Lapsena eivät asiat olleet aina yksiselitteisiä. Toiset käsitteet ja ilmaisut tulivat helposti sotkettua keskenään. Pari muistamaani erhettä. Tai ehkä niistä on minulle kerrottu?
Juoksin tohkeissani tupaan, huusin "näin kyyn, pihalla on kyy!".
"Oletko varma, että se on kyy?, minulta kysyttiin.
"Olen, olen, sillä on selässä sahalaitos!".
Olin varmaan vajaan kolmen ikäinen, ja Haneli oli juuri syntynyt, kun leikimme Ritva-siskon kanssa avioparia. Ritva oli olevinaan viimeisillään raskaana. Minä selvitin aikuisille, että rouva lähtee kohta synnytyslaitteelle.
"Joko rouva on synnyttänyt?", minulta kohta udeltiin.
"Ei siellä mittään ehi synnyttää, ku rouva piereskelee nii kamalasti!".
Synnytys kuitenkin onnistui, sillä muistan hämärästi työnnelleeni "vauvaa". Luultavasti noilla samoilla vaunuilla, joissa lekottelen siinä puolitoistavuotisena.
Noitahan lapsosille sattuu. Haneli oli sentään asioista paremmin perillä. Hän oli ehkä neljän, viiden ikäinen, kun hän, syystä tai toisesta, suuttui jostain asiasta.
"Miä lähen Venäjälle!", tiuskaisi velj-poika, lähti määrätietoisesti tallustamaan ihan oikeaan suuntaa, peltojen poikki itään, kohti Taivaanpankko-nimistä vuorta. Ylätalon takana Haneli kävi, palasi leppyneenä takaisin.
Haneli oli terhakka lapsi. Hän tekeytyi jo ihan snadina apumieheksi aina kun jotain rakennushommaa oli meneillään. Samoin traktorin penkille, vaikka jalat eivät ylettyneet polkimille. Ei ihme, että ei Haneli sopeutunut kaupunkielämään, vakituiseen päivätyöhön. Hetken yritti, maalle palasi. Maalaispoika.
Alla vellokset vuonna jotain 1956. Muoti on hieman elänyt noista ajoista.
Kun veljekset puheeksi, eli kirjoitetuksi tulivat, niin pari kuvaa Lapista. Ensimmäinen vuodelta 1965. Oltiin lomamatkalla, koko perhe. Taunus-merkkisellä autolla. Käytiin ihan pohjoisessa. En kyllä muista, missä tämä kyseinen on napattu.
Tämä vuodelta 1992, Utsjoella, Kevonsuun Renault-parvekkeelta. Rakennustyö alkoi olla loppupuolellaan.
Täähän meni nyt hieman ohi kontekstista. Menkööt. Vielä yksi muistelu. Ei sekään lapsus, vaan lapsen tapa suhtautua vahinkoon. Oltiin Piskolan rannalla uimassa. Minulla oli ollut, jostain syystä, hiuksissani rusetilla Ritvat ruusunpunainen nauha. Kuinka ollakaan, olin tipahtanut laivalaiturilta veteen. Liisa-täti, joka oli lähimpänä, oli nopsasti kopannut minut takaisin laiturille. Olin itkua tuherrellen sanonut "Ritun rusetti kastu!".
Muistot ja muistelut sikseen. Kohta lähdetään ajelemaan IKEAAN. Vantaalle. Muutamia hankintoja on mielessä. On ainakin pari vuotta siitä, kun viimeksi IKEAssa on tullut poikettua.
Loppuun vielä tammikuun kuu parin päivän takaa. Tammikuuta mennään, vaikka kevätkelejä on seuraaviksi päiviksi tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti