Vesikeli jatkuu. Nyt sentään alkavat kävelyreitit olla sulia, jäättömiä. Viikonloppuna taitaa alkaa pakastamaan. Talvi heittää kuperkeikkaa. Eikä ilmastonmuutos ole totta.
Hilppa katselee taitoluistelun EM-kisoja, minä kirjoitan. Muuten, kun taitoluistelu tuli mainittua, Iiris oli sunnuntaina kisoissa toinen. Jo kolmas kerta peräkkäin, kun tuli kakkostila. Ja nyt kisassa, missä oli hieman vanhempiakin mukana. Kyllä se ykköspallikin vielä eteen tulee.
Eilen oltiin Lahdessa. Kun Hilppa oli kampaajalla, soitin vanhalle ystävälleni Reimalle. Hän lupautui ilman isoja suostutteluja kahville. Tai Reiman kohdalla teelle.
Mukavasti kului aika muistellessa tapahtumia samoilla työmailla 1980-luvun alkupuolella. Reima oli sellainen velikulta, että muisteltavaa jäi.
Palautettiin mieliimme, kuinka jallitettiin paria kyydissämme työmaalta Hyvinkäältä Mäntsälään kulkenutta rakennusmiestä. Alettiin puhumaan, että eiköhän oikaista tuolta ja tuolta, niin se lyhentää matkaa pari kilsaa. "Oikaistiin" muutama kerta, vaikka ajettiin koko ajan samaa tietä. Vähän ennen Mäntsälää, sanoi Reima "hei!, oikaise vielä Saikkolan sahan kautta, säästetään ainakin 10 kilsaa!". Silloin kuului takapenkiltä vieno toive "jos ei enää oikaistais, meillä on vähän kiire!". Hädissään olivat kun me vaan oiottiin, vaikka viinakauppa meni siihen maailman aikaan viideltä kiinni! Eli psykologinen harhautus onnistui.
Muisteltiin myös sitä, kun työmaallamme oli puheissaan todellisuutta kovempi remonttimies. Hän kuitenkin onnistui jotenkuten rakentamaan kahdesta risasta moottorisahasta yhden toimivan. Kun työpäällikkö tuli käymään, niin Reima kehuskeli hänelle, että remppa sai tehtyä kahdesta paskasta moottorisahasta... "yhden kelvottoman", ehdin minä väliin lujauttamaan. Tp. Helminen katseli meitä kummisaan, ei oikein tiennyt, mitä olisi pitänyt ajatella. Me ei Reiman kanssa ehditty asiaa oikoa. Meillä oli aina työpäällikön vieraillessa kiire suojella lyijytäytekyniämme, sillä tp:llä oli refleksiomainen tapa työntää kaikki käsiinsä eksyneet kynät taskuunsa.
Sille myös naureskeltiin, kun saatiin luottomies Alpon hartian lysähtämään, Alpo oli huumorimiehiä, ja yritti meitä aina jekuttaa. Emme juuri lankaan menneet, vaan kerran saatiin Alpo lankeamaan loukkuun. Pitkä tarina tähän kerrottavaksi, mutta episodi loppui siihen, että Alpo poistui työmaakopista hartiat lysyssä mutisten "tää kostetaan, tää kostetaan!".
Rattoisasti kului aika. Niin rattoisasti, että Hilppa ehti soittaa, kysyä että missä olet?, kun olin vasta viemässä Reimaa kotiinsa.
Noita vanhoja mestariaikaisia muisteluja löytyy blogeistani enemmänkin. Siksi en niistä isommin tähän kirjoittanut. Olisi pitänyt kaivaa vanhat blogit esiin, tarkistaa, että en kirjoita asioista eri tavalla. Muistiin kun ei ole enää luottamista. Yhtä mieltä oltiin kuitenkin Reiman kanssa menneestä. Oltiin siis oikeassa, tai sitten kumpikin muisti asiat väärin. Pääasia, että muistettiin muistella.
Muuten maailma mataa Trumpin aikakauden alkumetrejä. Päivittäin löytyy miehen toimista, tai toilailuista, riippuu tarkastelijasta, uutisia. Aikamoisia päätöksiä ja aikeita. Ihan turha on Suomen poliitikkojen, pressaa myöten, hyssytellä, että ei kannata Trumpin puheita kovin vakavasti ottaa. Kuinkas suu sitten pannaan, kun mr. President haluaa myös Suomen täällä olevien malmivarojen vuoksi.
Toki kotimaastakin löytyy omiaan puhuvia vaikutusvaltaisia ihnmisiä. No persut puhuvat mitä sattuu, sehän kuuluu ideologiaan. Pääministerikin on haastattelutunnillaan lasketellut potaskaa viennin osuudesta bruttokansantuotteeseen. Kai sopii hallituksen ajamaan politiikkaan kuin vappunenä teekkarin päähän? Tuollainen väärinmuistaminen.
Loppuun yksi lainaus, yksi kuva.
Lainaus: Helvetti on tyhjä, kaikki pirut ovat täällä (William Shakespeare). Q.E.D, ilman todistelua.
Kuva arkistojen uumenista. Tai oikeastaan kaksi kuvaa kollaasina. Vasemmassa isä-Erkki, Dogi ja minä. Oikeassa Ritva-sisko ja minä. Molemmissa kuvissa on potkulauta. Vaikka ei sähköinen, niin ei sitä ihan takapajulassa asuttu. Jos ei etupajulassakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti