Tänään ilmeni akuutti tarve lääkkeestä. Siispä utsimaan, onko Anttolan apteekki auki. No olihan se, ap. ja ip, välissä 1,5 tunnin tauko. Soitto tarkensi, että kyseistä tavaraa on hyllyssä. Siispä iltapäivällä veneen kokka kohti Anttolaa. Aika tuulista oli ajella. Varmaan puuskissa 6-8 m/s. Ja pohjoisen puolella. Ei ollut kovin lämmintä, vaikka arska paisteli lähes pilvettömältä taivaalta.
Kun apteekki oli takana, päätettiin mennä, kylillä kun oltiin, yksille Poijuun. Siellä ei päät yhteen kolkkaneet. Pari asiakasta lähti juuri kun saavuimme. Ostimme juomat, Hilppa jonkun lonkeron, minä oluen. Urhoollisesti suuntasimme terassille, vaikka se oli tuulen armoilla. Isot aurinkovarjot pyörivät ja lepattivat melkoisesti, kun voimakkaampi puuska sattui kohdalle. Kahdestaan istuttiin. Ihan kuollutta ei silti ollut. Jokunen vene lähti laiturista, parin saapui satamaan.
Hyvältä maistui kylmä olut. Juomat hörpittyämme veneelle, vastatuuleen pinnistelen läpi Harvion, Huhtisalmesta oikaisten läpi, venettä keikuttavassa laitavastaisessa Leppäniemen ympäri, loppu laitamyötäisessä melkoisessa, Juvalta asti voimiaan keränneessä aallokossa.
Hyvin onnistui matka. Vaikka ripauksenkaan paraskavedekatriafobiasta kärsivä ei olisi paattiin astunut.
Huomenna on taas aurinkoista. On myös lähes tuuletonta, joten sää lämpenee lähelle hellelukemia. Jos lämpenee. Luotto ennusteisiin on nimittäin vähäistä. Jos kuitenkin niin käy, että säälaitokset ovat arponeet oikein, niin päivällä lähdetään taas veneellä liikkeelle. Nyt vain toiseen suuntaan. Käydään uudistunut Lietveden Siltakahvila testaamassa. Tai sitten Pistohiekka Resort tarkastetetaan. Tuskin molemmissa. Ei vanhan miehen rakko kestä monia kahveja yhdellä reissulla. Kahvittelumatka siis on kyseessä. Kesän avausoluet tuli jo juotua, antaa seuraavien odottaa arvoistaan tapahtumaa.
Aamulla laitoin korvanapit, ensimmäistä kertaa puoleentoista kuukauteen. Kuuntelin pari kertaa uunituoreen Neil Youngin ja The Chrome Heartsin albumin Talking to the Trees. Bändi on uusi, joskin osa jäsenistä tuttuja. 10 biisiä, 37 min 56 s. Tuttua Niiloa. Ehkä olisin odottanut jotain uuttakin, mutta vakuuttavaa menoa toki. Ja kuuntelukertojen myötä tulee albumi osoittamaan tasonsa.
Lähi-Idässä alkoi uusi rähinä. Rähinät ovat Lähi-Idän erikoisalaa. Vaikka Putin yrittää omia maailman rähinäpäällikön titteliä, niin Lähi-Itä ei helpolla luovuta. No, siellä on vaikeita uskonnollisia etc, skismoja, vuosisataisia syitä. Niitten ratkominen ei ole aivan yksioikoista. Sellaista se on, kun tunne ja usko ohittavat järjen. Toivotaan, ettei äidy isoa paloa. Kaikki tuollaiset kahinat vaikuttavat aina tavallisten dallaajien elämäänkin. Puhumattakaan, mitä tuhoa, kuolemaa, surua, vihaa ja katkeruutta ne paikanpäällä aiheuttavat.
Me täällä elämme omassa minimaailmassamme. Siis Hilppa ja minä. Yritämme olla katsomatta liikaa uutisia, suljemme silmät ja korvat hallituksen liirumlaarumeilta. Mutta emme unohda missä mennään. Vaikka mieli välillä tekee.
Kun liikaa alkaa ahistaa, on paras lähteä taivastelemaan pihalle. Katsella vaikka, kuin Saksan kirveli kukkii...
...tai kuinka yksi noin kahdestakymmenestä unikonnupusta alkaa valmistella aukeamistaan.
Ei se sotien kauheutta, ei politiikkojen omahyväistä jorinaa, ei sotahullujen uhoa Suomessakin muuksi muuta. Saa kuitenkin mielen virkeämmäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti