TYÖN KUVA

Kun en näin aamuyöstä enää saanut unta, aloin kirjoitella joutavia.

Lievästi on työn kuva muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Kun aina 1990-luvulle saakka oli olemassa ”suojatyöpaikkoja”, joista maksettiin kohtuullista, ajoittain kohtuutontakin, palkkaa ”ei mistään” mm. sukulaisuuden tai suhteiden vuoksi, tai ehkä tehdyn palveluksen korvaukseksi. Mutta sitten muuttui systeemi tulosvastuulliseksi. ”Tulos tai ulos”, siitä muodostui pikkuhiljaa ajan mandra. Eikä siinä mitään pahaa ole; toki klemmarin laskijat sun muut loisijat joutivatkin tekemään jotakin palkkansa eteen. Ja kyllä näitä peukalonpyörittäjiä ruotuun pantiin, niin yksityisellä, kunnallisella, kuin valtiollisellakin sektorilla.

Kolikon kääntöpuolena on tietysti, että kilpailu työpaikoista koveni. Pitää olla nuori, kokenut, uuttera, taitava ja hyvät ihmissuhdetaidot omaava, jotta on mahdollista kamppailla avoimista työpaikoista. Toisinsanoen superyksilö, mahdoton yhtälö. Yli viisikymppisen täytyy olla erikoistapaus saadakseen pestin  25-30 vuotiaan asemesta. Sitten kaiken maailman konsultit ja psykologit kartoittavat, tutkivat, tonkivat työhakijoiden psykeetä ja taustoja. Headhunterit riipivät kyvykkäitä firmasta toiseen. Ei ole helppoa työtä hakea, ei.

Yhä useammin ansio koostuu provisiosta, kiinteää kuukausipalkkaa ei makseta. Ja missä maksetaan, palkankorotusta anova korotetaan lohdutukseksi esim. apulaisprojektipäälliköksi, tietystii ilman palkankorotusta. Niinpä niin, monet ovat sen verran ”tittelin kipeitä”, että ovat siihen tyytyväisiä.

Ammattinimikkeistö on muuttunut täysin. Ei ole enää sekatyömiehiä eikä proviisoreita eikä pehtooreja eikä laamanneja eikä oltermanneja. Kohta varmaan  liikkeessä hyllyjä täyttävä henkilö on ”myytipuitteiden päivittäjä”, kuljetusauton apumies on  ”haulageassistent” , siivoojasta tuli ensin siistijä, kohta  ”procleaningexpertperson”, varastomiehestä tulee ”storagekoordinaattori”, jäteauton apumies on tietysti ”deputy director of waste”, ja äitiyslomasijainen tehtaan kokoomalinjalla on ”struktuurikompensoija”.

Muutaman päivän kuluttua on Vappu. Pyhän Valburgin muistopäivää on vietetty vuosisatoja, kokkoja polteltu toukotöiden aloittamisen ja karjan laitumelle ja metsiin vapauttamisen kunniaksi moniata ajastaikoja. Kellastuneet valkolakit ovat keikkuneet kuohuviinipulloa kallistellessa. Työläisten juhlaksi 1.5 muodostui 1889 Pariisissa kokoontuneen Toisen internationaalin toimesta, kun tämä päätti julistaa päivän 1886 Yhdysvalloissa tapahtuneen Haymarketin verilöylyn muistoksi työläisten mielenosoituspäiväksi.

Ennen olivat vappumarssijonot pitkiä, ja haisivat viinalle. Nykyään ne ovat lyhyitä, ja haisevat viinalle. Siis muutosta on tullut määrässä, ei laadussa. Joten; marssimaan tai ei, hyvää Valpuria itse kullekin.

Vappumarsii Pispalassa 1946

Haymarketin verilöyly