SUNNUNTAI PUOLESSA

  Hilpan sunnuntain aamupäivä on kulunut keittiössä. Siitä hän hän saa kiittää, eikäku syyttä, Peppeä, joka vastoin ohjetta keräsi kanttarellejä. 

  Itse asiassa Hilppa aloitti jo eilen taistelun sienien kanssa; hän keitti ison kattilallisen lientä (Maija-tätini ohjeen mukaan, tarveaineita jouduttiin hakemaan eilen veneellä kyliltä), teki kanttarellipikkelsiä. Illalla nautittiin sienimunakas. Tai sienimunakkaasta. Nautittiin. 

  Tänään hän on tehnyt toisen satsin pikkelsiä, lounaaksi kesäkurpitsa-kanttarellilasagnea. Taitaa sitä olla huomiseksikin. En osaa sanoa, kuinka Karviselle maistuisi tämä versio, minulle maistui. Hölskekurkut ja salaatti omaa satoa, paprika ei. 

  Sitten hän on höyräyttänyt loput sienet, laittanut ne pakkaseen. Jos aioin yhteistä elämää jatkaa, on minun syytä tästedes tarkoin harkita, mitä, ja kuinka paljon, metsästä pirttiin kannan. 

  Sunnuntain aamupäivä, tai osa siitä ainakin, meni minulla pähkäillessä. Pähkäillessä aitan katon maalausta. Tein jo joku viikko sitten takaseinustalle pätkän telinettä, mutta ei sen päältä yllä kuin puoleen väliin lapetta maalaamaan. Enkä tohdi katolle mennä ilman tukea. Siis tikkaat apuun. Metri kerrallaan pääsen nyt kattoa rasvaamaan. 

 

  Huomenna näyttää keli sellaiselta, että lopultakin ryhdyn kattomaalariksi. 

  Muutakin tuli aamupäivällä tehtyä. Tuumin, että ihmisistä ehkä 10 % on asioista ja maailmanmenosta kanssani samaa mieltä, sellaiset 25 % saattaa olla jokseenkin samaa mieltä, 40 % ollee jokseenkin erimieltä, ja 25 % täysin erimieltä. Noin näppituntumalla. Mutta sinne päin, oletan. Onko minulla siis varaa mennä sanomaan, no ainakin ajattelemaan, että joku muu on väärässä, minä oikeassa? Siis en mene sanomaan, mutta kyllä, pakko tunnustaa, tulee välillä mieleen, että ei tässä maailmassa ole mieltä. Siis mieleen tulee, ettei ole mieltä? Miten mieleen voi jotain tulla, jos sitä ei ole? Kuten mainitsin, kyllä maailmassa ei ole.... järkeä. Eikä liioin minussa. 

  Loppuun kuva komiasti kaiken aikaa kukkivasta kurpitsasta. Mikäli vanhat merkit pitävät, niin yksi tai kaksi omenan kokoista saadaan syksyllä talteen.

HERMOT KOETUKSELLA

  Terveiset Hollolast ja Hollolan Lahlest. Toinen yö kotona toukokuun 10. päivän jälkeen. Asiat saatiin hoidettua, tarvittavat tehtyä, eräästä mielijohteesta järkiinnyttiin, ikävä yllätys koettiin. Tuosta järkiintymisestä ei sen enempää, ainakaan tässä vaiheessa. Ehkä joskus otan senkin asian selvityksen alle. Mutta jobin postista, ja mitä siitä seurasi.

  Kun eilen kotiuduttiin, huomasi Hilppa, että alakerran jääkaappi oli hajonnut. Valo paloi, mutta ei kylmyyttä lain. Onneksi kaapissa ei ollut kuin muutama purkki hilloa, ja ne olivat säilyneet ihan kelvollisina. Ja onneksi jääkaappi/pakastimen alaosa pelitti normaalisti. Pahempi juttu, jos olisivat pakasteet sulaneet. 

  Meillä on kylmäkoneina keittiössä jää/viileäkaappi ja alakerrassa tuo jää/pakastinkaappi. Ne ovat kettiöremontin yhteydessä hankittuja, eli, tempus fugit!, pian 22 vuotta vanhoja. On jo aiemmin mielessä käynyt, että milloinkohan joku paikka pettää. Hilppa ahtoi yhä toimivaan pakastimeen Saarelan pakastimesta roudaamamme sienet, mustikat, vatut ja viinimarjat. Nöyrinä toivoimme, että pakastin jaksaa vielä jonkin aikaa. 

  Koska muut kiireet painoivat päälle, emme ehtineet heti syventyä tilanteen ratkaisuun. Illalla, kun kaikki tarpeellinen oli tehty, mielijohde ja siitä luopuminen mukaan lukien, ryhdyttiin webistä selaamaan uusia kylmäkoneita. Gigantista löydettiin meitä miellyttävät ja taloudellisti sopivat värkit: korkea pakastin alakertaan ja korkea jääkaappi keittiöön. Päädyttiin tällaiseen ratkaisuun, sillä nyt meille tulee lisää varsinkin syksyisin ahtaaksi käyvää pakastustilaa, ja yksi korkea jääkaappi kyllä riittää. 

  Koska emme näkemättä halunneet netistä ostaa, ja koska ilta oli myöhäinen, päätimme mennä aamulla Giganttiin. 

  Niin teimme, olimme jo kymmentä vaille kymmenen Gigantin ovenkahvassa kiinni, aivan kuin janoisimmat ennen pitkässärivassa odottamassa sielunkellojen soittoa. Ensimmäisinä päästiin auenneista ovista myymälään. Hetki jouduttiin odottamaan myyjää. Löytyi kyllä aika pian, kun kävin hakemassa. Näytillä olivat molemmat valintamme. Totesimme ne sellaisiksi kuin olimme olettaneet. Eiku kaupantekoon. Myyjä, nuorehko mies, eli selvästi uransa aamua. Onneksi pian tuli vanhempi mies tukemaan toimitusta. Asiat saatiin sovittua, eli koneet, kuljetus ja sisäänkanto, vanhojen pois vienti, ja minkä tärkeintä, toimitusaikataulu. Me halusimme toimituksen elokuun 25. päivän iltapäiväksi. 26. elokuuta menisimme joka tapauksessa Hollollaan, sillä sinä päivänä meillä on varattuna neljännet koronarokotukset klo. kymmeneksi. Sitten Hilpalla on kampaaja, ja iltapäivällä lähdettäisiin Espooseen lapsenvahdeiksi. Joten edellinen päivä on sopiva laitteitten vastaanottoon ja niitten hienoksiin tutustumiseen. Tätä tähdensimme myyjälle moneen otteeseen, sekä minä, että Hilppa. Kun myyjä alkoi lukea, mitä kaikkea sopimukseen oli tullut, kysyin vielä kerran, että onhan se toimituspäivä 25. elokuuta? En kuullut vastausta, mutta mies nyökytteli sen näköisenä, että reilassa on. 

  Ostos maksettiin, tilausvahvistus tulostettiin. Me tohelot emme sitä saman tien tarkistaneet, vaan marsiimme autolle, läksimme porhaltamaan kohti Mikkeliä. 

   Jossain kohtaa matkaa sanoin Hilpalle, "katsoppa vielä siitä vahvistuksesta, että toimituspäivä on oikea". Joku etiäinen vissiin kaihersi mielessä. Hilppa katsoi, kirosi (lievästi), sanoi "ei, ei, se on laitettu 26. päiväksi!"

  Mitäs siinä muuta kuin köröteltiin Lidlin kautta saareen. Kun tavarat oli roudattu paikoilleen, ryhdyin oikaisemaan virhettä. Ei ollutkaan ihan iisi juttu! Ei ihme, että eläkeläiset ja vanhukset ovat ihmeissään nykyajan käytännön kanssa, kun meikäläisen tapainen salskea nuorehko itseoppinut ja itsetietoinen wannabe nörttikin meinasi menettää hermonsa. Ensinnäkin puhelun hinta asiakaspalveluun on yli kahdeksan euroa/minuutti. Toiseksi chatissä vastailee vain botti. Kolmanneksi videopuhelu on ainoastaan ostotapahtumia varten, ja niihinkin on pitkät jonotusajat. Päätin soittaa messinkiä maksavan puhelu. Sitten alkoi kysely ja paina sitä, paina tätä -komentelu. Kun olin saanut paineltua mielestäni tarpeelliset painallukset, niin johan robotti loihe lausumaan " TILAUKSENNE TOIMITUS TAPAHTUU 26. 8. KLO. 12-18". Johan on perkele!

  Kävin läpi Gigantin nettisivuja etsien jotain keinoa virheen oikaisuun. Sitten äkkäsin, että entä jos kirjaudun sisään. Muistelin, että olin joskus sen tehnytkin. Löysin myös käyttäjänimen ja salasanan. Mutta eivät ne pelanneet! No, liityin uudestaan. Sekin homma kivesti. Gigantti nimittäin lähetti aina sähköpostiini varmistuskoodin, mutta se tuli kolme kertaa niin hitaasti, että ei enää kelvannut. Neljännellä kerralla onnistuin. Jo vain. Nyt löytyi vanhojakin hankintoja tiedoistani, samoin tämänpäiväinen. Ja löytyi kohta Muuta toimitusaikaa. Minä, että yippee! Klikkasin, kirosin. Ilmeni, että pystyin kyllä muuttamaan toimitusaikaa 26. elokuuta ja siitä eteenpäin, mutta en aiemmaksi. Revin hiuksiani, olisin hyppinyt lakkini päällä, mutta onneksi maltoin mieleni, sillä se oli maksanut peräti 1,18€!

  Nostin kädet pystyyn, mutta Hilppa oli sitkeä. Hän otti vielä kalliin puhelu. Kuin ihmeen kaupalla hän onnistui monien painallusten jälkeen pääsemään puheisiin luonnollisen henkilön kanssa. Hilppa antoi puhelimen minulle. Soreaääninen naisihminen kuunteli murheeni, pyysi tilausnumeron, eikä aikaakaa kun toimituspäivä oli muutettu oikeaksi. Sain siitä vielä sähköpostiin uuden vahvistuksen.

  Minä olen yleensä avarakatseisesti kaikkiin uusiin tapoihin ja toimintoihin suhtautuva, ja ymmärrän, että entiset käytännöt eivät enää pelaa. Hyvä niin. Ihmisten helpottamiseksi kaikki tapahtuu. Mutta pakko sanoa, että ymmärrän sellaisten ihmisten huolta ja hätää, jotka eivät ymmärrä senkään vertaa kuin minä, siitä, missä mennään. 

  Neuvoksi kaikille samoja tunteita läpikäyneille, ennen kaikkea itselleni, sanon, että lukekaa tilausvahvistus ennen kuin olette sadan kilometrin päässä ostopaikasta. 

  Nyt on tuskan hiki kuivahtanut otsalta, asia on saatu oikaistua. On lämmin illan alku. Huomenna menen sienimetsään, ip. menemme naapuriin kahville, sen jälkeen laskemaan ahvenverkot. Kaikki on mallillaan; verenpaine oikeissa rajoissa, syke alle 100, äskeiset kauhunhetket kuin unta vain.

 

ELÄMME ANTOISAA AIKAA

  Takana antoisia päiviä: pakkaseen sieniä, puutarhavattuja, mustikoita, viinimarjoja, purkkeihin kurkkua, jääkaappiin kesäkurpitsaa, vatsaan uunivuokaa, missä kanaa (kaupasta), perunaa (omaa), sipulia varsineen (omaa), kukkakaalia (kaupasta), limeä (kaupasta). Tästä kaikesta seurauksena, että pakastin on täysi, vatsa on täysi, jääkaapeissa vielä hieman tilaa. 

  Tuon kaiken täyttämisen lisäksi olen täyttänyt yhden yhden asettamani työvelvoitteen; maalasin lopulla talomaalilla saunan länsipäädyn. Nyt on talomaali finaalissa. Ehkä hankin tänä kesänä lisää, ehkä en. Saunasta on vielä n. 35 % maalaamatta, venevajasta yli puolet. Auringolle alttiit seinät kuitenkin on tehty, joten saatan jatkaa vasta ensi kesänä. Maalaamista nimittäin riittää, piha-aitan katto odottaa, samoin nukkuma-aitta. Se pitää vetää vetää värittömällä Valtilla tai vastaavalla. Saunan ja venevajan nurkka- sekä räystäslaudat pitää myös värjätä, niihin on maali jo hankittuna. 

  Muutakin tekemistä on mieleen tullut. Tuskin tarpeet ensi vuonna halvempia ovat, joten taidan suorittaa yhden parannuksen syksyllä. Parannus on lähinnä kosmeettinen, mutta kätketysti myös hyödyllinen. Siitä lisää tuonnempana. Jos ajatus etenee toteutukseen. Jos ei, niin pidän turpani kiinni koko asiasta. 

  Keltavahverot on siis talveksi haalittu. On, vaikka en ole edes parhaille paikoilleni asti päässyt. En ole, koska matkalta on löytynyt tarpeeksi. Toki kanttarellejä yhä kerään. Syötäväksi. Ja aina ylimääräisille on osoite löytynyt.

  Nyt odottelen tatteja ja rouskuja. Pitää olla tarkkana, ehtiä oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. 

  Mustikoitakin on jonkin verran, mutta lisää varmaan vielä poimitaan. Niitä riittää. Eipä tarvitse lähteä merta edemmäs marjaan, kuten monina vuosina on pitänyt. Tästä saaresta löytyy kypsää ja isoa mustikkaa vaikka kuinka. Ja löytyy ilmeisesti koko Suomenmaasta. Eli metsään kannattaa mennä, kuka kynnelle kykenee. Sienikori, ämpäri, juomapullo mukaan, saaliitta lie jää ei kukaan. Eikä kannata olla näreissään kaukomailta tulleille poimijoille, kuten olen huomannut tapahtuvan. Tavaraa riittää kaikille, valtaosa jää keräämättä. 

  Keskiviikkona lähdetään käymään Hollolassa. Viedään pari kylmälaukullista tavaraa kotipakkaseen. On meillä muutakin asiaa. Yksi yö ollaan, torstaina takaisin.  Sitten vietetään laatuaikaa täällä kolmisen viikkoa. Kuun lopulla on neljäs koronarokote käytävä ottamassa, lapsenvahtina myös ilta toimittava. 

  Kuten huomaatte, tarkkaan koordinoitua toimintaa täällä saaristossa harjoitetaan. Ainakin paperilla, tai muissa kirjoituksissa. Eri asia, kuinka suunnittelu toimii. Joskus toimii, yleensä ei, tunnustan. Suunnitelmat ovat näet herkkiä muuttumaan, syystä jos toisesta. Ja olen tähän ikää pannut merkille, että joskus hyvin suunniteltu voi olla puoliksi pilattu. Eli mennään parhainta tietä, vältetään väkisin väkertämiset, vaikka kuika olisi homma kalenteriin kuutioitu. Väkisin tekeminen on kuin kusisi kelloonsa. No, kellohan pitää vettä, mutta silti siihen lirauttaminen on ikävää. Ainakin jos se on ranteessa. 

  Lauantaista ollaan oltu kahdestaan. Paljon ollaan saatu aikaan. Ollaan jopa kiritty katsomatta jääneet viikon Emmerdalet lähes ajan tasalle. Suoraan sanottuna en tänään sulattaisi enää yhtään jaksoa mokomaa  pakkomielteeksi päässyttä sarjaa. En, vaikka siinä on pitkästä aikaa alkanut tapahtumaan. 

  Kauniin päivän päätteeksi alkaa vetää pilveen. Minä vedän pian esiripun tälle tarinalle. Mutta kuvaa puuttuu. Siis:

  Jos kasvaa kasvimailla vihannekset ja juurekset, seinustalla tomaatit, niin kasvaa kehäkukkaviljelmä myös. Pääsee Hilppa taas syksyllä keräämään siemeniä. Jos jonkin, niin kehäkukan ja krassin siementen kera ollaan enemmän kuin omavaraisia. 

KESÄPÄIVÄN TARINA lll (trilogian itsenäinen loppuosa)

   KESÄPÄIVÄ-trilogian viimeinen osa. Ellei käy, kuten Douglas Adamsille; LINNUNRADAN KÄSIKIRJA LIFTAREILLE paisui, tekijän sanassa, maailman ainoaksi 5-osaiseksi trilogiaksi. Tai Isaac Asimoville, joka SÄÄTIÖ-trilogiansa kanssa päätyi seitsemään osaan.

  Anna lähti eilen bussilla Espooseen, sillä hänellä on tänään sovittu tapaaminen. Joni ja lapset jäivät tänne. He lähtevät kotiin huomenna. Valitettavasti KAHVILA MUIKKU sulkeutuu yrittäjän muitten kiireitten takia. Tauko saattaa kestää liki vuoden. Ilmoitamme tällä foorumilla, koska palvelu on taas pelaa.

Tänään on vaihteeksi tihutusta. Sateen sattuessa voi puuhailla venevajassa. Ja mehän puuhailtiin. Puuhailtiin linnunpönttö.

  Siihen kehittettiin "tikkasuoja" maalipurkin kannesta. Siinä oli sopiva reikä, mistä väripigmentit sävytettävään maaliin tällätään. Vain kaksi kättä ja peltisakset, niin homma hoitui. 

  Uudelle lintukodolle ei vielä ole sijoituspaikkaa valittu. Se ei niinkään johdu tonttien hinnasta, vaan sateesta.

  Iiris äityi touhuamaan lisää. Ei tyttö ruhtinaallisia materiraaleja tarvitse, laudanpätkät, levynpalaset, muuta ei tarvita. 

  Tuon taulun Iiris teki Liisalle. Sen taakse hän ruuvasi venevajassa kahvan, piirros syntyi pirtissä.

  Taitaa olla kosteaa ilmaa koko päivän. Nyt kun ollaan syöty, huilataan hetki. Sitten kahvit (ei kuitenkaan KAHVILA MUIKUSSA). Kahvin jälkeen keksitään jotakin viihdykettä. Saunassa käydään hyvissä ajoin.  

 Huomenna on Jonilla ja lapsilla paluu Espooseen edessä. Sateessa. Onneksi on viikkoon mahtunut paljon hyvääkin keliä. 

  Trilogian synnyttäminen ei näköjään ole homma, ei mikään. Ainakin, jos sen tekee minimalismin käsitteille uskollisena.

  Jotta hieman venytystä saadaan, laitan pari kuvaa lisää. 

  Iiris temppuili eilen trampalla.

  Eilinen maisema sateen väistyttyä.

  Villi viinmarjapuska heinien keskellä. Näitä puskia on lähimetsissä kymmeniä. Linnunpaskassa ovat siemenet levinneet aikanaan pihapiirissä kasvaneista pensaista. Satoa ne eivät juuri tuota. Jos tuottaisivat, ryhtyisin villiviiniyrittäjäksi. 

KESÄPÄIVÄN TARINA ll (itsenäinen jatko-osa)

  Tänään aamupäivä kului venevajaa tuunaten, eli lievää ryhdistelyä (tunkin kanssa), tavaroiden järjestelyä. Tämä siis Jonin kanssa. Lapset ja naisväki hommaili omiaan. Iltapäivällä oli muuta puuhaa.

  Kahvit juotiin KAHVILA MUIKUSSA. Ihan oikeat. ei kuvitteelliset. Kahvilan pitäjä Iiris hoiti homman ryhdikkäästi. Tarjolla oli mehua, kahvia, mustikkapiirakkaa ja jäätelöä. Aivan oikeaa kamaa, ei kuvitteellista. Liisa ei kahvista perustanut, mutta jäätelö maistui MUIKUN pienellä terassilla.

  Sitten lähtivät muut mustikkaan, minä jäin kipeän polveni kanssa lopettelemaan venevajan possakkaa. Kun oli saanut sen valmiiksi, soitin Jonille, utelin tilannetta. Joni sanoi, että ovat siinä ja siinä, mustikoita on joku litra, samoin kanttarellejä. 

Kuva by Joni:

  Kertoi myös, että he ovat menossa laavulle. Sanoin ottavani sienikorin mukaan, tulevani perässä. Kylmää juotavaa pyydettiin tuomaan.

  Keräsin hetken sieniä, lampsin laavulle. Siellä porukka odotteli, sai kurkunkostuketta. 

  Aikamme istuksittiin, lähdettiin palaamaan.

  Minä koukin hieman eri reittiä, keräsin vielä lajin verran sieniä. Kohta pääsin ne, ja Iiriksen keräämät (niitä oli paljon!), putsaamaan. Anna putsasi mustikat. Sieniä kertyi seuraavasti:

  Nyt on Joni saunamajurin vakanssia hoitamassa. Sienipitsaa on tiedossa illemmalla. 

  Tarina päättyy tähän, vaikka päivä ei. Uusi päivä tuo uuden tarinan. Se on erilainen, sen tiedän. Tuletteko te tietämään? Sitä en tiedä, sillä kirjoittaminen ei ole ihan jokapäiväistä.

KESÄPÄIVÄN TARINA

Kesäpäivän, 25. heinäkuuta, tarina. Kesäpäivän, joka aurinkoisen lämmin ja vähätuulinen. Ja porukka Saarelassa enimmäkseen hyväntuulinen. 

  Kesäpäivä alkoi, Hilpan ja minun osalta, matkalla Mikkeliin. Käytiin täydennystä jääkaappiin ja pakastimeen. Myös rautakauppa pääsi tienaamaan. Palasimme puolilta päivin. Anna oli valmistellut lihapullat, me Iiriksen ja Liisan kanssa riennettiin kaivamaan pottuja. Iiris on ollut innokas apuri siihen hommaan jo vuosia, nyt minulla on kaksi assistenttia.

Kuvat by Joni:

 

  Hyviä olivat perunat. Siitä päätellen, että Iiris ja Liisa napsivat niitä vaikka kuinka monta. Niin monta, että lihapullat meinasivat jäädä syömättä. 

  Lounaan jälkeen kahvit hörpittiin. Vaikka Tiilikaiset ovat täällä vielä muutaman päivän, ei näin hyvää ilmaa ole luvassa jatkossa, ja muuta ohjelmaa on tuleville päiville jo suunniteltu. Siksi päätettiin lähteä Karihiekalle. Paitsi Hilppa. Hän jäi leipomaan.

  Karihiekkaan ajettiin, siellä aikamme melskattiin. Kuvat kertokoon. 

Kuva by Joni:

  

Kuva by Joni:

  Paluumatkalla käytiin hieman luotaamassa muikuverkolle paikkaa. Jotakin elämää näytti pohjan tuntumassa olevan, joten käytiin tyhjentämässä vene turhista tavaroista, otettiin verkot, lähdettiin laskemaan, Anna, Joni ja minä. Toivottavasti jotain tulee, jotta huomiset vieraat saavat savumuikkua maistaakseen. 

  Mukava päivä kuluu kohti alkuiltaa. Loppuun vähemmän mukava huomio. Kun ajeltiin aamulla Mikkeliin, radiossa sanoi toimittaja, että maailmantilanne ja energian kallistuminen on saanut lukuisat valtiot miettimään keinoja energian säästämiseksi. Niinpä. Surullista. Surullista, että tarvittiin kaamea sota, jotta länsimaiset valtiot ryhtyivät miettimään noita keinoja tosissaan. Niille ei riittänyt vakavan pohtimisen syyksi ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos, joka uhkaa koko ihmiskuntaa, ihan jokaista.

ONPA SEISOVAA ILMAA

  Aamupäivä oli sateen ja ukkosen odottelua. Seisovaa oli ilma, tummaa pilveä taivaalla, mutta aikaisen aamun jälkeen ei pisaroita putoillut.

  Odottavan aika on pitkä, joten joutessani puuhailin sitä sun tätä. Ensin kokeilin käynnistää aggregaatin. Kokeilin, sillä radiossa varoitettiin ukkospuuskien aiheuttamista sähkökatkoista. Aggregaatin ostin pari vuotta sitten monen päivän sähköttömyyden innoittamana. Silloin koekäytin laitteen, samoin otin savut viime kesänä. 

  Nytkin kone pärähti käymään toisella kiskaisulla. Kun käänsin ryyppyvivun pois päältä, sammui värkki saman tien. Minä että ..kele. Temmoin muutaman kerran, turhaan. Kävin tulppa-avaimen, irrotin "kynttilän". Ei se likainen ollut. Kikka vitosen päätin kokeilla. Otin vasiten sitä varten hankkimaani ruuttaan hieman bensaa, lirautin sylinteriin, tulppa kiinni, hattu päälle, nykäisy. Taas hörähti, taas sammui heti. Mietin, että sopivasti oireilee, kun ei oo enää takuu voimassa. Päätin antaa penteleen vempeleen olla hetken rauhassa. 

  Koska sade oli jäänyt muutamaan pisaraan, hain trimmerin, siistin kukkapenkkien reunat. Perään leikkasin pahimmin kulkuteille kaatuvat kukat ja ruusun oksat. Vieraskoreutta; perhe Tiilikainen huomenna illalla, tai maanantaina, Jonin äitin sekä täti tiistaina. 

  Ukkonen ja sade pysyttelivät yhä poissa. Pisara silloin, toinen tällöin, kaukaista kuminaa, siinä kaikki. Menin nöyrin mielin ällistelemään aggregaattia. Luin ensin käyttöoppaan. Ei sieltä mitään apua löytynyt. Ajattelin antaa sylinteriin uuden lorauksen, mutta tempaisin kuitenkin ensin narusta. Moottorin pärähti iloiseen käyntiin! On ne joskus oikukkaita, konheet. Ihan kuin tahallaan keljuilisivat, hädän hetkiin varautuville ilkkuisivat. Monet ovat sitä mieltä, että tietyillä autoilla tai veneillä on sielu. Voi olla. Ja voi olla jotkun muut tekniikan ihmeet saattavat olla sieluttomia ja säälittömiä. 

  Hilppa oli minun ulkona temppuillessani hieman siistinyt paikkoja. Hain hänelle saunalta mopin ja ämpärin. Kello ei ollut kuin vähän yli yhdeksän. Eikä sadetta kuulunut. Tai näkynyt. Ukkosta ei kuulunut. Lähdin joutessani metsään. Tuohon talon taakse, muutaman kymmenen metrin päähän. Kanttarellejä sieltä bongasin, parissakin paikassa. Olivat sen osittain jo alkaneet "ruskistumaan" lakin laidoilta. Tuumasin, että pitää kori hakea, korjata nuo talteen.

  Niin tein. Laajensin reviiriä hieman kauemmas. Lisää sieniä löytyi. Puolen tuntia metsässä kiertelin, taisin käydä peräti parin sadan metrin päässä pihalta. 

  Kun metsästä palasin, oli kello kymmenen. Alkoi satamaan. Minä putsailin sienet kesäkeittiössä. 

  Puoli tuntia vähän sateli, puoli tuntia Peppe sieniä putsasi. Hilppakin oli saanut siistimisen tehtyä. Hän on muuten toipunut taudistaan, taudista, joka melko saletisti, useasta negatiivisesta kotitestistä huolimatta, oli koronaa. Kunto ei kuitenkaan, tietenkään, ole vielä entisellään. Kovin kertoi Hilppa pienenkin askareen hiottavan. Kunniakseni on sanottava, että minä kyllä tarjouduin imuroimaan, mutta rouva ilmoitti sen tekevänsä, kun minä siistin pihalla kukkapenkkien laitoja. 

  Huomenna on tarkoitus, mennä aamusta, jos ennusteen mukaisesti on poutaa, poimimaan vähän mustikoita. Ainakin piirakkaan ja vähän syötäväksi. 

  Maanantaina mennään aamusta hankkimaan evästä. Sitten saavat vieraat tulla. 

  Kohta käy käsky ruokapöytään. Sateen ja ukkosen odottelun vuoksi lounas on tänään hieman normaalia myöhemmin.