ÄLYÄ

  Naton ydinaseharjoitus alkoi. Suomi osallistuu ensimmäistä kertaa. Minä uuden, vielä melko tuntemattoman ystäväni Tekoälyn, eli Tekiksen", kanssa chattailin hieman asian selventämiseksi. Ja vähän muustakin.  

  PEPPE: Naton vuotuinen ydinaseharjoitus?  

  TEKIS: Naton vuotuinen ydinaseharjoitus, nimeltään Steadfast Noon, on alkanut. Tänä vuonna harjoitukseen osallistuu 13 jäsenmaata ja yli 60 lentokonetta. Harjoitus kestää kaksi viikkoa ja se järjestetään pääosin Pohjanmeren alueella sekä Tanskan ja Britannian ilmatilassa. Suomi osallistuu tähän harjoitukseen ensimmäistä kertaa. Suomen rooli harjoituksessa liittyy todennäköisesti tavanomaisiin ilmavoimien tukitoimiin, sillä Suomen Hornet-hävittäjiä ei ole sertifioitu kuljettamaan ydinpommeja.

  PEPPE: Miksi Suomi osallistuu Naton ydinaseharjoitukseen?

  TEKIS: Suomen osallistuminen Naton ydinaseharjoitukseen, kuten Steadfast Noon, liittyy useisiin tekijöihin.  

  Turvallisuus ja puolustus: Osallistuminen vahvistaa Suomen puolustuskykyä ja valmiutta toimia yhdessä Naton jäsenmaiden kanssa erilaisissa kriisitilanteissa. 

  Kansainvälinen yhteistyö: Harjoitukset tarjoavat mahdollisuuden syventää yhteistyötä ja yhteensopivuutta Naton kanssa, mikä on tärkeää Suomen turvallisuuspolitiikan kannalta. 

  Koulutus ja kokemus: Harjoitukset tarjoavat arvokasta koulutusta ja kokemusta Suomen ilmavoimille ja muille puolustusvoimien yksiköille. 

  Poliittinen signaali: Osallistuminen lähettää viestin Suomen sitoutumisesta Naton yhteiseen puolustukseen ja turvallisuuteen.

 PEPPE: Miksi Suomen ei pidä osallistua Naton ydinsaseharjoitukseen?

  TEKIS: On olemassa useita näkökulmia, miksi jotkut saattavat vastustaa Suomen osallistumista Naton ydinaseharjoitukseen.  

  Ydinaseiden vastustus: Monet suomalaiset ja kansainväliset rauhanjärjestöt vastustavat ydinaseita ja niiden käyttöä. Osallistuminen ydinaseharjoitukseen voi nähdäkseni olla ristiriidassa näiden arvojen kanssa. 

  Poliittinen neutraalius: Suomi on perinteisesti pyrkinyt säilyttämään puolueettomuuden ja tasapainon suurvaltojen välillä. Osallistuminen ydinaseharjoitukseen voi heikentää tätä neutraaliutta ja lisätä jännitteitä. 

  Turvallisuusuhat: Osallistuminen ydinaseharjoitukseen voi tehdä Suomesta potentiaalisen kohteen kansainvälisissä konflikteissa, erityisesti jos jännitteet suurvaltojen välillä kasvavat. 

  Kustannukset: Tällaiset harjoitukset voivat olla kalliita, ja jotkut saattavat kyseenalaistaa, onko tämä paras tapa käyttää puolustusbudjettia.

  PEPPE: Onko muita maita, jotka eivät osallistu tähän harjoitukseen?

  TEKIS: On useita maita, jotka eivät osallistu tämän vuoden Naton ydinaseharjoitukseen, Steadfast Nooniin. Esimerkiksi Norja ja Ruotsi eivät ole mukana. 

  PEPPE: Miksi Norja ja Ruotsi eivät osallistu?

  TEKIS: Norja ja Ruotsi eivät osallistu mahdollisesti seuraavista syistä.

  Poliittiset päätökset: Jokainen maa tekee itsenäisesti päätöksen osallistumisestaan tällaisiin harjoituksiin. Norja ja Ruotsi saattavat olla päättäneet, että osallistuminen ei tällä kertaa ole heidän etujensa mukaista. 

  Ydinasepolitiikka: Molemmat maat ovat historiallisesti olleet ydinaseiden vastustajia ja saattavat haluta pysyä erossa ydinaseharjoituksista. 

  Sotilaalliset prioriteetit: Norja ja Ruotsi saattavat keskittyä muihin sotilaallisiin harjoituksiin tai prioriteetteihin, jotka ovat tällä hetkellä tärkeämpiä heidän puolustusstrategioidensa kannalta. 

  PEPPE: Mitä täysimittaisen ydinsodan jälkeen?

  TEKIS: Täysimittaisen ydinsodan jälkeen maailma kohtaisi useita vakavia ja pitkäaikaisia seurauksia.     

   Ilmastonmuutokset: Ydinsodan aiheuttama tuhka ja pöly ilmakehässä estäisivät auringonvalon pääsyn maapallon pinnalle, mikä johtaisi “ydintalveen”. Tämä voisi laskea maapallon lämpötilaa merkittävästi ja aiheuttaa maailmanlaajuisen nälänhädän. 

  Nälänhätä: Viljelyolosuhteiden heikkeneminen ja kalakantojen väheneminen johtaisivat ruokapulaan. Arvioiden mukaan jopa viisi miljardia ihmistä voisi kuolla nälkään. 

  Säteily: Ydinräjähdykset vapauttaisivat suuria määriä radioaktiivista säteilyä, joka aiheuttaisi terveysongelmia, kuten syöpää ja geneettisiä vaurioita, vuosikymmeniksi. 

  Infrastruktuurin tuhoutuminen: Kaupunkien ja teollisuusalueiden tuhoutuminen vaikeuttaisi elintärkeiden palveluiden, kuten terveydenhuollon ja sähkön, saatavuutta. 

  Sosiaalinen ja poliittinen epävakaus: Hallitusten ja yhteiskuntien romahtaminen voisi johtaa kaaokseen ja väkivaltaisiin konflikteihin.

  Kaikkien vastausten lopuksi tekoäly muistuttaa, että nämä ovat vain muutamia vastauksia, tai että keskustelu kysymyksestä on monisyinen. 

  Tämän Copilotin kanssa käydyn chatin perusteella voi vetää johtopäätöksen ja sille perustelun.

  Hieman asioita penkomalla olisin pystynyt yhtä kattavan jutun tekemään itsekin, mutta työtä se olisi vaatinut enemmän. Vastaukset kysymyksiin Tekis antaa muutamassa sekunnissa. 

  Tekoälyn puolustukseksi mainitsen, että minulla ei ole kuin maksuton sovellu käytettävissäni. En ole asiaan perehtynyt; tämä lienee toinen kerta ikinä, kun tekoälyä kokeilen. Käsittääkseni jollain maksullisella versiolla, tai ainakin kokeneempana käyttäjänä, olisi mahdollista saada Tekikseltä laajempia ja asiaan syvemmälle pureutuvia vastauksia. 

  Se oli maanantaiaamun älynvälys. Loppukuvia huutaa blogi. 

  Lehtiään luovuttava perennat ja puut...

...toivottavasti ei ihmiskunnan järki luovuta.

EI TOIVOTTU REISSU

  Matkan jälkeen on ollut palautumista. Aluksi yskää, nuhaa, kurkkukipuakin. Hilpalla on vieläkin oireita, sillä hänellä kestävät tällaiset taudit kauan. Minulla jo tuo tauti alkoi helpottaa, mutta uutta pukkasi. En tässä ryhdy taudin kuvaa selventämään. En halua vaivojani valittaa. Tämä on pikemminkin ylistys paljon parjatuille Sote-alueille, tai nimenomaan Päijät-Sotelle. Kerron, kuinka asiat etenivät.

  Kun oireet keskiviikkona ennen kymmentä alkoivat, hieman hätkähdytti. Säntäsin pihalta tupaan. Avasin puhelimella Päijät-Sote-sovelluksen, menin oirearvio-osioon. Kerroin lyhyesti vaivani. Sen jälkeen piti täyttää aika pitkä kysely. Vastapuolella oleva hoitaja ilmoitti tutustuvansa tietoihin, palaavansa kohta. Tästä alkoi aika pitkä chattailu. Loppupuolella hoitaja ilmoitti konsultoivansa lääkäriä. Kohta hän ilmoitti, että minut on ilmoitettu Hollolan Sote-keskukseen kiirehoitoon, ja että sinne pitää mennä ennen kello kahta ip. Vastasin, että olen parin tunnin matkan päässä, ja hieman aikaa kuluu, ennen kuin pääsen lähtemään, mutta ehdin viimeistään puoli kolmeksi. Se sopi, kiirehoito on avoinna 15:30:een asti. 

  Eiku tohinaksi. Minä saunan lämmittämään. Hilpalle se kiireempi tuli, sillä hän oli paloittelemassa ja säilömässä 10 kilon kurpitsaamme. Minä hyökkäsin saunaan heti, kun se oli jokseenkin lämmennyt. Hilppa ei sinne edes ehtinyt. 

  Kylvyn jälkeen kasailin äkkiä hieman tavaroita reppuun; vähän vaatteita ja lääkkeet tärkeimpinä. Hilppa oli saanut kurpitsaurakan johonkin vaiheeseen, ja valmisti pyttipannua syötäväksi. Jossain vaiheessa myös hän oli ehtinyt haalia omaan reppuunsa välttämättömiä juttuja. 

  Puolilta päivin  päästiin lähtemään. Kujalan Gasumin asemalla piti poiketa, Hollolan Sote-keskukseen saavuttiin hieman yli kaksi. 

  Ilmoittauduin sisään. Toiseen kerrokseen, odotusaulaan 23 ohjasi laite minut. Reilun puolentnnin kuluttua minut kutsuttiin sisään. Sairaanhoitaja kyseli ensin tietoja. Sitten mitattiin kuume, otettiin pari näytettä. Siinä isossa huoneessa oli useampia hoitajia tekemässä työtään omien asiakkaittensa kanssa.

  Verikoe osoitti, että tulehdusarvo oli korkealla. Varmaan tunnin vietin siinä hoitohuoneessa. Sitten kerrottiin, että lääkäri tutkii minut viereisessä huoneessa, jonne pääsi suoraan ovesta. Kului vielä tovi, ja oli lääkärin luona. Hän teki tutkimuksensa, sanoi, että käy konsultoimassa toista lääkäriä. Pian hän palasi. Minulle laitettiin lähete labraan. Se oli jo suljettu, mutta aamulla piti mennä. Samoin kirjoitti lääkärin reseptin antibioottikuurille. Hän kertoi lopuksi, että kun tulokset kokeista valmistuvat, niin minulle soitetaan. Jos niistä ei yllätyksiä löydy, niin kahden viikon kuuria jatketaan ilman uusia tutkimuksia. 

  Kun pääsin pois, ajateltiin, että mennään johonkin hotelliin yöksi. Kohtuuhintaisen huoneen saaminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi, joten käytiin kaupasta ostamassa vähän tarpeita ilta- ja aamupalaan, mentiin kotiin. Kyllä siellä yksi yö sujui. Makuuhuone oli täynnä tavaraa, mutta minä nukuin ylhäällä omassa "työhuoneessani", Hilppa olohuoneen sohvalla. 

  Olin varannut ajan labraan. Aamuksi klo. 7:25. Jo sitä varatessani ihmettelin, kun vapaita aikoja noin vain oli tarjolla. Kun aamulla sinne menin, ilmoittauduin, niin automaatti ilmoitti, että minulla ei ole varattua aikaa. Tarkastin puhelimella. Se aika, joka olin varannut, oli 24.11. klo. 7:25. Olin kai ollut hieman päästäni pyörällä. Siis hieman normaalia enemmän. 

  Ei huolta. Ilman ajanvarausta labraan myös pääsee. Se palvelu avautuu 8:30. Ajelimme Matkakeitaalle aikaa kuluttamaan. 

  Oltiin hyvissä ajoin ennen puolta yhdeksää taas labran ovella. Sain numeron 2. Monta huonetta otti asiakkaita vastaan, aina välissä ilman varausta pyrkiviä. Ehkä vartin odottelun jälkeen pääsin sisään. Kaksi putkiloa verta, laastari, kiitos ja näkemiin. Saatesanoiksi vielä, että tulokset valmistuvat perjantaiksi. Me ajelemaan kohti Anttolaa. 

  Täällä ollaan oltu. Kyseiset oireet eivät ole uusiutuneet. Olo on ihan, no ainakin melko ok. Ap. kävin Omakannasta katsomassa, joko tulokset olivat luettavissa. Kyllä olivat. 27 koetta oli otettu. En niistä juuri mitään ymmärtänyt, mutta yli viitearvon oli pari lukemaa.

  Hollolan Sote-keskuksesta soitettiin yhdentoista maissa. Kyseltiin vointia, kyseltiin onko oireilua. Sitten sanottiin, että antibioottikuuria jatketaan, ja että jos uusia oireita tai jotain muuta poikkeavaa ilmenee, niin pitää heti hakeutua Akuuttiin. Ja kysyttäessä kerrottiin, että kovin merkittäviin fyysisiin ponnistuksiin ei kannata vähään aikaan ryhtyä. Lisäksi sanottiin, että maanantaina Hollolasta soitetaan uudestaan. 

  Minulle jäi tästä sellainen maku, että homma toimi, ja minusta pidetään huolta. Ilman yksityistä sektoria. Respectiä Päijät-sotelle, eritysesti Hollolan Sote-keskukselle. 

  Toivottavasti kaikki menee niin kuin nyt näyttää. Päivällä muuten syötiin Hilpan loihtimaa kurpitsakeittoa, johon lisättiin raejuustoa, sekä itse paahdettuja kurpitsansiemeniä. Terveellistä ja hyvää! 

  Lopetan hiljalleen tätä päivitystä. Lopuksi tänään ihan itse keksimäni arvoitus: Millä nimellä kutsutaan tilaisuutta, missä saman suvun jäsenet, joilla on heila, kokoontuvat yhteen? No PERHEILLALLINEN PER HEILALLINEN, tietty. 

Loppujen lopuksi Jonin meistä nappaama Luxenburgin puistoon mennessä. Vieläpä edustavammalta puolelta.

SYKSYN ASKAREET

  Pariisi taakse jäi. Ei kutsu lounaalle Forum des Halles'in ravintolat, ei illalliselle Alfortvillen populaarit restot. Pariisi jäi, tauti tuli. Ei sentään paha. Toivon ainakin. Räkä kirnuaa, köhittää. Ei kuumetta, ei kurkkukipua. Hilpalla välillä rööri tuntuu kuulemma vähän aralta. Aamuisin on olo lähes normaali, iltaa kohti hieman huononee. Yöt on kuitenkin nukuttu suhteellisen hyvin.

  Sisätiloissa ollaan enimmäkseen oltu. Minkä nyt pakolliset ulkokäynnit tehty. Ulkokäynteihin sisältyvät huussi, puuliiteri ja sauna. 

  Koska olo normalisoituu, ennemmin tai vievä aiemmin (optimisti olen), niin tulevaisuutta varten kävi Haneli tänään jeesaamassa. Samalla kyydillä tuli sähkäri-Toni asentamaan vikavirtasuojatun pistorasian vesijohdon sulanapitokaapelille. 

  Haneli kaatoi muutamia (kolme) puita. Kaksi tukkikokoista mäntyä huussin vierestä ja yhden haavan hieman loitommalta. 

  

  Minä en tohdi tuollaisiin suorituksiin urjeta. Kuvassa Haneli ei pidättele puuta kaatumasta. Kaatoloven on vasta tehnyt. Tuon olisi varmaan itsekin uskaltanut kaataa. Oli jo valmiiksi oikeaan suuntaan hojeltumassa. 

  Ihan pieni ei ole haapakaan. 

  Nyt piisaa Peppelle puuhaa. Kunhan rungot on karsittu, pätkitty, kärrätty puukatosten luo ja halottu, niin muutama hikipisara on saattanut valahtaa. 

  Tonille tietysti korvausta maksoin, tarpeista ja vähän työstäkin. Vähän koska kovin raskaalla kädellä ei Toni rokottanut. 

  Hanelin kanssa meillä on YYA-sopimus voimassa. Sen nojalla jään odottamaan, mikä tulee olemaan vastavuoroinen tehtävä. Luultavasti vähintään viikon ankara urakka.  No vitsi, vitsi. Sitä paitsi YYA:n pelisäännöt ovat sellaiset, että tarpeen mukaan, tunteja laskematta. 

  En ehkä huomenna vielä puitten kimppuun hyökkää. Parempi antaa taudin hiipua pois. Mutta huussin tyhjennän. Ei pirtissä jaksa päntiönään luurailla. Huominen on vielä iltaan asti poutainen, joten ei siitäkään jää kiinni tuo tärkeä tehtävä.

  Torstaina sitten sataa. Ja perjantaina. Sen jälkeen pitäisi olla poutaisempaa. Pakkasöitä ei kymmenen päivän ennusteessa näy. Lämmityskaapeli saa huilata vielä. Sen verran sitä kokeilin, ettei laukaissut vikavirtasuojaa pois päältä. Hyvä Peppe!

PARIISI TAAKSE JÄI

 Saaressa taas ollaan. Lievästi kipeinä, mutta monta kokemusta rikkaampina. Eilen oli kone Helsinki-Vantaalla suunnilleen yhdeltätoista illalla. Ajettiin yöksi Lähderantaan. Aamulla, kun tytöt olivat heränneet, suunnattiin kohti Anttolaa. 

  Hyvä matka oli. Ilmatkin suosivat, majoituspaikka oli sopiva, Alfortville mukava pikkukaupunki, jossa olisi voinut pidempääkin viihtyä seutuja kiertelemässä. Mutta aika aikaa kutakin. 

  Hieman tauti iski matkan lopulla meihin kaikkiin. Paitsi lapsiin. He eivät ainakaan vielä aamulla, olleet sen oloisia. Toivottavasti tilanne ei muutu. Sen sijaan me aikuiset ollaan kärsitty kurkkukivusta, nuhasta ja yskästä. Minulla alkoivat oireet eilen, kun aamulla ääni meinasi mennä. Hilpalle iski kurkkukivun viime yönä.

  Ei kukaan kovin sairaaksi ole ainakaan vielä tullut. Hilppa kuitenkin huilaa paraikaa petissä. Hänelle jos flunssan kunnolla iskee, niin se saattaa vaivata tosi kauan. Toivottavasti selviää tällä kertaa oikea-aikaisella hoidon aloittamisella.

  Minulla on siis aikaa kirjoittaa. Minkä välillä käyn uuneja pöyhimässä. 

  En ryhdy luetteloa Pariisin nähtävyyksistä laatimaan, niillä saatuja kokemuksia luettelemaan. Muutamia havaintoja Ranskanmaasta sen sijaan julkituon. 

  Meikäläiseltä, joka ei ole juuri suurissa metropoleissa käynyt, saivat Pariisin junat, metrot, ja rautatieasemat koollaan, tiheydellään, verkostojen laajuudella ja päivittäisellä käyttäjämäärällä pään pyörryksiin. Onneksi oli oppaat mukana. Loppujen lopuksi niin hyvin kaikki reitit on merkitty, että jos tietää, minne on menossa, ja millä on menossa, niin opasteita seuraamalla kyllä onnistuu. 

  Kolmella suurella asemalla matkan aikana seikkailtiin. Niiltä lähtee junia monesta tasosta, moneen suuntaa. Samoin metrolinjat kulkevat asemien kautta. Voi sitä ihmisvilinää, varsinkin työmatkojen aikoina. Useimmiten meidän tarpeemme matkustaa junalla tai  metrolla osuivat vähemmän ruuhkaisiin ajankohtiin, vaikka kyllä porukkaa riitti silloinkin. 

  Kaikkein täysimmässä junassa jouduttiin matkustamaan eilen, kun iltapäivällä mentiin lentoasemalle. Kun oikealle raiteelle päästiin, niin ensimmäiseen B-junaan ei mahduttu. Seuraava tuli varttitunnin kuluttua. Nyt mahduttiin, koska oltiin valmiiksi passissa. Nippa nappa, sillä ohi tunki porukkaa minkä ehti. Hilppa meinasi jäädä ulkopuolelle, mutta onnistui likistämään itsensä sisään. Vielä hänen jälkeensä taisi jokunen työntäytyä matkaan. Onneksi juna hieman tyhjeni parilla seuraavalla asemalla, joten loppumatkasta mahduttiin jopa istumaan. 

  Kuvassa työt junassa. Taitaa olla ihan ensimmäinen junamatka lentoasemalta kaupunkiin. 

  Noitten suurten asemien yhteydessä on aina myös valtava ostoskeskus. Kauppaa, ravintolaa, puotia, vaikka mitä. Jokaisen tarpeeseen jotakin. Ja askelia kasaantuu, kun noita ostosparatiiseja dallailee. 

  Jos maalaispokaa ihmetyttivät asemat ja ostoskeskukset, ihmetytti myös ravintolakulttuuri. Niitä nimittäin on joka kulmassa, kaksi parhaassa. Aika monessa tuli käytyä, sillä majapaikassa emme nauttineet kuin aamupalan. Se noissa ruokapaikossa oli merkille pantavaa, että vaikka ne olivat usein tupaten täynnä, niin ruoka tuli aina nopeasti.  Palvelu oli muutenkin kovin ystävällistä. Varmasti on keittiöissä sutinaa Ranskanmaalla! Ja tarjoilijoitten eivät tarvitse erikseen lenkille lähteä! Hinnat olivat maltillisia niissä, joissa käytiin. Kalliitakin toki olisi löytynyt, mutta ei kuulunut meille matkaan kuvaan sellaisissa poiketa. 

  Pariisissa käy Wikipedian mukaan 45 miljoonaa turistia vuosittain. Vaikka paras turistikausi oli ohi, niin välillä tuntui siltä, että puolet tuosta määrästä on juuri nyt maisemissa. Louvre tietysti oli ruuhkainen. Vaikka liput sinne ostettiin netistä, niin jonotusta oli. Eiffel-torni ympäristöineen oli myös täynnä ihmisiä. Avenue des Champs-Élyséen astelu oli melkoista pujottelua. Totta kai nämä paikat vetävät turisteja puoleensa. Oltiinhan niissä mekin. 

 Onkohan Pariisi ennen Olympialaisia putsattu kodittomista laitapuolen kulkijoista, sillä heitä en nähnyt kuin muutamia. Tavalla tai toisella kerjääviäkään ei juuri näkynyt. Kaupunki oli kaikin puolin siisti. Katuja putsataan ahkerasti ja ostoskeskuksissa näkyy siivoojia työssään. 

  Keskustan kadut ovat Pariisissa leveitä. Pääkatujen varsilla myös jalkakäytävät ovat leveitä. Mutta kun hieman syrjemmälle kävelee, niin kadut muuttuvat kapeiksi, jalkakäytävät naurettavan kapeiksi. Samoin oli tietysti Alfortvillessä, sillä erotuksella, että leveitä katuja ei ollut lainkaan, eikä senkään vertaa leveitä jalkakäytäviä. Johtuu tietysti siitä, että asemakaavat on laadittu ja talot on rakennettu ennen autoistumista. Kun autojen on sitten täytynyt päästä liikkumaan, on tila jalankulkijoille jäänyt mitättömäksi. 

  Liikenne on melkoista kaaosta. Kapeille kaduille pysäköidään purkamaan lastia, eikä kukaan ohi pääse, ennen kuin homma on tehty. Ja torvet tyyttäävät! En kovin hanakasti lähtisi Ranskassa auton rattiin. 

  Vielä yksi havainto. Joni sen huomasi. Ei yhtään katutaiteilijaa bongattu. Oltiin varmasti väärissä paikoissa oikeaan aikaan, tai sitten oikeissa paikoissa väärään aikaan. Täytyyhän heitä olla! He kuuluvat Pariisiin!

  Nyt Hilppa tokeni. Keitetään kahvit. Loppuun pari kuvaa. Iiris vaakailee Luxenbourgin puistossa. Kuva by Joni.

  Liisa miettii syntyjä syviä, kaiken tarkoitusta, etc. Kuva by Joni. Paikka en tiedä, sillä Joni ja Liisa olivat omilla reissuillaan, kun me muut oltiin Louvressa.

1. PÄIVÄ

  Aikamoista säpinää on tänään ollut. Aamulla herätys 4:00 Pilot Airport Hotellissa Vantaalla. Aamupalalle 4:30. Lentoasemalle siten, että auto oli parkissa ja me odottelemassa perhe Tiilikaista klo. 5:30. Tsekkaus oli tehty jo netissä, joten kun he tulivat, niin turvatarkastuksen läpi odottelemaan lennon lähtöä. Siksi oltiin niin ajoissa, kun perhe Tiilikainen joi aamukahvit vasta lentoasemalla. 

  No, koneeseen päästiin. Charles de Gaullen kansainväliselle lentoasemalle laskeuduttiin noin 9:30 paikallista aikaa. 

  Kun ainoa ruumaan laitettu matkalaukku oli saatu, lähdettiin Jonin opastuksella etsimään juna-asemaa. No löytyihän se. Eikä tarvinnut kävellä montakaan kilometriä. De Gaullen Kallen lentoasema on melkoinen kokonaisuus. Me ei oltu kuin yhdessä kolmesta terminaaliryppäässä. 

  Lippujen osto junaan ei käynyt äkisti; lippuautomaateille oli melkoiset jonot. Juna sentään lähti heti, kun liput oli hankittu. Nelisenkymmentä minuuttia kesti matka Pariisin. 

  "Gare du Nord on yksi SNCF:n (Société Nationale des Chemins de fer Français) eli Ranskan valtionrautateiden kuudesta suuresta asemasta Pariisissa. Asemaa käyttää vuosittain yli 210 miljoonaa matkustajaa, ja se on Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi vilkkain rautatieasema2, kertoo Wikipedia. Ei ihme, että ihmettelemistä riitti. 

  Hieman käppäiltiin kaupungilla, syötiin pienessä ravintolassa. Saatiin ilmoitus, että Airbnb-kämppämme oli hieman ennen alkuperäistä aikaa vapaa. Siis takaisin Gare du Nordiin. Löydettiin lopulta paikka, josta sai ostettua lippuja, joilla voi matkustamaan junalla, metrolla ja bussilla mielinmäärin kolme päivää. Sitten, opasteita huolellisesti seuraten kohti D-junan etelään vievää laituria. Askeleita taas mittariin kertyi. 

  

  Matka Alfortvilleen, minne on matkaa keskustasta vain n. kahdeksan kisaa, ei kauaa kestänyt. Sitten varttitunnin kävely, ja oltiin majoituksessa.  

  Siisti tilava kolmio. Ja Alfortville on sympaattinen 44 000:n asukkaan pikkukaupunki Pariisin laitamilla. Kapeita katuja, vielä kapeampia jalkakäytäviä, kahviloita, ravintoloita, leipomojen myymälöitä, lihakauppoja, vanhoja taloja, jokusia uusia siellä täällä. 

  Iltapäivällä Alfortvillen katuja käveltiin, kämpille aamupalaa ja muuta pientä ostettiin, juuri uunista tullutta patonkia ja leipää tietysti asiankuuluvasta puodista mukaan hankittiin. 

  Seinen varrellakin käväistiin, sinne ei kämpiltä ole muuttaman korttelin verran matkaa.   

  Nyt on Ranskan ilta yli kahdeksaan kulunut. Liisa, joka jaksoi dallata mukana reippaasti, väsähti niin, että nukahti jo äsken. Ei ihme, 15 000 askelta mittariin on minulle kasaantunut. 

  Huomenna mennään sitten Pariisin ihmeitä tosissaan ällistelemään. Tarkempi suunnitelma kirkastuu aamulla. Iltaan asti isossa kaupungissa oleillaan, sillä illallinen on erääseen ravintolaan klo. 19:ksi varattu. 

  Loppuun kuvia päivän varrelta laitan. Ilman selityksiä.  Alfortvillessä ne on pääosin napattu. Jatkossa varmaan Pariisikin joutuu kuvauksen kohteeksi. 

UNETON AAMU

  Aamuyöllä heräsin kolmen maissa. Kävin lorottelemassa, palasin sänkyyn. Unta en kuitenkaan enää saanut. Nousin ylös. 

  Liekö matkakuumetta. Pariisiin matka lähestyy. Vaikka ei kai näin kokeneella ja myötään reissaavalla matkakuumetta voi olla? Vastahan sitä viitisen vuotta sitten Ahvenanmaalla käytiin. Ai niin, sehän on Suomea. Jotain kymmenen vuotta sitten oltiin Virossa. Se oli laivamatka. Vaan ei siitä ole kuin 20 vuotta Barcelonan reissusta. Muutama vuosi ennen sitä Kreikassa. Kaiken pitäisi olla rutiinia. Silti mielen syöverissä pyörii ajatus siitä, onko kaikki tarpeellinen tehty, kaikkeen varauduttu.

  Onneksi meillä on oppaat matkassa; Anna ja Joni. Turvallisempi lähteä.

  Tiistaina sitten saaresta suunnataan kohti Vantaata. Buukattiin hotelli yöksi. Parempi niin kuin yöpyä Tiilikaisilla. Aikaiselle lennolle lähtö on varmasti tarpeeksi hektinen ilman meidän sähläystämmekin. 

  Hyvissä ajoin ollaan keskiviikkona Pariisissa, palataan lauantai-iltana. Airbnb:n kautta kämppä on varattu. Siinä kahdeksan kilsaa matkaa Pariisin keskustaan. Metroasema on lähellä. Cityn eteläpuolella, Seinen oikealla rannalla se sijaitsee. 

  Vilkaisin juuri sääennustetta. Keskiviikkona ja torstaina pientä sadetta, perjantai ja lauantai poutaisia. Lämpötilat samoja kuin täällä Suomessa vielä muutama päivä sitten oli; yöt kymmenen asteen paikkeilla, päivät hieman alle kahdenkymmenen. Huonomminkin voisi olla. 

  Kunhan keskiviikkona päästään majapaikkaan kotiutumaan, tehdään suunnitelma paikoista joissa käydään. Onneksi oppaamme ovat Pariisissa ennenkin olleet. Meille Hilpan kanssa on kaikki uutta. Ilmapiirin haistelu, kaupungin hengen aistiminen, ovat minulle lähes yhtä tärkeitä kuin kuuluisien turistikohteiden näkeminen. 

  Kun Luonterin tienoille palataan, on lokakuu jo kunnolla käynnissä. Siianpyyntiä, muikkuja välillä. Uikoot ahvenet myös verkkoon. Luultavasti ainakin jonkin matkaa marraskuuta täällä vietetään. Kun olosuhteet kotona ovat sellaiset, että ei tarvitse yhden vesipisteen turvin asua, Hollolaan siirrytään. Mieluummin täällä kuin rempan jaloissa. 

  Pidempään saaressa oleskeluun varauduin siten, että asensin vesijohtoon sulanapitokaapelin. Putken ulkopuolelle teippailin ja eristin tuulikaapin ja seinälle nousun matkalle. Myös pätkä maan alle riitti kuuden metrin kaapelista. 

  Nyt homma odottaa lopullista siunausta; soitin tutulle sähkärille. Hän tulee Pariisin reissumme jälkeen asentamaan vikavirtapistorasian. Mennään lain ja asetusten mukaan. Palovakuutus ainakin suhtautuu laupeammin mahdolliseen vahinkoon. 

  Nythän se heräsi Hilppakin aamukahville. On vissiin olevinaan kokeneempi matkailija, kun uni maittoi. 

  Aamunkajoa äskeisellä huussireissulla loppukuvaksi.

SYYSTYÖTÄ

  Ainaisten auringonlaskujen vaihteeksi kuvassa aamunkoi. Vähän myöhässä otettu. Tarkkaan kun katsoo, ovat ikiaikainen ja nykyaika rintarinnan.  

    Siitä ajatukset livahtivat isompien asioiden pariin, ihan kosmisessa mittakaavassa Niistä siis muutama sana ennen varsinaista aihetta. 

  Mikä siinä on, että ihmiskunta osaa aina sössiä kaiken. Ei mene hyvin Suomessa, ei mene hyvin missään pallollamme. Mietin, että oppiiko ihmiskunta koskaan käyttäytymään niin, että sivilisaatiotamme voisi kutsua sivistyneeksi? Vai hukkuuko koko laji oman typeryytensä mereen?

  Toinen kysymys. Maailmankaikkeudessa on varmasti muutakin älyllistä elämää omamme lisäksi. Ehkä jopa miljardeja erilaisia elämänmuotoja. Mitä muuta mieltä voi olla, kun ajattelee kahta tuhatta miljardia galaksia, niissä olevia olevia myriadeja tähtiä kiertolaisineen. Onko jossain muualla sellaisia olentoja, jotka ovat selättäneet vaikeutensa, selvinneet lapsentaudeista, kulkevat rauhaisasti kohti universumin hiljaista kuolemaa. Vai onko niin, että älyllisen elämän yksi perusominaisuuksista on älyttömyys?  Älyttömyys, minkä summa on viisautta suurempi. 

  Joskus kysymyksiä on helppo heittää, vastauksia vaikea saada. Jos näitä asioita Orpolta utelisi. niin vastauksena olisi, että meillä on hyvä hallitusohjelma. 

  Sitten päivän teemaan. Varsinaiset syystyö aloitettiin. Eivät syystyöt meillä kovin mittavia ole. Kasvimaan kääntäminen niihin tietysti lukeutuu. Joka kerta  iskeytyy lapion terä kiviin. Kasvaako niitä, nouseeko niitä uumenista? Onneksi ovat pääosin pieniä. Pari isompaakin jouduin ylös äheltämään.

  

  Kun minä maata käänsin, kiville kiroilin, Hilppaa kiskoi loppukesästä kasvimaan vallannutta maahumalaa pois. 

  Nyt on homma tehty. Keväällä uudet toimenpiteet. 

  Hilppa napsi vielä viimeiset tomaatit sisään kypsymään. On ollut niin hyvä syksy, että lähes kaikki tomaatit ehtivät kypsyä. Edellisinä kesinä on Hilppa tehnyt purkkitolkulla säilykkeitä vihreistä tomaateista. 

  Se oli aamupäivän rupeama. Iltapäivän rupeamaa ei tule. Tarkoita työrupeamaa. Löysästi otetaan, hyvissä ajoin saunotaan. Huomenna Mikkeliin. Ensi viikolla pidemmälle.