HELT ENKELT 8.3.2018

  Maaliskuu jatkuu, päivä jatkuu. Pakkanen alkaa hellittää. Johan tuota olikin, pakkasta. Vaan en minä valita. Toki pienemmillä lämmityksillä pärjätään loppuaika tätä rupeamaa.

  Eilen oli oikea unelmakeli: iltapäivällä alle 10 miinusta, aivan sininen taivas. Hiihdeltiin lenkki Luonterin eteläpäässä. Norpalle on taas kolattu pesä. Kuutti sillä kohtaa viime keväänä näki päivänvalon. Toivotaan, että asunto on nytkin käytössä.

  Tänä aamuna vaihdoin ketjun moottorisahaan, tankkasin bensat, teräöljyt, nykäisin puolenkymmentä kertaa, ja kas kummaa: sehän hörähti käymään. Aloin muistelemaan, että saha on 15 tai 16 vuotta vanha, eli reippaasti rippikouluiässä. Kertaakaan ei ole huollettu. Tulpan olen kerran vaihtanut. Tuollaisia Partnereita pitäisi kaikkien vempeleiden olla.
  Koska saha pelitti, hyökkäsin rantapuuston kimppuun. Saunarannasta niemennokkaan päin kasvaa rantatöyräällä paljon harvennettavaa puustoa. Kesäisin sitä on kovin hankalaa kaataa, koska rungot ovat luonnostaan veteen päin menossa. Jäälle kun roimii, karsii, pätkii, vetää ahkiolla rantteelle, niin pääsee kesemmällä kirvestä heiluttamaan.

  Arska alkoi, vastoin ennusteita, puoliltapäivin paistelemaan. Ei paras pilkkikeli, sanovat, jotka jotain pilkkimisestä tietävät. Vaan meille tietämättömille oli keli mitä parhain. Sovitusti dallatiin Hannilan rantaan yhdeksi, siitä porukassa Leppäniemen kupeelle. Ehkä ne, jotka asiasta jotakin tietävät, jotakin siitä tietävät: aikamme istuksittiin, muutamia reikiä kairailtiin, mutta ei sen verj'piätä! Yksi epävarma nyky Hannulla. Tai varma, koska oli peijakas kähveltänyt toukat koukusta. Särki lienee.
  Lysti siellä kuitenkin oli olla. Käveltiin vielä Potinlahdelle kokeilemaan. Tulos oli vaatimattomampi, kuin Leppänimen tienoilla; ei paljon, mutta yhden nykyn verran kuitenkin. Eli ei syödä paistiahvenia, ei viritellä savupönttöä. Mutta ei hätää; jääkaapissa piileskelee Lidl'in matalikota pyydystetty savulohen palanen.

  Huomenna saattaa sadella vähin lunta. Siksi nakkelin pätkityt puut kasoiksi jäälle. Ettei tuiska peitä. Puusouvi jatkuu tietysti huomenna. Pitää vedellä tehdyt turvaan, Hilppa tulee isompia oksia pois jäältä raijaamaan. Naapuri tarvitsee huomenissa nostoapua, kun heille tulee lavallinen ulkogrillin osia. Voipi olla, että hiihtely jää vähälle, eli olemattomaksi.

  Lauantaina jatkuu puun teko. Helpompi on polttopuut jäitä pitkin, miksei myös maitse, vedellä ahkiolla, kuin työnnellä metsästä vähän väliä nokilleen tökkäytyvällä kottarilla.
  Puita täytyy nahuta ahkerasti. Jos, ja kun, täällä myöhään syksyyn, paljon talvella, heti tuokokuun alusta, aikaa vietetään, ottavat uunit mieluusti vastaan poltettavaa. Toinen vaihtoehto on rikastuttaa energiayhtiöitä. Niille tilitetään mahdollisimman vähän, niin kauan, kuin saha  ja kirves kädessä kestävät.

  Sunnuntaina hiihdetään, valmistutaan henkisesti maanantaiaamun poislähtöön. Ja ryhdytään kuutiomaan seuraavan reissun ajankohtaa.

  Eilen sattui käsiini armeijakuva. Se on parista kohtaa repeytynyt ja tuhannen kurtuilla. Latasin puhelemeen skannerisovelluksen. Eipä aikaakaa, kun  tuli repaleesta ihan kelvollisen digiversio. Siitä vaan arvuuttelemaan, missä Peppe luuraa? Vihjeeksi kerrottakoon, että minulla ei ole partaa.

Vieläpä lopuksi pari kuvaa Avokkaan makuhuoneen mainitsemisen, eli Meinanderin, arvoisista tauluista.

 

  Jatkuu, quite simply, viikonloppuna. Mikäli kaikkien läppärien ylijumala näin laupeudessaan sallii. Ja miksei sallisi? Hyvin vanha palvelija tuntuu, yksinäisistä ja kylmistä talvikuukausista huolimatta, yhteistyöhön suhtautuvan.

GANTZ EINFACH 6.3.2018

  Tusina miinusta kello 5:00, kymppi miinusta klo 9:00. Aurinko piirtyy näkyviin pilvipeitteen takaa.

  Leivinuuni on aamusta lämmitetty, possunlapa kypsyy sen sisuksissa.  Kävin kantamassa saunaa puut vamiiksi, vesiä en jäätymään vielä raijannut. Hilppa tuijottaa "Casualtya", minä päätin kirjoitella.

  Eilen siis tultiin. Ei ollut lunta satanut, kuin pari-kolme senttiä sitten kun täältä 14. helmikuuta lähdettiin. Peurat olivat vierailleet pihassa, tutkineet paikat ja kukkapenkit huolellisesti. Tulisivat meitäkin tervehtimään.

  Aamu-tv:ssa oli haastateltavan joku naisimmeinen. En kuullut, mitä tahoa hän edusti, mutta kyse taisi olla maaseudun nuorten vaikeudesta saada kontakteja ikätovereihinsa. Noin tositarkoituksella, mikäli oikein ymmärsin. Enpä juttua juuri kuunnellut mutta se tarttui korviini, että tuli puhe asioista, mistä ei puhuta. Alan asiantuntija ryhtyi ponnekkaasti kysymystä kommentoimaan. Mistäs helevetistä hän muka tietää asioista, jos niistä ei kerran puhuta? Sitä paitsi: asiat, mistä ei puhuta, ovat salaisuuksia. Ei kukaan, edes erikoisasiantuntija, saa salaisuuksi julki laulaa. Vai olenkohan ymmärtänyt jotain väärin? Olen, sillä saavathan jotkut vuotaa hakkeroimiaan salaisia tietoja. Vai saavatko? Ihan kaikkia tonkimiaan tietoja? Ei, nyt tää lähestyy moraalis-, eettis, -filosofista näkökulmaa. Eli olen joutunut harhapoluille.
  Asiaan. Jutussa puhuttiin myös siitä, että Tinder toimii maaseudullakin. Totta se on Tinder toimii maalaisille kuin Kinder(muna) lapsille; suurena ilon aiheen, toiveiden täyttäjänä. yllätysten tuojana.  Erona se, että Tinder toimii koko vuoden, Kinder yleensä vain pääsiäisenä.
  Tämä uutistarjonnasta. En Italian vaaleihin, en edes Paavon alati elävään saagaan, jaksa täältä käsin innostua. Katsokaa lisää iltapäivälehtien lööpeistä, kun lounastauolla kuppilaan menette, tai City-Marketin tarjouksia kassahihnalle lastaatte.

  Rouva, armoitettu sohvaperuna, on päässyt jo "Holby Cityn" pariin. (Huom. Ei Hilppa mikään toosantuijottaja oikeesti ole. Tilaisuus joskus tekee varkaan.)

  Iltapäivällä lähdetään aukaisemaan vanha latu. Vaikka lunta ei ole paljon satanut, on tuiska käväisyt sen umpettamassa.
  Sitten saunotaan. Näin lähtee mökkiviikko tutuille uomilleen. Eli telkkaa, tallenteita, hiihtoa, uunien lämmitystä, kirjoja, sanomista, joku päivä pilkkimistä (toukkiakin muistin ostaa), sitten lisää tallenteita, hiihtoa, uunien lämmitystä, kirjoja, saunomista, ja ehkä pilkkimistäkin. Vaihteen vuoksi voisi joku päivä kiertää Miekkaniemen vaikka kävellen, siis jäitä pitkin. Pitää vain varoa avantoa, mihin X. Y. oli pikku traktorinsa upottanut. Sellaista kuulin asiasta perillä olevilta tahoilta. Onneksi ei mies mennyt mukana. Niin se vain on, että paikalliset, ikänsä seudulla asuneet, ovat usein niitä, joille tuollaista sattuu. He näet tietävät, koska on turvallista jäillä liikkua. Tai laidan yli kusta, jos niikseen tulee.
  Näin hektistä täällä. Hädin tuskin vauhdissa kestää. Mutta mukana rimpuillaan, saarielämän kuvioissa, vielä kuusi päivää.

Loppukevennykseksi pari aamun otosta:

Hitonmoisen jääpuikon on viime aikojen auringonpaiste saanut sauna kourun päähän luotua.

Kaisla kurkottelee kohti Saukonsaloa. Mitähän se siellä näkee?

SAMAA PASTAA

  Aina kun Iiriksen kanssa touhuaa, täytyy olla mieli virkeänä, ajatus terävänä. Tyttö kyselee kaikenaikaa kaikenlaista. Hänelle pitää myös selittää, miksi kannattaa tehdä jotakin, suhtautua johonkin toiseen asiaan maltillisemmin. Ja on perusteltava, mikä on sopivaa, mikä väärää, mikä vaarallista, mikä vaaratonta. Aina tämä ei ole helppoa. Lapsella on ihan oma logiikkansa, logiikka, mikä vetää jopa vertoja naisen logiikalle. Näin on, vaikka Spede haudassaan kiepuisi.

  Lapsen päätä on myös vaikeaa saada kääntymään. Vaikka Iirikselle kuinka selittää, että spagetti ja pasta ovat samaa pastaa eri spagetissa, niin neitokainen on sitä mieltä, että spagetista hän tykkää, ei pastasta. 

  Raskasta puhua koko ajan pastasta. Joten Hilppa valmisti pastaa. Spagetin kanssa käy niin, että vaikka se on aluksi aivan suoraa, mutkistuu, pirulainen, keitettäessä. Mutta asiat eivät mutkistuneet; Iirikselle maistui pasta. 

  Kova likka se on touhuamaan. Kun ei päiväunia enää normaalisti nuku, on meno jatkuvaa. Välillä hinkuaa aikuisia leikkeihinsä, välillä menee pitkiä jaksoja ihan omissa neliöissä.

  Huushollihommiin on Iiris myös hanakka tarttumaan. Ei tarvitse paljon keittiöapua pyydellä, olen huomannut. Ja suu käy, koko ajan. Vaan siinähän oppii samalla. 

Kuvassa Iiris on vaihteeksi hiljaa. Ja paikallaan. Eläväisestä on välillä vaikeaa saada kelvollista kuvaa.

  Anna lähti ystäviensä kanssa Irinan konserttiin Sibbetalolle. Heitin hänet jo viideksi etkoille tuohon lähelle Kasakkamäkeen. Hyvin ollaan Iiriksen kanssa pärjäilty. Miksei oltaisi? Nyt Hilppa on alhaalla Iiristä kylvettämässä, lukee sitten tytölle iltasadun. Minä kirjoittelen. Kunhan Iiris urvahtaa,  päästään espressot jäätelöllä nauttimaan, jotain tallenteelta katsomaan. 

  Huomenna lähtevät Anna ja Iiris tietysti kotiinsa. Me ryhdymme hiljalleen valmistautumaan maanantaiseen Anttolareisuun. Tai rutiiniahan se kaikki on, moneen kertaan mietittyä ja tehtyä. Silti sitä pohtii ja kertaa, onko kaikki tarvittava varmasti huomioitu? Näet jos mökille päästyään äkkää, että läppärit ja tabletit kyllä tuli pakattua, mutta reititin jäi viettämään vapaata kotiin, niin sehän vetää, näin nettiaikana, huligaanin naaman violetin väriseksi. Paitsi että kyllä siitä selvitään; eiku jakamaan puhelimesta verkkoa tableteille ja chrometikulle tallenteiden katselua varten.

  Kameralaukun unohduksenkin voi paikata, kännyköissä on nykyään monipuoliset ja hyvälaatuiset kamerat. 

  Mutta pikkasen enemmän varmaan ipottaa, jos huomaa Potinlahdessa, että sukset tuli mukaan, mutta mononketaleet jäi Hollolaan. Ei käy haitarijatsari eikä töppönen nykysuksen siteeseen, ei. Ei oo hiihtimissä mäystimiä. 

  Tai jos joutuu päätään raapimaan, että uhohtuiko se saamarin kylmälaukku kuitenkin tuulikaappiin. Sellainen hama tietää vähintään Hurrissalon Salen reissua, kele. Eipä maalailla demoneita laipioihin.

  Joskus kuitenkin unohduksia sattuu. Iiriksen kolmivuotisjuhlille ajelessamme älysin Mänsälässä, että kamerat jäi. Puolitoista vuotta sitten, kaihileikkauksen jälkeen, iski Paason paikeilla päähän totuus; olin unohtanut pakolliset silmätipat kotiin. Eiku Kuortin ABC:lle apteekkiin. Mutta ei siellä voitu auttaa; reseptilääke, resepti käytetty. Mikäs siinä, nokka Hollolaan. Lähes 150:n kilsan mutka tuli matkaan. Mutta ei onneksi käynyt, kuin Niemiselle Dumarin rallissa. Siinä kun Niemiselle tuli mutka matkaan, kaik' män, eikä piisannutkaan. 

  Näitä kun tässä kirjoittelen, menneitä muistelen, tulee varmasti melko tarkkana oltua, kun autoa maanantaina pakkaa. Eikä sovi unohtaa, että Elinaa ei passaa jättää Saimaankadulle! No, ehkä muisti ja hoksottimet eivät aivan sellaisessa kunnossa vielä ole. Että muka sen...., no, mikäs sen nimi nyt olikaan......, sinne....., niin tuonne....., siis sinne......., unohtaisi. Kyytiin se ...... otetaan, ......, viedään sinne....., sinne......., no sinne, minne ollaan menossa.

  Näitä kirjoitteli...., ......tota noin........, kuka nyt kirjoittelikin.

SIKARIKAS, SIKARIKAS, VAI SIKARIKAS

  Yli miinus kahdenkympin aamut jatkuvat. En ole itselleni mitään pakkasrajoja asettanut. Ja talviulkoilu on tietysti varustelaji. Varusteiteitakin löytyy, mutta mukavuudenhalu on kai päässyt voiton puolelle, koska nykyään jätän kyllä lenkkeilyn väliin, kun kelit kettuilevat. Jokusia vuosia sitten dallailin säässä kuin säässä. Palellutin poskipäänikin Vesijärven jäällä lumikenkien kanssa pahnostaessani. 
  Jos pakkanen rajoittaa kalorien kulutusta, lisää se sormivoimistelua; koska normiaikaan heräsin, piti alkaa taas kirjoittamaan. 
  Muuten, onkohan lehdenjakajakin hyytynyt, tai ainakin hänen autonsa, koska postiloota ammotti tyhjyyttään.

  Joku sanoi eilen jossain, tarkemmin joku sanoi eilen televisiossa, että joku on sikarikas. Mitä se tarkoittaa? Onko sikarikas erittäin rikas henkilö? Vai onko sikarikas henkilö, jolla on sikareita? Vaiko ehkä sikarikas on henkilö, jolla on suuri sikala? Vaadin täsmällisempää ilmaisua, hyvä joku televisiossa.

  Toisaalta sikarikas saattaa hyvinkin täyttää kaksi, tai jopa kaikki kolme kolme, kriteereistä. Usein erittäin rikkaalla miehellä on sikareita. Mutta silloin häntä kuuluu nimittää sikarikkaaksi sikarikkaaksi.

  Mahdollisesti erittäin rikkaalla miehellä on sikareita ja iso sikala. Tällainen henkilö on siis sikarikas sikarikas sikarikas. 

  Entäpä, jos miehellä on sikareita ja isohko sikala, vaikka hän ei ole erityisen rikas? Eli hän on sikarikas sikarikas. Mutta kuinka erottaa hänet sikarikkaasta sikarikkaasta, eli miehestä, joka on erittäin rikas, ja jolla on sikareita, tai toisaalta sikarikkaasta sikarikkaasta, eli miehestä, joka on erittäin rikas ja jolla on suuri sikala? Ei ole aina helppoa ilmaista itseään täsmällisesti.

  Tähän loppuu "Eksaktin kielen saivartelemattomat puolustajat ry:n" edutajan puheenvuoro.

  Eksaktin kielen saivartelemattomien puolustajien edustaja jatkaa kuitenkin hieman. Tekussa ollessani mittausopin kokeissa oli yhtenä kysymyksenä "Mikä on prismaristi?" Ystäväni ja opiskelutoverini Kari K. vastasi, että se on prisman käyttäjä. No eihän se ole. Mutta Kari puolusteli vastaustaan:

  "Onhan hanuristikin hanurin käyttäjä!"

  Me olimme valmiit hyväksymään selityksen. Mutta ei selitys, näin jälkeen päin tarkemmin arvioituna, kestä päivänvaloa. Kari K:n logiikalla hanuristi olisi hanun käyttäjä. Eikä olisi asiaa yhtään silloin auttanut, vaikka Kari K. olisi perustellut vastaustaan kitaristin avulla, sillä mikä se sellainen kidan käyttäjä on. No mutta, nythän sotkeudun itsekin sanoissani, kompastelen aatoksissani. Toki kidan käyttäjiä on. Vaikkapa koira, mikä louskuttaa työkseen. Pitääkö minun nyt ottaa Kari K:hon yhteyttä ja sanoa hänelle, että hänen olisi pitänyt perustella vastaustaan kitaristilla? 

  Koska edustan Eksktin kielen saivartelemattomia puolustajia, en ryhdy pohdiskelemaan, josko tästä maailmankaikkeudesta löytyisi kuitenkin myös hanun käyttäjiä.

  Nyt, totisesti, on Eksaktin kielen saivartelemattomien puolustajien edustajan aika vaihtaa kanavaa.

  Tällä haavaa näyttää siltä, että maanantaina päästään Anttolaan lähtemään. Viikoksi mennään, me saareen, äiti Piskolaan. Reippaita talvi-ilmoja luvataan, yöt kymmenen asteen päälle, päivät alle. Eiköpä niissä olosuhteissa pysty hiihtelemään ja pilkkimään. Ja valokuvaamaan. Jos keskittyisi kameran kanssa vehtaamiseen hieman normaalia enemmän. Ovathan maisemat tulleet kuvatuiksi, senkin sadat kerrat. Mutta aina joku uusi kuvakulma tai veres objekti löytyy, kun sillä silmällä tiirailee.
  Avovesi antaisi kirkkaina pakkasaamuina varmasti mahdollisuuksia hienoihin otoksiin, mutta ei taida ihan läheltä tällä haavaa löytyä. Luulen, että Rupakonvirtakin on kokonaan jäässä. Ja Västäräkin suu.
  Pitää ajatella kuvausta uusin aivoin, katsella uusin silmin.  Ehkä saaliiksi jää muutaman kelvollinen otos.

Tämä kuva on otettu Avokkaansalmelta Saukonsaloon päin maaliskuussa 2011:

  Kuluu se aika näinkin. Lehti taisi kolahtaa laatikkon. Eiku katsomaan, sitten puuronkeittoon. Ja sitä rataa. Mutta päivällä jäälle aurinkoon hiihtelemään. 

ROKKIRANTAA JA TAKATUKKAA

  21 miinusta näytti mittari, lumikiepit pyörivät postilaatikolla. En lähtenyt lenkille. Selasin lehden, täräytin sarjan vatsalihaksia, istuin kirjoittamaan.
  Jos viileää piteleekin, niin matkaa on tilastoituun kylminpään helmikuuhun: 1985 mitattiin kuukauden keskilämpötilaksi Kuusamossa -29,7 astetta. Ei oo ollu Rukan rinteissä läyhkettä, luulen.
  Kylmempiäkin kausia on varmasti ollut; tämä Ilmatieteen laitoksen tilastoista löytyy lukemia n. sadan vuoden ajalta. 
  Vielä tuosta tilastosta. Hyvän saunan löylylämpötilan verran on eroa kuumimman ja kylmimmän mitatun lämpötilan välillä: Liperi Joensuun lentoasema 29.7.2010 37,2 tikriisiä, Kittilä, Pokka 28.1.1999 -51,5.
  Suurin kuukausisademäärä on mitattu Laukaassa heinäkuussa 1934, 302 mm. Se tarkoittaa, että Saimaaseen on satanut vettä 1 328 800 000 kuutiota. Siis tuollaiset 175 litraa jokaiselle pallomme 7,6 miljardille asukkaalle. Jos tarkkoja ollaan, v. 1934 oli planeetan väkiluku vain n. kolmannes nykyisestä, joten juotavaa olisi riittänyt osapuilleen 525 litraa per immeinen. Näin, jolleivat aamutöhnäiset aivoni ole tehneet tepposiaan. Mikä ei sinällään kumma olisi. Aivojen töhnäisyys. Mihin aikaan päivästä tahansa.
  Vielä kuriositeettina, että suurin keskilämpö kuukaudessa on tilastoitu Puumalan kirkonkylään heinäkuussa 2010, 23,0 astetta. Kalja ja jätski ovat käyneet kaupaksi sillan kupeessa.

  Lehteä selatessa huomioin etusivulta otsikon: "ROKKIRANTA: Toni Wirtanen osti tontin ja herätti unelman julkkisten asuinalueesta."
  Kenen unelman? Sen verran uteliaisuus nakkeli, että lukaisin jutun. Toni on ostanut tontin Heinolan Pitkäniemestä, Rokkirannasta, missä on jo Sipe Santapukin tontti. Jutun mukaan Heinolan kaupunki haluaa alueen edistämisellä saavuttaa tunnettuutta ja lisää asukkaita. Irina  ja Vallu Lukka kuuluvat olevan kiinnostuneita alueesta. Hyvä niin, ettei jää Heinolan unelma Rokkiranta Apulanta-rannaksi.
  Itse kyllä vierastan ajatusta julkkisten asuinalueesta. Edesauttaa asuinympäristöjen lokeroimista "hyviin" ja "mutasakin" alueisiin. Vaikka mikäs minä olen Heinolan asumispoliittisia näkökulmia arvostelemaan. Heinola on viehättävä pikkukaupunki, kesällä aivan upea. Kaikkea hyvää sen laajenemis- ja kansoittumishankkeille.

  Tärkeitä uutisia löytyy myös YLE:n sivuilta:  "Mahtavin takatukka palkittiin Australiassa – voittaja ei ole käynyt parturissa sitten vuoden 1986."
  Jos Matikaisen Pentti olisi tuon vuosia sitten tiennyt, olisi hänellä ollut hyvä mahdollisuus sijoittua. Mikäli kilpailu on kansainvälinen.
  Tuo, ettei mr. Takatukka ole käynyt parturissa sitten vuoden 1986 ei ole mikään ihme; en minäkään ole. Itse olen leikannut. Säästänyt huomattavia summia. Ennen tein sen saksilla ja partakoneenterällä, kahta peiliä apuna käyttäen, nyttemmin trimmerillä. Vai mikä kotiparturi se on? Lopputulos on joskus kelvollinen, joskus "niillä rajoilla", joskus esiintyy lovia ja työhtöjä. Mutta ei se niin nuukaa. Varsinkaan nykyisin, kun olen alkanut hattua pitämään.

Tässä takatukkaa vuodelta 1971...

...ja vuodelta 1991.

  Tuli mieleen, että eikös nuo julkkisalueet ja takatukat ole eilispäivää? Vai ovatko tulevaisuutta? Takatukkaan suhtaudun neutraalisti, asuinalueiden lokeroimista en pidä toivottavana. Toivottavasti ette pidä toivettani toivottomana.

  Jahans, kello alkaa kampetua kohti kahvinkeittoaikaa ja aamun ensimmäisiä uutisia.

  Puurot syöty, kahvit juotu, uutiset katsottu. Ei ihmeitä, uutisissa. Takatukka taisi olla aamun kiinnostavin. Vaikka ei tv:oon asti päässytkään.

  Jos ilma päivemmällä hornistuu, lähdetään ulkoilemaan, jos tuuli ei laannu, ollaan sisällä. Siinä lukujärjestystä.

  Huomenna siivotaan.

  Perjantaina tulevat Anna ja Iiris, Joni joutuu taas jäämään duuniin. Mitäs tästä on, kokolailla kuukausi, kun ollaan Iirsistä nähty? Joo, Helmikuun taitteessa Helsingissä käytiin. Uusia kujeita on luultavasti tyttö keksinyt ja oppinut. 

KANSANKYNTTILÄT TRUMP'IN MALLIIN

   Mr. president Trump haluaa aseistaa opettajat. Käsittämättömiä visioita ja kommentteja häneltä on kuultu, mutta kyllä tuo jo hakee vertaistaan. Johan on helvettiä, että Trump'in keino kouluampumisten ehkäisyyn on ampua mahdolliset hiippailijat. Amerikkalaisilla, valitettavasti monilla muillakin, on tuollainen käsitys; ongelman ratkaisu on tekijöiden teilaus, ei syiden selvittäminen, niihin pureutuminen.
   "Aseita opettajille" tuntuu ajatuksena niin vieraalta, ettei siihen osaa paljon muuta sanoa, kuin että toisiko se oppilaiden mieleen: "Jos kerran opettajat, miksen minäkin?" Väkivalta johtaa väkivaltaan, väkivallan mahdollisuus johtaa väkivaltaan, niin se vain on.
  Aselakeihin tiukennusta ei Trumpilta heru; rahoittihan Kansallinen kivääriyhdistys hänen vaalikamjaansa lukuisilla miljoonilla dollareilla. Jotain näennäistä tulinopeutta lisäävien osien kieltoa tosin mr. President kuuluu kannattavan. Sanahelinää ja lumetta, kaikki tyynni. Käsiaseet kaikkein vaarallisimpi ovat.
  Tekee mieli muistuttaa Trump'ia Asimov'in Isaac'in viisaista sanoista: "Väkivalta on kyvyttömän viimeinen puolustuskeino."
  Onneksi oppilaat Yhdysvalloissa ovat heräämässä aktiiviseen toimintaan aselakien kiristämiseksi. Toivottavasti pian jenkeissä lauletaan Suvivirren, tai mitä siellä ikinä sitten lukukauden lopuksi lauletaankin, sijaan "Jäähyväiset aseille"-jenkkiversiota.

  Ennen viimeisten kilpailupäivien ja miesten ja  naisten kunikaallisia matkoja Suomen mitalitili on neljä pronssia. Kaikki ovat naisten hankkimia. Vaiko henkilöiden? Riippunee, keneltä kysyy.
  Miehillä oli aamulla tilaisuus korjata saldoa. Ja niihän Iivo teki. Malttoi hiihtää järkevästi, vaikka vetotehtävissä joutui paljon olemaan. Sen verran vanha penkkiurheilija minussa nosti nuppiaan, että kisan jälkeen rannekkeessa oli yli 2000 askelta, vaikka ulkona on ollut käynyt kuin postilaatikolla (5 metriä sivuunsa).
  Vielä lisääkin voi tulla, vaikka kultaa. Krista saattoi saada hyvälle vireelleen lisäboostia Iivon menestyksestä. Vaikka mitäs väliä sillä? Mitaleilla ylipäänsä? Turhanpäiväisiä ylpeilyn aiheita ne monelle ovat. Urheilussa on parasta urheilu. Ja menestyksessä sen mukanaan tuoma pienten urheilijoiden innostus hommaan.
  Joopa joo, huomenna ovat kisat takana. Elämä palaa tutummille uomilleen. Aamu-tv alkaa normaaliin aikaan, kakkoselta tulee muutakin, kuin curlingia tai kelkkailua. Ja kaikki ansioituneet ylen asiantuntijat pääsevät palautumaan. Suositellaan aluksi kevyitä lausuntoja ja epämääräisiä faktoja ainakin tunnin verran päivässä, ettei paluu arkeen tule ihan puun takaa, eikä karu arki nasahda ylämummoon. Flow'sta irtoaminen on taitolaji.
  Muuten, edellistä liipaten: Tällainen oli aamun viidenkympin selostajan hienon kuvaruutunäkymän ihailu: "Upeaa kuvaa tarjotaan ilmalaivasta. Tosin se tukevasti kiinni, tukevasti ihan maassa asti." Fiksuja, nuo korealaiset. Ovat ymmärtäneet, että ilmaan tukevasti kiinnittäminen on hankalaa.

  Talvi jatkuu talvisena. Ja aurinkoisena. Eihän, piru hitto, koko viime kesänä ollut näin pitkää aurinkopäivien putkea.
  Fb:sta huomasin, että jäätie Paajalaan (sitä kautta Piskolaan), sekä Piekälään on käytössä. Eipä olisi viikko sitten uskonut, että sellainen tälle talvelle onnistuu. Hyvä niin. Jos päästään maaliskuun alkupuolella Avokkaseen lähtemään, on matka reilut 15 kilsaa lyhempi.
  Jos asiat loksahtavat kohdilleen, niin viides tai kuudes päivä tulevaa kuuta on tarkoitus Anttolaan lähteä. Mutta asiat menevät, miten menevät. "Tähän on tyytyminen", sano Luukon Ane kolmannen vesiperän nuotalla vedettyään.

  Eilen käytin jäällä hiihtelemässä. Oli hienoa menna, vajaat kymmenen pakkasta, ei tuulta, ei viimaa. Tänään on kylmempää, ja tuulee suoraan pohjoiseta 3-4 m/s. Voipi olla, että tänään tyydytään kävelylenkkiin. Samankaltaista ilmaa on luvattu koko viikonlopuksi, koko tulevaksi viikoksi myös. Nythän on ihan vanhanajan talven tuntua. Siinä mielessä hyvä, että pitkälle huhtikuun lopulle on varmaan mahdollista Avokkaaseen mennä.

  Lopuksi: Vaihtakaa Iivon hikoonnuttamat sohva-asut ulkoilutamineisiin, menkää hienoon talvisäähän tepastelemaan.

JÄÄTÄVÄT JÄNIKSET, sekä muita harmin tai ilon aiheita

  Kasvulavojen kauhut, pihojen painajaiset, hyötypuutarhan hyväksikäyttäjät, kotipihan kaunistukset, omenapuun oksansyöjät, pikkuruiset palleroiset, valamonruusun vaanijat. vainoavat meitä, kesät talvet. Viime kesänä Avokkaan monille kasviksille, vihanneksille ja kukille kävi väärin, kun emme osanneet varautua jänisperheen jälkeläislauman ravinnontarpeen monimuotoisuuteen ja yltiörohkeaan käytökseen. Tulevana suvena ollaan viisaampia.

Kuvassa yksi pesueesta. Mukava ja tervetullut vieras vielä tuossa vaiheessa.

  Talvella kesäkiusalaisten lajitoverit käyvät täällä Hollolassa kaluamassa ainokaisen omenapuumme runkoa ja alaoksia. Eli rusakkoja ne taitavat pääosin olla. Jäniksen sukua kuitenkin. Pitää niiden, näin paukkuvien pakkasten aikaan, saada lämpimikseen ja ravinnokseen kaluta kasveja. Mutta kun tuo onnettoman näköinen valkea kuulas teki viime kesänäkin pari ämpärillistä satoa. Satoa, mitä nautitaan joka aamu kaurapuuron kanssa hilloksi jalostettuna. Niin että pliis, älkää sitä ihan kokonaan tappako.

Siellä on temmelletty.

  Jänikset ovat kuitenkin pieniä murheita. Pieni murhe on myös se, että kiekkoleijonat hyytyivät pois mitalipeleistä. Naaraspedot sentään nappasivat pronssit. Olkoon se vaikka pieni ilo.

  Kuten sanoin, pieniä murheita, pupujen puputukset, urheilijoiden taipumiset. Jos jokaista harmia alkaa murehtimaan, on se loputon tie. mikä  hautaa, hourulaan, vie. vähintään naapurien silmätikuksi, yleiseksi ihmettelyn aiheeksi. Omalla kohdallani on tullut murhetta kannettua kaiken karvaisista asioista, välillä aivan liikaa. Asioista, joihin ei itse voi vaikuttaa, on suot'aikaista stressaantua. Onneksi olen, jossain määrin, päässyt tavasta eroon. En kokonaan, mutta ikääntyminen on tuonut viisautta tähänkin vaivaan. "Antaa hevosen surra, sillä on isompi pää", kuuluu vanha sananlasku. Totta, siinä mielessä, että kannattaa antaa hevosen surra. Sureeko se, vaikka luvan saa?  Siitä en ole varma.

  Ei siis surra, ollaan iloisia pienistä ilonpilkahduksista. Kuten kauniista talvisäästä. Iloitaan myös muiden kuin suomalaisten mitaleista. Paitsi norjalaisten. Ja hehkutellaan sitä, että ainakin lätkässä ollaan norskeja parempia. Ollaan onnellisia siitä, että taivas ei ole pudonnut niskaamme. Nautitaan keskimääräisesti hyvästä terveydenhuollosta, sosiaaliturvasta ja koulutuksesta maassamme (niitä toki ollaan määrätietoisesti raunioittamassa). Huudetaan hurraata lahjakkaille kirjailijoillemme, kuvataiteilijoillemme, näyttelijöillemme ja muusikoillemme; pienestä kansasta on löytynyt, ja löytyy, paljon etevyyttä sekä luovuutta. Taputtakaamme raksamiehille, autonkokoajille, telakkaduunareille, koodareille ja monille muille ammattikunnille, joille alkaa löytyä paremmin töitä. Duunilla Suomi nostetaan, ei kiristyksillä ja kavennuksilla. Vielä henkilökohtainen ilonaihe: Elina on ollut virkeämmällä mielellä, heitteli ihan vitsintynkää, kun aamulla kävin.

  Olipas siinä valoisaa vuodatusta vanhalta masikselta, maansa myyneeltä murhemieleltä. Jotta ei ihan ilosteluksi mene, pitää lisätä, että huolissaan täytyy olla ilmastonmuutoksesta, ihmisoikeuksista, eriarvoisuudesta, sodista, korruptiosta, salailusta ja kähminnästä, sekä suuresta opportunistien joukosta. Vaan ei silti kannata viinakannuun tukeutua, pilleripurkkiin uppoutua, säkkiin ja tuhkaan pukeutua. Pitää yrittää tehdä oma pieni, edes pienen pieni, osansa, jotta asiat korjautuisivat. 

  Ensi yönä satelee lunta, kerrotaan. Minä en pidä sitä huonona asiana, vaan mahdollisuutena tehokkaaseen hyötyliikuntaan. Kolikolla on kaksi puolta. pitäkää se mukavampi sivu, olkoot kruuna tai klaava, yläpuolella.