SYMBOLINEN AVAIMEN LUOVUTUS JA POTUNNOSTO

  Eilen käytiin Hanelin kanssa laittamassa paskio Kerniemellä luovutuskuntoon. Koska avaimia ei ollut luovutettavaksi, ruuvasin sitä symbolisoiden haan eli ruokin oveen. Loppusiivous ei kuulunut urakkaan, joten puolinpäin päästiin syömään Seijan laittamaa kevyttä kesälounasta. Ja sitten kotiin. Tai Haneli kotiin, minä kesäkotiin.

  Iltapäivällä nostettiin peruna. Eli minä kuokin, Hilppa siirteli ansiokkaasti astiaa. Pottua on viety tuliasiksi, annettu meniäisiksi, syöty kohta kaksi kuukautta. Tuon verran vielä löytyi uudelta pottumaalta.

  Eikä siinä vielä kaikki; toisella kasvimaalla on pikkasen nostamatta. Viiden kilon pussi siemensiikliä HongKongista tuotti ihan mukavasti.

  Kurpitsat kasvavat hitaasti, mutta epävarmasti. Epävarmasti siksi, ettei me varmasti tiedetä, mikä kurpitsa on lajiltaan. Ei tullut kysyttyä, kun taimet ostettiin. Ei siis ole harmainta aavistusta siitä, kuinka suureksi niiden on tarkoitus paisua. Mutta paisukoot rauhassa, pakkasiin asti.

  Tänään maalasin talon päätykolmion. Onneksi sen yletti, räystäslautoja myöten, rasvata ilman koroketta verannan katolta. Vaikka kuvassa näyttää siltä, että maalausjälki on epätasainen, niin se ei ole. Ison koivun varjoa lankeaa seinälle hämäävästi. Jos verannan katto puolestaan näyttää laikukkaalta, niin se myös on. Siitä, kuten länsilappeelta talosta, on pinnoite kuoriutunut kattopelleistä pikkuhiljaa huut helevettiin. Nuo pellit laitettiin Hanelin kanssa joskus seitkytluvun toisella puoliskolla. Jossain vaiheessa pitää asiaan perehtyä, poistaa jäljellä oleva pinnoite, tai maali kai sekin on, käsitellä ja värjätä katto. Ehkä ei vielä ensi kesänä. Vaikka rumahan tuo on.

  Ei tälle päivälle muuta ollut budjetoitu, joten ryhdyin lounaan (kesäkurpitsa-jauhelihapataa) jälkeen kirjoittelemaan. Ei huomisellekkaan ihmeempiä duuneja ole mielessä. Torstaina mennään käymään kaupungissa, perjantaina kylässä. Siis ei kylällä, vaan kylässä.

  Pellit Piskolan puu- ja rekiliiterin kattoon tulivat eilen. Ainakin niin Hanelille soitettiin, kun Rohusilla istuttiin syömässä paskion valmistujaisia. Sen homman alkaminen siirtyy ensi viikkoon. Ilmoja toivotaan.

  Leimukukat vielä leimuavat.

  Myös joku muitten mukana meille juurtunut pensas rehottaa. Tuosta paikalta yksi kokolias pensas keväällä kaivettiin ylös, siirrettiin talon ja navetanmuurin välille. Uutta tuntuu ja näyttää puskevan. Mihinkähän tämä siirretään? Ei se ole kukkapenkkiin passeli kasvi. 

  Melko leppoisaa alkusyksyä tässä mennään. Pitäis verkkoja laittaa, mutta kun kehtuuttaa. Pitäis vielä päivä vesoa, mutta kun kehtuuttaa. Mitäs sitä mitään tekemään, kun kehtuuttaa. Varmasti tulee aika, jolloin ei kehtuuta. Sitten päätä pahkaa vesurin kanssa metsään, perään verkonlasuun. Kaikella on aikansa. Joten olla möllöttelen päivän, pari. Odottelen ja arvuutteen vaikka sitä, millaiset kekkerit Rohus-Markku meille ensi kesänä järjestää. Kun hän eilen kysyi paskion pystytyksen hintaa, minä vastasin, että en palkan perään sitä tullut tekemään. Ja että minä tänne Hanelin pyysin, ja että meillä hänen kanssaan on YYA-sopimus voimassa, ja lähden puuliiterin katolle pian omaa osuuttani tekemään. Jatkoin vielä, että keksikää vaikka meille jotain kivaa. Siinä tuli sitten puheeksi, että syödään ja saunotaan, ehkä tehdään jotain muutakin, ensi kesänä. Hilppa tietysti mukana, ja Taina, mikäli kiireiltään joutaa. Olisi mukavaa, jos Mattikin olisi messissä. Puheenaiheita piisaisi varmasti, muisteluja riittää. Saattaisi tulla esiin joitakin minulta jo unohtuneita tapahtumia. Niin kuin tuli eilenkin. Markku sanoi, että oltiin joku talvi menossa Avokkaseen. Ajeltiin iltapimeällä Mikkelistä kohti Anttolaa minun MUD-nelosellani (Fiat kuussatanen, eli Pompannappi). Oli ollut täysikuu, hiljainen tie, ja minä olin sanonut, että säästetään lyhtyjä, ajetaan ilman valoja. Näin oltiin tehty. Minä en kyllä muistanut tuota tapausta, mutta kun puheeksi tuli, alkoi palautua mieleen.

  Tuo reissu taisi olla se, jolloin pelattiin yöllä kuutamossa pesäpalloa lumisella jäällä Avokkaansalmella. Ainakin Markku, Ahos-Riti, Ruikku ja minä oltiin siellä. Taisi olla Viholaisen Vinskikin. Rohus-Matti, vakiojäsen, ei muistaakseni ollut tällä urheilumatkalla.

  Muistelut sikseen! Ok, minä lopetan. Koska muistelut on käsketty, omasta toimestani, jättää sikseen, lopetan, sillä mitään aktuellia ei ole enää mielessä.  

VENETSIALAISET

  Perjantaina kävin Lahdessa parissakin "halpakaupassa". Ihmettelin, että onkos tullut talvi ja uusivuosi kesän lopulle, kun pommeja kaupattiin kauppojen tiloissa. Sitten älysin, että venetsialaiset tietysti on saaneet ihmiset tolaltaan. Muuten, onko oikein sanoa, että venetsialaiset on saaneet, vai pitäisikö olla venetsialaiset ovat saaneet? Jos tsiat olisi vaikkapa joku kansa, niin silloin tietysti sanottaisiin, että vene-tsialaiset ovat.

  On kaksi vankka syytä, miksi en hankkinut ilotulitteita:
  1. En vietä venetsialaisia.
  2. En osta ilotulitteita mihinkään tilanteeseen enkä tilaisuuteen.

  Ventsialaiset on juhla, mikä ei sovi minun ajatuksiini eikä tapoihini. Eihän elokuun loppu ole mökki- ja venekauden loppu. Mökki- ja venekautta on ainakin yksi kolmannes edessä. Toki joillekin saattaa mökkikausi kuivahtaa näillä paikkeilla. Siis juhlikaa täysin rinnoin. Ja ne, joille juhliminen on itsetarkoitus, bailatkaa mukana.

  Eilen palattiin huoltotauolta saareen. Lämpimään saareen palattiin. Ensitöikseni kävin kurkkaamassa virallista epävirallista sademittaria. Sen verran oli kosteutta pohjalla, joko surpersnadin kuuron tai äykeän yökasteen jäljiltä. Sadetutkan mukaan parjantaina ip. seudun yli meni kokolias ukkosrintama. Jos meni, niin melko kuiva rintama oli.

  Vaikka kuivaa on ollut, on nurmikko kuitenkin kasvanut. Siispä ajelin sen eilen. Ei aivan kaikilta alueilta tarvinnut, mutta kuitenkin. Ehkä se oli viimeinen leikkaus tälle vuodelle, ehkä ei?

  Tänään lähden Piskolan puolelle sieneen. Saattaa olla, todennäköisesti on, turha reissu. Mutta tehtävä on, mielenrauhan vuoksi. Ja pääsehän ainakin Tuntematonta siteeraamaan.

  Meillä on tarkoitus viipyä ja viihtyä täällä reilu kaksiviikkoinen. Sille jaksolle rittää sopivasti puuhaa. Jollei jopa ylenpalttisesti. Riippuu vähän. Mutta varauduttu ollaan siihen, että ei riipu: lainastossa ollaan käyty, kirjoja pinot henkilöön mukaan raahattu. Joskus tulee tuo "lainasto" minulta ihan itsestään. Nuoruudessani sana oli yleinen, ainakin mm. äitini sitä käytti. Synonyymisanakirja antaa sen myös. Viimeisenä kahdestakymmenestyhdestä vaihtoehdosta. Mikäli minulta kysytään, niin kyllä "lainasto" on parempi vaihtoehto, kuin vaikkapa tarjotut "säilö", tai "librerija". Ei minulta kyllä kysytä. Ei ainakaan kysytty, kun synonyymisivustoa rakennettiin.

  Kello on kohta kuusi. Maljaköynnös tervehti tarpeilleen ja rientävää miestä äsken kaikessa kukoistuksessaan.

  Vieressä oleva mittari kertoi, että viisitoista. Eikä lehti havissut. Nyt, kun on valostunut, ei järven pinta liikahdakkaan, kun sinne silmäilen. Hyvä hetki laittaa kahvit valumaan.

  No niin, ropinaa kuuluu, aamupalaa katettu. Se on nyt syyskuu. Joillakin mökki- ja veneilykausi finaalissa. Joillakin jysäri. Minä menen hakemaan kahvia. 

  Ruumis ja sielu ravittu. Ruumis muutamalla voileivällä, sielu kahvilla. Elämä ilman aamukahvia on, Jaska Jokusen sanassa, kuin pilvinen päivä. Vai oliko se joku muu Tenava, joka noita vertauksia esitti? 

  Se on syyskuu. Mitä eroa sillä on eiliseen? Ei tuu mieleen, kuin yksi: seinäallakan sivu on uusi. Siinä kaikki, kun eläkekin napsahtaa tilille vasta huomenna. 

  Teksasissa on ammuskeltu. Vissiin viisi kuollutta, parikymmentä haavoittunutta. Kaikki on suhteellista; jos Ämeriikassa ammutaan poliisia kohti, ja he loukkaantuvat, ei se ole uutinen. Kyllä Suomi on pieni maa, ja suht' rauhallinen. Onneksi. 

  Hilppa vyöräsi itsensä ylös. Kahvia kuuluu kaatelevan. Minä alan etsiä metsävaatteita. Hirvikärpäset odottavat. 

HUOLTOTAUOLLA

 Ollaan taas parin päivän huoltotauolla. Olishan näillä keleillä voinut olla saaressakin, mutta kun on huomiseksi sovittu yksi tapaaminen Elinan asioiden tiimoilta, niin tultiin tänään. Itse asian tiimaa käytiin jo päivällä moikkaamassa. Vietiin purkkijäätelöt tuliaisiksi. Kun jätskiä pihalla maisteltiin, saatiin kuulla moneen kertaan, että kyllä on hyvää jäätelöä, ja että maailman parasta jäätelöä tämä. Eivät taida päntiönään syöttää jädeä asukeille? Entisellään oli äiti, pirteä, iloinen ja muistamaton. Tarkemmin ajateltuna melko onnellinen olotila. Olla pirteä ja iloinen, eivätkä maailman murheet paina hartioita lysyyn. 

  Onko joku muu huomannut, että ampiaiset ovat agressiivisia? Avokkaassa tuntuvat olevan. Eivät ne minua ole niinkään vainonneet, minkä talon yhdellä nurkalla parveilevat jonnekin kivijalan sisään pesäänsä mennessään. Mutta Hilppa on ärhäkkyyden saanut kokea kaksi kertaa viikon sisällä. Ja samalla paikalla. Viime viikon keskiviikkona, kun hän oli kastelemassa tomaatteja, hyökkäsi ampparin varoittamatta päin, pisti leuan alle. Ja tietysti vihaksi. Siis pisti. Kurkku turposi aika lailla, ja kova punainen patti tuntui sormiin. Pantysonia Hilppa siihen laittoi. Kun seuraavana päivänä, viime torstaina, käytiin Mikkelissä, samalla apteekissa, kysäisi Hilppa, onko "helttaan" jotain muuta apua. Erästä allergialääkettä suositeltiin, niitä ostettiin. Turvotus laski muutamassa päivässä. 

  Kun leuan alusta oli sitten kuin uusi, täräytti ampiaisensaatana eilen Hilppaa varoittamatta poskeen! Ja samalla paikalla! Nyt kypsiä tomaatteja hakiessa. Minä riensin katsomaan, mutta en missään pesää huomannut, en tomaatinvarsien takana, en räystään alla, en missään. Enkä ampiaisiakaan. Tai yksi kohta pyörähti pari kierrosta pään ympäri, poistui etuvasemalle nurkan taakse.

  Kurkku on näköjään poskea arempi alue, koska nyt ei isoakaan jälkeä jäänyt, hieman punoitusta ja turvotusta toki.   

  Mikä noita onnettomia vaivaa? Kokemukseni mukaan ei amppari tuikkaa, jollei sitä huido tai muuten häiritse. Tuollaiset kamikaze-tyyppiset syöksypommitukset ovat ennen kokemattomia. Vaikka kylää ampiaiset syksyä kohti tulevat eläväisemmiksi, eli niitä näkee useammin, kuin alku-, ja keskikesällä. Mutta eivät ne tuollaisiin hyökkäyksiin ole ennen ryhtyneet. Tulisivat mieluummin neuvottelemaan. Kyllä me molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu löydettäisiin, jos samaan pöytää asetuttaisiin. Minä kahvikupposen, ampparien edustaja sokerivesilautasen kera. Ei terroristiteoilla pitkälle pötkitä. Toisaalta; kuinka ampiaiset sen voisivat tajuta, kun eivät kaikki ihmisetkään voi? Täytyy kuitenkin tarkastella asiaa valoisalta kantilta. Jospa nuo kaksi hyökkääjää olivat yksittäisiä sekopäitä, ja toimivat yhteisönsä säännösten vastaisesti. Kaksi sekopäätä Avokkaan saaren ampparipopulaatiossa ei ole kovin paljon. 

 Launtaina palataan saaristoon. Pakko lähteä pian sienikierrokselle tutkimaan, josko sateet olisivat tehneet eetvarttia. Aamulla huomasin rantapolun varressa pari tatinalkua. Se toivottavasti enteilee hyvää.

  Maanantaina mennään lopettelemaan Kerniemen hyyskän urakka. 

  Haneli on vihdoinkin saanut mitattua ja tilattua pellit Piskolantalon puu- ja rekiliiterin kattopellit. Olisko vieläkään saanut, ellei olisi sattunut niin, että ne sai nyt samaan kuormaan erään toisen toimituksen kanssa. Mutta tilattu on, tulevat ensi viikolla. Eli jokusen päivän homma on odottamassa. Toivottavasti eivät silloin hälytä Hanelia jok'ikinen aamuyö karhupassiin. Armahtakaa, te laajan metsästysalueen kontiot, olkaa hissukseen mättäänkolossa, kun ilmoitan teille kattamisen alkavan. 

  Sellaisia lähitulevaisuuden näkymiä. Ja vielä perjantaina, kuudes syyskuuta, on tarkoitus pitää sauna-, ruoka-, ja maailmanparannusiltapäivä Voken ja Urkin mökillä Paajalansaaressa. Tapahtumaan liittyy maltillista viinin maistelua, luulen. Ainakin minun kohdallani sen verran maltillista, että iltahämärissä olen kykenevä kirkkaasti lain asettamissa rajoissa luotsaamaan veneen Avokkaaseen. Tähän tapaamiseen pätee säävaraus, mutta jos ilma sallii, kokoonnutaan kahdelta. Eiköhän pallon asiat ole mallillaan, ennen kuin ilta sysipimeäksi kääntyy. 

  Tuossa on näin loppukesälle ja eläkeläisille puuhaa ihan piisalle asti. Kun lisätään, että ennen seuraavaa huoltotaukoa käydään myös puolukassa, toki sienessäkin. Monta kertaa, jos vain otettavaa on. 

  Kun ilma on hellelukemissä, niin kaipuu saareen on kova, vaikka tänne tultiin vasta jotakin seitsemän tuntia sitten. Paratiisiin tekee mieli. Olen Avokkaassa viettänyt kesiäni 1950-luvun loppupuolelta asti, milloin enemmän milloin vähemmän. Kun paikka siirtyi kontolleni, ollaan tietysti siellä oltu, ensin kaikki lomamme, nykyään puolisen vuotta putkeen, lisää kevättalvella. Paikasta ollaan pikku hiljaa rakennettu omaa paratiisiamme. Nyt se alkaa meille sellainen olla. Paratiisihan on se, mikä sellaiselta tuntuu. Aivan varmasti aika monen muun paratiisi on täysin toisenlainen. Totta kai. Jokainen on paratiisinsa hahmottanut, me, toivottavasti usean muun lailla, ollaan saatu sellainen luotua. Me olemme onnekkaita. 

Eilisillan leppoisia tunnelmia verannan pikkuterassilla...

...ja aamun maisemaa juuri ennen  lähtöä Hollolaan

Miksi en siis tuonne kaipaisi

APUA HÄTÄÄN

  Paskion Rakennus Velj. Lehkonen evy (ei virallinen yritys), apua hätään jo vuodesta 2019! Tämä evy perustettiin seuraavasta syystä.:
  Eilen menin sovitusti aamulla Kerlahdelle Nuottaniemeen, Rohusen poikain mökille. Sinne piti tulla perjantaina kevythirsinen huussi osatoimituksena, sekä Biolanin kompostikäymälä. Mutta mitään ei pihalla näkynyt. Markku kertoi, että toimitus oli siirtynyt, luvattu kahdeksaksi aamulla. Kello oli varttia vaille, joten odottelemaan. Kun vielä yhdeksältäkään ei tavaraa kuulunut, ruvettiin soittelemaan. Muutaman yrityksen jälkeen saatiin asianomainen kiinni. Hän sanoi, että kuorma on kohta lastattu, kyllä se tänään siellä on. Minä siihen, että tulin hirsiä kasailemaan, saisiko sen kohta puoleen. Näin luvattiin, ja saapuihan lähetys, tuossa kymmenen jälkeen.
  Koska Markulla ei ollut mitään piirustuksia hommasta, vaan ne tulivat vasta paketin mukana, meni aamu kolmiloikan hyppäämiseksi, kun ei edes harkkoja päässyt kulmien alle mittojen puuttuessa kaivamaan.
  Kun tavarat olivat paikalla, pitkässä peräkärrissä, joka sai jäädä sinne, ja suunnitelma kuvineen oli näpeissäni, pääsin laittelemaan perustuksen. Sitten purin kuormasta hirret seinien mukaiseen pinoon asennusjärjestyksessä. Sen jälkeen laittelin alimman hirsikerran paikoilleen. Nyt ilmeni yhtä, jos toistakin, hankaluutta. Huomasin, että homma ei etene, ennen kuin saan Avokkaasta muutaman tarvittavan jutun. Niinpä yhden maissa sainoin Markulle, että ajot jatkuvat huomenna Pappilan metsässä.

  Kun olin palannut saareen, ryhdyin miettimään asiaa. Huomasin, että työ on kaiken kaikkeaan suurempi, kuin oli olettanut. Päättelin, että en saisi sitä lautapoika Markun kanssa seuraavan päivänä valmiiksi. Soitin siis Hanelille, pyysin apuun. Tämä lupautui tulemaan, mutta ei ihan aamusta.

  Tänään sörnäytin jo puoli kahdeksaksi Nuottaniemeen. Päästiin Markun kanssa hieman aloittelemaan. Haneli soitti kohta, sanoi lähtevänsä tulemaan. Minä kerroin, että ovat salvokset aika tiukkoja, joten ota leka matkaan.
  Yhdeksän jälkeen Haneli ilmestyi, homma alkoi sujumaan, Paskion Rakennus Velj. Lehkonen oli vauhdissa.  Kuvassa vanhempi veljes ja vanhempi paskio vasemmalla, nuorempi veljes ja tuoreempi paskio oikealla. Ja siitä huomaa, että uuden hankinta ei ole ainakaan liian aikaisessa. Paskion, velloksista en sano mitään.

  Aika sutjakasti nousi runko. Muutaman varvin jälkeen tehtiin lattia, istutettiin kompostipönttö paikoilleen. Sitten lisää seiniä, ylös asti. Päätykolmiota laitettaessa sattui pieni haaveri. Metrin pätkä kevythirttä putosi Hanelin sitä asentaessa alla olleen Peppen otsaan. Vähän silmissä leimahti, pieni vekki tuli. Ja verta hippusen. Ei siinä tohinassa ehtinyt paljon itseään putsaamaan, kun ei juurikaan hurme tippunut, joten muutaman tunnin kuluttua saareen palasi tämän näköinen mies:

  Se vekki on piilossa hiusten takana, näkyvissä vain pieni verinoro.

 Lopuksi harjahirsi, mutta ei harjakaisia. Vaan kattotuolit.

  Sitten raakapontti kattoon. Tämän jälkeen räystäslaudat. Ja vielä ovi paikoilleen. Nyt oli kello jo vierähtänyt kolkuttelemaan neljää. Todettiin, että ei tänään ehditä valmiiksi saada, eli paanuhuopa katolle, ennen sitä pöntön asennuksen viimeistely tuuletusputkineen jäi tekemättä. Hanelin kanssa sovittiin, että ensi maanantaina mennään tekemään loput. Markkukin sainoi ehkä olevansa vielä silloin maisemissa. Hän kertoi, että lomapäiviä on rutosti rästissä, ja että pitää vain esimieheltä siunaus asiaan saada.

  Sellainen hyyskänkasausrupeama takana. Onneksi sain Hanelin mukaan. Useamman päivän muuten olisin joutunut Markun kanssa ahertamaan.
  Oli se välillä melkoista puuhaa, kun äijänraakit ryösivät. Milloin veti minulla suonta käsistä niin, että ei meinannut kyetä naulaa pitämään, milloin Hanelilla jaloista, ettei meinannut ylös päästä. Magnesiumiako tässä vielä pitää tuveta popsimaan, kaiken muun naposteltavan lisäksi? Ehkä kuitenkin sekin auttaa, että juo riittävästi, varsinkin kuumina aikoina. Niin ainakin Hilppa vakuuttaa. Pitää ottaa vaarin. Juomiset ovatkin jääneet vähille. Ja jos vettä tulevaisuudessa pitkin päivää siemailen, sen pahemman juomisen aioin kyllä pitää edelleen kohtuuden puolella.

  Vaikka Paskion Rakennus Velj. Lehkonen perustettiin vasta juuri, en minä ihan kokematon homman suhteen ole. Jo vuonna 1967, tai 1968, olin apupoikana Lautiaisen Enulla, joka rakensi Avokkaseen uuden hyyskän siskoni ja saksalaisten serkkupuolieni tupakan avulla polttaman tilalle. 1990-luvun alussa naputtelin ensi Piskolan navettapihaan puuceen, vuotta myöhemmin rantasaunalle. Ja pari vuotta sen jälkeen kyhäsin Kevonsuuhun, Utsjoelle, sellaisen vanhan mökin aikansa eläneen tilalle. T's'tä minulla on jopa kuva todisteeksi. Muissa täytyy teidän luottaa sanaani.

  Hanelin paskiontekokekemukseta en ole aivan varma, mutta on se poika muuta ehtinyt sen verran kopistelemaan, että luottetavan eivirallisenyhtiökumppanin siitä sain. 

  Loppuun kuvaa isännästä, joka toimi ansiokkaasti lautamiehenä ja keitteli muutaman kahvit, ihailemassa tulevaa mukavuuslaitosta. Tai mihin lie katselee?

SAVUSTETTUA KANAA, PUOLUKKAPUUROA, PUUNTUHOOJAA

  Kirjoitan verannalla. Tyhmä minä, kun kirjoitan verannalla harvoin. Pimeässä tuvassa vaan olen istua nyhjöttänyt.

Täällä on valoa...

 ...täältä on näkymää. 

  Verannalla on myös lämpöä, sillä on lämmin päivä. Näitä ei ehkä ole enää tänä vuonna montaa jäljellä. siis sellaista, että verannalla pärjää. Täytyy käyttää jäljellä oleva kesä hyväksi, nyt, kun tajusin hölmöyteni.
  Tuosta näkymästä: vaikka sitä avautuu, kun päätään nostaa, niin se ei takaa kirjoituksessa on näkymää. No, pääasia, että minulle avautuvat, nämä naputetut näkymät.

  No niin, alkuselitys on tehty, asiaan, eli kirjoittamiseen. Aamu oli tyven, hieman viileämpi, kuin edelliset, mutta kymmenen astetta silti. Pieniä rippeitä yösumusta oli nähtävissä Piekälän rannalla.

  Aamutoimien jälkeen lähdettiin katsomaan, josko puolukat olisivat kypsyneet. Puolukat olivat helvetin pieniä, helvetin lyhyessä varressa, ja semihelvetin raakoja. Mutta niitä on kuitenkin jonkin verran.

  Kerättiin sen verran, että puurotarpeet tulivat mukaan. Minä poimin paluumatkalla muutaman kanttarellin, yhden vaalean orakkaan. Soossin niistä juuri saa pyöräytettyä. Olen kyllä luottavainen. Sieniä nousee vielä!

  Sillä aikaa, kun Hilppa keitti puolukkapuuron, minä savustin kanan. Tunti pöntössä, ihan kunnon tulet alla. Eli ei me ihan huonosti tänäänkään syöty; paistetut perunat eilisistä ylijääneistä, savubroileria...

 ...jälkiruoaksi, kun Hilppa ehti kylmenneen puuron vatkata, vispipuuroa vaniljakastikkeella. 

   Kun sanoin, että ei me ihan huonosti syöty tänäänkään, niin ajoin takaa tätä: Perjantaina paistetut muikut ja nyrkin kokoisiksi paisuneet siiklit, eilen patakukkoa. Kurmeeta tuppaa olemaan. Mutta en valita.

  Melkein kuumaksi käy veranta. On tämä sellainen akvaario, että kun arska paistaa, tarkenee! Taidan pian lopettaa kirjallisen aherruksen. Ulos, ulos, kun ilma suosii. Ja suosii huomennakin, mikäli ennusteisiin voi luottaa risaa kondomia varmemmin. Hyvä on, jos voi. Kerlahden keikka aamulla. Sateessa ei ole hääviä paskiota kyhätä.

  Ai niin, puuntuhoojaosio meinasi unohtua. Puuntuhoojan toukkia on viime aikoina näkynyt. En niistä kuvia ottanut, enkä viitsi arkistoista kaivaa. Sellainen lähes kymmensenttinen tummanpunainen vingertäjä se on. Mutta perhosta näkee harvemmin. Se liikkuu yöllä, minä en. Tai liikun, kusella joskus, mutta meidän yöaikamme eivät ole kohdanneet. Vaan eilen bongasin perhosen pihanurmelta. Mitähän se siinä teki, yökukkuja, armoton bailaaja? Liekö uuvahtanut kotimatkalla? Tällanen se on. Olisko viitisen senttiä pitkä.

  Sen aikaa se malttoi poseerata, että ehdin kameran hakea, kuvan napata. Kun vien kameran sisään, tulin takaisin, oli se jo tiessään. Jos vaikka akka odotteli kärttynä? Tai ukko? Tai vanhemmat? En ehtinyt kyselemään. 

  Mutta nyt top tykkänään, pihalle ällistelemään.

TAHDON SAAREN

  Ennen kahta asiaa, sadetta ja muikkuverkon nostoa, kirjoitan tovin. Kirjoitan vaikka siitä, että mr. president Trump on osoittaunut saari-ihmiseksi. Eero ja Jussi & The Boys'n "Tahdon saaren" lienee mielimusiikkia.  Hän haluaa ostaa Grönlannin. Luotettavien lähteiden mukaan seuraavaksi mr. presidentin listalla ovat Englanti, Kuuba, Islanti, Australia ja Uusi-Seelanti. Kuultuaan, että Australia ei ole saari, vaan manner, hänen kerrotaan lausuneen, että ei se mitään, kyllä yksi mannerkin on mukavaa omistaa. Varmistamaton tieto kertoo, että muutamat jokseenkin järjissään olevat avustajat ovat saaneen Trumpin luopumaan napamannerten ostoajatuksesta vakuuttaen hänet hankkeen kohtaamien vaikeuksien määrästä. Tähän Trump lienee reagoinut sanomalla, että jos ei niin ei. Ja jatkanut hyräillen "Jos saaren minä saisin, vaikka suurenkin, niin mulle rakentaisin sinne palatsin. Jos saaren minä saisin, vaikka Grönlannin, niin täyteen rakentaisin tukikohtia, pumppaamoja ja kaivoksia."

  Joo, kello on kuusi. Verkon nostoon!

  Hyvin ehdin ennen sadetta verkot hakea, kalat päästellä, Hilppa perata. 72 muikkua oli, kahdessa verkossa, eli ei onneksi ylenmäärin. Ensimmäisessä verkossa (15 mm) oli kymmenen, toisessa (14 mm) 62 muikkua. Oikeastaan ensimmäinen verkko oli toinen ja toinen verkko ensimmäinen, jos määrittää asian laskemisjärjestyksen mukaan. Tästä voi päätellä kaksi asiaa: muikun koko on passeli neljätoistamilliseen, ja verkojen laskun olisi voinut aloittaa hieman lähempää Kummelisaarta. Mutta jos olisin ottanut kaksi 14 millistä, laskenut lähemmäs Kummelisaarta, olisi mujeita luultavasti tullut liikaa. Hyvä näin.

  Naapurin Hannu ei eilen omia verkkoja laittanut, oli kanssani apuna laskemassa. Hänelle soitin, paist'muikut kävi hakemassa. Me (lue Hilppa) pannullinen paistetaan, lopuista tehdään (lue Hilppa tekee) patakukko. Ihan sitä varten on pakkasessa "Wilsonin pintaa". On sitä patakukkoa joskus tehty (lue Hilppa on tehnyt) paremman puutteessa pekonistakin, mutta pekoni sulaa ihan olemattomiin, ja kukosta tulee aika suolaista. Eli kunnon läskikylkeä olla pitää, sellaista missä on myös lihaa, mikä maistuu pehmenneiden kalojen kanssa parahultaiselta. Leivinuunia ei varmaan viitsitä lämmittää; kypsyy se patakukko sähkölläkin. 

  Kello on nyt pian yhdeksän. Sadetta odotellaan. Henkinen valmius on tupapäivään olemassa. Mutta jos ennusteet, vakiintuneeseen tapaansa, ovat erheelliset, niin sitten puuhataan jotakin pientä ulkosalla. Saisi kyllä sataa.  Ja sataakin, ainakin nyt. Pikkasen ripottaa. 

  Melko lämpimäksi on sää paljon parjattujen ennusteiden mukaan muotoutumassa ensi viikon alussa. Sehän sopii. Maanantaiksi on sovittu huussin kasaaminen Kerlahdelle, Rohusen vellosten mökille. Markku ainakin tulee tänään maisemiin, Matista en ole varma. 

  Tuskin paketin kokoamisessa ongelmia on. Sellainen projekti tullee päivässä vesikattoon? Eli hyvän sään aikaa hyvässä säässä?  

  

  Torstaina on tarkoitus taas käydä Hollolassa, lauantaina palata.Silloin kolkutellaan jo syyskuuta. Noin karkeasti katsottuna ollaan oltu saaren asukkeja neljä kuukautta, pari vielä ollaan. Ehkä kauemminkin? Riippuu ilmoista, ja siitä, alkaako tekemisen puute houkutella sivistyneeseen ympäristöön. Toki sivistyneitä täälläkin ollaan; Hilppa ylioppilas, minä en. Kuitenkin jotakin koulua käynyt olen. Niin että ei kotona keskimäärin sen sivistyneemmässä ympäristössä olla. Eikä olla millään määrin, missään määrin. Wikipedian mukaan "ympäristöllä tarkoitetaan luonnonympäristön, rakennetun ympäristön ja sosiaalisen ympäristön muodostamaa kokonaisuutta." Jos asiaa tarkastelee luonnonypäristön kannalta, voittaa Avokas, jos rakennetun ympäristön, voittaa Avokas, jos sosiaalisen ympäristön, voittaa Avokas. Siis joudun muotoilemaan uudelleen lauseen "alkaako tekemisen puute houkutella sivistyneeseen ympäristöön" muotoon "alkaako tekemisen puute houkutella barbaariseen ympäristöön", sillä googletus paljastaa vastakohdaksi sivistykselle barbarian. 

  

  Sellaisia tuli pohdiskeltua tänään, sadepäivänä, jolloin ehkä sataa, ehkä ei. Mihin täässä uskoo? Sadetutka näyttää, että täällä sataa, empiirinen havainto, että ei. Kyllä auktoriteetteihin tulee uskoa, eikö? Tai no, uskoikohan se rautatieinsinööri tsaarin mielipiteeseen, kun tämä jotain uutta rataosuutta tarkastaessaan kysyi: "Miksi kiskot menevät tuolla kaukaisuudessa yhteen?"

  Tähän insinööri: "Se johtuu perspektiivi-ilmiöstä."

  Tsaari: "Meillä Venäjällä ei ole perspektiivi-ilmiötä!"

  Anteeksi, että en muista, kuka oli kyseinen tsaari. Vielä vähemmän, kuka oli kyseinen insinööri. Sen muistan, että tarinan kertoi tekussa opettajamme Saarisen Lasse (R.I.P.), arkkitehti jumalten armosta. Lassen tunteneet tietävät, että tarinaan voi ylipäätän panna ehdolle.

KUINKA SIIS VOIN EDES VÄITTÄÄ...

  Kutsuja satelee. Eilen tuli Emmerdalen mainoskatkolla kaksi: Instrumentarium kutsui näöntarkastukseen, ja ja Disneyn on Ice katsomaan näytöstä. Instrun kutsu näyttäisi olevan avoin, luistelushow on alkuvuodesta. Kummastakaan kutsusta ei ilmennyt, onko se avec? Pitänee ottaa selvää.
  Koska eläkeläisen elämä on niin hektistä, aioin vältellä mainosten katsomista, sillä allakka meinaa olla turvoksissa. Ihan vuoden alkuun asti.

  Puhelinkin soi melko tiuhaan. Minua lähestyvät niin teleoperaattorit, energia- ja vakuutusyhtiöt, lehtimyyjät, sekä luontaistuotevalmistajat. Myös muutamat tahot anelevat rahallista panostusta, hyvään tarkoitukseen, tietysti. Ja tietysti palvelujaan tai tuotteitaan tarjoavat vain juuri minulle edullisia, ainutkertaisia, sekä talouden kannalta ehdottomia asioita. Jos kaikkiin olisin tarttunut, soittoihin vakavasti suhtautunut, niin tappiolle kai olisin jäänyt; eivät tarjotut alennukset ja edut olisi kokonaan kattaneet pyydettyjen minimiavustusten summaa.  Mitä sitten, pääasia, että soitellaan, muistetaan, otetaan yhteyttä.
  Kuinka siis voin edes väittää, että yksinäinen oon, kun kutsuja pukkaa, lempeä-ääniset soittajat toivottavat hyvää päivänjatkoa, vaikka en tarjouksiin tartu. Tosin kysymys on totuuden vastainen: en ole edes väittänyt olevani yksinäinen. Kunhan jorisen.

  Kutsuista puheen ollen: meidät on kutsuttu täksi iltapäiväksi kahville. Paajalansaareen yhdelle mökille on kutsuttu. Toki mennään. Se tietää, hektisessä eläkeläiselämässä, aikataulun rukkaamista. Siitä tuonnempana.

  Eilen nostettiin aamulla muikkuverkot. Jos minulta olisi kysytty arviota saaliista, olisin osunut totaalisesti harhaan, mennyt metsään ryminällä. Olisin sanonut 3 -5 kiloa, mutta totuus oli, että ei yhtään! Siis nolla muikkua. Ja nolla mitään kalaa. Aika erikoista. Verkot olivat kyllä ihan oikealla paikalla. Tai no, oikealla paikalla muikkujen kannalta ajateltuna. Mutta kuitenkin sellaisella paikalla, mikä satoa on antanut. Missä lie mujeet luuranneet? Liikkuvat ne kalparvet tietenkin. Siellä ovat, missä on ruokaa, eli planktonia. Olisiko niin, että tuulet ja virtaukset ovat kuljettaneet kattauksen kauemmas? No, joskus näin, eiku uutta matoa koukkuun. Tästä aiemmasta tuonnemaksi. Pitää naapurin Hannulle soittaa, sopia uusi aikataulu sovitulle verkonlaskulle, koska kävi vastutamaton kutsu kylään. Luulen asian hoituvan ilman isompia hankaluuksia.

  Eilen sain maalattua, koska kalankäsittely ei vienyt kallista aikaa, talon takaseinän räystäs- ja nurkka-, ja vuorilautoineen. Vielä jäi yhdelle päivälle sutimista: päätykolmio verannan katon yläpuolella ja aitan pääty. Voipi olla, että seuraavan maalauksen talon ja piha-aitan osalla tekee joku muu. Taikka tiijä, millanen teräsvaari minusta kehkeytyy. Mutta ajot jatkuvat pappilan metsässä saunan ja venevajan osalta. Luultavasti tulevana suvena.

  Tänään en aio maalata. Pikku askaretta on listalla. Perunanvarsi pitää niittää, trimmerillä sörnäyttää leikkimökin ympäristö, ainakin. Ei tuo lista kovin työllistävä ole. Tosin on noita perunanvarsia enemmän kuin yksi, vaikka yhdestä puhuin. Toki asian olitte tajunneet ilman tarkennustakin. Yhden perunan istuttaminen muualle kuin ämpäriin on melkoisen hölmöä hommaa. Yhtä perunaa vähempää ei tietysti ole järkevää istuttaa, jos perunatilalliseksi pyrkii.
  Kohta, parin viikon sisällä, on pottu kaivettava ylös. Kyllä sitä vielä jonkin verran silloin on jäljellä, vaikka pelkällä perunalla pari viikkautta elettäisiin. Eivätköhän ne kellarissa jonkin aikaa pärjää, vaikka sisäovi onkin kelvottomassa kunnossa.

  Puutarhavastaava Hilppa on antanut suostumuksen ensikesän viljelysuunnitelmaani. Ehdotin, että avomaankurkkua ja sipulia tällätään kokeeksi maahan. Saa nähdä, mihin valikoima laajenee? Ainakin yrttejä voisi lisätä valikoimaan. Lanttuja tai nauriita ei olla vielä ajateltu kokeilla. Ehkä joskus?

  Ensimmäiset uutiset on huonosti kuunneltu selän takana paasaavasta tv:sta. Putin tulee, Italiassa hallituskriisi. Muuta ei iskostunut tajuntaa. Nyt pitää laittaa haalarit päälle, ottaa rukkaset naulasta, mutta ei pensseleitä sannasta, ja rientää puuhailemaan. Aloitan saunan valmistelusta. Eilen kylvettiin, ja tapana on täyttää heti seuraavana aamuna vesisäiliöt, kantaa puut, ja ladata tulipesät "napsausta vaille". Saunoipa sitten tänään, huomenna, tai tuota tuonnempana, on mukavaa, kun ei tarvitse kuin dallata rannalle, tuikata tuli palamaan. Yhdenlaista mukavuudenhalua tuokin. Vaikka sama duuni siinä on, teki sen silloin tai tällöin.

  Koska ei ole nyt uutta kuvaa tällättä, laitan kesäkuun 11. 2010 otetun Jänissaaresta. Ja tällä kertaa pystyyn käännettynä, sillä jollei tämä ole toteemi, niin sitten ei mikään.