PIKARIPULI, SILLÄ SIPULI

  Toissayönä iski mahatauti. Alkoi pitää melkoista murinaa, maha. Olo oli kurja. Huussiin ei tarvinnut ennen aamua mennä, mutta silloin oli vatsa aivan ruikulilla. Otin lääkettä, jota löytyi kotiapteekista. 

  Eilen oli tavanomainen kauppapäivä. Hilppa sanoi, että ei tänään ole pakko lähteä, ruokaa löytyy kyllä. Minä siihen, että lähdetään. Ei tauti ole kova. 

  Niin lähdettiin. Ajettiin ensin Biltemaan ostamaan vähän vankemmat kottikärryt. Kunnon raudasta tehdyt kärryt ovat 1950-luvulta, ja aika on, vaikka tyhkärautaa ovatkin, jättänyt niihin jälkensä. Halpoja peltisiä puutarhakärryjä on parikin kappaletta, mutta sellaisilla ei ole mitään tekoa raskaamman lastin kuljetuksessa. 

  Kärry saatiin, mutta ei ilman epilogia. Siitä myöhemmin. Muutkin kauppaostokset tehtiin, vaikka olo jalkeilla alkoi tuntua hankalalta. Kun saareen päästiin, ja sain veneestä ostokset roudattua pois, niin pitkälleen piti mennä. Hilppa keitti kaurapuuroa, sitä sain pienen annoksen nieltyä. Olo oli kurja. Yhden maissa menin sänkyyn. Siinä viihdyin aamukuuteen asti, muutamaa mehunjuonti- ja kusireissua lukuun ottamatta. Eilen tuli kiinteää ravintoa nautittua aamulla yksi leipäpala, päivällä muutama lusikallinen puuroa. Vessareissut onneksi loppuivat päivällä, lääke tepsi ripuliin. 

  Aamulla oli jo lähes normaali, vatsa kunnossa. Mikähän pöpö iski? Ei oltu viikkoon edes muita ihmisiä tavattu. Oli, mikä oli. Kunhan ei tule uudestaan.

  Palaan kottareihin. Päätin aamulla kasata sen. Purin pakkaukset. Henkilökunnan ystävällinen edustaja oli ne meille kuljetuskärryyn lastannut. Huomasin, että kaikki kasaamisen tarvittavat pultit, ruuvit ja mutterin puuttuivat, samoin renkaan akseli kiinnitystarvikkeineen. Soitin Biltemaan. Sieltä luvattiin etsiä hyllykköön tippunut kasaussetti, tai jos sitä ei löydy, niin ottaa sellainen toisesta tuotteesta. Se vaiva meille koituu, että ajetaan Biltemaan, kun seuraavan kerran ollaan liikkeellä. 

  Seuraavan kerran ollaan liikkeellä ensi tiistaina. Mennään kotiin yöksi, lähdetäänn ke. ap. kohti Paraista. Maijaa ja Ilua ei olla nokikkain nähty yli kymmeneen vuoteen. Väliin tuli ensin Ilun sairaus, sitten korona, sitten saamattomuus. Nyt Ilu on jo kuntoutunut aika lailla, koronaa on, mutta ei enää peikkona takaraivossa. Siispä lopultakin sovittiin tapaaminen. Tulee olemaan mukava ja ja nostalginen tapahtuma. Ja päivitys kymmenen vuoden ajalta on väistämättä myös edessä. Vaikka ollaan toki puhelimessa päristy.

  Kun viimeksi kävin sienessä. oli tulos seuraavanlainen: 

  Herkkutatteja jonkin verran, vaaleaorakasta vähemmän, kantarelleja vielä vähemmän. Ei rouskuja, ei mustatorvisieniä. Täytyy viikonloppuna käydä jossain toisessa paikassa. Luultavasti ei ainakaan antoisampi käynti. Sadetta lisää, lämpöä tuntuu olevan. 

  Vielä tarina metsäreissulta. Kun hipsin hiljalleen kuusikosta toiseen tiheän metsikön läpi, niin karhu tuli vastaa. Ja toinen myös. Bongasin ne ehkä sadan metrin päässä, kun näkymä harvennetulle alueelle aukeni. Minä tietysti pelästyin, hyvä ettei ollut silloin ripuli, olisi tullut housupyykkiä! Aloin pitämään meteliä; kolistelin oksankarahkalla puiden kylkiä, lauloin "Pahaa sutta ken pelkäisi", kun en karhulaulua äkännyt. Paitsi yhden. "Karhunpoika sairastaa" ei kuitenkaan sopinut tilanteeseen. Molemmat karhut olivat täysikasvuisia. Toinen lähti perääntymään, toinen nosti päänsä ylös haistellakseen. Sitten se ryntäsi laukalla minua kohti. Ettekö usko? No, uskoisitteko, että vastaani tuli metsässä hirvilauma. Kohti ja kovaa. Mitä, ette usko? No ainakin pari jänistä hyppi iloisesti ohi. Ai että eikö? No mikäs siellä metsässä sitten risahti?

  Tarinahan on tietysti valhetta. Miksen minäkin saa valehdella, kun poliitikot Suomessa, ja muissa maissa myös, ihmiset vallan huipulla, valehtelevat mistä vaan, kunhan katsovat sen koituvan hyödykseen. Ei esittämäni valhe edes totena olisi minua hyödyttänyt. Koko tarina lähti siitä, kun mieleeni palautui hämärästi Kalle Päätalon romaaneissa esiintyvä mies, jonka jutut olivat vähintään arveluttavia. Äijää kutsuttiin "Ehollepanijaksi". Jollen aivan väärin muista, sillä lukuhetkistä Kalle Päätalon seurassa on kulahtanut vuosikymmeniä. 

  Tänään lasketaan naapurin kanssa Ahvenverkot. Muikkuja olen muutaman kerran yrittänyt, mutta saalis on ollut niukka, enkä äsken luodatessani lähitienoilta kalaa huomannut.

  Ahvenverkot laitan uuteen paikkaa. Vanha, ennen kalaa hyvin antanut mesta, ei ole tänä vuonna vakuuttanut. 

  Kesä palasi näillekin tienoille. Ei tarvitse lämmittää, ei viilentää. Sopivaa syyssäätä. Jatkuu viikonlopun, eikä ensiviikkokaan näytä syksyiseltä. Siispä ottakaamme ilo irti siitä, millä melkoisia vaihteluja sisällään pitänyt kesä yrittää paikata tapahtunutta.