lauantai 30. marraskuuta 2024

DIKOTOMIA

  Ennen koulussa urheilutunnilla, tai kylän urheilukentällä, jaetiin joukkueet futis- tai pesäpallopeliin siten, että valittiin ensin kapteenit. Sitten arvottiin, kumpi näistä saa aloittaa. Voittanut valitsi yhden, hävinnyt sai valita kaksi. Sen jälkeen valittiin vuoronperään, kunnes joukkueet olivat valmiit. Aika oikeudenmukainen käytäntö. 

  Nykyisessä kahtiajakautuneessa maailmassa tuntuu siltä, että hallitus valitsee ensin mitä haluaa, luu jää, korttipelitermin vastaisesti, vastapuolen käteen. 

  Kahtiajakautuminen on Suomessakin jo pitkällä. On äänekäs joukko, jota ei saa edes arvostella ja maltillisempi kansanosa, joka yrittää saada ääntään kuuluviin valheiden, opportunismin, ylimielisyyden ja itseään toistavan argumentoinnin keskeltä. 

  Ravitsemus- ja ruokasuosituksista, jalkaväkimiinoista, Linnajuhlien kutsusta kieltäytymisestä, Kiljusen videosta, kaikesta mahdollisesta käydään somessa repivää keskustelua. Puolesta ja vastaan. Puolensa on suuri osa kansasta valinnut. Osa keikkuu välissä ilman mielipidettä, eli vähän samantyyppisesti kuin Kaipaisen Vilikki-vainaa suhtautui vedonlyöntiin; hän oli aina valmis, ja ihan sama, kummin päin. 

  Jonkun totuus on jollekulle valhe. Yksi ristiin kätensä, uskoo Raamattuun, toinen nostaa kätensä yläviistoon, uskoo Mein kampfiin, kolmas pitää kädet taskussa, ei usko mihinkään, neljäs osoittaa eteenpäin, uskoo tieteeseen, uskoo ihmisyyteen. Näin ajatellen kahtiajakautuminen on jakautumista neljään. Asiaa mutkistaa kuitenkin se, että ensimmäisissä ja toisissa näyttää olevan niitä, jotka kuuluvat sopuisasti samaan joukkoon, laveasti ottaen kolmannet ja neljännet myös omaansa. 

  Aaltola ja Toveri ja ketä niitä on, ovat puuhamiehinä kansalaisaloitteelle Ottawan sopimuksesta irtautumiselle, eli jalkaväkivaltamiinojen käytön sallimiselle. Jos joku on eri mieltä, on hän putinisti. Kun Finlandia-voittaja Magdalena Hai kieltäytyi kutsusta Linnan juhliin, lopullisena syynä Ville Rydmanin saama luottamus, niin hän on putinisti. Kun Teemu Keskisarja kieltäytyy kutsusta Linnan juhliin, koska hän aikoo osallistua 612 -kulkueeseen, niin huudetaanko, että hän on putinisti? Epäilen. On tahoja, joille sellainen, mikä muille on kiellettyä, on sallittua. Ylevistä syistä. No, en jaksa viestiketjua ryhtyä perkaamaan. En sitä tee koskaan. Sen, mitä tiedän somen älämölöstä, saan selville muulla tavoin.

  Joopa joo. Jos kahtiajakautumista vahvistavan keskustelun sijaan käytäisiin asiallista keskustelua ilmastonmuutoksesta, ympäristön tilasta meret täyttävä muovi mukaan lukien, sotien lopettamisesta ja uusien ehkäisemisestä, sen sijaan että "rautaa heti rajalle"-tyypit uhoavat äänekkäästi, jos ministerin joskus vastaisivat kysymyksiin, muutenkin kuin "kuten olen sanonut", niin ehkä kahtiajakautuminen hieman vähenisi. Vaikka kukapa minä olen sanomaan. Olenhan puoleni valinnut. Jopa niin, että ajattelematta sitä, että Suomi olisi ensimmäinen EU-maa, joka irtautuisi Ottawan sopimuksesta, vihaan niin paljon sotaa, niin paljon aseita, että miinojen sallimista en kannata. Sitä paitsi varustautuminen johtaa vastapuolen varustautumiseen. Jokainen itseään vastaan koettu teko poikii vastareaktion. Se voi salakavalasti johtaa tilanteeseen, missä ollaan hiuskarvan päässä sodasta, pian täysi rähinä päällä. 

tiistai 26. marraskuuta 2024

KELI MENI LOSKAKSI

  Viikonlopun talvikeli vesisateeksi ja plussaksi muuttui. Kolmena päivänä päästiin liukulumikengillä maastoon. Seuraava kerta on hamassa tulevaisuudessa.  

  Ei ole enää Messilän golfkentän maisemissa tämän näköistä.


  Nyt on lumi lähes sulanut. Huonosti aurattu kotikatu on vielä osittain jäinen. En taida tänään kitkarenkailla lähteä liikkeelle. Meno ylämäkeen ja jäinen tie käännyttäessä melko vilkkaasti liikennöidylle Ala-Okeroistentielle on hankalaa. Ainakin kitkoilla. 
  Yli 20 vuotta olen kitkarenkaita käyttänyt. Muutamia hankalia hetkiä on ollut, ei tosin mitään vakavaa ole sattunut. Pari kertaa on auto kevättalvella liukunut tienposkeen iljanteisella Piekälänsaarentiellä. Niistä on selvitty soittamalla Heguli apuun. Viime vuonna, kerran kun lähdettiin aamulla aikaisin kotoa kauppaan, oli tie jäinen ja märkä. Koska matkalla on 90-asteen mutka, johon ei kovaa vauhtia voi ajaa, niin auto ei nousut mäkeä, vaan jäi sutimaan. Kun hellitin kaasun, painoin jarrua, lähti pirssi liukumaan alas. Heitin pyörät linkkuun, jarrut pohjaan laitoin. Auto kääntyi nätisti 180 astetta. Varovasti ajoin takaisin. Päätettiin, että ennen hiekoitusta ei mihinkään ole kiire. 
  Viime talvi oli muutenkin hankala kitkarenkaita käyttävälle. Ehkä hankalin ikinä. Vai liekö ikä ajotaitoa verottanut? 
  Uudessa lumessa kitkat toimivat kyllä mainiosti, mutta iljanne on myrkkyä. Kun nyt alla olevat kiekot tulevat tiensä päähän, pitää varmaan pohtia, olisiko taas nastojen vuoro? Tuohon ajatukseen liittyy pari kysymystä. Tai yksi kysymys, yksi uumoilu. Kysymys kuuluu: olenko puolentoista vuoden kuluttua sellaisessa kunnossa, että lääkärintodistus ajokortin uusintaa pätkähtää? Arvelu on sellainen, että jos nastarenkaat hankin, niin tulevat talvet ovat luultavasti lähes lumettomia, tiet kaiken aikaa sulia ja kuivia.
  Kitkarenkailla on hyviä puolia runsaasti. Voi aikaisin syksyllä laitta alle, myöhään keväällä ottaa pois. ei tarvitse kuunnella nastojen rapinaa talvellakin usein lumettomia tietä ajellessa. eikä syö nasta päällysteen pintaa. Jos kotoa liikenteeseen pääsy ei olisi välillä näin hankalaa, en varmaan nastoja edes harkitsisi. No, antaa ajan kulua. Päätöstä ei ole tarvis ihan kohta tehdä. 

  Puhuin, eikäku kirjoitin, äsken ajokortin uusimisesta. Siitä mieleeni tuli seuraavaa. Kun aamulla lompakosta jotakin etsin, niin äkkäsin eläkeläiskorttini. Muistelin, kuinka monta kertaa olen sitä näyttänyt reilun kymmenen vuoden aikana? Kyllä taitaa yhden käden sormiin kerrat mahtua. Joskus elokuvalippua ostaessa, ehkä museoon mennessä? Monta kertaa olen kysynyt, pitääkö kortti näyttää. Ei ole yleensä tarvinnut. Onko se hyvä vai huono juttu? Siinä mielessä hyvä, ettei tarvitse Alkon kassalla henkkareita kaivaa. Muissa tapauksissa ehkä huonompi. 

  Iiris meni sunnuntai-iltana Vierumäelle. Siellä valtakunnallinen kahden päivän leiri. Lauantaina oli B-Silmujen 1. valintakilpailu kevään finaaliin. Se on pääkaupunkiseudun seuojen luistelijoille tarkoitetttu kisa. Iiiris oli 35:n luistelijan joukossa seitsemäs. Hyvä sijoitus, millä hän varmisti jo paikkansa finaalissa. Anna kertoi, että ei ihan nappiin ollut kuitenkaan mennyt; yksi kaksoishyppy jäi tekemättä, ja yhden hypyn Iiris kaatui. No, seuraavissa mittelöissä tarkemmin, niin hyvä tulee. 
 
   Tänään taitaa tulla lukupäivä, sillä sadetta on ilmassa. Huomnennakin näyttää pisroita ennusteessa olevan. Viikkoon ei miinukselle mene keli. Kitkattomasti kitkoilla kohta mäki ylös porhalletaan.

   Loppukuvan paikalla lopputeksti: Jostain luin päivänä muutamana jutun samassa veneessä olemisesta. Siinä todettiin, että ei olla samassa veneessä. ollaan samassa myrskyssä. Sopii hyvin Orpon hallitukselle ja sen toiminnasta hyötyneille. Vaikkapa näin: Ei olla samassa veneessä. Ollaan samassa myrskyssä, mutta vain teillä on vene. 

torstai 21. marraskuuta 2024

MYRÄKKÄÄ

  Lunta täräytti kunnolla. Tuulen kanssa tuiskutti. Vaikka ei tuuli täällä kovin hurjalta tuntunut. Jossain päin oli paljon rajumpaa, uutista päätellen. Pääsin pitkästä aikaa kolaamisen makuun; tunti illalla, vähän enemmän aamulla. Märkää lunta, pari metriä kolallisella sai puhdasta aikaan. 

  Illan hämärtyessä näytti takapihalla jo talvelta. Toisen mokoman, enemmänkin, tuli tavaraa aamuun mennessä. 


  Nyt vedeksi muuttunut sade alkaa laantua. Lähipäivinä ei ennusteen mukaan lisää lunta juuri kerry. Iltapäivällä menee pakkaselle, mutta tulossa on reilusti plussalla olevia päiviä, joten saattaa lumi kokonaan pois sulaa. Ei taideta päästä liukulumikengille marraskuussa. Viime vuonna oltiin ensimmäisen kerran liukumassa 29. marraskuuta. Eikä se lumi pois hävinnyt ennen kuin keväällä. Pitkä kausi oli. Alla kuva juuri tuolta päivältä.


  Minulle olisi sopinut, että lumi nytkin olisi tullut jäädäkseen. Ja vaikka lisääkin vielä. Polvi ei oikein tykkää tällä hetkellä kävelystä. Suksien kanssa on polvi aina ollut kaveri. Mutta eiköhän lunta vielä tule. 
  Polven suhteen pitää varmaan tehdä päätöksiä. Kolaaminen sujui joten kuten, kun nappasin tiukemman kipulääkkeen. Taidan kuitenkin joulun yli vielä kuulostella. On niin kiire, kun pitää tutkiskella talven tuloa. Tämän kekkasin sanoa, koska muisti erään utsjokilaisen äijän toteamuksen. Kuulemani tapaus on siis tosiaan muilta kuultu, joten sen todenperäisyydestä  en voi mennä takuuseen. Juttu menee näin: 
  Eräällä etelänmiehellä oli mökki utsjokivarressa. Hän oli tilannut etevänä nikkarina tunnetulta paikalliselta mökilleen nurkkakaapin. Kului aikaa. Eräänä kevään päätti tilaaja mennä kysäisemään, joko kaappi pian valmistuu. 
  "Ei oo ku rahtusen vaille, mutta nyt ei kerkee. Pitää mennä pariksi viikoksi jänkään kattomaan kevään tuloa", vastasi nikkari. Arvot kohillaan. 

  Kirjastokortti toimii taas. Varauksi olen tehnyt, niitä on alkanut tippumaan. Jørn Lier Horstia ja Ann Cleevesiä on jo työn alla, Antti Tuomaista noudettavissa, Arttu Tuomista ja Pierre Lemaitrea jonossa. Lukeminen totutusti maittaa kotona paljon paremmin kuin saaressa. Lukuvelkaa kesäkaudella kertyy. Vaikka ei kai ole tieteellistä näyttöä siitä, että ihmisen vuotuinen lukutarve on vakio. En tiijä. Olisi kuitenkin etevä väitöskirjan aihe. Melkein yhtä etevä kuin Speden sketsissä aikoinaan. Siinä väiteltiin pontevasti siitä, meneekö tippaleivässä kierteet vasemmalle. 

  Hikisen lumityö harjakaisiksi on kirjoitus sopivaa puuhaa. Nyt on kuitenkin pian lähdettävä kauppoihin. Pariin paikkaa on tarkoitus ajella. Eiköhän pikitiet ole kunnossa. Paha tietysti sanoa, kun eivät kuulu minun vastuualueeseeni. 

sunnuntai 17. marraskuuta 2024

CHAUFFÖR JA VISITOR

  Eilen toimin kuljettajana. Vein Hilpan ja Jonin veljen Tompan vaimon Emmin Helsigin jäähallille katsomaan Finlandia Trophy Helsinki -kilpailua. Puoli yhden maissa jätin heidät hallin eteenAnna ja Iiris olivat myös tulossa, julkisilla. He olivat myös perjantaina kisaa seuraamassa. 

  Hallilta suuntasin Maunulaan tapaamaan ystävääni Ristoa (tuttavien kesken Ruikku). Olin Ruikulle edellisenä päivänä soittanut, joten hän oli paikalla. Oli myös valmistautunut tulooni: oveen oli teipattu paperiarkki, missä luki: RÄIHÄMÖISEN VERSTAS. ELINIKÄINEN PORTTIKIELTO. Sisään pääsin kuitenkin. 
  
  Riston asunto oli suunnilleen samassa mallissa kuin viimeksi poikkesin. Varmaan viisi vuotta aikaa on siitäkin ehtinyt kulua. Jos mahdollista, niin vieläkin enemmän oli tavaraa pöydillä, kaappien päällä. lattioilla, sohvalla, tuoleilla, joka paikassa. Kitaroita, muita soittimia, uistimia, lusikoita, puukkoja, sormuksia, patsaita, vinyyli- ja cd-levyjä, vaikka mitä. Tarkkaan sai lattialle jalkansa asettaa, varoa, mihin kankkunsa laittoi. Kerran istuin sohvalle hämärässä olohuoneessa. Suoraan ukuleleen päälle. Toisella kerralla sovitin takamustani nojatuoliin. Muutama uistimen aihio takaposkiin pisteli. Ilman koukkuja, onneksi. Taiteilija on taiteilija.
  Vein tuliaisiksi muutaman valokuvapaperille printatun kuvan vanhoilta ajoilta, sain mukaani pienoispatsaan.
   
  Taitelijan ajatukset ovat joskus maallikolle vaikeaselkoisia. Mitä lienee ollut Ristolla mielessä, kun on patsaan muotoon ikuistanut raskaana olevan naisen vartalon, jolla on Väinämöisen pää? Kovaa hommaa joka tapauksessa on noiden juttujen tekeminen. Siis ihan teknisesti. Ensi Risto tekee vahasta mallin. Pikkutarkan mallin teksteineen. Sitten hän lähettää sen Kirkkonummelle erääseen valimoon. Siellä mallista tehdään muotti, missä teos valetaan. Kun posti tuo valetut kappaleet, alkaa viimeistely: puhdistus, kiillotus, uistimien koukutus, mitä kaikkea nyt asiaan kuuluukaan. 
  Inspiraatio ja sen aikaansaama tulos on asia erikseen. Aikaa inspiraation saamiseen ei varmaan voi arvioida, se pläjähtää päähän milloin haluaa.  Ajatus kehittyy luultavasti mielessä. Ruikku istahtaa työpöydän ääreen, ottaa vahalaatikon, aloittaa tunteja kestävän aherruksen. 

 Ruikun elämä on kahden kauden välillä soljuvaa tasapainottelua. Nyt on menossa hankalampi jakso. Eksentriseksi joku varmaan hänen käyttäytymistään arvioisi. Minä osaan hänen kanssaan toimia. Ihan mukavaa oli Ristoa pitkästä aikaa nähdä livenä.

  Maunulasta suuntasin Lähderantaan tapaamaan Jonia ja Liisaa. Sinne olivat ehtineet myös Tomppa ja tyttärensä Millan kanssa. Milla, joka myös luistelee, oli päivällä harjoituksissa, joten he pääsivät vasta iltapäivällä matkaan, mutta Tompan kyydissä sitten Emmi ja Hilppa kotiin hallilta tulevat.
  Milla on hieman Liisaa vanhempi, joten leikit sujuivat sillä tarmolla, että ei Liisa paljon ehtinyt Peppe-papan kanssa jutella. 
  Joni keitti kahvit, löytyipä mudcakeakin. Tovi juteltiin, sitten lähdin ajelemaan kohti Hollolaa. Loppumatkasta muuttui keli kurjaksi; vetää pieksi kaatamalla, tuuli tuntui peltoaukean kohdalle tultaessa autoa ravistelevan. Sade loppui suunnilleen samaan aikaan, kun auton katokseen ajoin. 

  Hilppa tuotiin kotiovelle ennen yhdeksää. Ei suomalaisten luistelijoiden menestys ollut kummoista. Paitsi pariluistelijat tulivat kolmanneksi. Taso on maailmalla kova. Ihan huippuja ei paljon noissa kekkereissä ollut, mutta laelle on tungosta. Saa nähdä, toivottavasti, mihin asti Iiriksen tie johtaa. Hilppa on juuri lukemassa kirjaa Laura Lepistöstä. Ihan samanlainen on Lauran polku aikanaan ollut kuin se jota Iiris nyt etenee.  

  Lorun loppu, kohta syödään, hetki huilataan, sitten ulos aurinkoiseen ilmaan lähdetään. 

tiistai 12. marraskuuta 2024

ASETTUMISTA

  Aletaan päästä normaaliin asumiseen. Remontin suhteen, snadia viilausta lukuunottamatta, kaikki alkaa olla kunnossa. Tavaroita ollaan laiteltu paikoilleen. Perjantaina kävin tilaamassa vaatehuoneeseen muutaman hylly ja vaatetangon. Ostin myös valkoista maalia. 

  Eilen sitten maalasin vaatehuoneen seinät. Sen jälkeen kävin hakemassa tilaamani hyllyt. Eipä taaskaan mennyt kohilleen! Kun kotona malliksi yhtä hyllyä sovitin, niin sepä ei ollut käypänen. Syvyys oli liian suuri. Piti olla 45 senttiä, mutta oli 54! Tarkastin tilausvahvistuksesta. Sen mukaisesti olivat hyllyt sahanneet.
  Ajattelin, että onkohan tässä käynyt samalla tavalla kuin minulle tuppaa kirjoittaessa käymään. Menee näet peräkkäiset vokaalit väärin päin. Eli diftongi kääntyy. Näissä blogeissani joudun niitä virheitä jatkuvasti korjaamaan. Taitaa jokusia jäädäkin. Sitten äkkäsin, että ei samaa lukihäiriösyndroomaa ollut, tuo väärä syvyys. Muistilappuun, minkä mukaan hyllyt tilasin, olin hyllyt piirtänyt, mitat tietysti milleinä laittanut. Tai no, miksei? Jos kerran kirjoittaessa "vuosi" on "vousi", niin miksei "450" voi olla "540"?
  Oli miten oli. Se muistilappu päätyi tilauksen jälkeen kalusteliikkeen roskikseen. Turha asiaa murehtia. Ja vaikka myyjä olisikin lapultani mitan väärin lukenut, niin olisihan minun pitänyt tilausvahvistuksesta se tarkistaa. Vaan en tarkistanut. Joten hyllyt kyytiin, takaisin noutopaikalle. Ystävällinen mies, joka oli tilauksen antanut, sujautti pöytäsirkkelillä nopsasti hyllyt oikeaan kokoon, puhalsi vielä paineilmalla pölyt pois, kiepautti pari kierrosta muovia ympäri, jotta eivät luistelisi peräkontissa. Kiitoskaupalla siitä selvisin. 

  Aamulla asensin vaatetangon, porasin kannakkeille reiät, laitoin hyllyt paikoilleen. Sillä aikaa imuroi Hilppa makuuhuoneessa sängyn patjat, siivosi huoneen muutenkin. Sitten luututtiin vaatehuoneen lattia, päästiin laittamaan vaattetta ja muuta tavaraa takaisin. Osa lähti tai lähtee kierrätykseen, osa jäteasemalle. Kaikki säilytettäväksi katsottu saatiin uudistuneeseen vaatehuoneeseen hyvin mahtumaan.
  Sitten jatkettiin siivousta. Nyt on huusholli puunattu. Alkaa tuntua kodilta taas. Täällähän voi vaikka asua! No miksei voisi? Kohta 40 vuotta ollaan opeteltu.

  Hilppa katsoo jotakin ohjelmaansa, minä koetan vääntää diftongit oikein. Äsken katsottiin yhdessä Areenalta yksi osa La Promesaa. Oletteko seuranneet? Jos ette, niin älkää edes harkitko aloittamista! Me koukkuunnuttiin tähän espanjalaiseen 1. maailmansodan alkuaikoihin sijoittuvaan saippuasarjaan kesällä 2023. Sitä esitetään arkipäivisin Teemalla. Me kuitenkin katselemme Areenasta, minne maanantaisin tulee sen viikon jaksot nähtäviksi. 
  1. kaudessa oli 122 jaksoa, 2. kaudessa 119 jaksoa, ja meneillään olevassa kaudessa 3 250. Nyt ollaan 3. kautta tuijotettu 80 jaksoa. Tuijotettu sarjaa, missä kaikki keskustelut, varsinkin dialogit, on kirjoitettu niin pitkiksi ja perinpohjaisiksi, että alkaa silmä lupsaa. Juonen eteneminen on varovasti sanottuna hidasta. Useammin kuin harvoin ollaan ihmetelty, että miksi ihmeessä me tätä tuijotetaan. Silti joka maanantai räpsähtää Areena päälle. 
  Kun näin pitkällä ollaan, niin kärsitään tämä kieroilua ja murheellisiakin käänteitä sisältävä rakkaustarina loppuratkaisuun saakka. Tai no, jos kolmannen kauden 250 jaksoakaan ei tuo ratkaisua, vaan edessä on seuraava, arvattavasti 390:n jakson  kausi, niin ehkä hermo ei enää kestä. 

  Pitemmittä kirjoituksitta: näin meillä tänään.

perjantai 8. marraskuuta 2024

KAIKKI ON HYVIN

  Keskiviikkona vene talvenviettoon laitettiin, Hollolaan ajeltiin. Veneen ylösnosto ja huolto sujuivat totuttuun malliin. Harjakaisiksi kahvia ja hirven kieltä leivän päällä, mukaan hirven- sekä peuranlihaa. Se taas siitä venepaikan vuokrasta ja huoltoavusta. 

  Kotona oli kaikki aikalailla mallillaan. Sähkötkin toimivat sauna- ja pesutiloissa. Pieniä viimeistelyjä vielä on, mutta asumiseen voi jo hyvin aloittaa.

  Ollaan hiljalleen siistitty paikkoja, sitä mukaa tavaroita paikoilleen laiteltu. Eilen oli loppusiivous. Vaatehuoneeseen tilasin uusia hyllyjä. Tilan maalaan maanantaina, sitten hyllyt paikoilleen, vaatteet ja kama tiukan kriteerin läpäisseenä sijoilleen. Oma loppusiivous huushollissa varmaan ensiviikon loppupuolella. Menee samalla joulusiivouksesta.  

  Pientä ja keskisuurta ongelmaa on ollut. Kuten aina. Ostin eilen uuden Kärcherin ikkunanpesijän, koska vanha jäi eläkkeelle kesällä. Tai huonommin laitteelle kävi, se toimitettiin sähkökoneiden hautausmaalle Metsäsairilan jäteasemalle. 
  Laitoin tuliterän koneen kotona latautumaan, Mitään ei tapahtunut. Ei merkkivaloa, ei hörähtänyt, vaikka oli toista tuntia piuhassa. Kävin ap. sen liikkeessä vaihtamassa. Uusista uusin on latingissa. Samoin elkein. Mitään ei tapahdu. En enää tänään jaksa lähteä valittamaan. Olkoon, kele, laturissa vaikka aamuun! Jos ei vieläkään toimi, käyn rahat takaisin, ostan jonkin muun tilalle. 

  Hankittiin myös suihkukaappiin uusi koriteline. Sellainen lattian ja katon väliin kiristettävä malli. Neljä koria, nyt mahtuu saippuat, samppoot, hoitoaineet, mitä niitä nyt onkaan? 
  Senkin yksinkertaistakin yksikertaisemman tekeleen kanssa meinasi tulla ongelmaa. En äkännyt korkeuden säätöä oikeasta kohti avata ja lukita. Onneksi täällä hääräävä timpuri osasi kysyttäessä näyttää oikea tavan. Bilteman ohjeissa ei, se on todettava, ole kehumista. Mutta ei syy niissä ollut. Syy oli siinä, että yksinkertaisen tuotteen kasaamiseen ryhtyi vielä yksinkertaisempi henkilö. Nyt pystytetty koriteline kruunaa siivotun ja käyttövalmiin pesuhuoneen suihkunurkkausta. 


 Tänään ei ei enää isommin hikoilla. Huomenna ehkä taas jotakin. Meillä menee siis hyvin. Paitsi että polvi on alkanut keljuilemaan urakalla. Nyt siinä esiintyy viiltävää kipua eri kohdassa kuin entinen, ei kovin viiltävä kipu tuikki. Välillä meinaa mennä jalka alta. Hetken päästä saattaa kipu hellittää, voi lähes normaalisti liikkua. 

  Kaiken kaikkiaan meillä menee hyvin. Paitsi että Trump valittiin taas pressaksi. Se toi synkkyyttä mieleen. Kaikki sama alkaa kuin kahdeksan vuotta sitten. Luultavasti potenssiin kaksi. Trump ja samanmieliset kun saavat mandaatin, niin hyvä ei heilu. Messiaaksi itsensä hullujen kannattajien ansiosta nostanut, vähintään Teksasin kokoisen egon omaava äijä tulee olemaan vaara koko maailmalle jo ilmastodenialistin ominaisuudessa. 

   Meillä on siis kaikki hyvin. Ja huomenna mennään Antti Aution keikalle. Loppuun siteeraankin pätkän Antti Aution biisiä Kaikki on hyvin. 

  Kaupungit hukkuu ja kaikki on hyvin 
  Kaikkeen tottuu ja kaikki on hyvin 
  Puolustusvoimat ja kaikki on hyvin 
  Pako maalle ja kaikki on hyvin 
  Ihmisvirrat ja kaikki on hyvin 
  Pimeätaiteet ja kaikki on hyvin 
  Palosireeni ja kaikki on hyvin

tiistai 5. marraskuuta 2024

KAUDEN YHTEENVETO

  Viimeistä päivää vietetään. Lähes kaikki tarvittava on talven varalle on tehty. Äsken kippasin sadevesitynnyrin talon nurkalta nurin, tyhjensin kusipöntön (hienommin suotovesiastia). Iltapäivällä laitetaan APK talvikuntoon. Aamuksi ei oikeastaan jää kuin vesiputkiston ja varaajan tyhjennys. 

  Ulkona on nollakeli, lämpöasteille alkaa mennä. Pakkaset ovat täällä erää ohi. Kosteaa pihalla on, eikä mitään tähdellistä tekemistä sieltä löydy, joten ajankuluksi teen yhteenvetoa kohta taakse jäävästä puolivuotiskaudesta. Mehän emme elä kvartaalitaloudessa, vaan eloamme kuvaa sana biannual. 

  TOUKOKUU:
  Saareen tultiin 4. toukokuuta. Tavanomaisesti sujui muutto. Aluksi piha- ja kasvimaatöitä. Sää keskimääräistä. Loppukuussa pitkä hellejakso. Luonto ja istutukset rävähtivät kasvuun. 

  Työnjakoa helteen keskellä? No, ei  sentään. Mutta enhän tietysti kuvaan pysty kesken aherruksen nappaamaan. 


  KESÄKUU:
    Ilmat suotuisia; lämpöä piisasi, vettä välillä kaivattiin, lopulta sitä aina sateli. Perhe Tiilikainen tuli juhannuksena: Joni palasi vielä duuniin, Anna ja lapset jäivät saareen. 

  Kesäisiä päiviä loppukuussa, vesikin lämpeni mukavasti. 


  HEINÄKUU:
  Perhe Tiilikainen ei paljon ehtinyt saaressa olemaan. Iiriksellä oli leirejä, Anna oli mukana. Joni ja Liisa muutamia päiviä alkukuusta täällä viettivät. Loppukuusta sentään koko perhe reilun viikon kesästä nautti. Iiris ja Liisa enimmäkseen vedessä. 


  Sieniä alkoi poksahdella. Tuli jopa minulle, sienimiehelle, ennennäkemätön kantarellivuosi! Helteisiä jaksoja oli, mutta vettäkin sateli. 
  Hankkimistamme käärmekarkottimista rantakäärmeet viis veisasivat. Kyitä en tainnut bongata lainkaan koko kesänä.


  ELOKUU:
  Satoa alkoi tulla. Kaikkia, mitä oltiin kasvamaan laitettu. Ylipäätään hyvä vuosi. Normaalimäärän, jopa enemmän, istutukset tuottivat. 
  Suolasienet sain taas yhdellä oikea-aikaisella reissulla kerättyä. Tatteja ei kohdalle suuria määriä osunut, mutta vähän pakkaseen niitäkin laitettiin. Kantarellien keräämisestä sain vain uneksia. Paitsi, jos ruokapöytään tarvittiin. Ei paljon himosienestäjää helpottanut; viisi minuuttia, parisataa askelta, homma tehty. 
  Mustikkaa oli kohtalaisesti tässä saaressa. Ei tarvinnut muualta mennä haalimaan. Sosiaaliset tapaamiset tuli tehtyä. Me ensin Vilhusilla, sitten Moisalat täällä. 

  Heinäkuussa tehty terassi odottaa vieraita.


  SYYSKUU:
  Lihansyönti oli ilmastoystävällistä. Tomaattia, kesäkurpitsaa, muikkua, ahventa, sieniä, valtaviksi paisuneita pottuja. 
  Puolukkaa löytyi myös Avokkaansaaresta sopivasti. Hiljalleen alkoivat mietteet kääntyä pian tapahtuvaan Pariisin matkaan. Ja aika riensi. Hiljenevää vesiliikennettä hallitsi muutaman kerran viikossa ohi ajava valtava tukkiproomu. 


  LOKAKUU:
  Pariisin lennettiin. Hieno reissu, huono tuliainen. Tautia kaikille aikuisille tuli. Sitkeääkin, lääkärin apua tarvitsevaa. Nyt ne on kärsitty.

  Illanviettoa kortteerissa Alfortvillessä. Tv ei muuten tainnut olla auki kuin ensimmäisenä iltana, vaikka sellainen löytyi kahdesta huoneesta. 


  Lokakuu matkan jälkeen oli hieman erikoinen. Tautien parantelua, hieman kalastusta, hieman kesken jäänyttä polttopuuhommaa, lopuksi paikkojen talvikuntoon laittamista. 

  MARRASKUU:
  Nämä muutamat päivät on paikkoja nuohottu, Hollolassakin ehdittiin käydä. Ja Keravalla Iiriksen kisoja katsomassa.
  4. toukokuuta tultiin, 6. marraskuuta lähdetään. Joulun yli riittää puuhaa. Varmaan viimeistää tammikuun lopulla alkaa mielessä väikkyä maaliskuu ja viikko pari saaressa. 

  Piha eilen aamulla. Ei enempää lunta täällä ole ollut. Tuokin on enemmän huurretta. 


  Melko typistetty oli yhteenveto. Talven lyhyinä päivinä ehkä ehtii Päätalomaiseen tyyliin asioita selittää.