TAAS NORMAALIIN

  Lopultakin alkaa Hilpan sitkeääkin sitkeämpi yskä olla voitettu. Hän sai viime viikolla sellaisen lääkkeen, että melkein heti väheni louskutus satunnaiseksi köhähtelyksi. Nyt voidaan palata hissukseen normaaliin rytmiin. 

  Lenkillä ollaan päivisin käyty jo useana päivänä. Tänään oltiin liukulumikenkien kanssa Messilässä. Yli kaksi kuukautta ehti kulua edellisestä reissusta. Golfkentällä on sentään vielä lunta, vaikka metsässä kivet paistavat, puitten alustat ovat lumettomia. Hankikannon päällä on pari senttiä lunta; kevyt keli painella, voisi vaikka murtsikoilla sivakoida. 

  Myös kulttuurilliset tapahtumat pääsevät mukaan suunnitelmiin. Muutama juttu ollaankin jo lukittu. 

  -keskiviikkona mennään elokuviin, aloitetaan leffalla Ei koskaan yksin

  -perjantaina on vuorossa Lahden kaupunginteatterin The Black Rider (Tom Waitsin rock-ooppera) päivänäytöksenä ja ystävänpäivätarjouksena (kaksi yhden hinnalla)

  -Miljoonasateen konserttiin Espoon Kulttuurikeskuksen Luohisalissa mennään 29. maaliskuuta, liput hankittuna

  Olisin ostanut myös liput J. Karjalaisen levynjulkaisukeikalle, mutta olin myöhässä, ei enää ollut saatavilla. Miljoonasateen keikallekin oli eilen jäljellä enää muutama paikka parvella. Pitää seurata tarjontaa, olla ajan hermolla, jos haluaa mieleisiä artisteja mennä katsomaan. 

  Elokuvissa käydään tästedes varmaan viikoittain jonkin aikaa. Jo aiemmin kaavailujen leffojen lisäksi on tullut ainakin A Complete Unknown, (New Yorkin vaikutusvaltaiseen musiikkiskeneen 60-luvun alussa sijoittuva A COMPLETE UNKNOWN seuraa 19-vuotiaan minnesotalaisen muusikon Bob Dylanin (Timothée Chalamet) rakettimaista nousua folklaulajasta isoihin konserttisaleihin ja listojen kärkeen – hänen laulujensa ja mystiikkansa muodostuttua maailmanlaajuiseksi ilmiöksi – ja huipentuu hänen käänteentekevään esiintymiseensä vuoden 1965 Newportin folkfestivaaleilla rokkibändin ja sähköisten instrumenttien säestyksellä).

  Kirjoja ollaan luettu ahkerasti. Kesäkauden (siis toukokuun alusta lokakuun loppuun) jää lukeminen, ainakin minulta, vähiin. Hilppa kyllä saaressakin kirjojen kanssa aika paljon istuu. Nyt, talvikaudella, ehtii purkaa kesäkauden aikana suosikkilistaan kertynyttä jonoa. Kiitos toimivan kirjastolaitoksen.

  Polte Luonterin vesistön laitamille alkaa varmaan myös lisääntyä. Jääkelit tällä hetkellä kuulostavat sellaisilta, että hyvin pääsee saareen. Lunta ei jäällä ole juurikaan. Mikä on tilanne kuukauden kuluttua? Sen tietää kuukauden kuluttua. Parempi, kun ei ala profetoimaan. 

  Vastaan tuli äskettäin Mahatma Gandhin lausahdus, joka oli jäänyt aiemmin noteeraamatta. Siinä on asiaa ja ajattelemisen aihetta kylliksi koko vellovalle maailmalle. 

  Silmä silmästä, ja kohta koko maailma on sokea.

   

  Mitäpä tässä enää muuta. Paitsi jokunen kuva teemana Peppe vesillä. Miksikö? No siksi, että se ole lainkaan johdonmukaista. 

  Merellä jossain Ahvenanmaalla jotain 1985.

  Päijänteellä 1985.

  Pari seuraavaa merellä Kotkan edustalla, ehkä 1986.

  Saimaalla 1980-luvun loppupuolella.

  Aittalahdenselällä 1967.

TARINA KAUPANKÄYNNISTÄ

  Eilen saatiin kimmoke, joka jalostui yön aikana päätökseksi. Tähän johti saamani sähköposti. Se oli tarjous Gigantti Klubin jäsenille: F&B Glass Touch Airfryer 31205, mielestäni melko sopivaan hintaan; ovh 129,99 €, jäsenhinta 39,99 €. 

  Merkki ei ollut tuttu, kokokin (pienuus) arvelutti, vaikka kahden hengen taloushan meillä on. Ja jos perhe Tiilikainen on kylässä, niin mikään koko ei riitä. No, vitsi, vitsi. Kuitenkin tutkittiin hieman muita vaihtoehtoja. Löytyi sopivammalta tuntuva laite; Philips Airfryer 3000 Series Essential 4.1L HD9252/90, ovh 112,99 €, tarjoushinta 79,99 €. Ei siis läheskään yhtä edullinen tarjous kuin tuosta ensimmäisestä. Päätimme antaa asian levätä. 

  Aamulla palasimme tapaukseen. Raavimme päätämme. Ongelma oli myös se, mihin laite sijoitettaisiin. Lopulta keksimme ratkaisun. Siivosimme työtasoilta turhaa kamaa pois. Paikka löytyi kevyesti. Ja päätös oli tehty.

  Ilmakypsentimestä oltiin puhuttu jo melko kauan. Välillä asia oli unohtunut. Tuo tarjous sai meidät siis ryhtymään toimeen. Mitään airfryerien Ferraria ei tarkoituksemme ollutkaan koskaan hankkia. Perusmasiina meille riitti. Siis lounaan jälkeen usmuutettiin Giganttiin. Siellä päätöksemme oikeellisuus varmistui, kyllä Philipsin laite oli vakuuttavamman oloinen.

  Ystävällinen nuorimies löytyi meitä palvelemaan. Nuoruudestaan huolimatta tuntui hän osaavan hommansa. Siis tiesi tuotteesta, osasi meille siitä kertoa. 

  Vielä otettiin 100:n kappaleen pakkaus kypsentimelle sopivia pyöreitä leivinpaperivuokia. Sitten kassalle. Myyjä  naputteli ostokset koneelle. Sitten hän kysyi jo tutuksi tulleen kysymyksen "onko DNA:n liittymiä, voisin katsoa, saako niitä päivitettyä".

  Minä sanoin, että on, annoin ajokortin pyydettäessä. Tiesin, että puhelimeni liittymän tarjous loppuu pian. Myyjä sen heti huomasi, sanoi, että voi sen päivittää siten, hinta on sama seuraavan vuoden. Ja että jos sen teemme, saamme leivinparerivuoat (13,99 €/100 kpl) ilmaiseksi. Diili tehtiin.

  Sitten hän siirtyi Saarelan reitittimet sim-korttiin. Siihen hän tarjosi kahden vuoden sopimusta. Hinta nousisi hieman alle euron kuukaudessa, mutta nopeus tuplaantuisi. Ja jos sopimus syntyy, hän helpottaa 30 euroa airfryerin hinnasta. Kättä päälle. 

  Lopuksi keskusteltiin DNA:n kaapeliliitymästä kotiin. Sekin menisi umpeen pian. Hinta nousisi kahdeksan euroa kuussa. Mutta jos päivitettäisiin nyt, niin hinta nousisi vain pari euroa. Ja aifyer ei enää maksaisi meille mitään! Eiku kuvaannolliset snapsit diilin kunniaksi!

  Me siis kävelimme ulos liikkeestä kainalosamme tavaraa ovh:lla laskettuna 126,98 euron edestä maksamatta latiakaan. Ja liittymät olivat vuoden tai kaksi voimassa tarjoushintaan. 

  Herää kysymyksiä. Mm. millaisen diilin myyjät esim. DNA:n kanssa ovat tehneet?  Kaikki kuitenkin täytyy olla laillista, sillä kuitit takuut on saatu. Vaikka eipä asia minulle kuulu. 

  Ensimmäinen kokeilu airfryerillä on tehty. Lämpimät voileivät (siivu moniviljapaahtoa, juustoa, kinkkua, paprikaa, toinen leipäsiivu päälle). Hvväähän niistä tuli. Niin hyvää, että toiset tehtiin. 

  Huomenna kokeillaan lohta. Pyhänä aikoo Hilppa laittaa lohkoperunat ja porkkanat kypsentimellä. 

  Saa nähdä, kestääkö uutuudenviehätys kuinka kauan?  Ehkä? Ilmakuumennin on kuitenkin aika terveellinen tapa valmistaa ruokaa. Ja laite joskus jopa ilmainen. 

  Loppuun kuva Pikku-Peppestä isä-Erkin polvella. Tuohon aikaan ei airfryeristä edes haaveiltu. Ainakaan Piskolassa. 

KUVIA ILMAANTUU

  Tyhjennettiin eilen lipasto "Annan" huoneesta, koska sille tulee muutto uuteen osoitteeseen. Kuinka ollakaan, laatikoista löytyi valokuvia. Ne eivät olleet albumeissa, vaan koteloissa tai nipussa kirjekuorissa. Minä tietysti kävin kuvat läpi. Seassa oli otoksia, jotka olin jo joskus perannut, mutta myös sellaisia, mitä en ollut vuosikymmeniin katsellut. Skannasin tietysti joukosta jokusia.

  Kevennykseksi tuontitullien, aluevaltausten, valehtelun, mielettömyyden, kaiken puolisen kurjistumisen ja omahyväisten ihmisten hyssyttelyn valtamaan maailmaan laitan nyt muutamia noista kuvista. Suurin osa on minusta. Ei johdu (pelkästään) egon pöngittämisestä, vaan on syitä muitakin.

  Tässä Peppe talviverkoilla. 1980-lukua eletään. Oletettavasti en hörppää kahvia termosmukista.

  Aikaharppaus, taaksepäin. Potra poika Pikku-Peppe tallustelee Piskolan pihalla. Vuosi on 1953. Mennestä elämästä muistuttaa kaivonvintti. 

4

  Hanelin ristiäiset keväällä 1954.

  Hujautetaan vuoteen 1991 tai 1992. Oltiin eno-Ollin kanssa patikoimassa. Yhden yön keikka se oli. Muistaakseni Kevon Luonnopuistossakin kuljettiin, vaikka se oli ulkopaikkakuntalaisille kiellettyä. Paitsi tietysti merkityillä reiteillä sai kulkea. En ole varma, oliko Olli jo tuolloin muuttanut kirjansa Utsjoelle? Niin tai näin, niin minulle olisi ainakin tullut pallo jalkaan, jos puistovahti olisi vastaan tullut. Paitsi ehkä ei kuitenkaan, sillä puistovahtien nokka oli meille tuttu.  Elettiin aikaa ennen GSP:tä, joten paperista karttaa piti välillä tutkia. 

  Sahataan ylöspäin. Kotona olen. Vuosi lienee 2006, sillä pöydällä on Neil Youngin cd Living With War. Joku toinen levy näyttää olevan käsissäni. 

  Tämä oli pakko laittaa. Vuotta en varmaksi tiedä, mutta niin kasarilta, niin kasarilta näyttää. 

  Viimeiseksi kuva vuodelta 1988. Kaunis sisareni Ritva nelikymppisenä. Levätköön rauhassa hän!

  Riittäkööt kuvat tähän lähtöön. Lisää kuvia mennään tänään napsimaan Liisan 5-vuotissynttäreille. Hieman etuajassa niitä vietetään. 

  Huomenna on vielä yksi kalenterimerkintä; Parturi klo 10:00. Sitten ihan blankkoa on. Toivottavasti pian päästään aloittamaan alkuvuoden kulttuurijakso. Ainakin kolme, oikeastaan neljä elokuvaa on listalla, sekä myös yksi näytös Lahden Kaupunginteatterissa. 

HELVETTI ON TYHJÄ

  Vesikeli jatkuu. Nyt sentään alkavat kävelyreitit olla sulia, jäättömiä. Viikonloppuna taitaa alkaa pakastamaan. Talvi heittää kuperkeikkaa. Eikä ilmastonmuutos ole totta. 

  Hilppa katselee taitoluistelun EM-kisoja, minä kirjoitan. Muuten, kun taitoluistelu tuli mainittua, Iiris oli sunnuntaina kisoissa toinen. Jo kolmas kerta peräkkäin, kun tuli kakkostila. Ja nyt kisassa, missä oli hieman vanhempiakin mukana. Kyllä se ykköspallikin vielä eteen tulee. 

  Eilen oltiin Lahdessa. Kun Hilppa oli kampaajalla, soitin vanhalle ystävälleni Reimalle. Hän lupautui ilman isoja suostutteluja kahville. Tai Reiman kohdalla teelle. 

  Mukavasti kului aika muistellessa tapahtumia samoilla työmailla 1980-luvun alkupuolella. Reima oli sellainen velikulta, että muisteltavaa jäi. 

  Palautettiin mieliimme, kuinka jallitettiin paria kyydissämme työmaalta Hyvinkäältä Mäntsälään kulkenutta rakennusmiestä. Alettiin puhumaan, että eiköhän oikaista tuolta ja tuolta, niin se lyhentää matkaa pari kilsaa. "Oikaistiin" muutama kerta, vaikka ajettiin koko ajan samaa tietä. Vähän ennen Mäntsälää, sanoi Reima "hei!, oikaise vielä Saikkolan sahan kautta, säästetään ainakin 10 kilsaa!". Silloin kuului takapenkiltä vieno toive "jos ei enää oikaistais, meillä on vähän kiire!". Hädissään olivat kun me vaan oiottiin, vaikka viinakauppa meni siihen maailman aikaan viideltä kiinni! Eli psykologinen harhautus onnistui. 

   Muisteltiin myös sitä, kun työmaallamme oli puheissaan todellisuutta kovempi remonttimies. Hän kuitenkin onnistui jotenkuten rakentamaan kahdesta risasta moottorisahasta yhden toimivan. Kun työpäällikkö tuli käymään, niin Reima kehuskeli hänelle, että remppa sai tehtyä kahdesta paskasta moottorisahasta... "yhden kelvottoman", ehdin minä väliin lujauttamaan. Tp. Helminen katseli meitä kummisaan, ei oikein tiennyt, mitä olisi pitänyt ajatella. Me ei Reiman kanssa ehditty asiaa oikoa. Meillä oli aina työpäällikön vieraillessa kiire suojella lyijytäytekyniämme, sillä tp:llä oli refleksiomainen tapa työntää kaikki käsiinsä eksyneet kynät taskuunsa. 

  Sille myös naureskeltiin, kun saatiin luottomies Alpon hartian lysähtämään, Alpo oli huumorimiehiä, ja yritti meitä aina jekuttaa. Emme juuri lankaan menneet, vaan kerran saatiin Alpo lankeamaan loukkuun. Pitkä tarina tähän kerrottavaksi, mutta episodi loppui siihen, että Alpo poistui työmaakopista hartiat lysyssä mutisten "tää kostetaan, tää kostetaan!".

  Rattoisasti kului aika. Niin rattoisasti, että Hilppa ehti soittaa, kysyä että missä olet?, kun olin vasta viemässä Reimaa kotiinsa. 

  Noita vanhoja mestariaikaisia muisteluja löytyy blogeistani enemmänkin. Siksi en niistä isommin tähän kirjoittanut. Olisi pitänyt kaivaa vanhat blogit esiin, tarkistaa, että en kirjoita asioista eri tavalla. Muistiin kun ei ole enää luottamista. Yhtä mieltä oltiin kuitenkin Reiman kanssa menneestä. Oltiin siis oikeassa, tai sitten kumpikin muisti asiat väärin. Pääasia, että muistettiin muistella. 

  Muuten maailma mataa Trumpin aikakauden alkumetrejä. Päivittäin löytyy miehen toimista, tai toilailuista, riippuu tarkastelijasta, uutisia. Aikamoisia päätöksiä ja aikeita. Ihan turha on Suomen poliitikkojen, pressaa myöten, hyssytellä, että ei kannata Trumpin puheita kovin vakavasti ottaa. Kuinkas suu sitten pannaan, kun mr. President haluaa myös Suomen täällä olevien malmivarojen vuoksi. 

  Toki kotimaastakin löytyy omiaan puhuvia vaikutusvaltaisia ihnmisiä. No persut puhuvat mitä sattuu, sehän kuuluu ideologiaan. Pääministerikin on haastattelutunnillaan lasketellut potaskaa viennin osuudesta bruttokansantuotteeseen. Kai sopii hallituksen ajamaan politiikkaan kuin vappunenä teekkarin päähän? Tuollainen väärinmuistaminen. 

  Loppuun yksi lainaus, yksi kuva. 

  Lainaus: Helvetti on tyhjä, kaikki pirut ovat täällä (William Shakespeare). Q.E.D, ilman todistelua. 

  Kuva arkistojen uumenista. Tai oikeastaan kaksi kuvaa kollaasina. Vasemmassa isä-Erkki, Dogi ja minä. Oikeassa Ritva-sisko ja minä. Molemmissa kuvissa on potkulauta. Vaikka ei sähköinen, niin ei sitä ihan takapajulassa asuttu. Jos ei etupajulassakaan. 

NARRATIIVI VAI MIKÄ?

  Narratiivi on syrjäyttänyt sanan tarina. Sitä käyttävät poliitikot, julkisuuden henkilöt ja tavikset. En ole ihan saletti, että käyttävätkö aina ihan oikeassa paikassa. Jossain somessa, taisi olla Bluesky (poistuin X:sasta, olen Blueskyssä) jonkun kysyvän, kuinka tämä narratiivi loppuu? No, eihän se mikään narratiivi ole, koska sillä ei ole loppua.  Muotisanat tuppaavat ujuttautua yleiseen käyttöön ja muuttavat pian merkitystään. 

  Trumpin ja miljadöörikavereidensa vaikutuksesta maailmantilanteeseen voisi tehdä narratiivin. Narratiivihan on joko tositarina, tai kuvitteellinen juttu, tai näkemys/ennuste tulevasta. Narratiivilla on kuitenkin oltava alku, keskikohta ja loppu. En kuitenkaan ryhdy profetoimaan tulevaisuutta. 

  Perjantaina käytiin Lahden visuaalisten taiteiden museo MALVASSA. Kerran vuodessa siellä ollaan poikettu. Jo siksikin, että tykkään Mallasjuoman vanhaan tehdaskiinteistöön rakennetun MALVAN tiloista ja koko miljööstä. Jos "rahhaa ois ku huttua", niin muuttaisin mieluusti Malskin alueelle. 

  

  Tällä hetkellä on MALVASSA meneillään viisi näyttelyä: Ilkka Halso: Maiseman tasot, Kaarlo Stauffer: Fantasmagoria, Maistiaisia Malvan taidekokoelmista ,  Pauliina Mäkelä: Pneuma, sekä  Juuret – Aarteita kokoelmista.  Tuo viimeinen on jatkuva näyttely, ja sen olimme jo aiemmin nähneet. 

  Ei mitään euforiaa yksikään näyttely aiheuttanut. Ehkä mielenkiintoisinta antia olivat Ilkka Halson valokuvat ja videot. MALVAN nettisivua lainaten: 

  Valokuvia ja liikkuvaa kuvaa yhdistävä kokonaisuus pohjautuu Halson pitkäkestoiseen taiteelliseen projektiin. Dronesta rakentamansa salamavaloalustan avulla hän valaisee pimeitä maisemia ylhäältä. Halso käyttää kauko-ohjattua valoa pensselin tavoin maalaten esiin yksityiskohtia maisemista.

  Myös Pauliina Mäkelän lyijykynä piirrokset ihastuttivat. Esittelyssä sanotaan:

   Mäkelä on tunnettu teknisesti realistisista ja tunnelmaltaan kiehtovista ja unenomaisista piirroksistaan. Hän yhdistelee taiteessaan usein myös kokeellisia menetelmiä sekä analogisia tekniikoita.

  Tällä kertaa ei nautittu mitään alakerran viihtyisässä kahvilassa. Hilppa oli loihtinut mustikkapiirakkaa, joten kotiin kahville MALVASTA palattiin. 

  Aamulla kävin pakollisella lenkillä Vaarallinen oli taas keli. Osa reiteistä oli jo sulaa, mutta yli puolet oli muhkuraisessa jäässä ja heikosti hiekoitettua. Kieli keskellä suuta siellä saa dallata. Olisi viisaampaa ottaa kuntopyörä käyttöön, mutta en isommin tykkää sisällä pyöräilystä.

  Iiriksellä on taas kisat. Tällä kertaa Haminassa. Aikaisin olivat jo lähteneet ajelemaan. Nyt samassa sarjassa kilpailee myös vuoden tai kaksi vanhempia luistelijoita. Saa nähdä, kuinka tyttö pärjää?

  Loppuun kuva Anttolan VPK:n nuorista vuonna jotain 1962 tai 1963. Joku paloharjoitus kai kyseessä? Ja paikka Paajalan talo? Osan toki tunnista, mutta jokusia nimiä, en edes naamoja saa mieleeni. Minulla on kuitenkin joukon hienoin hattu, vaikka itse sanonkin. Asiassa ollan, vaikka ei meistä Kalifornian metsäpaloissa isoa apua ehkä olisi ollut.

2030?

  Trump vannoi eilen virkavalan, piti puheen, allekirjoitti liudan asetuksia. Puhe oli odotettua uhoa, asetukset arvattuja. Mm. USA irtisanoutuu irti ilmastosopimuksesta ja WHO:sta, sekä Trump armahti 1500 kongressiin neljä vuotta sitten hyökännyttä kannattajaansa.    

  Trump puhuu kuin Putin. Putin tarvitsi Krimin, se otti Krimin. Sitten Putin tarvitsi Ukrainan, mutta sen ottaminen on osoittautunut hankalaksi. Trump sanoi, että Yhdysvaltain on kasvettava myös maantieteellisesti, ja että Yhdysvallat tarvitsee Panaman ja Grönlannin. Kanadaakin hän havitteli ennen virkaanastujaisia. Millainenhan karttapallo meillä on vuonna 2035? USA:n pinta-ala nyt n. 9,8 miljoonaa neliökilometriä, ja sillä on 51 osavaltiota. Onko tilanne viiden vuoden kuluttua 12 miljoonaa neliökilometriä ja 53 osavaltiota (Panama ja Grönlanti) vai peräti n. 22 miljoonaa neliökilometriä ja 66 osavaltiota (Panama, Grönlanti ja Kanada, jos Kanadan Provinssit ja Territoriot muuttuvat osavaltioksi)? Aika näyttää. Pelolla ajattelen tulevaisuutta. Olisi se ...keleen Putin riittänyt. Nyt pelkoa on tuplaten.

  Pienenä detaljina: Trump pahoittelee, kun rikkaitten talot palavat Los Angelesissa, ja samalla vetäytyy vihreästä siirtymästä. Kuitenkin tulipalot ovat pitkälti ilmastonmuutoksen syytä. Mies on mieleltään yhtä kahtiajakautunut kuin Amerikan kansa. 

  Vuodatus on siinä. Meidän elämässä on nyt läyhkettä. Blankkona pysytelleeseen kalenteriin on ilmestynyt muistutuksia. Tänään on puoliltapäivin alkava putkirempan loppukierto tai loppukierros, kuten nykyään näköjään sanotaan. Ennen, kun työni puolesta sellaisilla olin, ne oli nimetty vastaanottotarkastuksiksi. 

  Kahden ja neljän välillä tulee lähetys IKEALTA. Ei mahtunut omaan autoon, mutta ei ollut kallis kuljetuskaan. 

  Huomenna siivotaan, ja sitten kasaan IKEAN tuomiset.

  Ensiviikon maanantaina on minulla aika suuhygienistille, eli hammaskiven poistoon.

  Keskiviikkona Hilpalla on kampaajalle aika Lahdessa. Molemmat mennään, siis Lahteen, minä en kampaajalle.

  Perjantaina minulla on aika vuotuisiin verikokeisiin.

  Sunnuntaina 2. helmikuuta on Espoossa Liisan synttärit. Hieman etuajassa. Johtuu kai osallistujien esteistä. 

  Maanantaina 3. helmikuuta minä en mene kampaajalle, mutta menen parturiin. 

  Pariksi viikoksi siis vaihteeksi vaihtelua. Vähästä tulee eläkeläisen mieli virkeäksi. 

  Loppuun silmiini äskettäin sattunut kuva. Se lienee otettu 1966. Siinä Järvinen (etunimen aina unohdan), Venäläisen Jussi ja Paasosen Väiski tuovat onnittelut Elinalle ja Erkille uuteen kotiin. Eli vajaan parin vuoden "piipahdus" Mikkeliin oli takana. uusi osoite Pennilä.

LAPSUUDEN LAPSUKSIA

  Lapsena eivät asiat olleet aina yksiselitteisiä. Toiset käsitteet ja ilmaisut tulivat helposti sotkettua keskenään. Pari muistamaani erhettä. Tai ehkä niistä on minulle kerrottu? 

  Juoksin tohkeissani tupaan, huusin "näin kyyn, pihalla on kyy!". 

  "Oletko varma, että se on kyy?, minulta kysyttiin.

  "Olen, olen, sillä on selässä sahalaitos!".

  Olin varmaan vajaan kolmen ikäinen, ja Haneli oli juuri syntynyt, kun leikimme Ritva-siskon kanssa avioparia. Ritva oli olevinaan viimeisillään raskaana. Minä selvitin aikuisille, että rouva lähtee kohta synnytyslaitteelle.

  "Joko rouva on synnyttänyt?", minulta kohta udeltiin. 

  "Ei siellä mittään ehi synnyttää, ku rouva piereskelee nii kamalasti!".

  Synnytys kuitenkin onnistui, sillä muistan hämärästi työnnelleeni "vauvaa". Luultavasti noilla samoilla vaunuilla, joissa lekottelen siinä puolitoistavuotisena.

  Noitahan lapsosille sattuu. Haneli oli sentään asioista paremmin perillä. Hän oli ehkä neljän, viiden ikäinen, kun hän, syystä tai toisesta, suuttui jostain asiasta. 

  "Miä lähen Venäjälle!", tiuskaisi velj-poika, lähti määrätietoisesti tallustamaan ihan oikeaan suuntaa, peltojen poikki itään, kohti Taivaanpankko-nimistä vuorta. Ylätalon takana Haneli kävi, palasi leppyneenä takaisin. 

  Haneli oli terhakka lapsi. Hän tekeytyi jo ihan snadina apumieheksi aina kun jotain rakennushommaa oli meneillään. Samoin traktorin penkille, vaikka jalat eivät ylettyneet polkimille. Ei ihme, että ei Haneli sopeutunut kaupunkielämään, vakituiseen päivätyöhön. Hetken yritti, maalle palasi. Maalaispoika.

  Alla vellokset vuonna jotain 1956. Muoti on hieman elänyt noista ajoista. 

  Kun veljekset puheeksi, eli kirjoitetuksi tulivat, niin pari kuvaa Lapista. Ensimmäinen vuodelta 1965. Oltiin lomamatkalla, koko perhe. Taunus-merkkisellä autolla. Käytiin ihan pohjoisessa. En kyllä muista, missä tämä kyseinen on napattu.

  Tämä vuodelta 1992, Utsjoella,  Kevonsuun Renault-parvekkeelta. Rakennustyö alkoi olla loppupuolellaan. 

  Täähän meni nyt hieman ohi kontekstista. Menkööt. Vielä yksi muistelu. Ei sekään lapsus, vaan lapsen tapa suhtautua vahinkoon. Oltiin Piskolan rannalla uimassa. Minulla oli ollut, jostain  syystä, hiuksissani rusetilla Ritvat ruusunpunainen nauha. Kuinka ollakaan, olin tipahtanut laivalaiturilta veteen. Liisa-täti, joka oli lähimpänä, oli nopsasti kopannut minut takaisin laiturille. Olin itkua tuherrellen sanonut "Ritun rusetti kastu!".  

  Muistot ja muistelut sikseen. Kohta lähdetään ajelemaan IKEAAN. Vantaalle. Muutamia hankintoja on mielessä. On ainakin pari vuotta siitä, kun viimeksi IKEAssa on tullut poikettua. 

  Loppuun vielä tammikuun kuu parin päivän takaa. Tammikuuta mennään, vaikka kevätkelejä on seuraaviksi päiviksi tulossa.