PORISTA PITÄÄ PORISTA

  Kaksi helteistä päivää Porissa. Saldo tiivistettynä: 20 000 askelta per päivä, litratolkulla vettä per päivä, ihmiskirjon moninaisuuden ihmettelyä varastoon asti, musiikkia jatsista soulin ja funkin kautta rockiin, kaupungin ruokapaikat hyväksytty, Kirjurinluodon ruokapisteet "ei jatkoon".  

  Airbnb majoitus oli täysi kymppi. Huoneen ja keittiön kämppä vanhassa talossa idyllisellä puutaloalueella, vain kymmenen minuutin kävelymatkan etäisyydellä keskustasta, puolentunnin Kirjurinluodolta. Bonuksena vielä, kadulla on vapaa pysäköinti, joten toiseksi päiväksi saatoimme jättää auton sinne. Ensimmäisen se vietti majapaikan pihassa. 

  Musiikillinen anti oli päälavan varassa. Meille. Ei nimittäin jaksanut surffailla kovinkaan ahkerasti lavalta toiselle. 

  Perjantaina parkkeerattiin tuolit päälavan eteen aivan seisomakatsomon aidan taakse. Siinä ne sitten olivat koko päivän, pieniä siirtoja lukuun ottamatta. Viimeisen esiintyjän, Ultra Bran, aikana tungeksi kansaa niin paljon paikalle, ja meidän etupuolellemme, että seisten piti katsella, jos halusi lavalle nähdä. 

  Lauantaina parkkeerattiin leiri kauemmas lavasta, rinteeseen. Siellä tukikohta pysyi kolmesta puoleen yöhön. Tavarat olivat retkipeitolla, toinen jäi aina vahtimaan, kun toinen kävi asioillaan, vesipullot täyttämässä, tai jotakin ostamassa. Siis yhdeksän tuntia vasta illalla kymmenen korvilla viilentyneen helteen, armottoman auringonpaahteen armoilla. Siitä kuitenkin selvittiin. 

  Yhdeksän tuntia kului musiikkia kuunnellen, katsellen. Kun päälavalla oli tauko (tunnista puoleentoista), kuului takaoikealla olevalta Skoda-lavalta siellä vuorossa olevan artistin/bändin musiikkia. Oli aikaan tarkkailla edestakaisin soljuvaa ihmismerta. Ihminen on monimuotoinen eläin. On puikeaa, vastapuikeaa, hernekeppiä, heinäseivästä. Pukeutumista persoonallista, tavallista, junttia. Ilmettä laidasta laitaan, iloista enemmistö. Määrätietoisuutta, ällistelevää, arkajalkaa, kylän keisaria, aurinkohattuenemmistön seassa ladylikeä, herrasmiestä. Häthätää ikärajan (18) täyttävää, kasikymppiäkin ohittanutta, kovaäänistä selittäjää, pukahtamatonta tuijottajaa. 

  Se, minkä jo aiemmat käynnit olivat osoittaneet, tuli taas todetuksi. Vaikka juomanmyyntipisteitä oli paljon, niiltä paljon juomaa kannettiin, niin siivoa on porijazzporukka. Ei juuri lainkaan häiriköintiä, örvellystä, meuhaamista. Iloista tanssia (seillä, missä siihen oli tilaa), riemukiljahduksia, ei sen enempää. 

   Perjantaina oli yleisöä 15 000, lauantaina 25 000. Enempää ei kyllä olisi mahtunutkaan. Ennen Stingin esiintymistä oli melko hankalaa kulkea, ja kusireissukin jäi yritykseksi, kun suurimpaankin bajamajayksikköönkin oli viidenkymmenen metrin parijono. 

  Musiikillinen anti ei ollut minulle mitenkään erityinen. Perjantaina tietysti J. Karjalainen. Ultra Brakin kelpasi, vaikka en sen ykkösfani olekaan.  

  Lauantaina tietysti Sting oli kohokohta. Pidän miehestä, hänen musiikistaan ja ajatuksistaan. Ykköskategorian artisti ei hän minulle kuitenkaan ole. Sykähdyttävämpiä hetkiä olen Kirjurinluodolla elänyt. Kuitenkin aivan iloinen ja tyytyväinen olen siihen, että ikätoverini Gordon Sumnerin olen nyt livenä nähnyt. Minä olen muuten jokusen kuukauden häntä vanhempi. Mutta samalla tavalla ihmiset meihin suhtautuvat. Ei kukaan Stingiä Gordon Sumneriksi maininnut, eikä kukaan minua Pertti Lehkosena puhutellut; Peppe-Papaksi ne tituleerasivat. Uskokoon, ken haluaa. 

  Ennen kuin Sting aloitti, kertoi kuuluttaja, että järkkärillä kuvaaminen on sitten kiellettyä, mutta puhelimella saa räpsiä niin paljon kuin akussa virtaa riittää. Niinpä laitoin kameran reppuun, puhelimen taskusta otin. Ei hääppösiä otoksia monen kymmenen metrin päästä saanut. Loppuun kuitenkin yksi + toinen pimenevästä illasta. 

  Ps. Ensi vuonnakin saatetaan Poriin pyyhältää. Ainakin, jos esiintyjistä löytyy sopivia, ja jos saadaan sama majoitus buukattua.

MUISTOJEN KERA KOHTI PORIA

   Tänään oli kaunis aamu. Ei kyllästytä nää maisemat.

  Perhe Tiilikainen on ollut saaressa kohta neljä viikkoa. Vaihtelevalla kokoonpanolla. Jonkin aikaa toki täydessä vahvuudessaan. 

  Huomenna me Hilpan kanssa lähdetään Hollolaan, sieltä perjantaiaamuna Poriin. Anna, Joni ja Liisa jäävät saareen, Iiris tulee leiriltä perjantaina, lauantaina he lähtevät Aijan mökille Lahteen. 

  Paljon ollaan ehditty puuhailla. Pitkään viileässä ja sateisessa kelissä, lopulta helteeksi kääntyneessä säässä. Yksi asia on ainakin tullut selväksi: Liisa, tuttujen kesken Vesipeto, ei säitä katsele. Eikä veden lämpötilaa. Aina vaan uimaan! Kuten maanantaina, kun käytiin sähkön voimalla Halkoluodoilla pyörähtämässä.

  Tai tänään Karihiekalla. Oli muuten enemmän porukkaa kuin koskaan ennen siellä piipahtaessa. Koska Liisaa järvessä ei oikein saanut kuvattua niin, ettei muita polskijoita olisi sattunut otokseen, niin laitan tytön hiekan paljoudesta nauttimassa.

  On käyty Neitvuorella....

...Savonlinnassa  (kuva by Joni)...

...laavulla... 

...ja mietiskelymajalla.

  Kylilläkin pari kertaa, Lietveden Siltakahvilassa, Piskolassa. Suurimman osan ajasta puuhailtu kuitenkin täällä.

  Jos ennusteet kutinsa pitävät, niin Porissa on sekä perjantaina, että lauantaina +26 astetta, eikä sadetta hiukkaa. Hyvä. Sateessa ja viileässä ovat illat Kirjurinluodolla ankeita. Kokemusta on. 

  Oltiin aika pösilöitä, kun ei kevättalvella varattu kortteeria kahdeksi yöksi. Aina ennen ollaan oltu jatseissa vain yksi päivä. Meni siis varaus vanhalta muistilta. Kun asiaan herättiin, niin eihän sieltä enää toiseksi yöksi petiä löytynyt. Paitsi isolla rahalla. Ajellaan yötä myöten Hollolaan. Ollaan niin kerran ennenkin tehty. Noin kymmenen vuotta nuorempina. Onneksi matkan varrella on ABC-asemia auki koko yön. 

  Kun sunnuntaina saareen palataan, on edessä totuttelu vilskeettömään elämään. Se alkaa sujua helposti. Mustikkaan pitää rientää, samoin sienitilanette kartoittamaan. Lakana- ja pyyhepyykkiä piisaa toviksi. Iltapuhteet kuluvat kuukauden ajalta rästiin jääneiden Emmerdalen ja La Promesan jaksojen parissa. Johan on illat pidenneet, ennen kuin ollaan niitten suhteen ajan tasalla. 

  Kesä kääntyy kohti loppuaan. Kun päälle painavat hommat on saatu tehtyä, kehitellään vielä ehkä jokin reissu. Konsertti, keikka, esiintyminen, jos sopiva löytyy. Tai muuten vaan käynti jossain mielenkiintoisessa paikassa. Näkkyypähän. 

TULIHAN SE

  Tulihan se kesä lopulta. Jo eilen oli iltapäivällä melko lämmintä. Tänään pasahti reilusti hellelukemiin. Pasahti niin, että pitää melkein alkaa valittamaan. Vaan en ala. Tähän tottuu parissa päivässä. Kokemusta on. Antaa siis paahtaa auringon. 

  Aamulla haettiin paunettimuikkuja. Ennen kahdeksaa oli  meillä muikut astiassa. Joni perkasi, minä muuta touhusin. 

  Anna lähti ap. taas Kiteelle. Iiriksellä on huomenna vapaata leiriltä, joten he lähtevät yhdessä Joensuuhun. 

  Me muut, Hilppa, Joni, Liisa ja minä, ajeltiin veneellä Anttolaan. Käyntiin omatoimikirjastossa, leikkipuistossa, Poijussa syömässä ja kaupassa. Kaikki osiot sujuivat mallikkaasti; kirjastossa onnistui kaikki tarvittava, leikkipuistossa sai Liisa temmeltää kylliksi, Poijussa oli hyvä ruoka, Salessa kaikkea sitä, mitä listalle oli kirjoitettu. Jäätelöt bonuksena. 

  Piti äsken laittaa viilennys päälle. On pumppu, vanha palvelija, ollut työntouhussa koko loppukevään ja kesän tähän asti. Ei montakaan päivää, ettei ole tarvinnut lämmittää. Nyt alkoi vaihteeksi viilennys. Se on yhtä mainio värkki, tuo ilppi, kuin blondin termospullo. Kun blondi näet kuuli, että termari pitää kylmän kylmänä ja kuuman kuumana, hän innostui, hankki sellaisen, tankkasi siihen latten ja kaksi kylmää kokista. Anteeksi mauttomuuteni. Blondivitsit ovat tyhmiä. Sallittuja kuitenkin, kun ilmalämpöpumpun ominaisuuksia ylistää. 

  Huomenna keksitään jotakin viilentävää. Ajetaan veneellä saareen muutamaan, uidaan  kylliksemme, syödään eväitä, juodaan runsaasti vettä, pidetään hattua päässä, rasvataan iho aurinkovoiteella, valitetaan liikaa kuumuutta, jalkapohjiin pisteleviä männynkäpyjä ja liukkaita rantakallioita.  Stereotypia suomalaisten kesälomasta. Toinen vaihtoehtohan stereotypialle on sateessa ja koleassa sisällä värjöttely lasten maurutessa, isän loinnellessa hiljaa kaljapulloon, äidin kokatessa sähköjen katkettua grillissä itikoiden ja paarmojen ympäröimänä naama tummanpunaisena padotusta raivosta.  

  Tätä kirjoittaessa selvisi, mihin saareen uimaan ajetaan. Ajetaan Piskolaan. Hiekkalahteen. Vesi kun on matalalla, on siellä mainio hiekkaranta Liisan polskutella. 

  Anna tulee tiistaina Kiteeltä. Iiriksen leiri kestää vielä ensi viikon lauantaihin. Me Hilpan kanssa suunnataan torstaina Hollolaan, perjantaina Poriin. Nyt, jos koskaan, toivon, että säiden ennustajat/säiden haltijat, ovat oikeassa/myötämielisinä. Ennusteet kertovat ensi perjantaille Poriin +24 astetta, lauantaille +23, eikä sateesta tietoakaan. Säiden haltijoihin en ole ollut yhteydessä. Yhteys haltijoihin on muutenkin kovin yksisuuntainen: toiveita voi esittää, lupauksia tai hylkäyksiä on turha odottaa. 

  Sellaisia suunnitelmia lähitulevaisuuden suhteen. Kirjoittaja ei ota vastuuta mahdollisista muutoksista. 

  Liisaa ei hetkauta kylmä, ei kuuma. Vedessä hän viihtyy.

  Eilen, kun lämpeni, tuli rantakäärme lekottelemaan, ensin portaille, sitten kivijalalle. Ei niitä ole montaa kertaa tänä kesänä vielä näkynytkään.

KELIT KOHENEE???

  Mikäli ennusteet kutinsa pitävät, alkaa huomisesta sää lämmetä, sade muistoksi jäädä. Ennusteisiin uskominen on ollut koetuksella, mutta olisiko hyvä enne, että tämänpäiväinen povaus, runsasta vesisadetta, pitää paikkansa. Aamuyöstä alkanut sade on nostanut mittarin pintaa lukemaan 23 milliä. Iltaan jatkuva lotina saattaa siivittää numerot kesän ennätykseen.

  Huomenna on tarkoitus tehdä matka Savonlinnaan. Me. Joni, Liisa, Hilppa ja minä, lähdetään aamulla täältä saaresta, Anna suuntaa Kiteeltä, luultavasti myös Emma ja lapset täydentävät kokoontumisajon lähtemällä Mikkelistä. 

  Savonlinnassa tehdään, mitä tehdään. Linnassa käydään, syödään (muutakin kuin lörtsyjä), hengaillaan satamassa ja kaupungilla, tehdään, mikä mukavalta tuntuu. 

  Savonlinnasta, kun kaupunki on tutuksi tullut, ajellaan Mikkeliin. Ruokaostoksia, kirjastoa, apteekkia, kaasun tankkausta, jotain muutakin, on siellä ohjelmassa. 

  Iiris jatkaa juuri alkanutta leiriä vielä puolitoista viikkoa. Siellä on nuoria luistelijoita eripuolilta Suomea, mukana "KaTa:n mafia" (monta osallistujaa), valmentaja Ruslanin mukaan. 

  Anna menee vielä viikonloppuna Kiteelle pariksi päiväksi. 

  Erilaisen, mutta ei toki harvinaisen kesän pluspuolia jos hakee, niin mustikoita tuntuu tulevan. Sieniä myös, vaikkakin se on henkilökohtainen mielipiteeni, eikä perustu mihinkään tieteelliseen tai tai empiiriseen. Paitsi että kantarellejä kyllä nousee vauhdilla. Plussaksi voi sateiden suuren määrän laskea, sillä pohjavedet ja Saimaan vedenpinnan korkeus ovat sateesta ihmistä enemmän tykänneet. 

  Meillä jäi Salmelan konsertti näkemättä. Meitä tuurasi edustava rouvakaksikko. Ensiviikon perjantaina, eli aika pian, lähdetään Poriin. Nyt ei tule lähdölle peruutusta. Uskon, toivon, luotan. Pari päivää Kirjurinluodolla. Mukavaa. Edellisestä kerrasta onkin aikaa. Hetkinen, seitsemän vuotta. Tempus fugit! 

  Kohta on tosiaan puolet kesäkaudesta (kesäkausi tarkoittaa meidän murteessamme puolta vuotta) kulunut. "Ei vuodet kulu, ne kuluttaa" laulaa Pauli Hanhiniemi, joka jäi meiltä näkemättä. Totta. Sekin. Aika osaa tehdä monia asioita. Ei ajan tai itsensä kulumista voi välttää. Aika ei kuitenkaan lopu. Se jatkaa kulumistaan. Ihmisen kuluminen saavuttaa viimein loppupisteen. Sellaista on elämä.

  Loppuun muutama kuva sunnuntaiselta retkeltä tuohon Saukonsalon puolelle, Pöytäniemeen. Joni meni soutaen, muut moottorilla. Iiris halusi soutaa pois. Joni käskytti, mutta kyllä konevoima oli nopeampi.

    Liisa heinäkuussa luonnon heinikossa.

  Tarkkakatseisimmat äkkäävät, että Saarelan ranta siintää taustalla. 

ENNÄTYKSET PAUKKUU, NEITVUORI KOHTEENA

  Perhe Tiilikainen on ollut täällä saaressa nyt kaksi viikkoa. Osan aikaa vajaalla miehityksellä, viikon koko vahvuudella. Maanantaina miehitys taas pienenee, kun Iiris menee kahden viikon leirille Kiteelle. Anna vie, jää sinne pariksi yöksi. Joni ja Liisa jatkavat lomanviettoa saaressa. Anna palaa keskiviikkona vahvuuteen. 

  Parin viikon taakse jäänyt jakso on synnyttänyt parikin ennätystä. Minulle ainakin. En näet muista, että olisin ollut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana kahta viikkoa katsomatta ainoaakaan tv:n uutislähetystä. Sinänsä ihan rauhoittavaa. Toki radiosta ja netistä olen sen verran uutisia seurannut, etten ihan tietämättömänä ole ollut.

  Toinen ennätys on syntynyt saunomisen tiheydessä. Tuskin koskaan olen saunonut yli kymmenenä päivänä peräkkäin. Yleensä tapana on meillä kahdestaan saunoa joka toinen päivä. Joskus tosin peräkkäisinäkin, mutta ei monen päivän putkina. Ei ihminen niin vanhaksi tule, etteikö onnistuisi ennätyksiä tekemään.

  Tuon parin viikon aikana on ollut monen moista touhua. Täällä ja välillä muuallakin. On ollut monen moista ilmaa. Aika sateista, välillä pilvipoutaa, seassa kesäisiäkin päiviä. Ja sipaisi se myrskykin seutua. Me selvisimme viidellä lyhyellä sähkökatkolla. 

  Tänään on ollut ihan kelvollinen ilma. Ei hellettä, mutta ei sadettakaan, paitsi pari pisaraa päivällä ripautti. Niinpä lähdettiin jo ap. ajelemaan Neitvuorelle. Veneellä. Ei ole tullut siellä muutamaan vuoteen käytyä. Eväät ja juomaa repussa kiivettiin näköalapaikalle, kun oltiin ensin moikattu lampaita, mitkä meistä piittaamatta makoilivat sadan metrin päässä niityllä. Varmaan siksi, että ovat oppineet lukemaan. Kyltissä nimittäin lukee neljällä kielellä, että lampaitten syöttäminen on kiellettyä. Miksi siis vaivautua?

  Hyvin jaksoi Liisakin kivuta ylös näköalapaikalle. Ne, siis näköalat, olivat monesti nähdyt, mutta aina yhtä hienot.  

  Matkaa jatkettiin nuotiopaikalle. Ei ketään muita näkynyt. Mutta annas olla, kun sain tulet sytytettyä, niin jo alkoi läyhke. Kolme muuta seuruetta, pari niistä runsaslukuista, ilmaantui lyhyen ajan sisällä paikalle, Me ehdimme kyllä hyvin makkaramme kärventää, mutta lapsien vaahtokarkkien paistovuoroa saatiin hieman odotella. 

  Nyt kun kirjoitan, niin olen käynyt arvatkaapa missä? Hyvin arvattu, saunassa tietysti. Ramaisee. Huomasin päivällä, että melko hyvin jaksan ylös Neitvuorelle kiivetä, eikä koipikaan juuri vastalauseita esitä, mutta kumma juttu, että en meinaa edes viisivuotiaan Liisan vauhdissa kestää, kun ylös jyrkkää polkua painellaan. 

  Huomenna on uusi päivä. Sadetta kai. Osan päivää. Jos poutautuu, on mielessä pieni veneretki. Jos ei, niin ei. 

  Palaan Neitvuorelle lopuksi. Kuvien myötä. 

  Tulihan noita. Tähän blogiin. Enemmän omaan arkistoon. 

MIKKELI-PÄIVÄ

    Tänään oli Mikkeli-päivä. Kun kaikki olivat hieroneet unet silmistään, syöneet aamupalan, pukeutuneet asianmukaisesti sateiseen venematkaan autolle, päästiin lähtemään. Kahdella autolla piti tietysti mennä. Kahdella kaasu-Skodalla. 

  Mikkelissä toimitettiin asioita. Ensin Puuilossa ja Jalovedessä, sitten risteiltiin Stellassa ja Akselissa.

  Tavattiin perhe Juvonen Akselissa. Vastahan he tiistaina kyläilivät Saarelassa. Heidän, siis Tiilikaisten ja Juvosten, oli tarkoitus mennä huomenna Tykkimäelle. Nyt, asiaa pohdittuaan, he päättivät siirtää menoaan. Aikamoista keliä on nimittäin lupeissa. Sadetta, ukkosta ja tuulta puuskissa 20 m/s. Liekö edes laitteet sellaisessa myräkässä ovat käytössä? Me jätettiin Juvoset lopettelemaan aterioitaan, lampsittiin Normaliin. No sinnepä ilmaantuivat Juvosetkin. 

  Kun normaalit ostokset oli Normalista ostettu (huom. minä en edes käynyt sisällä), lompsittiin koko revohka lievässä tihkussa torin poikki kirjastoon, mistä lainattiin lapsille ja Annalle lukemista Peppe-papan kortilla. Hyvästeltiin Juvoset. Minä kohteliaana miehenä sanoin, että oli hauska tavata. Nähdään taas, toivottavasti ei ihan näin usein. Onneksi  taisivat tajuta, että en aivan vakavana sitä sanonut. 

  Sitten olikin aika mennä Domiin syömään. Herkulliset pitsat siellä valmistetaan. Pidetään mielessä. 

Domista käveltiin lähes sateettomassa kelissä Naisvuorelle. Perhe Tiilikainen kiipesi ylös torniin, me Hilpan kanssa passattiin, jäätiin alas istuksimaan. Kun Tiilikaiset tulivat alas, juotiin kahvit.

 

  Mikkeli-päivä alkoikin taittua lopuilleen. Tiilikaiset suuntasivat vielä Stellaan, me haettiin auo toriparkista, käytiin tankilla ostamassa bensaa perämoottoriin. Tai oikeastaan pariin kanisteriin perämoottoria varten. 

  Sitten neljän ruuhkassa Lidliin ruokaa haalimaan. Ei meinannut autolle parkkiruutua löytyä. Lopulta se onnistui. Perhe Tiilikainen oli jo myös Lidliin ehtinyt. Ostokset tehtiin, lähdettiin takaisin Anttolaan. 

  Tihkusateessa taas jouduttiin venematka tekemään. Ei pahemmin haitannut. 

  Nyt ollaan asetuttu, matkan rasituksista toivutaan. Toisia se rasitti enemmän, toisia vähemmän. Ei ketään kovinkaan paljon. 

  Ensi yönä ja huomenna saattaa sähkö pätkähtää. Vaikka kovimmat tuulet ja ukkoset eivät tänne osukaan. Siihen ollaan varauduttu. Aggregaatti on valmiudessa, vettä on laskettu kanisteriin, järviveden suodatukseen tarkoitettuun laitteeseen hankittiin päivällä uudet suodattimet, koska entiset olivat jo talvella täällä käydessämme päässeet elinkaarensa loppupuolelle. Toivottavasti ei kuitenkaan ainakaan monen päivän katkoa tule, Sellaisiakin on näet koettu. No, on täällä toki oltu ja eletty silloinkin, kun sähkö kulki lähimmillään Piekälän puolella. 

  Huomenna siis tuulee ja sataa. Ukkosesta ei tiedä, minne se tahtoo tulla vierailemaan. Lauantaina näyttää taas poutaiselta. Jotain mukavaa silloin keksitään. Veneen polttoaine ei ainakaan aseta rajoituksia. 

  Vielä seikka, joka Peppe-pappaa ilahduttaa. Anna osti Iirikselle kirjakaupasta päiväkirjan. Tytön pyynnöstä. Heti kun saareen päästiin alkoi hän kirjoittaa. Toista sivua tarinaa syntyi. En tietysti tiedä, mitä kirjoitti. Hienoa, jos Iiriksen äkisti alkanut into kirjoittaa jatkuu kauan. Vaikkapa koko elämän. Ei siitä ainakaan haittaa ole. Sanoo turhaa ja hieman asiallisempaa, älytöntä, sattumoisin osapuilleen asiallista tekstiä omaksi ilokseen aika lailla naputellut. Tietysti Peppe-pappa on jäävi arvostelemaan sitä, onko kirjoittaminen hänelle haittaa tai hyötyä tuonut. Ei ainakaan köysiin ole kuitenkaan vielä joutunut.

  Loppuun kuva työistä tähyilemässä sateisen Mikkelin näkymiä.