torstai 30. huhtikuuta 2026

AATON ASKAREET

  Aattopäivä ei paljon muista päivistä poikennut. Paitsi että.... poikkesi se kuitenkin. Aamusta puuhailin omia hommiani, Hilppa omiaan. Minä tein kaivonkanteen pientä parannusta, kävin katiskalla (ei mainittavaa menestystä). Katiskalle lilliessäni soitti Haneli. Sanoi, että tulee ip. katamaan sovitun lehmuksen ja laukaisemaan tuulen konkeloon kaataman puolilahon haavan. Kertoi Tainan tulevan mukaan. Ja munkkeja. Ja simaa. Ja haukifileen. Joten iltapäivän osalta päivä poikkesi edellisistä. 

  Ehdin vielä ennen lounasta pestä pihaterassin. Se varmaan kalustetaan huomenna, juodaan pihalla ainakin kahvit, sillä lämmitä on luvassa. 

  Taina ja Haneli rantautuivat yhden jälkeen. Ensin kaadettiin!, siis Haneli kaatoi Lehmuksen. 


Avarampaa tuli. Syy puun kaatoon oli, kun se alkaa tiputtamaan lehtiään jo heinäkuussa, eli ei ole terve. Aika lailla varjostaa myös. Nyt on vaahteralla ja tammella tilaa ja valoa kasvaa. 

  Ei lehmus kuitenkaan laho ollut. Vähän lahonalkua vain tyvessä. Ihan "tyhkäpuuta" muuten. Haneli pätki tyvestä jonkin matkaa, sillä oma "mökkisahani" on aika tehoton ammattilaisen värkkiin verrattuna, ja tahtoo paksua puuta sahatessa teho loppua.


  Tuulekaatokonkelo saatiin sitten nurin. Taljaa apuna käytettiin. Hyvin sujui homma. Minä en yksin uskalla moisiin töihin ryhtyä. 
  Haapa on niin laho, että ei ole polttopuuksi. Raivailen vain roippeet näkyviltä. N. kuuden metrin korkeudelta katkennut rungonjämä jätettiin pystyyn. Linnut saavat pitää sen ruokailupaikkanaan, kolopesijät ehkä löytävät uuden asuinpaikan. Luulen, että puussa korkeammalla vuosikymmenet pesinyt käpytikka ei enää siihen uutta kotia naputa. Maisemissa se kuitenkin on. Uusi pesäpaikka paljastuu ennen pitkää. 

  Urakan jälkeen kahville. Tuliaisina oltiin saatu simaa ja valtavan kokoisia munkkirinkilöitä by Ollinmäki. Haneli oli ne ap. kylältä ostanut. Paitsi siman, mikä on Tainan tekemää. Siinä ei rusinat vielä pinnassa olleet, mutta meillä oli omasta takaa kaupan simaa. Siis sensin simaa, sitten kahvia ja munkkeja. Urakalla, sillä Hilppa teki ap. pikamunkkeja. En tarkalleen tiedä reseptiä, mutta taikina tiputetaan lusikalla kiehuvaan öljyyn. Hyvä olivat, kuten Ollinmäen jättimunkitkin. 

  Kahvit juotiin, vankasti syötiin, kuulumisia vaihdettiin. Aikanaan Taina ja Haneli lähtivät Piskolaan. Me päätimme heittäytyä vapaalle. 

  Huomenna on vappu. Me marssitaan kahdestaan jonossa vappumarssi. Ei vainenkaan. Me siivotaan kesäkeittiö, kalustetaan ulkoterassi, nautitaan loppupäivä kesäisestä säästä. Ja minä kerään voimia lauantaina alkavaan puusavottaan. 

  Ilmat alkanevat lämmetä. Pari seuraavaa päivää ainakin on pariakymppiä tiedossa. Sitten kymmenen tai vähän päälle. Eli aika normaalia. Yöt lämpenevät myös. Ei enää pakkasia, vaan muuta astetta plussaa aamullakin.

  Pian päästään puutarhahommiin. Hyvä, ei pääse tekeminen loppumaan. Koivut alkavat vienosti vihertää, aluskasvillisuus ei vielä. Kohta sekin aloittaa. Vetää taivaalta toivotaan. Siis sateenjumalilta. 

  Järven vesi on hieman noussut. Samoin kaivon. Nyt niitä sateita tarvitaan, sillä sulamisvedet eivät varmaan kovin paljon pintoja kohota. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti