen vellokset Pena ja Kale. Myöhemmin vuotta paria nuoremmat Kostis-kaima ja Seppäsen Timppa. Mutta kun aloitimme Riston kanssa Mikkelin Lyseon, rinnakkasiluokilla tosin, olimme paljon yksissä.
 
  Aikanaan, Mikkelin parin vuoden "Pictures-kauden" jälkeen muutimme taas takaisin Anttolaan, ja ystävyys sen kuin syveni. Mp:n ja Pallo-Kissojen matsit yhdessä katsottiin, monet viikonloput Mikkelissä vietettiin. Ne ikimuistoiset mittelöt alkoivat yleensä Laajalammilta Pannut. 1:ssä. Mutta ne on eri tarinoita, ne.

  Muistan, kun liki vuoden Saksan reissulta palasin, muutamana lauantaina, iltahämärissä, kävin nopeasti nakkamassa tavarat kotiin, vanhempia moikkaamassa. Sitten Ristoa etsimään. Sehän löytyi Kaikukalliolta. Sain tuliaiset, karvaperse-Chesterfield-kartongin, hänelle ojentaa.

  Kun muutin Päijä-Hämäläisiin maisemiin, harvenivat tapaamiset, mutta ystävyys ei laimennut. Aina Riston muistaakseni 1997 tapahtuneeseen poistumiseen asti nähtiin, vietettiin aikaakin, enimmäkseen kesäisin. Ristollahan oli mökki Aittalahdessa, vajaan kilsan päässä Avokkaasta.

  Rakkaalla lapsella monta nimeä; Risto oli lukiokesinä töissä mualar-Matti Väisäsellä. Matti hänet Ritiksi risti. Hauskoja tarinoita noilta ajoilta Risto joskus kertoili. Ritin ehdotomia suosikkeja olivat  Veikko Huovinen ylipäätän, Konsta Pylkkänen eritoten. Samaa "vilosohvisuutta" kuin Konstassa oli myös Ristossa. Niinpä hän saikin, jollain punaviinihuuruisella mökkireisulla, lisänimen "Avokka-Ahon ajattelija". Reinoksi tai Reiskaksi häntä myös kutsuttiin. Taustaa en tiedä/muista. Reino -niminen setä Ristolla oli, hänellä mökki myös Aittalahdessa. Sielläkin tuli jokusia hauskoja hetkiä vietettyä. Niin, tai näin, Ruikku yhä häntä Reiskaksi kutsuu, kun puheeksi tulee.

Ritin kanssa "kemallaan" Aittavuorella 1971, luulisin. Kuvan on napannut Paavilaisen Arska, eli Parempi Paavilainen, erotukseksi veljestää Suhnusta. Myös "Besserwisseriksi" Arskaa kutsutaan, hän näet tietää kaiken, eikä anna koskaan periksi, vaikka minkälaiset todisteet hänen vääristä ajatuksistaan pöytään lyötäisiin. 

  Kuten sanottua, Riti oli kotikutoinen "vilosoohvi". Ja lempeä persoona. En tiedä hänen tarkoituksella kenellekään pahaa tehneen, en edes ajatelleen. Omissa oloissaan hän paljon puuhasteli. Kuningas Alkoholi meinasi saada niskalenkin miehestä, itseasiassa saikin. Kunnes Risto sitten yht'äkkiä lopetti läträämisen tykkänään. Kun Ristoa noina raittusvuosina tapasin, tuntui hän ihan tasapainoiselta. Hän oli paljon mökillä kesäisin. Keräsi määrättömät määrät kanttarelleja ja torvisieniä myyntiin. Hän oli näet metsäyhtiön "kymppiaikoinaan" kolunnut Anttolan metsät, ja tiesi hyvät sienimestat. Paljon Riti myös näperteli puuesineitä, katajasta kaikki. Ja työkaluina puukko, poranterä, pihdit ja santapaperia. Mites se olikaan: "Min'en koske konheisiin, min'oon nähny, ku lumilapio räjähtää!" Hän teki tukakkiholkkeja, ovenkahvoja, kynttilänjalkoja, sen sellaisia. Ja isä-Erkille kävelykepin. Se odottaa kunniapaikalla Avokkaassa mahdollista uutta tarvitsijaa. Samoin minulla on muutama "lutsi" tallessa, Avokkaan paskion ovessa on Riti-design-kahva, saunatuvassa kahden kynttilän jalka.

  Hurjina nuoruusvuosina tulivat Riston lauluesitykset legendaksi. Sopivasti viihtyneenä hän veteli komeasti "Suhmuran Santraa", "Reppu ja reissumiestä", "Uralin pihlajaa", ja tietysti bravuriaan "Saarenmaan valssia". Kun lauantaiyönä Anttolan ydinkeskustassa, siinä, missä Mäkipään Jussin mukaan olisi pitänyt olla rosmo-Hulkkosen patsas, eli Pennilän "kivikasarmin" ja Lotja-baarin "lasipalatsin" välissä, Riti aloitti: "Siel' sunnundai-ildana viedämme juhlaa....", yhtyi moni kuoroon, minä mukana terhakkaasti.

  Maailma menetti Ristossa aivan liian hyvän ihmisen aivan liian aikaisin. Olisinpa onnellinen, jos Riti kauniina kesälauantaina vielä putputtelisi Yamahallaan lähes äänettömästi, minimaalisella nopedella, Avokkaan laituriin Aromasätkä käryten katajaholkin nokassa.

  70-luvun taitteen talvista on jääneet mieleeni kaikkein rakkaimmat muistot Ristosta. Ensin ei ehkä niinkään rakas. Oli marraskuun loppu, joulukuun alku. en tarkalleen muista, mutta jäät olivat tulleet. Me lähdimme, Risto, velj'-Hanski ja minä, kirkonrannasta luistelemaan, iltapimeällä. Oli pirtsakka pakkanen. Minulla oli päällä ukki-Aleksilta peritty sisäturkki (lampaasta). Eihän me päästy, kun suunnillaan Lotjasaaren tasolle, kun minä, ensimmäisenä liuetteleva, pudota humpsahdin jäihin. Olin kaiketi ylittänyt pimeässä huomaamatta jääneen uuden ja vanhan jään rajan. Kaikki kävi niin nopeasti, että en tippumisesta, enkä jäälle nousemisesta, muista oikein mitään. Äkkiä olin kuitenkin taas pitävällä pinnalla seissyt. Sitten melko kiivaasti kohti kotia. Pikkasen oli painoa märkien vaatteiden kautta tullut.
  Noina vuosina meillä oli Riston kanssa tapana jouluaattoiltana, kun ateriat oli syöty, lahjat jaettu, lähteä hautausmaalle. Siellä tupakoitiin, kuljeskeltiin, kynttilämerta katseltiin, asioista puheltiin. Silloin olivat joulut valkoisia, usein sateli lunta hiljakseen suurin hiutalein. Vai onko aika kullannut muistot?
  Eräänä alkutalven iltana lähdettiin Ritin kanssa iltakävelylle. Sen on täytynyt olla joulukuuta; jäät olivat hyvinkin jalkamiehen kantavia, päällä muutaman sentin lumikerros. Oli kymmenkunta pakkasastetta, pilvetön taivas, täysikuu. Lähdimme kylänrannasta. Ensin Harviota pitkin, sitten Pappilansalmen kautta Kaupinsaaren ja Metiäissaaren välistä Sappulanselälle, sitä myöten Kurkilahteen, mistä pikitietä pitkin takaisin. Meillä paloivat piiput suupielissä, pesisssä MacBaren'in Harmony'a, "sopusointua", kuten Risto sitä nimitti. Välillä teimme kokeita; käänsimme keskellä ulappaa selkämme kuulle, jotta valo ei meitä ohjasi, laitoimme silmät tiukasti kiinni, ja eiku kävelemään. Melko äkkiä alkoi askel kääntyä, sadan metrin jälkeen saattoi suunta olla kääntynyt liki 360 astetta. Välillä juttelimme musiikista, päivän tapahtumista, tulevista näkymistä, minkä mistäkin. Niin piipputupakkamaisen harmonista olotilaa, suoranaista onnea, olen harvoin kokenut. Talvinen iltayö, kuun valossa kumottavat rannat, kauas jatkuvat selät, tähtien tuike kuun valtaaman alueen ulkopuolella, nuoruus kintereissä, ystävä rinnalla.

Onneksi ovat muistot Ristosta kirkkaana mielessä.

CETERUM CENCEO TALLUCCA ESSE DELENDAM

  Elämme noitavainojen renesanssia. Kaikki "paha" pitää polttaa. Vastaanottokeskuksia, ja sellaisiksi aiottuja, tuikkaillaan tämän tästä tuleen. Jos nuo paikat olisi vähänkin helpompaa hukuttaa, sekin vissisti tehtäisiin.
  Viimeisimpänä tekona, jollein joku taliaivo ole ehtinyt klo. yhden jälkeen jotain toista sytyttelemään rientää, edellisyön Tallukan polttoyritys. Jo viikolla lehdessä oli juttu siitä, kuinka harjun päälle Tallukkaan alhaalta rannasta johtavat puuportaat oli käyty hajottamassa. Luuletteko, että asialla on ollut joku eläkeläisten päivätanssien lopumista vastaan protestoiva? Jos oli, niin taholle tietona, että ei se ole maahantulijoiden vika. Jos taas kyseessä on hallitsevan ksenofobian pimentämä joukko, kuten luulen, annan neuvoksi: "Hakekaa apua".

  Oman kuntamme kansanedustaja Jari Ronkainen ehdottaa vastaanottokeskuksille pakollisia aukioloaikoja. Jos ei ole ilmoittautut klo. 20:00 mennessä jää yöpaikka saamatta. Viiltävän järkevää "rikollisuuden ennaltaehkäisyä!" Ainakin minusta sängyssään pötköttävä henkilö tekee vähemmän rötöksiä, kuin sydänyöllä ulkona ilman yösijaa harhaileva. Kaiken kaikkiaan hra. edustajan ajatuksista ei ole pitkä matka "Arbeit macht Frei"-kylttien naplikoimiseen vastaanottokeskusten porttien yläpuolelle.

  Ilmastokokous on kokous, missä päätetään siitä, mistä ei olla samaa mieltä. Tavoitteiden ei pitäisi olla kovin vaikeasti hahmotettavissa, eikä sen, mikä pitkällä aikavälillä on kaikkien etu. Mutta sokeus aina vaan vaivaa; oma etu tänäpäivänä ja huomenna menee tulevaisuuden turvaamisen edelle. Sitä paitsi se sanahelinä ja etova lepertely ja yhteen hiileen puhaltamisen suitsutus pallomme johtohenkilöiden suusta ei, ainakaan minua, enää vakuuta, eikä siten kiinnostakaan. Jaha, juuri huomasin uutisen, että ilmastosopimus on syntynyt. Sitä käännetää eri kielille, ja se julkaistaan 12:30. "Oho", tuumasin, kunnes luin, että kyseessä on ilmastosopimusluonnos. Tillai!

  Sitten iloisempiin uutisiin: V. 2013 Miss Peppu-tittelin saanut Melissa Roos on ymmärtänyt, että kaikki ei ole perseestä. Hän on lähtenyt kuluttamaan koulun penkkia upealla ahterillaan. Hän on kiinnostunut esimiestehtävistä henkilöstöpuolella. Tulevat alaiset ovat luultavasti vain onnellisia, jos Melissa pyllistää heidän vaatimuksilleen.

  Suomen ensimmäinen riksataksi on aloittanut Porvoossa. Toivottavasti ei viimeinen. Toimii varmasti kaupunkien keskusoissa lyheyillä matkoilla tai kaupunkiesittelykierroksilla. Ei ehkä koulukuljetuksiin Sallassa.

  Uutisista arkeen. Oliko 4 viikkoa, kun edellisen kerran Iiristä nähtiin. On tytöstä tullut melkoinen puuhatäti. Kaiken aikaa pitää jotakin touhuta, leluja kannella, leikkiliedellä keitellä, palikkalaatikkoa kolistella, tauluja osoitella. Äsken lähtivät ulos, Iiris, Anna ja Hilppa. Me Helmin kanssa jäätiin kot'miehiksi; minä siksi, että aamun ulkoilut jo ulkoilin, Helmi siksi, ettei hän saa vielä juuri lenkkeillä. Mikäs meidän ollessa, minä kirjoitan, Helmi huilaa vakipaikallaan vaatenaulakon jalkatilassa.

Tyttö pyntättynä ulkoiluvarusteisiin.

  Helmistä sen verran, että veriarvot ovat alkaneet korjautua. Mutta tutkimusten pohjalta oireilevaa vatsahaavaa, pahimmassa tapauksessa kasvainta, epäillään. Maanantaina pitää koirarukan mennä vielä tähystykseen. Peukkuja ylöspäin, Helmi tsemppaa yli uhkien!

      Lyhyestä virsi kaunis, vielä lyhyemmästä satumaisen upea. Eihän tämä varsinainen virsi tetenkään ole, vaikka joku näitä blogejani itkuvirsiksi saatta mainita.

Siis: Lauantaita!

Kuvan Iiris ei ole wannabe-cowgirl, vaan liina on siksi, että hampaiden tulo aiheuttaa kuolaamista.

KIIRETTÄ PUKKAA, eli pc-, musiikki-, ja kirjapäivityksiä

   Kun remppa valmistui, Arttu kokosi kamansa ja poistui kymmenen päivää sitten, ajattelin, että nyt on aikaa vaikka mihin. Ja että kuinka saan edes aikani kulumaan. Ja paskat; nythän ei aika riitä mihinkään. On rästiin jääneiden tallenteiden katsomista. On musiikkiin tutustumista. On lukemispaineita. Ja tuli vielä yksi savotta riesaksi, eilen tuli.
  Mutta mennään järjestyksessä. Tosiaan ei tullut juuri katseltua tallennettuja ohjelmia, kun ajatukset olivat alakerran tekemisissä. Niinpä mokomia on kertynyt. Olen alkanut sumaa purkaa; pari jaksoa, dokkarin ja elokuvan, mitä milloinkin, päivässä katselemalla. Siitä ne vähenevät, rästit.
  Musiikkipuolella on jatkunut Wilco-kausi. Vielä kuukausi-pari sitten bändi oli minulle vain joskus kuultu nimi, en varmaan olisi yhtään heidän biisiään tunnistanut. Satuin sitten lainaamaan Billy Bragg'in albumin "Mermaid Avenue", jonka hän on tehnyt yhdessä Wilco'n kanssa. Siitäpä kiinnostus. Haalin kaikki saatavilla olevat äänitteet (5 kpl) lainaksi. Samalla varasin kirjastoon tilatun bändin uutuuden "Star Wars". Hain sen viikko sitten. Olen myös katsellut YouTube'lta yhtyeen konserttitaltiointeja. Etevä keksintö tuo Chromecast; helppo katsella vaikkapa YuoTube'a pc:lta, läppäriltä, tabletilta, tai puhelimelta töllön kautta. Joo, mainio bändi, tuo Wilco.

Muut valveutomattomat: 

 https://www.youtube.com/watch?v=Z8U4zw84gyE

  Kun ei juuri kavereita ole, joiden kanssa musiikista puhuisin, kuulumisia vaihtaisin, livenä, enkä alan lehtiä lue, ja radiota rikollisen vähän kuuntelen, en millään kestä musiiikkimaailman virroissa mukana.
  Lisää muusiikkisoppaa hämmentelemään tuli eilen käsiini Karjalaisen J:n uutuus "Sinulle Sofia". Kunnella sitäkin pitää, kerran lenkillä jo tehty, tietty.

  Lukemisen kuormittavuus tuli eteen, kun äkkäsin männä viikolla, että en ole lukenut Cormac McCarthy'lta kuin kirjan "Tie". Mistä kimmokkeen sainkaa, niin sen sain; tuumasta toimeen. Nyt on "Veren ääriin" luettu. Viiltävää tekstiä, ei herkkähipiäisille. Rajatrilogian avaus "Kaikki kauniit hevoset" aluillaan, hyllyssä odottavat sarjan kakkonen "Matka toiseen maailmaan", sekä "Menetetty maa", mistä Coe'n veljekset ovat tehneet elokuvan. Täytyy siis painaa menemään, jo senkin vuoksi, että Rajatrilogian päätös "Tasangon kaupungit" on varauksessa.

  Joo, niin on puuhaa, ettei Lidl'in ja Tokman'in tarjouslehteä ehdi selaamaan!

  Eilen tapahtui vielä seuraavaa. Pc:n Windows 10 on parisen viikkoa herjannut, että se ei voi asentaa kolmea päivitystä, virhe se ja se, yritä myöhemmin uudelleen. Silloin tällöin olin yrittänyt. Aamulla, siivouksen lomassa, laitoin taas koneen töihin; sama tulos. Siitä pil****tuneena menin Microsoft-tukeen ja varasin sieltä soittoajan varttia yli yhdeksitoista. Olin siivoillut, ja nautin salaattilounasta, kun puhelin soi. Siinä sitten puhuttiin, lopeteltiin vähän ennen kolmea. Tuli siis ylivoimaisesti pisin puhumistani puheluista ikinä! 

  Asiat etenivät suunnilleen näin: Tukihenkilö Jaakko kyseli ongelman aiheen. otti tietyillä toimenpiteillä koneeni haltuunsa, arveli koneen saastuneen, ja ehdotti puhdistusta. Minä kysymään, että mitä maksaa? Jaska kertoi, että 80 €, jos duunataan vaan se putsaus. Mutta ehdotti perään, että vuositurva kaikilla tietokoneille ja muille Windows'ia käyttäville laitteille on 125 €. Sen lunastamalla voi pyytää ja saada tukea vaikka joka päivä. Ok, ajatteli. Onhan mulla pc ja kaks läppäriä, Hilpalla Microsoft'in tabletti. No diili tehtiin. Tuki-ihminen poisti f-securen, latasi viruksenetsintäohjelman. Se jauhoi aikansa, ja löytyihän sieltä kaikenlaista sontaa. Virusten poiston aikana kysyin, mistä moinen johtuu, f-secure kaeroo kaiken aikaa, että asiat ovat kunnossa. Nyt tarkkana. Jaska sanoi, että sinulla näyttää olevan ladattuna joku puhdistusohjelma. Vastasin, että niinpä. Olin sen joskus tilannut (muistaakseni 30-40€/3 v.), kun ne mainosteli sen nopeuttavan konetta niin ja niin monta prossaa. Nyt kuulin, sen olleen virhe; noista ohjelmista ei ole hyötyä, päin vastoin, ne saattavat sekoittaa f-securen toiminnan siten, että se päästää vahingollisia "pöpöjä" luikertelemaan maallikon hyväuskoista tietsikkaa nakertamaan. Samaten tuli ilmi, että ilmeisesti kesällä, kun Windows 10:n lataamisen jälkeen latasin uudelleen Acrobat Readerin, olin ladannut samalla McAfee-torjuntaohjelman. Huomasin sen kyllä. En siis siitä mitään maksanut, mutta se aika ajoin tarkasti koneen. Ilmoitti muuten aina, että värkki on puhdas. En ymmärtänyt latausta poistaa, mutta olisi tietenkin pitänyt, koska sekin osaltaan sotki f-securen toimintaa. Kun ei ole nörtti, ei ole nörtti. Onneksi on lujat kantapäät. 

  Kun virukset oli poistettu, komensi Jaska Windows'ia korjaamaan aiheutuneet vauriot. Sehän suurimman osan korjasi, muttaa ei kaikkia. "Mikä nyt eteen?", minä kysymään ääni väristen. Jaakko sanoi, että jos kyseessä olisi hänen koneensa, niin kympin ajo kokonaan uudestaa olisi selviö. Minä utelemaan, kuinka se onnistuu. Kaksi vaihtoehtoa Jaakkima tarjosi: 1. Ajetaan alkuperäisellä levykkeellä Windows 7 uudestaan, sitten päivitetään W kymppiin, tai 2. lunastaisin uuden avaimen, ja täräytettäisiin suoraan veres versio. Sitä hän suositteli (tietysti suositteli, sehän on hänen työnsä). Mutta perusteli niin hyvin, että, kun en siihen hätään mistään W seiskan levykettä löytänyt, mentiin taas luottokortin pakeille. Oli jo käynyt mielessä, että menisinkö tietsikkakauppaan, ja ostaisin ihan pakasta revityn. Jaakko sai kuitenkin minut vakuuttuneeksi, että koneeni oli hyvistä osista koottu, kiintolevy nopea, ja se toimi muuten aivan loistavasti. Siis asiaan. Nyt seurasi vaikeampi osio. Aluksi sain avaimen uuteen kymppiin. Sitten ohjelma tallennetiin muistitikulle. Nyt piti tyhjentää se kovalevy, millä käyttöjärjestelmä oli. Se tiesi sitä, että minun piti otta puikot käsiini; eihän jaakko voinut etäkäyttää konetta, missä ei ole Windows'ia! Siis puhelinopastusta kehiin. Tarkemmin luettelemattomien toimenpiteiden jälkeen, muutaman minusta, yhden Jaakosta, johtuvan virheliikkeen jälkeen konhe latasi kiiltävän ja puunatun Windows kypän! Sitten vaan siitä näköistään muokkaamaan. Kaikki henkilökohtainen, kuvat, musiikki, dokumentin, etc., minulla ovat toisella kovalevyllä möhkäleen uumenissa, ulkoisella myös. Mutta monet ladatut ohjelmat tietysti olivat poissa, niitä sitten tarpeen mukaan uudestaan asennellaan. Google toki, kun sen koneelle asensin, toi kaiken sisältönsä entisellään käyttöön. Eli oikeastaan päivittäisessä käytössä ei mikään muuttunut. Mutta maratonpuhelun se vaati, ja Jaska istui jossain Keski-Ruotsissa. Siellä lienee keskitetysti Pohjoismaiden Microsoft-tuki. Oppiakin tuli; ei kannata sonnasta maksaa, varsinkaan siinä tapauksessa, ettei se ole pellolle menossa.

  Sen verran vielä, etteivät nuo ehkä pitkänkin ajan kuluessa koneeseeni pesiytyneet kummajaiset millään huomattavalla tavalla haitanneet käyttöä, vielä. Ties mitä olisi tulevaisuudessa tapahtunut, jollen olisi äletynyt asiaa purkamaan. Opetus: Jos epäilet edes hippusenkaan vertaa, että jotain on persiillään, ota selvää! Sillä melkein voin takuun antaa, että vikaa on! 

  

Ei pitkiksi käy huru-ukon päivät, ei.

Q.E.D.

JOULUKUUN SEITSEMÄS, eli ajatuksia juhlan jälkeen

  Yhdet linnakekkerit takana, mitä jäi käteen? Minulle ei mitään, ei käteen, ei paljon mieleen. Katselin loputonta käpälöintiä kello kahdeksaan saakka. Sitten piti mennä antamaan viimeinen panos juhlallisuuksiin; sateen ja piiskaavan tuulen sekaan laskemaan lippu. Eikä siinä vielä kaikki; lippu piti asetella siivosti saunan lauteille kuivumaan, vaatteet vaihtoon laittaa. Parin minuutin lipunlasku ehti kastella melko totaalisesti. Samalla meni suurin terä juhlien seuraamiseen. Syvennyin juhlimaan kirjan parissa.

  Mikä kättelystä mieleen jäi? No se, että Pirkka-Pekalla ja Virtasen Jukalla oli, protokollan vastaisesti, tervehdystä enemmän asiaa presidenttiparille.

  Lehtien nettisivut ovat pullollaan arvaatte kai mitä? Poliisit ja mielenilmaisijat kahinoivat, presidentti kyynelehti veteraanien lauluesitykselle, illan kuningatar valittu, Nykäs-Masa ei tyrmännyt ajatusta kysyttäessä, voisiko hän esiintyä koehyppääjänä Hiihdo MM-kisoissa Lahdessa 2017, etc. Jätän jutut tällä maininnalla jokaiselle itse ruodittavaksi.
  Vielä kuitenkin juhliin liittyen yksi detalji. Valitsimme rouvan kanssa illan näyttävimmän nais-, sekä miespukukokonaisuuden. Naisasun valinta osui Hilppaan. Näyttävä yhdistelmä koostuu virttyneestä ja limenvihreytensä haalistaneesta H&M:n t-paidasta, lötköttävistä harmaista oloasuhousuista ja kotikutoisista villasukista.
  Kaiken kaikkiaan miesten sarjan voittajan, Pertti Lehkosen, asu oli naisten vastaavaa laadukkaampi. Siihen kuuluivat Amnestyn musta, keltaisella tekstillä varustettu t-paita, viime torstaina TEAM SPORTIAN avajaisten tarjouksesta (9,90 €) hankitut tummanharmaat collegehousut ja mustat bambusukat. Olisivat toimineet jopa Oscar-gaalaa katsellessa! Kuka teidän kotikatsomoiltapukumittelössä pärjäsi?

  Hain eilen äiti-Elinan meille ip-lounaalle. Hilppa oli taas loihtinut melko maittavan menu'n: Papinsilliä, sienisalaatia (kiitos Pertsan), hirvipaistia (kiitos Hanelin), lanttukuutiota (kiitos K-Supermarketin), keitettyjä pottuja (kiitos Lidl'in). Niin, ja salaattia kans. Maistui, jäi tällekin päivälle. Hyvä niin. Joulutortutkin, kukkakuosiset, rouva kahvin kera nautittaviksi valmisti. Söin kaksi, vielä iltaespresson kera yhden; tietää toista lenkkiä tälle päivälle!
  Toisaalta, kävin pesemässä auton, liikuntaa sekin. Sääprofeetat nimittäin povasivat pariksi tulevaksi päiväksi AURINKOISTA!!! Aamulenkillä pilvet jo rakoilivat, kuun sirppi kuumotti. Kun lähdettiin puoli ysiltä kaupunkiin, oli taas aivan synkän pilvistä. Ja kun Kivistönmäen Nesteen ti-hallista ulos puunatulla kiesillä ajoin, sataa tihuutteli vettä!! Se niistä ennusteista. "Mittään et voi taata!", sanoi jo Anna Sillanpää aikoinaan miehelleen Frans'ille!

  Eri tv-kanavilla käyvät jouluasiantuntijat kertomassa, miten meidän tulee jouluun valmistautua, miten juhla viettää, millaista ruokaa ostaa, miten se valmistaa, millaisia jouluvaloja hankkia, millaisen kuusen tarvitsemme, minkä kaltaisia joululahjoja täytyy sille ja tälle, toisaalta tälle ja sille hankkia. Ja vielä millainen joulumielen täytyy olla, ja kuinka se voidaan hankkia. Kyllä ennen oltiin ihan hukassa, ei tiedetty, kuinka jouluna tulee menenetellä. Meillä vaan paistettiin oman possun kinttu, tehtiin lipeäkalaa, lanttulootaa, rosollia, rusinasoppaa, käytiin kuusi metsästä, lahjat sen juurelle kasattiin, vietiin linnuille lyhteitä, hevosille heiniä, poltettiin kynttilöitä, mentiin kelien salliessa hevosella joulukirkkoon, Tapsan aamuna kylvettiin, ajelullakin käytiin, hepalla tietty. Kyllä oltiin tyhmiä, ei me silloin tiedetty joulunvietosta mitään!

  Finnair haki säästöjä irtisanomalla henkilökuntaa. Nyt yhtiö palkkaa toteutuneilla säästöillä henkilökuntaa. Pitkäjänteistä toimintaa? No, ei ehkä noin yksiselitteistä, mutta!?

  Ennätykselliset sateet aiheuttavat tulvia mm. Englannissa, Skotlannissa Norjassa ja Ruotsissa. Äärioikeisto tulvii Ranskan aluevaaleissa. Ensimmäiset hait ilmaantuivat maapallolle 40 miljoonaa vuotta ennen puita. Ne ovat selvinneet viidestä lukemattoman määrän lajeja sukupuuttoon suistaneesta joukkotuhosta. Nyt ihminen tappaa 70 miljoonaa haita vuodessa, ja kannat ovat vähenneet murto-osaan aiemmasta. Näin tänään, eivätkä juuri muutkaan asiat pallollamme ole kovin hyvin. Mutta voittihan Mäkäräinen jonkun kisan, Pelicans viidennen pelin putkeen. Niillä jaksaa pari päivää, ehkä.........?????

Miettii nimimerkki "juhlista toipunut"