SAMAA MAA, ERI ALUE

  Keskiviikkona siirrettiin leiri Hollolaan. 186 kilsaa lounaaseen. Maisemat täälläkin silmää helliviä. Vettä täytyy tosin mennä hieman pihaa pidemmälle katsomaan. 

  Iso Tiilijärven rantamilla oli aamulla tällaista. Hieno keli kävellä; pikkupakkanen, tuuletonta, valkeneva taivas pilvetön. 

  Hollolassa seuraavat puoli vuotta asustetaan. Vähän pidempäänkin, jollei kevät tosi nopeasti etene. 

  Täällä kauppojen ja kirjastojen, teattereiden ja museoiden, asfaltin ja lenkkipolkujen liepeillä jatkuu sama farssi kuin Anttolassa. Ei ihme, sehän jatkuu koko pallolla. Näytelmän on käsikirjoittanut mr. president Trump. Hän esittää myös pääosaa. Sivuosissa lukuisa määrä maidensa johtajia, vaikuttajia ja päättäjiä. Koko muu ihmiskunta on sysätty statisteiksi. 

  Juoni farsissa on jatkuvasti polveileva, yllättäviä käänteitä esiintyy alati. Näytelmän loppu ei osaa edes tuottaja, eli USA:n väestö, ennustaa. 

  Nyt eletään toisen kauden ensimmäistä neljännestä. Tämän hetkisen tilanteen mukaan vaikuttaa siltä, että loppu huipentuu totaaliseen yksinvaltaa ja demokratian musertumiseen. Siis farsista tulee dystopia. 

  Saapa nähdä ja kuulla, ketkä kämmeniään läiskyttävät, kun Trump lopulta sanoo Acta est fabula, nunc plaudite. 

  Farssin edetessä me keskitymme omaan elämäämme. Alamme seuraamaan elokuvateattereiden tarjontaa. Lahden Kaupunginteatteriin mennään ainakin Loistava ystäväni katsomaan. Kirjat ovat tulleet luetuiksi, joten valinta on helppo. 

  Kirjaston ovet aukenevat edessämme tiuhaan. Jotain epäortodoksista saattaa rutiineihin kahliutunutta elämänmenoa ilmaantua piristämään. Jos ei maailma, niin ainakin osamme siitä on mahdollisuuksien sisävesi. 

  Muuten elo kohti joulua, vuodenvaihdetta, pidentyvää päivää, talveksi ja parahultaisiksi liukulumikenkäilykeleiksi toivottavasti kääntyvää loppuvuotta, samanlaisena jatkuvaa sydäntalvea, maaliskuun hiihtokelejä jäällä, huhtikuun armottomuuden muutosta toukokuun hempeän vihreyden orastukseen, kuluu vitkaan mutta nopeasti. Paradoksi, vaan totta. Jotkut päivät saattavat tuntua pitkiltä kuin pukin odotus lapsilta aattoaamuna, mutta kun vappuna taakse jäänyttä kautta tarkastelee, huomaa, että taas se aika ohi vilahti. 

MITÄ JÄÄ MIELEEN?

  Kausi alkaa alkaa olla lopuillaan. Viimeisiä talveen varautumisia tehdään. Lähtö tulee tapahtumaan harkitusti, joten aikaa valmistautumiseen on ollut. Itse asiassa niin paljon, että tänään, sateentuhnussa, ei ole tarvis oikein mitään tehdä. Huomenna viimeiset, saunan vesiastioiden tyhjennys, padan "sielun" puhdistus noesta, vesijärjestelmän tyhjennys talolla, pakastimen sulatus, viimeisten kotiin vietävien tavaroiden haaliminen. Ei koko päivän urakkaa siis huomiseksikaan. 

  Tänään saunotaan. Ja katsellaan La Promesaa. Voi hyvänen aika! Vielä liki kaksi sataa jaksoa neljättä kautta jäljellä! Kaksi päähahmoa on poissa; toinen tapettu, toinen vangittu. Toki kartanon käänteisiin löytyy juonentynkää monista meneillään olevista, vasta sarastavista, tai kauan näkyvissä olleista ihmissuhteista, sekä muutaman murhatyön, uudemman sekä vanhemman, selvittämisestä. 

  Kaikkea sitä ihminen ristikseen ottaa! Johan tällainen olisi työssä käyvälle liian suuri rasite! Ensimmäinen kausi sisälsi 119 jaksoa, toinen 119, kolmas 250, neljänteen tulee yhteensä 260. Keskimäärin tunnin mittaisia jaksoja. Seitsemänsataaviisikymmentäyksi tuntia! Toisaalta, eihän se ole kuin n. kuukausi, putkeen, 24 h/vrk. Kaikki on suhteellista. Mutta suhteellisuudellakin on rajansa. Tässä tapauksessa rajan kuuluisi olla siinä, kun ainakin puolet sarjan esitysajasta on venytettyä dialogia tai isomman joukon pohdintaa. Isot tapahtumat ovat vähissä ja tapahtuvat harvoin. Mutta, kukin kantakoon ristinsä. 

  Huomenna on pouta, keskiviikkona myös. Ainakin ennusteissa. Hyvä niin. Voidaan rauhassa tehdä loput hommat, siirtää vene Piskolaan, talvihuoltaa perämoottori. 

  Mitä tästä kesästä, tai kaudesta, on jäänyt mieleen? Ensinnäkin Hilppa on tervehtynyt koko lailla entiseen kuntoonsa saatuaan oikean diagnoosin ja oikeat lääkkeet. Jälkitarkastuksia tulee vielä, mutta pääosin näyttää hyvältä. Liki kuuden kuukauden sairastamisesta kärsiminen on toivottavasti kokonaan ohi. 

  Toinen juttu on Saimaan vedenpinnan korkeus. Se on matalampi kuin muistan koskaan olleen. On se likipitäen samoissa lukemissa toki ollut, mutta näin alhaalla? Enpä tiedä? 

  Kuvan oikeassa alareunassa oleva kivi näkyy aniharvoin. Joskus syksyisin saattaa vähän pilkottaa. Tuota matalikkoa kutsutaan muuten, off the record, Leijun matalikoksi. Nimi sai alkunsa, kun Leiju Mäkitie, äiti-Elinan nuoruuden ystävä ja koulutoveri, jonka perheellä on kesäpaikka Saukonsalossa, kerran täällä lähtiessään päräytti pikkuprutkullaan suoraan matalikolle. Häntä oli toki varoitettu, mutta Leiju ei kun katseli vilkuttaen taakseen, kerrotuin seurauksin. Onneksi vauhti oli hiljainen, joten isoja vahinkoja ei koitunut.

  Tuota rantaa pitkin on mahdollista kävellä kuivin jaloin joskus syksyin tai aikaisin keväällä. Mutta tuskin koskaan noin levää kaistaa pitkin. 

  Matalalla oli vesi jo keväällä, hieman nousi aluksi, alkoi sitten vajota. Hitaasti, mutta varmasti. Kaivossa vettä riitti normaaliin käyttöön syyskuun puolenvälin paikkeille. Sitten piti lopettaa pesukoneiden käyttö. Ensin PPK:n, sitten PK:n. Käyttövettä ollaan pystytty tähän asti varovasti liruttelemaan. Välillä tyhjää pumppu hörii tyhjää, mutta kohta taas toimii. Pääosin kuitenkin järvivettä ollaan käytetty. Juomavettä ollaan saatu naapurin porakaivosta. 

  Kolmas muisto. Kaksijakoinen kesä. Alkuun kylmää. Sitten pieni sadekausi, jonka jälkeen pitkä helle. Helteen laannuttua epävakaista, mutta ilman suuria sateita. Tuo kaikki vaikutti muutamien kasvien satoon, muutamat tuottivat melko hyvin. Sienisato on ollut niukka. En, se myönnettäköön, ole metsissä laukannut nuoruuteni malliin. Jotain sentään on pakkaseen ja suolaan saatu. Mustikoita kerättiin tarpeemme, puolukoita myös. Molemmat tästä saaresta. 

  Neljänneksi supinpojan  seikkailut pihapiirissä. Se pyöri, lähinnä öisin, talon ympärillä. Pari kertaa otus näyttäytyi meille päivälläkin. No, pikkusupilla on ollut jotain tärkeää meneillään, luulen. 

  Pari riistakameran otosta. Aina kun kameran viritin, oli supi yön aikana sille taltioitunut. 

 

  Siinä muutama kohta päättyvän kauden muistoa. Ei mitään kovin henkilökohtaista, tunteita viestivää, ilon tai surun aihetta, näihin sisälly. Paitsi ensimmäiseen. Sellaiset muistot tulevat vielä ikuistetuksi bittiavaruuteen. Niitten aika tulee Hollolassa. Kun se ilmoittaa olevansa valmis. Aika.

ASIAA KAIVOSTA JA KURPITSASTA

  Tänään on juhlapäivä. Hiiri numero 50 oli aamulla loukussa. Antoisa hiirisyksy.  Suurin osa saaliista on tullut kesäkeittiöstä. paljon myös venevajasta. sisältä talosta vain kaksi. Mutta nyt otsikon edellyttämiin asioihin.

  Aloitetaan kaivosta. Tiistaina kävi mies kaivonhuoltoa tarjoamassa, Pyynnöstä. Nimittäin laiturilta laiturille kulkee vähemmän myyntimiehiä kuin ovelta ovelle. 

  Kaivo tutkittiin, asiat todettiin, tarjous laadittiin. Korkeapainepesu, desinfiointi, sekä kaivon, että verkoston, lietteen poisto, saumojen tiivistys ja lohkeamien paikkaus, kvartsihiekka pohjalle, vesitutkimus jonkin aikaa puhdistuksen jälkeen. Kyllä sille hintaa kertyi. Päätettiin kuitenkin hyväksyä tarjous. Hyvä juttu, kun päästään eroon suodattimista. 

  Ennen allekirjoitusta pohdittiin, tehdäänkö työ tänä syksynä, vai vasta ensi keväänä. Lähdettiin sitten siitä, että tänä vuonna homma hoidetaan. Kolme - viisi viikkoa oli ruuhkaa, joten ajankohta sijoittuisi lokakuun lopulle tai marraskuun alkuun. 

  Aamulla aloin pohtia kunnostuksen ongelmia, jotka olivat mieleeni tulleet. Ensinnäkin: millä vedellä korkeapainepesuri pesee, kun kaivossa ei sitä ole? Rantapumppukin pitää ottaa pois ennen kuin täältä kotiin lähdetään. Toiseksi: Vesi järvessä laskee koko ajan. Oli taas parissa päivässä tullut lisää biitsiä aika lailla. Ei ole varmaan, kuinka työhön tarvittavan kaluston saa kuljetettua saareen, jos vene tai lautta jää kauas rannasta ja jopa laiturista. 

  Soitin firmaan. Työnjohtaja jonka kanssa keskustelin, oli, kuultuaan asiani, kanssani samaa mieltä. Siirsimme kaivon kunnostuksen keväälle. 

  Minä tänään kuitenkin saneerasin kaivonkantta. Saneerasin sellaiseksi, että ei pääse sulamisvesi, eikä mitään muutakaan kaivoon kuulumatonta renkaan ja kannen saumasta väärään paikkaan. Jatkoin myös tuuletusputken asialliseen korkeuteen. Hattu on nyt valmiina odottamassa isäntänä kunnostusta. 

  Hilppa heilui aamupäivän kurpitsan parissa. Kun ehdin tilannetta katsomaan, olivat pikkelssit jo purkissa, siemenet uunissa paahtumassa ja soseen teko käynnissä. 

  Kaiken lisäksi oli kurpitsakeitto valmiina. Sitä lounaaksi lusikoitiin. Siementen kera.

  Hilpan päivä on ollut tehokas. Niin paljon omaani tehokkaampi, että se on neljän kuvan arvoinen, kun minun touhuni mahtuu yhteen. 

  Vajaa viikko täällä vielä ollaan, sitten pakataan loput kamat, muutetaan Hollolaan. Eikä ole salettia, etteikö päivää paria ennen ensi keskiviikkoa lähdettäisi. Millä mielellä, missä kelissä ollaan? Saapa nähdä.

  Vielä kevennys. Aivoni kiertävät välillä omia ratojaan. Nyt ne tuuppivat minua pohtimaan, että hiihtäjä Katri Lylynperällä on sopiva nimi. Ihan kuin Pekka Poudalla tai Aarno Kasvilla. Tästä innostuneena kysyi webissä, onko Katri aviossa. Kuuluu olevan, jonkun ihan tavallisen nimen omistavan kanssa. Harmi. Olisi hienoa, jos Katri Lylynperän aviomies olisi nimeltään Lauri Kalhunkärki!

JUHLAN JÄLKEEN VIIMEINEN RUPEAMA

  Päivällä palattiin pieneltä parin päivän reissulta. Oltiin kotona yö, eilen Espoossa Iiriksen 11-vuotisilla, viime yö taas kotona. Synttärit olivat mukavat. Läsnä vakioporukkaa. Muutama tosin estynyt, mutta tilalla pari harvemmin, eli ei koskaan ennen, näissä kemuissa käynyttä. 

  Kuusi lasta, tusina aikuista, äkikseltään ynnättynä. Oli hulinaa sopivasti. 

  Päivänsankari puhaltaa kynttilät, pikkusisko hengessä mukana.

  Jotakin taikoja piti merkkihenkilön tehdä ennen puhallusseremoniaa.

                                      Tarjottavaa joka lähtöön 

                                      suolaista ja makeaa

                                      Niistä mahat pullollaan

                                      kotiin väki vieras lähtee

                                      paitsi eräät yöksi jää

  Meille kristallisoitu reissulla aikataulu. Aikataulu liittyen kauden lopettamiseen. Vesi kaivossa on niin vähissä, että ei enää arvaa pesukoneita yrittääkään töihin laittaa. Siihen liittyen pyysimme kaivonkunnostajan. Isosta firmasta. Tulee tiistaina tekemään arvion kaivon saneerauksesta. Eli antaa tarjouksen. Käynti on ilmainen. 

  Kun perjantaina ajeltiin kohti Hollolaa, mietiskelimme, kuinka kauan vielä kaivomiehen käynnin jälkeen täällä ollaan. "Jokusia päiviä ainakin", sanoin kaivaen ovitaskusta pari Fazerin suklaapatukkaa matkan piristykseksi. Teko oli merkittävä. se naulitsi kauden loppumisen. Minulta nimittäin lohkesi takahampaasta paikka puraistessani kylmässä autossa melko kovaksi muuttunutta suklaata. Poistumme Hollolan seudulle viidestoista kuluvaa kuuta. Kävi näet niin, että kun Hollolan soten hammashoitoon soitin, niin aika hampaan korjaukselle löytyi kuudenneksitoista lokakuuta. Edellisenä päivänä pitää poistua, koska vene viedään Hanelin rantaan, öljyt vaihdetaan ja peitellään. Hammaslääkäri on puolilta päivin, joten liian kireäksi menisi, jos samana aamuna täältä lähtisi. 

  Viikkoa vaille kuusi kuukautta kuitenkin tulee mittaa tälle kaudelle. Kahdeskymmenestoinen huhtikuuta tänne tultiin. Olisihan sitä vielä voinut odotella siian matalaan nousua, mutta jää nyt ensi syksylle.

  Mielenkiinnolla odotan mitä kaivomies esittää. Toimenpiteistä, hinnasta ja aikataulusta. Kun se on selvillä, tehdään päätös jatkosta. Päätös ei tule olemaan se, että teen itse, kun tiedän, mitä tarvitsee tehdä. Antaahan ammattilaisten hoitaa. 

  Vuosi sitten oltiin Pariisissa, taidettiin olla juuri palaamassa. Nyt ollaan saaressa, pimeässä. Ei loista edes valot Moskovan. Onneksi. 

  Hilppa katselee tanssiohjelmaa. Minä kirjoitan. Ja mietin toisella oletetulla aivolohkolla, mitä huomenna pitää puuhata. Pakolliset työt ovat vähissä, ja niitä ei juuri pääse tekemään ennen kuin päivää, paria ennen täältä lähtöä. Eiköhän jotakin nahuamista löydy. Kun ei taida sataakaan. 

  Jätän nyt Hilpan rauhassa syventymään ohjelmaansa. Minä kun olen melkein hänen katselulinjallaan tietsikkani kanssa. Palaan asiaan, kunhan kaivohenkilö on täällä käynyt.