SYKSYN ASKAREET

  Pariisi taakse jäi. Ei kutsu lounaalle Forum des Halles'in ravintolat, ei illalliselle Alfortvillen populaarit restot. Pariisi jäi, tauti tuli. Ei sentään paha. Toivon ainakin. Räkä kirnuaa, köhittää. Ei kuumetta, ei kurkkukipua. Hilpalla välillä rööri tuntuu kuulemma vähän aralta. Aamuisin on olo lähes normaali, iltaa kohti hieman huononee. Yöt on kuitenkin nukuttu suhteellisen hyvin.

  Sisätiloissa ollaan enimmäkseen oltu. Minkä nyt pakolliset ulkokäynnit tehty. Ulkokäynteihin sisältyvät huussi, puuliiteri ja sauna. 

  Koska olo normalisoituu, ennemmin tai vievä aiemmin (optimisti olen), niin tulevaisuutta varten kävi Haneli tänään jeesaamassa. Samalla kyydillä tuli sähkäri-Toni asentamaan vikavirtasuojatun pistorasian vesijohdon sulanapitokaapelille. 

  Haneli kaatoi muutamia (kolme) puita. Kaksi tukkikokoista mäntyä huussin vierestä ja yhden haavan hieman loitommalta. 

  

  Minä en tohdi tuollaisiin suorituksiin urjeta. Kuvassa Haneli ei pidättele puuta kaatumasta. Kaatoloven on vasta tehnyt. Tuon olisi varmaan itsekin uskaltanut kaataa. Oli jo valmiiksi oikeaan suuntaan hojeltumassa. 

  Ihan pieni ei ole haapakaan. 

  Nyt piisaa Peppelle puuhaa. Kunhan rungot on karsittu, pätkitty, kärrätty puukatosten luo ja halottu, niin muutama hikipisara on saattanut valahtaa. 

  Tonille tietysti korvausta maksoin, tarpeista ja vähän työstäkin. Vähän koska kovin raskaalla kädellä ei Toni rokottanut. 

  Hanelin kanssa meillä on YYA-sopimus voimassa. Sen nojalla jään odottamaan, mikä tulee olemaan vastavuoroinen tehtävä. Luultavasti vähintään viikon ankara urakka.  No vitsi, vitsi. Sitä paitsi YYA:n pelisäännöt ovat sellaiset, että tarpeen mukaan, tunteja laskematta. 

  En ehkä huomenna vielä puitten kimppuun hyökkää. Parempi antaa taudin hiipua pois. Mutta huussin tyhjennän. Ei pirtissä jaksa päntiönään luurailla. Huominen on vielä iltaan asti poutainen, joten ei siitäkään jää kiinni tuo tärkeä tehtävä.

  Torstaina sitten sataa. Ja perjantaina. Sen jälkeen pitäisi olla poutaisempaa. Pakkasöitä ei kymmenen päivän ennusteessa näy. Lämmityskaapeli saa huilata vielä. Sen verran sitä kokeilin, ettei laukaissut vikavirtasuojaa pois päältä. Hyvä Peppe!

PARIISI TAAKSE JÄI

 Saaressa taas ollaan. Lievästi kipeinä, mutta monta kokemusta rikkaampina. Eilen oli kone Helsinki-Vantaalla suunnilleen yhdeltätoista illalla. Ajettiin yöksi Lähderantaan. Aamulla, kun tytöt olivat heränneet, suunnattiin kohti Anttolaa. 

  Hyvä matka oli. Ilmatkin suosivat, majoituspaikka oli sopiva, Alfortville mukava pikkukaupunki, jossa olisi voinut pidempääkin viihtyä seutuja kiertelemässä. Mutta aika aikaa kutakin. 

  Hieman tauti iski matkan lopulla meihin kaikkiin. Paitsi lapsiin. He eivät ainakaan vielä aamulla, olleet sen oloisia. Toivottavasti tilanne ei muutu. Sen sijaan me aikuiset ollaan kärsitty kurkkukivusta, nuhasta ja yskästä. Minulla alkoivat oireet eilen, kun aamulla ääni meinasi mennä. Hilpalle iski kurkkukivun viime yönä.

  Ei kukaan kovin sairaaksi ole ainakaan vielä tullut. Hilppa kuitenkin huilaa paraikaa petissä. Hänelle jos flunssan kunnolla iskee, niin se saattaa vaivata tosi kauan. Toivottavasti selviää tällä kertaa oikea-aikaisella hoidon aloittamisella.

  Minulla on siis aikaa kirjoittaa. Minkä välillä käyn uuneja pöyhimässä. 

  En ryhdy luetteloa Pariisin nähtävyyksistä laatimaan, niillä saatuja kokemuksia luettelemaan. Muutamia havaintoja Ranskanmaasta sen sijaan julkituon. 

  Meikäläiseltä, joka ei ole juuri suurissa metropoleissa käynyt, saivat Pariisin junat, metrot, ja rautatieasemat koollaan, tiheydellään, verkostojen laajuudella ja päivittäisellä käyttäjämäärällä pään pyörryksiin. Onneksi oli oppaat mukana. Loppujen lopuksi niin hyvin kaikki reitit on merkitty, että jos tietää, minne on menossa, ja millä on menossa, niin opasteita seuraamalla kyllä onnistuu. 

  Kolmella suurella asemalla matkan aikana seikkailtiin. Niiltä lähtee junia monesta tasosta, moneen suuntaa. Samoin metrolinjat kulkevat asemien kautta. Voi sitä ihmisvilinää, varsinkin työmatkojen aikoina. Useimmiten meidän tarpeemme matkustaa junalla tai  metrolla osuivat vähemmän ruuhkaisiin ajankohtiin, vaikka kyllä porukkaa riitti silloinkin. 

  Kaikkein täysimmässä junassa jouduttiin matkustamaan eilen, kun iltapäivällä mentiin lentoasemalle. Kun oikealle raiteelle päästiin, niin ensimmäiseen B-junaan ei mahduttu. Seuraava tuli varttitunnin kuluttua. Nyt mahduttiin, koska oltiin valmiiksi passissa. Nippa nappa, sillä ohi tunki porukkaa minkä ehti. Hilppa meinasi jäädä ulkopuolelle, mutta onnistui likistämään itsensä sisään. Vielä hänen jälkeensä taisi jokunen työntäytyä matkaan. Onneksi juna hieman tyhjeni parilla seuraavalla asemalla, joten loppumatkasta mahduttiin jopa istumaan. 

  Kuvassa työt junassa. Taitaa olla ihan ensimmäinen junamatka lentoasemalta kaupunkiin. 

  Noitten suurten asemien yhteydessä on aina myös valtava ostoskeskus. Kauppaa, ravintolaa, puotia, vaikka mitä. Jokaisen tarpeeseen jotakin. Ja askelia kasaantuu, kun noita ostosparatiiseja dallailee. 

  Jos maalaispokaa ihmetyttivät asemat ja ostoskeskukset, ihmetytti myös ravintolakulttuuri. Niitä nimittäin on joka kulmassa, kaksi parhaassa. Aika monessa tuli käytyä, sillä majapaikassa emme nauttineet kuin aamupalan. Se noissa ruokapaikossa oli merkille pantavaa, että vaikka ne olivat usein tupaten täynnä, niin ruoka tuli aina nopeasti.  Palvelu oli muutenkin kovin ystävällistä. Varmasti on keittiöissä sutinaa Ranskanmaalla! Ja tarjoilijoitten eivät tarvitse erikseen lenkille lähteä! Hinnat olivat maltillisia niissä, joissa käytiin. Kalliitakin toki olisi löytynyt, mutta ei kuulunut meille matkaan kuvaan sellaisissa poiketa. 

  Pariisissa käy Wikipedian mukaan 45 miljoonaa turistia vuosittain. Vaikka paras turistikausi oli ohi, niin välillä tuntui siltä, että puolet tuosta määrästä on juuri nyt maisemissa. Louvre tietysti oli ruuhkainen. Vaikka liput sinne ostettiin netistä, niin jonotusta oli. Eiffel-torni ympäristöineen oli myös täynnä ihmisiä. Avenue des Champs-Élyséen astelu oli melkoista pujottelua. Totta kai nämä paikat vetävät turisteja puoleensa. Oltiinhan niissä mekin. 

 Onkohan Pariisi ennen Olympialaisia putsattu kodittomista laitapuolen kulkijoista, sillä heitä en nähnyt kuin muutamia. Tavalla tai toisella kerjääviäkään ei juuri näkynyt. Kaupunki oli kaikin puolin siisti. Katuja putsataan ahkerasti ja ostoskeskuksissa näkyy siivoojia työssään. 

  Keskustan kadut ovat Pariisissa leveitä. Pääkatujen varsilla myös jalkakäytävät ovat leveitä. Mutta kun hieman syrjemmälle kävelee, niin kadut muuttuvat kapeiksi, jalkakäytävät naurettavan kapeiksi. Samoin oli tietysti Alfortvillessä, sillä erotuksella, että leveitä katuja ei ollut lainkaan, eikä senkään vertaa leveitä jalkakäytäviä. Johtuu tietysti siitä, että asemakaavat on laadittu ja talot on rakennettu ennen autoistumista. Kun autojen on sitten täytynyt päästä liikkumaan, on tila jalankulkijoille jäänyt mitättömäksi. 

  Liikenne on melkoista kaaosta. Kapeille kaduille pysäköidään purkamaan lastia, eikä kukaan ohi pääse, ennen kuin homma on tehty. Ja torvet tyyttäävät! En kovin hanakasti lähtisi Ranskassa auton rattiin. 

  Vielä yksi havainto. Joni sen huomasi. Ei yhtään katutaiteilijaa bongattu. Oltiin varmasti väärissä paikoissa oikeaan aikaan, tai sitten oikeissa paikoissa väärään aikaan. Täytyyhän heitä olla! He kuuluvat Pariisiin!

  Nyt Hilppa tokeni. Keitetään kahvit. Loppuun pari kuvaa. Iiris vaakailee Luxenbourgin puistossa. Kuva by Joni.

  Liisa miettii syntyjä syviä, kaiken tarkoitusta, etc. Kuva by Joni. Paikka en tiedä, sillä Joni ja Liisa olivat omilla reissuillaan, kun me muut oltiin Louvressa.

1. PÄIVÄ

  Aikamoista säpinää on tänään ollut. Aamulla herätys 4:00 Pilot Airport Hotellissa Vantaalla. Aamupalalle 4:30. Lentoasemalle siten, että auto oli parkissa ja me odottelemassa perhe Tiilikaista klo. 5:30. Tsekkaus oli tehty jo netissä, joten kun he tulivat, niin turvatarkastuksen läpi odottelemaan lennon lähtöä. Siksi oltiin niin ajoissa, kun perhe Tiilikainen joi aamukahvit vasta lentoasemalla. 

  No, koneeseen päästiin. Charles de Gaullen kansainväliselle lentoasemalle laskeuduttiin noin 9:30 paikallista aikaa. 

  Kun ainoa ruumaan laitettu matkalaukku oli saatu, lähdettiin Jonin opastuksella etsimään juna-asemaa. No löytyihän se. Eikä tarvinnut kävellä montakaan kilometriä. De Gaullen Kallen lentoasema on melkoinen kokonaisuus. Me ei oltu kuin yhdessä kolmesta terminaaliryppäässä. 

  Lippujen osto junaan ei käynyt äkisti; lippuautomaateille oli melkoiset jonot. Juna sentään lähti heti, kun liput oli hankittu. Nelisenkymmentä minuuttia kesti matka Pariisin. 

  "Gare du Nord on yksi SNCF:n (Société Nationale des Chemins de fer Français) eli Ranskan valtionrautateiden kuudesta suuresta asemasta Pariisissa. Asemaa käyttää vuosittain yli 210 miljoonaa matkustajaa, ja se on Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi vilkkain rautatieasema2, kertoo Wikipedia. Ei ihme, että ihmettelemistä riitti. 

  Hieman käppäiltiin kaupungilla, syötiin pienessä ravintolassa. Saatiin ilmoitus, että Airbnb-kämppämme oli hieman ennen alkuperäistä aikaa vapaa. Siis takaisin Gare du Nordiin. Löydettiin lopulta paikka, josta sai ostettua lippuja, joilla voi matkustamaan junalla, metrolla ja bussilla mielinmäärin kolme päivää. Sitten, opasteita huolellisesti seuraten kohti D-junan etelään vievää laituria. Askeleita taas mittariin kertyi. 

  

  Matka Alfortvilleen, minne on matkaa keskustasta vain n. kahdeksan kisaa, ei kauaa kestänyt. Sitten varttitunnin kävely, ja oltiin majoituksessa.  

  Siisti tilava kolmio. Ja Alfortville on sympaattinen 44 000:n asukkaan pikkukaupunki Pariisin laitamilla. Kapeita katuja, vielä kapeampia jalkakäytäviä, kahviloita, ravintoloita, leipomojen myymälöitä, lihakauppoja, vanhoja taloja, jokusia uusia siellä täällä. 

  Iltapäivällä Alfortvillen katuja käveltiin, kämpille aamupalaa ja muuta pientä ostettiin, juuri uunista tullutta patonkia ja leipää tietysti asiankuuluvasta puodista mukaan hankittiin. 

  Seinen varrellakin käväistiin, sinne ei kämpiltä ole muuttaman korttelin verran matkaa.   

  Nyt on Ranskan ilta yli kahdeksaan kulunut. Liisa, joka jaksoi dallata mukana reippaasti, väsähti niin, että nukahti jo äsken. Ei ihme, 15 000 askelta mittariin on minulle kasaantunut. 

  Huomenna mennään sitten Pariisin ihmeitä tosissaan ällistelemään. Tarkempi suunnitelma kirkastuu aamulla. Iltaan asti isossa kaupungissa oleillaan, sillä illallinen on erääseen ravintolaan klo. 19:ksi varattu. 

  Loppuun kuvia päivän varrelta laitan. Ilman selityksiä.  Alfortvillessä ne on pääosin napattu. Jatkossa varmaan Pariisikin joutuu kuvauksen kohteeksi. 

UNETON AAMU

  Aamuyöllä heräsin kolmen maissa. Kävin lorottelemassa, palasin sänkyyn. Unta en kuitenkaan enää saanut. Nousin ylös. 

  Liekö matkakuumetta. Pariisiin matka lähestyy. Vaikka ei kai näin kokeneella ja myötään reissaavalla matkakuumetta voi olla? Vastahan sitä viitisen vuotta sitten Ahvenanmaalla käytiin. Ai niin, sehän on Suomea. Jotain kymmenen vuotta sitten oltiin Virossa. Se oli laivamatka. Vaan ei siitä ole kuin 20 vuotta Barcelonan reissusta. Muutama vuosi ennen sitä Kreikassa. Kaiken pitäisi olla rutiinia. Silti mielen syöverissä pyörii ajatus siitä, onko kaikki tarpeellinen tehty, kaikkeen varauduttu.

  Onneksi meillä on oppaat matkassa; Anna ja Joni. Turvallisempi lähteä.

  Tiistaina sitten saaresta suunnataan kohti Vantaata. Buukattiin hotelli yöksi. Parempi niin kuin yöpyä Tiilikaisilla. Aikaiselle lennolle lähtö on varmasti tarpeeksi hektinen ilman meidän sähläystämmekin. 

  Hyvissä ajoin ollaan keskiviikkona Pariisissa, palataan lauantai-iltana. Airbnb:n kautta kämppä on varattu. Siinä kahdeksan kilsaa matkaa Pariisin keskustaan. Metroasema on lähellä. Cityn eteläpuolella, Seinen oikealla rannalla se sijaitsee. 

  Vilkaisin juuri sääennustetta. Keskiviikkona ja torstaina pientä sadetta, perjantai ja lauantai poutaisia. Lämpötilat samoja kuin täällä Suomessa vielä muutama päivä sitten oli; yöt kymmenen asteen paikkeilla, päivät hieman alle kahdenkymmenen. Huonomminkin voisi olla. 

  Kunhan keskiviikkona päästään majapaikkaan kotiutumaan, tehdään suunnitelma paikoista joissa käydään. Onneksi oppaamme ovat Pariisissa ennenkin olleet. Meille Hilpan kanssa on kaikki uutta. Ilmapiirin haistelu, kaupungin hengen aistiminen, ovat minulle lähes yhtä tärkeitä kuin kuuluisien turistikohteiden näkeminen. 

  Kun Luonterin tienoille palataan, on lokakuu jo kunnolla käynnissä. Siianpyyntiä, muikkuja välillä. Uikoot ahvenet myös verkkoon. Luultavasti ainakin jonkin matkaa marraskuuta täällä vietetään. Kun olosuhteet kotona ovat sellaiset, että ei tarvitse yhden vesipisteen turvin asua, Hollolaan siirrytään. Mieluummin täällä kuin rempan jaloissa. 

  Pidempään saaressa oleskeluun varauduin siten, että asensin vesijohtoon sulanapitokaapelin. Putken ulkopuolelle teippailin ja eristin tuulikaapin ja seinälle nousun matkalle. Myös pätkä maan alle riitti kuuden metrin kaapelista. 

  Nyt homma odottaa lopullista siunausta; soitin tutulle sähkärille. Hän tulee Pariisin reissumme jälkeen asentamaan vikavirtapistorasian. Mennään lain ja asetusten mukaan. Palovakuutus ainakin suhtautuu laupeammin mahdolliseen vahinkoon. 

  Nythän se heräsi Hilppakin aamukahville. On vissiin olevinaan kokeneempi matkailija, kun uni maittoi. 

  Aamunkajoa äskeisellä huussireissulla loppukuvaksi.

SYYSTYÖTÄ

  Ainaisten auringonlaskujen vaihteeksi kuvassa aamunkoi. Vähän myöhässä otettu. Tarkkaan kun katsoo, ovat ikiaikainen ja nykyaika rintarinnan.  

    Siitä ajatukset livahtivat isompien asioiden pariin, ihan kosmisessa mittakaavassa Niistä siis muutama sana ennen varsinaista aihetta. 

  Mikä siinä on, että ihmiskunta osaa aina sössiä kaiken. Ei mene hyvin Suomessa, ei mene hyvin missään pallollamme. Mietin, että oppiiko ihmiskunta koskaan käyttäytymään niin, että sivilisaatiotamme voisi kutsua sivistyneeksi? Vai hukkuuko koko laji oman typeryytensä mereen?

  Toinen kysymys. Maailmankaikkeudessa on varmasti muutakin älyllistä elämää omamme lisäksi. Ehkä jopa miljardeja erilaisia elämänmuotoja. Mitä muuta mieltä voi olla, kun ajattelee kahta tuhatta miljardia galaksia, niissä olevia olevia myriadeja tähtiä kiertolaisineen. Onko jossain muualla sellaisia olentoja, jotka ovat selättäneet vaikeutensa, selvinneet lapsentaudeista, kulkevat rauhaisasti kohti universumin hiljaista kuolemaa. Vai onko niin, että älyllisen elämän yksi perusominaisuuksista on älyttömyys?  Älyttömyys, minkä summa on viisautta suurempi. 

  Joskus kysymyksiä on helppo heittää, vastauksia vaikea saada. Jos näitä asioita Orpolta utelisi. niin vastauksena olisi, että meillä on hyvä hallitusohjelma. 

  Sitten päivän teemaan. Varsinaiset syystyö aloitettiin. Eivät syystyöt meillä kovin mittavia ole. Kasvimaan kääntäminen niihin tietysti lukeutuu. Joka kerta  iskeytyy lapion terä kiviin. Kasvaako niitä, nouseeko niitä uumenista? Onneksi ovat pääosin pieniä. Pari isompaakin jouduin ylös äheltämään.

  

  Kun minä maata käänsin, kiville kiroilin, Hilppaa kiskoi loppukesästä kasvimaan vallannutta maahumalaa pois. 

  Nyt on homma tehty. Keväällä uudet toimenpiteet. 

  Hilppa napsi vielä viimeiset tomaatit sisään kypsymään. On ollut niin hyvä syksy, että lähes kaikki tomaatit ehtivät kypsyä. Edellisinä kesinä on Hilppa tehnyt purkkitolkulla säilykkeitä vihreistä tomaateista. 

  Se oli aamupäivän rupeama. Iltapäivän rupeamaa ei tule. Tarkoita työrupeamaa. Löysästi otetaan, hyvissä ajoin saunotaan. Huomenna Mikkeliin. Ensi viikolla pidemmälle. 

HALLITUSOHJELMA KONTRA MEIJÄN OHJELMA

  Hallituksella on hyvä ohjelma. Sitä muistaa Petteri-boy tavan takaa  jankuttaa. No onhan se hyvä. Tietylle kansanosalle. Kyselyn mukaan siinä 55 % vastaajista on tyytymättömiä hallituksen toimintaan. 

  Meillä on myös hyvä ohjelma. Kyselyn mukaan vastaajista 100 % on tyytyväisiä ohjelmaan. Virhemarginaalia ei ole, sillä kyselyyn vastasivat kaikki (molemmat) ohjelman allekirjoittaneet. 

  En syvällisemmin ryhdy vertailemaa kahden ohjelman eroja. Sen verran kuitenkin, että kun hallitus painaa kuin juna ohjelmansa toteuttamista eteenpäin, välittämättä minkään tahon varoituksista, meillä on varaa antaa periksi, jos huomataan, että ohjelma ei toimi, ei sovellu olosuhteisiin, tai tuottaa jopa vahinkoa ja kärsimystä.  

  Pari esimerkkiä:

  Ohjelman mukaan meidän piti viime keskiviikkona, kun kävimme Hollolassa, jäädä kotiin muutamaksi yöksi, koska oli tarkoitus ajella lauantaina Espooseen yhdeksi yöksi. Näin olimme ohjelmaan kirjanneet, sillä vielä 11. 9. kotona rempan katselmuksessa käydessämme oli vallalla ajatus, että vesi toimiin asunnoissa normaalisti. Heti seuraavana päivänä. 12.9. tuli ilmoitus, että 16.9. alkaen tulee asuntoihin kylmää vettä ainoastaan yhteen väliaikaiseen vesipisteeseen. Remonttiohjelmaan oli tullut muutos tarkemmin erittelemättömistä syistä. 

  Muutos tuli myös meidän ohjelmaamme. Keskiviikkona kävimme Lahdessa ja Hollolassa, mutta ajettiin samana päivänä takaisin saareen. 

  Tänään piti lähteä aamulla kohti Espoota. Jo eilen tuli viesti, että mahdollisesti käynti peruuntuu. Tänään saatiin varmistus. Ei kannata. taas tarkemmin erittelemättömistä syistä, ajella etelään. Me siis rukkaamme ohjemaamme. Eikä siitä aiheudu muuta kuin hieman mielipahaa, sillä Iiristä ja Liisaa olisi ollut mukava nähdä. Toki Annaa ja Jonia myös. Hieman lohtua toi kuitenkin aamuinen videopuhelu. Puolentoista viikon kulutta päästään perhe Tiilikaisen kanssa yhdessä Pariisia valloittamaan. Otetaan niistä muutamista päivistä kaikki irti.

  Hallitus lyö päätään seinään, me rukkaamme suunnitelmiamme tilanteiden edellyttämiksi. Ymmärrän, että hallitusohjelma on hippusen laajempi kokonaisuus kuin meidän. Mutta me kykenemme näkemään, milloin joku asia on mahdoton, tai toteuttaminen on epäedullista. Eikä meille tarvitse edes asiantuntijoiden muistutella ohjelman vioista. Vaikka ei tarvitse hallituksellekaan. Hallitus ei kuuntele kuin heidän ohjelmaansa suitsuttavia asiantuntijoita. Ja asiantuntijoita tässä maassa riittää. 

  Lopetan. Tai lujautan vielä pari snadisti manipuloitua kuvaa. 

KURPITSAJUHLAN PROLOGI

  Tänään otettiin kurpitsa pois kasvupaikaltaan. Seurasi juhlallinen punnitus. Ensin Peppe vaakaan: 68 kiloa sotisovassa. Sitten Peppe ja kurpitsa: 77,5 kiloa. Mutta mie pyöristän, kalastaja Vaskisen tyyliin: tasan kymmenen kiloa!

  Ei olisi asiaa kilpailuihin. Paitsi yleisöksi. Ei kyllä kilpailuihin olla tähdättykään, eikä niihin katselijoiksi meno ole etusijalistan yläpäässä. 

  Ylpeitä ollaan joka tapauksessa. Ensimmäinen tennispalloa suurempi kurpitsa saatiin kasvatettua. Nyt se jälkikypsyy sisällä pari viikkoa. Sen jälkeen ravinnoksi. Ties vaikka halloweenkurpitsaksi asti ura huipentuu.  

  Aloitin käänteiskronologisen tarinan tästä päivästä. Tarina siirtyy aamuun. Käytiin Hannun kanssa nostamassa verkot. Liekö pitkästä aikaa pohjoiseen kääntyneellä tuulella osuutta, mutta verkkoihin oli molemmilla änkeentynyt paljon lahnanlinttejä. Pyydykset olivat ihan vakipaikoilla. Hannulla oli myös yksi ahven ja kaksi savustettavan kokoista lahnaa. Minulla kymmenen lintin lisäksi kaksi ahventa. 

  Hannu antoi minulla toisen isommista lahnoista. Meillä on täksi päiväksi kaalilaatiikkoa lounaaksi, mutta huomenna savustan lahnan ja ahvenet. 

  Kalamies Hannu nostaa verkkoaan nousevan auringon liekehtiessä kuvajaisessa. 

  Illalla laskettiin verkot, kuten fiksuimmat ovat päätellet. Eikä satanut, peukkua Forecalle. 

  Eilen soitin puoli kymmeneltä Juha R:lle. Tiesin, että hän oli mökillä. Koska minua oli jo pitkään ottanut pernaan Potinlahden laiturin tila, ja koska sääennuste näytti seuraavaa sadepisaraa vasta kello kolmeksi, niin kysäisin Juhalta, joutaisiko tämä laituria oikomaan. Juha lupasi tulla kolmen vartin kuluttua. Soitin myös Hannulle: Hänkin oli valmis hommiin, joten sanoin hakevani hänet pian. 

  Käppäilin rantaan, ja niinhän se, kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun olin Juhalle uhonnut, että seuraava sade on vasta kolmelta, alkoi sataa, ravakasti ja isoilla pisaroilla. Onneksi oli vain muutaman minuutin kuuro. 

  Laituri saatiin hieman ryhdistettyä, mutta sotamiesneuvoston pikakokouksessa päätettiin, että ensi vuonna alkukesästä tehdään laiturille kunnon saneeraus. Se pitää pitää purkaa, että saadaan pohjaan uponneet jalat ylös, ja kasata uudestaan. Laiturin jatkamisestakin oli puhetta. Keväällä järjestetään uusi kokous, missä päätetään työn laajuus ja aikataulu. 

  Kun Hannun kanssa lähdettiin ajamaan kohti Avokkaansaarta, niin, totta kai, kasteli sadekuuro meidät. Forecan jo pohjamudissa olevat, mutta lauantaina hieman nostetta saaneet pisteet laskivat taas. 

  Loogisesti siirryn tässä käänteiskronologisessa blogissani lauantaihin. Aamulla Hilppa sanoi, että yksi kirjastokirja pitäisi palauttaa. Minä siihen, että eiköhän lähdetä viemään se Anttolan kirjastoon (omatoimi toimii). Ja että käydään samalla kiertämässä Sydänmaan retkeilyreitti. Se passasi Hilpalle. Päätimme soittaa naapuri-Hanniloille, josko he haluaisivat lähteä mukaan. He ilmoittivat, ilman isompia miettimisiä, että kyllä. 

  Rakokalliolla olin joskus poikasena käynyt, mutta eihän sinne silloin ollut edes kunnon polkua. Nyt oli parkkipaikka huusseineen, reitin varrella laavu nuotiopaikkoineen. Reitti on merkattu ja nuolilla opastettu. 

  Nykykielessä melko haastavaa on maasto. On kivikkoa, on jyrkkää nousua, jyrkkää laskua, ja yli puolet matkasta on polku täynnä ristiin rastiin kiemurtelevia puunjuuria. Ne ovat tietysti kosteina liukkaita, joten tarkkana pitää olla. 

  Maasto on vaihtelevaa, on synkkiä kuusikoita, ilmavia männiköitä, on suota, on lampia, on sammalettomaksi kulunutta tasaista kalliopulkua kivikkojen ja juurakkojen vastapainoksi. Ja tietysti Rakokallion. Se on kymmenen metriä syvä ja monta kymmentä metriä pitkä. Nuoruudestani sen muistin, ja muisti virkistyi paikalle päästyämme.

  Halkeama ei kuitenkaan ollut minulle hienoin paikka reitin varrella. Alla kuvissa oleva kallionseinämä oli upea! Päälle olisi ukkovaarien ollut hyvä perustaa linnoitus, mutta sellaista ei liene ole olemassa ollut?

  Kiersimme reitin vastapäivään. Aikaa kului varmaan reilusti yli kaksi tuntia, ja matka tuntui paljon ilmoitettua pituutta pitemmältä (5,1 km eräästä, 5,5 km toisesta lähteestä katsottuna). Se aika ei ollut hukkaan heitettyä. Hieno reitti, luonnon rauha. Ja Forecakin sai pisteitään hieman nostettua, sillä ennusteen mukaisesti ei satanut. No, ne pisteet menivät eilen. 

  Nyt olen pakittanut tarpeeksi. Kuka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään. Sitä paitsi ei vanha kovin vanhoja muista, eikä ainakaan muista muistella. Paitsi että vain vanhoja monet vanhukset muistelevat, koska eivät uusia muista. Omalla kohdalla menee siltä väliltä.