ANTTOLASSA SANOTTUA - vähän Mikkelissäkin

   Tuli mieleeni, sydänyön hetkillä, mitenkäs muuten, kirjoittaa ylös sanoja, sanontoja ja sanomisia vuosien varrelta, sellaisia, mitkä juontavat alkunsa Etelä-Savoon. Osa näistä on esiintynyt aiemmissa kirjoitusissani, jotkut useinkin. En ala esim. kaikkia Muali-Väisäsen tarinoita toistelemaan, jokusia kuitenkin.

SANOJA

-haikumuje = savustettu muikku. Luultavasti Ahosen Ritin lanseeraama
-sörnäyttää = mennä lujaa (tavallisesti kulkuneuvolla). Alkuperä tuntematon. Ens. kerran kuultu Hanski "Möykäri" Tiusasen suusta: "Perrrrkele, sörnäytin täysillä Västäräkin ojasta!"
-usmuuttaa = mennä vakaasti (tavallisesti kulkuneuvolla). Alkuperä tuntematon. Ens. kerran kuultu Hanelin sanomana: "Tiällä miä usmuutan Maljalantiellä kottii päin".
-niepreä = kosteahko. Ukki-Aleksin sanonta, jos heinät seipäillä eivät hänen koetellessa olleet korjauskuivia: "Niepreitä, niepreitä, outellaa huomissee".
-lurpetlaani = vetinen soppa.  Iso-tätini Elsa tapasi sanoa jälkiruoaksi tekemästään marjakeitosta, että tulipa lurpetlaania.
-jumaleisson = voimasana. Ensi kertaa kuulin muistaakseni Tuomisen Masan suusta 1970-luvun alussa Mikkelissä.
-hiivari = kova tuuli. Sana lienee Länsi-Suomesta kotoisin, mutta Muikku-Martilta sen aikanaan kuulin: "Onpa hitonmoinen hiivari", tokaisi Martti, kun meinattiin nuotalle lähteä.
-möhjäke = kaakaomukillinen, mihin on laitettu pullapaloja. Ylätalon "kesävieraan" Rautasen Aleksin, eläkkeellä olleen vankilanjohtajan, mieliherkku. Kun olin pikkupoika "Aleska" kerran sanoi, että jos tietäisi "möhjäkkeen" keksijän, antaisi tälle miljoonan. Minultahan meni yöunet, kun mietin, kuinka saan herralle todistetuksi, että keksijä olen minä!

SANOMISIA

"Humalan haltuun", sano Rohusen Matti perjantai-iltana. Suattopa olla Luajalammin Pannut. 1:ssä ens kertoo ilimoille tokastu.

"Ai kuitennii, voe yhen kerran, kaks kertoo", sano Aleksi-ukki, kun seitsemän uutisista kummoo kuuli.

"Tähä on tyytyminen", totes Luukon Ane, kun kolomannen vesj'perän nuotalla tempasivatten.

"Toine paistetaa, toine savustettaa", töräytti Tiusasen Hanski, kun Rantaharjuun sissään pelemahti tarhakiärme kummassai käissä. Laitto muuten ne biljardipöyvälle, ja toine män keskipussiin. En muista, mite se poijes suatiin.

"Kiitos, kiitos, mistä tiesit kokonikin", kumarteli muistoissain nimettömäks jiänyt anttolallaene, ku sai Valtosen Reinolta Miranolin mainoslippiksen.

"Joko tuas!", huokas Hämäläise Peppe, kun toisen pottisa voitti uamuyöstä Rantaharjun takahuoneen korttipöyvässä. Ensmäine ol tulna siinä iltakaheksalta.

"Ruummiinrepijä, perkele, vie miut kylälle!", sano Muali-Väisänen ku liftas jiätiellä patologi Ojalan autoon. Olj' kaljat piässeet pilikkireisulla loppummaa, eikä kalakaverit lähtenä kuskoomaa.

"Nuolet on intiaaniloeta varte!", sano Sarvelaise Masa, ku ajo pienellä Viijatilla viärältä puolelta kesk'koroketta ja sae sakot.

"Eihä tässä oo, kele, hihojakkaa!", ällistelj' Ahosen Riti, ku uamulla kahtelj' eellispäevänä villapaetana ostamoosa pulloveria.

"Ehä täällä oo ku mytteentyneitä mummoja", sano Tiusas-Hanski Amin Grillin ovella.

"Vähä hiämöttää", totes ukki Aleksi pöytee kopistellen, jos vaekka voilaatane olj' pitkän pöyvän toesessa peässä.

"Ei varmala oo uus!", ärähti Ruikku Meijerin baarissa hintalappu bossanovapuseron kauluksessa.

"En miä humalssa oo, mutta pahkeine, ku istuin tarkoille", tokas yks tuntematon, ku Unionilla kaljamukin kanssa persiillee latteelle töpsähti.

"Tää kuuluu miun imagoon", heitti Koistisen Pertti olokasa yli, ku tarjoilija tulj' Kahverissa toppuutelemmaa liija kovasta puhheesta.

"Kohta tulloo, pojat..............lunta", livvautti Pylykkäse Pertti, ku uamulla kananmunaoksennus olj' viännetty putkiration piälle. Selevennyks: Myö oltii kaeman vahalla talolla yhtenä talavena, vissii 1970, kaljoo kittoomassa. Isäntä sano, että syyvää jotakii, mutta eihä siltä löytynä, ku melekone miärä kananmunija. Niitä se keittelj'. Yökshä myö sit jäätii. Eikä tänä päeävänäkkää tiiejetä, kuka ne ossit pukkas, Koistis-Pertti, Ahos-Riti, vai miä.

"Mitäs se mulle kuluu, vaikka oisit kaks", loihe Rohusen Matti lausumaan Meijerin baarin kassaneidille, joka vastas lounasvaihtoehtokysymykseen: "Päivänpannu".

"Tillai!", tuumas Hämäläise Peppe, ku uuvenkarheen moottorsahan piälle traktorilla perruutti.

"Ollaas siinä!", huus isä-Erkki, ku myö velj'-Hanskin kans yritettii luikkia rantakaankaalla piiloo. Oltii niätsän ajettu Taifuuni-merkkine peätuuppar kiville.

"Oliks se?", kysy Ikos-Pena, ku Koistisen venneen vaihe piällä starttas, ja keulan kivelle ajo.

"Tiaria valluu", tuumas Pien Iekki Unskalla jouluolusilla kyntteliä kehellessaa.

"Selitys ontuu!", kommentoi isä-Erkki, ku Haneli selevitti, mite sen silimälasit ol jussina Pistohiekalla rikki männä.

"Saatana, miä oon hommana kaks autoo ja rattorin, en meinoo piästä kirkolle!", siunilj'  Kontise Aaro.

"Samperin samperi", pahottelj' Pyykkäs-Pertti, ku kuistisa lattioo valtatessaa ja Baccarata laulellessaa valttas uuvet nahkasandaalisa.

"Viijää ne miun kämpille ja höyhennettää", sano Rokkase Alappo, ku ehottelj' miulle naisii lähtövä.

"Ne tiputtelj' tuonne lentolehtisijä!", huus Kissa-Alppo Koistise kaopan ovelta, ja käet pyöri, ku tuulimyllyn siivet.

"Pepe, Pepe, enne siä olit ku salaka ruoto", tervehti Mualar-Väesäne miua Lotja-puarissa kaheksakytluvulla.

"Ens pyhänä mahutte makkoomaa", ilimotti rouvashenkilö MP:n pelissä ku puolajalta takasi istumaa tunkevuttii, ja ahtautta kirroiltii. Selevennykses kerrottakoo, jotta MP olj' 3-0 tappijolla.

"Nutjauta pikkase", komens Kämpin Reiska Pientä Iekkiä, ku sihtail sähkötolopan suoruutta Piskolan pellolla.

"Ehä kesällä valova tarvita!", totes Pylykkäse Pertti alakukesäsenä iltana Leinosen Valolle, joka olj' hällä rakennushommissa.

Siinä aluksi. Kuvassa Ukki-Aleksi ja Maija-täti, sekä tunnistamaton naisihminen vasemmalla Anttolan rannassa varmaan 1960-luvun loppupuoliskolla.

TEESI VAI KAHVISI

  Tänään on kulunut 498 vuotta ja 4 päivää siitä, kun Lutherin Masa naulasi 95 teesiä Wittenbergin linnankirkon oveen. Ei ollu paineilmanaulaimia, ei edes akkuruuvinvääntimiä. Liekö kyläsepän takomilla-, vai puunauloilla nakutellut?

  Kolumbuksen Ripan 1. matkasta on puolestaan vierähtänyt 523 ajast'aikaa, ja risat päälle. Sen seurauksena alkoi Euroopassa tupakin röyhyttely ja potun käyttö. Olin, tietämätön kun olen, luullut, että kahvijuontikin on Kolumbuksen matkojen aikaansaannos. Mutta mitä vielä! Mr. G. tiesi, että Arabiastahan se kaffeenjuonti on alkunsa saanut. Kai se, että Brasilia on suurin kahvin tuottaja, on saanut minut väärin luuloihin. Joten minä ja ystäväni Hannu H. kiitämme, ylistämme ja kunnioitamme 1200-luvun arabeja kahvinpaahtamistaidon äkkäämisestä. Legendan mukaan etiopialainen vuohipaimen Kaldi huomasi vuohiensa valvovan öitä. kun olivat syöneet kahvipensaan marjoja. Luostarissa alettiin keittää marjoista juomaa, ja tieto levisi hiljalleen Arabiaan. "Eläköön arabialaiset!"
  Ensimmäisen suuremman lastin kahvia toivat Eurooppaan venetsialaiset kauppiaan v. 1615. Oliko mukana Venetsian kauppias Antonio? Siitä ei ymmärtääkseni Shakespeare kerro, kun hän parikymmentä vuotta myöhemmin asiasta kirjoitti.

  Teen katsotaan olevan peräisin nykyisen Kiinan alueelta. Eurooppaan tee kulkeutui suunnilleen samoihin aikoihin kuin kahvi. Säännölliset kuljetukset alkoivat hollantilais-portugalilaisten kauppiaitten toimesta v. 1610.

  Olut on paljon vanhempaa perua; varhaisimmat tiedot oluesta ovat peräisin Sumerista 4000 eaa. Jo Hammurabin laki on säätänyt, että ylihintaa oluesta pyytävät ravitoloitsijat on hukutettava! Sen noudattamisella taitaisi olla melkoisen harventava vaikutus olutravintoloiden pitäjiin. Muuten, Kalevalassakin olut mainitaan.

  Viini pistää oluttakin paremmaksi, reilusti! Varhaisimmat todisteen tuosta "viisasten juomasta" ovat yli 7000 vuoden takaa nykyisen Iranin alueelta.

  Alkoholin tislaustaito kehittyi 1100-luvulla Euroopassa. Mutta viinojen valmistus ja juonti ovat yleistyneet vasta 19. vuosisadalla.

  Paperi on keksitty kiinassa ajanlaskumme alkutaipaleella, ruuti 800-luvulla. Samoin tuulimyllyt ja setelit ovat sieltä kotoisin.

  Esi-ihminen on hypännyt kahdelle jalalle Afrikassa.

  Maanviljely on alkanut Lähi-idässä 9000 eaa., kaupungistuminen myöhemmin samalla alueella.

  Venäjällä on keksitty samovaari, lämpöpatteri, jauhesammutin ja suolakurkku,

  Euroopassa on keksitty kirjapainotaito, höyrykone, kapitalismi, kommunismi ja EU.

  Ruotsissa on keksitty dynamiitti ja Ikea.

  Suomessa on keksitty AIV ja letkajenkka.

  On siis tullut googlailtua, myönnetään. Mutta siinä teille turjakkeille, jotka ette itse viitsi etsiä, hieman triviaa.

  "Mikä on tämän blogin tarkoitus?", ajattelee moni. Tai ei moni, mutta harva, joka tämän lukee.  Miksi olen vaivautunut tällaista soopaa suoltamaan? No siksi, että Arttu, tällä hetkellä myös sähkäri, pitävät sen verran melua, ettei lukemiseen voi keskittyä. Eikä toosan tuijotteluun. Mutta kirjoittaa voi, näemmä. Ei vissiin vaadi ylivertaista keskittymistä, aivojen täydellistä kohdentamista, focukseen antautumista, meikän kirjoittelu.

  No, nyt kun kysyitte: "Kiitos, hyvin menee remppa, etenee suunnitellusti". Rakennusprojektithan voivat sujua seuraavasti
-erinomaisesti (ennen näkemätöntä)
-hyvin (melko harvinaista)
-normaalisti (harvinaista)
-huonosti (melko yleistä)
-päin persettä (yleistä)
-Olkiluoto-kolmosmaisesti (ei ennen näkemätöntä)

  Meillä homma etenee hyvin, siis jotain ongelmaa odotettavissa? Niin se yleensä menee. Mutta en kyllä näe, vaikka minkä värisillä laseilla tiirailisin, mahdollisuuksia isommpiin vastoinkäymisiin; kosteudet mitattu (kunnossa), tekijät ajan tasalla, hankinnat aikataulussa. Niin, tietysti on vielä yksi juttu, kustannukset. En niistäkään ole huolissani, paremminkin niitten maksamisesta. Mutta kai sekin luonnistuu; rouva on pankissa töissä!

  Tillai! Aika loogisestihan se meni; Teeseistä teehen, kahvista konjakkiin, potusta suolakurkkuun, seteleistä kustannuskysymyksiin. dynamiitista letkajenkaan. Voi hyvillä mielin lähteä vaikka ulos. Esim. haravoimaan pientä takapihaa. Tai muuten vaan ällistelemään. Iltapäivällä mennään remppa-Artun pakulla hakemaan laatat, allaskaappi ja pesuhuoneen kaluste (likapyykki-, ja pesuainekaappi).

Keskiviikonloppuja teille. Jos torstaina, tahi perjantaina, tahi lau...etc., luette, ei toivotuksia tule. 

Sanoo Peppe.

TOLLO PELOTON

  Hyvin nukuttu ja lämmin yö takana, aamulla +20/+7. Mutta harmaata ja tuulista on.
  Kai meikäläinen on lievästi stressialtis; kun en ollut suunnitellut tälle reissulle mitään tehtävää, antoi sisäinen herätyskello nukkua tunnin, -puolitoista normaalia kauemmin. Aamun valjettua kävin laittamassa saunan "napsautuskuntoon". Huomenna vielä ennen lähtöä saunotaan. Mietiskelin, olisiko jotain järjellistä tehtävää. Ja "snat!" Idea pulpahti esiin: Räystäskourun puhdistaja! Olin sellaisesta kuullut, mainoksenkin nähnyt. Hilpalta äkkiä vanhaa juuriharjaa anelemaan, eiku toimeen.
  Marssin veneliiteriin "verstaalle" ja aloin konstruoida mielessäni väikkyvää tarvekalua tarjolla olevista raaka-aineista.

Tollon työpiste kaikessa komeudessaan.

  Siis; vanha kuokka, elinkaarensa loppuaikoja viettävä juuriharja, nippusiteitä, roudarinteippiä, pätkä nurkissa pyörineestä lasten kumilautan airosta. Sekä varreksi vuosikymmeniä liiterin orsilla kuivunut riuku.

Venevajan yleisnäkymä.

  Tovin äplistelyn, muutaman virheellisen yritelmän, melko säädyllisen voimasanan ja ainostaan yhden mitättömän naarmun jälkeen hra. Peloton pääsi hommiin. Piti oikein kusua rouva keksijän rouva kuvaamaan.

  Hyvin lehdet sun neulaset poistuivat rännistä odotteleviin kärryihin. Alla nerokkaan konstruktion kuva kaikille omatoimisille kuokan, juuriharjan, etc., omistajille.

  Koska, sattunnesta syystä, ei ollut mahdollista rakentaa laitteeseen teleskooppivartta, kuten markkinoilla olevassa versiossa on, tein tietysti omastani sellaisen, että varren voi helposti vaihtaa. Tässä matalaa veneliiteriä ajatellen vartena pätkä vanhaa ongenvapaa.

  Tuo veneliiteri, eli vaja, missä ei veneitä ole talvehtinut vuosikymmeniin, on kyllä mainio rakennus. Opa Pekka sen tosiaan venevajaksi rakennutti. Siellä hänen puupaattinsa aina hibernoi. Tilaa liiterissä on mukavasti; 11 m X 6 m. Tätä nykyä se on oivallinen työtila ja varastointipaikka. Varastoinipaikkana myös kirous; saaresta kun ei niin helppoa ole rojua pois kuljettaa, vaanii vaara, että roipetta kertyy. Olemme yrittäneet pikku hiljaa roudailla kaikkea sälää sille kuuluviin pisteisiin. Enää ei juuri roipetta ole, minkä yksi vanha tv. Kun jo vuosia on ollut johtotähtenä, että kaikki turha (pakkausmateriaalit, rikkoutuneet laitteet, jne.) kuljetetaan heti pois, ja entiset jäämät pikkuhiljaa, pysyy homma jotenkin näppylähanskassa.

  

  Kuten huomaatte, on minulla, ihan sateettomana aamupäivänä, aikaa kirjoitella. En toisiaan viitsi isompia projekteja aloitella. Kun kohta syödään, hetki huilaillaan, lähdetään varmaan katsomaan, löytyiskö suppiksia. Löytyy, jos on löytyäkseen. Jos ei, siihen tyydytään.

  Huomenna aamupuoleen tosiaan saunotaan. Hyvissä ajoin ip. sitten kohti Hollolaan katsomaan, mitä Arttu on saanut aikaan kukkaromme keventämisen saralla.

  Ps. Minkä keksijän maailma minussa menettääkään!

PERTTI PERJANTAINA

  Iltaan on perjantai edennyt. Halifax'it just katottu, viimestä tangoa odotellaan. Hilppa jäi tuijottamaan "Vain elämää". Ei minulle. Oon yhden jakson kattonu, olisko ollu joku ensimmäisen kauden? Ei viitti ihan vielä pötkölleenkään mennä, siis kirjoittamaan.
  Remppa etenee; Arttu sai tänään hiottua lattian siihen kuntoon, että lattialämmityspiuhojen asennusta ja pintavalua voi aloitella. Aikataulussa ollaan. Suihku ja vessan välinen seinä oli alaosaltaan yhtä hötöä, vähän käytävän ja pukuhuoneen sivuiltakin. Ei ollu yllätys. Aika vähällä purkamisella kuitenkin säästyttiin.

Avaruusmies Arttu putsaa lattiakaivoa.

  Maanantaina alkaa seinien levytys siltä osin, kun sähkötyöt sallivat. Sähkäri tulee keskiviikkoaamuna, mutta tuo lattiakaapelin aiemmin, jos tarvis, niin että ei tartte Artun kolmiloikkaa hypätä. Ensi viikon aikana tulee seinät levytetyiksi, lattiakaadot valetuiksi, mahdollisesti käytävän, wc:n tai pukuhuoneen seinien kattaminen lasikuitutapetillakin pääsee vauhtiin. Ja ph:n seinälaatoituskin voidaan ainakin seuraavan viikon alussa aloittaa. Näyttäisi siltä, että kolmessa, ehkä kolmessa ja puolessa viikossa homma läpi menee.

  Loisto kaveri työhön löytyi, sama, joka teki Annalla ja Jonilla keittiön ja maalaukset. Huolellinen, ammattitaitoinen, ja korjaa jälkensä, eli siivoa rojut ja roskat pois illan päätteeksi. Voiko enempää vaatia?

  Minä ajattelin mennä aamulla Hollolan uimahalliin, kun keskiviikkoaamuna tuli viimeeksi suihkuteltua. Olin printannut hallin aukioloajat paperille, ja se on suunnilleen silmieni tasalla tietokoneen viereen teipattuna. Niinpä niin, täräytin hallin pihaan klo. 8:30, tallustin riuskasti repimään oven kahvaa. Lukossa piru oli. Ja lappu, jossa kerrottiin hallin olevan perjantaisin kiinni klo. 14:00 asti. Niin jouduin sörnäyttämään Lahteen Elinan luo suihkuun. Kotona katsoin printtaamaani lappua, ja siinä luki: Perjantai klo. 14:00-21:00 (perjantaisin uimahalli on huollon vuoksi suljettu klo. 14:00 asti). Kannattas katsoa ensin! Mutta nyt tiedän, ja muistan, ehkä.

  Aamulla aikaisin lähdetään kohti Anttolaa, pääsevät suihkuttomat saunomaan. Hilpalla on maanantai vapaata, joten sinne asti ollaan. Ajetaan hautausmaan kautta, pyhäinpäiväkyttilät viedään.

Sunnuntaille on lupeissa ihan aurinkoakin, ja plus kahdeksaa mittariin. 

  Taitaa mennä aika mökillä lomaillessa; kaikki tähdelliset duunit tehty, enkä uutta puupinoa viitsi aloittaa. No, jos ei aika kulu, on vesomista. Se onkin tältä kesältä jäänyt aika vähiin. Ei tuo haittaa, sieltä ne lepän-, haavan-, ja pajunroipakkeet löytyvät ensi keväänäkin.

  Taisin mainita joku aika sitten, että mentäisiin Lahden Kaupunginteatteriin katsomaan Myrskyluodon Maijaa. Liput olin saanut ystävältäni Topilta jo kauan sitten, meille ja Elinalle myös. Minä, tarkka mies, olin ajankohdan tällännyt kalenteriin ja muistutuksiin. Kävi vain niin, että tälläsin ne väärälle viikolle; piti olla torstai 22.19, mutta muistutteli vasta torstaina 28.10! Hyvät liput meni hukkaan, olipa puutteellista toimintaa. Mutta esitys kyllä mennään katsomaan, ystävänlippuja teatteriin on vielä nippu jäljellä, kiitos Topin. Niillä pääsee puoleen hintaan, vähän allekin. Mutta kun meni ihan ilimaset tiketin haukan persieen! Tällaisesta persieen menemisestä olisi joku saattanut virittää itsensä apinan raivoon, meditoida kehonsa berserkkitasoon. Mutta minä vain kirota roiskaisin kerran, -pari, tälläsin pipon kuralätäkköön hyppiäkseni sen päällä tasajalkaa, heristelin nyrkkiä  pomppimistani ihmettelemään tulleille naapurin kakaroille, irvistelin kaupan kassjonossa niin takana jonottavalle, kuin kassaneidillekin, ajoin torvi soiden vastaantulevien kaistaa kaupunkiin rouvaa töistä hakemaan aiheuttaen lukuisia "läheltä piti"-tilanteita, ja lopuksi ärhentelin Hilpalle, ja syytin häntä tapahtuneesta, uhaten edesvastuulla ja korvausvelvollisuudella. Onneksi en ole helposti äksyyntyvää sorttia!

  Nyt, kun tätä kirjoittaessani silmäni välillä hakeutuvat uimahallin aikatauluun, päätän, että ensi viikolla tiistaina ja torstaina täräytän hallille suoraan lenkiltä; se aukeaa niinä päivinä klo. 6:00. Jääpi kauravellit Hilpan kontolle niinä aamuina. Mutta kai hän sen kestää. Kun niin asiallisesti käyttäydyin lipununohtamisasiassakin.

  Ai nii, vielä yks juttu ennen kuin vetäydyn petihuoneelle: Kulttuuriasioitten ylläpitämiseksi aion tulevalla viikolla mennä elokuviin. Ainakin "Yksin Marsissa", ehkä uusi nollanollaseiskakin, ovat listalla. Jos vaikka mentäis rouvan kanssa joku ilta. Vaikka ei "Yksin Marsissa" luultavasti häntä innosta. Täytyy kysyä. Ja jos liput netistä ostan, kirjoitan ajan muistiin okulaareihin spriitussilla. Ei nimittäin sisäelimet kestä toista missausta parin viikon sisällä.

Tää kuva marraskuulta 2009. Ei taija tällä reissulla lunta näyttää.

SOINII NE SOIMII...

  Aloittakaamme runollisesti:

Soinii ne soimii, soimii sen toimii.

Kaikki ne soimii, seass' omiikin voimii.

Jytkyst' suurest' paljo oo haisua täällä,

mutta kuplasta kyllä ois tietoa päällä:

Sillä taipumus vahva on puhjeta tällä,

palloll' tyhjällä aatteella täytetyllä.

  Taitaa puolueen sisällä olla entropia suuren puoleinen. Tietäneekö vaikeuksia hallituksen tulevaan työskentelyyn? Mutta se persuista. soimikoon, ja korvat soikoon. 

  SJK katkaisi HJK:n mittavan putken. "HJK:n romahdus", kuten uutisoitiin, tuotti kakkossijan. Pronssit Rovaniemelle. Hyvä, että jotain muutosta siinäkin sarjassa. Itse kaipaan vanhoja hyviä aikoja, eli Savon mallia: Pääsarjassa MP, Pallo-Kissat, KuPS, KPT ja Elo. Silloin "naatittii enne ku laakastii!" Rytkösen Auliksia, Rissasen Olleja, Vanhasen Laneja ja Toivolan Penoja, Nikkasen Asoja, Rajantien Villejä, Hyvärisen Markkuja, Voutilaisen Kekejä, jopa Seppo Gynthereitä (hidas, mutta kankea) tulee ikävä. Luvattoman huonosti kotimaista, ulkomaista myös, jos niikseen tulee, jalkapalloa seuraan. Käsittääkseni muualla juurensa omaavat pelaajat tuovat tänä päivänä taitoa, vauhtia ja viihdykettä nurmelle. Kunhan vuosikymmen, -pari kuluu, voi Suomellakin olla saumaa isoihin kisoihin.

  Nyt on makkaran ja pekonin (prosessoidun lihan!) syönti todettu asbestille altistumista ja tupakinpolttoakin vaarallisemmaksi. Kohta kysytään jäähallin makkaragrillillä papereita! Ja pekonia salakuljetetaan Kuubasta! 

  Leikki leikkinä, hyvä se on, että tutkitaan ja varoitellaan. Mutta kun kun välillä on ruisleipä, joskus kananmunat, silloin proteiini, tällöin hiilihydraatti, tuolloin voi, tuonnempana kasvisrasva, kuolemaksi. Ei tiedä kohta Hollolan humanteri, mitä uskaltaa suuhunsa laittaa.  Onko niin, että jos vanhaksi elää aikoo, on tupakin haikuttelun lisäksi lopetettava syöminenkin?

  Putous alkoi viime lauantakina. Tuli katottua, seuraavasta en tiedä. Kyllä asia niin on, että seitsemäs kausi alussa, se näkyy. Täytyy olla nerokas formaatti, että kestää useamman esityskauden voimissaan ja tuoreena. Alkavat nuo sketsisarjat olla melko loppuun kaluttuja. Nelonen viritteli Triplan omaksi vastineekseen Putoukselle. Ensimmäisen katsoin, en syttynyt. Voi olla, että taso on noussut, sanokaa te, jotka olette nähneet. 

  Ulkomailta mallia otetaan. Koska saataisiin kotimaisia viihdeohjelmia, sellaisia, kuin joskus oli. Hyviä näyttelijöitä meillä kyllä piisaa, ideanikkarit taitavat olla vähissä?

  Ihan tuoreista kauheuksista, kummallisuuksista ja iloisia tapauksista on uutisoitu: 

 -russakat on vallanneet asunnon Vantaalla. Ei ku esivalta paikalle, talonvaltaajat putkaan!

  -KHO:n kannan mukaan Supo on saanut irtisanoa poliisin, joka on harjoittanut seksiä virka-aikaan. Toiselta kantilta katsottuna ja tasapuolisuuden vuoksi olisi oikein myöntää avioero sellaiselle poliisin puolisolle, jonka kumppani harrastaa virkaa seksiaikaan.

  -Iltalehden mukaan Anu Sagim on vaarassa laihtua olemattomiin. Lehti on päässyt näkemään ennakkoon jakson Mari Veirtolan ´"Yökylässä" -ohjelmasta, ja siinä Anu toteaa olevansa on niin kauhean näköinen, että ruokahalu lähtee. Suosittelen vaihtoehdoksi riutumiselle peilitöntä alkutalvea.   -vodkarekka kaatui pienessä venäläisessä Malo Perekopnojen kylässä. Suuri osa 20 000 pullosta jäi ehjäksi. Kyläläiset ovat olleet jo viikon kännissä, joutuin kyläilemään ehättäneet sukulaiset ja tuttavatkin tillin tallin useita päiviä. Muistuu mieleeni tarina Pekka Tiilikaisesta: Pekka ajoi ennen selostajauraansa Alkon kuormuria. Kerran talviliukkailla oli auto kaatunut ojaan. Pekka ja apumies olivat kiikuttaneet melkoisen määrän pullolaatikoita metsän siimekseen, ennen kuin kutsuivat apua. Eikä kukaan ollut perään haukkunut, siihen aikaan. Vai oliko se niin, Tiilikais-Pekka oli apumies? Voipi olla legendaa, isä Erkki joskus asiasta kertoi.

  Aamulla näytti mittari ennen lenkille lähtöä -5. Ilta-Sanomat repäisee kuitenkin kollikissan kokoisin kirjaimin, että sää lämpenee kymmenen astetta. Siinä sitä uutista kaiken sodan, majoituskeskusten sytettelyn ja Perussuomalaisten koukeroiden vastapainoksi. Hyvä tietää, että raappahousut saa vielä jäädä naftaliiniin.

  Arttu, remppamiehemme Hefaistoksen armosta, ilmestyi aamulla. On suojaillut paikkoja, aloitellut purkamista. Siitä se etenee, kohti kaaosta ja konkurssia, tai vakautta ja penninvenytystä. Toivotaan, ettei ylläreitä isommin löydy.

  Hollolan kirjastokin on ja auki, pitää mennä hakemaan varaus: David Lagercranz'in "Se mikä ei tapa". Saapi nähdä, onko miehestä Stieg Larssonin puolikenkiin. Kookkaat ne ovat, mutta jos laittaa paksuja sukkia.

   Niin että jos lämmittäis eilista palvikinkku-kasviskeittoa miettimättä, onko palvikinkku prosessoitua. Suunmukasta keitto kuitenkin on.

Kuvassa Elsa Lehkonen (isotäti) lypsää eiprosessoitua maitoa, Liekö ollut terveellistä?

  

  

RAKENTAMISEN ALKUUN

  Ensimmäiset muistot rakentamisesta sijoittuvat vuoteen 1956, jolloin Piskolassa tehtiin mittava remontti; tuli mm. sisäänkäyntiosa, missä kaksi ulko-ovea (paraati-, ja köökinovi), kuivaushuone ja ruokavarasto, ja näiden alle kellaritilaa, missä kylmäkellari ja pannuhuone (puukattila). Eli taloon tuli silloin vesikeskuslämmitys. Paljon en hommasta muista, paitsi, että asuimme sen kesän aitoissa ja ylätalolla. Velj'-Hanskin oli ollut, näin minulle on kerrottu, jo silloin, reilun kolmen ikäisenä, puuhamiehiä. Oli pyörinyt haitoiksi asti rakennusmiehiä "auttamassa".

  Ensi kerran, leikkejä luukuunottamatta, pääsin rakentamisen makuun 1965 kesällä. Silloin olin hanslankarina Lautiaisen Topille, kun siihen aikaan oma Emchen'in emännöimään Avokkaaseen tehtiin uusi ulkovessa. Entiselle, isolle kolmereikäiselle, oli näet käynyt väärin. Serkkupuoleni Saksasta, Rita ja Irmi, sekä siskoni Ritva olivat mökillä muutaman päivän olleet kolmistaan. Noh, eräänä aamuna, kun ensimmäinen, kuka se heistä olikaan, meni aamutarpeilleen, ei navetan muurin takaa löytynyt, kuin savuavat kekäleet ja kolme hyöryävää läjää! Johtopäätös: Kaikki kolme tupakoivat, ja joku oli iltatoimiensa päätteeksi nakannut palavan natsan alleen. Tuskin Ritva, jompi kumpi ikuisesti vesivessaan sohotellut teutooni. Onneksi ei ollut rutikuivaa, ja puita vieressä; olisi voinut palaa koko saari! Nyt kuitenkin sain Topi-vainaalta alkuoppeja timperin töihin, samalla vaihdettiin saunaan uusi kiuas. Taisin jonkun markan saada palkkaakin!

  1960-luvun lopulla toisen oppitunnin sain isäni serkulta Pölkin Reinolta. Tämä vieläkin elossa oleva taidokas rakentaja oli Piskolassa tekemässä joitain hommia. Minut Aleksi-ukki, nuukana miehenä, määräsi kaveriksi. Me uusittiin rekiliiteri/puuliiterisiiven katto, huopakatteesta Onduline-merkkiseen  aaltolevyyn. On muuten paikallaan vieläkin, en suosittele katolla tallustelemista! Kattotuoleissa oli oikomista, tietysti. Lisäksi Reinon kanssa teimme navetan ylisille johtavan parioven, sekä tallinvinnille vievän heinähuoltoon tarkoitetun matalan oven uusiksi. Sain sukulaismieheltä ensimmäisen mieleeni jääneen käytännön opin: Suorakulman määrittämisen (kateetit 3 ja 4, hypotenuusa 5).

Olihan minä jo oppiskoulussa opiskellut geometriaa ja Pythagoran lauseen...,

...mutta en tietenkään tajunnut sen käytännönläheisyyttä.

  En juurikaan rakentamisesta ollut kiinnostunut, kunnes 1974 alkoivat kokemukset karttua; menin/pääsin Rakennus-Ruola Oy:lle töihin rakennusmieheksi. Kaukaisuudessa siinteli kuva Tekusta ja rakennusmestarin tittelistä. Mutta siihen tarvittiin työharjoittelua.

  Minut palkkasi Veikko Suutari niminen mestari. Silloin Veikolla oli meneillään pienehkö liiketilaremontti Möysässä. Niinpä sain heti kokemusta purkamisesta, piikkaamisesta, romujen ulos kuskaamisesta. Veikolla oli vakiporukka; neljä timpuria, neljä sekamiestä ja yksi rakennusnainen. Tuolloinen työmaa juuri ja juuri työllisti kyseisen porukan, varsinkin timpurit olivat vajaakäytössä. Mutta kuten tulin huomaamaan, ei Veikon hommista lomautettu, jollei itse totaalisesti tunaroinut.
  Minun "mentorikseni" seuloitui Reino Heikkinen. Reino oli silloin 49 vuotias. Muistan, että pian tuon kyseisen remonttityömaan valmistuttua hän täytti viidetkympit. Reiska minulle opetti viisaalla ja maanläheisellä tavallaan kaikki työvaiheet. Aina hän, kun joku uusi homma tuli eteen, kysyi, olenko ennen sellaista tehnyt. Enhän minä juuri koskaan voinut sanoa, että olen. Niinpä neuvoja esimerkin kera alkoi tulla.
  Vaan sitten, kun joku pieni betonivalu oli edessä, päätin näyttää, että osaan jotakin itsekin!  Reino haki betonikärryt ja sanoi, että hän kärrää, mene sinä lattiamiehen avuksi levittämään. Minä siihen, että ei ku minä kärrään. Ajattelin samalla helpottaa mielestäni ikälopun! miehen taakka.
  "Ootko ennen betonia kärränny?", kysyi Reiska.
  "No oon, oon!", täräytin, vaikken ollutkaan.
  "Ne kärryt on aika raskaat", totesi Reiska, ja lähti sisätiloihin.
  Betoni myllättiin silloin pihalla (eihän nykyään taida betonimyllyä työmailla olla, saatikka betonimylläriä. Lauri Viita jos eläis, vois häneltä kysyä). Kyse oli reilun kuution määrästä., eli muistaakseni vähän yli kymmenen neliön lattiavalusta.
  Mylläri tiesi, että olen uusi kasvo raksaduuneissa, teki varmaan tahallaan niin ison satsin, kuin myllyyn mahtui. Ja niin jäykän, että kärryt tulivat kukkupäilleen! Minä joskus polttopuita kärränneenä aisoihin. Hetihän huomasin, että aika pitäminen oli. Pääsin kunnialla ovesta sisään, mutta heti kohta oli kärry nurin, onneksi kovalevyillä suojatulla lattialla! Pikkasen tais työkavereita naurattaa! Mutta minä opin; tukeva haara-asento, tiukka ote aisoista, vakaasti eteenpäin. En ole sen jälkeen betoikärryjä kaatanut, paitsi tarkoituksella.

  Kun tuo työmaa tuli valmiiksi, alkoi Kähärin Veikolla porukoineen elementtikerrostalon työmaa Kilpiäisissä. Se oli yksirappuinen 4-kerroksinen asuintalo. Siinä pääsin jyvälle rakennustapahtumasta alusta loppuun. Olin pohjavaiheessa mittamiehen apurina. Siitä oli paljon hyötyä, ja pääsin itsekin korkoja vaakituskoneella katselemaan (ei ollu lasereita, ei). Mittamies, jonka nimen olen unohtanut, oli kovin innostunut vaakituslaitteesta. Kerrankin hän melttosi kahvitunnilla sen olevan niin hyvä värkki, että jos sillä ja letkuttamalla vietäisiin korko Lahdesta Pariisiin, olisi tulos varmasti vesiletkun antamaa parempi. Minä siihen varovasti, että eihän se oikein luonnistuisi, se vaakittaminen koneella. Kun linja menee jo tuolla Helsingin kohdilla aika korkealla. Lisäsin vielä, että letkutus pitää mittaajan maan pinnalla, painovoima siitä huolehtii. Tämä ei mennyt mittamiehen kaaliin. Intti, että aivan sama, letkulla vai koneellako vaaitaan! Enpä viitsinyt asiaaa enää puuttua, ajattelin, että käy vielä työkaveruus raskaaksi. Luultavasti tuo jo silloin eläkeikää lähentelevä työmaan "kunkku" on jo tuonpuoleisessa, luultavasti yhä siinä uskossa, että maan vetovoima kiskoo vaakituskoneella sihdattua linjaakin alaspäin. Levätköön rauhassa hän, erittäin taitava ammattimies.
  Sillä työmaalla oltiin Heikkisen Reinon kanssa valumiehiä. Se oli vähän paremmin palkattua hommaa. Ensimmäinen tulikoe sillä saralla oli minulle väestösuojan valu; rautaa oli niin paljon, että ei mienannut vibran sauva mahtua. Reiska oli kai oppinut minuun luottamaan, koska antoi vibrata. Sanoi vain, että huolella ja alhaalta asti. Vähän aikanaan jännitti, kun laudoituksia purettiin. Mutta ei löytynyt "rotankoloja". Jopa VSS-oven alunenkin oli tullut täyteen.
  Toisenkin kerrostalotyömaan oli Onnin mestaroidessa. Sitten hän, vasta reilun 50 vuoden iässä, sairastui syöpään. Pääosa hänen vakiporukastaan siirtyi Kuusiston Pekka-nimisen mestarin alaisuuteen. Hyvä mestari, ei siinä mitään.

  Ensimmäinen Pekan työmaa oli kerrostalo Salpakankaalla. Oli lyhyt työmatka! Olin sielläkin runkovaiheessa valumiehenä. Elementtitalo, joten perustusten jälkeen olivat vuorossa saumavalut aina, kun kerros oli noussut. Kaverinani oli kokenut rakennusmies N.M., vähän viinaan menevä, mutta ammattinsa taitava. Muistan kerran, kun holvin saumoja valettiin. Massa nostettiin torninosturin avulla "valukuupalla" työpisteeseen, ja ranakuski kuljetti sitä taitavasti pitkin valusaumoja toisen meistä laskiessa massaa sopivassa määrin kahvasta vetäen, toisen ohjaillessa astiaa. Betoni oli 8-millisellä kivellä ja tietysti tosi notkeaa, koska elementtien pystysaumakin valettiin samoilla lämpimillä. Joskus tapahtui, että joku isompi kivi tai "kuupan" laidasta irronnut betonikappale jäi leukojen väliin, eivätkä ne sulkeutuneet kunnolla. Silloin löysä betoni valui taukoamatta., vaikka ei ollut tarkoitus. Ei auttanut muu, kuin avata ja sulkea luukku nopesti, jotta haitta poistuisi leukojen välistä. Kerran, kun olin kahvoissa, ei juuri täytenä tullut "kuuppa" sulkeutunut kunnolla. Yritin muutaman kerran konstia, mutta ei auttanut. Ajattelin, että ja paskat, ja tempaisin leuat levälleen. Siinä se sitten levisi, 700 litraa betonia! Tähän työpari N.M. yks'vakaan: "Se luukku suljetaan, kun lilliä on tullut tarpeeksi". Minulla niska punaisena. Mutta siitä ne massat betonilapiolla saumoihin työnneltiin, petkeleitten kanssa holvi putsattiin. Ylmääräistä hommaa tuli, mutta ei kukaan moittinut, ei toverit, ei mestari.

Nykyään nuo hommat varmaanikin tehdään pumppuauton avulla.

Kuusiston Pekka antoi minulle vastuutakin, kun kuuli aikeistani Tekun suhteen. Sain loppuvaiheessa tehtäväkseni kiinnittää paikalleen asuntojen pesuhuoneiden ja vessojen kalusteet, eli paperitelineet, peilit, pyyhekoukut ja suihkuverhokiskot. Suotta ei Pekkaa nuukaksi mainittu; hän laski minulle pussiin täsmälleen sen määrän ruuveja, kuin homma vaati! Ei ihme, että miehestä myöhemmin työpäällikkö sukeutui!
  Työmaan, pari, olin vielä Pekan porukoissa, ennen kuin 1978 keväällä pyrin Lahden Teknilliseen Oppilaitokseen, ja aloitin saman vuoden syksyllä. Valmistuin 1981, menin Rakennuskunta Hakalle mestariksi, etc, etc. Mutta ne on toisia juttuja ne. Olen Tekun taipaleesta ja mestariajasta jonkun bloginkin kirjoittanut. 90-luvun alun lama kaatoi pienempiä rakennusfirmoja, joiden palvelukseen olin Hakalta siirtynyt hieman paremman liksan persolla. Mutta kaatui se Hakakin, suurin ja kaunein. Ei tosin tietääkseni rakennustoiminnan vuoksi, vaan E-konsernin muiden osa-alueiden taloudellisen tukemisen ja pääjohtaja Rantalan väärien päätösten vuoksi. (HUOM!: Edellinen ei ole kiveen hakattua tietoa, joten vetäydyn kaikesta laillisesta vastuusta. Moraalisen voin nieleskellä).

  Oikeastaan en Hanelin kanssa tehtyjen pienempien hirsi-, sun muiden rakennushommien jälkeen ole bykaamista tehnyt, minkä nyt omia näperrellyt, kavereita joskus autellut. 1995 läksin paskahommiin, oma valinta. Toki työmaamestarin virka on koiranvirka, eikä läyhke varmasti ole yhtään noista mestarivuosistani hidastunut. Kuten oppi-isäni mestarin työssä, Mälkösen Niilo, niin osuvasti työmaan aikataulusta totesi: "Jos työt taitavasti jakaa, saatta niitä joka päivälle riittää". Eikä Nipa ollut merkittävän kyyninen persoona, leipääntynyt vain. Mutta värikästä toimintaa rakentaminen oli, ja melkoisen määrän persoonia opin noiden vuosien varrella tuntemaan.

Tuollainen, pääosin talkooporukan ja Hanelin kanssa 90-luvun alussa Kevojärven rantaan naplikoitiin, sähkäri ja putkimies tietysti touhussa mukana. Siitä savotasta on myös jokunen juttu kirjoitettuna.

HARAVOI, HARAVOI, (kirkkaamman kruunun saat)

  Harmaa päivä haravoitu, no, tai kuus tuntia kuitenkin. Vaikka ei niin putipuhdasta jälkeä pyrikkään tekemään, aikaa kului. Vuosia roudailin kottareilla lehdet vitelikkoon, kunns äkkäsin, että kevytpressun päällä kulkee sellaset viis kärrillistä kerralla. Kehitys kehittyy!

 
  En tiedä, miksi lehtien haravointi on aina ollut jotenkin tympeää puuhaa. Liekö kammon juuret varhaisessa nuoruudessa, kun joutui heinäpellolla haravoimaan. Hommahan meni silloin niin, että ensin minusta tehtiin "tappipoika", eli henkilö, jonka tehtävänä oli kiikuttaa heiniä seipäälle nostelevalle väelle tappi, kun sitä tarvittiin. Minulla oli joku iso kangaskassi, missä tappeja kuljetin. Aika kiireistä oli välillä, "tappipoijaan" homma; seivästäjiä saattoi olla kymmenkunta. Uskonette, että tappia huudettiin jatkuvasti. 

  Kun vähän vartuin, sain komennön haravamieheksi, siis tarkkomaan hankojen jälkiä. Se oli ikävää työtä, mutta ei minulla vielä vartta ollut kertynyt siihen mittaan, että olisin ylettänyt seipäälle heiniä nostelemaan. Yhden kesän, muistaakseni, heiluin, kuin heinämies, haravan varressa.

  Seuraavana vuonna anelin, ja pääsikin, kantamaan seipäitä Korhosen Eskolle, joka niitä rautakangen kanssa istutti sopivin välein hankoväelle. Oli Hanelikin jo vissiin ainakin "tappipojaksi" kasvanut.

Isä-Erkki niittää heinää.

  Haravointia teki Ritva-siskokin; hän jo aika nuorena sai ajaa hevosvetoista haravakonetta. Kerran, ainakin kerran, Heli säihkähti jotakin kesken haravoinnin. Silloin mentiin, ja lujaa! Ei Ritva mitään hepalle voinut, mutta onneksi rauhoittui aikansa laukattuaan Heli, ja siskokin pysyi istuimella.

Ritva oli jo pienenä hevostyttö.

 Kun traktorikauteen siirryttiin, olin joskus Ferguson'in puikoissa, kun heiniä latoon ajettiin. Mutta kyllä Haneli oli konemiehenä kovempi sälli; vaikka ei jalat polkimille ylettäneet, kuin seisomalla, ajeli velj'poeka täyttä päätä.

  Taisin eksyä aiheesta. Tuli siis lehdet haravoitua. Hilppa oli välillä mukana, minkä lihamurekkeen valmistelulta ja hellan lämmitykseltä ehti. Kun vielä yhdessä tempastiin soutuvene talviteloilleen, päätin, että päivän työt on tässä. 

  Siis kirjoittamaan. Nyt on kello kolme ja risat, Hilppa lukee, hämärää on. Kammarin uunissa tuli napsahtelee. Ei paljon muita ääniä kuulu. Talitintit vain välillä tulevat ikkunan taakse sirkuttamaan. On ne ihmisrakkaita, vaikka ei niitä koskaan ole täällä syötetty.

  Sauna pitää kohta puoleen lämmittää. Jos illalla kattos taas alkavan Putouksen. Saa nähä, jaksaako jatkossa seurata. 

  Huomenna laittelen vedet pois, paikat kaikin puolin talvivalmiuteen. Vaikka varmasti tänne vielä tullaan, montakin kertaa, jos ilmat sallii. Mutta jos ei tulla, olkoon niin.  Veneen ajan Hanelin rantaan, killukoon siellä, kunnes velj'-Hanski tempasee kuiville. 

  Pois mennessä poiketaan moikkaamassa miestä, HP:sta, jonka olen viimeksi tavannut ehkä 1960 tai 1961. Hänen vanhemmillaan oli mökki Sappulanselän rantamilla jo 1950-luvulla, yksi varhaisimmista, nyt se on hänellä. HP on siellä parast'aikaa, joten hauska käydä tapaamassa. Kiitos tuostakin uudelleen näkemisestä Fb:lle. Sitä kautta kontakti joku aika sitten syntyi.

  HP on minua pari-kolme vuotta vanhempi, ja hän oli joskus Piskolassa auttelemassa heinätöissä. Muistan, että Ritvan kanssa heidän mökillään käytiin leikkimässä. Ja vieressä olevalta Veisniemen laivalaiturilta hypittiin uimaan. Kerran oltiin HP:n kanssa teltassa yötä Piskolan rannalla, siinä paikkeilla, missä on nyt Halelin porukoitten talo. Meillä oli eväänä ainakin limonadia, liekö Omenaolutta, tahi sitruunasoodaa, jotain karkkeja, ja jos ei muisti ihan väärä ole, myös jotkut kaupan pullat tai viinerit. Pitää huomenna kysäistä, muistaako telttakaveri paremmin.  

  Kellon viisarit on sillä mallilla, että menen saunan lämmäyttämään. Ensi yönä taas kelloja rukataan, noh, aamulla kuitenkin. Sitä saisi aamulla nukkua tunnin pidempään. Elekee uskokee!  Takuun voin antaa, että ennen viittä (talviaikaa) heiluskelen miettimässä, jotta mitähän tekisi. Kahvit varmaan kissautan, yksin ensimmäiset hörpin, annan Hilpan nukkua.

Juotiin sitä kahvia ennenkin:

Lakisääteinen kahvitauko, 12 minuuttia, heinäväkiyhdistyksen ja heinänkaadattajaseuran sopima etuus, josta ei ole luovuttu.