HUTTUA TUUTISTA

  Vuosia nuoremmaksi, Huvila&Huussi, Poliisit-Kotihälytys, Candice sisustaa, Sinkkuillalinen, Neljät häät Amerikassa, Supernanny Euroopassa, Huippumalli haussa, Ruotsin miljonääriäidit-Maria&Mindy, Täydelliset naiset, Huipputatuoija haussa, Amerikan rumimmat tatuoinnit, Poliisit, Suomen tulli, Myyntimies Jethro, 5D: Naisten seksitunnustukset, Grand Designs Australia, Upeat skandikodit, Cheshiren täydelliset naiset, NYC:n täydelliset naiset, Autotallien metsästäjät, Huutokaupan metsästäjät, Liian ruma rakkauteen?, Suuremmoiset morsiamet, Tosielämän hätäpuhelut, Kenet ihmeessä nain?
  Tuossa muutamia poiminta maanantain (22.2) tarjonnasta kaupallisilla maksuttomilla kanavilla. Onneksi Elisaviihteessä on jotain 3000 h tallenustilaa, en muuten hommasta selviäisi.
  Totta puhuen, tuo hutun määrä, mitä meille suolletaan siitä hyvästä, että saamme katsoa kolmasosan ajasta mainoksia, on ällistyttävä. Enkä ole nimennyt lainkaan "puolivillaisia" ohjelmia. Jos sen tekisin, ei ohjelmistoon paljon sitten jäisikään. Ja kuitenkin jollakin henkilöillä ja tahoilla on otsaa ehdottaa YLE:n toiminnan lopettamista!  Jotain rotia, pyydän, toivon, vaadin!
  On YLE.n ohjelmistossakin huonoja valintoja, ylilyönteä ja piirteitä kaupallisten kanavien mukaisen  hömppähuuhaatarjonnan lisäämiseen. Valtaosa ohjelmista on kuitenkin laadukasta, sarjat tasokkaita, uutisointi objektiivista. Se ei siis käy muutamien pirtaan. He kai ajattelevat, että "kenen leipää syöt, niiden lauluja laulat" sanonnan nykyversio kuuluu "kenen kanavia katsot, niiden ajatukset omaksut".
  Eläköön valinnanvapaus, myös katsomiesi kanavien kohdalla. Mutta mieluumin niin, että on jotain asiallista valittavaa.

  Minulta alkavat näemmä aiheet olla vähissä. mutta siitä puhutaan, mikä sapettaa, mikä menee yli ymmärryksen, minkä kokee kummalliseksi. Toisaalta, jos televisiokanavien esittämät ohjelmat olisi ongelmista suurin, olisi pallomme hyvä paikka elää. Lopetan täten valittamisen, sikäli, kun yllä olevaa voi valituksena pitää.

  Kävin taas lumikenkäilemässä, Messilän golfkentän laitamia kuljeksin. Lunta on mukavasti. Etelä-Suomen hiihtoloma näkyy; aika paljon on hangilla kuljettu. Aurinkolasit päähäni tälläsin, mutta ei oikein jaksanut mollikka esiintyä. Muuten keli parasta A-luokkaa.

    Siellä tallatessa tuo ohjelmatarjonta mieleeni pälkähti. Varmaan siksi, että eilen suoritin viikottaisen rituaalini. Ostan aina keskiviikkoisin Ilta-Sanomien tv-lehden. Sitten käyn sen summittaisesti läpi, laitan mielenkiintoisilta tuntuvat jutut tallenukseen. Lähinnä katson tietysti elokuva-arvostelut ja uutuussarjojen esittelyt. Kursoorisesti silmäilen kuitenkin myös joka kanavan ohjelmat. Siinä sitä huomaa, mitä on tarjolla. Taas tuohon takerruin, mutta piti mainita, selvennyksen vuoksi. Että ette luulisi minun aivan yötä-päivää painiskelevan tv-ohjelmien tason kanssa.

  Totuuden sanoakseni enimmäkseen ihan muita juttuja mielessä pyöri Messilän hujakoilla. Lähinnä muuan kohta deadlinen saavuttava asia. Sen hoitaminen tuntuu välillä turhan työläältä. Ei tiedä, nostaisko kädet pystyyn, vai mitä tekisi? Mutta katsotaan, kuunnellaan, odotetaan. Olen liian vanha hermojani tuollaisten asioiden kanssa pilaamaan. Mikäli niissä mitään pilattavaa enää on.

  Tänään Hilppa pääsee jo neljän kantissa. Tavaksi tullut kauppareissu Lidl'iin on edessä. Hamstrataan viikonlopun ruoat, pääosin ainakin. Monasti käy niin, että joku hyvä ruokatarjous on hyllystä illan suussa loppunut. Sitten Peppe menee perjantaina aamusta ostokset paikkomaan. Näin se toimii. Lauantaina käydään vain tuoreet leivät. Joskus lauantaitarjouksissa on myös jotain sopivaa. 

  Rutiinien kyllästämä on ihmisen elämä. Mutta rutiinit luovat ja tuovat turvallisuutta. Ne tekevät elämän selkeäksi, suoraviivaiseksi ja helposti hahmotettavaksi. Rutiineihin on hyvä silloin tällöin ottaa etäisyyttä, sanotaan. Toiset kutsuvat sitä sielun tuulettamiseksi. Taidan olla melko kalkkis; tuntuu, ettei sieluni kaipaa mitään ristivetoa. Tai ehkä kuitenkin. Tarkemmin ajateltuna ajoittainen suursiivous sielun syövereissä saattaisi piristää.

  

PALAUTUNUT ON

  Pari viikkoa sitten nostin kädet pystyyn, siivosin lumikengät takakontista varastoon. Olin varma, että talven kenkäilyt on kenkäilty. Mutta luontoäiti päätti toisin; viikon aikana sateli niin, että lunta on nyt enemmän, kuin ennen suojasäiden alkamista.
  Kun aamut valkenevat näille vuosin jo ennen kahdeksaa, sörnäytin hyvissä ajoin Messilän rantaan. Kapineet jalkaan, siitä jäälle ihmettelemään. Rannoilla oli lumen alla paksulti sohjoa ja vettä. Lumikengät kuitenkin kantoivat, ihan hyvä kulkea. Sohjo kyllä pyrki tarttumaan kenkiin, vähin jäätymään myös. Muutaman sadan metrin päässä sohjo loppui, oli vain pakkautunutta lunta parisenkymmentä senttiä. Tuuleskeli himpun, lännestä. Sen verran, että objektiivin vaihdossa meinasivat näpit jäätyä. Kun ei vissiin veri kierrä kuten ennen muinoin.

Messilän kartano näytti olevan paikoillaan.

  Muutama pilkkimies, joku nainenkin seassa, ulapalla istuskeli, kairaili, pilkkejä viritteli. Jokunen hiihtelijä oli matkalla Enonsaareen päin. Ei huvilaravintola varmaan auki ole? Mitä lie hiihelleet.

Enonsaaren huvilaravintola.

  Muutamalta pilkkiäijältä kysäisin jään vahvuutta; yli 30 senttiä rautasellaista kuului olevan. Hyvä, luultavasti päästään ensi kuussa Avokkaaseen ilman hydrokopteria. 

  Tunnin, vähän toista, tallustelin. Kun olin autolla alkoi pilvipeitekin hieman repeillä. Jossain vaiheessa viikolla on lupeissa oikeasti aurinkoisempaa, pitää silloin lähteä uudestaan, ottaa vaikka kahvia ja retkituoli messiin. Messiin Messilään, nääs. 

Messilän lomamökkejä rinteiden välissä.

  Paluumatkalla kävin K-Marketista palan grillikylkeä. Nyt, kun olen tovin kirjoittanut, taidan loihtia ruokaisan salaatin: Salaattia, tomaattia, paprikaa, oliiveja, säilöttyä maissia ja grillikylkeä. Sillä pitää pärjätä illan lihasoppaan asti. Hilpalla on tapana tehdä maanantaisin iso kattilallinen keittoa, milloin liha-, milloin (siskon)makkara-, milloin sieni-, milloin mitäkin soppaa. Hänellä on tiistaisin työaika yli kuuteen, on siis valmista evästä, kun kotiin tulee. Sitä keittoa on pariksi päiväksi, ehkä minulle vielä kolmanneksi. Kyllä kunnon kotiruoat on hyviä! 

  Puhelin soi juuri äsken. Jo soittoäänestä tunsin, Ruikku kaipailee. Ei sillä ihmeempiä asioita ollut, sitä vaan soitteli, että viime yön täysikuun innoittama (Hesassa on vissiin ollu yöllä pilvetöntä?) muisteli meidän muinoista Unionin keikkaa. Olen siitä varmasti jossain blogissani kertonut, mutta kerrataan pääkohdat.

  Oltiin talviaikaan kahdestaan Avokkaassa. Meillä oli pönikkä kiljua matkassa. Saatiin iltana eräänä päähämme, että lähdetään kirkolle kaljalle. Ei ku matkaan! Jostain syystä, olisko ollut napakan pakkasen vuoksi, laitettiin vielä normaalin vaatetuksen päälle isoisäni Pekka Karppisen jäämistöstä froteiset kylpytakit. Toinen oli sini-, toinen punavoittoinen värityksetään. Kolmen litran muovikanisteriin kiljua, ja taipaleelle. Täysikuu, askel keveä oli nuorten poikain. Kun reilun kahdeksan kilsan menomatkan loppupuolella meinattiin kiljutömpsyt ottaa, ei se piru tullut pönikästä ulos, oli jäätymään päässyt. Eihän me häkellytty. Suunnistettiin Unionin baariin, pistettiin "poika" patterin päälle sulamaan, ja käytiin ostamassa oluet. Eikä, muistaakseni, kukaan asusteitamme tai eväitämme ihmetellyt. Ainakaan pahassa mielessä. 

  Sellasta oli ennen, mutta nyt on nyt. Hienoja muistoja noista ajoista vaan jäi. Niillä elää pitkälle, vaivaistalon uumeniin saakka. Jos sinne on tie johtaakseen. 

  Tuossa vielä Riston kanssa puhuttiin, että noita vanhoja aikoja pitää vielä verestää Anttolassa. On siitä puhuttu ennenkin, monet kerrat. Ruikkua ei kuitenkaan tahdo saada likkeelle sieltä "piäkaapunnista". Pitää kait joskus lähteä asiaa tehden se hakemaan kotoaan matkaan. No, aika näyttää. 

  PS. Nuo kylpytakit ovat yhä tallessa, ihan ehjinäkin. Käytin ne joku aika sitten kotona pesukonetta moikkaamassa. Niin, että jos tulevina talvina esiintyy tarvetta ampaista "Anttolan autohuolta ja kahvio"-nimiseen baariin (ent. Union) iltakaljalle, on matkavarustus, kiljua lukuunottamatta, kunnossa.

  PPS. Nyt on aika lähteä rakentelemaan mainitsemaani lounasta. 

  

KIRJASTO(KIN) MUUTTUU

  Lumet taasen kolanneena, 

pienen lenkin kelanneena, 

aamun lehden selanneena, 

vankat kahvit mahassa,

suihkunpuhtaus nahassa, 

oloa mitata ei rahassa. 

  Näin runollisesti on aloittaminen tätä kirjoitusta. Selasin siis lehden, missä eniten tilaa on uhrattu Salpausselän kisojen uutisointiin, keskeyttämisneen, kaatumisineen, peruuttanemiseen, kaikkineen. Minun mielenkiintoni kohdistui kuitenkin uutiseen Lahden kaupunginirjaston tulevasta uudistuksesta. Loppuvuodesta tapahtuu mittava sisäremontti; osa kirjahyllyista saa tehdä tilaa sohville ja nojatuoleille. Kirjastosta on tarkoitus tulla koko kansan olohuone luku- musiikinkuuntelu-, ja pelitiloineen. Samoin siellä tarjotaan ihmisille e-palveluita. Ihan hyvä asia. Mutta, mutta...kaikki tapahtuu kirjojen kustannuksella. Jopa kolmasosa kirjakannasta poistuu. Osa myymällä poistokirjoina, ne, mitkä eivät kelpaa, energialaitoksen jätteenpolttouuni ottaa avosylin vastaan. Totta kai kirjastonkin tulee uudistua. Viime vuoden puolella Hollolan kirjastoon päätettiin tehdä tilaa nuorison kokoontumista varten. Siitähän nousi liki kansalaissota! Asiasta taisi tulla oikein poliittinen kädenvääntö, ja ties mitä. Hollolassa on uudehko ja suuri kirjastotalo. Sinne mahtuu hyvin oma nurkkaus myös nuorisoa varten. Käsittääkseni kirjahyllyjen määrää ei Hollolassa ole tarkoitus vähentää. 

  Tehkää Lahden aivan upeasti toimivasta kirjastosta vielä parempi. Mutta älkää hävittäkö kirjoja! Jos hyllytilaa joudutaan supistamaan, toimikaa, kuten uudistetulla, ja ylisanoja välttääkseni loistavalla, musiikkiosastolla tehtiin; nopeasti kiertävä aineisto on hyllyissään, harvemmin kysytyt varastossa. Tämä tulee usein kohdallani eteen, kun netissä varmistan, onko tämä tai tuo äänite lainattavissa. Sivut kertovat, että on, mutta omalta paikaltaan sitä ei löydy. Ei, kun virkailijan pakeille, tämä katsoo koneelta, käy varaston puolelta noutamassa. Operaatio kestää minuutin, pari. Ilmeisesti työvoiman vähyyden aiheuttaman aikapulan vuoksi asiakkaalle ei näy, onko kohde hyllyssä vai varastossa. Henkilökunnan vähentämisen takia tietoja ei aina ehditä päivittää koneelle. Mutta toimii se näinkin. Siis miksei kirjojenkin kohdalla; harvemmin kysytyt teokset varastoon, ja sieltä tarpeen mukaan asiakkaalle.

  Aika muuttuu. Pankeista ei saa käteistä, rautatie- ja linja-autoasemilla ei myydä lippuja, rautakaupasta ei saa palvelua, kuin ajan tilaamalla, kohta kirjastosta ei saa kirjoja. Minä olen viimeinen ihminen vänkäämään uudistuksia vastaan, mutta surulliseksi tulee mieli, jos kirjaston alkuperäinen luonne pikkuhiljaa hiipuu  digitaaliseen äärettömyyteen. Olen kirjaston käyttäjä, milloin enemmän, milloin vähemmän, yleensä enemmän, ollut vuodesta 1961 asti. Menkööt käteinen, hävitkööt lippunmyyjien sukukunta, muuttukoot rautakauppa-asiointi, mutta älkää hävittäkö, edes vähentäkö, kirjastojen kirjatarjontaa! Minulle, monelle muulle varmaan, se olisi suunnilleen sama, kuin että ruokakaupassa ei enää myytäisi ruokaa. 

  Jälkikaneetina ylläolevaan; eihän rautakaupasta ennenkää ole palvelua saanut, tai ainakin se on ollut kiven takana.

  Iiris joku aika sitten heräsi. Vähän nuhanenä on tyttö. Lähden ilalla heidät Helsinkiin viemää, ettei tarvitse oletettavasti täysiin juniin änkeytyä. 

  Eilen oltiin siis Shaden kymppivuotisilla. Onneksi juhlat olivat Kattilasillan nuorisotalolla, eikä Emman kotona. Meteli isoissakin tiloissa oli melkoinen. Iiris on kyllä topakka tyttö. Ei vierasta, ei valita, on hengessä mukana, joka tilanteessa. Toivottavasti ei nyt tule pahemmin sairaaksi. Paras olla tämä päivä ilman ulkoilua. Eikä tuonne tuuleen ja lumisateeseen mieli teekkään. 

  Tosiaan tuulee aika lailla. Näinkö jäävät hypyt Lahdessa tänäänkin hyppäämättä? Ovatko perinteikkäät kisat vaarassa menettää maailmancup-statuksensa oikukkaiden sääolosuhteiden vuoksi? Luulen, että ensi vuoden ämämmät ovat tietynlainen koetinkivi. Mikäli kaikki menee, sekä olosuhteiden, että järjestelyjen kohdalla hyvin, jatkoa seuraa, jollei niin??? Ilmoille ei mitään voi, järjestelyt Lahdessa, kuten koko maassakin osataan hoitaa varmasti ainakin yhtä hyvin, kuin jossain muualla. Kuten sanottua, minulle kisat eivät tätä nykyä ole kovin tärkeät, mutta Lahdelle, ja Lahden seudulle ne ovat. Toivotaan että vuoden kuluttua kaikki sujuu onnellisissa merkeissä.

Iiris miettii, pitäiskö tekstiä vielä hioa? 

PRAGMAATITTOMAN TRAUMA

  Kuinka tulee silloin toimia, kun järki ja tunne ovat eri mieltä? Entä silloin, kun periaate ja tilanteen vaatima toiminta sotivat toisiaan vastaan? Tai kun katsomus ja paras mahdollinen lopputulos ovat napit vastakkain? Siinä prakmaattitomalle, jos pragmaattisellekin, traumaa.

  Itse koen, että en läheskään aina ole riittävän pragmaattinen; tunne voittaa, periaatteesta en luovu, katsomus korjaa potin. Sinänsä kunnioitettava tapa toimia, sanoo joku. Niin varmaan, tiettyyn pisteeseen asti. Mutta elämän louhikkoisella kinttupolulla tulee, itse kullekin, vastaan tilanteita, joissa kannattaa ajatella laajemmin. "Suurin mahdollinen hyöty suurimmalle mahdolliselle joukolle", sanoi jo Tuomas Akvinolainen aikoinaan. Eli pitää olla kaikessa tulisieluisuudessaan ja periaattelisuudessaan varaa antaa periksi, jos siten saavutetaan parempi ja useimpien kannalta hyödyllisempi lopputulos. Eli ei kannata aina suin päin mennä viitoittamaansa tietä, seurata orjallisesti vaistojaan, viettejään, tapojaan, tunteitaan.
  Periaatteen ihmisiä on aina kunnioitettu. On syytäkin. Kuitenkin on mahdollisesti edessä tilanne, jossa kannattaa miettiä periaatteensa "myymistä". Ihan järkisyistä, tarkoitan.
  Vaikka helppohan se on sanoa, vaivatonta opettaa. Harva lienee niin pragmaattinen, että aina ennen toimeen ryhtymistä pohtii, kuinka asiat parhaiten sujuisivat. Tunteella mennään. Ja aatteella ajatellaan. Niin ainakin itse teen. Pitää kai opetella harkitsemaan. Mutta, kuten sanoin, helppoa sanoa. Siis, kliseillen; älkää tehkö, kuten minä teen, tehkää, kuten minä sanon.

  Sitten "vilosoohvisista" asioista päivänpolttaviin. Caruna on höllenttänyt korotuksiaan, tai pikemminkin jaksottanut niitä pidemmälle aikavälille. Suur-Savon Sähkö, eli Järvisuomen Energia puolestaan muisti meitä Avokkaan sähkölaskulla. Ajalta marraskuu 2015-Helmikuu 2016 on summa jota kuinkin 67 €. Ja edes mökin ohi ei olla kuljettu tänä aikana. Siinä on siirrelty siis sähköä tarpeettomasti. Laskusta ilmenee, että kulutusta on ollut alle 200 kWh (etäohjattava pistorasia). Sitä wattimäärää on ehkä siirrelty edestakaisin, pitkin ja poikin, oisko käyny kylässä Hannilalla ja Kyhälällä, ehkä Rehulan saaressakin.  Kai sille oma tariffinsa on? Jo vuosikausia on meillä energiantoimittajana ollut Green Energy, niin kotiin, kuin Anttolaankin. Se tuntui aikanaan edulliselta ja eettiseltä ratkaisulta. Olen aina määräaikaisen sopimuksen uusinut. En viimeeksi edes tarkistellut, saatikka kilpailuttanut hintoja. Eli siinä se taas nähtiin; en ollut pragmaattinen, tunteella toimin.

  Kevväämmällä nähdään Suomessa jenkkien sotakalustoa. Jotain panssariaoneuvoja ja hävittäjiä tiemmä on tulossa. Kun asiaa pohdin, niin sekä tunteella, että pragmaattisesti olen sitä mieltä, että paska juttu. Soinit sun muut asiaankuuluvat tahot tyynnyttelevät, että kyse ei ole mistään uhittelusta. Mutta onko sapelinkalistelu koskaan johtanut kunnolliseen lopputulokseen? Kannataako talviuniltaan heräilevää Idän karhua käydä tökkäämässän panssariajoneuvon putkella persieeseen?

  VR alensi hintojaan keskimäärin 25 %. Lahti-Helsinki-väli hyötyi keskimääräistä enemmän, n. 40 %. Pragmaattisesi, dokmaattisesti, tunteikkaasti, tunteettomasti ajatellen suunta on oikea.  Nimittäin kun bussien hinnoittelu on nykyään niin ihmisytävällistä, ei junamatkustamisen mukavuus yksin enää riitä syyksi maksaa huomattavasti suurempaa summaa matkastaan. Esim: Anna ja Iiris matkustivat reilu viikko sitten Hesasta Mikkeliin. Junalla, millä he mielellään matkaavat, hinta olisi ollut balttiarallaa 50 €. Onnibussilla lysti kustansi 9 €. Ihan saletti en ole hintojen eksktiudesta, mutta suunta ja suhde oli kuitenkin tuo. Anna siis oli pragmaattinen, vaikka junamatka lapsen ja vaunujan kanssa onkin miellyttävämpi.
  Apropoo; Anna ja Iiris tulevat tänään Lahteen. Ei ole vielä tyttö ilmoittanut, kummalla kulkuneuvolla ovat saapumassa. Täällä päässä se ja sama; matkakeskus on valmis, eli linja-autoasema on rautatieaseman vieressä, paremminkin edessä. Tai takana, jos Hesasta päin katsoo.

  Paavi ja Trump heiluttelevat sanan säilää. Siinäpä heiluttelevat. Faktisesti asiaa pohtien on kuitenkin tosiasia, että paavilla on enemmän kannattajia, kuin Trump'illa. Hyvä niin, sillä jos Trump'in nimeen vannoisi pitkälti toista miljardia ihmistä, olisi saareen erakoituminen ainoa varteenotettava vaihtoehto. Prakmaattisesti.

IISON KISSAN MUISTOTILAISUUS, mm

  Muinoin olivat pienen paikkakunnan pankkikonttorin johtajan tehtävät ja velvollisuudet moninaiset. Kuvassa Erkki isännöi Iiso Ollikaisen Oma-kissan muistotilaisuutta pankin kerhohuoneessa 15.7.1970. Itse en tapausta muista, mutta kuvan, ja tiedon, lähetti kaimaani Eerikäinen. Sain häneltä luvan käyttää niitä blogissani. Kuvassa ovat vasemmalta lukien: Eerikäisen Topi, isä-Enttu, Pyrhösen Pekka, Venäläisen Jussi, pääsurija Ollikaisen Iiso, Ahosen Olli, Halisen Abrahami, sekä Korhosen Ilemari.

  Kaimaani muistelee kuulleensa Luukkosen Hannulta, että Iison kissa oli vanhuuttaan tullut siihen kuntoon, että se oli lopetettava. Tiusasen Tane oli tehtävän suorittanut. Sitten Oma-kissa haudattiin asiaankuuluvin menoin, ja siirryttiin pankin kerhohuoneelle muistotilaisuuteen. Kuvassa näkyy  palavia kynttilöitä ja muutamia puteleita muistojuomia, joten pieteetillä tilanteeseen oltiin kokoonnuttu. Kaimaani Eerikäinen mainitsi, kun äsken viestittelimme, että muistotilaisuudessa oli läsnä aivan eri poliittista näkökantaa edustavia henkilöitä. Näin minäkin entisen Anttolan koin. Immeisen puoluepoliittista vakaumusta ei juuri nähnyt, kuin siitä, kävikö hän makkaransa ja tupakkinsa hakemassa Suur-Savosta, Koistisen kaupasta, vai  Savonseudusta. Ja ystäviä oltiin; aatteet tappeli, ei miehet, tai naiset. Toki Anttolassakin esiintyi tiettyä jakautumista "parempaan" ja ei ehkä "huonompaan", vaan "tavalliseen" väkeen. "Paremmassa" olivat mm. kunnanjohtaja, kunnanlääkäri, opettajat, kauppiaat, pappi, apteekkari, pankkien henkilöstö, kaulusköyhälistö ylipäätään. "Tavallisia" olivat sitten kaikki muut. Mutta mikäli oikein muistan, ei tuo jako ollut mitenkään erityistä ristiriitaa aiheuttava. Se oli aikansa käytäntö, eikä rajoittanut kanssakäymistä osapuolen välillä. Sitä paitsi Anttolan johonkin "ryhmään" kuuluvat sosiaaliset tai näkemykselliset "kekkerit" olivat melko harvinaisia. 

  On pankkimaailma rehdissä 45:ssä vuodessa muuttunut! Toki oli kyse pienen kylän pienestä yhteisöstä. Tänä päivänä kun kuulee itseäni lähellä olevalta taholta millaista meno on, voi vain ihmetellä, että olenko elänyt nuokin entiset ajat. Nykyään kun pankin ykköstehtävä ei ole antaa lainaa, talletusten ottamisesta puhumattakaan. Nyt pitää myydä vakuutuksia ja sijoituksia!

  Ennen, kun pankit ansaivat pääasiallisen tuottonsa anto- ja ottolainauksen erotuksesta, oli pankin konttoreita tuhkatiheään, Anttolassakin kolme, kaupungeissa joka korttelissa ja lähiössä. Ne kaikki kannativat. Sitten tapahtui minulle, finanssielämästä mitään ymmärtämättömälle, jotakin käsittämätöntä; pikku hiljaa toimipisteiden, sitten pankkien, määrä väheni hurjaa vauhtia. Mikään ei enää kannattanut. Kohta ollaan totaalisessa nettipankiajassa. Ja käteinen häviää tyystin jollain aikajänteellä. Se on nykyaikaa, enkä minä sitä vastaan taistele. On vaan niin paljon sellaisia jäljellä, joille nuo muutokset ovat enemmän kuin "hallaa". Ja, pakko sanoa, mieluumin eläisin ajassa, jolloin pankin kerhohuoneessa vietetään asiakkaan lemmikin muistotilaisuutta, kuin ajassa, missä pankkiin pääsemiseen tarvitaan ennalta sovittu aika, ja lainan saantiin vaaditaan kymmeniä arkkeja käsittävä selvitys taustoista. Se ei tietenkään, tuo selvitys, ole pankkien, vaan menneillään olevan ajan syy. 

  Näin minä asiat koin, ne muistan. Mikäli olette eri mieltä, te muutamat "vanha-anttolalaiset", jotka ehkä tämän luette, kertokaa toki omat vaikutelmanne. Ja tuosta pankkimurroksesta en tosiaan yhtään ymmärrä. Jos siis joku tietää, mikä teki yht'äkkiä pankkikonttorit kannattamattomiksi, kertokaa, pliis. 

TÄSTÄ LÄHDETÄÄN

  Maanantai, viikko alussa. Ei ihmeempää odotettavissa; rutiinilla mennään: Tänään auton pesuun, ent. kollegan Hempan kanssa kahville, Elinan kauppa-asiat, isännöintitsto:ssa käynti (Elinan huoneiston asiaa), kirjasto (Lahti), kotiin syömään, blogia jatkamaan, lukemaan, Hilppa töistä hakemaan, Emmerdalet, joku tallenne, lukemista, unta hauliin.
  Seuraavat päivät seuraavat samaa kaavaa, toinen toistaan seuraten, asiaankuuluvasti seuraavia pieniä kosmeettisia muutoksia erittelemättä. Järisyttävin?!? tapahtuma lienee lauantain Mikkeli-reissu Shaden kymppivuotisille. Iiris matkustaa kanssamme. Annalla on ystävänsä baby shower'it, jo aikaa sitten sovitut. Joten Iiris Helmi Orvokki sörnäyttää Etelä-Savoon. Tyttö ei onneksi ole millänsäkään, se on meihin tottunut, Hilppa-mumman varaäidiksi hyväksynyt.
  Saa nähdä, onko Iiris viikossa uusia sanoja tapailemaan oppinut. Viikonloppuna tuli ainakin "mumma", Peppe-pappa", ja "vika" valikoimaan. Annaa Iiris kutsuu "äijäksi". Äiti ei siis ihan taivu, mutta olkoon "äijä", jonkin aikaa.

  

  Kun olin tähän asti jutussa päässyt, ajattelin, että onpa kaavamaista Peppen elämä; klikkasin Finnkinon sivuille, lunastin lipun "Jättiläiseen" (ke. klo. 14:30). Eli pientä vaihtelua. "The Revenant" on tarkoitus myös nähdä. Siitä ei ole iltapäivänäytöksiä. Mutta Hilppakin haluaa sen katsoa; ehkä joku ilta ensi viikolla mennään.
  Nyt on lähtö edessä, lähtö, ku lapikas. Mistä tuokin sanonta juontunee?

  Kotona taas. Sen verran joustin ja annoin itselleni luvan muuttaa yllä olevaa työjärjestystä, että autonpesun jätin väliin. Nimittäin nollakeli, suolatut tie. Kun Hollolaan Lahdesta olisi ajanut, ihan sama, oliko pirssi pesty, tai ei. Eli likainen. Odotellaan rauhassa, ehkä huomenna on vähän pakkasta.
  Ja vielä työjärjestyksestä; Hemppa soitti. Kertoi, että nyt ei käy, kahvittelu. Siirsimme sen yhteisellä ja yksimiellisellä päätöksellä huomisaamuun.
  Elinan kauppajutut, kirjasto ja isännöintitoimiston asia sentään onnistuivat. Ei huonosti, kolme viidestä. Kirjastosta lainasin: Carlos Ruiz Zafon'in "Taivasten vanki", Mark Billingham'in "Vailla elämää" sekä Alexander Söderberg'in "Andalusialainen ystävä" ja "Kolumbialainen liitto". Ursula K. Le Quin saa jäädä hetkeksi lepäämään, jatkan kertausta tuonnempana.

  Huomiselle tuli täten sisältöä, kun auto ja Hemppa saivat siirron. Tällaista taiteilua se huru-ukon elämä on. Mutta helposti on aikataulu rukattavissa, joustavuutta löytyy. Jos olisi kiireinen minäilijä, olisin sanonut Hepalle, että katellaan joskus syksymmällä, ja autolle, että ole sitten likanen vaikka pari viikkoo vielä. Mutta kun en ole, kaikki käy jouhevasti. Onneksi. Kauhulla ajattelen niitä, joiden elämänrytmi häiriintyy pienestäkin vastoinkäymisestä, vähäisestä suunnitelmanmuutoksesta. Kyllä eläkkeellä olossa on puolensa!

  Niinpä, taidan vetäytyä lämmittämään eilistä perunamuussia ja broilerin minuuttipihvejä. Hyösteeksi Sauvon Vanhan Ajan Perinteisiä Kurkkuviipaleita (peltipurkissa, 2,49 €/850 g, Lidl) ja tomaattia. Sitten sohvalle pitkälleen, kirja käteen, luultavasti pienet tirsat, välipalaksi Arlan Luonto+mustaherukka rahkajogurttia (1,25 €/400 g, Lidl), tuokio kirjan kanssa, päiväkahvit (pressopanulla itsejauhetuista pavuista) kyytipoikana hapankorppu piparjuurituorejuustolla, laatuaikaa kirja kumppanina. Näin kuluu päivä, kunnes usmuutan Lahteen Hilppaa hakemaan. Ei minun elämäni kovin tapahtumarikasta ole. Mutta ei kovin kurjakaan. Lukemisiin.

KIELI MUUTTUU

  Ihan vastapainoksi blogeilleni "Vanhantavia käsitteitä, lyhyt oppimäärä" päätin tuoda esiin tuoreen näkökulman. Aloin siis selata "urbaanisanakija.com"-sivustoa.

  Aavikkoturso, abduktoida, Acu, adejitna, AER, Afteri, agri-risteily, ahdikko, aikuisen oikeesti, ajeerata, akuuttinippi, alarmisti, ammojainen, ananas perseessä, AOE, apinakapina, arseloona, asfalttipitsa, atras, autopsia, avata kingstonit, awikka, ayahuasca,

  Banjonaama, bbs, BCNU, beuve, bff, bg, bhimo, bissefartti, bjärnettää, bk. blurrit, bno, bogottaa, brony, beeässä, bttb, burgeroida, byytskaa, bravo Zulu, bäjöö, börre.

  Cacca, cerppi, chicha, Ciful, clusterfuck, cmon, coinata, cepari, Craisu, csjonne, cthulhu-krapula, curling-vanhemmat, Cyka, cäppi.

  Nyt meni hermot.....

  Dhilo, duudeli, egobuusti, eikookki, flatsku, frönäri, gaiza, grillzzit, heijannaamakengät, häppäristä pilkkuun, idlaaja, irskua, jermatin, jimakka, kleeha, krensseri, kylpytakis pannut, lahnadingi, lieputtaa, loirinnuotio, lähiövalas, maaveltaa, magmapaska, naamaistunta, nuotion viereen nukahtanut, ojahauki, Oksman-kikka, pelasuu, pihvikakku, qweda, rahnu, rötvötin, sekomehu, suklaamonni, takafjöösa, työmiehen aurinko, ukemi-keli, ukotus, vaimonhakkaajapaita, vuonna nakki, wadap?, winee, xiitata, xRiksanen, yhteiskunnan perälauta, ylijäämätanssit, zonettaminen, zippe, åttasjusex, äizöö, ötke, öklötörö.
    

Multitalentti pankonsulentti pitäs vissiin olla, että osankaan ymmärtäis. Mutta:

 Kieli muuttuu, 

kieli elää!

Mieli puuttuu? 

sielu helää.

Ain' on mieli

sanois' uusis'.

Vaik' ei kaikki

todeks' luulis'.

  Rouvien Lehkonen ja Tiilikainen, sekä Iiris Tiilikaisen kanssa käytiin aamupäiväulkoilulla. Pulkkakeli, lumiukkokeli. 

Talonmies Pikkarainen työssään.

Pienet pulkkamäet.

Anna väsää lumiukkoa, Iiris oottaa hatun kanssa.

Ei viitti poseerailla, mennään sisälle!