FAKTAA VALIKOIDUSTI, FIKTIOTA FABULAAN

  Kello on yhdeksän. Vettä tihuuttaa, olemattoman vähän. Ennusteet eri lähteistä kertoivat illalla, että yön aikana sataa sellaiset 4-6 milliä. Sademittari kertoo, että vettä on satanut yksi milli. Lähteestä riippuen päivän (klo. 9- 18) aikana sataa 7-11 milliä. Jos osumatarkkuus on yöllistä luokkaa, niin ehkä pari milliä tulee. 

  Sen verran kosteaa ulkona kuitenkin on, että tupapäivä on tulossa. Mikäs siinä. Voi vaikka kirjoitella, lukea, suoratoistoa tuijottaa. 

 Hilppa juhannusruusuja keräsi, kun muutama oli jo kukkaan puhjennut. 

   ...ja päätti loihtia kahden munan kakun. Oikein sydänvuokaan sen leipoi. Kuvassa on tietysti vasta pohja. Iltapäivällä se on sitten saanut täytteen väliinsä, hunnun ylleen.

  Siinä faktaa. Mukana tosin fiktiota myös. Sääennustajien tarinoissa. Nyt on fiktion vuoro. 

  Kirjoitin 1980 ja 1990 lukujen taitteessa kirjan. Tai no, sepitelmän. Kirjoituskoneella naputtelin. Scifi juttu. Tarinan alku sijoittuu vuoteen 2078. Lähetin parille kustantajalle. Sain kohteliaat palautteet tyyliin "Kiitos lähetyksestänne. Se ei tällä hetkellä valitettavasti sovellu yhtiömme julkaisuaikatauluun."

  Joskus 2000-luvun alussa siirsin tekeleen pöytälaatikosta tietokoneelle. Silloin tällöin on mielessä käväissyt kirjotuksen päivittäminen, mutta haaveeksi on jäänyt. 

  Kirja kertoo, lyhyesti kuvailtuna, ihmiskunnan avaruudesta, Tau Cetin suunnalta, saaman viestin, viestin, mitä ei pystytty tulkitsemaan, mutta pääteltiin avunpyynnöksi, seurauksesta. Päätettiin lähettää retkikunta kohti Tau Cetiä, eli 11,9:n valovuoden päähän. Se, että teknologia oli harpponut pitkiä askelia, ja maailmantilanne oli niin stabiili, että yhteistyö eri suurten valtioiden välillä toimi, oli mahdillistanut tämän valtaisan hankkeen. 

  Se siitä. Loput ehkä vuonna 2031. Jos päätän aloitta kuusivuotisen projektin, joka tähtää kirjan julkaisuun 80-vuotispäivänäni. 

  Alkupalaksi kuitenkin PROLOGI:

  Jossain linnunradan tähtisumun keskellä kommunikoi kaksi tajuntaa. Välimatka on tuhansia valovuosia; sillä ei ole niille merkitystä. Niillä ei ole ruumista, ne eivät ole joku, määrätty, ne ovat kaikki. Ne eivät tarvitse suuta, päätä, käsiä, kaapelia, radiota, kommunikoimiseen. Ne ovat vanhoja, paljon vanhempia kuin planeetta maa. Toinen niistä tietää paljon, toinen paljon enemmän, yhdessä ne tietävät valtavasti. Mutta ne eivät tiedä kaikkea. Ne ovat saaneet tehtävän, taas uuden. Lisää tehtäviä tulisi ajan saatossa. Tehtäviä toisissa galakseissa, koska etäisyyttä ei niiden kannalta ole olemassa. Nyt meneillään oleva tehtävä oli saattaa yhteen kaksi älyllistä elämänmuotoa, joiden välimatka on vain 11,9 valovuotta, on mitätön säteeltään yli neljän miljardin valovuoden kokoisessa maailmankaikkeudessa.       

  Ne tietävät, mikä tehtävä on, mutta eivät tiedä, miksi. Niin kuin ennenkin, vain se, kuka on tehtävän antanut, tietää syyn. Siten oli ollut ennen, siten tulisi olemaan vastakin. Siksi ne eivät tiedä kaikkea.     

  ”Kohta on aika”, viestittää toinen.     

  ”Kuinkahan onnistumme tällä kerralla?” arvuuttelee toinen.     

  ”Se ei ole enää täysin hallinnassamme.”     

  ”Niin, olemme antaneet niille kaiken tarpeellisen, luoneet puitteet. Voimme vain odottaa, ohjata ehkä hieman muutamia mieliä. Joskus onnistumme, joskus emme.”     

  ”Sääli, että niin paljon työtä menee toisinaan hukkaan.”     

  ”Nyt lähtökohta on kerrankin kunnollinen. Häiriötekijöiden todennäköisyys on kuitenkin suuri, kuten aina. Kulttuurit ovat niin erilaisia.”   

  ”Toivotaan parasta. Seuraa tarkasti tapahtumia. Minä keskityn seuraavan vaiheen synnyttämiseen.”     

  Tajunnan virrat ajautuvat pitkin linnunradan mittaamatonta ulappaa…   

  Loppuun vielä pala faktaa. Kello on vartin yli kymmenen. Vettä ei edes tihuuta. Unikossa oli eilen kaksi kukkaa, tänään aamulla jo seitsemän. 

KESÄN AVAUS TÄMÄKIN

  Tänään ilmeni akuutti tarve lääkkeestä. Siispä utsimaan, onko Anttolan apteekki auki. No olihan se, ap. ja ip, välissä 1,5 tunnin tauko. Soitto tarkensi, että kyseistä tavaraa on hyllyssä. Siispä iltapäivällä veneen kokka kohti Anttolaa. Aika tuulista oli ajella. Varmaan puuskissa 6-8 m/s. Ja pohjoisen puolella. Ei ollut kovin lämmintä, vaikka arska paisteli lähes pilvettömältä taivaalta. 

  Kun apteekki oli takana, päätettiin mennä, kylillä kun oltiin, yksille Poijuun. Siellä ei päät yhteen kolkkaneet. Pari asiakasta lähti juuri kun saavuimme. Ostimme juomat, Hilppa jonkun lonkeron, minä oluen. Urhoollisesti suuntasimme terassille, vaikka se oli tuulen armoilla. Isot aurinkovarjot pyörivät ja lepattivat melkoisesti, kun voimakkaampi puuska sattui kohdalle. Kahdestaan istuttiin. Ihan kuollutta ei silti ollut. Jokunen vene lähti laiturista, parin saapui satamaan. 

  Hyvältä maistui kylmä olut. Juomat hörpittyämme veneelle, vastatuuleen pinnistelen läpi Harvion, Huhtisalmesta oikaisten läpi, venettä keikuttavassa laitavastaisessa Leppäniemen ympäri, loppu laitamyötäisessä melkoisessa, Juvalta asti voimiaan keränneessä aallokossa. 

  Hyvin onnistui matka. Vaikka ripauksenkaan paraskavedekatriafobiasta kärsivä ei olisi paattiin astunut. 

  Huomenna on taas aurinkoista. On myös lähes tuuletonta, joten sää lämpenee lähelle hellelukemia. Jos lämpenee. Luotto ennusteisiin on nimittäin vähäistä. Jos kuitenkin niin käy, että säälaitokset ovat arponeet oikein, niin päivällä lähdetään taas veneellä liikkeelle. Nyt vain toiseen suuntaan. Käydään uudistunut Lietveden Siltakahvila testaamassa. Tai sitten Pistohiekka Resort tarkastetetaan. Tuskin molemmissa. Ei vanhan miehen rakko kestä monia kahveja yhdellä reissulla. Kahvittelumatka siis on kyseessä. Kesän avausoluet tuli jo juotua, antaa seuraavien odottaa arvoistaan tapahtumaa. 

  Aamulla laitoin korvanapit, ensimmäistä kertaa puoleentoista kuukauteen. Kuuntelin pari kertaa uunituoreen Neil Youngin ja The Chrome Heartsin albumin Talking to the Trees. Bändi on uusi, joskin osa jäsenistä tuttuja. 10 biisiä, 37 min 56 s. Tuttua Niiloa. Ehkä olisin odottanut jotain uuttakin, mutta vakuuttavaa menoa toki. Ja kuuntelukertojen myötä tulee albumi osoittamaan tasonsa. 

  Lähi-Idässä alkoi uusi rähinä. Rähinät ovat Lähi-Idän erikoisalaa. Vaikka Putin yrittää omia maailman rähinäpäällikön titteliä, niin Lähi-Itä ei helpolla luovuta. No, siellä on vaikeita uskonnollisia etc, skismoja, vuosisataisia syitä. Niitten ratkominen ei ole aivan yksioikoista. Sellaista se on, kun tunne ja usko ohittavat järjen. Toivotaan, ettei äidy isoa paloa. Kaikki tuollaiset kahinat vaikuttavat aina tavallisten dallaajien elämäänkin. Puhumattakaan, mitä tuhoa, kuolemaa, surua, vihaa ja katkeruutta ne paikanpäällä aiheuttavat.

  Me täällä elämme omassa minimaailmassamme. Siis Hilppa ja minä. Yritämme olla katsomatta liikaa uutisia, suljemme silmät ja korvat hallituksen liirumlaarumeilta. Mutta emme unohda missä mennään. Vaikka mieli välillä tekee. 

  Kun liikaa alkaa ahistaa, on paras lähteä taivastelemaan pihalle. Katsella vaikka, kuin Saksan kirveli kukkii...

  ...tai kuinka yksi noin kahdestakymmenestä unikonnupusta alkaa valmistella aukeamistaan.

  Ei se sotien kauheutta, ei politiikkojen omahyväistä jorinaa, ei sotahullujen uhoa Suomessakin muuksi muuta. Saa kuitenkin mielen virkeämmäksi.  

VALOA IKKUNOISTA

  Tänään pesin ikkunat. Tuli "kylet kippeeks". Vaikka joka päivä tulee jotakin, ja yleensä paljon rasittavampaa, tehtyä, niin aina, kun on kyseessä uusi liike, alkaa kylkiin sattua. Sellaista sattuu. Tällä iällä. Sellaista, että sattuu. 

  No, nyt näkee ulos. Eivät ne ikkunat tosin perin likaisia olleet. Vuotuinen pesu kuitenkin on kerran vuodessa tehtävä. Eihän se muuten olisi vuotuinen. 

  Puitakin ehdin hieman pilkkoa ennen lounasta. Lounaaksi oli tänään pyttipannua. Se koostui eilen yli jääneistä perunoista ja kananrintapaloista, ruohosipulista ja paistetuista munista. Siinä aterioidessamme Hilppa mainitsi, että hän tekee huomenna makkarakeittoa. Minä siihen, vastavetona, ilmoitin tyhjentäväni huussin. Meillä toimii demokratia. Kumpikin kantaa kortensa kekoon omilla vahvuuksillaan; Hilppa kokkaamisella, minä paskahommilla. 

  Demokratiaa tarvitaan laajemminkin. Noin yleisesti ja ympäri maapallon. Sitä, ja sen puolustajia tarvitaan, sillä demokratiaa ollaan rapauttamassa, ihmisarvoa väheksytään, tai sitä ei tunnusteta laisinkaan, vähemmistön oikeudet kyseenalaistetaan, tai ne suorastaan poljetaan syvimpään rimpeen. Johtajat lähipiireineen ajavat mistään välittämättä omia ja kaltaistensa etuja antaen väheksymiensä ihmismassojen vaikka kuolla nälkään. Tai kuolla ulkomaisiin vankiloihin, minne heitä laittomasti kuskataan. Vahvemman oikeus tuntuu olevan oikeus tehdä mitä haluaa, unohtaa ihmisyys ja inhimillisyys, saattaa maailma takaisin keskiajalle. Euroopassa, Amerikassa, joka puolella on menossa demokratian alasajo, diktaattorien esiinmarssi. Se tapahtuu hiljalleen, mutta saattaa äkkiarvaamatta olla totta. Missä tahansa. Paitsi Suomen Etelä-Savossa, Anttolassa, Avokkaansaaressa, Saarelan tilalla. No, mahdollisesti myös joillain muillakin alueilla. Hyvä juttu. 

  Täällä Saarelassa jatkuvat omanlaisensa hirmutyöt siitä, mihin tarina edellisessä blogissani päättyi. Se uuttera amppari yrittää yhä valloittaa huussin. Kaksi kertaa olen ed. tarinan julkaisun jälkeen hävittänyt pesän alun. Äsken näkyi ampiainen taas aloittelevan rakennustöitä. Ei taida auttaa, vaikka Trump välittäjäksi tulisi. Ei onneksi tule. Ei tällä pläntillä ole tärkeitten metallien esiintymiä. Eikä ole presidentti Stubb hänkään jaellut viisaita neuvojaan.

  Pakotteita olen tuuminut. Vaikea kuitenkin keksiä. Ampiaisten yhteiskuntarakenne on minulle vieras. Ainoa pakote, minkä olen nähnyt mahdolliseksi, on tuhota rakennusprojektit. En kuitenkaan ole ajatellut huussista Luonterin Rivieraa tehdä, vaikka lopulta luultavasti onnistun ampiaisen ja sen mahdolliset lajitoverit karkottamaan. 

  Huomisen aikataulu on selvillä. Keskiviikon myös. Torstaina samaten; Mikkeliin menijöitä ollaan. 

  Jussiin ei ole kuin alle kaksi viikkoa. Missä helteet? Ollaan oltu saaressa puolitoista kuukautta, eikä yhtään hellepäivää. Viime vuosina on toukokuussa niitä ollut useita. Saatikka kesäkuun alkupuolella. En minä helteitä niinkään kaipaa. Kuitenkin saisi kahdenkympin, vähän päälle, päiviä olla enemmän. Kun yöt ovat alle kymmenen, päivät nippa nappa viisitoista, on pakko huushollia lämmittää. En kuitenkaan valita. Pikkasen marmatan, mutta sitä ei lasketa. 

  Loppuun laitan pari vanhaa kuvaa. Meikäpoika ongella jotakin 1956. Aika matalalla näyttää vesi olevan silloinkin. 

Ritva ja minä 1954, oletan. Otsatukka oli pop.

SINNIKKÄÄN AMPPARIN TARINA

  Ilta alkaa hiljalleen painua kohti Peppe-Papan nukkuma-aikaa. Tuli mieleen kuitenkin kertoa lyhyt ja surullinen tarina uutterasta ampiaisesta (Vespula vulgaris). Tämä kaikin puolin kunnollinen ja ansiokas kuningatar aloitti pesän teon huussiin pari viikkoa sitten. Heti, kun sen puuhat huomattiin, otti paha ihminen huussin kalustoon kuuluvan lyhytvartisen luudan ja huitaisi pesänalun irti. Tietysti paha ihminen odotti ensin hetkeä, milloin amppari oli nakertamassa rakennusainetta jostakin sopivasta puusta. Pesä oli tarkoitus sijoittaa huussin sisäkattoon, aivan oven yläpuolelle, joten rakennustoiminta oli helppo havaita istunnon aikana. 

  Kului pari päivää pahan ihmisen asioidessa niitten aikana kevein mielin huussissaan. Vaan sitten, kolmantena kuului surinaa. Kuningatar oli palannut! Tällä kertaa oli peruskivi laskettu huussin kurkilankun alapinnalle takaseinän lähelle. Taas paha ihminen tarttui luutaan, jo aiemmin kerrotuin seurauksin.

  Huussikäynnit jatkuivat, ilman erityistä vaaraa tulla pistetyksi, tällä kertaa vain vuorokauden. Pahan miehen vaimo ilmoitti, että nyt se kehno on valloittanut seinällä roikkuvan lattiaharjan alapuolen, valanut anturat jouhiin kiinni. Paha ihminen lähti taas reissuun. Pahat mielessä, kuten pahalla ihmisellä tuppaa olemaan. Pesän tekele sai kyytiä, niin myös paha ihminen. Kuningatar oli viisaudessaan kätkeytynyt harjan jouhien sekaan, ja hyökkäsi salaman kimppuun. Huitoen ja huutaen, hyppien ja hihkuen, pakeni paha ihminen, pääsi ilman pistosta taloon sisään. Kohta meni hän hipihiljaa huussille vakoilemaan, vieläkö ampiainen näreissään paikalla partioi. Ei partioinut. Eikä näkynyt, ei kuulunut muutamaan päivään. Huussissa alkoi seesteinen normaaliaika.

  Mutta mutta... Paha ihminen oli aliarvioinut kuninkaallisen ampiaisen vietin perustaa itselleen ja tulevalle armeijalleen pesä. Taas surisi huussissa. Tällä kertaa ovinurkassa olevan pienen hyllyn alapuolelle oli ampiaisvirkakunnan kaavoittaja merkannut tontin. Jo alkoi pahan ihmisen niska punoittaa. Ja luuta töihin. Nyt ilman pakomatkaa selvisi paha ihminen, amppari oli varmaan rakennustarvikeostoksilla. 

  Viimeisestä rakennusyrityksestä on nyt kulunut kolme päivää. Joka kerta, kun paha ihminen, tai hänen vaimonsa, menee huussiin, pälyilevät he, oven varovasti avattuaan, ympärilleen, kuulostelevat, vasta sitten uskaltavat istuutua suorittamaan, mitä suorittamaan tulivat.  

  Paha ihminen tietää, että on paha. Ei evoluution jossain vaiheessa loihtimaa elollista saisi noin kohdella. Kyllä riittäisi, kun ihminen tappaa toisiaan Gazassa, Ukrainassa, muuallakin. Mutta ihminen on sellaiseksi muovautunut, sen saman evoluution tiimellyksessä, että se tekee pahoja tekoja. Vaikka tietää niitä tekevänsä. Paha ihminen, joka tällä kertaa lymyilee Peppe-Papan kehossa, puolustelee kuitenkin tekoaan, säälittävästi. Hän vetoaa siihen, että ampiaisen pistot ovat kivuliaita, ja jos, pesäyhteiskunnan kasvaessa, pistoja tulee useita, niin myös vaarallisia. Ja ennen kaikkea kesemmällä huussin suomaa helpotusta tulee käyttämään myös kaksi lasta. 

  Aika hankala on tämä tilanne. Peppe-Pappa on jäävi arvioimaan, toimiko hän oikein vai väärin. Mutta sen Peppe-Pappa tietää, että jos kysyttäisiin tältä tekoälyn luomalta, pesänsä menettäneeltä ampiaiselta, niin vastausta ei tarvitsisi epäillä.

TAAS YKSI ON POISSA

  Eilen soitti Haneli. Aloitti säästä, small talkilla tuulisesta säästä, köhäisi, sanoi "on vähän suru-uutisia." Minä häkeltyneenä, että mitäs?

  "Kääriäisen Markku on poistunut", vastasi Haneli.

  Olin hetken hiljaa, sulattelin. Ei nimittäin ollut kauan, kun Markku minulle soitti. 

  "Milloin?", kysyin, kun hetken olin sulatellut. 

  "Pari päivää sitten. Poikansa oli mennyt katsomaan, kun ei ollut saanut yhteyttä. Markku oli istunut hengetönnä kotonaan".

  Surullista. Vähän alle kahdeksankymppisenä tuli Markulle lähtö. Minkä lie vienyt. Isompia tauteja ei hänellä tietääkseni ollut. Sydän? Se lienee yleisin syy äkilliseen kuolemaan? Varmaan selviää, sillä eiköhän tapaus tutkita.

  Markusta kuvia hieman kaivelin koneen uumenista. Koska tilanne on surullinen, niin laitan tähän otoksen surullisesta tapahtumasta. Markku äiti-Elinan hautajaisissa 2022.

  Markun olin tuntenut pikkupojasta asti. Hänen sukunsa oli isovanhemmilleni tuttu. Mitä kautta, se on jäänyt minulle hieman hämäräksi. Joka tapauksessa Markun täti Tyyne miehensä Aleksin (Aleska) kanssa vietti 1950- ja 1960-luvuilla kesiään Piskolan Ylätalossa. Myös Markun vanhemmat, toinen täti Ella, sekä sisarukset Piskolassa joka kesä kävivät. 

  Muistan 1960-luvun loppupuolelta sen, kun Markku saapui Piskolaan USA:n armeijan Jeepillä. Sillä sitten ajeltiin pitkin metsäpolkuja. Se oli varmasti ensimmäinen auto, mikä kävi Kurenpään torpalla. Torpalla, missä asustivat Elsa ja Viljo Ikonen (Kipsakan Vilkki) monipäisen lapsikatraansa kanssa vuoteen 1958 tai 1959. Sitten he muuttivat kirkolle, ja torppa jäi kylmilleen. Nykyään on metsäautotie mennyt torpan jäännösten ohi jo vuosia. 

  Siihen aikaan siskollani Ritvalla ja Markulla oli jotain vispilänkauppaa, mutta asia ei pidemmälle edennyt. Ritva lähti kohta maailmalle, ensin Saksaan, sitten Itävaltaan, Markku asui Helsingissa, myös välillä Tukholmassa, elivät kumpikin omaa elämäänsä. 

  

  En Markkua nähnyt kuin muutaman kerran satunnaisesti vuosikymmeniin. 2000-luvun loppupuolella tapahtui käänne. Ritva, joka kävi kesäisin Suomessa, tapasi Markun uudelleen. Se johti kihlaukseen. Olisikohan ollut 2009? Kihloissa he olivat Ritvan kuolemaan saakka. 

  Kesäisin sisko oli Suomessa, Anttolassa tai Lahdessa. Tai Markun luona. Samoin jouluisin. Markku kävi aika usein myös Itävallassa. Piskolassa kihlapari vietti kesäaikaa aika lailla. 

  Kun Ritva menehtyi keväällä 2015, ja samana vuonna alkukesästä tätini Liisa, talon viimeinen asukas, niin Markku ja hänen siskonsa Irma alkoivat kesäisin asustella Piskolassa. Ihan hyvä, pysyivat rakennukset ja pihapiiri asutun oloisina. Markku bunkkasi "renkituvassa", eli pihasaunan kamarissa, Irma itse talossa. 

  Varsinkin marja- ja sieniaikaan Markun löysi takuuvarmasti metsästä. Sitä jatkui viimekesään asti. Mutta ei tule enää yhteisiä mustikkareissuja (Markku, Hilppa ja minä!) Juuri tuon Kurenpään torpan lähellä useina kesinä ollaan oltu ämpäreitämme täyttämässä. Ja autolla  sinne mentiin. Mutta ei Jeepillä. Heinäkuussa, kun pihasaunan vieressä kasvava puutarhavattu kypsyy, niin meille tulee Tainalta  kutsu poimimaan. Ja aina ollaan jäätelökahvit nautittu harjakaisiksi Piskolan tuvassa. Emäntänä Irma, jäätelönä Aino. Kerran Markku, varakas, mutta tarkka Markku, minulle paljasti, että he Irman kanssa syövät kahdestaan tavallista jäätelöä, mutta ostavat Ainoa tarjouksesta pakkaseen.  

  Kesäkuu alkoi, juhannus lähestyy. Osallistujamäärä on vähentynyt. Markku on muilla mailla, Irma odottelee jalkaleikkausta. 

  Markkua tuli siis tuollaiset 15 vuotta nähtyä paljon. Juuri kesäisin. Juhannuskokolla, jos sen vain sai polttaa, takuuvarmasti. Noista juhannuksista on paljon muistoja, vaikka eivät ne mitään riehakkaita juhannusjuttuja olleet. Tai ehkä juuri siksi. 

  Tässä Ritva ja Markku jussina 2014. Ritvan viimeisenä juhannuksena. 

  Vuotta aiemmin Markku käristeli makkaroita kokossa. Hän kiikuttaa niitä nautittavaksi avojaloin, ehkä pari juhlajuomaa nauttineena.  

  Oli pakko ikuistaa makkaramestarin varpaitten väliin jääneet heinät.

Herrasmies juhannuksena 2016...

... ja 2017.

Unohdetaan juhannus. Ritva ja Markku 2013 Tainan synttäreillä. 

Hanelin ja meikän kanssa uistelemassa 2021.

  

  Lepää rauhassa Markku. Sinua muistelen aina, kun Kurenpäänniemellä marjassa tai sienessä kuljen. 

KUKKIA, KURKKUJA, KURPITSOITA...

  Eilen käytiin Kangastalon Puutarhalla. Oli oikea aika. Ja ihmisiä enemmän kuin koskaan ennen siellä käyntimme aikana. Se johtuu siitä, että ilma tuntuu lämpenevän, sekä siitä, että menimme puutarhalle iltapäivällä. Yleensä olemme tehneet reissun heti aamulla. 

  Se, että oli oikea aika, perustuu siihen, että kaikki kukat, amppelit ja ennen kaikkea taimet olivat kasvaneet sopivan kokoisiksi ja tanakoiksi. Ja myös siihen, että joskus on mm. tomaatti jo loppunut, tai ainakin niin vähissä, ettei valinnanvaraa enää ole, ja yleisön määrä kertoi, että pian olisi taas sama ollut edessä. Tällä kertaa osoittautui hankintamatka  nappisuoritukseksi. 

  Tänään vietettiin monta tuntia istuttamassa ja laittamassa paikoilleen eilisiä tuomisia. Kukkaa on rannalla...

...aitalla...

...ja padassa.

  Istutettuna on kirsikkatomaattia, amppelitomaatti, kurkkua, kesäkurpitsaa, kurpitsa ja persiljaa. Taimet ovat harson alla. Ei kylmän, vaan auringonpoltteen vuoksi. Muutama päivä, niin saa hurstit pois heittää. Kuvia harsolla peitetyistä taimista en taida tähän laittaa. Kuvitelkoot kukin tuon näkymän. Jos mielikuvitus piisaa.

  Huomenna mennään joka torstaiselle ostosmatkalle. Poikkeuksellisesti keskiviikkona. Vaikka ovat kaupat nykyään auki pyhinäkin. Ainakin ruokakaupat. Mutta Jyskistä pitää hakea yksi tilaus, ja se taitaa pitää helatorstaina ovensa reikelissä. En kyllä ole tarkistanut. Enkä tarkista. Vaihtelua pitää ihmisen saada. Siispä torstai on tällä viikolla keskiviikkona. 

  Perjantaina päästään viimein korjaamaan Potinlahden yhteislaituria. Työ on lykkääntynyt erinäisten "force majeure"-tapausten vuoksi. Ollaan kyllä pärjätty jokusia asteita länällään olevan laiturin kanssa, mutta on aika se saattaa taas huonosta vitsistä silmän iloksi. 

  Meitä kunnostajia on troikka. Siihen sisältyy kokemusta valtakunnallisesta ja kunnallisesta päättämisestä, opettamisesta, ja rakentamisesta. Kolmikossa on löytyy myös voima, harkitsevaisuus ja "eiköhän täräytetä ihan vaan tuolleen"-mentaliteetti. Jokainen meistä voi toimillaan aiheuttaa suurenmoisen onnistumisen tai totaalisen katastrofin. Uskon kuitenkin, että käyttäen kukin avujaan, vieläpä oikein, niin lopputulos tulee olemaan, jos ei nyt täydellinen, niin ainakin kohtalainen+. Ehkä voisin työn jälkeen sitä kutsua täydelliseksikin, mutta sitä en tee. Muistan erään viisaan, taisi olla Isaac Asimov, sanoneen, että jos joku sanoo luomustaan täydelliseksi, on se merkki tekijänsä aivojen rappeumasta. Joten tulkoot vaikka kuinka hyvä, niin on varaa seuraavan kerran parantaa.

  Siinä tärkeimmät. Siis kuulumiset Saarelan tilalle. Tärkeimmät siksi, että mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito. Eikä sekään ole kovin tärkeää. 

RAPARPERIA KAHDELLA TAPAA

  Eilen käytiin Lahdessa ja Hollolassa. Koko päivä reissuun meni; puoli kasilta liikkeelle, vähän ennen kuutta oltiin taas saaressa. Kaksi erää ehdittiin seurata Leijonien matkan loppua. Leijonilla matka jatkuu tulevina vuosina. Mertsi sen sijaan ei selostusmatkaansa jatka. Melko suuret lantsarit jää täytettäväksi. 

  Ei noin ailahtelevalla pelaamisella pärjää. Sitä paitsi huono maku jää myös siitä pelaajien ja valmentajien jorinasta, että tuomarit veivät meiltä voiton. Kyllähän aika outo oli tuo kahden jäähyn episodi toisessa erässä, mutta jättäisivät muista syyn hakemisen hallituksen tehtäväksi. Sehän on kirjoitettu hallitusohjelman loppuun pienellä präntillä. 

  Tänään on herkullisen merkittävä päivä. Ensimmäiset raparperimaistiaiset ovat edessä. Kahdella tapaa: kiisselinä ja piirakkana. 

  Aamulla jatkoin klapihommia. Moottorisaha on matkalla huoltoon. Se ei voitele kunnolla, eli teräketjuöljyn tulo on lähes olematonta. Eikä asia korjautunut, kun putsailin paikkoja. Ei värkkiä ole ikinä huollettukaan, joten se sille suotakoon. Saha oli eilen matkassa, mutta ei ehditty sitä huoltoon viedä, kun paluu meni sen verran pitkäksi.  

  Ostin eilen verkkoa, jotta säästyn pinojen tekemiseltä. Nopeampi heitellä klapit "häkkiin" kuin taiteilla niitä pinoihin, vaikka kauniita pinot katselle ovat. 

  Ensitöikseni siis aamulla rakentelin "häkin", Ei ollut "oikeaa" moottorisahaa, mutta oli sentään akkukäyttöinen, millä sain tolppia väsätyksi.

  Ei ole akkusahasta pätkimättä jääneen haavanrungon työstämiseen. Se saa odotella huollon tuloa tehdyksi.

  Kymmenen jälkeen alkoi sataa tihuuttaa. Lopetin homman. Iltapäivän taitaa sadella. Sataisi kunnolla, eikä vain meinaisi. 

  Huomenna on kai poutaa. Edessä on siivous- ja siistimispäivä. Hilppa siivoaa talon, minä saunan. Saunan kevätsiivoukseen kuuluu lauteitten käsittely parafiiniöljyllä. Ihan samalla tavalla kuin kuluu sytytystulppien vaihto kaasu-Skodan 4-vuotishuoltoon. Jälkimmäinen tuli ilmi, kun eilen käytiin tilaamassa Wetteriltä autoon huolto. Ensimmäinen vuositarkastus ja öljynvaihto tähän kulkuneuvoon meille. Kilometrejä kun tulee alle 15000 vuodessa, niin huoltoja tai öljynvaihtojakaan ei tule kuin yksi. Sama tahti oli ollut edellisellä omistajalla myös. Vuositarkastuksessa vaihdetaan tiettyjä osia ja tehdään tiettyjä toimenpiteitä tietyin aikavälein, joten huollon kustannus vaihtelee vuosittain. Nyt on edessä melko hinnakas juttu. Tulppien lisäksi tulee muutakin, mutta varsinkin tulppien hinta herätti huomiota. Jotain 250 € töineen! Meitä palvellut kaverikin myönsi, että kalliita ovat. Onneksi ovat tapetilla vain joka neljäs vuosi! Se oli hyvä asia, että jo huoltoa tilatessa tuli lista tehtävistä toimenpiteistä ja niistä koostuva hinta. Eli, jos ei yllätyksiä ilmaannu, niin tiedetään eurolleen, mitä homma maksaa. 

  Huolto sovittiin meille sopivaksi ajankohdaksi, eli 26:ksi päiväksi kesäkuuta. Tuo huollon varaus tuli puskista, kun auton tietokone aamulla lähtiessämme kertoi, että toimenpiteet täytyy tehdä 29:n päivän kuluessa.

  Minähän taas eksyin, tapani mukaan, aiheesta. Ei auton huollon pohtiminen millään lailla kuulu saunan siivoukseen. Mutta antaa olla, vastapainoksi jätän siivouksen kuvailun jo kerrottuun.

 

  Siivouksen lisäksi on huomenna tarkoitus leikata nurmikko. Ensimmäinen leikkaus tänä vuonna. Aika myöhään. Mutta kyllä leikkaukset lisääntyvät, saavuttaen jossain vaiheessa hallituksen leikkausten määrän ja tiheyden. 

  Mikäli oikein olen aistinut, niin hallitukselle, kun siitä nyt tuli mainittua, ei mene kovinkaan lujaa. Alkavat omatkin jo saada tarpeekseen. Eikä yhteistä linjaa, Orpon vakuutteluista huolimatta, tunnu, ainakaan Gazan tilanteessa, löytyvän. Mikäli minulta kysytään, tuo umpisurkea hallitus ei ole onnistunut kuin yhdessä asiassa. Se on onnistut olemaan vielä Sipilän hallitustakin huonompi.

HAUKEE, PUUTA, PAPUA, GRILLISTÄ MAKUA

  Aamulla, ensitöikseni, kävin katiskalla. Olin sen siirtänyt tuohon niemen taakse, Saukonsalon puolelle, koska ei oikein missään kunnon kokoista ahventa ole nielusta sisään uinut. Ei ollut nytkään. Ahventa. Mutta oli kunnon hauki, siinä kolmikiloinen oli eksynyt. 

  Siirsin katiskan taas enempi ahvenpaikalle, sillä eilen syötyjen paist'muikkujen ja kahdeksi ateriaksi riittävän hauen myötä meillä on aikaa odotella kokoliaampien ahventen saapumista. 

  Kaunis aamu alkoi lämmetä. Aloittelin haavan pilkkomista. Pino alkaa muodostua.

  Tästä vinkkelistä ei ole juuri kuvia tullut napsittua. Siispä Saarelan miljöötä takaa päin. 

  Pian piti lähteä Hilppaa jeesaamaan. Nyt, kun ilma tuntuu lämpenevän, oli hän istuttanut sisällä kasvatetut salkopavut. Hyvä, että lämpenee, sillä papujen varret ovat jo kovin pitkäksi venyneet. Hilppa on taimia jo muutamana päivänä siirrellyt ulos tai verannalle, karaissut niitä. 

  Apuani tarvittiin harsolla suojaamiseen. Ei niinkään pakkaselta, vaan lähinnä auringonvalolta. Tuonne navetanmuurin sisään ei nimittäin ensimmäisenä halla hiivi. 

  Melko poikkitaiteellinen kokonaisuus siitä tuli. Toivottavasti pavut kasvavat runsasluisina ja konventionaalisina. 

  Sitten oli vuorossa kauden ensimmäinen grillaus. Sianniskaa ja kesäkurpitsaa grillailin. Hilppa paistoi perunoita ja purjoa. 

  Näinkin paljon sitä saa aamupäivällä aikaan, kun ei yhdessä hommassa sammaloidu. Iltapäivä saa olla aikaa aikaansaamatonta. Mitäs sitä pyhänä ylen määrin. Kun ei tule juuri arkenakaan koko päivää aherrettua.

  Tulevat päivät kulunevat puuhommissa. Sateen sattuessa korvaavia keksiessä. Torstaina mennään käymään Hollolassa. On jokunen asia tehtävänä. Samoin on saareen tuotavana viimekesäisiä säilykkeitä ja pakasteita. 

   Kohta tähän tarinaan lyön pisteen. Menen ulos taivastelemaan. Päiväkahvit terassilla pian nautitaan. Ja keväästä myös. 

  Nyt se tapahtuu. Piste.😎

PALELLU PUUMALASSA

  Muutama päivä lämpimämpää on ollut. Luonto on tykännyt. Sadetta kyllä myös kaivataan. Eilen illalla Forecan ennuste kertoi, että aamusta alkaen sataa iltaan asti. Aamulla oli ennuste muuttunut, yhdeltätoista piti alkaa, muutama tunti sadella. Sen jälkeen en ennusteita katsonut. Aistinvarainen empiirinen tutkimus antoi tarkan tuloksen. Nyt on kello puoli viisi, eikä ole pisaraakaan herunut. Hieman ambivalentti olo. Sadetta kaivattaan, mutta sateettomuus tekee mahdolliseksi, tai no ainakin mukavammaksi, puuhailun ulkona. 

  Huomenna on edessä viikoittainen kauppareissu. Oli pakko Foreca syynätä: sadetta joka tunnille kahdeksasta viiteen. Kokonaismäärä kuitenkin vain 0,9 milliä. Eli yhtä tyhjän kanssa. Tietysti käy niin, että vettä lorottaa kuin sanonko mistä, kun aamulla pitää veneellä autolle mennä, samoin päivällä, kun on paluu. Muuten ei pahemmin ropise. Tuumi Peppe, ystävien kesken Pessimisti-Peppe.

  Äitienpäivä meni. Ruusuja olin ostanut jo edeltävänä torstaina kauppareissulla. Ilma oli suht' hyvä. Aurinko paisteli, lämmitti mukavasti. Siispä päätettiin ip. lähteä käymään Puumalassa. Äitienpäiväkahvilla. Ja ostamassa eräs jokapäiväiseen ruokailuun kuuluva tuote, minkä riittävyyden olimme edellistä kauppalappua laatiessamme arvioineet väärin. Joten matkaan. Autolla, sillä veneellä ei kovin mukavaa ole niin pitkää matkaa näillä keleillä ajella. 

  Kun lähestyttiin Puumalaa, alkoi pilviverho peittää taivaan. Ulkolämpötila auton mittaristossa laski silmissä. Pian oltiin tultu +13:sta asteesta + neljään. Onneksi oli venematkalle varatut toppatakit mukana. 

  Puumala oli hiljainen. Ja kylmä. Tuuli teki ilmasta rannalla vielä kylmemmän. Muutama auto, ei juuri ihmisiä. Satamaravintola, perinteinen kahvipaikka, ei ollut auki. Satamassa istuksi sentään kaksi rohkeaa kaverusta uhmaamassa viileyttä. Tupakkia vetelivät lämpimikseen. Heiltä kysäisimme kahvipaikkaa. 

  "Tuolta mäkkee ylös satakunta metriä, ni oikeella on Kuittisen Kahvila", sanoi toinen.

  "Ja siel'on hyvät kahvileivät!", täsmensi hänen kaverinsa. 

  Kiitimme, dallasimme "Kuittisen Kuppilaan". Tarjottavat olivat, kuten meitä valistettiin, kyllä maukkaat. Eikä asiakkaitten päät yhteen kolkkaneet.

  Olihan paikka meille tuttu. Jonain kevättalvena ollaan Puumalassa käyty, Kuittisella kahvilla myös. Ja kylä on ollut yhtä hiljainen kuin äitienpäivänä. 

  Kaupassa käytiin: uudessa K-Marketissa. Matkaan tarttui myös pari pakettia Juhlaa Mokkaa. Tummaa paahtoa, tietty. 4,90 €/paketti. Säästöllä saatiin katettua polttoainekustannukset. Kevyesti, kaasu kannattaa. Silti kannattaa painaa kaasua kevyesti. 

  Kun kylmästä Puumalasta päästiin lähelle Mikkelin rajaa, alkoi arska taas paistella. Lämpötila kohosi entisiin lukemiin. En kuitenkaan kehota Puumalaa muuttamaan sloganiaan "Saimaan kaunein" muotoon "Saimaan kylmin". Tällä kertaa osui viileys Puumalaan, toiste saattaa osua Anttolaan. Eikä "Saimaan kaunein" itse asiassa ole tyhjää jauruamista. Toki kauneimpia saattaa olla muitakin. 

  Kun kesäkotiin päästiin, istuin hetken verannalla. Siinä mietiskelin, että olisi ne äitienpäiväkahvit passannut juoda täälläkin. Eikä olisi kylmä vaivannut. 

  Nyt, kun juttua lopettelen, on ulkona tihmonut muutaman pisaran. Sateeksi sitä ei kuitenkaan voi luonnehtia. Tuntuu, että aina täällä saaressa tarvitaan tietty määrä resilienssiä sääennusteiden muuttumisten aiheuttamasta mielipahasta selviämiseen. 

KAUNISTA VESILLÄ, KAHVIA PIHALLA

  Aamulla arska paisteli mukavasti. Siksi läksin tekemään pienen lenkin Luonterilla. Kaunista oli. 

  Kaunista ja hiljaista. Tai toki moottori, hiljaakin ajellessa, pitää ääntä. Mutta tarkoitan, että hiljaista oli seuran suhteen. Ei näkynyt norppia, ei veneitä, ei kalasääskeäkään. Paitsi kaukaa kuvattuna hieman pää kuikuili pesästä. En kovin lähelle viitsinyt mennä. 

  Joitain vesilintuja sentään uiskenteli, lokkeja kivisten luotojen päällä ja saarten kallioilla kökötti.

  Viimekesäinen vesiraja näkyy hyvin kallioitten kyljessä. Jos erotuksen puoliväliinkin päästäisi, niin hyvä.

  Kun vesiltä palasin, öljysin laiturilta saunalle johtavat rappuset.

 

  Vielä ehdin napsia hieman klapeja ennen lounasta. Koska yhä aurinko tiheään kurkisteli satunnaisten pilvien takaa, laitettiin puutarhakeinuun katos, roudattiin istuinpatja ja selkänoja paikoilleen. Päätettiin juoda kevään ensimmäiset pihakahvit. Hilpan loihtiman viinimarjapiirakan kera. 

  Vihertämään alkaa luonto heinineen, puineen. Hienoa aikaa; joka päivä pystyy aisteineen havaitsemaan kevään etenemisen. 

  Voi olla hölmöä ja omahyväistä, mutta en malta olla kertomatta, mitä aamulla huussissa ovi auki istuessani ja maisemia katsellessani tuli mieleen. Ja se mielipide vain vahvistui Luonterilla. Tuli mieleen, että olen onnekas. Olen onnekas, koska minulla, meillä, on tämä paikka. Vaikka minulla olisi rahaa muutama ahkiollinen, ja rakentaisin hieno sekä nykyaikaisen talon hienolle paikalle järven rannalle, niin ei se ikinä korvaisi tätä. Ei rahalla saa kiintymystä, ei paikkaa, millä on sielu, ei paikkaa, minne sydän kuuluu. Kaikkine puutteineen, aikaa nähneine rakennuksineen, rajallisine mukavuuksineen, täällä viihdyn, tänne kuulun. Jokaisen nurkan, jokaisen nurkantakusen, kaikki sopet, jopa oman tontin kivet ja kannot tunnen. Jokainen maisema on tuhansia kertoja nähty, eikä jäljellä olevat, toivottavasti runsaat kerrat, tule niitten tenhoa haalistamaan. Kun täällä on joka kesä ainakin jonkin verran vuodesta 1956 aikaansa viettänyt, niin tänne on kiinni kasvanut. Luulen, että Anna, jolle paikka aikanaan jää, tulee tuntemaan samanlaisia ajatuksia. 

  Olipas siinä nyt korkeaveisua kerrakseen. Pitää siirtyä maallisempiin asioihin. Leijonat aloitti kisat nihkeästi. Ajoittain peli kulki, välillä ei. Onneaan saa joukkue kiittää kolmesta pisteestä. Jos tuollaisena jatkuu, loppuvat minulta kuvitteelliset nitrot. 

  Loppuun yksi ihmetys. En oikein käsitä, miksi joka ajankohtaisohjelmassa tarvitaan asiantuntija, jopa erikoisasiantuntija, kertomaan, että siinä ja siinä saattaa tapahtua sitä ja tätä. Minusta jokainen tavallinen kansalainen osaa sanoa, ja tietää, että jotain ehkä tapahtuu, ehkä ei. 

HITAASTI ETENEE, PAITSI...

  Kovin hitaasti, jos ollenkaan, edistyy kevät. Päivälämpötilat muutaman asteen plussalla, yöt nollan tietämissä. Aamulla oli maa valkeana, äsken leijaili taas muutamia lumihiutaleita. Saisi lämmetä. Jo senkin takia, että muuten ollaan kohta pulassa salkopavun taimien kanssa. Koska viime kesänä, joka oli lämmin ja suotuisa, pavut itivät tosi hitaasti, ja sato jäi alkusyksyyn, niin Hilppa istutti joitain siemeniä pieniin ruukkuihin, toi ne sisään itämään. Makuuhuoneen uunin päälle laittoi. Pussin kyljessä lukee, että viikon sisään alkavat tuupata itua ilmoille. Nyt on kuusi päivää kulunut istutuksesta, ja osa työntää kummasti vartta.

  Osa ei ole vielä itseään itsestään ilmoittanut. Pussissa oli varmaan kahden laisia siemeniä: äkkipikaisia ja harkitsevia. Kuten sanoin, lirissä ollaan, jos ei pian ala lämmetä. Pitää ainakin vaihtaa ruukkuihin pitemmät kepit. 

  No, eiköhän kuitenkin ne ajallaan maahan saada. Tuplaharso suojaksi. Ja satoa jo elokuun alussa. Sanoo "Luottavainen harrastelija".

  Ei ole ollut kiire pottuakaan istuttaa. Saatikka mitään muuta. Puuhaa kyllä piisaa ilman puutarhatöitäkin. Toki puutarhatyöt ovat enimmäkseen Hilpan agendalla. Minä tietysti käännän ja möyhin maat, potuille vaot vetelen, raskaammat tarpeet kärräilen. 

  Huomenna on taas kauppapäivä. Ruokaa Lidlistä ja muutaman puute muista kaupoista. Ei taideta viitsiä edes torilla kahvilla käydä. Kesällä ehditään siellä monet sumpit siemaista. Ilman toppatakkia. 

  Ai niin, siitä sähköperämoottorista. Olin yhteydessä pariin tuttuun, otin muutenkin asioista selvää. Tulin sellaiseen päätökseen, että ei kannata korjata. Pahimmassa tapauksessa homma maksaa satasia, eikä kunnon kalua tule. Harmi kylläkin. 

  Selailtuani aikani eri vaihtoehtoja, päädyin hankkimaan uuden Biltemasta. Edullisen. Sen tehoiset maksavat muualla lähes tuplan. Olen Bilteman omia koneita ja laitteita ennenkin ostanut, mm. vesipumpun rannalle ja kuntopyörän. Hyvin ovat asiansa ajaneet. Tai oikeastaan minä olen ajanut kuntopyörää. Ehkä kuitenkin olen polkenut, se lienee oikea termi sellaisen värkin käytöstä, joka ei liiku minnekään? Mutta sanomani tuli kai ymmärretyksi? Siis uskalsin Biltemaan turvautua. Tilasin koneen maanantaiaamuna. Koska sellainen löytyi Mikkelistä, sain jo muutaman tunnin kuluttua ilmoituksen, että varaus oli noudettavissa. Niinpä hakemaan. Eilen ajettiin neitsytmatka saaren ympäri. Tänään kävin sillä kokemassa katiskan. Ei taaskaan ollut kuin sormen mittaisia sinttejä. Vaihdoin katiskan paikkaa. Jospa alkaisi jo keskipannun ahvenia nielusta sisään uida!

  Hiljaista on pirtissä. Pientä naputusta vain kuuluu. Ei, ei Hilppa minulle naputa. Se ei olisikaan normaali tilanne. Minä naputan. Mutta en Hilpalle. Naputan läppärin näppäimistöä. En kuitenkaan pitkään, sillä aivoni tyhjenivät, kerrottavaa ei pulppua. 

  Laitan vielä kuvan yhdestä salkopavun taimesta. Se kuluu myös äkkipikaisiin, mutta lienee omaa taipumusta erakoitumiseen. 

SOTA

  Historia on pullollaan sotia, eikä nykyisyyskään ole osattomaksi jäänyt. Sotia valtioiden tai alueiden välillä, sotia nyrjähtäneiden despoottien laajenemisvimman vuoksi, uskonsotia, geopoliittisia sotia, etnisiä sotia, sotia muuten vaan, vaikkapa jalkapallon vuoksi. Jokaisella ihmisellä, tai perheellä on ollut, tai on meneillään, omat sotansa. Me täällä Saarelassa käymme loppuhetken sotaa. Se sota on jokakeväinen. Se on sota sokerimuurahaisia eli pihamauriaisia vastaan. 

  Tänä vuonna sokerimurkut ilmaantuivat tosi aikaisin. Yleensä invaasio on tapahtunut toukokuun loppupuolella. Nyt kelvottomat aloittivat hyökkäyksen jo reilusti ennen vappua. Vastatoimet aloitettiin välittömästi. Mitään syötäväksi kelpaavaa ei jätetty työtasoille, kaikki leivänmurut etc., putsattiin tarkasti pois. Ruokasuolaa ripoteltiin keittiön ikkunan edessä olevalle työtasolle, sillä jostain sen takaa murkut kulkureittinsä ovat löytäneet. Yleensä nuo toimenpiteet ovat auttaneet. Mutta ei tänä vuonna. Kun jo luultiin, että nyt ne pahukset alkavat vähetä, niin vappuaamuna Hilppa äkkäsi, että valtava armeija mustia pikkuvihollisia eteni pitkin ikkunan alapokaa. Olikohan vappumarssi? Ja kohta tuliselväksi, että ne olivat valloittaneet kahvikeittimen. Niitä oli änkeytynyt vesisäiliöön, suodatinosaan, joka paikkaan. Nyt piti ottaa kovat aseet käyttöön. Suihkepulloon vedellä laimennettua etikkaa. Sitä sumuteltiin kulkureiteille ja työtasoille. Hilppa laski kolme kannulista vettä, ensimmäisen puhdistusaineen kanssa, kahvikeittimen läpi. 

  Joka kerta, kun yksikin murkku on havaittu, on se saanut etikkaa silmilleen. Samoin on etikkaa sumuteltu tiettyihin paikkoihin. Nyt näyttää siltä, että taistelu on kääntymässä voitoksemme. Uusia joukkohyökkäyksiä ei ole tullut. Enää jokusia desantteja hortoilee rajojemme sisäpuolella pääjoukon jätettyä valloittamansa alueet. Toivottavasti ne eivät kerää voimia ja sotilaallista apua kumppaneiltaan. 

  Muuten, kun Hilppa googlasi keinoja sokerimuurahaisten torjuntaan, niin mm. kahvinporot mainittiin. Kokemustemme mukaan tuo neuvo on yhtä hyvä kuin karhujen karkottaminen hunajalla. 

  Lisää ikäviä uutisia. Eilen hankittiin uusi akku sähköperämoottoriin. Entisen totesivat Akku-Ässässä kelvottomaksi. Kun sitten ajattelin lähteä koeajolle, niin eihän kone inahtanutkaan. Irrotin värkin veneen perästä, kannoin venevajaan avasin kopan. Kaikki liitokset näyttivät olevan kunnossa, tinaukset myös. Ei myöskään hapettumia näkynyt. Koneen päällä oleva akkuvirran tason ilmoittavan napin painallus kertoi, että virtaa ainakin sille asti tulee. Minä olen sähkömiehenä mallia "savun hälvettyä tarkastan kytkennän", eikä minulla ole edes jännitteen koetuskynää. 

  Onneksi tuttavapiirissä on henkilöitä, jotka ovat enemmän kuin kuusalla sähköasioista. Sopivan hetken tullessa saan varmasti apua ongelmaan. Minä en tähän asiaan enää sorkkimalla pilaa. Pakko tunnustaa, että olen joskus pöljyyttäni asioita pilannut innokkaalla mutu-kokeilullani. 

  Aamulla satoi, nyt paistaa, huomenna satelee, ilma pysyy koleana. Ehkä jonain päivänä vielä lämpenee. Ehkä jonain päivänä sitkeinkin sokerimurkku on taltutettu. Ehkä jonain päivänä lillittelen sähkön voimin katiskaa kokemaan. Se oli minun vaatimaton "Imagineni". Ei ihan Lennonin veroinen. Jospa molemmat toteutuisivat. Omani saattaa olla todennäköisempi. 

  Trump on julkaissut kuvan itsestään paaviksi pukeutuneena. Melko tahdikas veto sen jälkeen, kun hän kävi paavin hautajaisissa vääränlaisissa vaatteissa haukottelemassa ja puhumassa kännykkään. Siinä meillä mies, joka palautta uskon Amerikkaan. O sancta simplicitas.

  Pakko lainata somessa näkemääni tuntemattoman henkilön viisautta. Se oli englanniksi, mutta suomennettuna se kuluu jotenkin näin: Jos seuraa laumaa, niin näkee edessään pelkkiä persreikiä. 

  Loppuun onnenpensas. Se on valkovuokkojen lisäksi suunnilleen ainoa, mikä täällä viileässä saaressa kukkii. 

VAPPU VAPAASTI

  Vappu kuluu seesteisesti. Riehasta ei tietoakaan. Seesteisellä tarkoita sanan kaikkia merkityksiä: selkeää, kirkasta, valoisaa, onnellista tai tasapainoista.

  Eilen, aattona, havaintoja lajitovereista oli, kun Avokkaansaareen saapui toinen kesäasukas. Ei siis olla enää yksin. Me juhlistimme aattoa munkeille ja simalla. 

  Tänä aamuna laiton vapun kunniakasi päälleni puhtaat työhousut. Parin asteen pakkanen, kirkas taivas, tyyni. Seesteinen. Aluksi menin kokemaan katiskan. Parikymmentä pientä ahventa, ei yhtään otettavaa, sillä kukkoa tai patakukkoa ei ole suunnitelmiin kirjattu. Mutta maisemat olivat käynnin arvoiset. 

  

  Vähän puuhasi niitä näitä, sitten aloittelin klapintekoa. Mätkin pölkyt halki, etteivät sitkisty, tein pohjan pinolle, haloi hieman malliksi. 

  Aitiopaikalta seurailin, kun jo toinen havainto ihmistä vapun aikana lillutteli veneellä Anttolasta päin. Pieni pulpettivene, kaksi ihmistä, kuski ohjaili seisten, muikuili ympärilleen. Vene kääntyi salmen jälkeen kohti Avokkaan ja Jänissaarten salmea. Liekö joku kalastuksenvalvoja tarkastamassa mahdollisten pyydysten laillisuutta? Norpparauhoituksen vuoksi verkkojen pito on kiellettyä. No, oli kuka oli, toivottavasti selvitti salmen ilman potkurin menetystä, tai vielä pahempaa. Matalan veden aikaan on reitti äkkinäiselle hankala. 

  Kymmenen jälkeen päätin pyhittää vapunpäivän. Hilppa oli myös nahunnut pihalla, putsannut ja möyhinyt kasvulavoja. Maa on vielä kylmää, ei kannata isommin istutuksia tehdä. Paitsi porkkana ja vähän sipulia. Ne laitettiin eilen maahan, ovat nyt harson alaa. 

  Vapun traditioita mahtuu tähänkin päivään. Syötiin nakkeja, perunasalaattia, oliiveja, suolakurkkuja. Simaa on vielä tarjolla, samoin muutama munkki. Ilmapalloja serpentiinejä, huiskia, vappuneniä, käärmrpillejä, ylioppilashattuja, brunssia, skumppaa, marssia, puheita ei kuulu Saarelan päivään. Eikä krapula Saarelan aamuun. Tuli toki radiosta äsken työväenlauluja, joten tunnelmassa ollaan. 

  Huomenna mennään Mikkeliin. Kaikenlaista tarvetta on listaantunut. Alkaen jo kertaalleen unohtuneesta jauhesammuttimen leimauksesta. Auton näyttö herjaa, että avaimen patteri pitää vaihtaa, joten Wetterillä on poikettava. K-Raudasta haetaan terassiöljyä. Puuilosta puutarhamultaa, kastelujärjestelmään lisä- ja varaosia, Lidlistä ruokaa. Akku-Ässässäkin poiketaan, kun siellä päin kaupunkia muutenkin käydään. Sähkömoottorin akku viedään tarkastettavaksi. Tuskin siitä kalua saa, mutta testatkoon. Uusi varmaan pitää hankkia. Verkkomerkit muistin jo maanantaina Rysästä ostaa. 

  Paljon on puuhaa tehtävänä. Kevät on sellaista. Mutta tekevän aika ei käy pitkäksi. Kolmiloikan hyppääminen ei näet isommin innosta. 

  On vasta 1. toukokuuta. mutta saarielämä on jo ehtinyt vakiintua. Hyvin menee, vaikka kaksi vienoa toivetta on esittää säiden jumalille: lämpenevää ja sadetta. Lämpenevää, jotta uskaltaa laittaa potut maahan, sadetta, jotta veden pinta kohoaa. Laiton vesirajaan merkin viisi päivää sitten. Ei ole kuin sentin, pari vedenpinta noussut. 

  Siinäpä pikaisesti vapun kuulumiset. Hyvää vapunloppua vaan kaikille. 

MIKS' OON MÄ PURUINEN

  Aamupäivän hommat tehty. Se tarkoittaa myös, että koko päivän hommat tehty. Ainakin raskaat. Hommat. Viimeisetkin puut on pätkitty. Syksyllähän työ jäi vaiheeseen, koska Pariisin matkan jälkeen oli hieman ongelmia kunnon kanssa. Nyt kunto on niin hyvä kuin toivoa sopii. Mutta kun "mökkimetsuri" duunailee "mökkisahalla", niin tulee selväksi, että ei ainakaan "mökkisaha" ole tarkoitettu tukkipuiden sahaamiseen. Ei meinaa näet voima riittää. ""Mökkimetsurin" taidot sentään piisaavat jotenkuten runkojen pätkimiseen. 

   Olavi Virtalauloi  jo 1944 Siks' oon mä suruinen. Minun ei tarvitse kysellä Miks' oon mä puruinen?

  Tuumiskeli Peppe urakan päätyttyä.

  Tätä kirjoittelen vatsa pullollaan. Leivinuunissa kypsennettyä sianniskaa. Ja tykotarpeita. Samalla vilkaisen ulos, olen tyytyväinen päätöksestäni lopettaa ulkohommat tältä päivältä, ylistän siitä itseäni lähes yhtä ponnekkaasti kuin Orpo hallituksen toimintaa, kipaisen ottamaan kuvan. 

  Pieniä rakeita, mannaryynejä, sieltä tuli aika lailla. Tuli, vaikka kuvassa niitä ei juuri näy. 

  Juttu jatkuu. Maha on täynnä. Hilppa katselee striimausta Tallinnasta. Siellä on menossa taitoluistelutapahtuma. Virolaisia ja suomalaisia osallistujia. Iiris ja monta muuta KaTa:sta on taitojaan mittaamassa. Virossa on taso korkea. Varmasti Neuvostoliiton aikainen kulttuuri ja osaaminen lajiin näkyy yhä. Iiriksen sarja alkaa joskus kolmen jälkeen. Sitten minäkin siirryn katsomoon. 

  Mitäs muuta? Ei taida juuri olla. Paitsi että katiskan laitoin eilen veteen. Huomenna käyn sen aamulla kokemassa. Ja sitä, että Trump on sanonut Venäjän tehneen jo isoja myönnytyksiä, kun ei ole vallannut koko Ukrainaa. Ja laittanut myyntiin TRUMP 2028-lippikset. Aikoihin ollaan eletty. Paitsi katiskan kohdalla. 

  Nyt terhakoidun keittämään kahvia. Sen kanssa on Hilpan eilen loihtimaa piirakkaa. Hän sävelsi reseptin saatavilla olevien tarpeiden mukaan. Pohjaan löytyi jauhoja, munia ja sokeria, täytteeksi raparperihilloa ja vaniljavaahtoa, koristeeksi tökättäväksi After Eight-suklaata. Eipä ole Pertin nimppareita ihan kakun kanssa juhlistettu muutamaan kymmeneen vuoteen.

  Vielä ilmaantui yksi juttu. Eilen meni ensimmäinen vene ohi. Ja tahti kiihtyy. Äsken juuri usmuutti toinen. Mikkeliin päin menivät molemmat. Ja olivat minulle tuntemattomia. Vaikka ketäpä se kiinnostaa. Mutta tulkaa ite saaristoon, niin aikaisin keväällä, tai myöhään syksyllä ohi ajava vene on tapahtuma!