ASIAT LUTVIUTUU

  Hollolassa piipahlettiin. Äidin asiat alkavat lutviutua. Eilen oli palaveri hoitokodissa, missä hän on arviointijaksolla. Läsnä oli kaupungin vanhustenhuollon Palvelusantran edustaja, useita hoitokodin henkilöitä, äiti, ja minä. Tilaisuudessa todettiin yksimielisesti, että ei äiti pysty kotiin palaamaan. Tai yksimielisyys oli tuossa vaiheessa hieman kyseenalainen, koska äidiltä ei oltu asiaa kysytty. Tähän palaan hetken kuluttua.
  Tuettu asumispalvelu on jatkossa Elinan arkea. Paikan löytyminen kestä pisimmillään kolme kuukautta, mutta Palvelusantran neitokainen kertoi, että sijoitus odotusajaksi järjestyy, jos vaikkapa Orimattila käy laatuun. Minä ilmoitin, että toki käy.
  Äiti oli eilen hieman pirteämpi, kuin viikkoa aiemmin. Omaehtoisesti hän ei kuitenkaan puhua pukahda. Kun asiat palaverissa olivat tulleet käsitellyiksi, kysyttiin äidiltä, että mitäs mieltä tämä on siitä, että siirtyy palveluasumisen piiriin. Elina mietti hetken, kysyi:
  "Onko se tarpeellista?"
  Hänelle selitettiin, miksi se on tarpeellista. Taas pieni tuumaustauko, ja:
  "No, hyvä sitten niin."
  Onneksi äiti ei ole asiaa vastaa. Kuulemma on paljon ikäihmisiä, jotka vastustavat kynsin hampain pois kotoaan joutumista.

  Ei mennyt kuin pari tuntia tapaamisesta, kun Palvelusantrasta soitettiin, kerrottiin, että väliaikainen paikka äidille on varattu Orimattilasta Vuorohoitoyksikkö Koivikosta. Vien Elinan sinne 8. kesäkuuta. Paikka on varattu 15. heinäkuuta saakka. Jos lopullinen sijoitus ei ole siihen mennessä selvinnyt, aikaa jatketaan.

  Hyvin on äidin asioita mielestäni yhteiskunnan taholta hoidettu. Vain yksi juttu hieman ihmetyttää. Olen aikeissa laittaa edunvalvonnan Elinalle hakuun. Lomakkeessa kysytän lääkäriä, jolta maistraatti voi hakea lausuntoa äidin tilasta. Olin asiasta jo aiemmin  kysynyt Tutkimussairaala Jalmarista, saako lausunnon heiltä? Siellä kerrottiin, että ehkä, mutta oikemapi paikka on kotihoidon lääkäri. Kysyin sitten kotihoidon sairaanhoitajalta, saako lausunnon äidin muistia ja kuntoa heidän kauttaan tutkineelta lääkäriltä, sain vastaukseksi, että sen saa paikasta, missä äiti on arviointijaksolla.
  Otin asian eilisessä palaverissa esiin. Siinä pyöriteltiin päätä, tultiin lopulta loppupäätökseen, että kyllä oikea taho on äidin kotihoidon kautta tutkinut lääkäri. Tai sitten omalääkäri. No, ei Elina ole omalääkärillä käynyt ollessaan nykyisessä kunnossa, eli jos asia siihen menee, joudun hänet raahaamaan lääkäriin. Ihmettelen hieman, että vaikka äitiä on tutkittu viime aikoina kolmessa eri hoitolaitosessa, ja lisäksi pari kertaa kotonaan, niin kaikki tuntuvat pallottelevan asiaa toisilleen. Onko kyse byrokratiasta? Ja uskoakseni tämä ei oe ensimmäinen kerta, kun huonoon kuntoon luisuneelle vanhukselle edunvalvontaa tarvitaan. Silti joka puolella tunnutaan olevan epätietoisia menettelytavasta. Jäi tunne, että näissäkin asioissa kaikki pyrkivät hoitamaan oman leiviskänsä, jättämään muut asiat toisten tehtäviksi.
  Ensi maanantaina menemme taas Hollolaan, siellä ollaan perjantaihin saakka. Eiköpä tuokin asia saada sinä aikana selvitetyksi.

  Nyt ollaan kuitenkin täällä saaressa. Lukuisa määrä maalipurkkeja on mukaan tuotu. Verannan tuunaminen jatkuu. Hilppa alkaa maalata sisältä kattoa ja seiniä. Minä listoittelen ikkunat ja oven, rakentelen terassin kaiteeseen ristikot. Niissä onkin nysväämistä, kun jokainen palikka on erikseen mitattava ja tehtävä. Eli sirkkelit soivat tiuhaan näillä kulmilla. Koska ilmojen haltiaja antaa lähipäivät työskenellä ilman sateen uhkaa, luulen, että veranta ja terassi, eli Auvis-Masan sanassa oivallisesti yhdistettynä veranssi, on melko lailla valmis, kun maanantaina täältä poistutaan. Ehkä jo pyhänä terassilla päiväkahvit hörpitään. Aurinkovarjokin tuli tarkoitukseen hommattua; kaiteeseen kiinnitettävä taittuva malli Clas Ohlsonilta, 17,99 €. Ei ollut hinnan kirossa!

  Kesäkuu alkoi. Tuntuu, että kesää on ollut ties kuinka kauan, vaikka nyt sen vasta pitäisi alkaa. Toivottavasti ei ota takapakkia suvi. Mutta vettä kyllä pitäisi tulla. Ja rutkasti. Muuten ovat puutarhan kotitarvenäpertelijät kusessa, oikeista maajusseita puhumattakaan. Tuhoisat metsäpalot suorastaan odotuttavat itseään. Eikä himosienestäjän tulevaisuus näytä vahveroiselta, rouskuiselta, eikä edes nuijakuukuselliselta. Mutta kun katson kymmenen päivän ennustetta Anttolaan, ei sadetta ole lupeissa, minkä nyt pieni mahdollisuus ensi tiistaina. Vaan eivät pienet mahdollisuudet pienestä kuurosta riitä. Kunnon vuorokauden maatiaissade tarvitaan, ensialkuun. Mutta minkäs teet. Tulee, mitä tulee. Ei ole pienen pottumaan laitaa tallaavan päätettävissä, muutamaa kasvulavaa kiertävän hyppysissä.

  Joopa joo. USA laittaa tullit voimaan, Italissa painitaan hallitusongelmien kanssa, Espanjassa päämisteri taitaa saada kenkää, Ukrainassa lavastellaan murhia, Avokkaassa odotellaan sadetta. Murheensa kullakin. Mutta minä ryhdyn aamupalaa rakentamaan.

Tällään lopuksi, koska tapana on, kuvan. Siinä lokki antaa kalasääskelle kyytiä. Mitäs lähti lentelemään, sääskeläinen!

KALASTUSTA, LÖYSÄILYÄ, ÄHELLYSTÄ

  Kun perjantaina käytiin sahalta puutavaraa, kysäisi Haneli, että lähdenkö mukaan Lietvedelle uistelemaan. Minähän olin valmis! Utelin, voiko naapurin Hannu lähteä messiiin, kun siitä on ollut puhetta.
  "Mikä ettei", vastasi velj'-Hanski.
  Niinpä kolmen kantissa lähdettiin uippuuttamaan kohti kala-apajia.

  Heti kohta, kun kaikki täkyraksilla varustetut vavat (14) olivat viritettyinä, paukahti kahteen kala. Haneli sanoi kaimalleen, että alahan kelata. Tämä teki työtä käskettyä. Hauenpuikkari sieltä nousi, rehdisti kiloinen. Neuvosto päätti yksimielisesti, että sitä ei tarvita, joten se nakattiin kasvamaan.
  "Eiku uutta ylös" virkkoi velipoika taas kaimalleen. Tämä tarttui vapaan, alkoi kelata.
  "Tää on isompi, eikä taija olla hauki", ilmoitti Hannu kohta.
  Pian kala näyttikin, mikä oli kalojaan; hopeakylkinen kävi pinnassa näyttäytymässä. Aikanaan pääsi Haneli saaliin haavaamaan.

3,34 kg:n jävilohi se oli. Nätti vonkale.

  Sitten oli hiljaisempaa. Tuossa kuuden ja seitsemän välillä Haneli ryhtyi vaihtamaan täkyrakseja vaappuihin, toinen Hannu luotsasi purtta kohti kuhavesiä.
  Ei ollut kuha vielä liikkeellä, tai ei ainakaan napannut. Vielä saatiin veneeseen yli kolmen kilon hauki ja kaksi kohtalaista ahventa. Hauki ja yksi ahven tulivat ylös yhdellä kelauksella; oli jompi kumpi kiepauttanut siimat yhteen.

  Yhdeksän maissa ilmoitti kapteeni, että koska kuha ei liiku, nostetaan kalusto, lähdetään pois. Niin tehtiin. Kauniisti paisteli ilta-aurinko, kun arsenaalia otettiin ylös.

  Avokkaan rannassa Haneli sipaisi lohen fileiksi. Tehtiin tasajako, ei kristillinen, eikä matemaattinen, vaan oikeudenmukainen: toinen fileistä kapteenille, toinen meille kansipojille puoliksi. Kaikki pääsivät punalihaisen makuun.

  Lauantaina pidettiin vapaapäivä, eli ei juuri töihin puututtu. Iltapäivällä lähdettiin veneellä liikkeelle, tarkoituksena usmuuttaa kylille kahville. Niin usmuutettiinkin, mutta kyläpaikan kautta. Hilppa sai pitkästä. tosi pitkästä, aikaa muistella menneitä vanhan ystävänsä kanssa. Tämä lähti vielä kanssamme Anttolaan, jätti miehensä maalailemaan. Käytiin Poijun terassilla kahvit hörppimässä, sitten Salessa. Saattaa olla, että noita ihmisiä tulee täst'edes hieman useammin tavattua.

Tänään pyhitin lepopäivän aloittamalla terassin teon. Ensin verstas toimitakuntoon, sitten perustukset...

...sen jälkeen tolppaa pystyyn....

....vielä kansi päälle.

  Sitten alkoi arska paahtaa kulmalle siihen malliin, että oli lopeteltava. Vaikka tänään oli viileä päivä! No, huomenna pitää hyökätä laittelemaan rappuset ja suunnittelemaan kaiteita. 

  Keskiviikkona täytyy lähteä Hollolaan. Mutta eilen päätettiin, että takaisin tullaan jo torstaina. Minulla on tapaamien äidin tiimoilta klo. 9:00. Sen jälkeen ruokakauppaan ja baanalle. Keskiviikkona ehtii ajella kotinurmet, käydä maalikaupassa, sekä hankkia muita puutteita.

  Ajateltiin aiemmin, että ollaan kotona viikon verran, koska Helsinkiin pitää mennä tiistaina 5.6. Mutta sateita ei ole tiedossa, vähät istutukset vaativat vettä. Pottukin on jo lähes vaaksan verran vartta työntänyt. Ei sitä viitsi jättää kärsimään. Siis ajellaan tänne, sinne, ja sinne tänne.

  Nyt katsomaan Rantahotellia. Näpytellään lisää tuota tuonnempana.

SÄÄTIEDOTUS VEDENKULKIJOILLE

  Avokas, Saukonsalo, +10, selkeää, näkyvyyttä Juvalle saakka. Aivan peilityyni. Järviveden korkeus reilusti plussan puolella.
  Hieman eroa eiliseen: +12, ohutta yläpilveä, hieman aamusumua, näkyvyyttä Vattusaarille. Kevyttä kakkoistuulta, 1 m/s. Järviveden korkeus reilusti plussan puolella.
  Säätiedotus vedenkulkijoille on Luonterin alueelle tarkoitettu, esikuvanaan "Säätiedotus merenkulkijoille-ohjelmaa" pitävä palvelu. Jälkimmäisen tekee Ilmatieteen laitos, edellisen minä. Säätiedotus vedenkulkijoille on vielä suppean ryhmän käytössä (minä), mutta ehkä veneilijät huomaavat sen olemassaolon, ja suosio alkaa kasvaa.

  Sikäli tärkeitä nämä säätiedot vedenkulkijoille, että lähdetään tänään käymään kylillä veneelle. Mennään kauppaan, siitä sahalle. Kuistin rempan tarpeet pitää hakea. Haneli tulee avoveneellään talkoisiin. Saadaan kevyesti kaikki kerralla kulkemaan, eikä tarvitse uuteen paattiin kovaa lastia ahtaa.

  Kuisti etenee hiljalleen. Tai ei sentään, mutta sen remppa etenee. Näillä ilmoilla, vuosilla myös, tulee duunailtua vain aamupäivät. No, ikkunat ovat paikoillaan, ovi samaten. Tänään haetaan tarpeita, huomenna aloitan terassin väsäämisen. Kun keskiviikkona lähdetään, viikko siitä takaisin tullaan, niin meillä on maalit matkassa. Näyttää siltä, että veranta luovutetaan käyttäjilleen hyvissä ajoin ennen aluperin kaavailtua deadlinea, juhannusta.

  Katiskat ovat antaneet kalaa mukavasti: pari haukea ja melkoisesti keskipannun ahvenia. Saarelan tilan päävastuullinen kalankäsittelijä työssään.

   Savuahventa ja paistettua haukifilettä on syöty. Kevyttä kesäruokaa. 

    Toissa aamuna oli toisiaan taas silmien hieraisun paikka. Aamukahvilla äkkäsin kauriin mutustelevan talon takana heinää. Sain siitä pari kuvaa ikkunan läpi napattua. Kun lähdin hiljaa hiippailemaan kohti ulko-ovea, jokin säikäytti eläimen, se loikki metsään. 

  Liekö yksilö tänne talvella jäänyt, vaiko jostakin uinut? Tiijä, vaikka olisi useampi, ja vasoja myös. Täällä voi kohta olla melkoinen tokka, jos niikseen tulee.

  Eilen ajelin sähkökoneella ringin saaren ympäri. Ei näkynyt norppia, mutta huomasin kauempaa, kun lokit antoivat kyytiä sääkselle. Pesiään puolustavat, vaikka ei taida sääskeläinen  heidän kotirauhaansa häiritä? Tai en ole ihan varma.

  

  Sateita ei ole tiedossakaan. Kohta on alettava kastelemaan. Tai alettiin jo eilen. Mutta tätä menoa on tihuletkua viritettävä nurmikollekin. Saisi kyllä ravauttaa kunnon sateen, mieluumin yöllä jos toive sallitaan. Ja ehkä se sallitaan, otetaanko käsittelyyn, onkin eri juttu. 

  Sellaisia saarellisi tänään, on ryhdyttävä kahvin keittoon.

KESÄ RÄJÄHTI

  Viikko oltiin veke saaresta. Kaksi huomion arvoista juttua on tapahtunut: Luonto on räjähtänyt valtavalla voimalla; lehdet täysiä, ruoho pitkää, raparperi yli puolimetristä, nämä ensi silmäyksellä.
  Toinen asia on, että vesi jatkaa nousuaan. Parikymmentä senttiä viikossa oli hilautunut ylös. Ei haittaa, nyt on laituri vaaterissa. Parikymmentä senttiä vielä, niin ollaan viime vuosikymenten huippulukemissa. Voi se sinne noustakin. Vaan kyllä oli hienoa eilen illan kahussa tänne tulla.

  Eilen, enne tänne lähtöä, vietiin Elina Lehtiojan Palvelukeskukseen Mukkulaan.Tanssijytke kiiri korviin, heti kun ovi avattiin. Oli päivätanssit menossa. Mutta ei äidistä siihen hommaan nykykunnossa ole. Huoneeseensa vietiin. Iso huone, siistit tilat, uudehko rakennus. Siellä äiti kolme viikkoa viettää arvioitavana. Sitten nähdään, millainen päätös lyödän käteen.

  Tänään aloitin verantaremontin; neljä ikkunaa tälläsin Hilpan avustuksella paikoilleen, ennen kuin alkoi aurinko paahtaa tosi tarkoituksella.

   Hilppa, kun hanslankarin hommiltaan ehti, otti harsot pois pottumaalta, kylvi hernettä kasvimaalle...

...ja kasvulavoille jotain muuta.

   Iltapäivällä käytiin naapurin Hannun kanssa nostamassa kimppalaituria. Pitää vielä ensi viikolla tehdä lopullista säätöä, kun vesi vähän lämpenee.

  Nurmikon leikkasin ennen saunomista. Ruohonleikkuri on tullut talven aikana hulluksi. Viime syksynä se oikutteli, ei jaksanut kunnolla käydä. Vaihdoin siihen uuden bensaletkun ja tulpan jo viime syksynä. Ei silloin kuitenkaan lähtenyt käyntiin, kuin irrottamalla tulppa, laittamalle reikään hörppy. Mutta nyt lähti! Ja käydä rommeltaa sellaisilla kerroksilla, ettei ikinä! Se vain haittana. että on niin vinha pyörintä, että keskipakovoima liimaa ruohon leikkurin kopan laidoille, eikä tiputa sitä maahan. Eikä edes ulosheittäjän kautta tule juurikaan silppua ulos. Sitten, kun paikat täyttyvät, kone alkaa yskähdellä, meinaa tukahtua. Ja kun nostan hieman takapyöriä ilmaan, pölläyttää masiina melkoisen tuhjon tummanvihreää möhnää alleen.
  Toinen muutos on, että bensaa kuluu vähintään tuplasti aikaisempaan verraten. Tottahan kone kuluttaa, kun käy, kuin viimeistä päivää. Ei kuitenkaan ollut vielä viimeinen päivä värkille; se hoiti homman loppuun. Pesin sen painepesurilla, jätin huilaamaan. Katotaan, mitä on apukone mieltä, kun seuraavan kerran ruoho leikkausta vaatii. Oli mieltä mitä tahansa, en minä sille kelvottomalle oikein mitään osaa tehdä. Korkeintaan sadatella.

  Huomenna laittelen loput ikkunat. Ehkä laitan oven, ehkä en. Nuohoojakin tulee johonkin aikaan. Tai tulee yhdeksältä. Hannu hakee ensin Potinlahdesta. Nuohoaa kolme mökkiä Hannun johdolla, sitten haen sutarin meille, je vien lopiuksi Rehulalle. Eli viisi paikkaa pääsee mies rassaamaan kerralla. Sehän on melkein provikan paikka, minulle ja Hannilan Hannulle. Tai alennusta. No, ei taida tulla. Mutta puhdistuupahan hormit.

  Huomenna soittelen Lehtiojan Palvelutalolle, kyselen, kuinka äidillä on mennyt. Hänen kanssa on valitettavasti jollei mahdotonta, niin ainakin erittäin vaikeaa, puhua puhelimessa. Tarkoitan tietysti Elinan kuntoa, en omaani, joka on kohtalainen. Oma kuntoni, tarkoitan. Kuulen kuitenkin, onko mitän erityistä äidin kunnossa, puoleen, tai toiseen, tapahtunut. Jalmarissa todettuun aivojen kalkkeutumaan ja alkavaan alzheimeriin hän on nyt muutamia päiviä saanut lääkettä. Vaikutusta ei vielä eilen ollut havaittavissa.

  Näin elo etenee. Me täällä vielä voimissamme huhkitaan, jotkut vähissä voimissa muitten autettavana ehtoopuoltaan kuluttavat.

TUTKII, MITÄ TUTKII...

  Tutkimuksia on tehty. Tuloksia on saatu. Vikaa ei ole paikallistettu. Eli verikokeiden tulokset kaikki viitearvoissa. ABI:n mukaa veri kiertää kaikissa raajoissa samalla forssilla. Sydänfilmin tulokset normaalit, paitsi että minulla on hieman alhainen pulssi. Urheilijan pulssi, sanoi lääkäri, kun tänään soitti. Olin otettu. Siis oikein hyvältä näyttää, mutta jalka sen kun puutuu. Puutui aamulenkillä, ja puutui viimeeksi äsken, kun kävin hyvien koetulosten innoittamana kokeilemassa.
  Vielä röntgeniin passitti lääkäri. Selkää haluaa kuvattavan, vaikka ei se ole koskaan pahemmin vihoitellut. No, sopiihan se; selän puolelta minusta saa ihan edustavan kuvan.

  Suomi sitten hankki neljän minuutin nukahduksella paluuliput Tanskasta. Valveilla on noissa kekkereissä oltava 60 tehokasta minuuttia, jos aikoo prenikat kaulassa kotiutua. Niin koville tappio otti, että ilmakin kylmeni. Taitaa onneksi pian lämmetä taas mukavaksi.

  Eilen käytiin Stadissa. Asunto tuli myytyä, Ukko-Munkissa syötyä, Munkkiniemen rannalla kahvit juotua.

  Tänään haettiin Elinalle vaatetta ja muuta tarvittavaa arviointijaksoa varten. Maanantaina puoliltapäivin käyn hänet noutamassa, vien Lehtiojan Palvelutaloon Kilpiäisiin.
  Torstaina, 31. 5., on minulla siellä tapaaminen Palvelusantran yhteyshenkilön ja Palvelutalon lääkärin kanssa. Silloin kai jo tiedetään jotakin äidin tilanteesta ja tulevasta sijoituspaikasta. 

  Huomenna tulevat Anna ja Iiris Hollolaan. Anna menee illalla ystäviensä kanssa syömään, Iiris jää iloksemme. Tyttö lupasi eilen, että käy Peppe-Papan viereen nukkumaan. Niin hän teki pari kertaa viime viikonloppuna Anttolassakin. On kai turvallista nukahtaa, kun Pappa kuorsaa vieressä, ennen kuin ehtii itse kunnolla silmiään ummistaa.

  Muuten tuntuu Hollolassa, ja Lahdessa, olevan elämä ennallaan. Vaan ei muualla:

  Texasissa taas joku kahjo ammuskeli koulussa. USA:ssa on tänä vuonna ammuskeltu kouluissa keskimäärin kerran viikossa. Karmeaa touhua!

  Matkustajakone on pudonnut Havannan kentälle, uhreista ole vielä tietoa.

  Suomessa puolustusministeri poistaisi naiset vuodeksi armeijasta. Eli antaisi vuoden käänteistä poistumiskieltoa. Minä sain ainoastaan viikon eikäänteistä poistumiskieltoa töperehdittyäni uudenvuoden aaton iltalomalta palatessani.
  Minun mielestäni kaikki armeijat, sukupuoleen katsomatta, pitäisi panna vielä paljon pidemmälle huilille. Mutta ei minun mielipidettäni noissa asioissa pahemmin kysellä, saatikka kuunnella.

  Huomenna Englanissa pidetään kuninkaalliset häät. Tai prinssilliset ainakin. Muutama miljardi ihmistä kuulema seuraa menoja televisiosta. Eikö niillä kehnoilla ole parempaa tekemistä? Menisivät vaikka etsimään korvasieniä, virkkaisivat pannulappuja, neuloisivat kahvipannun myssyjä, pelaisivat kirvestä tai tuppea, tai tekisivät jotakin muuta yleishyödyllistä. Mutta kuten sanoi joku nainen jossain mainoksessa: "Enemmän hömppää saisi olla."

  Koska minä en katso kuninkaallisia häitä (en kylläkään etsi korvasieniä, virkkaa pannulappuja, jne.), on minulla aikaa tehdä jotakin muuta. Aivan tarkka suunnitelmaa en vielä ole laatinut, mutta kyllä minä jotakin keksin. Vaikka Iiriksen kanssa lähden jäätelöt syömään.

KOVAN AAMUN PÄIVÄ

  Vatsa kurnii. kroppa kaipaa liikuntaa, sielu halajaa kahvia. Mutta vielä mitä! Ei lenkkiä tänä aamuna, ei aamupalaa tänä aamuna, ei kahvia tänä aamuna. Lasillinen vettä sentään tänä aamuna.
  Arvannette, että labraan olen menossa. Ja vasta 9:45! Olisin aikaisemman ajan varannut, mutta kun ei ollut vapaana. Ei huomiseksikaan. Ja tämä on saatava tehtyä, kun nyt Hollolassa muutamia päiviä ollaan. Eli verikokeita ja sydänfilmi Peppestä kohta otetaan. Huomenna vielä omahoitajalle, aiheena ABI. Sillä ei ole lain yhteyttä yo-kirjoituksiin, vaan alaraajojen valtimopaineita mittaillaan.
  Kaikki nuo tehdään vasemman takajalan puutumisen ja pistelyn syyn löytymiseksi. Kyllä Peppestä huolta pidetään!

  Eilen tultiin siis Anttolasta kotiin. Käytiin Elinaa katsomassa Jalmarissa. Siellä äiti istui muistisairaiden tutkimusosastolla yhteisessä tilassa. Hän oli selvästi pirteämpi, kuin helatorstaina Akuutissa Hanelin kanssa käydessämme. Hän jopa puhui aivan oma-aloitteisesti muutamia lauseita. Kun kysyin häneltä, että tunnetkos sinä minut, niin äiti katseli hetken, sanoi:
  "Ootko sinä niitä minun poikiani?"
  No olinhan minä. Hilpan kysyessä samaa, sanoi Elina, että kyllähän minä sinut tunnen! Ei hän kuitenkaan muistanut sitä, että Anna, Joni ja Iiris olivat käyneet äitienpäivänä häntä katsomassa.
  Kun minä sanoin jossain vaiheessä äidille, että täällä sinä nyt sitten olet ainakin tämän viikon, vastasi hän:
  "Täällähän minä hengailen!"
  Johan tuntui mukavalta! Mistä lie kaivanut tuon verbin? Ei varmasti ole konsaan, elämän päivänä,  sitä käyttänyt!
  Äidin hoitajaa jututettiin tovi. Hän antoi monisivuisen kyselylomakkeen minulle täytettäväksi. Siinä kysellään Elinan muistin tilan huononemista ja käsitystäni hänen kyvyistään tulla toimeen jokapäiväisissä asioissa. Hoitsu kertoi, että äidin muistia ja muutenkin tilaa tutkitaan tämä viikko, ja että hänen on tarkoitus mennä sovitusti arviointijaksolle hoitokotiin. Pitää olla Palvelusantraan yhteydessä, jotta saan tarvittavat tiedot Elinan hoitokotiin viemisestä. Tai tiedon siitä, että hänet toimitetaan sinne Palvelusantran kautta.

  Arvatkaa, miltä tuntuu, kun Hilpan itselleen keittämän kahvin tuoksu leijailee sieraimiin? Pientä esimakua helvetistä, mikäli minulta kysytään.

  Huomenna mennään Helsinkiin. Annan ja Jonin asuntokauppa on iltapäivällä. Anna halusi minut mukaan. Mikäs siinä, mennään. Sen pälle jonnekin syömään, näin olen ymmärtänyt. Sitten kotiin katsomaan, jatkuuko Leijonien viime otteluiden tahti, eli kovat voitetaan, heikommille hävitään. Toivottavasti ei.

  Ilmeisesti maanantaina sitten lähdetään takaisin saareen. Pian pääsee istuttamaan kasvulavoille. Hilpalla on päävastuu sinne tulevista lajeista. Istutuksesta myös. Joten mulle jää suojaus. Pupukatrasta ei tosin onneksi ole näkynyt. Yksittäisiä aikuisia kyllä. Siis ankarat turvatoimenpiteet ovat paikallaan. Jospa sato muodostuisi antoisammaksi, kuin viime kesänä. Sääkään ei silloin suosinut. Eli mikä jäniksiltä säästyi, sen luonto jätti puolivalmiiksi, tai huonolaatuiseksi. Nyt näyttää ainakin lämpöä olevan ja tulevan. Kastelutoimenpiteisiin kyllä joutuu, sillä kymmenen päivän ennuste ei lupaa pisaran pisaraa märkää. No, sitten kastellaan. Saimaassa on veden korkeus sellaisissa lukemissa, että riittään isompienkin viljelysten tarpeisiin. Ja pinta nousee juhannukseen asti, kun latvat tyhjenevät.

  Kahvi tuoksuu, vesi kielelle herahtelee. Kymmenen jälkeen tempasen ainakin kaksi mukillista. Sitten tyhjentämään Elinan jääkaappia. Ja perään käymään häntä katsomassa. Katsomassa, kuinka hengailu on sujunut.

LÄMPÖÄ LÄJÄPÄIN

  Kyllä on kelit! Kun ei olisi nyt se kesä, Suomen kesä, mikä on tunnetusti lyhyt ja paikka paikoin lumeton. Vaan ei huolta, ainakin tovin jatkuu kesä. Kymmenen päivän ennuste ei sadepisaraa näytä. Kovasti ottaa luonto takaisin myöhässä oloaan.

  Torstaina käytiin Lahdessa katsomassa Elinaa. Kovin apaattinen ja puhumaton oli äiti. Aikamme tivattuamme hän sanoi meidät tuntevansa, mutta nimet olivat rankemman takana, eli eivät tulleet mieleen. Eikä hän oma-aloitteisesti sanonut sanaakaan. Muutamiin monasti toistamiimme kysymyksiin murahteli jotakin, tai sanoi, ettei nyt oikein ymmärrä, mitä tarkoitetaan.
  Häntä hoitaneen lääkärin puheille onneksi päästiin. Ei äidistä ollut siellä otettujen kokeiden perusteella mitään yksittäistä syytä kunnon romahtamiseen ollut löytynyt. Lääkäri sanoi, että kolme päivää Akuutissa potilaita pidetään. Minä kysymään, että mitäs sen jälkeen? Ja samaan syssyyn, että hänelle on sovittu kolmen viikon arviointijakso hoitokodissa 21.5. alkaen, ei kai hän tässä välissä kotiin joudu? Tähän lääkäri, että eiköhän jotakin keksitä.
  Niin keksivätkin; nyt äiti on kuntoutussairaala Jalmarissa Jalkarannassa. Häntä ryhdytään tutkimaan maanantaina, kun arki palaa.
  Saa nähdä, miten asiat siitä eteenpäin sujuvat. Mutta me menemme tiistaina kotiin. Pääsen selvittelemään asioita paikan päällä. Näyttää olevan niin, että tieto ei kulje eikä kirjaudu ajantaseisesti eri terveydenhuoltoon kuuluvien yksiköiden välillä.
  Me meinattiin muuten Hanelin kanssa eksyä, ja pahemman kerran, Päijät-Hämeen keskussairaalaan! No, kun ensin mentiin Akuuttiin, ja kysyttiin, mistäpä löytyy Elina Lehkonen, metä opstettiin:
  "Seuraatte tuota valkoista viivaa. Se lopuu hissin ovelle. Yksi kerros ylös, sitten vasemmalle, automaattiovista läpi, ja soitatte ovikelloa."
  Hyvin meni, kunnes soitin ovikelloa. Synnytysosasto! Sanottiin, että nyt ollaan kyllä hukassa. Neitokainen näytti meille käytävän toisella puolella olevaa ovea, sanoi, että soittakaapa tuota kelloa. Niin teimme, oikeaan osuimme.
  Mutta tuo oli pientä. Kun lähdimme ostamaan äidille kukkia, saimme taas hyvät neuvot. Mutta nyt ei ollut viivaa, mitä seurata. Ja kun sairaalassa on menossa saneeraus ja laajennus, jouduimme kävelemään tyhjiä käytäviä minuuttisotalla. Siellä täällä oli onneksi opastauluja, joissa näki, missä ollaan. Lopulta, eräältä eteemme sattuneelta remppamieheltä kysyttyämme, löydettiin pääaula ja kukkakauppa. Sitten uusi seikkailu takaisin. Hyvä, ettei tullut käsirysyä, kun mielipiteet reitistä olivat välillä melko erilaiset. Onneksi kädenvääntö pysyi verbaalisena. Kukka kuitenkin Elinalle saatiin ja vietiin. Ja äidin meidät nähdessään peruslukemilla pysynyt ilme muuttui selkeästi ilahtuneeksi, kun hänelle kukan annoimme.

  Eilen käytiin retkellä Paskosaaressa. Luonterin Paskosaaressa, ei Sappulanselän kaimassa. Vähän viileää oli ajella, mutta saaressa tarkeni!

   Pois ajettiin Ukonvirran läpi, Siikaveden kautta Avokkaaseen.

  Hanelin porukat kävivät eilen iltakahvilla ja porinoimassa. Niin se aika rientää; Anni lähtee kesäkuussa vaihtoon jenkkeihin, ja kirjoittaa ensi vuonna, Katriina pääsee kesällä ripille. Mihin hittoon ne vuodet ovat haihtuneet?

  Tänä aamuna kävin sähkömoottorin avustamana uistelemassa puoletoista tunnin verran. Vähän kalaa, paljon mielihyvää ja rauhaa. Ei näkynyt norppaa, eikä äänetön meno karkottanut kalasääskiä ilmoille. Kanadanhanhi ja lokki olivat kai huonoissa väleissä, kun eivät toisilleen paljon puhelleet, ihan eri suuntiin tiirailivat. Liekö tiiroja tiirailleet?

  Iiriksen päivänokosten jälkeen lähdettiin Lietveden kioskikahvilaan, kun se ilmoitti olevansa auki. Ei ollut auki, eikä tarvinnut kenekään sieltä poistua pes'auki. Oli vissiin jääneet sivut päivittämättä. Opastetaulusta kioskin pihalta äkättiin Pistohiekan tanssilavan vieressä oleva Mörkinahon kahvila. Sen nettisivut vakuuttivat, että paikka on vapusta lähtien auki perjantaisin ja lauantaisin. Koska matkaa ei sinne ollut enää, kuin jokunen kivennakkaama, usmuutettiin katsomaan. Oli se auki. Tarjolla oli kahvia, kun isäntä keitti, Iirikselle mehutetra, ja kaikille eskimot. Pitsaakin olis kuulema saanut, ja kaljaa. Ehkä ei ihan vakipaikaksi taivu, mutta isäntä oli ystävällinen ja seurallinen.
  Tänään ei ollut viileää edes vesillä. Mitäs, kun mittarit saaressa huitelivat päälle kahdenviiden. Kameralaukku oli tietysti mukana Pistohiekan maisemissa, mutta yhtään kuvaa en ottanut. Alankohan leipääntyä hommaan? Laitetaan kuitenkin yksi otos aamupäivältä, kun käytiin viemässä katiska syvemmälle.

  Huomenna on sitten äitienpäivä. Omaa äitiä en ole onnittelemassa. Mielessä on, tietenkin. Hilpalle keitän aamukahvit. Niin keitän joka aamu muutenkin. Pitää yrittää kehitellä jotakin spesiaalia. Luonnonkukkia on nirsosti tarjolla. Muinoin Hollolasta tuomamme valkovuokot ovat vallanneet lisää alaa, ja niitä alkaa olla kerättäväksi asti. Ovat vaan aamuisin niin supussa, että turha poimia. Menköön ilman kukkia, yritän virvelöidä vaikka hauen korvikkeeksi. 

  Pikku hiljaa kohti lätkää, 

enää kirjoita en pätkän pätkää.