PÄIVIÄ LUONTERILLA

Muutama päivä täällä oltu; joka päivä ja yö sadetta, mutta myös poutaa ja paistetta. Oon pätkiny mettään tukkikokoiset koivun ja männun, ja roudannu ne Riitta-50 kottareilla (50 tarkoittanee kärrien tilavuutta, vaikka valmistusvuosikin on sitä luokkaa, ikä ainakin) "rikospaikalle". Vielähän puita kaataa (Velj-Hanski auttaa pulmallisemmissa), pätkii ja halkoo. Se on ihan terapiaa ja hyötyliikuntaa parhaasta päästä. Mutta kärrääminen 100-200 metrin päästä umpimetsästä ei ole niinkään herkullista. Sitä ahnehtii ylisuuria kuormia seurauksella, etta pyörä tökkää, kärri kaatuu, tai puita tippuu kyydistä. Muutamat "apusanat" on tullu ilmoille päästettyä, tänään viimeeksi.
Uudistettu urani verkkokalastujana on tuottanut tähän mennessä kaksi pois heitettävää lahnan linttiä. Kyllä se taimenkin vielä tulee, usko on vankka.
Torstaina mennään tapaamaan nuoruuden ystävää Rohusen Markkua sen ja veljensä Matin mökille Keriniemelle, n. 15 km:n automatkan päähän. Vellokset asuu Turussa, enkä oo kumpaakaan nähny sitten 70-luvun alkupuolen. Naamakirjahan se sai meidät pitämään jonkin asteista yhteyttä. Tosi mukavaa tavata!
No niin, uunit ovat lämpiämässä, sauna tulitikkua vaille valmisteltu. Kohta syödään, sitten "perräiset", päiväkahvit omenapiiraan ja vaniljakastikkeen kera, jos ilma antaa periksi ehkä hieman uistelua. Halkomissouviin aion ryhtyä vasta huomenna.

Nää pitäs halkoa vielä tänä syksynä

Riitta-50

LEHTI PUTOO

Täällä ollaan, ei muita lähimökkiläisiä naapurissa, jopa aurinkokin paistaa! Oltiin jo ennen kymmentä rannassa. Vene oli vettä puolillaan, oli vähän kahessa viikossa satanu. No, onneks oli yhessä veneessä ämpäri, pumppu olois tyhjentäny ikuisuuden. Kun vene oli tyhjä ja lastattu, ei kun starttaamaan; kerran hörähti, siinä se. Meinas pikku hiljaa ruveta ottamaan pattiin. Soitin siinä jo naapurin Heikille; oli kotona, kovin kiireinen, mutta lupas tullea kattomaan. Mutta minäpä päätin, kun oli uusi akkukin, vielä kokeiilla, laitoin tyhjäkäyntikaasun täysille ja jurnutin puoli minuuttia. Eikös se piru pärähtänytkin käyntiin. Hip hein huraa! Oli kait saanut vain kosteutta johonkin arkaan paikkaan.
Nyt on torppa lämmin (20 astetta), lohifilee savustettu ja syöty. Niin, ja pari verkkoa laskettu. Oon ollu viime vuodet veljeni Hanelin kalastuksen varassa, mutta viikolla ostin kaksi 55 millistä verkkoa, kun Hong Kongissa oli halvalla. Nythän vois taimentakin saada. Toivotaan parasta. Niin että pari viikkoa täällä heilutaan, olis sen verran ilmoja, että maa vähän kuivais, ois mukavampi haravoida.
Ennen muinoi näihin aikoihin täällä järjestettiin lehenputoomisjuhlia. Oli ne aikoja! Osallistujia oli Rohusen veljeksistä ja Riti-vainaasta Satsmon kautta Ruikkuun ja Vinskiin. Savustettiin muikkuja ja juotiin hekkeä.
Muistan yhden keikan, kun Ruikku oli vissiin vähissä varoissa: sillä oli eväinä sippi-Boston ja pieni pullo Rioja Tintoa. Se oli sitä huoletonta nuoruutta, Kekkonenkin remmissä.

Ei ihan oo vaahtera vielä lehdetön

ERIKOISASIANTUNTIJOIDEN KULTA-AIKAA

Nykypäivän trendi TV:ssa ja lehdistössä on käyttää asiantuntijaa näkemyksiään vuolaasti julki tuomaan. Onpa kyseessä sota, luonnon tai ihmisen aiheuttama katastrofi, politiikka, urheilutapahtuma, missikisat, taide, mikä tahansa poikkeuksellinen ilmiö, jostakin löytyy henkilö, joka tietää aiheesta kaiken. Kärjistetysti: jos vaikka Vesijärven satamasta löytyy kolme kuollutta matikkaa, haalitaan lausuntoa antamaan erikoistutkija Rauno Murju (nimi lainattu Kari Suomalaisen piirroksista) Kalatalouden tutkimuslaitokselta spekuloimaan tapahtumaa. Ei se tietysti huono asia ole; tavallinen kansalainen saa tapahtumista yleensä oikeaa ja laajaa valaistusta. Ja kyllähän erikoisasiantuntijan täytyy tietää, mistä puhuu, sillä "hänhän on tehnyt kyseisellä alalla kaikki kuviteltavissa olevat virheet" (Nils Bohr). Kuitenkin, täytyykö vaikkapa urheilutapahtumaa pohjustaa vähintään puolen tunnin asiantuntijalämmittelyllä? Ja kerrata tauot tapahtumia? Tietysti se on valaisevaa lajista vähän, tai ei ollenkaan, tietäville, mutta kyllä vaikkapa kiekkofriikki osaa itsekin peliä analysoida. Sitä paitsi on joskus hyvä katsoa lähetystä ilman selostajan ja väliin kommenttejaan jakavan asiantuntijan ääntä. Itse ainakin käytän "mutea", jos Hannu-Pekka "Huubi" Hänninen selostaa jalkapalloa. Toisaalta" Mertsin" selostus on pakko kuulla, eikä hän tarvitse avustajaa tuekseen.
Summa summarum: Politiikan ja konfliktien asiantuntijat tulevat olemaan haluttua tavaraa lähitulevaisuudessa, kiitos kuntavaalien, Yhdysvaltain presidentin vaalin ja Syyrian sisällissodan.
Mutta: jatkakoot asiantuntijat lausuntojaan, hävitköön Pelicans yhä edelleen, etsikööt maajussit morsiamaan, tanssikoot tähtöset, me lähdemme huomenna Avokkaaseen pitämään sadetta!

Heilahtunut otos myrskylyhdyistä

DEGENEROITUNEEN RAKENNUSMESTARIN MIETTEITÄ

Ajattelin kirjoitella mietteitäni tämän päivän rakentamisesta, erityisesti mestarin kannalta. Omista työmaa-ajoistanoihan on jo ikuisuus, joten päätelmäni perustuvat lukemaani, tutuilta kuulemaani ja valistuneisiin arvauksiin. Kun itse toimin mestrina 80- ja 90-luvuilla, oli meininkinä, että ainakin pienehköt kohteet toteutetiin pääurakan osalta omilla miehillä. Mutta jo 90-luvun alkupuolella alkoi työn myyminen ulkopuolelle yleistyä. Omakohtainen kokemus oli Helsingissä Kontulan meroaseman ja ostoskeskuksen työmaalla (helvetin iso projekti), missä olin surukseni alaurakoitsijoita kaitseva "pomo". Ei ollut herkkua sovitella aikatauluja loksahtamaan yhteen, saatikka istua viikottain työmaakokouksissa vaatimassa sitä tai tätä urakoitsijaa toimimaan sopimusten mukaan. Nykyään, on ollut jo pidemmän aikaa, kaikki työmaalla tehdään alaurakoina. Mestarilla on ehkä yksi - muutama "luottomies" kirjoillaa, muut tehtävät teetetään ulkopuolisilla. Eli mestarasta on tullut erään lainen kapellimestari, jonka täytyy osata heiluttaa puikkoaan siten, että asiat lomittuvat oikeassa järjestyksessä. Niinhän se oli ennenkin, mutta sai tapella vuodesta toiseen tuttujen "papparaisten" kanssa, tunsi heidät ja heidän vahvuutensa,  myös heikkoutensa, jo niikseen tulee. Nykyään on vastassa vaikka minkälaista tekijää; psykologinen silmä telee entistä tärkeämmäksi. No alaurakoitsijoiden työnjohtajien kanssahan sitä tietysti enimmäkseen kommunikoidaan, mutta varmasti tulee tilanteita, missä joutuu paikan päällä puuttumaan asioihin. Ja kuulemani mukaan sellaiseen ei aina suhtauduta kovin leppoisasti, vaikka vastaava mestari kapteeni laivassaan onkin. Sitten pitäisi olla selvillä, onko työvoima laillista, etc.,  alati kiristyvän aikataulutuksen pyörteissä. Olen aina ollut sitä mieltä, että työmaamestarin virka on koiran virka. Ennen olin jatkuvasti puun ja kuoren välissä; miehille teki mieli maksaa hyvästä työstä, työnatajan mielestä ylimääräistä ei saanut antaa. Ole siinä sitten kaikkien mieliksi! Mutta nykymenoa arviodessani tunnen, että se on jo kapisen kulkukoiran virka. Ei käy kollegoita kateeksi.
 

Näikin voi käydä rakentamisen infernossa

SATEESTA SATEESEEN

Ollaan vissiin siirrytty ennätyssateisesta syyskuusta vähän kosteampaan lokakuuhun. Ei ole ollut 4-vuotisen kuntoilijan urani aikana tällaista ajanjaksoa; vähintään joka toinen aamu, kun puoli viiden maissa käyn toiveikkaana lehden, hartijat lysähtävät: sataa. On se yhtä helvettiä kun maha kasvaa ilmojen jumalien takia. Oliskohan kehitettävä käänteinen sadetanssi. Sadetanssihan toimii takuuvarmasti; kun tarpeeksi kauan tanssii, varmasti sataa. Ilmat ovat mitä ovat, on kyse varusteista, sanotaan. Niinkin on, mutta ei sitä tässä iässä viitsi tieten tahtoen itseään kiduttaa, niin friikki en ole. Vaikka omistaakin koko lailla vettä pitävän ulkoiluasun, ei lasit sumeina, pipo vettä tirsuen ole kivaa. Liikunnasta kun menee hauskuus, mitä jää? Pakko, eikä se sitä onneksi ole. Se siitä, tänään aion kuitenkin aamupäivällä lähteä Messilän poluille, sadetutka ainakin antaa näin ymmärtää.
Tulevana lauantaina mennään 2 viikoksi Avokkaaseen. Kai siihen jaksoon joku puotapäiväkin sattuu!  Puun tekoa on vielä jäljellä, sekin sateisen kesän vaikutusta. Vähän vois vesoa, käydä puolukka- ja suppismetsässä, joskus uistella, aamuisin soutaa... Ukko, ilmojen jumala, ole minulle armollinen!
Niin tai näin, kirjoja on jo mukaan varattu lukuisa määrä, satakoot, jos on sataakseen, kyllä se aikaa kuluu niinkin pirttiä lämmitellessä. SItä paitsi pitäs jatkaa joskus kertaalleen kijoittamani kirjan päivitystä. Olis se jotakin, jos näkis vielä ennen kuolemaa omaa sanaansa painettuna.

Orpo kaisla

PALUU KESÄÄN

Ei liene parempaa tapaa tyhjentää aivojaan turhanpäiväisestä moskasta, kaiken kattavasta hektisyydestä ja sielua jyrsivästä tyhjänpäiväisyydestä, kuin tuupata soutuvene aikaisin tuulettomana kesäaamuna vesille ja lähteä lipsuttelemaan pitkin rasvatyyntä pintaa. Minulle on onnekseni suotu mahdollisuus moiseen ylellisyyteen Saimaan Luonterin vesistön maisemissa. Läheskään kaikille ei vastaava tapahtuma ole toteutettavissa, ainakaan vaivattomasti, mutta pääasiaan, aivojen nollaamiseen, riittää uskoakseni mikä tahansa itselleen sopivaksi kokema toiminta. Tärkeää onkin suorittaa se aika-ajoin. Aion kuitenkin lähestyä omaa tapaani saavuttaa katarsis.

Olen ollut koko ikäni aamuihminen, luonteenpiirre on vain korostunut iän myötä. Niinpä olenkin tolpillani neljän-viiden paikkeilla. Kotioloissa on tapanani lähteä lehden luettuani, tietysti säävarauksella, reilun tunnin sauvakävelylle, mikä on miehelle, joka viihtyy yksin mielensä kanssa, miellyttävä ”missio”. Mutta kesäisin mökillä saavuttavat aamut aivan uuden sfäärin! Viime kesä ei ollut ilmojen puolesta täydellinen; oli sadetta, oli tuulta, oli pilvistä, toisin kuin parina sitä edeltä'neenä kesänä. Mutta kun pilvettömän tyynenä (sellaisiakin jokunen oli) aamuna antaa venee lipua kohti auringon nousua, on mielen valtaava rauha käsin kosketeltava. Varsinkin alkukesästä ilman täyttää lintujen korvia hivelevä konsertti, tyyntä pintaa halkoo siellä täällä vesilinnun vana, tuolla polskahtaa kala, syvemmällä pistelevät muikut pintaan. Näkeepä silloin tällöin, ei välttämättä edes joka kesä, mutta kuitenkin, norpan tai pari sukeltelemassa lähistöllä. Ja taivaan värit! Eihän luontoa taiteilijana voita mikään. Siinä häipyy mielestä tekemättömien töiden (minkä?) taakka, tuleva hikinen polttopuusavotta, mökin maalauksen suunnittelu, Hilpan lievästi sanottuna innoton suhtauminen selviin asioihin, jopa rahavaikeudet tuntuvat siirtyneen tulopuolelle. Entäpä sakean aamusumun yllättäessä? Tunne on epätodellinen; aluksi läpinäkymätön usvaseinä, minkä pehmeässä syleilyssä ei eksymisen uhan alla tohdi lähteä rannan tuntumasta kauemmas selkävesille. Ihmisen suutavaisto kun lakkaa toimimasta hernerokkasumussa. Yleensä jossain vaiheessa alkaa tuulenviri pikku hiljaa työntää sumupilveä edellään hajottaen sen asteittain. Tällöin paljastuu uskomattomia näkyjä ja värejä.

Entäpä loppukesän/alkusyksyn tunnelmat? Päällimmäisenä hiljaisuus. Syksyn edetessä vähenevät keskikesällä joskus läpi vuorokauden pörräävät moottoriveneet kuvasta. Tuntee olevansa luonnon kanssa yksin, vain kuikan huuto saattaa kantautua korviin. Kun aurinko nousee horisontin takaa, hyökkää ruskan kirjo silmille. Lokakuussa, kun lehti on jo puista pudonnut ja veneen pohja yöpakkasen jäljiltä vaarallisen liukas, lentävät suuret muuttolintujen parvet yli, kymmeniä kanadanhanhia laskeutuu läheiseen lahdelmaan, joutsenperhe viiltää vettä miettien, kannattaako vielä lähteä? Eivät muistu tulevan viikon ruuhkat ja jonotukset, nalkuttavat pomot ja napisevat alaiset (mitkä?), riitaa haastavat ja uteliaat naapurit, eivät mitkään tulevat koettelemukset kaiverra sisintä.

Mutta aika-ajoin idylliin ilmaantuu särö; allani on mittaamaton määrä juomakelpoista vettä ja aamulla olen miettinyt grillaisinko tänään, vai söisinkö vain Aura- tonnikalasalaattia? Samaan aikaan 3,5 miljardia, puolet ihmiskunnasta, elää ilman turvallista juomavettä ja perussanitaatiota. Vuosittain kuolee 1,5 miljoonaa lasta likaisen juomaveden aiheuttamaan ripuliin muihin tauteihin ja suoranaiseen janoon menehtyneistä puhumattakaan. Lähes miljardi ihmistä kärsii nälänhädästä ja 10 miljoonaa kuolee vuositasolla nälkään. Yk:n tutkimuksen mukaan kuitenkin lähes puolet syömäkelpoisesta ruoasta heitetään pois, mm. valtavat määrät ”toisarvoista” kalaa, tai syötetään eläimille viljaa niiden luontaisen ravinnon asemesta, nämä tietysti kaikien käyttämättä jääneiden ja pilaantuneiden elintarvikkeiden lisäksi. Olisikohan meidän kaikkien hyväosaisten, niin valtioiden, kuin yksityistenkin, syytä tehdä jotain asian eteen? Mieltä saattaa myös askarruttaa, koska luontoäiti saa tarpeekseen 7-miljadisen populaation tavasta käyttää pallomme antimia puolitoistakertaisen määrän siitä, minkä se pystyy tuottamaan?

Olen kuitenkin optimisti; ei vielä ole liian myöhäistä - vaikka kiire alkaa tulla - muuttaa elintapamme ja käyttäytymisemme sellaisiksi, että planeettamme voi tulevaisuudessa paremmin ja mahdollisimman monella on mahdollisimman hyvä olla.

VAALIKONE

Äkkäsin aamulla paikallisen valtalehden etusivulta, että sen ylläpitämä vaalikone oli auennut. Ei kun PC auki. Yritin, kuten ennenkin näillä koneilla vieraillessani, olla rehellinen, mutta... Johan tuli kummallinen tulos! Se on ainakin varma, että kymmenen eniten samaa mieltä olevan koostumus ei vastannut lainkaan poliittista kantaani. Olen aiemminkin ihmetellyt näitä vaalikoneita. Onko niin, että etevällä kysymysten asettelulla pystyy manipuloimaan vastajaa haluamaansa suuntaan? Olen pannut merkille, että esim. presidentin vaaleissa ja eduskuntavaaleissa samana päivänä eri foorumeissa suorittamistani "testeistä" on tullut aivan eri suuntaisia tuloksia. Jos näin on YLE:n kone lienee puolueettomin.
Niin tai näin, äänestää aion. Siis minä, ei kone. Ehdokkaasta ei vielä ole selvyyttä. Muutama tuttukin on ehdolla, hyvää ystävää ei kuitenkaa. Ja vähissä ne muutenkin ovat, siis ystävät, siis Hollolassa.
Kuntavaaleissa on henkilön äänestämninen yli puoluerajojen varmasti yleisempää, kuin valtiollisissa. Mutta se on varmaa, että persuja, ylipäätään oikealla olevia, en äänestä, sanokoot koneet mitä tahansa. No, poikkeuksena saattaisi olla joku vihreä (eiköhän Suomen Vihreät oikeistopuolueeksi lasketa, toisin kuin useimmissa muissa maissa).
Tulevan vaalikauden tärkein asia lienee täälläkin kuntaliitos. Lahti, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Nastola, Asikkala, Padasjoki, Heinola. Siinäpä pohtimista. Asia on minulle kaksijakoinen; periaatteessa olen kuntaliitosten kannalla, sehän on itsestään selvä ratkaisu. Toisaalta Hollola on ollut, on ehdottomasti vieläkin, hyvin hoidettu, upea asuinkunta. Mutta onhan meillä jo Peruspalvelukeskus Oiva (Asikkalan, Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölä ja Padasjoen  sosiaali- ja perusterveydenhuoltopalvelut).  Tietysti myös peräti 13 kunnan yhteinen maakuntakirjasto. Ergo, itsekkyys sivuun, tulkoon kuntaliitos!
Taas tuli kirjoiteltua politiikasta, vaikka se minulle onkin suunnilleen "tabula rasa". Vielä tärkeämpään asiaan. Miksi ihmiskunta, ja sen parhaimmat voimat askartelevat epäolennaisuuksien parissa? Miksei joku voisi keksiä esim. partavaahtoa, mikä maistuu persikalta ja sisältää D-vitamiinia. Itselläni ainakin on suu vaahtoa täynnä, aina kun viitsin partani ajaa.

Allekirjoittanut silloin, kun ei viitsinyt ajaa partaansa.