VIERAILU

  Eilinen päivä kului maailmalla. Ihan Mikkelissä asti. Siis muualla Mikkelissä kuin Anttolan lähiön laitamilla. Päivä alkoi saunomisella. Heti aamukahvilta alkoi savu nousta piipusta. Yhdeksän maissa lähdettiin kohti kaupunkia. 

  Perillä mentiin ensin DNA:n myymälään. Hilppa hankki uuden puhelimen. Entinen alkoi muistutella, että se ei enää turvallinen, sillä siihen ei enää saa turvapäivityksiä. Tai ei itse laite mitään olisi ilmoittanut, jotkut sovellukset sen tekivät. 

  Oltiin varattu aikaa puhelimen ostoon, sillä aiemmilla käynneillä DNA:lla oli joutunut vuoroaan odottelemaan. Tällä kertaa olimme ainoat asiakkaat. Koska laite oli jo valmiiksi netissä katsottu, ei nokka myymälässä kauaa tohissut. Tänään aloittaa Hilppa uuden luurin rakentamista mieleiseensä käyttökuntoon.

  

  Kello kahdeksi ip. olimme sopineet menevämme Purasten mökille Heinälahteen. Aikaa oli rutkasti. Hetken Stellassa samoilimme. Kunnia meille; ei ensimmäistäkään heräteostosta!

  Sitten ajelimme Biltemaan hakemaan sieltä ostamaani kottikärry asennuspultit, jotka puuttuivat paketista. Ne löytyivät, sillä olin heti asian huomattuani myymälään soittanut. Paitsi aivan väärä pussukka lojui asiakaspalveluksessa nimelläni. Oikeat tarpeet löytyivät kuitenkin palvelutiskin neitosen toimesta. Ainakin oikean näköiset. En ole vielä toimeentunut kottaria kasaamaan. 

  Biltemasta siirryttiin pikatien toiselle puolelle, Ramin Kontidoriaan, lounaalle. Suosittu ruokapaikka tuntuu olevan. Yhdentoista jälkeen alkoivat pöydät täyttyä. Ei ihme. Ihan kelvollinen lounaspöytä siellä on. 

  Mahat pullollaan ajettiin sitten Prismaan. Marskia, tietysti, muutama muukin ostos plus kukka Marjukalle ja Pörrelle. Saman katon alla olevassa apteekissa poikkesin myös. 

  Aikaa oli. DNA: sujuva ja viivästymätön palvelu oli sekoittanut aikataulumme. Lidliin hiljalleen siirryimme. Ruokaostokset tehtiin. Yhä oli aikaa tuhlattavaksi. Lähdimme ajelemaan kohti Kirkonvarkauden siltaa. Siltakioski olikin jo tältä kaudelta suljettu. Päätimme lähteä katsomaan muutaman vuoden takaista asuntomessualuetta. Messuilla silloin käytiin. Nyt oli alue laajentunut, muuttunut asutun näköiseksi. 

  Jatkettiin läpi alueen Porrassalmelle johtavaa tietä. Mutkainen, kapea, mutta päällystetty museotie. Kun sitä hissukseen kohti Porrassalmen taistelun muistomerkkiä ajettiin, muistelin, että viimeksi olin tätä tietä kulkenut Ilun kevarin kyydissä. Ilu tykkäsi näitä mutkia päästellä ihan Agostinina. Olisi Jarno Saarisena varmasti huristanut, mutta Jarnon nousu ja tuho oli vasta muutaman vuoden kuluttua ajankohtainen. Tähän asiaan, en Jarno Saariseen, vaan Ilun moottoripyöräilyyn, palaan blogin loppupuolella. 

  Lopulta oli aika kypsä; navigaattoriin meille kerrottu osoite, matkaan. Vaikka kuinka hiljaa ajettiin, niin 10 minuuttia etuajassa perillä oltiin. Iloisina meidät kuitenkin vastaanotettiin. 

  Puraset olivat vanhaa mökkiä muutama vuosi sitten kunnostaneet. Seudulla toimii vesiosuuskunta, tai -yhtymä, ja rakennus liitettiin vesi- ja viemäriverkostoon. Itse asiassa Moisalan Urkki oli lvi-suunnitelman laatinut. Lattiat oli avattu, tyhjennetty vanhoista eristeistä, koolattu ja eristetty, lautalattia uusittu. Kylpyhuone/wc suihkulla varustettuna rakennettiin. Ikkunat uusittiin suurennettuina, ovi tietysti myös. Huonejärjestys muuttui, uusi keittiö rakennettiin. Kahdelle sivulle tuli tilava terassi, joka päälle länsipäätyyn suuri lasitettu veranta. Kyllä siellä passaa lähes ympärivuotisesti asustaa, mökissä, ei verannalla. Niin Puraset nykyään tekevät. 

  Lasiverannalla alkuporinoitten jälkeen istuksittiin, maukkaat kahvit suolaisen ja makean kera nautittiin. Juttua piisasi. Vaikka Marjukka, oikealta nimeltään Marja-Leena, ei meille kummallekaan itse asiaa ollut tuttu nuoruusvuosilta, niin yhteisiä tuttuja löytyi vaikka kuinka. Meillä Pörren kanssa tietysti yhteisiä muistoja oli kosolti, yhteisistä ystäviä, olleita ja edesmenneitä, muisteltiin, hauskoja ja ikäviäkin tapahtumia mieliin palautettiin. 

 

  Aika kului siivillä. Neljättä tuntia istuttiin verannalla. Lopulta piti topistautua paluumatkaan; eväät kylmälaukussa eivät puoltaneet enempää viivyttelyä. 

  Sama juttu kuin viime viikolla Ilun ja Maijan luona Paraisilla. Vaikka yhteinen aika sijoittui teini-iän loppuun ja aikuisiän alkuun, minun ja Ilun toki jatkuessa satunnaisin tapaamisin läpi tähänastisen elämä, niin nuo muutamat vuodet, muutamat yhteiset seikkailut, yhteiset sekoilut, ovat hitsautuneet pysyvästi aivokerroksiin. Siellä pysyvät, jos ei dementia tai muu muistisairaus päätä toisin. 

  Tässä kaverukset lähdön hetkillä. Pörre on meikäläistä jokseenkin puoli vuotta vanhempi. Ensi vuonna meillä on yhteistä ikää 150 vuotta. Noista vuosista kumpikin on viettänyt yhdessä nykyisen puolisonsa kanssa liki 55 vuotta. Eli yhteensä 110 vuotta. Ei mikään suut auki läväyttävä ihme, mutta merkittävä saavutus, mikäli minulta kysytään. 

  Lopuksi lupaamani paluu Porrassalmentielle. Kun juuri ennen yllä olevan kuvan ottohetkeä viimeisiä sanoja vaihdettiin, sanoi Pörre, kuinka ollakaan, että Ilu tykkäsi ajella Porrasalmentietä, sen tiettyjä mutkia, jalkatappi maata viistäen. Juuri ennen kyläilyä olin melkein samat sanat Hilpalle lausunut. 

  PS. Pörrelähän oli skootteri, niin myös Laralla, Vanhasen Tomilla oli 100-piikkinen. Ilulla kevari, Pettisen Leksalla rekisteröimätön Jawa (ei rekisteröimättömyys haitannut, eihän Leksalla ollut ajokorttiakaan), jopa Ruikulla oli Miele-merkkinen!!!?? mopo. No, Ruikun isä Olli (Otu) harrasti harvinaisempia saksalaisia merkkejä, hänellä oli myös Borgvard-merkkinen henkilöauto. Minä en koskaan nuorena, enkä myöhemminkään, ole tuntenut vetoa kaksipyöräisiin.

  PPS. Heräsin aamuyöstä, en saanut enää unta kiinni. Nousin ylös kahden jälkeen. Tein aamutoimet, laiton leivinuuniin tulet, keittelin kahvit, aloin kirjoittaa. Nyt on hiilet uunista vedetty, pellit kiinni laitettu, kirjoitus kirjoitettu. Päivän muut askareet voivat alkaa, kunhan aamukahvi nro. 2 on nautittu. Nro. 2 tulee olemaan rakennettu kahdelle.