sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

PÄÄSEEKÖ PÄÄSIÄISEN JÄLKEEN PÄRÄYTTÄMÄÄN

  Pääsiäinen valkeni hippusen viilentyneessä säässä. Hyvää pääsiäistä, ilmoista piittaamatta. Tiedän, että on pääsiäinen, sillä noidat kokoontuvat Kyöpelinvuorelle. 


  Aamulenkin jälkeen oli Liisa herännyt. Kävi ilmi, että pääsiäispupu oli käynyt yöllä piilottamassa pari suklaamunaa. Se oli ystävällisesti jättänyt myös kartan kätköistä. Liisa tomerasti etsimään. 


  Alkoihan niitä löytyä.



  Tällainen epeli oli munat piilottanut. Kummasti ne pääsevät lukittujen ovienkin taakse. Onneksi pääsevät. Lasten ja suklaatehtailijoiden onneksi. 


  Iiris ei kätköille päässyt, sillä hän on vielä huomiseen Pajulahdessa leirillä. Anna oli kuitenkin jemmannut Iiriksen reppuun jokusen pääsiäismunan, joten ilman ei jää hänkään. 

   Päällimmäisenä pääsiäisajatuksena on, pääseekö pääsiäisen jälkeen päästelemään vettä pitkin saareen? Harviolta ja Sappulanselältä, samoin Lepänselältä, ovat jäät lähteneet. Mutta kuinka on Kiukuanselällä tilanne? Soitin Hanelille. Hän käy tänään ajelemassa veneellä, tutkii tilannetta. Nuottamiehiäkin kuulemma kiinnostaa. Uskon kyllä vakaasti, että tiistaina, jäätä särkien, meno onnistuu. Huomenna vielä asiaa varmennan.

  Kesäsesongin alku on siis ovella. Joka tapauksessa ensiviikolla se tapahtuu. Matalalla kuuluu vesi Saimaassa olevan. Toki vielä nousee, mutta sateita saisi tulla. Mutta eivät vuodet ole veljiä keskenään. Olkoot matalan veden kesä, jos on ollakseen. Kunhan kaivossa vesi riittäisi. Yleensä on riittänyt. Jokusen kerran syksyllä on kuitenkin alkanut pumppu tyhjää horia. Ja kerran kesälläkin. Kyllä saaressa toimeen tullaan, vaikka pohjavesi pettää. Hankalampaa se toki. Helppoon tottumaan päässeille. 

  Tänään piti sataa, koko päivän.  Ei ole vielä pisaraakaan tullut. Taidetaan päästä Liisan kanssa ulos. Muuten päivä kuluu pääsiäisaterian ja muitten asiaan kuuluvien liitännäisien parissa. Huomenna onkin sitten iltapäivästä alkaen muuttovalmistelujen aika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti