SITÄ NIITÄN, MITÄ EN KYLVÄNYT (ja veden viljaa uistelen)

  Tiistaina kävin ensimmäistä kertaa Avokkaasta käsin sauvakävelemässä. Mikäs siinä, mukavaa ja rauhallista. Keskiviikkoaamuna mietin, lähteäkö taas sauvailemaan, vai hyökätäkö niittämään. Kasteen selkään ne ukkovaaritkin niittämään lähtivät, siis avanti!
  Hioin viikatteen, lampsin talon taakse. Siellä on muutaman aarin keto, joka nykyisin lupiinien valloittama. Se onkin ainoa paikka, yhden kukkapenkin ohella, jossa tuo kukkiessaa kaunis, mutta melko itsekäs tilan kahmija saa kukkia. On se, lupiini, meinannut metsään asti levittäytyä, mutta olen saanut valloitushalut kutakuinkin suitsettua. Hilppa repi eilen kukkapenkissä kasvaneet yksilöt pois. Nyt minä niitän. Pitää tehdä se, enen kuin kasvi alkaa siemeniään levittäämään. Joten siis niitin, mitä en ollut kylvänyt. Joskus näinkin päin.
  Etupihan puolella on toinen niitynpoikanen, Iiriksen leikkimökin ympärillä ja vieressä. Siinä kasvaa paljon puna-ailakkia. Se saa vielä joitain päiviä kukkia, ennen kuin joutuu kaatumaan. Mutta minulla on vielä yksi kylvämätön niitty ja niitto odottamassa.
  Niittyjä, ketoja, niitä kannattaa vaalia. Kauniita ovat luonnonkukat. Kuten kissankello....

....puna-ailakki....

....tai sen jostakin ilmestynyt albiinomuoto.

  Kauneutta lötyy heti metsän laidastakin, mm. metsätalvikki. 

  Tuntuu, että kasvusto edistyy tosi hitaasti. Aika puolestaan rientää höyryveturin vauhtia. Viikon kulutta ollaan Porissa, tai ainakin tekemässä lähtöä. Missä tää kesä on menny?!?

  Viime viikolla bongaamani kattarellin alut eivät ole juuri paisuneet. Ei kannata näillä leveysasteilla metsään mennä. Tai kannattaa, jos on sinne asiaa, mutta ei sienten vuoksi. Eikä autolla, vauhdilla, mutkassa metsään, kannata ajaa.

  Kun raamattuun tuli otsikossa viitattua, jatkettakoon sillä linjalla. Saattaa olla, ei vaan on, että moni ei tykkää siitä, mitä nyt sanon. Mutta sananvapauden nimissä sanon sen kuitenkin. Tuli yhtenä päivänä mieleen, kun maailmanmenoa pohdiskelin, että jos raamattu on totta, ja että jos jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, niin joko tehtävä epäonnistui pahan päiväisesti, tai sitten malli ei ollut kovinkaan kummoinen.

  Kun eilen olin saanut niitot niitettyä, aamukahvit nautittua, käänsin hieman maata Hilpalle unikon istutusta varten, sörnäyttelin trimmerilla paikkoja siistimmiksi, tovin hakkasin halkoja.
  Haneli soitteli keskipäivällä. Kyseli, joutaisinko jeesaamaan jonkun mökin katon paikkuussa. Piipun juuresta kuulema vuotaa. Tarvitsisi velj'-mies kaveria vian paikallistamiseen. Lupasin mennä, mutta satelemaan alkoi. Päätimme siirtää kattokatselmusta. Olikohan viisas päätös? Milläs hitolla me puotasäällä nähdään, mistä se vuotaa, katto? Niin tai näin, päätimme lähteä Lietvedelle uistelemaan. Viiden kantissa tuli Haneli hakemaan. Lietvedelle ajettiin, kuha mielessä.
  Aika kookkaat aallot rumppuuttivat isolla selällä. Mutta ei Haneli siitä piitannut, laski vaappuja perään. Kymmenen vapaa sivuplaanareissa, neljä syvätakiloissa.

  Hyvä, että kaikki vavat olivat tehtävässään, kun tuli hauki, kolmisen kiloa, sitten toinen, vajaata kaksi. Kun päästiin sopivalle 6-8 metrin syvyydessä olevalle hiekkapakalle, alkoi tapahtua. Tuli kuha, parikiloinen. Tehtiin u-käännös, aallot keikuttivat. Yhteen kummankin puolen takilan vapoista iski kala yhtä aikaa. Ja toisesta takilasta katkesi naru. Hanelilla riitti puuhaa. Minä yritin pitää venettä kurssissa. Sivulaineet heittelivät. Hommasta selvittiin lievällä siimasopalla. Veneeseen nousi kiloinen kuha, parikiloinen hymypoika. Tehtiin taas u, käytiin noukkimassa irronut kelkka. Velj'-poika viritteli vasemman siiven pyydöt takaisin tehtäviinsä. Reilun tunnin kesti tuo episodi.
   Rauhoituttiin juomaan termarikahvit. Eikös uudestaan iskenyt kaksi kalaa saman aikaisesti. Ne tulivat vuoron perään mukavasti ylös; haukia molemmat, yli nelikiloinen jäitten sekaan, kiloinen kasvamaan.
  Puuhaa oli, niin etten kuvaamaan ehtinyt silloin, kun olisi pitänyt. Mutta tässä alkumatkan saalista:

  Jonkin aikaa oli sitten rauhllisempaa. Pari pientä haukea laskettiin takaisin. Ajeltiin jo kohti kotia mielessä, että tuo sopivan syvyinen taipale vielä uistellaan. Ja se kannatti: lähes kolmikiloinen kuha tarrasi. Oli lähellä karata haavatessa, mutta kiepsahti onneksi haavin sisäpuolelle. 

  Kelattiin vaaput, kelkat paattiin, veivattiin syvätakilat myös pois syvyyksistään. Vähän ennen puoltayötä oltiin Avokkaan laiturilla. Tehtiin jako, eli minä otin parikiloisen kuhan, samaa kokoluokaa olevan hauen. Hanelin täytyy pärjätä loppujen kanssa. Tässä saalis. Valitan kuvan epätarkkuutta; oli niin hämäräää, että ei ilman statiivia tullut kunnon otosta.

Tuo ahven löytyi siimoja ylös kelatessa takilan vavasta. Ihan keskipannun ahven, Oltaisiin silti nakattu kasvamaan, mutta oli pahalainen niin ahneesti haukannut vaappua, että vahingot sen kidassa olivat liian suuret. Kyllä noilla potun maku muuttuu.

Vielä kuva haaksirikkoutuneesta sivuplaanarin kelkasta.....

....ja osasta arsenaalia. Jos harrastuskalastus on tällaista, varjelkoot Ahti minua ammattisellaiselta.

  On aamu. Takana lyhyet yöunet. Kohta lähdetään Mikkeliin. Käydään Hanelilta kärry lainaan, haetaan Carlsonilta lasti villaa. On viileä loppuviikko tiedossa, parahultainen keli eristää yläpohjaa. Mikäs on eristellessä, kun maha on pullollaan kuhaa!

UUDET KUJEET

  Pikavisiitti (2 pv.) Hollolaan tehty.  Mikkelissä käytiin Minnan Torikahvilassa hörppimässä kahvit voisilmäpullan kera. Carlssonilta poikettiin tinkimässä ja tilaamassa eristeet tulevaan remppaan. Siitä Lidlin kautta Anttolaan. Puolinpäivin oltiin taas saaressa.
  Matkalla tilasin Leinosen Ilpolta lattialaudat, koolingit ja seinälevyt. Ne hän lupasi toimittaa tällä viikolla Potinlahteen. Pitää lainata Hanelilta peräkärri, lähteä loppuviikosta yksi lasti eristeitä hakemaan. Varmaan aloittelen yläpohjan eristelyä jo tällä rupeamalla. Porin matkan jälkeen sitten täysi rähinä päälle.

  Parissa päivässä oli taas uutta kukkaa tuupannut. Mm. valkoinen akileija ....

....ja päivänlilja.

  Kaikki unikotkin olivat revähtäneet kukoistukseen. No, niistä on kuvia jaettu jo piisalle asti.

  Jänikset olivat tietysti pitäneet kestejään poissa ollessamme, kuinkas muuten. Pitihän ne, vaikka paikalla oltiin. Aika ankean näköiset ovat kasvulavat. Olivat kelvottomat ehtineet herneen kimppuunkin. Mutta imelän saavat nyt pieraista, puput.

  On rastasverkko koko lavaston ympärillä. Huomenna Hilppa aikoo istuttaa jotain lisää tuhottujen tilalle. Papua ainakin, pinaattia, jotain kukkaa myös. Herne, punajuuret ja porkkanat on samaten suojattu. Pottu kasvaa, kohta kukkii. Se ei ole tupsukorville maistunet. Eivät kai perusta kuin valkosipuli-, tai uuniperunoista, mokomat kulinaristit.

  Ensi vuonna ollaan viisaampia; suojataan paikat heti istutuksesta alkaen. Joten pankaa tämä merkille, kaikki Etelä-Luonterin jänikset ja rusakot. Citykaneja täälä ei tietääkseni esiinny. Myyrät saavat myös ottaa vaarin. Mutta jos eivät ota, ei niitä piruja estä millään. Muistan jokun ikivanhan Aku Ankan jutun. Aku yritti ehkäistä myyräinvaasioa laskemalla valtavasti vettä niiden koloihin. Eihän siinä hyvin käynyt, kuten saatatte arvata. Niin että pöllöiltä ja käärmeilta anelen apua mahdolliseen myyräongelmaan. Ja napsikoon kettu osansa.

  Tein sellaisen urosmehiläisen tempun, että otin kävelysauvat messiin. Aikomus on, että aamuisin soudan autolle, otan sauvat, lähden heittämään lenkin, soudan takaisin. En luultavasti joka aamu, mutta huomenna ainakin kokeilen. Tosin ei tuolla oikein lenkkiin ole mahdollisuutta. Tieverkosto on sen kaltainen, että kuntoilusta tulee tyyppiä A:sta B:hen ja takaisin. Sama se, kilometrit ovat merkitseviä.

  Huomiseksi kutsuttiin naapurit päiväkahville. Aamusta kai tulee vähin puita halottua. Kunhan lenkkikokeilulta selviän. 

  Elina ja huoltohenk ilökunta lähtivät aamulla käymään kodeissaa; Elina Lahdessa, Irma ja Markku Helsingissä. Äidille tuli kai polte päästä tuhlaamaan synttärilahjaksi saamaansa kampaajan lahjakorttia.Tulevat perjantaina takaisin Piskolaan.  Voisi kutsua sen porukan viikonloppuna käymään. Jos sää sallii. Onneksi Elina on niin köykäinen, että hänet saadaan kevyesti veneeseen heivattua.

  Ei tule tv:sta paljon mitään järjellistä. Kesä on uusintojen aikaa. Pitää kai pistää mutteripannu pöhisemään, viritellä laitteet, katsoa tallenteelta viimeinen osa puolalaisesta sarjasta "Raja jota ei ylitetä". Yllättävän hyvä juttu muuten. Tai muuten ja muuten; miksei Puolassa osattaisi tuollaisia tehdä.

  Tuosta mutteripannusta vielä. Sitä alkaa tiiviste falskata. Kotona etsiskelin verkosta apua. Ei sellaista liikettä Lahden suunnalta löytynyt. Mutta Verkkokauppa.comista tilasin sarjan (filtteri ja 3 kpl. tiivisteitä) hintaa jotakin alle 4 €. Kotiin lähetettynä hinta reilusti tuplaantui, mutta onpahan laatikossa, kun ensi kerran Hollolaan mennään. Eli jonkin aikaa on pannun falskausta kestettävä. 

  Sanoista tekoihin: "HILPPA, PISTÄ ESPRESSOA TULEMAAN!"

PÄÄTÖKSEN HELPPOUS

  Eilen oli oikeastaan kesäkuun ensimmäinen kesäpäivä. Tänään tulossa samanlainen. Siksi oli helppo tehdä valinta: emme lähde Hollolaan tänään, lähdemme huomenna. Ei lähdetäisi huomennakaan, mutta nurmikon takia täytyy. Jos naapuri ei ole sitä leikannut, alkaa julkisivulautakunta kohta sinuttelemaan.
  Toisaalta aika hauskaa viettää käänteistä elämää; mennä viikonlopuksi kotiin, palata maanantaina takaisin saareen. Eikä tarvihe ruuhkissa ajella!

  Eilinen oli, taas, melko mitääntekemätön päivä. En puuhommiin puuttunut. Kävin aamusta hakemassa Iiriksen hiekkalaatikkoon saavillisen hiekkaa. Piskolasta. Hiekkalahdesta, kuinkas muuten. Veneellä kävin. Sitten vähän paikkoja oiottiin.
  Vieraat tulivat kahdelta. Kahviteltiin, jutusteltiin, kesää ihailtiin. Pihalla oli ihan hiki istustuksia. Vaan ei valitettu.

  Tänään aioin aamutunnit hakata halkoja. Päivällä varmaan otan nokosia puutarhakeinussa, istuksin aurinkotuolissa, käyn jorpakossa. Tee juuri niin, kuin kesällä kuuluukin tehdä. Niin tekevät monet muutkin evoluution aikaansaannokset.
 

  Suomessa ei onneksi ole vielä evoluutio-oppia mitätöity, kuten Turkissa meinataan. Ja vissiinkiin puolet usalaisista ei siihen usko. Ne uskoo, että maailmankaikkeus luoda hujautettiin kuudessa päivässä. On siinä hommaa ollut. Ihminen olisi hyvinkin voitu luoda melko nopeasti. On sen verran keskeneräinen tekele.

  Jotakin sählinkiä kuulostaa olevan sote-, ja valinanvapausektorilla. Palveluiden yhtiöittäminen on perustuslakivaliokunnan mukaan perustuslain vastainen. On tainnut hallitus ottaa liian suuren agendan liian lyhyellä aikataululla. Kaiken aikaa ilmestyy uusia mutkia heidän viitoittamalleen tielle. Hallitus vakuuttaa, että ne ovat vain shikaaneita. Aika näyttää muodostuuko niistä u-käännös. Aika moinen verkko koko homma näyttää olevan.

Ja maisemat näyttävät siltä, kuin niitä sihtaa.

  Nyt kahvit porisemaan. Antaahan valmistua. Minä jatkan juttua.

  Huomenna Hollolaan, maanantaina takaisin, 12.7. Hollolaan, 13.7. PoriJazziin, yöksi Kokemäelle, 14.7. Hollolaan, 17.7. Anttolaan. Siinä aikataulua alkavalle kuulle. 

  Luulen, että tilaan lämpöeristekuorman heinäkuun loppupuolelle rantaan. Kuljetan paalit yli, aloittelen yläpohjan eristämistä. Luultavasti neljänkymmenen asteen lämmössä, ampiaiset kaverina. Jos hiki valuu, pitää muistaa, että talvella ei helposti jäädy tukka ulkoseinään kiinni, kun jaksaa ahkeroida.

  Hieman surffailin uutisten perässä. Tenon uudet kalastussäännöt ovat aiheuttaneet kapinamieltä paikallisten parissa. Tuntuvat ne myös vähentäneen kalastajien määrää enemmän kuin lupien määriä vähennettiin. Kunta elää pitkälti lohesta ja turismista. Nyt siis vähenee turistit, vaikeutuu paikallisten lohenpyynti. Jos hillasadosta tulee pieni, taitaa jäädä luu jäkhä-äijän käteen.

  Suomalaisten enemmistö on kyselyn mukaan tyytyväinen elintasoonsa. Sehän tarkoitaa naisten kokevan, että heidän elämänlaatusa, niin aineellinen, kuin henkinenkin, on heitä tyydyttävällä tasolla. Kun miehet puolestaan ovat tyytyvisiä elintasoonsa, tarkoittaa se sitä, että he kokevat, että heillä ei ole potenssiongelmia. Meneeköhän se niin? 

   Joidenkin mielestä liiasta tyytyväisyydestä seuraa turtuminen, jämähtäneisyys, alkaa alamäki.  Näihän se on. Sama asia, minkä Isaac Asimov (muistaakseni) jossain teoksessaan sanoi jotenkin näin: "Jos joku sanoo, että hänen keksintönsä tai luomuksensa on täydellinen, on se osoitus tekijänsä vähintään alkavasta aivojen rappeumasta."

  Trump on taas alittanut rimaa twiiteissään. Mistähän rappeumasta nämä kertovat? Koska en alennu hänen tasolleen, en sano, että samasta, kuin ylläolevassa lainauksessa.

  Kahvi on valunut, pötyä pöytään. Pitäskö hoihkasta Hilpalle? Antaa nukkua, minä laitan leipää paahtimen.

   Kahvit juotu. Taidan lopettaa tähän. Kohta vielä personkuppi, uutiset ja töihin.

ASIA ON SELLANE JUTTU

    Asia on sellane juttu, että vihreetä on vielä. Kuin alkukesän vehreys, vaikka juhannus on takana. No, kaikki on myöhässä. Meillä ei edes unikot vielä kuki. Viime kesänä oltiin pinaatit jo melkein syöty, osa pakastettu. Ja salaattia oli ollut pöydässä monet kerrat. Nyt ollaan vasta lähestymässä omavaraisuutta salaattirintamalla. Kun ne pupuilta pelastuivat. Jänisnuorukaiset ovat ilmeisesti luikkineet luontaisempaan ympäristöön. Ei enää näy juuri ollenkaan pitkäkorvia. Onnea vaan elämän taipaleelle.

  Asia on sellane juttu, että tänään käytiin kylillä. Veneellä sörnäytettiin. Piskolan kautta. Haettiin ehtymättömästä raparperiviljelmästä muutama runko. Oma sato tuli juhannuksen aikaan syötyä.
  Aika hiljainen oli Anttolan satama, koko kylä myös. Bensaa laiturilta tankattiin, Salessa ostokset suoritettiin. Pitkälle toista sataa kylälle jätettiin. Nyt pärjätään kevyesti perjantaihin, tai lauantaihin, eli siihen asti, kun lähdetään Hollolassa käymään. Polttoaineen puolesta heinäkuun lopulle, jollei äleennytä huvia ajelemaan. Pyykinpesuun, ruohonleikuuseen mennään, Hollolaan.

  Asia on sellane juttu, että torstaina meille tulee tuttu pariskunta kylään, iltapäiväkahville. Sen takia raparperia piirakkaan tarvitaan, samoin leivontatarpeita kaupasta. Bensaa puolestaan tarvitaan, ettei tarvitse meloa Busteria. Se on melko työlästä, Busterin melominen. Joku saattaa kysyä, että miksette souda? Lähes yhtä työlästä on Busterin soutaminenkin. Varsinkin, kun siinä ei ole airoja. Suotuveneellä puolestaan on helppo soutaa, samoin meloskella. Se, että emme souda Piskolan kautta kirkolle ja takaisin Päijän-veneellä, on, pakko tunnustaa, silkkaa laiskuutta ja mukavuuden halua. Sekä rakkojen ennaltaehkäisyä. Kiireestä se ole kiinni; aivan hyvin meillä olisi aikaa käytettäväksi tuollaiseen muutaman tunnin souturupeamaan. Oikeastaan, pitää panna harkintaan; vähemmän menisi soutaen rahaa tankkauspisteen automaattiin.

  Tuosta pyykinpesusta vielä. Asia on sellane juttu, että olen jokus harkinnut pesukoneen hankkimista saareen. Hanke on tyssäytynyt muutamasta perustellusta syystä.
  1. Koneelle ei ole oikein sopivaa tilaa keittiössä, talossa ylipäätään.
  2. Kaivo saattaa kuivina aikoina olla melko vähävetinen, joten sen kuormittaminen PPK:lla on kyseenalaista, joskus jopa mahdotonta.
  3. Saunalle (pukuhuoneeseen) se mahtuisi, ja Saimaassa riittää vettä, mutta rannassa ei ole sellaiseen toimintaan asianmukaista jätevesijärjestelmää. Ylhäällä on, mutta kohteiden 1. ja 2. mukaisesti se mahdollisuus on pois suljettu.
  Eli ei pyykkikonetta. Nyrkkipyykkiä voi akuuttiin tarpeeseen veivata. Sitä paitsi vähintään kahden viikon välein on kotona piipahdettava. Sen aikavälin kattava varasto kalsareita ja t-paitoja meillä on. Ja nenäliinahattuja. Asia on loppuun käsitelty.

  Asia on sellane juttu, että sunnuntaina tein joutessani tarvelaskentaa, ohessa karkeaa budjetointia. Mittasin kammarin remonttiin tarvittavien materiaalien määrät. Samoin kävin "vintillä". Totesi, että eristettä laitan enemmän, kuin olin aluksi ajatellut. Pienenee sähkölasku, kuluu moottorisahassa vähemmän bensaa ja teräketjuja, pysyy kirves kauemmin terävänä. Pieniä asioita, paitsi ehkä sähkölasku. Aika kauan saisimme nykymenolla jatkaa, ennen kuin remppa on maksanut itsensä. Ovat sen verran halpoja, teräketjut ja kovasimet. Sähkö tietystikkään ei, mutta eivät ole rakennustarvikkeetkaan. Omasta työstä puhumattakaan. Sillä sen arvo mittaamaton. Mikäli minulta kysytään. Kun kyse on minun omasta työstäni. Haiskahtaako tuossa oma työ?

  Asia on sellaine juttu, että eilen aloitin puusavotan. Varovasti. Nelisen tuntia ahersin. Kaasin pari koivua rasiin. Rasiin siksi, että ne kuivahtavat siten parissa viikossa aika lailla. Ja niistä irtoaa pilkkoessa tuohi, sytykkeitä tarvitaan. Pätkin ja kärräsin rantteelle yhden tukkipuun kokoisen tuulenkaatomännyn. Pilkoin aika läjän klapeja. Kun homman alkaa, jatkuu se melkein itsestään. Kaikessa on vaikeinta aloitus, tai sitä edeltävä päätös. Sen on elämä, jos ei paljon muuta, opettanut. Eli kyllä tarvittava halkohomma tulee tehdyksi.

  Kyläreissun jälkeen tätä kirjoitusta aloin rustailemaan. Nyt, lounaan ja pienten päiväunien jälkeen, jatkan.
  Äsken sataa rivautti kuuron. Nyt tiirailee aurinko pilvien lomasta. Tuossa ylempänä kehua retostelin puusavotallani. Asia on sellane juttu, että vaikka kuinka kehuin, saa sen jatkuminen siirtyä huomiseen. Kunhan syön Hilpan loihtimaa raparperikiisseliä, vaniljakastikkeen kanssa, kuinkas muuten, ja tempasen päälle kupin kahvia, lähden virvelöimään meille hauen. Aika itsevarmasti tuumittu, eikö? Mutta sille on pohjaa. Kun päivänä muutaman laitoin uuden virvelin päähän vieheen (kirkas Atom), ja menin koemielessä laiturille nakkelemaan, kävi niin, että ensimmäisellä heitolla (suunta kohti kaakkoa) oli hauen pulikka kiinni. Alle kiloinen. Laskin kasvamaan. Heitin toisen (etelään päin), ei mitään. Heitin kolmannen (lounaaseen), taas oli puikkari uistimessa. Hyvä, jos puolikiloa painoi. Ei ku takasin. Joten ei ole ihan huhupuhetta, kun sanon lähteväni hauen hakemaan. Saanko, tiedän kohta puoleen. Jos saan, tiedätte luultavasti tekin sen. Jos en, saattaa olla, että uutispimennosta asian päättelette.

  Asia on sellane juttu, että nyt on kahvin aika. Hauki odottaa. Esimauksi kalalle pari muikunmaistamis-,  ja -maistumiskuvaa.....

....sekä perhe Tiilikainen ruokailemassa.

JUHANNUS MENI, OLETKO VALMIS?

  Juhannus meni, itseasiassa ihan kelvollisessa säässä. Aattoiltana paisteli aurinkokin. Enkä muista noin itikatonta aattoa ihan äkkimiettimisellä. Olisiko saman tyyppinen ollut 1971 Weiblingenissa? Toisaalta, joskus ennen muinoin on ollut juhannuksia, joista en en muista ylipäätään juuri mitään. Niin että paha mennä  tuosta itikattomuudesta jorisemeen. Tai miksen jorisisi, minähän tosiaan puhuin muistamisesta. Asia tuli kai selväksi?

  Aattona saunottiin iltapäivällä, sörnäytettiin Piskolaan viideksi. Maljat kuplivaa Elinalle kohotettiin. Ja Elina itselleen.

  Kahvit monenmoisten höystöjen kera perään nautittiin. Kiitos niistä Tainalle ja Katriinalle, josta on kehkeytynyt melkoinen kokki. Vaikka Elina, joka ei aina ole ihan "kartalla", sanoi Tainalle, että Hannu ja Pertti ne ovat nämä kaikki tehneet. Onneksihan näin ei ollut; takaan, että Katriinan loihtima voileipäkakku on makoisampaa, kuin minut vääntämäni.
  Kevyttä jutustelua harrastettiin muutama tovi. Ennen kahdeksaa roudattiin muurikka telineineen ja kaasupulloineen saunarantaan. Haneli haki vielä nestetasapainolaatikon.

  Velj'poeka sytytti kokon kahdeksan kantissa. Sytytti sen tarkoituksella rannan laidalta, tuulen alapuolelta, jottei olis koko kokko hetkessä palaa roihahtanut. No, nyt ei roihahtanut! Kun me kymmenen jälkeen lähdettiin kohti Avokasta (Iiris alkoi väsähtää), jäivät Taina ja Haneli laiturille tulivahdiksi. Kokko oli vasta puolenyön tienoilla kunnolla äitynyt palamaan.

  Mutta ennen lähtöä oltiin ällistelty kokkoa, vaikka ei siinä paljon ällistelemistä ollut. Elinakin tokaisi paikaltaan, että surkein kokko vuosisataan. 

    No, hänellä on lähes uskottava tausta moiseen lausuntoon. Nautittiin myös juomia; olutta, siideriä, valkkaria, kuka mitäkin, mitä kukakin, jotkut kaikkia noita. Ja vielä viskiä, jota minäkin sallin fingerporillisen itselleni.

  Vokin viritys, muikun käristys, siinä seuraava ohjelma kalseahkon ilta-auringon paisteessa. Hyviä olivat mujeet. Haneli oli ne nuotannut edellisenä yönä. Iiris veteli ties kuinka monta mahaansa.  Aina oli lisää pyytämässä. 

  Joukosta ensimmäisenä kypsyi joukon vanhin. Hänet toimitettiin yösijoilleen. Sitten oli Iiriksen saattueen lähdettävä kohti kortteeria. Vaikka ei tyttö tunnustanut väsymystään. Ja jaksoi tomerasti venematkan sekä iltatoimet. 

  Juhannuspäivä oli puolipilvinen. Kun arska paistoi, oli pihalla melkein kesäistä. Päivä kului niitä näitä puuhaillen, hyvin syöden. Annan lapsuudenystävä Laura miehineen, kaksine lapsineen, tuli iltapäivällä kylään. Heillä on mökki Saukonsalon itälaidalla. Pari tuntia he viipyivät. Lapset leikkivät yhdessä, vaikka Iiris monta vuotta muita nuorempi onkin. Illalla saunottiin, kuinkas muuten.

  Juhannus siis meni. Minä olen aivan valmis keskikesän juhlan jälkeiseen elämään. Voi olla, että jokusella on hankaluuksia arkeen palaamisessa. 

  Tänään näyttää olevan sadepäivä. Tiilikaiset palaavat Helsinkiin. Jonilla on hieman lomaa yliopiston tutkimusduunistaan. Iiriksen hoito sujuu siten ongelmitta, vaikka päiväkoti on kesälomalla. Annan loma alkaa heinäkuun alussa, ei jää Iiris heitteille. Vaan ei olisi jäänyt muutenkaan, voin vakuuttaa.

  Tuleva viikko jatkuu, ennusteen mukaan, melko viileänä. Hyvät savottailmat. Muutama koivu rasiin pitää kaataa, kevättalvella hojelletut ja pätkityt tervalepät ovat halkomatta, tontin itärannalla riittää harventamista. Puita tarvitaan, puita tehdään. Noinhan se homma toimii. Puita tosiaan tarvitaan, kun kesätkin ovat näin viileitä. Olen leivinuunia lämmittänyt muutaman kerran, kammarin tulisijaa joka päivä. Kun yöt ovat alle kymmenasteisia, päivät viidentoista paikkeilla, ei eldaaminen ole lainkaan turhaa. Ja saa ilppi huilata, energiayhtiö haistaa pitkän paskan. Ei niinkään toimittaja, vaan siirrosta kahmiva. No, jääköön enempi marmatus marmattamatta. Ei mahdottomalle mitään mahda.

  Taas on aika valmistella kahvit heräämistä hierovalle väelle. Hyvää Uunonpäivää vaan kaikille Jussista tointuneille. Menkööt samalla rahalle tointumattomillekin.

Lopuksi vielä kuva, minkä ottamisen sijaan olisin halunnut olla kärpäsenä saunan kuistin katossa.

JUHANNUS TULEE, OLETKO VALMIS?

  Aattoaamu. Kymmenen astetta. Nippa nappa. Mutta on juhannusaatto. Ilmoista viis. Sitä paitsi: mitä kylmempi jussi, sitä vähemmän hukkuneita, kertovat tilastot.

  Pari päivää täällä vietettiin Iiriksen kanssa, Anna ja Joni tulivat eilisiltana. Hyvin on Iiris viihtynyt. Viihtynyt on Iiris, ja meitä viihdyttänyt. Onneksi ei ole kaiken aikaa vettä lätrännyt, on likka päässyt ulos leikkimään. On se aika epeli; vaikka mittarissa ei ole kuin viitisentoista astetta, silpasee ulkovaatteet sukkia myöten pois, kun menee mökkiinsä. Eikä meinaa millään laittaa enempää päälleen, vaikka kuinka komentaisi. Sanoo vaan, että ei tartte, ei oo kylmä.

Kuvassa Iiris on sentää laittanut saappaat jalkaan, housut ja huppari ovat unohtuneet.

  Ei kai olekkaan, kylmä. Puuhaa koko ajan jotakin. Muistaahan sen itsestää, kuka muistaa. Ei skidinä paleltanut. Eikä ainakaan sitä tunnustettu. Vaikka huulet sinisinä järvestä rannalle viimein suostuttiin palaamaan.
  Iiris ei kyllä ole uimaan urennut. Saunareissulla käy varpaitaan liottamassa. Mutta pihalla vetelee melko vähissä ketineissä. Siitäkin ongelmallisia ovat olleet kelit, että väliin, kun paistaa, on tosi lämmintä, sitten saattaa yht'äkkiä nousta pilvi pimentämään, sadellakin. Juokse nyt siinä Iiriksen perässä huppari, housut ja saappaat kädessä vahtimassa, koska pitää vaatetta lisätä.

  Iiris on siis ollut lomalla. Ja lomalla pitää olla ekstraa. Jacky-makupalaa, kohtuudella suklaata, lettuja, pillimehua, etc. Nyt on äiti paikalla, tytön kissanpäivät taakse jäänyttä elämää. Ei Anna toki ruokatapojen suhteen mikään intoilija ole. Mutta karkit ja limsat ovat kovin harvinaista herkkua. Joten suklaapala sillon tällöin on paikallaan. Limsat pysyvät poissa meidänkin huushollistamme. 

  Keskiviikona saunan jälkeen Iiris halusi välttämättä vetäistä tanssiasun päälle, esittää meille osaamistaan. Kysyin, että mikä "piisi" etsitään. "Muumilaaksoon", sanoi tyttö. Hyvinhän se meni, esitys. Muutaman kuperkeikankin hän kiepautti. Ei ihan oikeaoppisesti, mutta kuitenkin. Kyllä lasten toiminta on yksinkertaisessa aitoudessaan suurenmoista!

  Eilen tuli uhkakuvasta todellisuutta; vilkaisin aamukahvipöydästä ulos, pupu istui salaattihalmeesa popsimassa! Hätistin sen pois, hellästi. Ei ollut ehtinyt kuin pari lehteä mutustamaan. Mietin, kuinka salaatit saan suojattua. Muistin, että omenapuiden ympärillä ollutta verkkoa on jonkin verran. Juuri riitti salaatin ympärille. Nyt saavat jänöt katsella pitkin nokkavarttaan. Vaikka aika nykeröneniä ovatkin. Tarvitaan vähintään Valeri Brumel-tasoinen pitkäkorva loikkaamaan aidan yli. Kekksen saksityylillä ei homma ainakaan onnistu.

  Kasvimaa tuntuu toimivan. Hilppa multasi taas eilen perunan, laitteli hernekepit. Ei ole hiijen vissi, etteikö satoa pukkaa. Kukkapenkitkin alkavat pursuilla. Niittyleinikki on pesiytynyt yhteen penkkiin. Keikistelee niin komeana, ettei sitä raatsi pois repiä. Antaa kaikkien kukkien kukkia!

  Minä en ole tällä viikolla juuri työn syrjään tarttunut. Keskiviikkona kuitenkin uudistin haalarin ja tein uuden kulkuväylän, työnimenä "oikopolku" venevajan nurkalle. 

  Vähän tukkoista oli Annan ja Jonin tulo. Klo. 15:07 tuli Annalta tekstari, että Glympse on aktivoitu, eli he olivat lähteneet matkaan. Seurasin taivalta sovelluksesta. Lahteen asti meni hyvin, ennen Heinolaa alkoi tökkimään. Lusissa liikeenne näytti seisahtuvan. Sitten hiljalleen alkoi taas vetää, ei tienopeutta, mutta seitsemääkymppiä kuitenkin. Klo. 19:15 he olivat perillä. Reilu tunti normaalia kauemmin matka kesti. Mutta ei paha; on sitä paljon rajumpiakin ruuhkia tullut vastaan.

  Illalla grillattiin broilerin fileepihvejä ja maissia. Ne nautittiin uusien pottujen kera. Iiris oli sen jälkeen valmis petiin, niin kohta Peppekin.

  Aattoaamu on kulahtanut niin pitkälle, että kohta alkaa porukat heräillä. Taidan laittaa kahvia tulemaan. Aamupalan jälkeen juhannuskoivut rapunpieleen. Jos ei isosti, mutta vähän kuitenkin, pitää perinteitä vaalia. Eli juhannus tulee, oletko valmis? Minä olen, niin valmis, kuin odotettavissa olosuhteissa on tarpeen. Eli lopetan tämän kuvakirjan.

HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!

PERILLÄ, NIEPREENÄ MUTTA KUITENKIN

  Aamulla ampaistiin kohti Helsinkiä klo. 7:16, Tiilikaisilla pienen työmatkaruuhkan hidastamana klo. 8:37. Poimittiin Iiris tavaroineen kyytiin, takaisin Hollolaan klo. 9:05. Kotona syötiin pikaisesti, pakattiin auto (tupaten täyteen), kohti Anttolaa klo. 11:04. Potinlahdessa kio. 13:12. Kaikki tämä vesimäärältään vaihtelevassa sateessa.
  Sateen jumalatar Esteri oli meille suosiollinen; yli päästiin pienessä rippotuksessa lähes kuivina, eli hieman niepreinä. Jos joku sivistymätön ei tiedä, mitä "niepreä" tarkoittaa, häntä valistettakoon. 
  Ukki-Aleksi sen aikanaan minulle päähän iskosti. Oltiin kaksissa miehin tutkimassa, joko seivästetyt heinät olisivat latoonvientikuivia. Aleksi nosti hangolla seipään ylintä kerrosta, työnsi kätensä sekaan, tunnusteli, ja tokaisi: "Niepreitä on, outetaan huomiseen!" Asia lienee selvinnyt.

  Iiris kävi heti tarkastamassa leikkimökin, hetken keinutteli kiikkustuolisssaan. Sitten todettiin, että mukavampi olla tupatöillä, kun on viileää ja kosteaa. Viihtyi se likka sisälläkin.

  Minä lähdin hakemaan toisen lastin tavaraa autolta. Esterin pitkämielisyys ilahdutti; niepreysasteeni ei oleellisesti kohonnut. 

  Hiljakseen saatiin tavarat purettua, kahvit juotua. Hilppa äkkäsi jossain välissä, että missä se leipäkassi on? Minä miettimään. Palautui muisti, kun hetken pinnistelin. Koska en halunnut laittaa kangaskassia takakontista maahan, tälläsin sen takapenkille Iiriksen istuimelle siksi aikaa, kun kantelin muita kalskeita veneeseen. Ja sinne jäi! Pakkohan se oli lähteä vielä hakemaan. Nyt oli Esterin suopeus loppuun kulutettu! Vettä pieksi ihan solkenaan. Hetken odottelin, lähetin lämpimiä ajatuksia kohti taivaita. Mutta ei tuntunut tepsivän. Vaan ei hätää. Saunatuvan naulasta Gestapo-takki päälle ja menoksi. Ei kastunu, kuin vähän lahkeitten alapäät. Leivät sekä riisipiirakat tuli pelastettua.

    Nyt on osa leivistä ja piirakoista pakkasessa. Samoin muista eväistä. Ruokaa roudattiin kolme kylmälaukullista, vihannekset, juurekset ja kuivamuonat päälle. Ei pitäisi olla tarvetta markettiin vähään aikaan.

  Nurmikko näyttää huutavan leikkausta. Huomiseksi on lupeissa yhä sadetta. Ehkä torstaina päästään Iiriksen kanssa ruohon parturointiin. 

  Pottu on lykännyt vartta aika mukavasti. Salaatti kasvaa, samoin porkkana. pinaatti, herne, pavu, parsakaali. Eivätkä puput ole, nopean vilkaisun perusteella, pahemmin hyötykasveja rokottaneet. Hyvä  niin. 

  Lupiineja kukkii, here, there and everywhere, pontevista torjuntatoimenpiteistä huolimatta. Saisikohan puput opetettua lupiininsyöjiksi. Vaivan arvoista kokeilla. Toisaalta; saatta olla liian vaikea tehtävä asiaa ymmärtämättömälle. 

  Elina on nyt Piskolassa. Hänellä on seuraa ja turvaa Ylätalolla. Siitä kiitos niille, joille kiitos kuuluu. Perjantaina pienimuotoinen juhlistus on tarkoitus järjestää 95-vuotiaalle. Viileässä säässä. Onneksi kokko lämmittää. Jos syttyy. Ja kyllä syttyy. Hanelilla on konstit!

  Nyt Iiris katselee Pikku Kakkosta. Hilppa paistaa lohimedaljonkeja. Minä kirjoitan. Vesi ropisee peltikattoon. Pikku Kakkosessa Valtti kiipeä puuhun hakemaan Kiukkua. Maltti huutelee alhaalta. Takapihalla hyppii räkättirastas. Ilmapumppu huilaa, puhaltaa, huilaa. Ruoka valmistuu, tv sulkeutuu, kirjoitus sinkoaa bittiavaruuteen. Elämä kulkee polkujaan. Seesteisiä sellaisia taivaltaa, elämä.