TULIHAN SE

  Tulihan se kesä lopulta. Jo eilen oli iltapäivällä melko lämmintä. Tänään pasahti reilusti hellelukemiin. Pasahti niin, että pitää melkein alkaa valittamaan. Vaan en ala. Tähän tottuu parissa päivässä. Kokemusta on. Antaa siis paahtaa auringon. 

  Aamulla haettiin paunettimuikkuja. Ennen kahdeksaa oli  meillä muikut astiassa. Joni perkasi, minä muuta touhusin. 

  Anna lähti ap. taas Kiteelle. Iiriksellä on huomenna vapaata leiriltä, joten he lähtevät yhdessä Joensuuhun. 

  Me muut, Hilppa, Joni, Liisa ja minä, ajeltiin veneellä Anttolaan. Käyntiin omatoimikirjastossa, leikkipuistossa, Poijussa syömässä ja kaupassa. Kaikki osiot sujuivat mallikkaasti; kirjastossa onnistui kaikki tarvittava, leikkipuistossa sai Liisa temmeltää kylliksi, Poijussa oli hyvä ruoka, Salessa kaikkea sitä, mitä listalle oli kirjoitettu. Jäätelöt bonuksena. 

  Piti äsken laittaa viilennys päälle. On pumppu, vanha palvelija, ollut työntouhussa koko loppukevään ja kesän tähän asti. Ei montakaan päivää, ettei ole tarvinnut lämmittää. Nyt alkoi vaihteeksi viilennys. Se on yhtä mainio värkki, tuo ilppi, kuin blondin termospullo. Kun blondi näet kuuli, että termari pitää kylmän kylmänä ja kuuman kuumana, hän innostui, hankki sellaisen, tankkasi siihen latten ja kaksi kylmää kokista. Anteeksi mauttomuuteni. Blondivitsit ovat tyhmiä. Sallittuja kuitenkin, kun ilmalämpöpumpun ominaisuuksia ylistää. 

  Huomenna keksitään jotakin viilentävää. Ajetaan veneellä saareen muutamaan, uidaan  kylliksemme, syödään eväitä, juodaan runsaasti vettä, pidetään hattua päässä, rasvataan iho aurinkovoiteella, valitetaan liikaa kuumuutta, jalkapohjiin pisteleviä männynkäpyjä ja liukkaita rantakallioita.  Stereotypia suomalaisten kesälomasta. Toinen vaihtoehtohan stereotypialle on sateessa ja koleassa sisällä värjöttely lasten maurutessa, isän loinnellessa hiljaa kaljapulloon, äidin kokatessa sähköjen katkettua grillissä itikoiden ja paarmojen ympäröimänä naama tummanpunaisena padotusta raivosta.  

  Tätä kirjoittaessa selvisi, mihin saareen uimaan ajetaan. Ajetaan Piskolaan. Hiekkalahteen. Vesi kun on matalalla, on siellä mainio hiekkaranta Liisan polskutella. 

  Anna tulee tiistaina Kiteeltä. Iiriksen leiri kestää vielä ensi viikon lauantaihin. Me Hilpan kanssa suunnataan torstaina Hollolaan, perjantaina Poriin. Nyt, jos koskaan, toivon, että säiden ennustajat/säiden haltijat, ovat oikeassa/myötämielisinä. Ennusteet kertovat ensi perjantaille Poriin +24 astetta, lauantaille +23, eikä sateesta tietoakaan. Säiden haltijoihin en ole ollut yhteydessä. Yhteys haltijoihin on muutenkin kovin yksisuuntainen: toiveita voi esittää, lupauksia tai hylkäyksiä on turha odottaa. 

  Sellaisia suunnitelmia lähitulevaisuuden suhteen. Kirjoittaja ei ota vastuuta mahdollisista muutoksista. 

  Liisaa ei hetkauta kylmä, ei kuuma. Vedessä hän viihtyy.

  Eilen, kun lämpeni, tuli rantakäärme lekottelemaan, ensin portaille, sitten kivijalalle. Ei niitä ole montaa kertaa tänä kesänä vielä näkynytkään.

KELIT KOHENEE???

  Mikäli ennusteet kutinsa pitävät, alkaa huomisesta sää lämmetä, sade muistoksi jäädä. Ennusteisiin uskominen on ollut koetuksella, mutta olisiko hyvä enne, että tämänpäiväinen povaus, runsasta vesisadetta, pitää paikkansa. Aamuyöstä alkanut sade on nostanut mittarin pintaa lukemaan 23 milliä. Iltaan jatkuva lotina saattaa siivittää numerot kesän ennätykseen.

  Huomenna on tarkoitus tehdä matka Savonlinnaan. Me. Joni, Liisa, Hilppa ja minä, lähdetään aamulla täältä saaresta, Anna suuntaa Kiteeltä, luultavasti myös Emma ja lapset täydentävät kokoontumisajon lähtemällä Mikkelistä. 

  Savonlinnassa tehdään, mitä tehdään. Linnassa käydään, syödään (muutakin kuin lörtsyjä), hengaillaan satamassa ja kaupungilla, tehdään, mikä mukavalta tuntuu. 

  Savonlinnasta, kun kaupunki on tutuksi tullut, ajellaan Mikkeliin. Ruokaostoksia, kirjastoa, apteekkia, kaasun tankkausta, jotain muutakin, on siellä ohjelmassa. 

  Iiris jatkaa juuri alkanutta leiriä vielä puolitoista viikkoa. Siellä on nuoria luistelijoita eripuolilta Suomea, mukana "KaTa:n mafia" (monta osallistujaa), valmentaja Ruslanin mukaan. 

  Anna menee vielä viikonloppuna Kiteelle pariksi päiväksi. 

  Erilaisen, mutta ei toki harvinaisen kesän pluspuolia jos hakee, niin mustikoita tuntuu tulevan. Sieniä myös, vaikkakin se on henkilökohtainen mielipiteeni, eikä perustu mihinkään tieteelliseen tai tai empiiriseen. Paitsi että kantarellejä kyllä nousee vauhdilla. Plussaksi voi sateiden suuren määrän laskea, sillä pohjavedet ja Saimaan vedenpinnan korkeus ovat sateesta ihmistä enemmän tykänneet. 

  Meillä jäi Salmelan konsertti näkemättä. Meitä tuurasi edustava rouvakaksikko. Ensiviikon perjantaina, eli aika pian, lähdetään Poriin. Nyt ei tule lähdölle peruutusta. Uskon, toivon, luotan. Pari päivää Kirjurinluodolla. Mukavaa. Edellisestä kerrasta onkin aikaa. Hetkinen, seitsemän vuotta. Tempus fugit! 

  Kohta on tosiaan puolet kesäkaudesta (kesäkausi tarkoittaa meidän murteessamme puolta vuotta) kulunut. "Ei vuodet kulu, ne kuluttaa" laulaa Pauli Hanhiniemi, joka jäi meiltä näkemättä. Totta. Sekin. Aika osaa tehdä monia asioita. Ei ajan tai itsensä kulumista voi välttää. Aika ei kuitenkaan lopu. Se jatkaa kulumistaan. Ihmisen kuluminen saavuttaa viimein loppupisteen. Sellaista on elämä.

  Loppuun muutama kuva sunnuntaiselta retkeltä tuohon Saukonsalon puolelle, Pöytäniemeen. Joni meni soutaen, muut moottorilla. Iiris halusi soutaa pois. Joni käskytti, mutta kyllä konevoima oli nopeampi.

    Liisa heinäkuussa luonnon heinikossa.

  Tarkkakatseisimmat äkkäävät, että Saarelan ranta siintää taustalla. 

ENNÄTYKSET PAUKKUU, NEITVUORI KOHTEENA

  Perhe Tiilikainen on ollut täällä saaressa nyt kaksi viikkoa. Osan aikaa vajaalla miehityksellä, viikon koko vahvuudella. Maanantaina miehitys taas pienenee, kun Iiris menee kahden viikon leirille Kiteelle. Anna vie, jää sinne pariksi yöksi. Joni ja Liisa jatkavat lomanviettoa saaressa. Anna palaa keskiviikkona vahvuuteen. 

  Parin viikon taakse jäänyt jakso on synnyttänyt parikin ennätystä. Minulle ainakin. En näet muista, että olisin ollut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana kahta viikkoa katsomatta ainoaakaan tv:n uutislähetystä. Sinänsä ihan rauhoittavaa. Toki radiosta ja netistä olen sen verran uutisia seurannut, etten ihan tietämättömänä ole ollut.

  Toinen ennätys on syntynyt saunomisen tiheydessä. Tuskin koskaan olen saunonut yli kymmenenä päivänä peräkkäin. Yleensä tapana on meillä kahdestaan saunoa joka toinen päivä. Joskus tosin peräkkäisinäkin, mutta ei monen päivän putkina. Ei ihminen niin vanhaksi tule, etteikö onnistuisi ennätyksiä tekemään.

  Tuon parin viikon aikana on ollut monen moista touhua. Täällä ja välillä muuallakin. On ollut monen moista ilmaa. Aika sateista, välillä pilvipoutaa, seassa kesäisiäkin päiviä. Ja sipaisi se myrskykin seutua. Me selvisimme viidellä lyhyellä sähkökatkolla. 

  Tänään on ollut ihan kelvollinen ilma. Ei hellettä, mutta ei sadettakaan, paitsi pari pisaraa päivällä ripautti. Niinpä lähdettiin jo ap. ajelemaan Neitvuorelle. Veneellä. Ei ole tullut siellä muutamaan vuoteen käytyä. Eväät ja juomaa repussa kiivettiin näköalapaikalle, kun oltiin ensin moikattu lampaita, mitkä meistä piittaamatta makoilivat sadan metrin päässä niityllä. Varmaan siksi, että ovat oppineet lukemaan. Kyltissä nimittäin lukee neljällä kielellä, että lampaitten syöttäminen on kiellettyä. Miksi siis vaivautua?

  Hyvin jaksoi Liisakin kivuta ylös näköalapaikalle. Ne, siis näköalat, olivat monesti nähdyt, mutta aina yhtä hienot.  

  Matkaa jatkettiin nuotiopaikalle. Ei ketään muita näkynyt. Mutta annas olla, kun sain tulet sytytettyä, niin jo alkoi läyhke. Kolme muuta seuruetta, pari niistä runsaslukuista, ilmaantui lyhyen ajan sisällä paikalle, Me ehdimme kyllä hyvin makkaramme kärventää, mutta lapsien vaahtokarkkien paistovuoroa saatiin hieman odotella. 

  Nyt kun kirjoitan, niin olen käynyt arvatkaapa missä? Hyvin arvattu, saunassa tietysti. Ramaisee. Huomasin päivällä, että melko hyvin jaksan ylös Neitvuorelle kiivetä, eikä koipikaan juuri vastalauseita esitä, mutta kumma juttu, että en meinaa edes viisivuotiaan Liisan vauhdissa kestää, kun ylös jyrkkää polkua painellaan. 

  Huomenna on uusi päivä. Sadetta kai. Osan päivää. Jos poutautuu, on mielessä pieni veneretki. Jos ei, niin ei. 

  Palaan Neitvuorelle lopuksi. Kuvien myötä. 

  Tulihan noita. Tähän blogiin. Enemmän omaan arkistoon. 

MIKKELI-PÄIVÄ

    Tänään oli Mikkeli-päivä. Kun kaikki olivat hieroneet unet silmistään, syöneet aamupalan, pukeutuneet asianmukaisesti sateiseen venematkaan autolle, päästiin lähtemään. Kahdella autolla piti tietysti mennä. Kahdella kaasu-Skodalla. 

  Mikkelissä toimitettiin asioita. Ensin Puuilossa ja Jalovedessä, sitten risteiltiin Stellassa ja Akselissa.

  Tavattiin perhe Juvonen Akselissa. Vastahan he tiistaina kyläilivät Saarelassa. Heidän, siis Tiilikaisten ja Juvosten, oli tarkoitus mennä huomenna Tykkimäelle. Nyt, asiaa pohdittuaan, he päättivät siirtää menoaan. Aikamoista keliä on nimittäin lupeissa. Sadetta, ukkosta ja tuulta puuskissa 20 m/s. Liekö edes laitteet sellaisessa myräkässä ovat käytössä? Me jätettiin Juvoset lopettelemaan aterioitaan, lampsittiin Normaliin. No sinnepä ilmaantuivat Juvosetkin. 

  Kun normaalit ostokset oli Normalista ostettu (huom. minä en edes käynyt sisällä), lompsittiin koko revohka lievässä tihkussa torin poikki kirjastoon, mistä lainattiin lapsille ja Annalle lukemista Peppe-papan kortilla. Hyvästeltiin Juvoset. Minä kohteliaana miehenä sanoin, että oli hauska tavata. Nähdään taas, toivottavasti ei ihan näin usein. Onneksi  taisivat tajuta, että en aivan vakavana sitä sanonut. 

  Sitten olikin aika mennä Domiin syömään. Herkulliset pitsat siellä valmistetaan. Pidetään mielessä. 

Domista käveltiin lähes sateettomassa kelissä Naisvuorelle. Perhe Tiilikainen kiipesi ylös torniin, me Hilpan kanssa passattiin, jäätiin alas istuksimaan. Kun Tiilikaiset tulivat alas, juotiin kahvit.

 

  Mikkeli-päivä alkoikin taittua lopuilleen. Tiilikaiset suuntasivat vielä Stellaan, me haettiin auo toriparkista, käytiin tankilla ostamassa bensaa perämoottoriin. Tai oikeastaan pariin kanisteriin perämoottoria varten. 

  Sitten neljän ruuhkassa Lidliin ruokaa haalimaan. Ei meinannut autolle parkkiruutua löytyä. Lopulta se onnistui. Perhe Tiilikainen oli jo myös Lidliin ehtinyt. Ostokset tehtiin, lähdettiin takaisin Anttolaan. 

  Tihkusateessa taas jouduttiin venematka tekemään. Ei pahemmin haitannut. 

  Nyt ollaan asetuttu, matkan rasituksista toivutaan. Toisia se rasitti enemmän, toisia vähemmän. Ei ketään kovinkaan paljon. 

  Ensi yönä ja huomenna saattaa sähkö pätkähtää. Vaikka kovimmat tuulet ja ukkoset eivät tänne osukaan. Siihen ollaan varauduttu. Aggregaatti on valmiudessa, vettä on laskettu kanisteriin, järviveden suodatukseen tarkoitettuun laitteeseen hankittiin päivällä uudet suodattimet, koska entiset olivat jo talvella täällä käydessämme päässeet elinkaarensa loppupuolelle. Toivottavasti ei kuitenkaan ainakaan monen päivän katkoa tule, Sellaisiakin on näet koettu. No, on täällä toki oltu ja eletty silloinkin, kun sähkö kulki lähimmillään Piekälän puolella. 

  Huomenna siis tuulee ja sataa. Ukkosesta ei tiedä, minne se tahtoo tulla vierailemaan. Lauantaina näyttää taas poutaiselta. Jotain mukavaa silloin keksitään. Veneen polttoaine ei ainakaan aseta rajoituksia. 

  Vielä seikka, joka Peppe-pappaa ilahduttaa. Anna osti Iirikselle kirjakaupasta päiväkirjan. Tytön pyynnöstä. Heti kun saareen päästiin alkoi hän kirjoittaa. Toista sivua tarinaa syntyi. En tietysti tiedä, mitä kirjoitti. Hienoa, jos Iiriksen äkisti alkanut into kirjoittaa jatkuu kauan. Vaikkapa koko elämän. Ei siitä ainakaan haittaa ole. Sanoo turhaa ja hieman asiallisempaa, älytöntä, sattumoisin osapuilleen asiallista tekstiä omaksi ilokseen aika lailla naputellut. Tietysti Peppe-pappa on jäävi arvostelemaan sitä, onko kirjoittaminen hänelle haittaa tai hyötyä tuonut. Ei ainakaan köysiin ole kuitenkaan vielä joutunut.

  Loppuun kuva työistä tähyilemässä sateisen Mikkelin näkymiä.

      

VIIKKO MOINEN, EI TULKOON TOINEN

  On ollut melkoinen viikko:

 

  -ilmat ovat heitelleet rankoista sateista lopulta kesäiseen päivään 

  -Anna on heitellyt Iiriksen Joensuuhun leirille 

  -erinäinen syy on heitellyt Hilppaa ja minua kaksi kertaa Hollolaan, tiistaina ja perjantaina, jolloin jouduttiin yöpymään kotona

  -Anna on heitellyt itsensä ja Liisan Mikkeliin Emmalle perjantaina 

  -bussi on heitellyt Jonin eilen Mikkeliin, Anna vienyt hänelle auton ja Liisan, auto heitellyt heidät Anttolaan

  -Anna ja Emma ovat heittäytyneet menemään tänään Helsinkiin erääseen valmistujaisjuhlaan

 

  -vene on heitellyt Jonin, Liisan ja minut tänään Karihiekalle 

  -Iiriksen luistelukaverin äiti on heitellyt Iiriksen tänään Joensuusta Mikkeliin, Joni käynyt hänet hakemassa saareen 

  -minä ja Joni ollaan heittäydytty kokeiksi; Joni keitti potut, teki salaatin, minä savustin Lidlin matalikolta pyydystetyn lohen

  -tänään piti Hilpan ja minun heittäytyä kulttuurin syleilyyn, mennä Salmelaan katsomaan näyttelyt, perään Pauli Hanhiniemi & Perunateatterin keikka, olosuhde heittäytyi hankalaksi, mutta onneksi lipuille löytyi uudet käyttäjät

  Toista samanmoista viikkoa ei toivottavasti tule. Ainakaan joltain osin toistoa ei kaivata. Perhe Tiilikainen on kokonaisuudessaan täällä saaressa ensi viikon. Toivon, että heittäydytään nauttimaan kesästä, joka huomiseksi ennustetun myräkän jälkeen kääntyy poutaiseksi ja sopivan lämpimäksi. 

  En heittäydy niin härskiksi, että lisää tekstiä Lauantai-iltaan suollan. Mutta kuvan muutaman tällään. Niissä esiintyvät vesipeto ja hetkeksi taukoa viettämään päässyt luistelija.  

KESKIKESÄ MENI ENNEN KUIN KESÄ ALKOI

  Keskikesä oli ja meni. Kohti syksyä mennään. Jospa matka syksyyn olisi vähän kesäisempi kuin matka keväästä keskikesään. 

  Kesä  on kuitenkin kesä. Näin tuumivat Iiris, Liisa ja ja Iiriksen kaveri Sointu. 

  Peppe-pappa myötäilee, kun sattui tuo hetki olemaan jotensakin viluton. 

  Muutamia kesäisiä päiviä on toki ollut. Niitä ei lupeissa lähiaikoina lisää ole. Säätietieteilijät arvelevat, että kymmenen seuraavan päivän aikana päivälämpötilat ovat haarukassa 13-19 astetta. Plussaa! Sadetta lähes joka päivä, joskin useimpina vain vähäistä. Jospa heinä- ja elokuu ovat parempia. 

  En minä kyllä valita. Minkä nyt vähän. On nimittäin aika outoa, että koko keväänä ja kesänä on ollut vain muutama vuorokausi, jolloin ei ole tarvinnut taloa lämmittää. 

  Lapset kuitenkin vedessä viihtyvät. Minä en. Saunasta pikaisesti käväisen. Kävi veden lämpötila laiturin päässä +20:ssä, mutta oli eilen +17. Tuuli sotkee, lämpötila vaihtelee. 

  Anna on viemässä Iiristä ja tämän kaveria Sointua Joensuuhun luisteluleirille, tulee tänään takaisin. Ensi lauantaina loppuu Iiriksen leiri ja Jonilla alkaa kesäloma. Sitten on perhe Tiilikainen saaressa kansamme viikon, ennen kuin Iiriksen seuraava leiri alkaa. Niitä hyviä ilmoja, sanon sen taas, kaivataan. 

  Trump ei malttanut olla pitämättä näppejään pois Iranista. Varpaillaan maailma odottaa, mihin kaikki johtaa. Sanoin Trump, vaikka USA se se sinne iski. Noudatan yleistä medioiden linjaa. Asioista otsikoidaan "Trump hyökkäsi Iraniin" ja "Kuinka se ja se Trumpiin vaikuttaa". Tosiasiassa USA iski Iraniin ja maailman tapahtumien käänteet vaikuttavat USA:han, toki Trumpiin siinä ohessa. Media on kai sisäistänyt, että Trump on diktaattori. Minä olen sisäistänyt, että Trump diktaattoriksi haluaa, mutta ei vielä sellainen ole. Antsan sanoi: "Taivas varjele, mitä sieltä tulee", jos Trumpista oikeasti diktaattori tulee. 

  Joopa joo. Lopettelen. Lähden ulos katsomaan, mitä Hilppa ja Liisa puuhaavat. Laitan pusakan niskaan. Mutta en pipoa. Nyt on kesä, nääs.

FAKTAA VALIKOIDUSTI, FIKTIOTA FABULAAN

  Kello on yhdeksän. Vettä tihuuttaa, olemattoman vähän. Ennusteet eri lähteistä kertoivat illalla, että yön aikana sataa sellaiset 4-6 milliä. Sademittari kertoo, että vettä on satanut yksi milli. Lähteestä riippuen päivän (klo. 9- 18) aikana sataa 7-11 milliä. Jos osumatarkkuus on yöllistä luokkaa, niin ehkä pari milliä tulee. 

  Sen verran kosteaa ulkona kuitenkin on, että tupapäivä on tulossa. Mikäs siinä. Voi vaikka kirjoitella, lukea, suoratoistoa tuijottaa. 

 Hilppa juhannusruusuja keräsi, kun muutama oli jo kukkaan puhjennut. 

   ...ja päätti loihtia kahden munan kakun. Oikein sydänvuokaan sen leipoi. Kuvassa on tietysti vasta pohja. Iltapäivällä se on sitten saanut täytteen väliinsä, hunnun ylleen.

  Siinä faktaa. Mukana tosin fiktiota myös. Sääennustajien tarinoissa. Nyt on fiktion vuoro. 

  Kirjoitin 1980 ja 1990 lukujen taitteessa kirjan. Tai no, sepitelmän. Kirjoituskoneella naputtelin. Scifi juttu. Tarinan alku sijoittuu vuoteen 2078. Lähetin parille kustantajalle. Sain kohteliaat palautteet tyyliin "Kiitos lähetyksestänne. Se ei tällä hetkellä valitettavasti sovellu yhtiömme julkaisuaikatauluun."

  Joskus 2000-luvun alussa siirsin tekeleen pöytälaatikosta tietokoneelle. Silloin tällöin on mielessä käväissyt kirjotuksen päivittäminen, mutta haaveeksi on jäänyt. 

  Kirja kertoo, lyhyesti kuvailtuna, ihmiskunnan avaruudesta, Tau Cetin suunnalta, saaman viestin, viestin, mitä ei pystytty tulkitsemaan, mutta pääteltiin avunpyynnöksi, seurauksesta. Päätettiin lähettää retkikunta kohti Tau Cetiä, eli 11,9:n valovuoden päähän. Se, että teknologia oli harpponut pitkiä askelia, ja maailmantilanne oli niin stabiili, että yhteistyö eri suurten valtioiden välillä toimi, oli mahdillistanut tämän valtaisan hankkeen. 

  Se siitä. Loput ehkä vuonna 2031. Jos päätän aloitta kuusivuotisen projektin, joka tähtää kirjan julkaisuun 80-vuotispäivänäni. 

  Alkupalaksi kuitenkin PROLOGI:

  Jossain linnunradan tähtisumun keskellä kommunikoi kaksi tajuntaa. Välimatka on tuhansia valovuosia; sillä ei ole niille merkitystä. Niillä ei ole ruumista, ne eivät ole joku, määrätty, ne ovat kaikki. Ne eivät tarvitse suuta, päätä, käsiä, kaapelia, radiota, kommunikoimiseen. Ne ovat vanhoja, paljon vanhempia kuin planeetta maa. Toinen niistä tietää paljon, toinen paljon enemmän, yhdessä ne tietävät valtavasti. Mutta ne eivät tiedä kaikkea. Ne ovat saaneet tehtävän, taas uuden. Lisää tehtäviä tulisi ajan saatossa. Tehtäviä toisissa galakseissa, koska etäisyyttä ei niiden kannalta ole olemassa. Nyt meneillään oleva tehtävä oli saattaa yhteen kaksi älyllistä elämänmuotoa, joiden välimatka on vain 11,9 valovuotta, on mitätön säteeltään yli neljän miljardin valovuoden kokoisessa maailmankaikkeudessa.       

  Ne tietävät, mikä tehtävä on, mutta eivät tiedä, miksi. Niin kuin ennenkin, vain se, kuka on tehtävän antanut, tietää syyn. Siten oli ollut ennen, siten tulisi olemaan vastakin. Siksi ne eivät tiedä kaikkea.     

  ”Kohta on aika”, viestittää toinen.     

  ”Kuinkahan onnistumme tällä kerralla?” arvuuttelee toinen.     

  ”Se ei ole enää täysin hallinnassamme.”     

  ”Niin, olemme antaneet niille kaiken tarpeellisen, luoneet puitteet. Voimme vain odottaa, ohjata ehkä hieman muutamia mieliä. Joskus onnistumme, joskus emme.”     

  ”Sääli, että niin paljon työtä menee toisinaan hukkaan.”     

  ”Nyt lähtökohta on kerrankin kunnollinen. Häiriötekijöiden todennäköisyys on kuitenkin suuri, kuten aina. Kulttuurit ovat niin erilaisia.”   

  ”Toivotaan parasta. Seuraa tarkasti tapahtumia. Minä keskityn seuraavan vaiheen synnyttämiseen.”     

  Tajunnan virrat ajautuvat pitkin linnunradan mittaamatonta ulappaa…   

  Loppuun vielä pala faktaa. Kello on vartin yli kymmenen. Vettä ei edes tihuuta. Unikossa oli eilen kaksi kukkaa, tänään aamulla jo seitsemän.