Oppi-isäni rakennusmestarin hommaan, Mälkösen Niilo, sanoi usein, kun oli kyllästynyt rakennusaikataulujen tiukkoihin raameihin, tai johonkin muuhun työmaalla tapahtuvaan hankaluuteen, että tämä läyhke alkoi, kun foinikialaiset keksivät rahan yli 2000 vuotta sitten, eikä loppua ole näkyvissä. No, eivät foinikialaiset tainneet rahaa keksiä. Siellä päin kuitenkin se tapahtui. Mutta hyvin ymmärsin, yhä ymmärrän, mitä Niilo tarkoitti.
Kun minä katsen elämääni taaksepäin, ajattelen, että läyhke ja vimma alkoi 2000-luvun alkupuolella. Siihen asti oli elämä ollut suunnilleen tasaista junnaamista. 60 vuotta kului, jälkikäteen ajatellen, hissukseen, mitään kovin poikkeavaa ei tapahtunut, maailma kulki aika tasaiseen tahtiin. Toki kuussa käytiin, Neuvostoliitto ja Berliinin muuri hajosivat. Mutta maailma ei kovin hurjasti, tai ainakaan nopeasti, muuttunut. Sitten tuli netti, kohta älypuhelimet, some, teköäly, mot.
Koko maailma, tai sellainen, jonka virheellisesti käsitämme maailmaksi, muuttui. Hiljalleen alkoi ihmisten käytös muuttua, vihapuhe vallata alaa, käytöstavat (enkä nyt tarkoita nuorisoa) rapautuivat. Itsevaltiaiksi pyrkiviä johtajia alkoi ilmaantua eripuolille palloamme.
Asiaa kun tarkastelen, tuntuu, että 60 vuotta elämästäni kului hitaasti, vakaasti. Sitten alkoi se läyhke. Viimeiset 15 vuotta ovat hujahtaneet ohi viidessä vuodessa.
En syytä tietokoneita, kännyköitä, tekoälyä. Ne ovat hyviä asioita. Syytän ihmisiä. Ihmiskunta ei kai ole pystynyt näin nopean kehityksen vauhdissa sopeutumaan, ymmärtämään asiaa. Ihmiskunta on ajatellut, että kun tällainen mahdollisuus on, niin tartutaan siihen kaksin käsin, varpaat apuna. Syydetään sontaa ilman seurauksia, myrkytetään ilmapiiri, jaetaan disinformaatiota, minkä avulla toisia nostetaan, toisia lytätään. Se ei ole voinut olla vaikuttamatta kaikkeen. Kahtiajakautuneita kansakuntia, vihaa lietsovia joukkoja, lamaantunutta kansaa ymmällään menosta.
Luulen, että tulee aika, jolloin opimme käyttämään viisaiden ihmisten kehittämiä laitteita oikealla tavalla. Se voi vaatia aikaa, lakejakin. Mutta jos ilmastonmuutos saadaan hallintaan, vaikka se valitettavasti utopialta tuntuu, niin ihmiskunnalla on vielä edessään loistava tulevaisuus, joka vie meidät oikeaan maailmaan tästä pienestä aurinkokunnasta.
Olipas siinä epämääräistä tekstiä. Tiedän kyllä itse, mitä ajan takaa. No, mitäpä väliä sillä, jos muut eivät.
Sitten vielä muut asiat. Aamun uutisissa kerrottiin, että suuret sotateollisuusyritykset ovat parantaneet tulostaan huikeasti. Mitä siitä ajattelen? Ajattelen, että jos ihmiskunta joskus järkiintyy, niin auroista ei ainakaan tule olemaan pulaa.
Kun taas tänään katseltiin La Promesaa, mietin haikeana, että jos Aki Kaurismäki olisi sarjan ohjannut, se olisi loppunut jo aikoja sitten.
Jos minulta tivattaisiin "elämäni biisiä", en sellaista ehkä ihan helposti pystyisi nimeämään. Mutta elämäni albumin kyllä. Niilon After the Gold Rush! Levyyn liittyy niin paljon muistoja, alkaen Anttolasta, Pennilän yläkerroksesta v. 1971. Eikä loppua näy, sillä se on ainoa albumi, josta voi aina vaan uutta ammentaa. Ainakin siltä tuntuu, kun sen laitan sen soimaan ehkä muutaman kerran vuodessa. Ja on siinä tainnut olla joku välivuosikin. Mutta se ei asiaa muuksi muuta.
Loppuun se kuva. Eilisaamulla kävelyllä taas kauriita tapasin. Nyt en kovin hyvää kuvaa saanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti