KIHUT, RAVUT, ETC

  Eilen oli kihut Anttolassa. Sinne mekin veneellä sörnäytettiin. Oltiin jo klo. 10 satamassa, joten saatiin venepaikka. 

  Ensin tallusteltiin laanilla, nähtiin ja jututettiin muutamaa tuttua. Hieman harvinaisempaakin. Oltiin ostamassa Annilta arpoja. 3 kpl vitosella. Anni heti ne tarkisti, totesi voitottomiksi. Minä tarjosin diiliä: "ostatko nää takasin kolmella eurolla". Ei ostanut. Samalla huomasin, että joku katseli minua. Tunnistin miehen, vaikka olin hänet livenä nähnyt edellisen kerran ehkä v. 1973, jolloin hän oli vielä teinivuosiaan aloittava. Kun arpakauppa oli saatu Annia tyydyttävään, minua ei, -tavalla loppuun, kysyi mies "olet varmaan Lehkosen Pertti?" 

  "Joo olen", vastasin, "ja sinä Koistisen Jarmo."

  "Olen, sinäkö vielä tunnistit?"

  Siitä alkoi jutunjuurta löytyä. Jarmon vaimokin ilmaantui paikalle. Käspäivät. He olivat ostaneet joku vuosi sitten Ilaskiven kesäpaikan Keljunlahdelta. Olin asiasta tietoinen, mutta Jarmoon en ollut törmännyt. Sovittiin, että me mennään Keljunlahdella käymään, kunhan sopiva hetki tulee. Ovat Anttolassa syyskuun puoliväliin saakka. Vaihdettiin puhelinnumeroita. Kyllä siellä käydään, vaikka eihän Jarmo minun kaverini aikoinaan ollut, kun on aika paljon nuorempi. Silti muisteltavaa löytyy -60-luvun lopun ja -70-luvun alun Anttolasta. 

  Rohusen Markku ja kumppaninsa Seija nähtiin jo aiemmin. Oltiin sovittu, että Koivulassa tavataan. Niinpä lähdimme sinne dallamaan.

  Koivulan pihalla törmättiin Teittisen Eeva-Liisaan. Hän jäi juttelemaan. Sain myös Eeva-Liisalta imartelevan kommentin. 

  Markku ja Seija olivat jo haukikeiton Koivulassa syöneet. Seija halusi välttämättä tarjota meille sopat. Vielä jo vuosia sitten antamastani avusta huussin kokoamisessa. 

  Istuttiin terassilla, me syötiin. Hetken mielijohteesta kysäisin, että tulisivatko he saareen kahville. Hehän suostuivat. Sovittiin aika, milloin haen heidät Potinlahdesta. Me kauppaan, veneeseen, saareen.

  Täällä juotiin kahvit ulkona, varjojen alla terassilla. Sitten alkoi siellä olla piinaavan kuumaa, joten tultiin pirttiin, ilpin armollisesti viilentämään tilaan.

  Juttua piisasi. Oli mukava turista. 

  Tänään suuntasin ap. sähkömoottorilla ulapalle. Bongasin kahdessa saaressa telttailijoita, kuikkia, lokkeja, kalasääskiä ja kurjen. 

  En kuikista ja lokeista viitsi kuvaa laittaa, enkä telttailijoista, koska en heitä kuvannut, mutta sääksistä laitan, samoin kurjesta. Kurjesta siksi, että harvoin niitä luodoilla näkee. Tienvarsien pelloilla useammin.

  Järvellä lipuessani tuli Hanelilta kutsu rapukesteihin. Ennakkoilmoitus saatiin jo eilen kihuilla, mutta varmistus nyt. Puoleen päivään sovittiin ajankohta. Me tietysti noudatettiin kutsua. Rapuja oli runsaasti. Minä en niinkään ole rapujen ystävä, mutta muut mättivät niitä menemään antaumuksella. Anni ja Katriina vielä loput. 

  Kahvit perään nautittiin, Katriinan loihtiman täytekakun kera. Tehtiin myös lyhyen tähtäimen aikataulutusta. Haneli hommaa huomenna puutavaraa saunan kuistia varten. Minä menen, YYA-sopimuksen velvoittamana, tiistaina ja keskiviikkona sitä rakentamaan. Perustukset pitää ensin valaa, sillä pilarit jäävät korkean veden aikana alapäästään veden alle. 

  Helle jatkuu, mutta aamupäivät rantasaunalla ehkä pystyy uurastamaan. Pitää aloittaa, ettei mene puima-aikaan asti. Ei niin, että puima-ajalla mitään rajoitteita Hanelille tai minulle olisi asetettavaksi. Mutta onhan se yhtä hyvä syy kuin mikä tahansa muu aloittaa hommat. 

  Torstaina mennään Salmelaan katsomaan Särestöniemeä, samalla muittenkin esillä olevia teoksia. Siis Hilppa, minä  ja Taina. Ehkä Hanelikin saadaan mukaan. 

  Millä aikataululla terassiprojekti jatkuu, on vielä avoin. Luultavasti heti perjantaina, sateen sattuessa sen jälkeen.

  Siinä hieman mennyttä, hieman tulevaa. Ylimääräisenä huomiona totean, että eilisestä alkaen on Teslan merkkejä alkanut liidellä ilmassa. Ei iso mainoskampanja on aluillaan. 

ONKO JÄRKEE VAI EI

   Koska mieleeni pilkahti eräs ajatus, toteutin sen. Tai ainakin sen ensiasteen. Mieleeni nimittäin pilkahti äsken ulkona hitaasti jäähtyvässä illassa yhtä hitaasti astellessani, että teetän tekoälyllä erään jutun. Tuumasta toimeen. Menin pirttiin, avasin läppärin, estit tekoälylle toivomuksen. Tai kahdelle tekoälylle.  

  Toivomus kuului:

  Voitko kirjoittaa lyhyen jutun Peppe-Pappa-tyyliin, kuten sivustolla "plehkonen.blogspot.com"?

  Ensin Gemini

  Elämää Peppe-Pappa-tyyliin: 

  Seikkailuja Kotioloissa 

  Aurinko paistoi, tai no, Suomessa nyt harvemmin paistaa niin, että silmät siristyisivät, mutta ainakin oli valoisaa. Kello näytti jotain ja vatsa kurni. Peppe-Pappa mietti, että mitähän sitä tänään söisi. Vaimo oli jättänyt lapun pöydälle, jossa luki: "Syö jotain hyvää, äläkä unohda sitä pyykkikonetta." Pyykkikone? Ainiin, sehän oli jäänyt päälle jo toissapäivänä. Varmaan vaatteet olivat jo kuivuneet paikoilleen. 

  Keittiöön astellessaan Peppe-Pappa huomasi, että jääkaappi näytti melko tyhjältä. Muutama jogurtti, puolikas paketti juustoa ja avattu sinappituubi. Eipä paljon hurrattavaa. "No, aina on makkaraa!" hän tokaisi itsekseen ja kaivoi pakastimesta viimeisen lenkin. Paistinpannu tulille, vähän öljyä ja sinne vaan tirisemään. Miten yksinkertaisesta asiasta voikin tulla niin hienoa?   

  Sillä välin kun makkara sai väriä, Peppe-Pappa päätti hoitaa sen pyykin. Kylpyhuoneessa odotti varsinainen yllätys. Pyykkikone oli kyllä pessyt, mutta jättänyt kuivauksen puolitiehen. Vaatteet olivat möykkyinä koneen pohjalla, kosteina ja rypyssä. "No voi hitsiläinen sentään", hän huokaisi. Ei auttanut kuin levitellä pyykit lattialle ja toivoa parasta. Ehkä ne kuivuisivat itsekseen, jos vain jättäisi oven auki.   

  Makkara oli valmista. Leipää ei ollut, mutta sinappia ja ketsuppia löytyi. Peppe-Pappa istuutui pöydän ääreen, ja nautti ateriansa kuin kuninkaan. Elämä oli hyvää, vaikka pieniä haasteita olikin. Tärkeintä oli, että oli ruokaa ja katto pään päällä. Ja ehkä se pyykkikin joskus kuivaisi. Huomenna olisi uusi päivä, ja uudet seikkailut odottaisivat. Ehkä hän uskaltaisi jopa käydä kaupassa. Tai sitten ei. Aika näyttäisi.  

  Toivottavasti tämä oli toiveidesi mukainen! Annatko tarkempia ohjeita, jos haluat jotain muuta?

  Sitten ChatGPT

Totta kai! Peppe-Pappa-tyyli blogissa plehkonen.blogspot.com on tunnistettavissa erityisestä huumorista, leikkisästä kielestä, arjen havainnoista ja usein pienestä absurdiudesta. Tässä on lyhyt teksti tuohon tyyliin:  

  Kahvinporot ennustivat murkinaa  Aamulla kahvinkeitin päätti murista kuin äkäinen bordercollie. Se puhisi ja puhalsi, ja minä seisoin vieressä kuin epäilevä torimyyjä: "Onko tää nyt kahvia vai kokeiletko synnyttää jotain höyrykoneen serkkua?"  

  Peppe-Pappa ei lannistu moisista. Kaadoin litkun mukiin, jonka kyljessä lukee Maailman paras isoisä, vaikka muki on ostettu kirppikseltä hintaan 50 senttiä. Maku oli kuin märän sukankaan läpi suodatettua muistoa, mutta kyllä sillä silti silmä kulmaan räpsähti. Toisessa silmässä se oli kyllä jo valmiiksi räpsähtänyt, mutta siitä ei tässä nyt sen enempää.  

  Naapurin Pertti taas ajoi nurmikon kello 07.02. Sanoin hänelle viime viikolla, että jos vielä kerran päräytät sen ruohonleikkurin ennen kuin aamu-uutiset ehtii edes mainita sään, niin minä tulen sinne ja istutan perunaa sun nurmikkosi tilalle. Pertti luuli, että vitsailin. En ollut.  

  Sitten näin omenapuun alla harakan, joka näytti suunnittelevan yrityskauppaa tai vähintään häätöä oravalta. Harakka nyökytteli kuin se ymmärtäisi osakekursseja, ja orava puolestaan vilkuili kuin olisi unohtanut pankkikortin PIN-koodin.  Lopulta kahvi loppui, päivä alkoi, ja muisti palautti mieleen, että jääkaapissa oli vain yksi kananmuna ja puolikas sinappi. Joten ei muuta kuin torille – ehkä siellä olisi tänäänkin myynnissä porkkanoita, jotka näyttävät enemmän ihmisiltä kuin ihmiset itse.  

  Jos haluat jatkoa tai tietyn teeman, voin tehdä lisää

  "Tillai" sano kaima Hämäläinen, rauha hänen muistolleen, kun uuden moottorisahansa päälle traktorilla peruutti. Jätänkö kirjoitushommat tekiksille, vai vieläkö vaivaudun naputtelemaan? Ollako vai eikö olla? Ajattelenko, olenko siis olemassa? Siinä pulmia. Jäi maku, että tekikset menevät helpoimman kautta. Joskaan niin kovin kivistä tietä en itsekkään kulje. Siis kirjoitusteni kanssa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Koettakaa pysyä kärryillä, jos jatkossa blogejani lueskelette. 

  Tämä kuva ei ole tekoälyn luoma. Se on oikean Peppe-Papan tekele. Uskokaa vaan, sillä kerron teille, että en ole robotti. Niinhän näitten älylaitteitten kanssa joutuu välillä vakuuttamaan. 

  Olin Porissa onnellisessa asemassa; minulla oli kaksi Hilppaa seuranani.

PORISTA PITÄÄ PORISTA

  Kaksi helteistä päivää Porissa. Saldo tiivistettynä: 20 000 askelta per päivä, litratolkulla vettä per päivä, ihmiskirjon moninaisuuden ihmettelyä varastoon asti, musiikkia jatsista soulin ja funkin kautta rockiin, kaupungin ruokapaikat hyväksytty, Kirjurinluodon ruokapisteet "ei jatkoon".  

  Airbnb majoitus oli täysi kymppi. Huoneen ja keittiön kämppä vanhassa talossa idyllisellä puutaloalueella, vain kymmenen minuutin kävelymatkan etäisyydellä keskustasta, puolentunnin Kirjurinluodolta. Bonuksena vielä, kadulla on vapaa pysäköinti, joten toiseksi päiväksi saatoimme jättää auton sinne. Ensimmäisen se vietti majapaikan pihassa. 

  Musiikillinen anti oli päälavan varassa. Meille. Ei nimittäin jaksanut surffailla kovinkaan ahkerasti lavalta toiselle. 

  Perjantaina parkkeerattiin tuolit päälavan eteen aivan seisomakatsomon aidan taakse. Siinä ne sitten olivat koko päivän, pieniä siirtoja lukuun ottamatta. Viimeisen esiintyjän, Ultra Bran, aikana tungeksi kansaa niin paljon paikalle, ja meidän etupuolellemme, että seisten piti katsella, jos halusi lavalle nähdä. 

  Lauantaina parkkeerattiin leiri kauemmas lavasta, rinteeseen. Siellä tukikohta pysyi kolmesta puoleen yöhön. Tavarat olivat retkipeitolla, toinen jäi aina vahtimaan, kun toinen kävi asioillaan, vesipullot täyttämässä, tai jotakin ostamassa. Siis yhdeksän tuntia vasta illalla kymmenen korvilla viilentyneen helteen, armottoman auringonpaahteen armoilla. Siitä kuitenkin selvittiin. 

  Yhdeksän tuntia kului musiikkia kuunnellen, katsellen. Kun päälavalla oli tauko (tunnista puoleentoista), kuului takaoikealla olevalta Skoda-lavalta siellä vuorossa olevan artistin/bändin musiikkia. Oli aikaan tarkkailla edestakaisin soljuvaa ihmismerta. Ihminen on monimuotoinen eläin. On puikeaa, vastapuikeaa, hernekeppiä, heinäseivästä. Pukeutumista persoonallista, tavallista, junttia. Ilmettä laidasta laitaan, iloista enemmistö. Määrätietoisuutta, ällistelevää, arkajalkaa, kylän keisaria, aurinkohattuenemmistön seassa ladylikeä, herrasmiestä. Häthätää ikärajan (18) täyttävää, kasikymppiäkin ohittanutta, kovaäänistä selittäjää, pukahtamatonta tuijottajaa. 

  Se, minkä jo aiemmat käynnit olivat osoittaneet, tuli taas todetuksi. Vaikka juomanmyyntipisteitä oli paljon, niiltä paljon juomaa kannettiin, niin siivoa on porijazzporukka. Ei juuri lainkaan häiriköintiä, örvellystä, meuhaamista. Iloista tanssia (seillä, missä siihen oli tilaa), riemukiljahduksia, ei sen enempää. 

   Perjantaina oli yleisöä 15 000, lauantaina 25 000. Enempää ei kyllä olisi mahtunutkaan. Ennen Stingin esiintymistä oli melko hankalaa kulkea, ja kusireissukin jäi yritykseksi, kun suurimpaankin bajamajayksikköönkin oli viidenkymmenen metrin parijono. 

  Musiikillinen anti ei ollut minulle mitenkään erityinen. Perjantaina tietysti J. Karjalainen. Ultra Brakin kelpasi, vaikka en sen ykkösfani olekaan.  

  Lauantaina tietysti Sting oli kohokohta. Pidän miehestä, hänen musiikistaan ja ajatuksistaan. Ykköskategorian artisti ei hän minulle kuitenkaan ole. Sykähdyttävämpiä hetkiä olen Kirjurinluodolla elänyt. Kuitenkin aivan iloinen ja tyytyväinen olen siihen, että ikätoverini Gordon Sumnerin olen nyt livenä nähnyt. Minä olen muuten jokusen kuukauden häntä vanhempi. Mutta samalla tavalla ihmiset meihin suhtautuvat. Ei kukaan Stingiä Gordon Sumneriksi maininnut, eikä kukaan minua Pertti Lehkosena puhutellut; Peppe-Papaksi ne tituleerasivat. Uskokoon, ken haluaa. 

  Ennen kuin Sting aloitti, kertoi kuuluttaja, että järkkärillä kuvaaminen on sitten kiellettyä, mutta puhelimella saa räpsiä niin paljon kuin akussa virtaa riittää. Niinpä laitoin kameran reppuun, puhelimen taskusta otin. Ei hääppösiä otoksia monen kymmenen metrin päästä saanut. Loppuun kuitenkin yksi + toinen pimenevästä illasta. 

  Ps. Ensi vuonnakin saatetaan Poriin pyyhältää. Ainakin, jos esiintyjistä löytyy sopivia, ja jos saadaan sama majoitus buukattua.

MUISTOJEN KERA KOHTI PORIA

   Tänään oli kaunis aamu. Ei kyllästytä nää maisemat.

  Perhe Tiilikainen on ollut saaressa kohta neljä viikkoa. Vaihtelevalla kokoonpanolla. Jonkin aikaa toki täydessä vahvuudessaan. 

  Huomenna me Hilpan kanssa lähdetään Hollolaan, sieltä perjantaiaamuna Poriin. Anna, Joni ja Liisa jäävät saareen, Iiris tulee leiriltä perjantaina, lauantaina he lähtevät Aijan mökille Lahteen. 

  Paljon ollaan ehditty puuhailla. Pitkään viileässä ja sateisessa kelissä, lopulta helteeksi kääntyneessä säässä. Yksi asia on ainakin tullut selväksi: Liisa, tuttujen kesken Vesipeto, ei säitä katsele. Eikä veden lämpötilaa. Aina vaan uimaan! Kuten maanantaina, kun käytiin sähkön voimalla Halkoluodoilla pyörähtämässä.

  Tai tänään Karihiekalla. Oli muuten enemmän porukkaa kuin koskaan ennen siellä piipahtaessa. Koska Liisaa järvessä ei oikein saanut kuvattua niin, ettei muita polskijoita olisi sattunut otokseen, niin laitan tytön hiekan paljoudesta nauttimassa.

  On käyty Neitvuorella....

...Savonlinnassa  (kuva by Joni)...

...laavulla... 

...ja mietiskelymajalla.

  Kylilläkin pari kertaa, Lietveden Siltakahvilassa, Piskolassa. Suurimman osan ajasta puuhailtu kuitenkin täällä.

  Jos ennusteet kutinsa pitävät, niin Porissa on sekä perjantaina, että lauantaina +26 astetta, eikä sadetta hiukkaa. Hyvä. Sateessa ja viileässä ovat illat Kirjurinluodolla ankeita. Kokemusta on. 

  Oltiin aika pösilöitä, kun ei kevättalvella varattu kortteeria kahdeksi yöksi. Aina ennen ollaan oltu jatseissa vain yksi päivä. Meni siis varaus vanhalta muistilta. Kun asiaan herättiin, niin eihän sieltä enää toiseksi yöksi petiä löytynyt. Paitsi isolla rahalla. Ajellaan yötä myöten Hollolaan. Ollaan niin kerran ennenkin tehty. Noin kymmenen vuotta nuorempina. Onneksi matkan varrella on ABC-asemia auki koko yön. 

  Kun sunnuntaina saareen palataan, on edessä totuttelu vilskeettömään elämään. Se alkaa sujua helposti. Mustikkaan pitää rientää, samoin sienitilanette kartoittamaan. Lakana- ja pyyhepyykkiä piisaa toviksi. Iltapuhteet kuluvat kuukauden ajalta rästiin jääneiden Emmerdalen ja La Promesan jaksojen parissa. Johan on illat pidenneet, ennen kuin ollaan niitten suhteen ajan tasalla. 

  Kesä kääntyy kohti loppuaan. Kun päälle painavat hommat on saatu tehtyä, kehitellään vielä ehkä jokin reissu. Konsertti, keikka, esiintyminen, jos sopiva löytyy. Tai muuten vaan käynti jossain mielenkiintoisessa paikassa. Näkkyypähän. 

TULIHAN SE

  Tulihan se kesä lopulta. Jo eilen oli iltapäivällä melko lämmintä. Tänään pasahti reilusti hellelukemiin. Pasahti niin, että pitää melkein alkaa valittamaan. Vaan en ala. Tähän tottuu parissa päivässä. Kokemusta on. Antaa siis paahtaa auringon. 

  Aamulla haettiin paunettimuikkuja. Ennen kahdeksaa oli  meillä muikut astiassa. Joni perkasi, minä muuta touhusin. 

  Anna lähti ap. taas Kiteelle. Iiriksellä on huomenna vapaata leiriltä, joten he lähtevät yhdessä Joensuuhun. 

  Me muut, Hilppa, Joni, Liisa ja minä, ajeltiin veneellä Anttolaan. Käyntiin omatoimikirjastossa, leikkipuistossa, Poijussa syömässä ja kaupassa. Kaikki osiot sujuivat mallikkaasti; kirjastossa onnistui kaikki tarvittava, leikkipuistossa sai Liisa temmeltää kylliksi, Poijussa oli hyvä ruoka, Salessa kaikkea sitä, mitä listalle oli kirjoitettu. Jäätelöt bonuksena. 

  Piti äsken laittaa viilennys päälle. On pumppu, vanha palvelija, ollut työntouhussa koko loppukevään ja kesän tähän asti. Ei montakaan päivää, ettei ole tarvinnut lämmittää. Nyt alkoi vaihteeksi viilennys. Se on yhtä mainio värkki, tuo ilppi, kuin blondin termospullo. Kun blondi näet kuuli, että termari pitää kylmän kylmänä ja kuuman kuumana, hän innostui, hankki sellaisen, tankkasi siihen latten ja kaksi kylmää kokista. Anteeksi mauttomuuteni. Blondivitsit ovat tyhmiä. Sallittuja kuitenkin, kun ilmalämpöpumpun ominaisuuksia ylistää. 

  Huomenna keksitään jotakin viilentävää. Ajetaan veneellä saareen muutamaan, uidaan  kylliksemme, syödään eväitä, juodaan runsaasti vettä, pidetään hattua päässä, rasvataan iho aurinkovoiteella, valitetaan liikaa kuumuutta, jalkapohjiin pisteleviä männynkäpyjä ja liukkaita rantakallioita.  Stereotypia suomalaisten kesälomasta. Toinen vaihtoehtohan stereotypialle on sateessa ja koleassa sisällä värjöttely lasten maurutessa, isän loinnellessa hiljaa kaljapulloon, äidin kokatessa sähköjen katkettua grillissä itikoiden ja paarmojen ympäröimänä naama tummanpunaisena padotusta raivosta.  

  Tätä kirjoittaessa selvisi, mihin saareen uimaan ajetaan. Ajetaan Piskolaan. Hiekkalahteen. Vesi kun on matalalla, on siellä mainio hiekkaranta Liisan polskutella. 

  Anna tulee tiistaina Kiteeltä. Iiriksen leiri kestää vielä ensi viikon lauantaihin. Me Hilpan kanssa suunnataan torstaina Hollolaan, perjantaina Poriin. Nyt, jos koskaan, toivon, että säiden ennustajat/säiden haltijat, ovat oikeassa/myötämielisinä. Ennusteet kertovat ensi perjantaille Poriin +24 astetta, lauantaille +23, eikä sateesta tietoakaan. Säiden haltijoihin en ole ollut yhteydessä. Yhteys haltijoihin on muutenkin kovin yksisuuntainen: toiveita voi esittää, lupauksia tai hylkäyksiä on turha odottaa. 

  Sellaisia suunnitelmia lähitulevaisuuden suhteen. Kirjoittaja ei ota vastuuta mahdollisista muutoksista. 

  Liisaa ei hetkauta kylmä, ei kuuma. Vedessä hän viihtyy.

  Eilen, kun lämpeni, tuli rantakäärme lekottelemaan, ensin portaille, sitten kivijalalle. Ei niitä ole montaa kertaa tänä kesänä vielä näkynytkään.

KELIT KOHENEE???

  Mikäli ennusteet kutinsa pitävät, alkaa huomisesta sää lämmetä, sade muistoksi jäädä. Ennusteisiin uskominen on ollut koetuksella, mutta olisiko hyvä enne, että tämänpäiväinen povaus, runsasta vesisadetta, pitää paikkansa. Aamuyöstä alkanut sade on nostanut mittarin pintaa lukemaan 23 milliä. Iltaan jatkuva lotina saattaa siivittää numerot kesän ennätykseen.

  Huomenna on tarkoitus tehdä matka Savonlinnaan. Me. Joni, Liisa, Hilppa ja minä, lähdetään aamulla täältä saaresta, Anna suuntaa Kiteeltä, luultavasti myös Emma ja lapset täydentävät kokoontumisajon lähtemällä Mikkelistä. 

  Savonlinnassa tehdään, mitä tehdään. Linnassa käydään, syödään (muutakin kuin lörtsyjä), hengaillaan satamassa ja kaupungilla, tehdään, mikä mukavalta tuntuu. 

  Savonlinnasta, kun kaupunki on tutuksi tullut, ajellaan Mikkeliin. Ruokaostoksia, kirjastoa, apteekkia, kaasun tankkausta, jotain muutakin, on siellä ohjelmassa. 

  Iiris jatkaa juuri alkanutta leiriä vielä puolitoista viikkoa. Siellä on nuoria luistelijoita eripuolilta Suomea, mukana "KaTa:n mafia" (monta osallistujaa), valmentaja Ruslanin mukaan. 

  Anna menee vielä viikonloppuna Kiteelle pariksi päiväksi. 

  Erilaisen, mutta ei toki harvinaisen kesän pluspuolia jos hakee, niin mustikoita tuntuu tulevan. Sieniä myös, vaikkakin se on henkilökohtainen mielipiteeni, eikä perustu mihinkään tieteelliseen tai tai empiiriseen. Paitsi että kantarellejä kyllä nousee vauhdilla. Plussaksi voi sateiden suuren määrän laskea, sillä pohjavedet ja Saimaan vedenpinnan korkeus ovat sateesta ihmistä enemmän tykänneet. 

  Meillä jäi Salmelan konsertti näkemättä. Meitä tuurasi edustava rouvakaksikko. Ensiviikon perjantaina, eli aika pian, lähdetään Poriin. Nyt ei tule lähdölle peruutusta. Uskon, toivon, luotan. Pari päivää Kirjurinluodolla. Mukavaa. Edellisestä kerrasta onkin aikaa. Hetkinen, seitsemän vuotta. Tempus fugit! 

  Kohta on tosiaan puolet kesäkaudesta (kesäkausi tarkoittaa meidän murteessamme puolta vuotta) kulunut. "Ei vuodet kulu, ne kuluttaa" laulaa Pauli Hanhiniemi, joka jäi meiltä näkemättä. Totta. Sekin. Aika osaa tehdä monia asioita. Ei ajan tai itsensä kulumista voi välttää. Aika ei kuitenkaan lopu. Se jatkaa kulumistaan. Ihmisen kuluminen saavuttaa viimein loppupisteen. Sellaista on elämä.

  Loppuun muutama kuva sunnuntaiselta retkeltä tuohon Saukonsalon puolelle, Pöytäniemeen. Joni meni soutaen, muut moottorilla. Iiris halusi soutaa pois. Joni käskytti, mutta kyllä konevoima oli nopeampi.

    Liisa heinäkuussa luonnon heinikossa.

  Tarkkakatseisimmat äkkäävät, että Saarelan ranta siintää taustalla. 

ENNÄTYKSET PAUKKUU, NEITVUORI KOHTEENA

  Perhe Tiilikainen on ollut täällä saaressa nyt kaksi viikkoa. Osan aikaa vajaalla miehityksellä, viikon koko vahvuudella. Maanantaina miehitys taas pienenee, kun Iiris menee kahden viikon leirille Kiteelle. Anna vie, jää sinne pariksi yöksi. Joni ja Liisa jatkavat lomanviettoa saaressa. Anna palaa keskiviikkona vahvuuteen. 

  Parin viikon taakse jäänyt jakso on synnyttänyt parikin ennätystä. Minulle ainakin. En näet muista, että olisin ollut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana kahta viikkoa katsomatta ainoaakaan tv:n uutislähetystä. Sinänsä ihan rauhoittavaa. Toki radiosta ja netistä olen sen verran uutisia seurannut, etten ihan tietämättömänä ole ollut.

  Toinen ennätys on syntynyt saunomisen tiheydessä. Tuskin koskaan olen saunonut yli kymmenenä päivänä peräkkäin. Yleensä tapana on meillä kahdestaan saunoa joka toinen päivä. Joskus tosin peräkkäisinäkin, mutta ei monen päivän putkina. Ei ihminen niin vanhaksi tule, etteikö onnistuisi ennätyksiä tekemään.

  Tuon parin viikon aikana on ollut monen moista touhua. Täällä ja välillä muuallakin. On ollut monen moista ilmaa. Aika sateista, välillä pilvipoutaa, seassa kesäisiäkin päiviä. Ja sipaisi se myrskykin seutua. Me selvisimme viidellä lyhyellä sähkökatkolla. 

  Tänään on ollut ihan kelvollinen ilma. Ei hellettä, mutta ei sadettakaan, paitsi pari pisaraa päivällä ripautti. Niinpä lähdettiin jo ap. ajelemaan Neitvuorelle. Veneellä. Ei ole tullut siellä muutamaan vuoteen käytyä. Eväät ja juomaa repussa kiivettiin näköalapaikalle, kun oltiin ensin moikattu lampaita, mitkä meistä piittaamatta makoilivat sadan metrin päässä niityllä. Varmaan siksi, että ovat oppineet lukemaan. Kyltissä nimittäin lukee neljällä kielellä, että lampaitten syöttäminen on kiellettyä. Miksi siis vaivautua?

  Hyvin jaksoi Liisakin kivuta ylös näköalapaikalle. Ne, siis näköalat, olivat monesti nähdyt, mutta aina yhtä hienot.  

  Matkaa jatkettiin nuotiopaikalle. Ei ketään muita näkynyt. Mutta annas olla, kun sain tulet sytytettyä, niin jo alkoi läyhke. Kolme muuta seuruetta, pari niistä runsaslukuista, ilmaantui lyhyen ajan sisällä paikalle, Me ehdimme kyllä hyvin makkaramme kärventää, mutta lapsien vaahtokarkkien paistovuoroa saatiin hieman odotella. 

  Nyt kun kirjoitan, niin olen käynyt arvatkaapa missä? Hyvin arvattu, saunassa tietysti. Ramaisee. Huomasin päivällä, että melko hyvin jaksan ylös Neitvuorelle kiivetä, eikä koipikaan juuri vastalauseita esitä, mutta kumma juttu, että en meinaa edes viisivuotiaan Liisan vauhdissa kestää, kun ylös jyrkkää polkua painellaan. 

  Huomenna on uusi päivä. Sadetta kai. Osan päivää. Jos poutautuu, on mielessä pieni veneretki. Jos ei, niin ei. 

  Palaan Neitvuorelle lopuksi. Kuvien myötä. 

  Tulihan noita. Tähän blogiin. Enemmän omaan arkistoon. 

MIKKELI-PÄIVÄ

    Tänään oli Mikkeli-päivä. Kun kaikki olivat hieroneet unet silmistään, syöneet aamupalan, pukeutuneet asianmukaisesti sateiseen venematkaan autolle, päästiin lähtemään. Kahdella autolla piti tietysti mennä. Kahdella kaasu-Skodalla. 

  Mikkelissä toimitettiin asioita. Ensin Puuilossa ja Jalovedessä, sitten risteiltiin Stellassa ja Akselissa.

  Tavattiin perhe Juvonen Akselissa. Vastahan he tiistaina kyläilivät Saarelassa. Heidän, siis Tiilikaisten ja Juvosten, oli tarkoitus mennä huomenna Tykkimäelle. Nyt, asiaa pohdittuaan, he päättivät siirtää menoaan. Aikamoista keliä on nimittäin lupeissa. Sadetta, ukkosta ja tuulta puuskissa 20 m/s. Liekö edes laitteet sellaisessa myräkässä ovat käytössä? Me jätettiin Juvoset lopettelemaan aterioitaan, lampsittiin Normaliin. No sinnepä ilmaantuivat Juvosetkin. 

  Kun normaalit ostokset oli Normalista ostettu (huom. minä en edes käynyt sisällä), lompsittiin koko revohka lievässä tihkussa torin poikki kirjastoon, mistä lainattiin lapsille ja Annalle lukemista Peppe-papan kortilla. Hyvästeltiin Juvoset. Minä kohteliaana miehenä sanoin, että oli hauska tavata. Nähdään taas, toivottavasti ei ihan näin usein. Onneksi  taisivat tajuta, että en aivan vakavana sitä sanonut. 

  Sitten olikin aika mennä Domiin syömään. Herkulliset pitsat siellä valmistetaan. Pidetään mielessä. 

Domista käveltiin lähes sateettomassa kelissä Naisvuorelle. Perhe Tiilikainen kiipesi ylös torniin, me Hilpan kanssa passattiin, jäätiin alas istuksimaan. Kun Tiilikaiset tulivat alas, juotiin kahvit.

 

  Mikkeli-päivä alkoikin taittua lopuilleen. Tiilikaiset suuntasivat vielä Stellaan, me haettiin auo toriparkista, käytiin tankilla ostamassa bensaa perämoottoriin. Tai oikeastaan pariin kanisteriin perämoottoria varten. 

  Sitten neljän ruuhkassa Lidliin ruokaa haalimaan. Ei meinannut autolle parkkiruutua löytyä. Lopulta se onnistui. Perhe Tiilikainen oli jo myös Lidliin ehtinyt. Ostokset tehtiin, lähdettiin takaisin Anttolaan. 

  Tihkusateessa taas jouduttiin venematka tekemään. Ei pahemmin haitannut. 

  Nyt ollaan asetuttu, matkan rasituksista toivutaan. Toisia se rasitti enemmän, toisia vähemmän. Ei ketään kovinkaan paljon. 

  Ensi yönä ja huomenna saattaa sähkö pätkähtää. Vaikka kovimmat tuulet ja ukkoset eivät tänne osukaan. Siihen ollaan varauduttu. Aggregaatti on valmiudessa, vettä on laskettu kanisteriin, järviveden suodatukseen tarkoitettuun laitteeseen hankittiin päivällä uudet suodattimet, koska entiset olivat jo talvella täällä käydessämme päässeet elinkaarensa loppupuolelle. Toivottavasti ei kuitenkaan ainakaan monen päivän katkoa tule, Sellaisiakin on näet koettu. No, on täällä toki oltu ja eletty silloinkin, kun sähkö kulki lähimmillään Piekälän puolella. 

  Huomenna siis tuulee ja sataa. Ukkosesta ei tiedä, minne se tahtoo tulla vierailemaan. Lauantaina näyttää taas poutaiselta. Jotain mukavaa silloin keksitään. Veneen polttoaine ei ainakaan aseta rajoituksia. 

  Vielä seikka, joka Peppe-pappaa ilahduttaa. Anna osti Iirikselle kirjakaupasta päiväkirjan. Tytön pyynnöstä. Heti kun saareen päästiin alkoi hän kirjoittaa. Toista sivua tarinaa syntyi. En tietysti tiedä, mitä kirjoitti. Hienoa, jos Iiriksen äkisti alkanut into kirjoittaa jatkuu kauan. Vaikkapa koko elämän. Ei siitä ainakaan haittaa ole. Sanoo turhaa ja hieman asiallisempaa, älytöntä, sattumoisin osapuilleen asiallista tekstiä omaksi ilokseen aika lailla naputellut. Tietysti Peppe-pappa on jäävi arvostelemaan sitä, onko kirjoittaminen hänelle haittaa tai hyötyä tuonut. Ei ainakaan köysiin ole kuitenkaan vielä joutunut.

  Loppuun kuva työistä tähyilemässä sateisen Mikkelin näkymiä.

      

VIIKKO MOINEN, EI TULKOON TOINEN

  On ollut melkoinen viikko:

 

  -ilmat ovat heitelleet rankoista sateista lopulta kesäiseen päivään 

  -Anna on heitellyt Iiriksen Joensuuhun leirille 

  -erinäinen syy on heitellyt Hilppaa ja minua kaksi kertaa Hollolaan, tiistaina ja perjantaina, jolloin jouduttiin yöpymään kotona

  -Anna on heitellyt itsensä ja Liisan Mikkeliin Emmalle perjantaina 

  -bussi on heitellyt Jonin eilen Mikkeliin, Anna vienyt hänelle auton ja Liisan, auto heitellyt heidät Anttolaan

  -Anna ja Emma ovat heittäytyneet menemään tänään Helsinkiin erääseen valmistujaisjuhlaan

 

  -vene on heitellyt Jonin, Liisan ja minut tänään Karihiekalle 

  -Iiriksen luistelukaverin äiti on heitellyt Iiriksen tänään Joensuusta Mikkeliin, Joni käynyt hänet hakemassa saareen 

  -minä ja Joni ollaan heittäydytty kokeiksi; Joni keitti potut, teki salaatin, minä savustin Lidlin matalikolta pyydystetyn lohen

  -tänään piti Hilpan ja minun heittäytyä kulttuurin syleilyyn, mennä Salmelaan katsomaan näyttelyt, perään Pauli Hanhiniemi & Perunateatterin keikka, olosuhde heittäytyi hankalaksi, mutta onneksi lipuille löytyi uudet käyttäjät

  Toista samanmoista viikkoa ei toivottavasti tule. Ainakaan joltain osin toistoa ei kaivata. Perhe Tiilikainen on kokonaisuudessaan täällä saaressa ensi viikon. Toivon, että heittäydytään nauttimaan kesästä, joka huomiseksi ennustetun myräkän jälkeen kääntyy poutaiseksi ja sopivan lämpimäksi. 

  En heittäydy niin härskiksi, että lisää tekstiä Lauantai-iltaan suollan. Mutta kuvan muutaman tällään. Niissä esiintyvät vesipeto ja hetkeksi taukoa viettämään päässyt luistelija.  

KESKIKESÄ MENI ENNEN KUIN KESÄ ALKOI

  Keskikesä oli ja meni. Kohti syksyä mennään. Jospa matka syksyyn olisi vähän kesäisempi kuin matka keväästä keskikesään. 

  Kesä  on kuitenkin kesä. Näin tuumivat Iiris, Liisa ja ja Iiriksen kaveri Sointu. 

  Peppe-pappa myötäilee, kun sattui tuo hetki olemaan jotensakin viluton. 

  Muutamia kesäisiä päiviä on toki ollut. Niitä ei lupeissa lähiaikoina lisää ole. Säätietieteilijät arvelevat, että kymmenen seuraavan päivän aikana päivälämpötilat ovat haarukassa 13-19 astetta. Plussaa! Sadetta lähes joka päivä, joskin useimpina vain vähäistä. Jospa heinä- ja elokuu ovat parempia. 

  En minä kyllä valita. Minkä nyt vähän. On nimittäin aika outoa, että koko keväänä ja kesänä on ollut vain muutama vuorokausi, jolloin ei ole tarvinnut taloa lämmittää. 

  Lapset kuitenkin vedessä viihtyvät. Minä en. Saunasta pikaisesti käväisen. Kävi veden lämpötila laiturin päässä +20:ssä, mutta oli eilen +17. Tuuli sotkee, lämpötila vaihtelee. 

  Anna on viemässä Iiristä ja tämän kaveria Sointua Joensuuhun luisteluleirille, tulee tänään takaisin. Ensi lauantaina loppuu Iiriksen leiri ja Jonilla alkaa kesäloma. Sitten on perhe Tiilikainen saaressa kansamme viikon, ennen kuin Iiriksen seuraava leiri alkaa. Niitä hyviä ilmoja, sanon sen taas, kaivataan. 

  Trump ei malttanut olla pitämättä näppejään pois Iranista. Varpaillaan maailma odottaa, mihin kaikki johtaa. Sanoin Trump, vaikka USA se se sinne iski. Noudatan yleistä medioiden linjaa. Asioista otsikoidaan "Trump hyökkäsi Iraniin" ja "Kuinka se ja se Trumpiin vaikuttaa". Tosiasiassa USA iski Iraniin ja maailman tapahtumien käänteet vaikuttavat USA:han, toki Trumpiin siinä ohessa. Media on kai sisäistänyt, että Trump on diktaattori. Minä olen sisäistänyt, että Trump diktaattoriksi haluaa, mutta ei vielä sellainen ole. Antsan sanoi: "Taivas varjele, mitä sieltä tulee", jos Trumpista oikeasti diktaattori tulee. 

  Joopa joo. Lopettelen. Lähden ulos katsomaan, mitä Hilppa ja Liisa puuhaavat. Laitan pusakan niskaan. Mutta en pipoa. Nyt on kesä, nääs.

FAKTAA VALIKOIDUSTI, FIKTIOTA FABULAAN

  Kello on yhdeksän. Vettä tihuuttaa, olemattoman vähän. Ennusteet eri lähteistä kertoivat illalla, että yön aikana sataa sellaiset 4-6 milliä. Sademittari kertoo, että vettä on satanut yksi milli. Lähteestä riippuen päivän (klo. 9- 18) aikana sataa 7-11 milliä. Jos osumatarkkuus on yöllistä luokkaa, niin ehkä pari milliä tulee. 

  Sen verran kosteaa ulkona kuitenkin on, että tupapäivä on tulossa. Mikäs siinä. Voi vaikka kirjoitella, lukea, suoratoistoa tuijottaa. 

 Hilppa juhannusruusuja keräsi, kun muutama oli jo kukkaan puhjennut. 

   ...ja päätti loihtia kahden munan kakun. Oikein sydänvuokaan sen leipoi. Kuvassa on tietysti vasta pohja. Iltapäivällä se on sitten saanut täytteen väliinsä, hunnun ylleen.

  Siinä faktaa. Mukana tosin fiktiota myös. Sääennustajien tarinoissa. Nyt on fiktion vuoro. 

  Kirjoitin 1980 ja 1990 lukujen taitteessa kirjan. Tai no, sepitelmän. Kirjoituskoneella naputtelin. Scifi juttu. Tarinan alku sijoittuu vuoteen 2078. Lähetin parille kustantajalle. Sain kohteliaat palautteet tyyliin "Kiitos lähetyksestänne. Se ei tällä hetkellä valitettavasti sovellu yhtiömme julkaisuaikatauluun."

  Joskus 2000-luvun alussa siirsin tekeleen pöytälaatikosta tietokoneelle. Silloin tällöin on mielessä käväissyt kirjotuksen päivittäminen, mutta haaveeksi on jäänyt. 

  Kirja kertoo, lyhyesti kuvailtuna, ihmiskunnan avaruudesta, Tau Cetin suunnalta, saaman viestin, viestin, mitä ei pystytty tulkitsemaan, mutta pääteltiin avunpyynnöksi, seurauksesta. Päätettiin lähettää retkikunta kohti Tau Cetiä, eli 11,9:n valovuoden päähän. Se, että teknologia oli harpponut pitkiä askelia, ja maailmantilanne oli niin stabiili, että yhteistyö eri suurten valtioiden välillä toimi, oli mahdillistanut tämän valtaisan hankkeen. 

  Se siitä. Loput ehkä vuonna 2031. Jos päätän aloitta kuusivuotisen projektin, joka tähtää kirjan julkaisuun 80-vuotispäivänäni. 

  Alkupalaksi kuitenkin PROLOGI:

  Jossain linnunradan tähtisumun keskellä kommunikoi kaksi tajuntaa. Välimatka on tuhansia valovuosia; sillä ei ole niille merkitystä. Niillä ei ole ruumista, ne eivät ole joku, määrätty, ne ovat kaikki. Ne eivät tarvitse suuta, päätä, käsiä, kaapelia, radiota, kommunikoimiseen. Ne ovat vanhoja, paljon vanhempia kuin planeetta maa. Toinen niistä tietää paljon, toinen paljon enemmän, yhdessä ne tietävät valtavasti. Mutta ne eivät tiedä kaikkea. Ne ovat saaneet tehtävän, taas uuden. Lisää tehtäviä tulisi ajan saatossa. Tehtäviä toisissa galakseissa, koska etäisyyttä ei niiden kannalta ole olemassa. Nyt meneillään oleva tehtävä oli saattaa yhteen kaksi älyllistä elämänmuotoa, joiden välimatka on vain 11,9 valovuotta, on mitätön säteeltään yli neljän miljardin valovuoden kokoisessa maailmankaikkeudessa.       

  Ne tietävät, mikä tehtävä on, mutta eivät tiedä, miksi. Niin kuin ennenkin, vain se, kuka on tehtävän antanut, tietää syyn. Siten oli ollut ennen, siten tulisi olemaan vastakin. Siksi ne eivät tiedä kaikkea.     

  ”Kohta on aika”, viestittää toinen.     

  ”Kuinkahan onnistumme tällä kerralla?” arvuuttelee toinen.     

  ”Se ei ole enää täysin hallinnassamme.”     

  ”Niin, olemme antaneet niille kaiken tarpeellisen, luoneet puitteet. Voimme vain odottaa, ohjata ehkä hieman muutamia mieliä. Joskus onnistumme, joskus emme.”     

  ”Sääli, että niin paljon työtä menee toisinaan hukkaan.”     

  ”Nyt lähtökohta on kerrankin kunnollinen. Häiriötekijöiden todennäköisyys on kuitenkin suuri, kuten aina. Kulttuurit ovat niin erilaisia.”   

  ”Toivotaan parasta. Seuraa tarkasti tapahtumia. Minä keskityn seuraavan vaiheen synnyttämiseen.”     

  Tajunnan virrat ajautuvat pitkin linnunradan mittaamatonta ulappaa…   

  Loppuun vielä pala faktaa. Kello on vartin yli kymmenen. Vettä ei edes tihuuta. Unikossa oli eilen kaksi kukkaa, tänään aamulla jo seitsemän. 

KESÄN AVAUS TÄMÄKIN

  Tänään ilmeni akuutti tarve lääkkeestä. Siispä utsimaan, onko Anttolan apteekki auki. No olihan se, ap. ja ip, välissä 1,5 tunnin tauko. Soitto tarkensi, että kyseistä tavaraa on hyllyssä. Siispä iltapäivällä veneen kokka kohti Anttolaa. Aika tuulista oli ajella. Varmaan puuskissa 6-8 m/s. Ja pohjoisen puolella. Ei ollut kovin lämmintä, vaikka arska paisteli lähes pilvettömältä taivaalta. 

  Kun apteekki oli takana, päätettiin mennä, kylillä kun oltiin, yksille Poijuun. Siellä ei päät yhteen kolkkaneet. Pari asiakasta lähti juuri kun saavuimme. Ostimme juomat, Hilppa jonkun lonkeron, minä oluen. Urhoollisesti suuntasimme terassille, vaikka se oli tuulen armoilla. Isot aurinkovarjot pyörivät ja lepattivat melkoisesti, kun voimakkaampi puuska sattui kohdalle. Kahdestaan istuttiin. Ihan kuollutta ei silti ollut. Jokunen vene lähti laiturista, parin saapui satamaan. 

  Hyvältä maistui kylmä olut. Juomat hörpittyämme veneelle, vastatuuleen pinnistelen läpi Harvion, Huhtisalmesta oikaisten läpi, venettä keikuttavassa laitavastaisessa Leppäniemen ympäri, loppu laitamyötäisessä melkoisessa, Juvalta asti voimiaan keränneessä aallokossa. 

  Hyvin onnistui matka. Vaikka ripauksenkaan paraskavedekatriafobiasta kärsivä ei olisi paattiin astunut. 

  Huomenna on taas aurinkoista. On myös lähes tuuletonta, joten sää lämpenee lähelle hellelukemia. Jos lämpenee. Luotto ennusteisiin on nimittäin vähäistä. Jos kuitenkin niin käy, että säälaitokset ovat arponeet oikein, niin päivällä lähdetään taas veneellä liikkeelle. Nyt vain toiseen suuntaan. Käydään uudistunut Lietveden Siltakahvila testaamassa. Tai sitten Pistohiekka Resort tarkastetetaan. Tuskin molemmissa. Ei vanhan miehen rakko kestä monia kahveja yhdellä reissulla. Kahvittelumatka siis on kyseessä. Kesän avausoluet tuli jo juotua, antaa seuraavien odottaa arvoistaan tapahtumaa. 

  Aamulla laitoin korvanapit, ensimmäistä kertaa puoleentoista kuukauteen. Kuuntelin pari kertaa uunituoreen Neil Youngin ja The Chrome Heartsin albumin Talking to the Trees. Bändi on uusi, joskin osa jäsenistä tuttuja. 10 biisiä, 37 min 56 s. Tuttua Niiloa. Ehkä olisin odottanut jotain uuttakin, mutta vakuuttavaa menoa toki. Ja kuuntelukertojen myötä tulee albumi osoittamaan tasonsa. 

  Lähi-Idässä alkoi uusi rähinä. Rähinät ovat Lähi-Idän erikoisalaa. Vaikka Putin yrittää omia maailman rähinäpäällikön titteliä, niin Lähi-Itä ei helpolla luovuta. No, siellä on vaikeita uskonnollisia etc, skismoja, vuosisataisia syitä. Niitten ratkominen ei ole aivan yksioikoista. Sellaista se on, kun tunne ja usko ohittavat järjen. Toivotaan, ettei äidy isoa paloa. Kaikki tuollaiset kahinat vaikuttavat aina tavallisten dallaajien elämäänkin. Puhumattakaan, mitä tuhoa, kuolemaa, surua, vihaa ja katkeruutta ne paikanpäällä aiheuttavat.

  Me täällä elämme omassa minimaailmassamme. Siis Hilppa ja minä. Yritämme olla katsomatta liikaa uutisia, suljemme silmät ja korvat hallituksen liirumlaarumeilta. Mutta emme unohda missä mennään. Vaikka mieli välillä tekee. 

  Kun liikaa alkaa ahistaa, on paras lähteä taivastelemaan pihalle. Katsella vaikka, kuin Saksan kirveli kukkii...

  ...tai kuinka yksi noin kahdestakymmenestä unikonnupusta alkaa valmistella aukeamistaan.

  Ei se sotien kauheutta, ei politiikkojen omahyväistä jorinaa, ei sotahullujen uhoa Suomessakin muuksi muuta. Saa kuitenkin mielen virkeämmäksi.  

VALOA IKKUNOISTA

  Tänään pesin ikkunat. Tuli "kylet kippeeks". Vaikka joka päivä tulee jotakin, ja yleensä paljon rasittavampaa, tehtyä, niin aina, kun on kyseessä uusi liike, alkaa kylkiin sattua. Sellaista sattuu. Tällä iällä. Sellaista, että sattuu. 

  No, nyt näkee ulos. Eivät ne ikkunat tosin perin likaisia olleet. Vuotuinen pesu kuitenkin on kerran vuodessa tehtävä. Eihän se muuten olisi vuotuinen. 

  Puitakin ehdin hieman pilkkoa ennen lounasta. Lounaaksi oli tänään pyttipannua. Se koostui eilen yli jääneistä perunoista ja kananrintapaloista, ruohosipulista ja paistetuista munista. Siinä aterioidessamme Hilppa mainitsi, että hän tekee huomenna makkarakeittoa. Minä siihen, vastavetona, ilmoitin tyhjentäväni huussin. Meillä toimii demokratia. Kumpikin kantaa kortensa kekoon omilla vahvuuksillaan; Hilppa kokkaamisella, minä paskahommilla. 

  Demokratiaa tarvitaan laajemminkin. Noin yleisesti ja ympäri maapallon. Sitä, ja sen puolustajia tarvitaan, sillä demokratiaa ollaan rapauttamassa, ihmisarvoa väheksytään, tai sitä ei tunnusteta laisinkaan, vähemmistön oikeudet kyseenalaistetaan, tai ne suorastaan poljetaan syvimpään rimpeen. Johtajat lähipiireineen ajavat mistään välittämättä omia ja kaltaistensa etuja antaen väheksymiensä ihmismassojen vaikka kuolla nälkään. Tai kuolla ulkomaisiin vankiloihin, minne heitä laittomasti kuskataan. Vahvemman oikeus tuntuu olevan oikeus tehdä mitä haluaa, unohtaa ihmisyys ja inhimillisyys, saattaa maailma takaisin keskiajalle. Euroopassa, Amerikassa, joka puolella on menossa demokratian alasajo, diktaattorien esiinmarssi. Se tapahtuu hiljalleen, mutta saattaa äkkiarvaamatta olla totta. Missä tahansa. Paitsi Suomen Etelä-Savossa, Anttolassa, Avokkaansaaressa, Saarelan tilalla. No, mahdollisesti myös joillain muillakin alueilla. Hyvä juttu. 

  Täällä Saarelassa jatkuvat omanlaisensa hirmutyöt siitä, mihin tarina edellisessä blogissani päättyi. Se uuttera amppari yrittää yhä valloittaa huussin. Kaksi kertaa olen ed. tarinan julkaisun jälkeen hävittänyt pesän alun. Äsken näkyi ampiainen taas aloittelevan rakennustöitä. Ei taida auttaa, vaikka Trump välittäjäksi tulisi. Ei onneksi tule. Ei tällä pläntillä ole tärkeitten metallien esiintymiä. Eikä ole presidentti Stubb hänkään jaellut viisaita neuvojaan.

  Pakotteita olen tuuminut. Vaikea kuitenkin keksiä. Ampiaisten yhteiskuntarakenne on minulle vieras. Ainoa pakote, minkä olen nähnyt mahdolliseksi, on tuhota rakennusprojektit. En kuitenkaan ole ajatellut huussista Luonterin Rivieraa tehdä, vaikka lopulta luultavasti onnistun ampiaisen ja sen mahdolliset lajitoverit karkottamaan. 

  Huomisen aikataulu on selvillä. Keskiviikon myös. Torstaina samaten; Mikkeliin menijöitä ollaan. 

  Jussiin ei ole kuin alle kaksi viikkoa. Missä helteet? Ollaan oltu saaressa puolitoista kuukautta, eikä yhtään hellepäivää. Viime vuosina on toukokuussa niitä ollut useita. Saatikka kesäkuun alkupuolella. En minä helteitä niinkään kaipaa. Kuitenkin saisi kahdenkympin, vähän päälle, päiviä olla enemmän. Kun yöt ovat alle kymmenen, päivät nippa nappa viisitoista, on pakko huushollia lämmittää. En kuitenkaan valita. Pikkasen marmatan, mutta sitä ei lasketa. 

  Loppuun laitan pari vanhaa kuvaa. Meikäpoika ongella jotakin 1956. Aika matalalla näyttää vesi olevan silloinkin. 

Ritva ja minä 1954, oletan. Otsatukka oli pop.