sunnuntai 26. huhtikuuta 2026

VAPPUKELIT

  Aamuyöllä heräsin obligatoriselle pissakäynnille kahden maissa. Maa oli ohuen lumikerroksen peitossa! Kun seuraavan kerran havahduin, katsoin kelloa (sähkökäyttöinen herätyskello), oli se pimeänä. Nappasin puhelimen, katsoin viestit: Käyttöpaikalla Avokkaansaari 0 52100 ANTTOLA on alkanut verkon häiriöstä aiheutunut sähkönjakelun vikakeskeytys 26.04. klo 03:19. Vikaa korjataan. Arvioitu päättymisaika 05:15.

  Avasin Järvi-Suomen Energia häiriökartan. Nyt ei ollut kyseessä niin laaja alue ilman kipinää; Mikkelin keskustan itäpuolella yksi rypäs muuntajia punaisella, Saukonsalon tienoolla, tietysti, muutama. Ajattelin, että en lähde aggregaattia virittelemään. Oikea päätös. Nukahdin, valpastuin viiden jälkeen. Kas kummaa, kello aneli ajan asettamista. Taas viestit katsoin: Käyttöpaikalla Avokkaansaari 0 52100 ANTTOLA verkon häiriöstä aiheutunut sähkönjakelun vikakeskeytys on päättynyt 26.04. klo 05:02. 
  Kerrankin oli ilmoitus oikeassa. Aina, kun sähkökatkos tulee, pärähtää viesti, missä arvioidaan korjauksen kestävän n. kaksi tuntia. Ymmärrän, että tuo kahden tunnin vakioviesti ensin laitetaan, se on varmaan automaattinen tapahtuma. Yleensä katkot ovat lyhyitä, vain parista minuutista puoleen tuntiin, joskus, onneksi harvemmin, tilanne kestää useista tunneista jopa vuorokausiin. Eikä kuluttajalle, ei ainakaan minulle, tule uutta arviota kestosta, vaikka se kerran kesti lähes kolme vuorokautta. 

  Tässä aamuinen kuva portailta otettuna. Tuliko vappusää liian aikaisin?


  Eilen, jotta elämä ei olisi rallattelua ja tanssahtelua, ilmaantui ensimmäinen joukko mauriaisia eli sokerimuurahaisia keittiöön kartoittamaan tilannetta. Oltiin varauduttu. Laitoin kaksi muurahaissyöttiä lattialle ulkoseinän viereen, oletetulle kulkureitille. Muurahaissyötin nimi paketin kyljessä on Muurahaispuffetti. Melko ironinen nimivalinta valmistajalta. Vähän kuin natsien kaasukammiot nimettäisiin terveyskylvyiksi. Ihminen on julma, ihmistä kohtaan, muurahaista kohtaan. 
  Aluksi ei tapahtunut mitään, mutta iltapäivällä Hilppa äkkäsi, että toinen syöttöastia oli mustanaan mustiaisia. Eikä työtasoilla näkynyt ketään. Ei ollut nyt aamullakaan, Lisäsin syöttöastioihin apetta. Jospa tänä vuonna päästäänkin vähällä mauriaisten suhteen. Viime kesänä niillä oli, vappuna, oikein kunnon marssi, keittiön ikkunan edessä työtasolla kävi melkoinen kuhina. Työläisiähän nuo marssijat ovat. Yhtä kaltoin niitä nyt kohtelemme kuin ihmistyöläisiä on aikojen saatossa kohdeltu. Vaikka luontoystävä olenkin, niin en halua, että kahvinkeitin ja apk:n roskasuodatin ovat sokermurkkuja täynnä, mitään ruokatarviketta ei voi hetkeksikään tasoille jättää. 

  Tänään vielä tuulee, puuskissa reilusti. Toivottavasti ei enää virta pätkähtele. Huomenna on tämä kevätmyräkkä ohi. Päivät vähän lämpenevät, aamuyöt ovat nollan tietämissä. Ei ole kiirus istuttelemaan. Ei edes pottua. Valmistelevia duuneja kuitenkin viikolla aloitellaan.

  Keskiviikkona käydään kaupungissa muonaa ostamassa. Tiijä vaikka muutama munkki ja litra simaa ostoskassiin päätyisi? 
  Vappu siis tulee, vappu menee. Vapun jälkeisellä viikolla onkin sitten tapahtumia: Tiistaina tulevat kaivonpuhdistajat: Tyhjennys, korkeapainepesu, lietteen poisto, vanhan kalkin poisto, saumojen tiivistys, suodatinsora, vesikaivokalkki, runkolinjan desifiointi, vesinäytteen otto. Päästään eroon talousveden suodatuksesta. Se on ainakin toive ja tarkoitus. 

  Keskiviikkoaamuna lähdetään Hollolaan. Minulle tuli kutsu vielä yhteen röngenkuvaan hampaista. Lääkäri haluaa tarkentaa jonkun hampaan tilanteen. Toivottavasti ei löydy mitään isompaa ongelmaa. 
  Yksi yö ollaan. Hilpalla on suuhygienisti torstaina, sen jälkeen takaisin saareen. Lisää tavaraa tietysti mukanamme roudataan. 

  Kun tätä nyt lopettelen, on sähkö äsken pätkähtänyt kolme kertaa. Sekunnin katkoja, kaikista kuitenkin ilmoitus. Vain ilmoitus siitä, että oli lyhyt sähkökatkos, pahoittelut päälle. Tää on herkkää aluetta sähkön suhteen. Kun jossain tuulee, niin saattaa pätkähtää, kun jossain ukkostaa, vaikka ei edes jyrinää kuulu, saattaa pätkähtää. Sen kanssa on elettävä. Miksei, onhan verkon omistajalla Suomen kalleimmat perus- ja siirtomaksut. Pitää sillä rahalla saadakin jännitystä elämään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti