AAMULENKKIEN ANTIA

  Vuosi valuu kohti loppuaan. Aamuisin olen dallannut normaalilenkkejä. Välillä liukkailla, välillä hiekoitetuilla,  nyt lähes sulilla reiteillä. 

  Ystäväni Ruikku on soitellut tiheään, usein juuri aamulenkkien aikaan. Sehän passaa; silloin on hyvä korvanappien kautta Riston juttuja kuunnella. Vaikka ei hänellä monesti kovin tärkeää asiaa ole. 

  Viime aikoina on kuitenkin yksi asia noussut päällimmäiseksi. Joskus vuosia sitten tein kuvan, missä olin siirtänyt Neil Youngin samaan samalle lavalle The Picturesin kanssa. Nyt Ruikku oli saanut päähänsä, että Jimi Hendrix olisi mukava saada myös messiin. Lopulta tänä aamuna päätin sellaisen väsätä. Koska minulla ei ole mitään maksullisia kuvankäsittelyohjelmia, niin tekeminen on vähän näpertelyä ja kokeilua. Sain kuitenkin jonkinlaisen aikaan.

  Lähetin sen Ruikulle. Tämä oli mielissään. Kotvan kuluttua hän soitti uudelleen, sanoi, että vielä jos saisi sellaisen, missä on naislaulaja mukana. Vaikka Marilyn Monroe, Edith Piaf tai Katri-Helena. Minä siihen, että eikös Janis Joplin sopisi paremmin ajan henkeen? Lupasin sellaisen vielä väsätä. 

Siinähän se Janis on liittynyt bändiin. Taitaa olla illatsut Kalevenkankaan oppikoululla?

  Risto innostui kuvista niin, että olisi halunnut minun värittävän meidän soittajien vaatteet tietyn värisiksi. Minä jouduin kieltäytymään, sillä se ei onnistu käytettävissä olevilla keinoilla. Ei ainakaan ilman asiaan perehtymistä. 

  Ruikku saa siis tyytyä näihin vedoksiin. Kovasti on hänellä taas uusia ideoita pukannut. Vaikka mitä on odotettavissa uistinrintamalla, jos hän saa asiat loppuun vietyä. Hienoja tekeleitä mieheltä syntyy. Kunhan vain saisi niitä markkinoitua, sillä muottien teettäminen ja valattaminen ei ole ihan ilmaista. 

  Viime kesänä kävi sellainen toimija kuin ITE-taide Ruikkua haastattelemassa. Wikipedian mukaaan:

 

  ITE-taide (lyhenne ITE, itse tehty elämä) on Suomessa tehtyä kouluttamattomien taiteilijoiden arjen ympäristöissä syntyvää taidetta. Outsider-taide on laajempi, kansainvälinen käsite, jolla tarkoitetaan taidemaailman käytäntöjen ulkopuolisuutta. Näitä käytäntöjä ovat esimerkiksi taidekoulutus, galleriamaailma ja apurahajärjestelmä. ITE-taiteilijat ovat itseoppineita. Heillä ei ole koulutusta taiteen tekemiseen eivätkä he myöskään pidä ammattitaiteilijoita esikuvinaan tai tarvitse ohjausta ja harrastuspiirin tukea taiteen tekemisessä. ITE-taide on nykykansantaidetta, joka eroaa kansantaiteesta sanoutumalla irti perinteisen kansantaiteen kollektiivisesta luonteesta ja perinnesidonnaisuudesta. ITE-taide korvaa ne yksilöllisellä taiteilijuudella ja omaperäisellä luovuudella. Perinteisen kansantaiteen edustaessa esteettisesti korkeatasoista käsityötä ITE-taide on kätevyyteen ja kekseliäisyyteen perustuvaa kansanomaista kuvataidetta. Nimitys ITE tulee Veli Granön suomalaisen outsider-taiteen kartoitushankkeelleen vuonna 1999 antamasta nimestä itse tehty elämä. Lyhennelmän ITE keksi MSL:n kulttuurituottaja Raija Kallionen.

  ITE-taiteen silvuilta löytyy esittely n. 130:n taitelijan töistä. 

  Joku aika sitten Ruikku kertoi, että nyt juttu on julkaistu ITE-taiteen sivuilla. MInä katsomaan. Joitain asiavirheitä haastattelussa on, mutta näkyvyyttä Ristolle tuli. Tässä linkki Riston juttuun. Jaan sen itse päähenkilön antamalla suostumuksella:

https://msl.fi/itetaide/artist/risto-raiha/

  Tässä tärkeimmät. Ennen uutta vuotta. Ai niin. Loppuun se ensimmäinen kuva.

KATKEILUA

  Joulu alkaa olla ohi, uuden vuoden odotus käynnistyy. Joillakin. Toisille ihan sama. Ihan sama, mitä edessä, mitä takana. Tai takana katkeilevia muistikuvia. Katkeilevia kuin kaapelit Suomenlahdella. Joillakin takana joulu kadulla tai metroasemalla, vatsa ja mieli tyhjänä. Parempiosaiset kiroavat täyttyviä roska- ja kierrätysastioita, sättivät jäteyrittäjää, unohtavat, miksi astiat täyttyvät, kaasuttaessaan jo alkaneisiin alennusmyynteihin. Tai eräät eivät kaasuttele, he sähköttelevät. Erilailla sähköttelevät kuin Peppe-pappa muinoin 3ErVK:ssa Kouvolassa. Tyyli mikä tahansa, tapa itse valittu tai muitten luoma, joulu pian takana on. 

  Meillä joulu sujui perinteiseen tapaan. Olemme onnekkaita, vatsa ei kurninut, kylmä ei hytisyttänyt, kuusen alle riitti paketteja, muisti ei kellään katkeillut. Eli keskivertoisesti joulu sujui. Jätehuoltoa ei olla haukuttu, ei alennusmyynteihin suhattu. 

  Harmaata, sumuista, vettä tihkuvaa. Sellaista on joulunajan sää ollut. Ulkona on sentään välillä käyty. 

  Suuria lumivuoria on lapsosten iloksi kasattu monille kulmille.

  Iltaisin ollaan pelailtu. Yläkaapista löytyy muutamia vanhoja pelejä, Hotelli on ollut pop. 

  Minusta ei kiinteistösijoittajaksi ole. Tai sitten keskittyminen oli huonoa. Konkurssi ja jo osin odotettu tappio oli kohtalona. Sänky näet alkaa kymmenen jälkeen kutsua. 

  Kuten kerroin, niin muistikatkot kiersivät kaukaa. Ihan kuivin suin en sentään ollut. Aattoillallisella juotiin Anna kanssa lasilliset punaviiniä. Hilpalla on lääkitys päällä, joten hän ei voinut, Jonikaan ei ottanut, sillä ei ole punkun ystävä. Ei me kovin vakavasti otettavia alkoholin lotraajia olla. Tuo punkkupullo oli viime kesänä Moisalan Voken ja Urkin meille saareen tuoma. Siitäkin on vielä puolet jäljellä. Pitää vissiin illalla lasillinen ottaa, ettei väljähdy. Ps. Kiitos Urkki valinnasta. Sinulla on punaviinituntemus hallussa!

  Perhe Tiilikainen lähti päivällä. Ensi Tompan perheen kanssa Vierumäelle luistelemaan, sitten Emmille ja Tompalle syömään. Illalla he ajelevat Espooseen. Jonilla on huomenna duunia, Iiriksellä treenit. Annalla on vapaata yli uuden vuoden. 

  Hollolassa odotellaan, että Hilpan kohta kolme viikkoa kestänyt karmea yskä lopulta antaa periksi. Taas maanantaina hän sai uusia lääkkeitä. Yöt ovat nyt kyllä hieman helpompia, mutta onko niistä apua itse ongelmaan? Toivottavasti. Ja pian.  Odottavin mielin hyvää loppuvuotta, antoisaa tulevaa toivotetaan. 

KIRJOITTAMISEN JAKSOTUS

  Välillä ei kirjoittaminen luonnistu. Ei edes muistu mieleen. On ollut kaikenlaista ajateltavaa. Tänään havahduin. On kahdeksan päivää edellisestä blogista. Aika pitkä tauko. Ei niin, että siitä mitään haittaa olisi. Näitä tulee ja menee, joskus jää itämään, joskus unohtuu, kun on muuta mielen päällä.  

  Lyhyt päivitys nyt kuitenkin tulee. Lunta on sadellut. Enemmän kuin viime vuosina keskimäärin koko talvena. Siltä ainakin tuntuu. Paikat, joihin voi lumen asuntojen edustalta ja autokatoksien välistä kolata, ovat jo täynnä. Korkean kasan päälle pitää lumet tuupata. Tai sitten viedä talon päätyy. Sinne mahtuu, mutta matkaa tulee enemmän. 

  Monta kahden tunnin, ylikin, rupeamaa olen jo tehnyt. Tänä aamuna pääsin hieman vähemmällä, siinä puolitoista tuntia meni. Oli ikävää hommaa, koska nuoskaksi muuttuva lumi tarttui kolaan, ja sitä joutui joka lastin jälkeen kolistelemaan puhtaaksi. Eihän se tosin oudolta kuulosta, kolan kolistelu. 

  Hilpalla on ollut sitkeä yskä jo kohta kaksi viikkoa. Nukkuminen on jäänyt niukaksi, sillä eniten yskittää pitkällään. Aivan erilainen tauti kuin ovat influenssat sun muut virukset aiemmin olleet. Alkoi yskällä, jatkuu yskällä. Ei nuhaa, ei kurkkukipua, pelkkää yskää. Apuakin on Hilppa hakenut, sitä myös saanut.  Nyt odotellaan, että lääkitys puree. On nimittäin raskasta yskiä rouskuttaa ympäri vuorokauden. 

  Sitkeässä on se tauti. Vaikka tuntuu influenssaan, kuten koronaankin, kuuluvan tänä talvena pitkään kestävä yskä. 

  Ollaan, taudista huolimatta, jouluun valmistauduttu. Ostokset on pitkälti tehty. Siivotiin eilen. Joulukuusi ja vähän muuta rekvisiittaa otettiin esiin tänään. Perhe Tiilikainen tulee sunnuntaina tai maanantaina meille. Kuusi odottaa.

  Käytiin me viime sunnuntaina Espoossa. Tai lähinnä Kauniaisissa KaTa:n Joulunäytöksessä. Mukava esitys taas oli. Iiris oli mukana parissa ryhmässä, sekä esitti oman ohjelmansa. Aika monta luistelijaa eri tasoilta luisteli ohjelmansa. Yleensä vain yksi tai kaksi on näytökseen sisällytetty. Luulen, että tänä vuonna on valmentajilla ollut niin kiire tiiviinä jatkuneen kisakauden parissa, että aikaa laajan näytöksen ohjelmien laatimiseen ja harjoittelemiseen ei ole ollut. Onnistunut kokonaisuus joka tapauksessa nähtiin. 

  Kuvakaappauksessa Iiris aloittelee ohjelmaansa, joka sujui myös mallikkaasti. 

   Me ollaan oltu puolitoista kuukautta Hollolassa. Joulu on muutaman päivän kuluttua. Mihin se aika on taas hävinnyt. No lumitöihin. Vähintään puolet. Ai eikö? No ainakin pari viikkoa. Jaaha, meneekö  viikko läpi? Ihme epeleitä. Vuorokausi nyt kuitenkin. Hyvä on, senkin Tuomaat, työpäivä joka tapauksessa. 

  Seuraava päivitys tulee, kun on tullakseen. Tänä vuonna varmasti, mutta tuskin ennen joulua. Siispä Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille, jota vaivautuvat tämän lukemaan. 

KUVIA SAIMAALTA VUOSIEN VARRELTA

  Kun ei paljon tapahdu, täytyy palata menneeseen. Teen Kuvakirjan Saimaalla vuosien varrella napsituista kuvista. Niitä on eri vuosilta. Kirja alkaa siitä, kun kautemme Anttolassa alkaa, eli n. vapusta. Loka- marraskuun taitteessa kausi loppuu. Muutamia otoksia kevättalvelta vielä olen lisännyt. 

  Murtajaa yleensä tarvitaan, kun kiirehdimme heti jäittenlähdön etenemisen salliessa kohti Avokkaansaarta. Alumiinivene on tässä toimessa guttaperkkaista parempi. Kuvassa Kiukuanselkään on reittiä syntyy.

  Potinlahti on aina tulessamme jäässä. On pohjoiseen avautuvana kylmä paikka. Muutaman vuonna on ollut vaikeuksia Heikin lautalle asti päästä. Kerran piti Hilppa noukkia lahden länsilaidalla olevalta kalliolta.

  Toukokuun alussa saattaa takatalvi iskeä. Onneksi yleensä se antaa periksi päivässä parissa.

  Enempi marraskuulta näyttää tämäkin toukokuu. Paitsi arska paistelee iloisemmin kuin marraskuussa.

  Tuollainen riite olisi kovaa usmuuttavalle puuveneelle myrkkyä. Kokemusta on. Vuonna jotain 1968, syksyllä myöhään, Lexan kanssa Pettis-Paavon veneellä Kaivannonojan kautta Västäräkkiin ajeltiin. Oli rasvatyyni, eikä huomattu, että pinta oli jäässä. Tiusasen Hanski oli saunan kattoa tekemässä. Äkkäsin, että hän huitoi hillittömästi. En ehtinyt Lexalle mitään sanoa, kun karahti, sitten rutisi. Aika tavalla kuori pintaa jääpeite keulakaaresta. Hissuksiin palautettiin vene moottorikoppiin kylän rannassa. En muista, huomasiko Paavo koskaan, mitä oli tapahtunut? Jos huomasi, niin varmaan olisi Pennilään asti kuulunut.

  Keväällä on Saimaa sinisimmillään. Kuva on otettu Halkoluodoilta, isoimman saaren korkeimmalta kohdalta, eli edessä Luonteria Juvalle päin. Mäelle hiivin takavuosina kuvaamaan kalasääskeä.

  Kuvia uljaasta linnusta sainkin napattua. Varmaan parikymmentä vuotta on tuo ihmisen tekemä pesä ollut asuttuna. Aika monta vuotta se oli ilman asukkaita. Hienoa, että lopulta löytyi käyttäjä. 

  2000-luvulla kiertelin usein aamusouduksi saaren. Auringonnousut tulivat tutuksi. 

  Nousee se aurinko, vaikkei sitä näy. Sen tapaista Eputkin lauloivat. 

  Usein arska päätti, että ei jätä mitään uskomuksen varaan. Pilkahdus on varmistus. 

  Alkukesälllä, kun verkotus on kiellettyä, Hanelin avulla kalanmakuun pääsee. Nuottamuikkuja tulee. Haneli ei enää juuri tosin omaa nuottaa vedä, mutta uudet pyytäjät vetävät. Samoin paunetilla kalastavat. Haneli on usein jeesaamassa, joten häneltä tulee tarvittaessa ilmoitus. Olen useana vuonna käynyt muikkuja hakemassa, enkä ole onnistunut, yrityksistä huolimatta, ikinä maksamaan latiakaan kaloista. Ovat kuittautuneet ilmeisesti Hanelin ansiosta. Kuvassa Hanelin nuotta Hiekkalahden apajalla jotain 15 vuotta sitten. 

  Kuhaakin olen päässyt ainakin kerran kesässä Hanelin kanssa uistelemaan. Lietvedellä se tapahtuu. Rokansaaren tienoilla. Jos keli sallii. Aallokon ollessa turhan korkea, on Hurrissalon puolella tyynempää. 

  Luontokappaleita on veneestä tullut kuvailtua, toki maaltakin. Joutsenet ovat jo kauan olleet vakiokalustoa, Ennen niitä ei ei juuri nähnyt kuin muuttoaikoina.  Kuvan yksinäinen aamulennolla Avokkaansaaren pohjoispuolella.

  Tämä pariskunta Avokkaansalmen vastarannalla.

  Hirvi ui keskellä selkää kohti Aittalahtea. Varovasti kävin kaukaa kuvaamassa. Se oli aikaa, kun järkkäri kulki yleensä matkassa. 

  Tämä kauris siirtyi toissakesänä Avokkaansaaresta Piekälän puolelle. Kännykällä kuvasin.

  Sumuisia ja hämyisä päiviä alkaa loppukesästä, alkusyksystä, olla yhä enemmän. 

  Kyllä niissäkin viehätyksensä on. Kunhan ei lähde hernerokkasumussa veneellä seikkailemaan. 

  Halkoluodot syysaamuna, kun kalasääsket ovat muuttaneet jo pois. 

  Alkusyksyn ilta tummenee, veden pinta ei värähdä. Taitaa kohta alkaa Emmerdale?

  Ei ole kyseessä maailmanloppu.  Lokakuinen iltarusko värjää läntisen taivaan. 

  Saimaa sininen on hieman sumuinen. Ei tungosta. Vaikkei sitä tuolla koskaan ole.

  Hanhet muuttavat. Yleensä isompina lauttoina ja korkeammalla painelevat. Tämä pieni joukko kävi haistelemassa Avokkaansalmen ilmaa. 

  Syksy näyttää värejään. Joskus heleämmin, joskus hieman vaisummin.

  Vaikka syksy koetaan tuuliseksi vuodenajaksi, niin yllättävän paljon kuvia olen ottanut tyynessä säässä. Se onkin mukavampaa. Ainakin veneestä kuvaaminen. Pitänee tulevaisuudessa keskittyä myös tyrskyihin.

  Maaliskuussa vie matka saareen. Vähintään yksi viikon reissu siellä vietetään. Päivillä alkaa jo silloin olla mittaa. 

  Jokunen vuosi sitten oli mosaiikkijäitä. Merkki myöhään tulleesta ja tuulien ainakin kertaalleen rikkomasta jääkannesta. 

  Nämä kuvat olivat viimekesänä Kihujen aikaan Koivulassa näyttelyssä. Toisten ottamien lukuisten kuvien joukossa. Saimaa oli näyttelyn aiheena. Kyllä Saimaasta muutaman näyttelyn aiheeksi on. 

KULKUEITA JA KÄTTELYÄ

  Eilen haettiin tytöt Espoosta. Aika ruuhkaista oli liikenne Kehäkolmosella. Lumisade osaltaan nopeutta alaspäin sääteli. Loskaa lenteli. Auto varoitteli, että ajoavustimien kamerat pitää putsata, koska ne eivät toimi. En putsannut. Kesken matkaa. Nykyautot ovat kovia valittamaan. 

  Ennakointi osui nappiin. Varasin aikaa lisää, kun näin ennusteesta, että etelässä lunta satelee. Ensimmäinen osoite oli uusi, sillä Lähderannan päiväkoti on remontissa. Täsmälleen suunnitellusti, 16:30, oltiin Viherkallion päiväkodissa Liisaa hakemassa. 

  Sieltä jatkui matka Kauniaisten jäähallille. Pientä odotusta parkkipaikalla, hyvin aikaa toteuttaa auton toive. Vähän viiden jälkeen tuli Iiris harkoista, päästiin starttaamaan kohti Hollolaa. Yllättävästi oli liikenne sujuvampaa kuin tuntia aikaisemmin. Autoja toki piisasi. Moottoritiellä oli ajokaistojen väliin muodostunut matala lumivalli, joten kaistanvaihto ei ollut mukavaa. Ei paljon ohiteltu, ajeltiin yheksääkymppiä. 

  Nukuttiin yö hyvin. Samassa huoneessa koko konkkaronkka. Minkä minä muka kuorsasin. En usko. En ainakaan kuullu. 

  Äsken käytiin lasten kanssa ulkoilemassa. Pulkkamäessä, etc. Lunta sen verran on maassa, että pulkka liukuu. 

  Kohta tulevat Anna ja Joni. Perhe Tiilikainen lähtee sitten Lahteen. Tulevat taas illalla meille. Sunnuntaihin asti maisemissa ovat. Välillä täällä, välillä Lahdessa. 

  Tänään on taas se päivä, kun kulkueissa soihdut palaa, kun linnassa kätellään. Minä en kumpaankaan joukkoon kuulu. Käteltäväksi ei ole kutsua kuulunut, ei kulkueisiinkaan. Hyvä ettei ole kuulunut, en kumpaankaan kuulu. 

  Äsken ulkona tuli linnanjuhla puheeksi. Iiris kysyi, miksei Peppe-pappa ei ole siellä. Lisäsi, ette ei Peppe ole tarpeeksi kuuluisa. Minä siihen, että en niin. En ole kuuluisa muuta kuin siitä, että minua ei koskaan kutsuta linnanjuhliin. 

  Juhlikoon jokainen tavallaan, olkoon juhlimatta tavallaan. Vaikka ei kaikilla mitään tapoja ole. Mutta ei siihen saa puuttua. Kuulemma. Vaikka on tosiasia, että on vain kaksi tapaa viettää itsenäisyyspäivää: oikea ja väärä. Jos Sleepy Sleepers-mukailu sallitaan. Jos ei, niin mitä sitten? Tuli jo mukailtua. 

DIKOTOMIA

  Ennen koulussa urheilutunnilla, tai kylän urheilukentällä, jaetiin joukkueet futis- tai pesäpallopeliin siten, että valittiin ensin kapteenit. Sitten arvottiin, kumpi näistä saa aloittaa. Voittanut valitsi yhden, hävinnyt sai valita kaksi. Sen jälkeen valittiin vuoronperään, kunnes joukkueet olivat valmiit. Aika oikeudenmukainen käytäntö. 

  Nykyisessä kahtiajakautuneessa maailmassa tuntuu siltä, että hallitus valitsee ensin mitä haluaa, luu jää, korttipelitermin vastaisesti, vastapuolen käteen. 

  Kahtiajakautuminen on Suomessakin jo pitkällä. On äänekäs joukko, jota ei saa edes arvostella ja maltillisempi kansanosa, joka yrittää saada ääntään kuuluviin valheiden, opportunismin, ylimielisyyden ja itseään toistavan argumentoinnin keskeltä. 

  Ravitsemus- ja ruokasuosituksista, jalkaväkimiinoista, Linnajuhlien kutsusta kieltäytymisestä, Kiljusen videosta, kaikesta mahdollisesta käydään somessa repivää keskustelua. Puolesta ja vastaan. Puolensa on suuri osa kansasta valinnut. Osa keikkuu välissä ilman mielipidettä, eli vähän samantyyppisesti kuin Kaipaisen Vilikki-vainaa suhtautui vedonlyöntiin; hän oli aina valmis, ja ihan sama, kummin päin. 

  Jonkun totuus on jollekulle valhe. Yksi ristiin kätensä, uskoo Raamattuun, toinen nostaa kätensä yläviistoon, uskoo Mein kampfiin, kolmas pitää kädet taskussa, ei usko mihinkään, neljäs osoittaa eteenpäin, uskoo tieteeseen, uskoo ihmisyyteen. Näin ajatellen kahtiajakautuminen on jakautumista neljään. Asiaa mutkistaa kuitenkin se, että ensimmäisissä ja toisissa näyttää olevan niitä, jotka kuuluvat sopuisasti samaan joukkoon, laveasti ottaen kolmannet ja neljännet myös omaansa. 

  Aaltola ja Toveri ja ketä niitä on, ovat puuhamiehinä kansalaisaloitteelle Ottawan sopimuksesta irtautumiselle, eli jalkaväkivaltamiinojen käytön sallimiselle. Jos joku on eri mieltä, on hän putinisti. Kun Finlandia-voittaja Magdalena Hai kieltäytyi kutsusta Linnan juhliin, lopullisena syynä Ville Rydmanin saama luottamus, niin hän on putinisti. Kun Teemu Keskisarja kieltäytyy kutsusta Linnan juhliin, koska hän aikoo osallistua 612 -kulkueeseen, niin huudetaanko, että hän on putinisti? Epäilen. On tahoja, joille sellainen, mikä muille on kiellettyä, on sallittua. Ylevistä syistä. No, en jaksa viestiketjua ryhtyä perkaamaan. En sitä tee koskaan. Sen, mitä tiedän somen älämölöstä, saan selville muulla tavoin.

  Joopa joo. Jos kahtiajakautumista vahvistavan keskustelun sijaan käytäisiin asiallista keskustelua ilmastonmuutoksesta, ympäristön tilasta meret täyttävä muovi mukaan lukien, sotien lopettamisesta ja uusien ehkäisemisestä, sen sijaan että "rautaa heti rajalle"-tyypit uhoavat äänekkäästi, jos ministerin joskus vastaisivat kysymyksiin, muutenkin kuin "kuten olen sanonut", niin ehkä kahtiajakautuminen hieman vähenisi. Vaikka kukapa minä olen sanomaan. Olenhan puoleni valinnut. Jopa niin, että ajattelematta sitä, että Suomi olisi ensimmäinen EU-maa, joka irtautuisi Ottawan sopimuksesta, vihaan niin paljon sotaa, niin paljon aseita, että miinojen sallimista en kannata. Sitä paitsi varustautuminen johtaa vastapuolen varustautumiseen. Jokainen itseään vastaan koettu teko poikii vastareaktion. Se voi salakavalasti johtaa tilanteeseen, missä ollaan hiuskarvan päässä sodasta, pian täysi rähinä päällä. 

KELI MENI LOSKAKSI

  Viikonlopun talvikeli vesisateeksi ja plussaksi muuttui. Kolmena päivänä päästiin liukulumikengillä maastoon. Seuraava kerta on hamassa tulevaisuudessa.  

  Ei ole enää Messilän golfkentän maisemissa tämän näköistä.

  Nyt on lumi lähes sulanut. Huonosti aurattu kotikatu on vielä osittain jäinen. En taida tänään kitkarenkailla lähteä liikkeelle. Meno ylämäkeen ja jäinen tie käännyttäessä melko vilkkaasti liikennöidylle Ala-Okeroistentielle on hankalaa. Ainakin kitkoilla. 

  Yli 20 vuotta olen kitkarenkaita käyttänyt. Muutamia hankalia hetkiä on ollut, ei tosin mitään vakavaa ole sattunut. Pari kertaa on auto kevättalvella liukunut tienposkeen iljanteisella Piekälänsaarentiellä. Niistä on selvitty soittamalla Heguli apuun. Viime vuonna, kerran kun lähdettiin aamulla aikaisin kotoa kauppaan, oli tie jäinen ja märkä. Koska matkalla on 90-asteen mutka, johon ei kovaa vauhtia voi ajaa, niin auto ei nousut mäkeä, vaan jäi sutimaan. Kun hellitin kaasun, painoin jarrua, lähti pirssi liukumaan alas. Heitin pyörät linkkuun, jarrut pohjaan laitoin. Auto kääntyi nätisti 180 astetta. Varovasti ajoin takaisin. Päätettiin, että ennen hiekoitusta ei mihinkään ole kiire. 

  Viime talvi oli muutenkin hankala kitkarenkaita käyttävälle. Ehkä hankalin ikinä. Vai liekö ikä ajotaitoa verottanut? 

  Uudessa lumessa kitkat toimivat kyllä mainiosti, mutta iljanne on myrkkyä. Kun nyt alla olevat kiekot tulevat tiensä päähän, pitää varmaan pohtia, olisiko taas nastojen vuoro? Tuohon ajatukseen liittyy pari kysymystä. Tai yksi kysymys, yksi uumoilu. Kysymys kuuluu: olenko puolentoista vuoden kuluttua sellaisessa kunnossa, että lääkärintodistus ajokortin uusintaa pätkähtää? Arvelu on sellainen, että jos nastarenkaat hankin, niin tulevat talvet ovat luultavasti lähes lumettomia, tiet kaiken aikaa sulia ja kuivia.

  Kitkarenkailla on hyviä puolia runsaasti. Voi aikaisin syksyllä laitta alle, myöhään keväällä ottaa pois. ei tarvitse kuunnella nastojen rapinaa talvellakin usein lumettomia tietä ajellessa. eikä syö nasta päällysteen pintaa. Jos kotoa liikenteeseen pääsy ei olisi välillä näin hankalaa, en varmaan nastoja edes harkitsisi. No, antaa ajan kulua. Päätöstä ei ole tarvis ihan kohta tehdä. 

  Puhuin, eikäku kirjoitin, äsken ajokortin uusimisesta. Siitä mieleeni tuli seuraavaa. Kun aamulla lompakosta jotakin etsin, niin äkkäsin eläkeläiskorttini. Muistelin, kuinka monta kertaa olen sitä näyttänyt reilun kymmenen vuoden aikana? Kyllä taitaa yhden käden sormiin kerrat mahtua. Joskus elokuvalippua ostaessa, ehkä museoon mennessä? Monta kertaa olen kysynyt, pitääkö kortti näyttää. Ei ole yleensä tarvinnut. Onko se hyvä vai huono juttu? Siinä mielessä hyvä, ettei tarvitse Alkon kassalla henkkareita kaivaa. Muissa tapauksissa ehkä huonompi. 

  Iiris meni sunnuntai-iltana Vierumäelle. Siellä valtakunnallinen kahden päivän leiri. Lauantaina oli B-Silmujen 1. valintakilpailu kevään finaaliin. Se on pääkaupunkiseudun seuojen luistelijoille tarkoitetttu kisa. Iiiris oli 35:n luistelijan joukossa seitsemäs. Hyvä sijoitus, millä hän varmisti jo paikkansa finaalissa. Anna kertoi, että ei ihan nappiin ollut kuitenkaan mennyt; yksi kaksoishyppy jäi tekemättä, ja yhden hypyn Iiris kaatui. No, seuraavissa mittelöissä tarkemmin, niin hyvä tulee. 

 

   Tänään taitaa tulla lukupäivä, sillä sadetta on ilmassa. Huomnennakin näyttää pisroita ennusteessa olevan. Viikkoon ei miinukselle mene keli. Kitkattomasti kitkoilla kohta mäki ylös porhalletaan.

   Loppukuvan paikalla lopputeksti: Jostain luin päivänä muutamana jutun samassa veneessä olemisesta. Siinä todettiin, että ei olla samassa veneessä. ollaan samassa myrskyssä. Sopii hyvin Orpon hallitukselle ja sen toiminnasta hyötyneille. Vaikkapa näin: Ei olla samassa veneessä. Ollaan samassa myrskyssä, mutta vain teillä on vene.