Aamuyöllä heräsin obligatoriselle pissakäynnille kahden maissa. Maa oli ohuen lumikerroksen peitossa! Kun seuraavan kerran havahduin, katsoin kelloa (sähkökäyttöinen herätyskello), oli se pimeänä. Nappasin puhelimen, katsoin viestit: Käyttöpaikalla Avokkaansaari 0 52100 ANTTOLA on alkanut verkon häiriöstä aiheutunut sähkönjakelun vikakeskeytys 26.04. klo 03:19. Vikaa korjataan. Arvioitu päättymisaika 05:15.
sunnuntai 26. huhtikuuta 2026
VAPPUKELIT
Avasin Järvi-Suomen Energia häiriökartan. Nyt ei ollut kyseessä niin laaja alue ilman kipinää; Mikkelin keskustan itäpuolella yksi rypäs muuntajia punaisella, Saukonsalon tienoolla, tietysti, muutama. Ajattelin, että en lähde aggregaattia virittelemään. Oikea päätös. Nukahdin, valpastuin viiden jälkeen. Kas kummaa, kello aneli ajan asettamista. Taas viestit katsoin: Käyttöpaikalla Avokkaansaari 0 52100 ANTTOLA verkon häiriöstä aiheutunut sähkönjakelun vikakeskeytys on päättynyt 26.04. klo 05:02.
Kerrankin oli ilmoitus oikeassa. Aina, kun sähkökatkos tulee, pärähtää viesti, missä arvioidaan korjauksen kestävän n. kaksi tuntia. Ymmärrän, että tuo kahden tunnin vakioviesti ensin laitetaan, se on varmaan automaattinen tapahtuma. Yleensä katkot ovat lyhyitä, vain parista minuutista puoleen tuntiin, joskus, onneksi harvemmin, tilanne kestää useista tunneista jopa vuorokausiin. Eikä kuluttajalle, ei ainakaan minulle, tule uutta arviota kestosta, vaikka se kerran kesti lähes kolme vuorokautta.
Tässä aamuinen kuva portailta otettuna. Tuliko vappusää liian aikaisin?
Eilen, jotta elämä ei olisi rallattelua ja tanssahtelua, ilmaantui ensimmäinen joukko mauriaisia eli sokerimuurahaisia keittiöön kartoittamaan tilannetta. Oltiin varauduttu. Laitoin kaksi muurahaissyöttiä lattialle ulkoseinän viereen, oletetulle kulkureitille. Muurahaissyötin nimi paketin kyljessä on Muurahaispuffetti. Melko ironinen nimivalinta valmistajalta. Vähän kuin natsien kaasukammiot nimettäisiin terveyskylvyiksi. Ihminen on julma, ihmistä kohtaan, muurahaista kohtaan.
Aluksi ei tapahtunut mitään, mutta iltapäivällä Hilppa äkkäsi, että toinen syöttöastia oli mustanaan mustiaisia. Eikä työtasoilla näkynyt ketään. Ei ollut nyt aamullakaan, Lisäsin syöttöastioihin apetta. Jospa tänä vuonna päästäänkin vähällä mauriaisten suhteen. Viime kesänä niillä oli, vappuna, oikein kunnon marssi, keittiön ikkunan edessä työtasolla kävi melkoinen kuhina. Työläisiähän nuo marssijat ovat. Yhtä kaltoin niitä nyt kohtelemme kuin ihmistyöläisiä on aikojen saatossa kohdeltu. Vaikka luontoystävä olenkin, niin en halua, että kahvinkeitin ja apk:n roskasuodatin ovat sokermurkkuja täynnä, mitään ruokatarviketta ei voi hetkeksikään tasoille jättää.
Tänään vielä tuulee, puuskissa reilusti. Toivottavasti ei enää virta pätkähtele. Huomenna on tämä kevätmyräkkä ohi. Päivät vähän lämpenevät, aamuyöt ovat nollan tietämissä. Ei ole kiirus istuttelemaan. Ei edes pottua. Valmistelevia duuneja kuitenkin viikolla aloitellaan.
Keskiviikkona käydään kaupungissa muonaa ostamassa. Tiijä vaikka muutama munkki ja litra simaa ostoskassiin päätyisi?
Vappu siis tulee, vappu menee. Vapun jälkeisellä viikolla onkin sitten tapahtumia: Tiistaina tulevat kaivonpuhdistajat: Tyhjennys, korkeapainepesu, lietteen poisto, vanhan kalkin poisto, saumojen tiivistys, suodatinsora, vesikaivokalkki, runkolinjan desifiointi, vesinäytteen otto. Päästään eroon talousveden suodatuksesta. Se on ainakin toive ja tarkoitus.
Keskiviikkoaamuna lähdetään Hollolaan. Minulle tuli kutsu vielä yhteen röngenkuvaan hampaista. Lääkäri haluaa tarkentaa jonkun hampaan tilanteen. Toivottavasti ei löydy mitään isompaa ongelmaa.
Yksi yö ollaan. Hilpalla on suuhygienisti torstaina, sen jälkeen takaisin saareen. Lisää tavaraa tietysti mukanamme roudataan.
Kun tätä nyt lopettelen, on sähkö äsken pätkähtänyt kolme kertaa. Sekunnin katkoja, kaikista kuitenkin ilmoitus. Vain ilmoitus siitä, että oli lyhyt sähkökatkos, pahoittelut päälle. Tää on herkkää aluetta sähkön suhteen. Kun jossain tuulee, niin saattaa pätkähtää, kun jossain ukkostaa, vaikka ei edes jyrinää kuulu, saattaa pätkähtää. Sen kanssa on elettävä. Miksei, onhan verkon omistajalla Suomen kalleimmat perus- ja siirtomaksut. Pitää sillä rahalla saadakin jännitystä elämään!
torstai 23. huhtikuuta 2026
VIRTAA VERKOSTA, VIRTAA OMASTA VÄRKISTÄ
Eilen pätkähti sähkö illalla. Silmäilin häiriökarttaa, huomasin, että ei ollut kyse ihan pienestä häiriöstä; muuntajia punaisena näkyi kymmenittäin, Puumalassa, Juvalla, Mikkelissä. Varmaan kauempanakin, mutta eivät ne minua kiinnostaneet.
Sähkö ei palautunut Nukkumatin kutsuun mennessä. Päätin, että jos ei ole aamulla virtaa, ryhdyn toimenpiteisiin. Heräsin jo hieman ennen viittä. Hämärää oli, mutta valoa oli turha yrittää. Siis hommiin! Kävin ensin venevajasta jatkoroikkia. Sitten raahasin piha-aitasta aggregaatin talon päätyyn, mistä on lyhyt matka vetää roikka pikkukammarin läpi keittiöön, sieltä jatkaa tupaan. Vedin johdot valmiiksi. Sitten nykimään aggrea käyntiin. Tarkastin, että kaikki namikat olivat oikeassa asennossa. Ensimmäinen nykäisy tuotti tuloksen, mutta vääränlaisen. Satutin nimittäin käteni aggregaatin vetokahvaan. Ipotti. Ei auttanut, uusi kiskaisu, vahingosta viisastuneena vetokahva ala-asennossa. Heti pörähti käymään.
Pyysin tekoälyä luomaan kuvan minusta hyppimässä lakkini päällä, kun olin käteni satuttanut. Kerroin asetelman. Aika hyvin tekis sen teki!
Toki ei olisi tarvinnut toista lakkia kuvaan laittaa. Olisi riittänyt nyt päässä olevan polkeminen. Ei tullut erikseen mainittua. Ehkä lakin päällä hyppiminen on tekoälylle hieman vieras tapahtuma. Harva näet kuljettaa mukaan toista hattua, minkä päällä voi pomppia. Ehkä sellaiset, jotka eivät halua varsinaista päähinettä liata, niin tekevät?
Tuo aggregaatti on muutaman vuoden ikäinen. Sen hankin, kun juhannuksen alla oli kolmen päivän sähkökatkon jälkeen. Siihen pulaan sain aggregaatin lainaksi tutulta.
Nyt tuli ensimmäinen kerta, kun jouduin tositoimissa värkkiä käyttämään. Joka vuosi on täällä katkoja, useita. Mutta ne ovat olleet niin lyhyitä, että ei ole tarvinnut sijaista hommiin. Kesäisin olen aggregaattia koekäyttänyt, muuten on saanut olla rauhassa.
Kun aamukahvit oli nautittu, lähdetiin Mikkeliin. Oli puutteita, lähinnä rautakauppajuttuja. Ja bensaa piti myös ostaa, sillä aggregaatti on janoinen, eikä varalla paljoa ollut.
Kun oltiin Mikkelissä, tuli verkkoyhtiöltä ilmoitus, että sähkökatkos on päättynyt. "No hyvä", tuumittiin. Ei mennyt kauaa, kun taas ilmoitus: on alkanut uusi sähkökatko, sen on arvioitu päättyvän klo. 14:00. Eipä hätiä. Kyllä tuollaisen kanssa pärjätään.
Joskus yhdentoista maissa taas puhelin kilahti. Sähkökatko oli päättynyt!
Pian ilmoituksen jälkeen oltiin saaressa. Totta oli. Sähköä tuli, ihan verkosta.
Uskaliaasti korjasin aggregaatin ja roikat pois. En suotta. Ei ole enää pätkinyt. Eikä ollut odotettavissakaan, sillä tänään ei tuule kovinkaan navakasti.
Se eilinen juttu olikin tosi laaja. Puuskatuulet olivat kaataneet puita linjoille Keski- ja Itä-Suomessa. Laajalti sähköttömiä talouksia, kymmeniä metsäpaloja, kaatuvien puiden ja sähkölinjojen tulisen kohtaamisen kipinöinnin aiheuttamana.
Ei tuuli eilen täällä erityisen kovalta vaikuttanut. Tosin puuskissa taipuilivat rungot, vaahtopäät kirmasivat.
Ilmastonmuutoksen, jota ei ole, sanovat eräät, vuoksi tuulisuus lisääntyy. Sähkökatkoja saattaa tulla, sillä näissä harvaanasutuissa saarisissa selkosissa ei johtoja ole paljonkaan maahan haudattu. Onneksi on sentään nyt hyväksi koettu aggregaatti, niin ei pääse pakastin sulamaan, jääkaapin sisällys pilaantumaan. Ja kahvinkeitin, televisio, tietokone, mokkula, sekä puhelimen lataus toimivat. Noihin riittää virtaa omasta takaa. Kunhan jaksaa kallista bensaa saareen roudata.
Viileää oli aamupäivä, hieman lämpeni päivemmällä. Viileänä pysyttelee lähiajat. Ei vielä hiirenkorvaa pukkaa. Aika tyhjän näköinen on koivikko ja aluskasvillisuus. Kunhan tovin jaksaa odottaa, alkaa tapahtua. Parasta aikaa, hento vihreys etenee kaikenkattavaksi. Ja linnut säestävät!
maanantai 20. huhtikuuta 2026
SESONKI ALKAA
Kesäsesonki on alkanut. Ilmauksen olen oppinut edesmenneeltä äidiltäni Elinalta. Hän sanoi usein kevättalvella, että odotellaan tässä kesäsesonkia. Ihan sopiva ilmaus. Meidän kesäsesonkimme tosin on hieman venyvä käsite, sillä se alkaa keväällä, loppuu syksyllä.
Vuonna 2026 kesäsesonki alkoi 20. huhtikuuta. Se on aikaisin päivämäärä ikinä. Edellinen oli 22. huhtikuuta. Toki saareen olatais päästy ainakin pari viikkoa sitten, lyöty samalla samalla vanhat enkat littanaksi oikein kunnolla. Jäät näet selkävesiltä lähtivät tosi aikaisin. Meillä oli kuitenkin esteitä, eli sovittuja juttuja, jotka on nyt tehty. Siis täällä ollaan.
Aamulla Hollolasta lähdetiin, puoli yhdenoista maissa Hanelin pihaan päräytettiin. Kahvit juotiin, sitten jo vesirajaan siirretty vene trailerilta vesille. Tavarat lastattiin jo siellä paattiin. Hilppa lähti autolla, minä veneellä. Aika täynnä oli vene tavaraa,
Ehdin käydä laiturille siirtämässä kimpsut, siiten hain Hilpan Potinlahdesta. Melko karun näköinen on veneranta. Tuossa vesirajan yläpuolella on meidän veneen paikka.
Pitää vissiin pyytää Heikkiä se siihen traktorilla vetämään! Tai sitten tehdä laiturille jotakin. Niin kuin tehdäänkin. Alustava plääni on olemassa, toteuttajat myös. Varmaan vapun jälkeen tapahtuu jotakin.
Sydänpäivä kuluikin sitten tavaroitten paikoilleen laittamisessa, lämmittämisessä ja veden päälle laittamisessa. Vettä kaivossa on hieman enemmän kuin syksyllä, Samoin järven pinta on hivenen korkeammalla. Ei kyllä kauaa, sillä sulmisvedet eivät paljon tänä vuonna apua tuo.
Kaivossa oli myös niukan veden lisäksi muutakin; myyrän raato! Oli jostakin sinne tiensä löytänyt, vaikka tiiviiksi olin kannen ja renkaan liitoksen yrittänyt tehdä.
Nyt kaivossa vesi vaihtuu. Emme kuitenkaan talousvettä vielä suodattimenkaan kautta kaivosta ota. Suodatamme sen järvivedestä.
Pitää huomenissa soittaa kaivon putsausfirmaan. Hommahan oli aikomus tehdä jo syksyllä, mutta tilanne oli niin huono, että se siirrettiin kevääksi. Jospa he nyt pääsisivät työn tekemään.
Koska tällaisia vuosia näyttää tiheään olevan, siis veden vähyyttä ainakin syksyisin, niin täytyy rakentaa varajärjestelmä. Eli ottaa vettä putkistoon järvestä. Se ei ole vaikeaa toteuttaa.
Porakaivoakin ollaan harkittu, mutta sekään ei ihan riskitöntä ole. On tapahtunut niinkin, ihan tutuille, että ei suonta löytynyt, vaikka yli budjetin ronskisti tuli homma maksamaan. Koitetaan vanhalla kaivolla ja tarvittaessa järvivesiliitännällä pärjätä. Nykyään on niin hyvät suodattimet, että se ei ole ongelma. Ja kaivovedessä ei ehkä kohta suodattaa tarvitse.
Lämmintä oli tänään. Kahvit juotiin ulkona.
Huomenna alkaa pihojen siistiminen. Sitten kasvulavoihin pitää vaihtaa multaa. Puitakin on tehtävä. Tuuli on talven aikana kaatanut yhden männyt, siitä voi aloittaa.
Pesosen Heikin ja Simon kanssa täytyy lähipäivinä pitää palaveria Potinlahden laiturin tiimoilta.
Kesäsesonki on alkanut, alkuaskeleet on otettu. Eiköhän tämä painollaan ala mennä entiseen tapaan. Vaikka vähän taitaa ilmat loppuviikolla viiletä.
maanantai 13. huhtikuuta 2026
MALVA JA PINCHO NATION
Eilen oli kulttuuri- ja kulinaaripäivä. Siihen johti se, että Anna kuskasi Iiriksen, Emilian ja Soinnun (KaTa:n mafian) Pajulahteen yksäreille. Liisa oli mukana. Luistelu alkoi klo. 11. Anna ja Liisa tulivat lahteen, tapasimme Museo Malvassa.
Malvassa on tullut käytyä monta kertaa. Viidennen kerroksen Juuret-Aarteita kokoelmista oli jo tullut parikin kertaa nähtyä.
Kolmannessa kerroksessa oli Karim Boumjimar: Rakkauden riitit, joka välittää esitteen mukaan vahvoja viestejä ja aistillista energiaa keramiikan kautta. Ei ihan minun suosikkini.
Kellarikerroksessa oli suomalais-espanjalaisen naistaiteilijan maalauksia. Nimi unohtui, enkä Malvan sivultakaan löytänyt tietoa. Värikkäitä maalauksia kukista ja käsittääkseni oman elämän tärkeistä asioista. Minun makuuni liian värikkätä. Taitavasti maalattuja toki.
Näyttelyn kohokohdan suhteen meillä kävi tuuri. Pasi Rauhalan Type3 - Uuden maailman raunioilla oli näytteillä viimeistä päivää. Siitä meillä ei ollut ennakkoon mitään tietoa. Ei ylipäätään Malvan tarjonnasta. Onneksi mentiin!
Laitan suoran lainauksen Malvan sivuilta:
Type3 – Uuden maailman raunioilla on taiteilija Pasi Rauhalan luoma uudenlainen näyttely. Audiovisuaalinen ja vuorovaikutteinen teoskokonaisuus ottaa vaikutteita videopelien maailmoista ja vie kävijät mielikuvitusmatkalle tulevaisuuteen.
Näyttelyn kuvaamassa tulevaisuuden yhteiskunnassa tekoäly on ottanut vallan ja valvoo ihmisten jokaista liikettä. Kukaan tai mikään tässä maailmassa ei ole sitä, miltä näyttää. Type3 havainnollistaa, millaiseksi maailma voi muuttua, jos tekoälylle, algoritmeille ja suurille teknologiayrityksille annetaan rajaton valta.
Seitsemään näyttelysaliin rakentuva tarinallinen näyttelykokemus alkaa päähenkilö Isaacin asunnosta. Näyttely kutsuu kävijän seikkailuun, joka paljastuu vähitellen huone huoneelta Isaacin jättämien jälkien kautta. Jokainen huone avaa uuden näkökulman tarinan maailmaan. Useissa tiloissa on vuorovaikutteisia elementtejä, joiden kautta myös kävijä tulee osaksi Type3 -järjestelmän hallitsemaa maailmaa.
Näyttelyn toteuttamisessa on käytetty tekoälyä, 3D-animaatiota, pelimoottoreita ja teatterimaisia lavasteita. Äänimaailmasta vastaa säveltäjä Laura Naukkarinen (Lau Nau) ja tarinaa on kehitetty yhteistyössä tieteiskirjailija Emmi Itärannan kanssa.
Lahtelaissyntyinen Pasi Rauhala (s. 1978) on mediataiteilija, jonka työskentelyssä korostuvat interaktiivisuus, tilallisuus ja julkinen tila. Rauhalan teokset kutsuvat yleisön mukaan vuorovaikutukseen ja tutkimaan ympäröivää maailmaa uusista näkökulmista.
Oli tosiaan vaikuttava kierros. Meikäläiselle scifi-fanille ainakin. Muutaman kuvan nappasin.
Tässä maisemassa juoksentelee rottia, ihmishahmoja vilahtelee välillä.
Kun tähän seinään suunasi taskulampun näköisellä laitteella, niin kuvaan ilmestyi valoläikkä, vaikka lampusta ei muualla näkyvää valoa ollut. Valolla pystyi seuramaan vaikkapa lepattavia perhosia.
Type3:ssa pystyi myös ottamaan itsestään tulevaisuuteen sijoittuvan kuvan. En jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Aika paljon oli tekoäly meikää nuorentanut. Ja poseeratessa päässä ollut hattukin oli jäänyt menneisyyteen.
Liisa näyttelytiloihin johtavan käytävän valoseinän edessä.
Vahva suositus Type3:lle. Mistä sen mahdollisesti joskus löytää? Siinäpä kysymys.
Päälle juotiin kahvit museon kahvilassa. Sitten ehdittiin vielä hetki olla torin leikkipaikalla.
Anna ja Liisa lähtivät hakemaan tyttöjä Pajulahdesta. Me siirrettiin auto toriparkkiin, hieman käveltiin.
Anna oli varannut pöydän Pincho Nationista. Me sinne menimme puoli kolme, toiset tulivat vartin kuluttua.
Pincho Nationissa oltiin Hilpan kanssa kerran aiemmin käyty, Liisan kolmivuotisia silloin juhlittiin. Ravintolassa on tarjolla suuri määrä pieniä annoksia. Yhden hinta liikkuu n. neljän ja seitsemän euron välillä. On liha-, kala, ja kasvisannoksia, sekä jälkiruokia. Makuja ja mausteita löytyy ympäri maailman. Annokset tilataan ja maksetaan sovelluksella. Kolme tilasin: Crisby chiken, Baked feta cheese ja The viral vodka pasta. Yhteensä 15,30 €. Hyvää oli, ei ähkyyn tullut, mutta riittävä annos.
Anna, Liisa ja KaTa:n mafia siirtyivät Pincho Nationista Lahden jäähallille Lahden Taitoluistelijoiden Kevätnäytöstä katsomaan. Siellä luisteli myös Milla, 6 v., Iiriksen ja Liisan serkku.
Me usmuutettiin kotiin, keitettiin kahvit, Hilppa kaivoi pakkasesta jäätelöä.
Menee se sunnuntai noinkin.
Viikko loppui, uusi alkaa aurinkoisena ja lämpimänä. Hiljalleen aletaan orientoitua kesäkauteen. Mikäli ei mutkia matkaan ilmaannu, viikon kuluttua muutto saareen toteutuu. Periaatteessa voitaisiin lähteä jo huomisen hammastarkastukseni jälkeen, sillä jäät eivät ole esteenä, mutta ensi viikonloppuna tulee perhe Tiilikainen maisemiin.
Lähes kuukauden verran etuajassa olevaa kevättä siis kohta seurataan, luonnon vihertymistä ihaillaan, matalaa vedenpintaa loinnellaan, olosuhteisiin sopeudutaan, katiskat järveen nakataan, muikkuja paunettipyytäjiltä ehkä saadaan. Eli ihan kohillaan on elämä, ongelmineen, iloineen.
perjantai 10. huhtikuuta 2026
LÄHILUONTOA LÄHINNÄ
Kevään etenemistä on tullut katseltua lähiluonnossa. Lähellä, mutta Lahdessa sekä Hollolassa. Keskiviikkona käytiin päivällä Hilpan kanssa kävelemässä Päijät-Hämeen Keskussairaalan lähistöllä sijaitsevan Likolammen maisemissa. Siellä ei ole juuri tullut liikuttua. Tienoolta löytyy Lahden Terveysmetsä. Terveysmetsässä on puuveistoksia, on 3,4 kilsan metsälenkki, joka yhdistyy suoraan Likolammen lenkkiin. Eipä oltu tuotakaan ennen tiedetty. No, mehän ollaan Hollolasta, ihan parin kilsan päässä Terveysmetsästä asutaan!
Mm. tämä patsas reitin varrelta löytyy.
Eilisaamuna minä käppäilin IsoTiilijärven eteläpuolelta kulkevaa reittiä. Viisi astetta pakkasta, pienemmät lammikot olivat saaneet jääkannen.
IsoTiilijärvestä oli vielä osa jäässä. Aika erikoista; Vesijärvi vapautui jo muutamaa päivä aiemmin, Saimaa Anttolassakin lainehtii ilman kantta.
Keski-Tiilijärvi oli sentään jo jäätön, paitsi pohjoisrannalla pieni nauha vielä taisteli kevättä vastaan.
Tänään lähdettiin päivällä kiertämään Iso Tiilijärvi. Eivät olleet reilussa vuorokaudessa jäät hävinneet.
Pitkospuita, moderneja sellaisia, kuljettiin Soisalmensuon läpi. Kiitos Hollolan kunta.
Hilppa lueskeli opastekarttaa. Täälläkään ei saa liikkua missä sattuu. Ei saa mennä rikkomaan suon pintaa, sillä sen palautumineen saattaa kestää vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja. Ja jotkut töhelöt vaativat turpeen energiakäytön palauttamista!
Kun lähdettiin kiipeämään järven pohjoispuolella ylös mäkeä, yllätettiin kyy aurinkokylvystä. Se lähti kankeanoloisena metsään, pois häiritsijöiden silmistä.
Ylhäällä. paikassa, mistä risteää reitti Tiirismaalle ja Messilään, löytyi, kuten tiesimmekin, sinivuokkoja. Niitä oli paljon. Kuva ei kauniille kukkasille oikeutta tee.
Hanhiparvikin lensi ylitsemme. En ehtinyt kuvaa ottamaan. Sitruunaperhosia lepatteli reitin varrella useita. Niitä en edes yrittänyt kuvata.
Siinä tarinaa lähinnä lähiluonnosta. Pääasia, että luoto on sydäntä lähellä, olkoot kyse lähi- tai etä-, tai mistä tahansa luonnosta.
maanantai 6. huhtikuuta 2026
ARKI PALAA
Pääsiäisaika alkaa kulua loppuun. Perhe Tiilikainen lähtee iltapäivällä Espooseen. Pääsiäinen loppuu, mutta meidän piinaviikkomme vasta alkavat. Jatkamme eloa odottaen ilmoitusta jäitten lähdöstä. Aikanaan ne lähtevät, vaikka hieman viileämpää ja pilvistä on huhtikuun alku ollut. Ei isompaa takatalvea ennusteissa näy. Vappuna perinteisesti räntää saattaa pieksää, mutta se ei haittaa.
Kävelin pari päivää sitten aamulenkillä Likolammen ympäri. Puolet jääpeitteestä oli poissa.
Sellainen on meininki, että olosuhteiden salliessa parin viikon kuluttua voitaisiin saareen muuttaa. Sitä ennen tuskin on asiaa.
Järvessä vielä vettä on, mutta miten lie kaivon tilanne? Ei luultavasti kovinkaan runsaasti. No, ehkä pumppu päälle saadaan.
Tiilikaiset tulivat torstai-iltana. Pitkäperjantaina käveltiin Kunttikseen. Siellä on kaikenlaisia vempaimia käytettävissä.
Lauantaina meni Iiris Pajulahteen leirille, joka päättyy tänään ip. Anna, Joni ja Liisa kävivät päivisin Lahdessa Joni sukulaisten luona. Ilmat olivat poutaisia, pilvisiä ja koleita.
Tänään on sadetta ennustettu koko päiväksi. En viitsinyt edes lenkille lähteä. Vaikka nyt, kun ulos ikkunasta tiirailen, niin ei juuri pisaroi. Ei toki uusi ilmiö. Ennusteet tuppaavat olemaan vähintään kyseenalaisia.
Keskiviikkona on edessä renkaitten vaihto. Ensiviikolla on määräaikainen hammastarkastus, sillä se siirtyi, koska sovittuna aikana korjattiin takahampaan paikan lohkeama. Samalla saan hammaslääkärin lausunnon ja tarvittaessa röntgenkuvan kaluston kunnosta. Sellainen on oltava polvileikkausta varten.
Vajaan kahden viikon kuluttua tulevat Tiilikaiset taas meille, sen jälkeen ollaankin, kuten jo mainitsin, valmiita pakkaamaan Skoda pullolleen, suuntamaan Anttolaan.
Pääsiäinen päivitetty, lähitulevaisuus hahmoteltu. Loppuun Mark Twainin osuva lausahdus:
"Politicans and diapers must be changed often, and for the same reasons."
Tilaa:
Kommentit (Atom)























